Ystävä jätti kun löysi itselleen miehen

Ota opiksesi äläkä päästä kyseistä ihmistä elämääsi enää. Itse olen joutunut jättämään sellaiset ihmiset elämästäni pois, jotka vain ottavat, mutta eivät anna mitään ja, joille selkeästi olen vain jotain tiettyä tarvetta varten (mm.murheiden kuunteluun), mutta muuhun en sitten kelpaakaan. Voin vain kuvitella miten kyseiset ihmiset puhuvat selkäni takana miten kylmäksi ja kovaksi olen tullut (kun en enää suostu heidän hyväksikäytettäväkseen.)

Elämä opettaa. Tässäkin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiselle tärkeintä on perustaa perhe siinä vaiheessa kun kumppani löytyy, muulla ei ole mitään väliä. Pelkkiä ylimääräisiä pyöriä.

M

Juuri tällä tavalla rakennetaan epäkypsä, toimimaton ja joustamaton ihmissuhdeverkosto, jossa munat laitetaan yhteen koriin. Lähtökohtaisesti ihminen tarvitsee monenlaisia ihmissuhteita, jotka resoinoi eri tavoilla ja eri vaiheissa. Kaikki lähtökohtaisesti tarpeellisia ja arvokkaita ja niihin tulee panostaa. Ei tietenkään mikään pakko, mutta laajempi ja monimuotoisempi ihmissuhdeverkosto on parempi suojatekijä elämän erilaisissa vaiheissa niin myönteisissä kuin haastavissakin tilanteissa. Esim. jos ihminen jää yksin eron jälkeen, kyllä siinä taustalla on omat valinnat ihmissuhteiden suhteen.

Ja on naiivia olettaa, että elämä pysyy aina samanlaisena, kun kerran on pariutunut ja/tai perheellistynyt. Elämässä on aina riskejä ja haasteita, ihan jokaisella. Kannattaa jaksaa ajatella vaikka vanhuuteen asti tai pohtia, mitä jos eroan tai kumppanini kuolee/lähtee muutoin.

Korona aikana tulee vietettyä lähinnä aikaa oman perheen kesken. Niinkuin suosittelevat.

Vierailija kirjoitti:

Korona aikana tulee vietettyä lähinnä aikaa oman perheen kesken. Niinkuin suosittelevat.

Aloittajan murhe taisi kyllä enemmän koskea sitä, että ystävä ei pidä edes viestitse enää yhteyttä.

Sama juttu kävi minulle. Oltiin ennen bestiksen kanssa päivittäin tekemisissä ja kun löysi kumppanin niin ei nähtykkään enää ollenkaan paitsi harvoin ja sillonkin puheli vain siitä parisuhteestaan ja sellanen omahyväisyys oikein paistoi läpi eikä kiinnostanut minun surkea elämäni. Noh lopulta vuosien jälkeen sekin suhde tuli päätökseensä ja yritti taas ottaa yhteyttä niin päätin että pitäkööt tunkkinsa eikä olla enää kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Lähennyttiin silloin paljon kun hän erosi edellisestä miehestään. Otti minuun yhteyttä ja pahoitteli kun ei voinut olla minun tukena kun erosin häntä aiemmin.

Niin eli oletti kuitenkin, että sinä voit olla hänen tukenaan. Tässähän on ihan selkeä kaava ja tällaisia tyyppejä on, että tietää puhelimen soidessa, että jaahas neiti X on eronnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähennyttiin silloin paljon kun hän erosi edellisestä miehestään. Otti minuun yhteyttä ja pahoitteli kun ei voinut olla minun tukena kun erosin häntä aiemmin.

Niin eli oletti kuitenkin, että sinä voit olla hänen tukenaan. Tässähän on ihan selkeä kaava ja tällaisia tyyppejä on, että tietää puhelimen soidessa, että jaahas neiti X on eronnut.

Ja sitten kovasti pahoitellaan, kuinka ei ole nyt pitänyt yhteyttä ja vannotaan, että ole niin tärkeä ystävä. Jos siitä sitten heti lähdetäänkin spontaanisti kahvittelemaan, niin kesken tapaamisen alkaa ystävä tuntea vetoa puhelintaan kohtaan, lähtee vähän äkillisesti ja hänestä ei kuulukaan taas mitään, koska riita miehen kanssa onkin nyt sovittu... Tämä on tullut koettua.

Minua rasittaa ystävissä jo ihan nekin tyypit, joiden pääsääntöinen prioriteetti on metsästää itselleen _kumppania_. Ja uskomatonta; näitä ihmisiä löytyy vielä 45+ ihmisistäkin. Ikinä se elämä ei sitten kuitenkaan ruusuiseksi muutu, mutta pakkomielle parisuhteeseen on ja pysyy. En halua enkä jaksa kuunnella, menee elämä hukkaan.

Mulle kävi sama. Nyt se ei edes vastaa puhelimeen

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu kävi minulle. Oltiin ennen bestiksen kanssa päivittäin tekemisissä ja kun löysi kumppanin niin ei nähtykkään enää ollenkaan paitsi harvoin ja sillonkin puheli vain siitä parisuhteestaan ja sellanen omahyväisyys oikein paistoi läpi eikä kiinnostanut minun surkea elämäni. Noh lopulta vuosien jälkeen sekin suhde tuli päätökseensä ja yritti taas ottaa yhteyttä niin päätin että pitäkööt tunkkinsa eikä olla enää kavereita.

No oho, yllätyitkö siitä, että bestis aikuistui ja ei kikatellut enää sinun kanssasi niin kuin lapsena? Yllätyitkö, että hän löysi toisen suunnan elämälleen, eikä ollut enää tarrautunut sinuun? Sinä et ilmeisesti kuitenkaan osannut mennä eteenpäin, vaan junnasit paikallasi ja uit itsesäälissäsi.

Osaatko ajatella, että se olisikin voinut olla sinä, joka olisi löytänyt itselleen ihanan miesystävän? Olisit viihtynyt hänen kanssaan hyvin, muuttanut yhteen ja työpäivien jälkeen olisit mennyt onnellisena hymyillen miehen luokse? Olisitkobajatellut, että sinulla olisi voinut olla miehen ja työnblisäksi myös muita asioita, jotka kuuluvat arkeen, esimerkiksi harrastukset. Olisiko ystävän pitänyt olla niistä mustasukkainen ja vaatia, että sinä jätät harrastukset, että voit olla hänen kanssaan?Jos se olisi ollut sinä, niin olisiko se ollut väärin ystävääsi kohtaan? Ei, vaan nyt ystävä jakoi aikansa hieman eri tavoin ja sinä et ollut se ensimmäinen. Jos et olisi käyttäytynyt vihamielisesti, niin ystävyys olisi voinut jatkua vaikkakin erilaisena, mutta ihan hyvänä silti. Sinä et antanut niin tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi sama. Nyt se ei edes vastaa puhelimeen

Laitapa viestiä. Minulla on monta ystävää ja ystävyys ei lopu taukoihin, vaan jatkuu kun toisella on aikaa. Välillä voi mennä kuukausikin, mutta ei se mitään, ei meillä ole mitään kellokorttia, jonka mukaan pitäisi ystävyys aina kliksauttaa ja viettää x-aika hänen kanssaan, että ystävyys säilyy vähemmälläkin. Ystävilläni on oma elämänsä, perheensä, työnsä, harrastuksensa ja kaikki, samoin minulla. Ystävyys säilyy silti ja on lämmintä hyvää ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korona aikana tulee vietettyä lähinnä aikaa oman perheen kesken. Niinkuin suosittelevat.

Aloittajan murhe taisi kyllä enemmän koskea sitä, että ystävä ei pidä edes viestitse enää yhteyttä.

Ehkä se on parasta niin. Ystävällä on myös omat mielipiteensä tästä ystävyydestä ja ne ovat yhtä oikeat. Ehkä ap ei ole oikeasti hyvä ystävä.

Aloituksesta päättelin ettei ystävä ole ollut nyt viikkoon yhteydessä? Mikäli ymmärsin oikein ap alkaa kuulostaa melkoiselta takertujalta.

Aloin puoli vuotta sitten seurustelemaan ja en ole kyllä osaan kavereista pitänyt mitään yhteyttä. Syitä ovat kateus (ei voi puhua hyvästä parisuhteesta mitään), tai udellaan miehen henkilökohtaisia asioita tai vähätellään suhdetta ja jopa miestä. Tälläsiä myrkyllisiä naisia riittää "ystävissä". En aio kyllä jatkossakaan pitää yhteyttä kuin vain niihin jotka ovat iloisia puolestani ja jotka ei halua pahoittaa mieltäni ikävillä kommenteilla.

Suosittelen kommentoijia miettimään voiko syynä olla myös jotain tällästä ettei joku halua pitää yhteyttä? Negatiivisen kaverin seura on henkisesti todella uuvuttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Aloin puoli vuotta sitten seurustelemaan ja en ole kyllä osaan kavereista pitänyt mitään yhteyttä. Syitä ovat kateus (ei voi puhua hyvästä parisuhteesta mitään), tai udellaan miehen henkilökohtaisia asioita tai vähätellään suhdetta ja jopa miestä. Tälläsiä myrkyllisiä naisia riittää "ystävissä". En aio kyllä jatkossakaan pitää yhteyttä kuin vain niihin jotka ovat iloisia puolestani ja jotka ei halua pahoittaa mieltäni ikävillä kommenteilla.

Suosittelen kommentoijia miettimään voiko syynä olla myös jotain tällästä ettei joku halua pitää yhteyttä? Negatiivisen kaverin seura on henkisesti todella uuvuttavaa.

Tämänkin kirjoittaja saattaa olla vuoden päästä negatiivinen kaveri kun suhde sakkaa, parempi pysyä hänestä silloin kaukana..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on useitä läheisiä ystäviä, mutta emme ole koskaan soitelleet kenenkään kanssa säännöllisesti. Kukaan ei päivystä ystävilleen 24/7

Jokaisen elämässä tapahtuu, on parisuhteita, eroja, lapsia. Tuemme ja iloitsemme yhdessä, mutta ennen kaikkea annamme toistemme elää.

Ystäväsi on rakastunut, anna hänelle aikaa. Kokeile myöhemmin uudelleen, ja kun sinä rakastut, perustat perheen ystäväsi antaa sinulle aikaa.

Ymmärrän huolesi, olin lukevinani, että sinulla on aiempia hylkäämiskokemuksia, mutta tästä ei tarvitse tulla sellaista. Ystävyytenne on muoto on ehkä muutoksessa, mutta sillä on silti hyvät mahdollisuudet jatkua loppu elämänne. Kannatta nyt tukeutua enemmän muihin ystäviin, tai löytää muuta mielekästä tekemistä.

Samaa mietin, eli ap:n lapsuuden ja nuoruuden hylkäämiskokemuksia. Veikkaan, että historiasta löytyy ikäviä kokemuksia, jotka vaikuttavat nyt negatiivisesti kaikkeen. Itse en nimittäin tunnista ap:n ja joidenkin muidenkin valtavaa pettymystä, katkeruutta ja jopa vihamielisyyttä ystävän lähdettyä. Tottakai sitä on hetken pettynyt, kun elämä muuttuu, mutta ei siihen pettymykseen saa jäädä rypemään.

Ei ole normaalia alkaa laskemaan ystävyyden tunteja ja päiviä. Normaalia ei varsinkaan ole se, että alkaa marttyyrinä miettimään kuinka paljon on itse tehnyt ja toinen ei ole edes kiitollinen! Kuinka toinen ei ollut tarpeeksi kiitollinen ja osoittanut arvostusta, vaan lähti vain! Jos ajatukset alkavat mennä tuollaisiin, niin silloin syy löytyy ihan itsestä, ei ystävistä. Jos asiaan jää vellomaan ja oma elämä alkaa pyörimään vain asiassa, niin ammattiauttajan kanssa keskustelu ei olisi huono ajatus. Hylkäämiskokemukset voi muuttaa paremmiksi. Helppoa se ei ole varmasti, mutta mahdollista. Se on ihan itsestä kiinni.

No todellakin on normaalia pahoittaa mielensä jos ystävä kaikkoaa. Epänormaalia on bedderwisseröidä vauvapalstalla ja esittää tietävänsä että tämä ei olisi normaalia.

Nyt menee jo sairaaksi. Tottakai on oikeus pahoittaa mielensä, mutta jos siihen mielensä pahoittamiseen jää rypemään pitkäksi aikaa ja ei tajua alkaa elämään omaa elämäänsä, niin se ei ole normaalia.

Kaikki muuttuu. Ap muuttuu, elämä ympärillämme muuttuu ja ystävä muuttuu. Siinä muutoksessa pitää pystyä elämään mukana, sillä vanhaan ei ole ikinä paluuta.

Tämä korona-aika on yksi muutos elämässä. Vanhan perään voi itkeä ja sitä muistella, mutta nyt on nyt ja nyt elämä on tätä. Jos joku ei pysy mukana ja mukaudu, niin valitettavasti se on vain hänen ongelmansa. Pitää osata selviytyä.

Kyllä se olet sinä joka tässä on sairas, kun teet noin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä yhdestä aloituksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Aloin puoli vuotta sitten seurustelemaan ja en ole kyllä osaan kavereista pitänyt mitään yhteyttä. Syitä ovat kateus (ei voi puhua hyvästä parisuhteesta mitään), tai udellaan miehen henkilökohtaisia asioita tai vähätellään suhdetta ja jopa miestä. Tälläsiä myrkyllisiä naisia riittää "ystävissä". En aio kyllä jatkossakaan pitää yhteyttä kuin vain niihin jotka ovat iloisia puolestani ja jotka ei halua pahoittaa mieltäni ikävillä kommenteilla.

Suosittelen kommentoijia miettimään voiko syynä olla myös jotain tällästä ettei joku halua pitää yhteyttä? Negatiivisen kaverin seura on henkisesti todella uuvuttavaa.

Sinun uusi miehesi menee kaikkien vanhojen ystävyyksien edelle? Entä kun tuokin suhde loppuu? Odotatko ystävien silti kuuntelevan naukumistasi, koska olethan vain erehtyväinen ja ihminen? Ja yatävyys onkin taas vaihteeksi ikuista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamoon, se on rakastunut! Anna sen olla hetki rauhassa! Muutenkin outoja te, joiden mielestä hautaan asti pitäisi jatkaa sitä teiniaikojen "joka päivä nähtiin/soiteltiin" -meininkiä. Mä en joskus ole yhteydessä parhaan ystäväni kanssa kuukauteen, eikä se muuta ystävyyttä huonommaksi. Kummankaan mielestä.

Miten ihmiset unohtavatkin niin helposti omat heikkoutensa kun heillä menee hyvin? Sitä kuikuillaan sitten muita huonompia sieltä norsunluutornista ja ihmetellään, kun toinen on yksinäinen/ei löydä miestä tms.

Ai tämä luulo taitaakin olla se syy miksi kaverit häippäsi kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Kateus ja huonommuudentunto. Mulla oli ainakin ihan samat ongelmat senkin jälkeen kun mieheni löysin, mutta eipä kavereilta apua herunut koska "hoitakoot nyt sen miehensa kanssa kun semmoisen kerran meni hankkimaan" oli ajatus heillä. Jäin siis yksin ja tukena oli ainoastaan mies jonka olin tuntenut vasta hetken aikaa. En olisi koskaan tehnyt ystävilleni noin. Mutta varmaan he sitten ajattelivat kateuksissaan että olen nyt heitä parempi kun minulla on mies. Ilmeisesti olin ollut edeltävät 7 vuotta pahnanpohjimmainen kun olin sen ajan sinkkuna, ja he olivat seurustellessaan pitäneet itseään parempana ja norsunluutornista katselleet minua "poloista".

Minusta on naisilla hyvin yleistä tämä, että parisuhteen ja lasten myötä osa alkaa pitää itseään parempina kuin sinkkuja/lapsettomia ystävättäriään. Olen itse lapseton sinkkunainen ja ottanut tietoisesti etäisyyttä heihin, jotka haluavat asettaa minut siihen estoisen reppanan rooliin, jotta näyttäisivät itse paremmilta rinnallani. Ihmettelen silti sitä, eikö kauan kaivattu parisuhde ja perheellistyminen tuonut sittenkään onnellisuutta mukanaan, koska he jatkavat oman häntänsä nostattamista muiden kustannuksella.

En tiedä, esiintyykö mieskaverusten keskuudessa samaa ja jos esiintyy, niin kuinka paljon. En kauhean hyvin tunne miesten kaverikulttuuria. Minulla on myös miespuolisia ystäviä mutta tämä asia ei ole koskaan tullut heidän kanssaan puheeksi.

Pahin "jättäjä" oli kyllä ihan miespuolinen ystäväni 20v takaa, että semmoista. Meillä on kaikilla ollut ne lapset tehtynä jo kauan ennen kuin mieheni kanssa tapasin. Paras ystäväni(joka ei muuttunut mihinkään kun aloin olemaan mieheni kanssa) on lapseton 40v nainen. 

Veikkaanpa, että sulle tämä mies oli "vain" ystävä, mutta hän toivoi jotain enemmän...

Näinhän sitä voisi luulla mutta ei. Asiasta on keskusteltu jälkikäteen, ja kyllä siinä oli takana kateus siitä että hänen mielestään minulla oli yhtäkkiä "kaikki", ja hän tunsi siitä kateutta. Itsehän en asiaa näin nähnyt, vaan olin ajatellut että ystävät olisivat iloisia ja onnellisia puolestani niin kuin minäkin olin vilpittömästi ollut silloin kun he olivat löytäneet kumppanin ja muuttaneet yhteen, ostaneet talon, menneet naimisiin, tehneet mitä tehneet. Mutta ilmeisesti nämä asiat olivat olleet heille vain pätemisasioita, ja olivat ajatelleet että olin kateellinen heidän elämäntilanteestaan, ja käärmeissäni kun minä olin vain yksin, ja minulla meni huonosti. Niin sitä voi ihminen olla puusilmä ystävien kavereiden kohdalla, kun ajattelee että he varmaan ajattelevat samoin kuin minä. Mutta eihän se näin mene. minä olin vilpittömän onnellinen aina heidän puolestaan, joten kuvittelin että hekin ovat minun puolestani, mutta eipä olleet. Varmaan hekin ovat luulleet että minä ajattelen kuin he, eli että olen kateellinen ja kihisen kiukusta kun meillä menee hyvin, koska sellaisiahan hekin olivat minun onnestani.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta päättelin ettei ystävä ole ollut nyt viikkoon yhteydessä? Mikäli ymmärsin oikein ap alkaa kuulostaa melkoiselta takertujalta.

Mä kyllä käsitin että ystävä ei ole saanut vastattua kysymykseen viikossa, en että pitäisi olla viikottain yhteydessä.