Uskotko, että voisit olla onnellinen vaikka et olisi koskaan saanut lapsia?

Vierailija kirjoitti:

En voisi olla samoin täydellisen ja syvällisesti tyytyväinen elämääni. Hyvää elämää voisin elää mutta "se jokin" jäisi puuttumaan.

Tämä korostuu kun vuosia tulee lisää. Voi olla koko ajan iloinen lasten elämistä, menestymisestä ja onnellisuudesta. Vaikea selittää, mutta vaikka omassa elämässä ei kaikki olisi hienosti, mutta lapsilla menee hyvin, ei muulla ole niin väliä. Sitten taas kun omakin elämä on ihanaa, kaikki tuntuu moninkerroin upealta.

Täytyy myöntää että mielessäni ihastelen miltei jatkuvasti omia lapsia, katselen kuvia kauniista tyttärestäni, fanitan poikani urheilusuorituksia, ihastelen onnistumisia ja ylipäätään nautin suunnattomasti heidän olemassaolostaan.

Mitäpä jos lapsilla ei olisikaan aina mennyt niin hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja tulen olemaan huomattavasti onnellisempi lapsettomana kuin jos hankkisin lapsia. Minulla on jo perhe eikä se kaipaa lapsia. En ole koskaan haaveillut äitiydestä enkä usko, että lapsi toisi elämääni mitään positiivista.

Eihän sinulla ole perhettä jos olet lapseton.

Lapsella ei ole perhettä koska hän on lapsi? Vasta lisääntymisen jälkeen ihminen saa perheen? Ajattelepa uudestaan.

Jos ihminen on aikuinen, niin se lapsuudenperhe ei ole enää sen henkilön perhe sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain kypsymätön ihminen on kiinni omassa lapsuudenperheessään.

Uskoisin niin. Mutta varsinkin iän karttuessa luulen, että elämään olisi pitänyt keksiä jotain muuta merkityksellistä.

Koko elämääni en takuulla olisi saanut kiksejä pelkästä mahdollisuudesta matkustella, juoda aamukahvit rauhassa, harrastaa seksiä koska vaan ja mitä näitä nyt yleensä luetellaan.

En ole varma, mistä sitä merkityksellisyyttä olisi lähtenyt hakemaan... ehkä joku sellainen työura/yrittäjyys, jossa olisi vahva yhteiskunnallinen aspekti?

Vierailija kirjoitti:

vanhainkodit ovat täynnä yksinäisiä vanhuksia joilla ON lapsia.

Jos joku käy vanhusta katsomassa ovat he lapset, kaverit ovat itsekin vanhainkodissa.

Varmaan onneni kukkuloilla ja pirteä ja fressi.

T. Suurperheen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja tulen olemaan huomattavasti onnellisempi lapsettomana kuin jos hankkisin lapsia. Minulla on jo perhe eikä se kaipaa lapsia. En ole koskaan haaveillut äitiydestä enkä usko, että lapsi toisi elämääni mitään positiivista.

Eihän sinulla ole perhettä jos olet lapseton.

Lapsella ei ole perhettä koska hän on lapsi? Vasta lisääntymisen jälkeen ihminen saa perheen? Ajattelepa uudestaan.

Jos ihminen on aikuinen, niin se lapsuudenperhe ei ole enää sen henkilön perhe sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain kypsymätön ihminen on kiinni omassa lapsuudenperheessään.

Perheenmäärite nyt vaan ei ole kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira. Jopa wikipedia määrittää asian näin: Perheen muodostavat yhdessä asuvat avioliitossa tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia

Vaikka todellisuudesa tämäkin on liian suppea määritelmä. Oikeastihan perhe on just ne ihmiset, jotka kukin kokee perheekseen. Siihen voi kuulua isovanhempia, muuta sukua, läheisiä ystäviä tai ihan ketä vaan. Sinä et sitä kenenkään puolesta voi määritellä.

Tiedän, että voin olla onnellinen ilman lapsia. 

Uskomisella ja tietämisellä on suuri ero. Moni "uskoo" jumalaan vaikka ei todellisuudessa pysty hankkimaan minkäänlaista tietoa jumalan olemassaolosta.

Moni tietää olevansa onnellinen ilman lapsia, koska he kokevat itsensä onnelliseksi ilman lapsia. Kokemusperäinen tieto on niin konkreettista, että sitä ei voi kumota "uskomuksilla".

Uskon. Uskotko, että voit olla onnellinen lapsiperhe-arjessa? Moni katuu syvästi sitä, että on aloittanut lasten tekemisen ja sen myötä vaihtanut elämänsä parhaat vuodet jatkuvaan perhehelvettiin.

Tällaista kuin nyt on eli oikein mukavaa. 

Minulla ei ole lapsia, vaikka olisin halunnut. Pitäisikö minut nyt olla onneton?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja tulen olemaan huomattavasti onnellisempi lapsettomana kuin jos hankkisin lapsia. Minulla on jo perhe eikä se kaipaa lapsia. En ole koskaan haaveillut äitiydestä enkä usko, että lapsi toisi elämääni mitään positiivista.

Eihän sinulla ole perhettä jos olet lapseton.

Oletpa vanhanaikainen.Perhettä on myös oma puoliso ja jotkut asuvat muun perheenjäsenensä,esim.äitinsä tai isänsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja tulen olemaan huomattavasti onnellisempi lapsettomana kuin jos hankkisin lapsia. Minulla on jo perhe eikä se kaipaa lapsia. En ole koskaan haaveillut äitiydestä enkä usko, että lapsi toisi elämääni mitään positiivista.

Eihän sinulla ole perhettä jos olet lapseton.

Lapsella ei ole perhettä koska hän on lapsi? Vasta lisääntymisen jälkeen ihminen saa perheen? Ajattelepa uudestaan.

Jos ihminen on aikuinen, niin se lapsuudenperhe ei ole enää sen henkilön perhe sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain kypsymätön ihminen on kiinni omassa lapsuudenperheessään.

Perheenmäärite nyt vaan ei ole kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira. Jopa wikipedia määrittää asian näin: Perheen muodostavat yhdessä asuvat avioliitossa tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia

Vaikka todellisuudesa tämäkin on liian suppea määritelmä. Oikeastihan perhe on just ne ihmiset, jotka kukin kokee perheekseen. Siihen voi kuulua isovanhempia, muuta sukua, läheisiä ystäviä tai ihan ketä vaan. Sinä et sitä kenenkään puolesta voi määritellä.

Voinhan määritellä perheen juuri niin kuin haluan ja koen. Sinulla ei lapsettomana aikuisena ole perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Uskon. Uskotko, että voit olla onnellinen lapsiperhe-arjessa? Moni katuu syvästi sitä, että on aloittanut lasten tekemisen ja sen myötä vaihtanut elämänsä parhaat vuodet jatkuvaan perhehelvettiin.

Elän parhaillaan ajoittaista perhehelvettiä, mutta teen jotakin merkityksellistä. Kuka mitäkin haluaa ja tässä maailmassa tavoittelee. Minä halusin mielenkiintoisen ja rikkaan elämän. En helppoa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäin vanhuus on ed ssa niillä joilla ei ole lapsia. Useimmiten han heillä ei ole sitä miestäkään.

Mikä on yksinäinen vanhuus? Jos on sosiaalinen luonteeltaan, miksi vanhuus olisi yksinäinen. Vanhuksille on kaikenlaista ohjelmaa ja tekemistä, joihin ne omat lapset eivät edes osallistuisi. Eikä siellä vanhainkodissa varmaan ainut vanhus olisi vaan siellä on myös muita vanhuksia. Ja mikä takaa, että ne mahdolliset lapset tulisivat katsomaan sinua? Hehän voivat muuttaa vaikka ulkomaille taikka toiselle puolelle Suomea. Kuka sanoo, että ne aikuiset lapset ovat lähellä vanhuudessasi. Vanhuuden takia ei kyllä lapsia kannata tehdä. 

Uskoisin. Rehellisesti, olen katunut lapsien hankkimista joka ainoa päivä. Luultavasti minut lynkataan tämmöisen mielipiteen takia.

Tietenkään en näytä lapsilleni tai kenellekään muulle ja pyrin olemaan hyvä äiti, mielestäni olenkin. Tätä salaisuutta kannan kuitenkin varmaan hautaani saakka.

Olen aivan täysin onnellinen ilman lapsia. Ei ole räkänokkia sairastamassa, uhmaikäistä hyppimässä silmille, teini-ikäistä vielä pahemmin. Käytän kaikki tuloni vain itseeni.

Kyllä.

Vain itseeni.

Matkustelen, koen hienoja elämyksiä, syön hyvin, p*nen vastaatulevia naisia tai miehiä, sen mukaan, millä tuulella nyt satun olemaan.

Kun kuolen, kukaan ei minua muista, eikä kaipaa. Mitä väliä sillä on? Kun olen kuollut, ei minulla ole tietoisuutta, miettiikö minua joku vai ei.

Te lapselliset luulette saavanne jotain kuolemattomuutta mukuloidenne kautta. Kuka menee takuuseen siitä, että kupeittenne hedelmät teitä rakastavat? Ja vaikka niin olisikin, ei se sukupolvien muisti yllä sataa vuotta pitemmälle. Me katoamme, jopa ihmiskunnankin historiankaaressa mitattuna silmänräpäyksessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja tulen olemaan huomattavasti onnellisempi lapsettomana kuin jos hankkisin lapsia. Minulla on jo perhe eikä se kaipaa lapsia. En ole koskaan haaveillut äitiydestä enkä usko, että lapsi toisi elämääni mitään positiivista.

Eihän sinulla ole perhettä jos olet lapseton.

Lapsella ei ole perhettä koska hän on lapsi? Vasta lisääntymisen jälkeen ihminen saa perheen? Ajattelepa uudestaan.

Jos ihminen on aikuinen, niin se lapsuudenperhe ei ole enää sen henkilön perhe sanan varsinaisessa merkityksessä. Vain kypsymätön ihminen on kiinni omassa lapsuudenperheessään.

Perheenmäärite nyt vaan ei ole kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira. Jopa wikipedia määrittää asian näin: Perheen muodostavat yhdessä asuvat avioliitossa tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia

Vaikka todellisuudesa tämäkin on liian suppea määritelmä. Oikeastihan perhe on just ne ihmiset, jotka kukin kokee perheekseen. Siihen voi kuulua isovanhempia, muuta sukua, läheisiä ystäviä tai ihan ketä vaan. Sinä et sitä kenenkään puolesta voi määritellä.

Voinhan määritellä perheen juuri niin kuin haluan ja koen. Sinulla ei lapsettomana aikuisena ole perhettä.

Sinulla ei ole älyä päässä.

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin. Rehellisesti, olen katunut lapsien hankkimista joka ainoa päivä. Luultavasti minut lynkataan tämmöisen mielipiteen takia.

Tietenkään en näytä lapsilleni tai kenellekään muulle ja pyrin olemaan hyvä äiti, mielestäni olenkin. Tätä salaisuutta kannan kuitenkin varmaan hautaani saakka.

Tietenkään en näytä lapsilleni tai kellekään... Vähän vaikea olla varmaan näyttämättä. Tätä salaisuutta kannan kuitenkin varmaan hautaan saakka... Siis luulet kantavasi. Miksi joku menee tekemään lapsia jos niitä joka ainoa päivä katuu? Etkö katunut vielä ensimmäistä? Vai mitä helvettiä? No trollihan sä oletkin

Tietysti olisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voisi olla samoin täydellisen ja syvällisesti tyytyväinen elämääni. Hyvää elämää voisin elää mutta "se jokin" jäisi puuttumaan.

Tämä korostuu kun vuosia tulee lisää. Voi olla koko ajan iloinen lasten elämistä, menestymisestä ja onnellisuudesta. Vaikea selittää, mutta vaikka omassa elämässä ei kaikki olisi hienosti, mutta lapsilla menee hyvin, ei muulla ole niin väliä. Sitten taas kun omakin elämä on ihanaa, kaikki tuntuu moninkerroin upealta.

Täytyy myöntää että mielessäni ihastelen miltei jatkuvasti omia lapsia, katselen kuvia kauniista tyttärestäni, fanitan poikani urheilusuorituksia, ihastelen onnistumisia ja ylipäätään nautin suunnattomasti heidän olemassaolostaan.

Mitäpä jos lapsilla ei olisikaan aina mennyt niin hyvin?

Sekin on osa elämää ja joskus niin on ollutkin hetkellisesti. Silti tunne siitä että "meitä", oman perheen ihmisiä on aina tukena ja turvana, tuo voimaa ja merkityksellisyyttä elämään.