Ystävä jätti kun löysi itselleen miehen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei se jättänyt sinua kokonaan.

On vain nyt täynnä sitä miestään,  kun ensi huuma on ohi ja suhteesta tulee tasainen, ystävä on taas tavoitettavissa.

Eikä elämää kannata perustaa yhden ystävän varaan, vaan yrittää tutustua uusiinkiin ihmisiin.

Niin. Mä vaan itse kuuntelin aika paljon ystäväni murheita ja miessotkuja ennen kuin vakiintui. Kyllä se kieltämättä tuntuu vähän pahalta.

Olet siis ollut likaämpärinä ystävällesi. Niin olen minäkin ollut, vuosia. Toivottavasti löydät sellaista seuraa, joka arvostaa sinua itsesi vuoksi, eikä pelkän hyödyn.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mä vaan itse kuuntelin aika paljon ystäväni murheita ja miessotkuja ennen kuin vakiintui. Kyllä se kieltämättä tuntuu vähän pahalta.

Eli harmitti kun ystävä löysikin onnen? Olisiko ollut mukavampi että hän olisi pysynyt yksin? Kun sinä kerran autoit häntä, ja nyt hän porskuttaa. Miten epäreilua. Siksikö ajattelet noin?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kai tuollainen "hylkääjä". Kerron oman näkökulmani vaikken tunne ap:n tapauksesta muuta kuin tässä on kerrottu.

Kun parisuhteessani minua rakastetaan aidosti, vaatimatta mitään, olen alkanut nähdä oman käyttäytymismallini ystävyyssuhteissa. Mi nä olen tehnyt myönnytyksiä ja juossut ystävien mielen mukaan milloin missäkin jos he ovat tarvinneet minua (lue: osoitusta uskollisuudestani). Minä olen itse esim. asunut epämääräisten (huumeita yms.) ja vaihtuvien kämppisten kanssa vain jotta ystäväni ei olisi joutunut näkemään enempää vaivaa, vaikka jälkeenpäin tajuan että tilanne stressasi minua enemmän kuin uskoinkaan. Olen nyt tajunnut että kelpasin ystäville niin kauan kuin miellytin heitä. Kun lakkasin miellyttävästä, ja kotona sain rakkautta ilman juoksuttamista ihmiseltä joka aidosti haluaa minun parastani yhtä paljon kuin omaansa, ystävyydet on kuihtuneet kokoon.

Tämän voisin myös allekirjoittaa. Osan ystävistäni kanssa oli tuollaista, että olin heille joku varakaveri, ja kun sain kokea kunnon rakastavan suhteen ei enää huvittanut pitää väkisin yhteyttä ihmisiin jotka kohtelevat minua vähän huonosti. Olen yhä tekemisissä joidenkin ystävieni kanssa, mutta en enää noiden kanssa joiden kanssa koin että minä joudun tekemään kaiken työn. Voihan se olla niinkin että he ovat vain tyytyväisiä kun pääsivät minusta eroon. Mutta jotenkin kierolla tapaa tuntuivat olevan vähän katkeriakin kun siirryin elämässä eteenpäin. En oikein ymmärrä sitä dynamiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ihan uteliaisuudesta, mikä oli kysymys johon olet odottanut vastausta viikon?

Mikäli se oli pikainen moi, miten menee? Ne voivat välillä jäädä kiireessä vastaamatta.

Pyysitkö rahaa? Pystyn kuvittelemaan syyn miksi sellaiseen ei ole vastattu?

Vai oliko kysymys oikeasti tärkeä ja tähdellinen, ja kaipaa juuri tämän ystävän kannanottoa?

Miksi siihen pikaiseen "moi, miten menee" ei tule vastattua? Ystävä kuitenkin on yrittänyt tuolla pitää ystävyyttä yllä. Kai nyt muutaman päivän sisällä tulisi vastattua jos kiinnostaa

Ihmisille voi sattua vaikka mitä omassa elämässä. Ei kaikki pyöri sinun ympärillä.

Mulla jäi smalltalk vähemmälle kun läheinen kuoli ja oma mies masentui. Ei vaan löydy sitä osaa persoonasta I joka jaksoi vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ihan uteliaisuudesta, mikä oli kysymys johon olet odottanut vastausta viikon?

Mikäli se oli pikainen moi, miten menee? Ne voivat välillä jäädä kiireessä vastaamatta.

Pyysitkö rahaa? Pystyn kuvittelemaan syyn miksi sellaiseen ei ole vastattu?

Vai oliko kysymys oikeasti tärkeä ja tähdellinen, ja kaipaa juuri tämän ystävän kannanottoa?

Miksi siihen pikaiseen "moi, miten menee" ei tule vastattua? Ystävä kuitenkin on yrittänyt tuolla pitää ystävyyttä yllä. Kai nyt muutaman päivän sisällä tulisi vastattua jos kiinnostaa

Ihmisille voi sattua vaikka mitä omassa elämässä. Ei kaikki pyöri sinun ympärillä.

Mulla jäi smalltalk vähemmälle kun läheinen kuoli ja oma mies masentui. Ei vaan löydy sitä osaa persoonasta I joka jaksoi vastata.

*Persoonastani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mä vaan itse kuuntelin aika paljon ystäväni murheita ja miessotkuja ennen kuin vakiintui. Kyllä se kieltämättä tuntuu vähän pahalta.

Eli harmitti kun ystävä löysikin onnen? Olisiko ollut mukavampi että hän olisi pysynyt yksin? Kun sinä kerran autoit häntä, ja nyt hän porskuttaa. Miten epäreilua. Siksikö ajattelet noin?

Näin minäkin ajattelen, eli ap ei edes yritä olla onnellinen ystävän puolesta, vaan hänen mielestään ystävän epäonni ja kurjuus ovat hyviä asioita. On kivaa kun ystävällä oli miessotkuja ja murheita, mutta on ihan syvältä, että tämä on löytänyt rakkaan ihmisen vierelleen ja elämä sujuu hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on paljon selkeämpi tilanne kuin täällä yritetään analysoida. Ystäväsi oli yhteydessä silloin kun hän ITSE tarvitsi tukea. Ei hän tunne aitoa empatiaa vaikeuksiasi kohtaan; tosin hän osaa taitavasti näytellä empatiaa silloin kun hänelle on siitä hyötyä saadakseen sitä mitä HÄN haluaa. En lähde automaattisesti luokittelemaan häntä narsistiksi, mutta ... Toiseksi, hän on huomannut, että vaikka hän näin toimisi, pienillä feikkipahoittelulla uskot taas hänen pahoitteluunsa tulevaisuudessa. Ikävää, mutta totta.

Sanoisin muelummi, että ap on narsisti kuin että parisuhteen löytänyt olisi narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kai tuollainen "hylkääjä". Kerron oman näkökulmani vaikken tunne ap:n tapauksesta muuta kuin tässä on kerrottu.

Kun parisuhteessani minua rakastetaan aidosti, vaatimatta mitään, olen alkanut nähdä oman käyttäytymismallini ystävyyssuhteissa. Mi nä olen tehnyt myönnytyksiä ja juossut ystävien mielen mukaan milloin missäkin jos he ovat tarvinneet minua (lue: osoitusta uskollisuudestani). Minä olen itse esim. asunut epämääräisten (huumeita yms.) ja vaihtuvien kämppisten kanssa vain jotta ystäväni ei olisi joutunut näkemään enempää vaivaa, vaikka jälkeenpäin tajuan että tilanne stressasi minua enemmän kuin uskoinkaan. Olen nyt tajunnut että kelpasin ystäville niin kauan kuin miellytin heitä. Kun lakkasin miellyttävästä, ja kotona sain rakkautta ilman juoksuttamista ihmiseltä joka aidosti haluaa minun parastani yhtä paljon kuin omaansa, ystävyydet on kuihtuneet kokoon.

Tämän voisin myös allekirjoittaa. Osan ystävistäni kanssa oli tuollaista, että olin heille joku varakaveri, ja kun sain kokea kunnon rakastavan suhteen ei enää huvittanut pitää väkisin yhteyttä ihmisiin jotka kohtelevat minua vähän huonosti. Olen yhä tekemisissä joidenkin ystävieni kanssa, mutta en enää noiden kanssa joiden kanssa koin että minä joudun tekemään kaiken työn. Voihan se olla niinkin että he ovat vain tyytyväisiä kun pääsivät minusta eroon. Mutta jotenkin kierolla tapaa tuntuivat olevan vähän katkeriakin kun siirryin elämässä eteenpäin. En oikein ymmärrä sitä dynamiikkaa.

Tunnistan tämän myös, mutta ei nämä henkilöt tällaisia aloituksia tänne tee, joten tällaisesta tuskin on aloituksessa kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamoon, se on rakastunut! Anna sen olla hetki rauhassa! Muutenkin outoja te, joiden mielestä hautaan asti pitäisi jatkaa sitä teiniaikojen "joka päivä nähtiin/soiteltiin" -meininkiä. Mä en joskus ole yhteydessä parhaan ystäväni kanssa kuukauteen, eikä se muuta ystävyyttä huonommaksi. Kummankaan mielestä.

Juuri näin! Ap käyttäytyy nyt kuin pahainen teini, jonka bestis on löytänyt itselleen ihanan pojan.

Ap ymmärtää asian kyllä aikanaan.

Voi tulla yllätyksenä mutta ainakaan muissa maissa ei jätetä sydänystäviä minkään äijän lotjakkeen takia. Ystävyyttä oikeasti arvostetaan, varsinkin aikuis iällä. 

Olisitte menneet keskenään naimisiin jos pitää sitoutua loppuelämäksi ystävyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on paljon selkeämpi tilanne kuin täällä yritetään analysoida. Ystäväsi oli yhteydessä silloin kun hän ITSE tarvitsi tukea. Ei hän tunne aitoa empatiaa vaikeuksiasi kohtaan; tosin hän osaa taitavasti näytellä empatiaa silloin kun hänelle on siitä hyötyä saadakseen sitä mitä HÄN haluaa. En lähde automaattisesti luokittelemaan häntä narsistiksi, mutta ... Toiseksi, hän on huomannut, että vaikka hän näin toimisi, pienillä feikkipahoittelulla uskot taas hänen pahoitteluunsa tulevaisuudessa. Ikävää, mutta totta.

Sanoisin muelummi, että ap on narsisti kuin että parisuhteen löytänyt olisi narsisti.

Niin minäkin sanoisin, koska ap syyllistää toista kun hänellä on oma erillinen elämä joka ei täytäkään ap:n tarpeita.

Vierailija kirjoitti:

Olisitte menneet keskenään naimisiin jos pitää sitoutua loppuelämäksi ystävyyteen.

Tämä. Ap rypee nyt mustasukkaisuuden ja itsesäälin syvissä vesissä. Hän olisi halunnut omistaa kaverinsa ihan kokonaan, päästä varpaisiin ja olla kaverille se ainoa ihminen, mitä hän tarvitsee. Kaveri on kuitenkin normaali ihminen ja hän ihastui toiseen ihmiseen.

Kaverin uusi ystävä olisi voinut olla myös nainen, mutta nyt se oli mies. Tämän uuden ystävän kanssa kaveri saattaa nähdä jopa tulevaisuuden, perhe-elämän ja yhteisen kodin, ap:n kanssa se ei mennyt niin. Ap on luultavasti vieläkin hänen ajatuksissaan, mutta aikuisilla ihmisillä on joskus muitakin asioita mielessään ja yhteyttä ei ehdi ja muista pitää. Ei ainakaan siihen tahtiin kuin ennen. Eikä tarvitsekaan, sillä ap:n tulee jatkaa omaa elämäänsä menneisiin takertumatta ja hyvillä mielin. Yhtä hyvin se olisi voinut olla ap, joka löytää uuden ystävän.

Minulla on muutama ystävä ja sekä aviomies, joka on ollut paras ystäväni yli 20 vuotta, mutta yksikään ystäväni ei ole mustasukkainen muista ystävistäni. He eivät ole toistensa kilpailijoita millään tavoin, vaan kaikki ystäväni ovat minulle tärkeitä omalla tavallaan. Yhden ystäväni kanssa näemme ehkä kerran pari vuodessa, mutta silti hän on varmasti aina ystäväni. Olemme aikoinaan kertoneet toisillemme huolemme, surumme, ilomme ja ihastuksemme ja jakaneet myös vaikeita asioita puolin toisin. Koskaan emme ole kuitenkaan olleet toistemme ystäville mustasukkaisia tai olleet vihaisia siitä, että toinen on onnellinen! Emme edes silloin, kun itsellä on mennyt tylsästi ja toinen on ollut onnesta soikeana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mä vaan itse kuuntelin aika paljon ystäväni murheita ja miessotkuja ennen kuin vakiintui. Kyllä se kieltämättä tuntuu vähän pahalta.

Eli harmitti kun ystävä löysikin onnen? Olisiko ollut mukavampi että hän olisi pysynyt yksin? Kun sinä kerran autoit häntä, ja nyt hän porskuttaa. Miten epäreilua. Siksikö ajattelet noin?

Näin minäkin ajattelen, eli ap ei edes yritä olla onnellinen ystävän puolesta, vaan hänen mielestään ystävän epäonni ja kurjuus ovat hyviä asioita. On kivaa kun ystävällä oli miessotkuja ja murheita, mutta on ihan syvältä, että tämä on löytänyt rakkaan ihmisen vierelleen ja elämä sujuu hyvin.

Tämä.

Ehkä ystävän pitäisi pistää poikki miehen kanssa, sillä ap on pahoittanut mielensä ja on yksinäinen. Hön haluaa ystävälleen vain ikävää ja surullista elämää, ei ihanaa ja mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamoon, se on rakastunut! Anna sen olla hetki rauhassa! Muutenkin outoja te, joiden mielestä hautaan asti pitäisi jatkaa sitä teiniaikojen "joka päivä nähtiin/soiteltiin" -meininkiä. Mä en joskus ole yhteydessä parhaan ystäväni kanssa kuukauteen, eikä se muuta ystävyyttä huonommaksi. Kummankaan mielestä.

Juuri näin! Ap käyttäytyy nyt kuin pahainen teini, jonka bestis on löytänyt itselleen ihanan pojan.

Ap ymmärtää asian kyllä aikanaan.

Voi tulla yllätyksenä mutta ainakaan muissa maissa ei jätetä sydänystäviä minkään äijän lotjakkeen takia. Ystävyyttä oikeasti arvostetaan, varsinkin aikuis iällä. 

Tuskinpa vain. Eikä tässä puhuttu mistään sydänystävistä.

Ai taas. Se nyt on sellainen kiertopalkinto. En kovin kaipaisi. Itse annan tälaiselle vaikutelman että olen muka frendi. En todelakaan ole. Halveksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on paljon selkeämpi tilanne kuin täällä yritetään analysoida. Ystäväsi oli yhteydessä silloin kun hän ITSE tarvitsi tukea. Ei hän tunne aitoa empatiaa vaikeuksiasi kohtaan; tosin hän osaa taitavasti näytellä empatiaa silloin kun hänelle on siitä hyötyä saadakseen sitä mitä HÄN haluaa. En lähde automaattisesti luokittelemaan häntä narsistiksi, mutta ... Toiseksi, hän on huomannut, että vaikka hän näin toimisi, pienillä feikkipahoittelulla uskot taas hänen pahoitteluunsa tulevaisuudessa. Ikävää, mutta totta.

Sanoisin muelummi, että ap on narsisti kuin että parisuhteen löytänyt olisi narsisti.

Siltä kuulostaa. Ap on menettänyt nyt yhden saaliin toiselle ja kyllähän se tietenkin suututtaa. Mutta ei hätää, kyllä sinä ap löydät vielä uuden uhrin hampaisiisi!

Vierailija kirjoitti:

Ai taas. Se nyt on sellainen kiertopalkinto. En kovin kaipaisi. Itse annan tälaiselle vaikutelman että olen muka frendi. En todelakaan ole. Halveksin.

Ap siis. Tarkoitin, että ap on kiertopalkinto, jota halveksin.

H u o r a käyttäytyy kuin h u o r a. Ja ne ns ystävät ovat heille vain estradeja. Drop em. I did. Se ei vain hokaa sitä.

;)

Aika hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa miten näistä vastauksista pystyy jollain tapaa näkemään, ketkä ovat niitä jotka panostavat samanlailla ystävyyssuhteisiin pariutumisen jälkeenkin, ja ketkä niitä joista on luonnollista että ystävät vähän jää kun kumppani löytyy (ja sitten +10v jälkeen alkavat miettiä että olis kiva nähdä muitakin kun miestä ja lapsia.)

Niin. Ja varsinkin jos tuleekin ero, niin odottavat että kyllähän nämä entiset ystävät ilman muuta kelpuuttavat heidät takaisin ja ovat taas valmiita viettämään aikaa hyvinkin tiiviisti. No.. ehkä ei sitten menekään ihan noin. Kun se entinen ystäväkin on mennyt eteenpäin elämässään! Jos ei ole aikaa ystäville kun on parisuhteessa, ei kannata kuvitella että ne ystävät tuosta vain palaavat kun itsellä olisi taas tarve.