Ystävä jätti kun löysi itselleen miehen

Itsellä samantyyppinen kokemus. Olen itse naimisissa, mutta kavereista löytyy niin sinkkuja kuin vakiintuneitakin. Eräs kehen tutustuin jaksoi viettää aikaa kanssani silloin kun oli sinkku. Tuntui, että oltiin kuin paita ja peppu. Sitten tämä kaveri löysi miehen, eikä häntä saanut enää edes kerran kuussa mihinkään, ellei miehellä ollut joku meno tai töitä. Alkuhuuman ymmärrän hyvin, mutta tätä kesti kuukausia, enkä lopulta enää jaksanut edes yrittää.

Minä olin iloinen, kun ystäväni löysi hyvän miehen, mutta olisi ollut kiva, jos aikaa olisi löytynyt vielä minullekin edes joskus!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu kävi minulle. Oltiin ennen bestiksen kanssa päivittäin tekemisissä ja kun löysi kumppanin niin ei nähtykkään enää ollenkaan paitsi harvoin ja sillonkin puheli vain siitä parisuhteestaan ja sellanen omahyväisyys oikein paistoi läpi eikä kiinnostanut minun surkea elämäni. Noh lopulta vuosien jälkeen sekin suhde tuli päätökseensä ja yritti taas ottaa yhteyttä niin päätin että pitäkööt tunkkinsa eikä olla enää kavereita.

No oho, yllätyitkö siitä, että bestis aikuistui ja ei kikatellut enää sinun kanssasi niin kuin lapsena? Yllätyitkö, että hän löysi toisen suunnan elämälleen, eikä ollut enää tarrautunut sinuun? Sinä et ilmeisesti kuitenkaan osannut mennä eteenpäin, vaan junnasit paikallasi ja uit itsesäälissäsi.

Osaatko ajatella, että se olisikin voinut olla sinä, joka olisi löytänyt itselleen ihanan miesystävän? Olisit viihtynyt hänen kanssaan hyvin, muuttanut yhteen ja työpäivien jälkeen olisit mennyt onnellisena hymyillen miehen luokse? Olisitkobajatellut, että sinulla olisi voinut olla miehen ja työnblisäksi myös muita asioita, jotka kuuluvat arkeen, esimerkiksi harrastukset. Olisiko ystävän pitänyt olla niistä mustasukkainen ja vaatia, että sinä jätät harrastukset, että voit olla hänen kanssaan?Jos se olisi ollut sinä, niin olisiko se ollut väärin ystävääsi kohtaan? Ei, vaan nyt ystävä jakoi aikansa hieman eri tavoin ja sinä et ollut se ensimmäinen. Jos et olisi käyttäytynyt vihamielisesti, niin ystävyys olisi voinut jatkua vaikkakin erilaisena, mutta ihan hyvänä silti. Sinä et antanut niin tapahtua.

Oletko tyhmä? Antaisit itse toisen vaan käyttää itseäsi hyväksi? Mikä ystävä se sellainen on joka on ystävä vaan silloin kun itselle sopii? Ei sellaisella tee yhtään mitään! Hankkikoot uusia ”ystäviä” höynäytettäväkseen jos onnistuu löytämään. Kenenkään ei pitäisi suostua tuollaiseen rooliin jossa toinen ei anna mitään, ottaa vaan kun itselle sopii!

Mulla oli nuorena sellainen paras ystävä jonka kanssa oltiin päivittäin yhdessä. Kun tämä ystävä sitten löysi miehen, meidän ystävyys käytännössä loppui. Vuosien päästä erosivat, ja ystävä muitta mutkitta otti yhteyttä, halusi tavata, ja suostuin. Halusi tavata uudelleen, pyysi baariin. Menin, ja vielä toisenkin kerran menin seuraksi. Ja kolmannen. Ja usein tapailtiin muissakin merkeissä. En halunnut jättää ystävääni oman onnensa nojaan, vaikka itse olin myös löytänyt miehen, ja rehellisyyden nimissä olisin usein mieluummin viettänyt hänen kanssaan koti-iltoja kuin riekkunut yöelämässä ystäväni kanssa. No.. jossain vaiheesa ystäväni tapasi uuden miehen, ja samoihin aikoihin minulle ja omalle miehelleni tuli ero. Eipä ollut ystävälläni aikaa enää muille kuin sille uudelle miehelleen. Ei edes harvakseltaan. Silloin kun todella olisin häntä tarvinnut. Monet monet viikonloput vietin yksin. Kyllä hän tiesi ettei minullakaan juuri muita ystäviä ollut, kuten ei hänelläkään miestään lukuunottamatta. Vuosien ajan ainoat kerrat kun hän otti yhteyttä, olivat kun hän tarvitsi jotain minulta (pyysi lainaksi tavaroita joita tiesi minulla olevan, pyysi ottamaan kissan hoitoon lomamatkan ajaksi, pyysi muuttoapua kun muuttivat miehen kanssa isompaan asuntoon...). En tiedä miksi olen kaikkeen suostunut. Nyt hänestä ei ole kuulunut taaskaan mitään ainakaan puoleen vuoteen. Taidan jättää vastaamatta kun hän seuraavan kerran ottaa yhteyttä. En enää jaksa olla hänen sätkynukkensa. Olen löytänyt itsekin uuden miehen, saanut lapsen, ja löytänyt uusia ystäviäkin. En siis enää ”tarvitse” entistä ystävääni. Päätös tuntuu tavallaan haikealta, mutta tiedän että en oikeasti merkitse hänelle mitään, joten minun pitää arvostaa myös itseäni sen verran etten enää anna hänen kohdella minua miten tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa miten näistä vastauksista pystyy jollain tapaa näkemään, ketkä ovat niitä jotka panostavat samanlailla ystävyyssuhteisiin pariutumisen jälkeenkin, ja ketkä niitä joista on luonnollista että ystävät vähän jää kun kumppani löytyy (ja sitten +10v jälkeen alkavat miettiä että olis kiva nähdä muitakin kun miestä ja lapsia.)

Niin. Ja varsinkin jos tuleekin ero, niin odottavat että kyllähän nämä entiset ystävät ilman muuta kelpuuttavat heidät takaisin ja ovat taas valmiita viettämään aikaa hyvinkin tiiviisti. No.. ehkä ei sitten menekään ihan noin. Kun se entinen ystäväkin on mennyt eteenpäin elämässään! Jos ei ole aikaa ystäville kun on parisuhteessa, ei kannata kuvitella että ne ystävät tuosta vain palaavat kun itsellä olisi taas tarve.

No jos en edes siinä tilanteessa haluaisi olla tekemisissä? Joskus vika on sinussa.

Ystävä muutti toiselle paikkakunnalle eikä enää vastannut puhelimeen tai viesteihin.

Annoin olla.

Nyt nähtiin yli 10 vuoden jälkeen ja hän itkien tilitti kun ei ole kavereita ja pyyteli anteeksi kaikkea.

N 8 kk jälkeen kysyin, että lähtisikö yhteisen kaverimme kanssa keikalle 6kk päästä.

Ei kuulemma ehdi, koska miehellä saattaa olla joku meno silloin.

Antaapa olla sitten, jos on noin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

En halunnut jättää ystävääni oman onnensa nojaan, vaikka itse olin myös löytänyt miehen, ja rehellisyyden nimissä olisin usein mieluummin viettänyt hänen kanssaan koti-iltoja kuin riekkunut yöelämässä ystäväni kanssa.

Tää on kyllä tavallaan sun oma vika ettet elänyt elämääsi kuten itse OIKEASTI olisit halunnut. Niinhän tuo kaverisikin teki. Ja jos ärsytti että kaveri otti yhteyttä vaikkei vuosiin ollut ottanut, miksi vastasit? Kannattaa miettiä kenen elämää elää ja miksi yrittää aina vaan miellyttää toisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa miten näistä vastauksista pystyy jollain tapaa näkemään, ketkä ovat niitä jotka panostavat samanlailla ystävyyssuhteisiin pariutumisen jälkeenkin, ja ketkä niitä joista on luonnollista että ystävät vähän jää kun kumppani löytyy (ja sitten +10v jälkeen alkavat miettiä että olis kiva nähdä muitakin kun miestä ja lapsia.)

Niin. Ja varsinkin jos tuleekin ero, niin odottavat että kyllähän nämä entiset ystävät ilman muuta kelpuuttavat heidät takaisin ja ovat taas valmiita viettämään aikaa hyvinkin tiiviisti. No.. ehkä ei sitten menekään ihan noin. Kun se entinen ystäväkin on mennyt eteenpäin elämässään! Jos ei ole aikaa ystäville kun on parisuhteessa, ei kannata kuvitella että ne ystävät tuosta vain palaavat kun itsellä olisi taas tarve.

No jos en edes siinä tilanteessa haluaisi olla tekemisissä? Joskus vika on sinussa.

Nimenomaan. Miksi täällä kuvitellaan, että ystävä tulisi sitten takaisin? Ehkä suhde on vaan hyvä tekosyy liueta ilman että joutuisi kertomaan oikeita syitä joita jotkut täällä avasivatkin (että joutuivat olemaan aina mieliksi jne.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on paljon selkeämpi tilanne kuin täällä yritetään analysoida. Ystäväsi oli yhteydessä silloin kun hän ITSE tarvitsi tukea. Ei hän tunne aitoa empatiaa vaikeuksiasi kohtaan; tosin hän osaa taitavasti näytellä empatiaa silloin kun hänelle on siitä hyötyä saadakseen sitä mitä HÄN haluaa. En lähde automaattisesti luokittelemaan häntä narsistiksi, mutta ... Toiseksi, hän on huomannut, että vaikka hän näin toimisi, pienillä feikkipahoittelulla uskot taas hänen pahoitteluunsa tulevaisuudessa. Ikävää, mutta totta.

Sanoisin muelummi, että ap on narsisti kuin että parisuhteen löytänyt olisi narsisti.

Niin minäkin sanoisin, koska ap syyllistää toista kun hänellä on oma erillinen elämä joka ei täytäkään ap:n tarpeita.

Ap ei syyllistä ketään , vaan ihmettelee miksi ystävä ei miehen löytymisen jälkeen pidä yhteyttä. Ja kun miestä ei ystävällä ole ap.kin kelpaa. Tästä on kyse ja syytä on ap.ssäkin kun antaa käyttää itseään hyväksi. Tuollaiset "ystävät" kannattaa potkaista sivuvasemmalle.

Kylläpä oli tutun kuuloista. Ystäväni erosi ja olin päivittäin tosi tiiviisti hänen tukena, kuuntelin, tsemppasin, ymmärsin. Olin terapeutti johon hän turvasi. Ystävä löysi uuden miehen jo ennen kuin ero oli virallinen. Sitten hän puhui vain uudesta miehestään, asioita joita en edes olisi välittänyt kuulla, ei mitään suodatinta. Minun kuulumiset eivät vaikuttaneet ystävää kiinnostavan, ei kysellyt multa mitään, vuodatti vaan omia asioita mulle niin hyvässä kuin pahassa. Kun tapasimme, hän ei ollut läsnä vaan kännykällä koko ajan. Kelpasin eläinten hoitajaksi kun reissusi uuden miehen kanssa. Häntä ei kiinnostanut enää yhteinen tekeminen, olimme suunnitelleet hänen eroprosessin aikana mm. uusia harrastuksia ja reissuja. Nyt hänen elämän täytti uusi mies,josta kuulin päivittäin pitkät selostukset ja kehumiset. Ystävyys ei ollut vastavuoroista enkä kokenut tulevani nähdyksi tai kuulluksi. Sulkeuduin itse, en vaan enää jaksanut. Tuntui että hän vain otti ja otti, en saanut ystävyydestä mitään. Itkin iltaisin pahaa oloa kun hän oli suoltanut päivän asiansa minulle. Otin etäisyyttä häneen ja sanoin että en enää jaksa. Nyt ollaan yhteyksissä harvemmin, silloinkin hän puhuu vain itsestään. Mutta itse voin henkisesti paremmin.

Tämä on niin tuttua. Ollaan niin ystäviä, mutta kun se mies löytyy, niin sinkkuystävät unohtuvat- paitsi kun jotain hyötyä yarvitsevat. Myös ystäväpiirivaihtuu, pariskuntien, ja sitten kun lapsia tulee, niin lapsellisiin.

Ei kannata hommata ystäviä ollenkaan. haistattaa vaan kaikille pitkät ja nauraa. Istuu vaikka vankilassa koko ikänsä.

Kutsun näitä naisia itsekkäiksi pikku prinsessoiksi- he ovat tottuneet, että elämässä asiat menevät, kuten he tahtovat. He tarvitsevat palvelijattaren/ seuraneidein, ja toiset naiset sopivat tähän rooliin hyvin. Itse olin parille naiselle tämmöinen, kunnes tuli raja vastaan, ja enää en suostu olemaan kenellekään tuollainen. Kannattaa opetella pitämään puolensa ja olemaan itsekäs - ystävyyttä ei näiden kanssa kannata lopettaa, jannattaa vain opetella uusi suhtautuminen, eli hyötyä heistä, kuten he ovat hyötyneet meistä. Ne todelliset ystävät ovat sitten toisaalla.

Ai, baarissahan ystävätär estää kaikkien miesten lähestymisyritykset.

Ystävyys, jossa nähdään joka päivä. Tai edes joka viikko. On lasten juttu. Aikuisella pitäisi olla omakin elämä. Nyt ystäväsi seurustelee. Ja näkee jatkossa sinua harvemmin. Minua alkaisi ahdistaa tuollainen takertuminen.

Siis että pelkää, että mies ihastuukin ystävään....höh no jo on😒