Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani kuolivat ja heidän kolmionsa (jossa muuten on merinäköala, tosin kaukaa näkyy meri) arvo on 15.000 e eikä siitä pääse eroon ikinä (eteläsuomalainen pikkukaupunki). Ja huom. putkiremontti on tehty.
Pane vinkki, mikä pikkukaupunki. Luulisi kyllä menevän kaupaksi, jos on Etelä-Suomessa.
Meniskö kaupaksi hinta 1 e ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.
Kun katson kuvia vanhemmistani ja itsestäni 1970-luvun alussa, niin isällä, äidillä ja mulla on ne maripaidat ja joka huoneessa Marimekon verhot, olohuoneessa on vaalea sohva nimeltään Kameleontti, Artekin lasipöytä ja satulavyönojatuoli ja Lundian hyllyä seinällinen. Vanhemmat on kertoneet, että kun he muuttivat yhteen, niin kummallakin oli niin samanlaiset kalusteet, että kaikki sopi hyvin yhteen. Molemmilla oli mm. Lundiaa ja ainoa, mitä he omaan olkkariin hankkivat, oli tuo Kameleontti-sohva, jonka he ostivat osamaksulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.
Ainakin jo -50 luvulla Helsingissä elettiin ihan ökyelämää Kaivopuiston suunnalla. Oli vähintäin 5 huonetta ja keittiön takana apulaisen huone. Ihan omasta kokemuksesta puhun. Eipä ollut tietoa ”hellahuone ja ulkovessa” asioista.Kautta aikojenhan ihmiset ovat eläneet erilaisissa olosuhteissa, samoin tietenkin eri ikäisillä on erilaiset elämän arvot ja kokemukset. Huom suurilla iläluokilla ei ollut siis pelkkää köyhyyttä ja raatamista.
Maailma on epäoikeudenmukainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.
Ellos tuli Suomeen 1987, joten ette te ihan köyhistä oloista olleet, kun pystyitte tilaamaan vaatteita ulkomailta. Työläisissäkin oli eroja, paperitehtaalla työskentelevän palkka oli jotain ihan muuta kuin sekatyömiehen.
Mun mummulaan laitettiin sisävessa ja suihku joskus 1980-luvulla. Sitä ennen oli puucee ja päättyivät ulkosaunassa.
Mielenkiintoista, että isovanhempani eivät ikinä "oppineet" käymään suihkussa, vaan peseytyivät loppuun asti puulämmitteisessä saunassa. Kuulemma suihkussa ei puhdistu tarpeeksi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välihuomautuksena, että kollektiivisesti boomerit vaikuttavat kokemuksieni ja näiden keskustelujen perusteella kyllä viimeisen päälle raskailta ihmisiltä. Omat isovanhempani ja vanhempani eivät siihen ryhmään kuulu, mutta minun ja miehen suvuista sekä työpaikaltani heitä kyllä löytyy. Heissä korostuu mm. seuraavat piirteet ja käytös:
- pihyys (toisaalta turhaa tavaraa on ostettu, mutta sitä ei ikinä ole käytetty ja kaikki tuupataan sitten omille lapsille väkisin)
- itsekkyys ja vain minä olen oikeassa -asenne
- omien lasten ja ylipäätään nuorempien ihmisten jatkuva vähättely ja halveksunta
- piittaamattomuus tulevaisuudesta ja ilmastonmuutoksen vähättely
- nuorempien masentuneiden ja työttömien haukkuminen laiskoiksi ja vätyksiksi
- uhriutuminen
- viha tunteista puhumista kohtaan
Ärsytystä lisää se, että elelevät vailla huolen häivää eläkejärjestelmällä, joka tulee imemään meidät muut kuiviin. Kiitti vaan.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani kuolivat ja heidän kolmionsa (jossa muuten on merinäköala, tosin kaukaa näkyy meri) arvo on 15.000 e eikä siitä pääse eroon ikinä (eteläsuomalainen pikkukaupunki). Ja huom. putkiremontti on tehty.
Näitä ostavat nykyään loma-asunnoiksi. Eri asia jos on huonosti hoidettu taloyhtiö, että valtavat remontit joihin ei saa lainaa.
Vuokraa airbnb?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaverini sai miehensä kanssa häälahjaksi miehen mummolta Arabian ilmeisesti 1920-luvulta peräisin olevan astiaston liemikulhoineen päivineen. Astiasto on kaunis ja virheetön. Siellä se on vitriinissä ollut nyt parikymmentä vuotta ja pysynee siellä niin kauan, kunnes se jossain vaiheessa siirtyy perintönä eteenpäin. Arvelen, että sitä ei edelleenkään käytetä ikinä kuin korkeintaan ehkä joulupäivällisellä. Aivan varmasti se on hyvin arvokas, mutta haluaisinpa nähdä sen venkulan, joka pistää astiaston rahaksi.
Miehen mummolta häälahjaksi saatu astiasto saattaa olla tunnearvoltaan mittaamaton.
Tolla alkaa oleen muutakin kuin tunnearvoa. En myy vaarin mitaleita tms tavaraa tietenkään.
Mutta omilta vanhemmilta jää kyllä aika vähän tärkeää irtaimistoa tai esineitä. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkautta vain ❤️ kirjoitti:
mummu74 kirjoitti:
Surullista on huomata rivien välistä, että vanhoja ihmisiä ei arvosteta yhtään, vanhukset ovat eläneet pitkän elämän, kasvattaneet lapsensa aikuisiksi, heidän aikoinaan vanhuksia arvostettiin ja ymmärrettiin, ehkä myös hellästi suhtauduttiin vanhuuden tuomiin erikoisuuksiin.
Tässä ajassa vain nuorilla ihmisillä on arvoa, vanhoille ei anneta mitään arvoa, heidät koetaan avuttomina, omituisina, vanhuutta pelätään.
On aihettakin pelätä omaa tulevaa vanhuuttaan, nuoret ovat armottomia, Vanhoja vanhempia arvostellaan ja vähätellään. Näin olen huomannut lukiessani tätä keskustelua.
Itse olen onnellinen, että omat lapseni kohtelevat minua hyvin ja rakkaudella.
Surullinen olen kaikkien niiden vanhusten puolesta, joiden aikuiset lapset vain väheksyvät ja arvostelevat vanhempiaan.
Lämpimät kiitokset, todella hyvin kirjoitit. Osasit hienosti pukea sanoiksi minun ja niin monen muun vanhemman ihmisen ajatukset.
Noin armoton on tämän ajan henki. Ehkä tulee vielä jotain koronaakin pahempaa itsekkään sukupolven osaksi.
Sitä ei tietenkään toivoisi.Minua on siunattu lämminsydämisillä ja kiitollisilla lapsilla ja lastenlapsilla.
Kunpa kaikilla olisi samoin.Terveisin, Äiti ja isoäiti
Onko teitä omat vanhemmat huoritelleet, ajaneet pois kotoa, kertoneet, miten kaikkien muiden lapset ovat parempia mitä sinä, kertoneet, miten sinua saa aina hävetä, kertoneet, miten muiden tyttäret ovat nätimpiä, tehneet kaikkensa, että saisitte ajettua poikaystävän pois, kieltäneet tekemästä normaaleja asioita kuten lomareissuja perheen kanssa, moittineet tekemiänne ratkaisuja, kertoneet häpeävänsä työttömäksi joutuneita lapsiaan ja vielä lisää häpeämistä tekemisistänne ja tekemättä jättämisistänne? Ja tämän jälkeen vanhempia pitäisi pyyteettömästi auttaa omasta jaksamisesta välittämättä, kun vanhemmat edelleen haluavat asua missä asuvat vaikka eivät pärjää siellä omin voimin?
Kyllä minä olen julma tytär, kun en mene tekemään lumitöitä tai pudottamaan lumia katolta, en mene selvittämään öljykattilan ongelmia, en lähde keskellä yötä katsomaan, mikä siellä kolisee, en suostu ottamaan vanhempien roskiin kuuluvia vaatteita vastaan käyttöön, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta mikä talossa on vikana, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että jos vaikka ostaisitte itsellenne siivous- ja remppapalveluja, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta, kun sinne ja tänne koskee, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että mitä jos varattaisiin lääkäriaika.
Kyllä, olen katkera, kuten joku jo ehkä huomasi. Jossain vaiheessa syyllistämiseen kyllästyy vaikka se tulisi keskustelupalstalta.
Miten tämä nyt liittyy aiheeseen, olisiko vanhemmat paremmat, jos asunto olisi remontoitu?
Oletko sinä jompi kumpi noista isoäideistä, jotka arvostelivat "nykynuoria"? Luitko heidän kommenttinsa? Heidän mukaan vika on siinä, kun lapset eivät enää arvosta vanhempiaan. Kun vanhemmat sanoo "hyppää", viisikymppinen lapsi hyppää. Kun viisikymppinen lapsi sanoo, että jos vaikka paloturvallisuuden vuoksi jättäisitte nuo sähköjohtojen jeesusteippikorjaukset väliin, niin vanhemmat loukkaantuvat kun heitä ei arvosteta.
Kumpi sinusta on parempi vaihtoehto, sekö, miten vanhemmat valittavat, miten asunnossa on vikaa, mutta eivät halua tehdä asialle mitään vai se, että he valittavat, että asunnossa on vikaa, mutta päättävät korjauttaaa viat, jotta elämä helpottuu?
Mitäpä jos ne vanhemmat ihan itse päättäisivät asunnostaan? Sen sijaan sinä voisit päättää omasta elämästäsi, ei ole mikään pakko kuunnella heiltä yhtään miten, jos he ovat sinua noin kohdelleet. Älä ole läheisriippuvainen.
Olipa kiva vastaus. Onko sinulla psykologin koulutus vai ihanko mutupohjalla annat ohjeita? Et ilmeisesti tajua, että tässä on valittavana syyllisyys tai vtutus. Kumpikaan tunne ei tunnut hyvälle.
Onko sinulla psykologin koulutus? Ellei, miksi vaadit sitä muilta?
Huonoihin vanhempiin, siis oikeasti huonoihin, ei tarvitse edes pitää yhteyttä, saati sotkeutua heidän remontteihinsa.
Voi valita myös onnellisuuden, se syyllisyys on ihan omaa läheisriippuvuutta.
Myrkyllisissä ihmissuhteissa ei kannata jatkaa, olipa nämä ihmiset sukua, tai ei.
Antakaamme sinulle anteeksi nämä ymmärtämättömät kommenttisi koskien traumatisoituneita lapsia. Jos perehdyt vähän asiaan, niin huomaat, että tämä on asia, joka ei niin vaan sormia napsauttamalla katoakaan. Tiesitkö, että lisäksi lapsuuden kaltoinkohtelu jatkuu usein aikuisena. Vanhemmat voivat jatkaa häirintää, vaikka aikuinen lapsi ei olisikaan yhteydessä. Silloin kuvioon tulee yleensä lapsen oman perheen uhkaukset, seuraaminen, käsiksi käyminen, jopa perättömät ilmoitukset viranomaisille.
-eli et edes halua päästää irti
-tuosta kaikesta on tullut elämäsi pääasiallinen sisältö, johon vedoten voit selittää kaikki epäonnistumisesi
Arvasit väärin.
Haluan päästää ja olenkin päästänytkin irti, mutta vanhemmat sen sijaan ei.
Olen onnistunut elämässäni itse asiassa oikein hyvin, etenkin jätettyäni kys.ihmissuhteet taakseni.Mutta edelleenkin haluat jatkaa asian päivittäistä vatvomista palstalla. Minusta se ei ole irti päästämistä. Jokainen vanhempiesi ikäpolven edustaja on syyllinen sinun pahoinvointiisi. Kun et muka tapaa heitä, siirrät aggressiosi viattomiin sivullisiin.
Olet onnistunut elämässäsi? Kumpi on päällimmäisenä syyllisyys vai vitutus?
En vatvo asiaa päivittäin palstalla. Ei, en ole syyttänyt jokaista vanhempieni kanssa samanikäistä henkilöä kaltoinkohtelusta. En tapaa heitä, enkä siirrä aggressiota kehenkään. Yritän vain keskustella asioista asiallisesti ja rauhallisesti. Ei ole syyllisyyttä saati vitutusta, lähinnä surua.
Suru se on minullakin päällimmäinen tunne. Kyllä se oikeasti tuntuu pahalle tajuta, että ikinä ei ole ollut vanhemmille tarpeeksi hyvä. Ymmärrän, että on säälittävää kaivata vanhempien rakkautta vielä vanhanakin ja itsekin häpeän sitä. Harmikseni en ole tarpeeksi kova, että voisin tehdä kuten moni sanoo eli jättää vanhemmat selviämään yksikseen. Velvollisuudentunto on ikävä kaveri. Tätä ei moni tunnu ymmärtävän.
Ymmärrän.
Ja aika harva myös tuntuu ymmärtävän sitä toisin päin: kyllä moni vanhempi on aidosti rehellisesti pettynyt kun näkee minkälainen lutvake siitä omasta pikku kultanappulasta kehkeytyy. Ja hoitaa hänet läpi teini-iän pitkälti velvollisuudentunnosta.
Se on ihmisyydestä yksi tosi tärkeä elementti tuo velvollisuudentunto. Vaikkakin rasite, niin kyllä se on arvokas ominaisuus myös!
Kiitos piikistä, osui ja upposi. En koe olevani lutvake, ihan tavallinen keski-ikäinen nainen olen. Olen käynyt kouluni ja käynyt työssä. Olin lapsena ujo pullukka, tykkäsin nyhjätä hiljaa jossain nurkassa ja luin kirjoja. Rumakin olin ohuine hiuksineni, silmälaseineni ja purentavikoineni. En ollut reippaan liikunnallinen. Meillä ei tosiaankaan teini-iässäkään lapset sanoneet vanhemmille mitään vastaan. Seurustelemaan rupesin täysi-ikäisenä ja saman miehen kanssa olen vieläkin.
Äiti on aina verrannut minua muihin ja hänelle on ollut kova pala, kun en ole ollut hyvä kuten toisten lapset. Olen ruma, isokokoinen, ylipainoinen, olen pari kertaa jäänyt työttömäksi, meillä ei ole hienoa omakotitaloa ja puolisokin on pienipalkkainen duunari. Varsinkin isä on aina vihannut lihavia ihmisiä ja siitä hän jaksoi muistuttaa. Kakkoslaadun lapset on pettymys ykköslaatua ihannoiville.
Sori, sydämestä ! Ei ollut tarkoitus pahoittaa sun mieltä lisää.
Meillä päin tuo lutvake on sellainen ihan leppoinen nimitys, kaiketi. Mulle ainakin.
Mutta tunnustan, olen itse myös tuo ikuinen pettymys vanhemmilleni, ihan jo siitä lähtien kun synnyin tyttönä (mistä muutama sukulainen on uskoitunut, että ymmärrän varmaan vanhempianikin, kun KOLMAS tytär....)
Mutta silti hoidan äitini 'kunnialla' (sisarukset, se pikkuveli varsinkin, kokee että se on kyllä yhteiskunnan tai jonkun muun tehtävä..) mutta en pystyisi elämään itseni kanssa jos en huolehtisi äidistäni kaikkien ristiriitaisten tunteideni kanssa. (Isä jo kuollut)
Mutta etähali sulle ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.Kun katson kuvia vanhemmistani ja itsestäni 1970-luvun alussa, niin isällä, äidillä ja mulla on ne maripaidat ja joka huoneessa Marimekon verhot, olohuoneessa on vaalea sohva nimeltään Kameleontti, Artekin lasipöytä ja satulavyönojatuoli ja Lundian hyllyä seinällinen. Vanhemmat on kertoneet, että kun he muuttivat yhteen, niin kummallakin oli niin samanlaiset kalusteet, että kaikki sopi hyvin yhteen. Molemmilla oli mm. Lundiaa ja ainoa, mitä he omaan olkkariin hankkivat, oli tuo Kameleontti-sohva, jonka he ostivat osamaksulla.
Kalusteet ovat olleet kalliita tuolloin, on ostettu yhdet ja niillä on menty vuosikymmenet. Ainoa miten sinun vanhemmat eroavat, on se että jostain syystä heille on ostettu satulavyötä, kun toiselle on samalla rahalla ostettu nahkakalusto ja Myrnaa. Ero johtunee yhteiskuntaluokasta tai akateemisesta koulutuksesta. Sinänsä samoja boomereita. Heillä on käynyt tuuri että sinulla on sama maku. Minulle ei heidän kalusteet kelpaisi, ja he surisivat, kun heidän arvotavara on minulle rojua. Itse tykkään tyylihuonekaluista, aidoista matoista ja nahasta. Heidän Lundia on minulla autotallissa varastohyllynä.
Mutta pointti on, että rahaa on pitänyt olla kohtuullisesti, että on voinut ostaa sieltä laadukkaamasta päästä. Kaikilla ei ole ollut noin hyvin asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ymmärrä, miten suuri säästäminen vanhemmille oli tuohon asuntoon aikoinaan.
Teiltä puuttuu empatia täysin. He ovat jättämässä sen teille perinnöksi. Ajattelevat teille hyvää. Te vaan halveksitte ja ilkeilette.
Ai kiristäminen ja uhkailu on yhtä kuin hyvän ajattelua? Omat vanhempani tuntien tod.näk. käytännössä jollakin lailla tuhoavat omaisuutensa ennen kuolemaansa.
Tämä! Mun narsisti-isäni, myöskin 70+, on vihannut minua vauvasta saakka, olen ollut siis kiltein lapsista mutta silti narsistin syntipukkilapsi. Isäni on jo siirrellyt todella paljon omaisuutta suosikkilapselle ja on sanonut ihan päin naamaa, että ”aion pitää huolen että sinä et saa perinnöstä pennin latia”.
Tämä onnistuu siten että pitää huolen että kuoleman hetkellä ei ole mitään perintöä mistä voisi vaatia lakiosaa. Asunnot, mökit, sijoitusasunto, autot ym muuta on jo annettu sille suosikkilapselle lahjana.
Mä en tule todellakaan saamaan lakiosaa.
Jos lahjoituksia on tehty viimeisen 10 vuoden aikana ennen perittävän kuolemaa, ne saatetaan voida palauttaa takaisin saajalta, mikäli lahjansaajan voidaan olettaa tietäneen, että lahja loukkaa sinun lakiosaasi. Älä anna periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse muuta kuin avata Hesari, siellä on asunnonmyynti-ilmoituksia laidasta laitaan, helppo verrata omaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ymmärrä, miten suuri säästäminen vanhemmille oli tuohon asuntoon aikoinaan.
Teiltä puuttuu empatia täysin. He ovat jättämässä sen teille perinnöksi. Ajattelevat teille hyvää. Te vaan halveksitte ja ilkeilette.
Ai kiristäminen ja uhkailu on yhtä kuin hyvän ajattelua? Omat vanhempani tuntien tod.näk. käytännössä jollakin lailla tuhoavat omaisuutensa ennen kuolemaansa.
Tämä! Mun narsisti-isäni, myöskin 70+, on vihannut minua vauvasta saakka, olen ollut siis kiltein lapsista mutta silti narsistin syntipukkilapsi. Isäni on jo siirrellyt todella paljon omaisuutta suosikkilapselle ja on sanonut ihan päin naamaa, että ”aion pitää huolen että sinä et saa perinnöstä pennin latia”.
Tämä onnistuu siten että pitää huolen että kuoleman hetkellä ei ole mitään perintöä mistä voisi vaatia lakiosaa. Asunnot, mökit, sijoitusasunto, autot ym muuta on jo annettu sille suosikkilapselle lahjana.
Mä en tule todellakaan saamaan lakiosaa.Jos lahjoituksia on tehty viimeisen 10 vuoden aikana ennen perittävän kuolemaa, ne saatetaan voida palauttaa takaisin saajalta, mikäli lahjansaajan voidaan olettaa tietäneen, että lahja loukkaa sinun lakiosaasi. Älä anna periksi.
Tämä onnistuu kuitenkin vain mikäli Lahjakirjoihin on jäänyt kirjoittamatta että kysymyksessä ei ole ennakkoperintö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani kuolivat ja heidän kolmionsa (jossa muuten on merinäköala, tosin kaukaa näkyy meri) arvo on 15.000 e eikä siitä pääse eroon ikinä (eteläsuomalainen pikkukaupunki). Ja huom. putkiremontti on tehty.
Kun huutokauppaan pistää 0e pohjahinnalla, niin ainutkaan talo tai tontti ei ole myymättä jäänyt. Kaikesta pääsee eroon, kyse on vain hinnasta.
Tulee tunne ettei ole tosijuttuja, ei 70-kymppisissä voi olla noin valveutumatonta porukkaa viljalti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummallisia 70v vanhempia monella. Itse olen ensi vuonna 50v ja vanhempani ja ystävieni vanhemmat 70-80v. En kyllä tiedä yhtään, joilla on sellaiset huonekalut kuin täällä kuvatuilla on. Itse voisin yleistää, että useimpien kodit on täynnä Artekin kalusteita.
Omilla vanhemmillanikin, jotka menivät naimisiin 1970 ensimmäinen huonekalu oli Aallon levitettävä laveri. Se oli myöhemmin omassa huoneessani ja seuraavaksi, opiskelukämpässä, sitten lapseni huoneessa ja nyt lapsenlapsen huoneessa.
Pientilalta lähteineiden siivoojien ja autokuskien ensimmäiseen asuntoon ei kyllä hankittu mitään Artekia. Omilla vanhemmilla ne oli hetekat ja tekonahkapäällysteinen sohvakalusto. Taidatte olla ylempää keskiluokkaa, ei nuo ole työläisten huonekaluja.
Hetekat oli suurta muotia ja trendiä 50-60-luvulla ja syrjäyttivät Artekin tuotannon konkurssin partaalle 60-luvulla ja Artekin kalusteita tuhottiin surutta, samalla tavalla kuin nyt Myrna-astioita. Ei niitä kukaan halunnut.
Ja keinonahkasohvat 60-70-luvulla. Samoin Teak-viilu kalusteet tai petsattu puu.
Samoin kävi monessa paikassa talonpoikaisantiikille.
Vietiin aittaan tai polttopuiksi ja tilalle keinonahkasohvat .
Ne on sittemmin haettu pois , mitä jäljellä on ja otettu käyttöön uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaverini sai miehensä kanssa häälahjaksi miehen mummolta Arabian ilmeisesti 1920-luvulta peräisin olevan astiaston liemikulhoineen päivineen. Astiasto on kaunis ja virheetön. Siellä se on vitriinissä ollut nyt parikymmentä vuotta ja pysynee siellä niin kauan, kunnes se jossain vaiheessa siirtyy perintönä eteenpäin. Arvelen, että sitä ei edelleenkään käytetä ikinä kuin korkeintaan ehkä joulupäivällisellä. Aivan varmasti se on hyvin arvokas, mutta haluaisinpa nähdä sen venkulan, joka pistää astiaston rahaksi.
Miehen mummolta häälahjaksi saatu astiasto saattaa olla tunnearvoltaan mittaamaton.
Tolla alkaa oleen muutakin kuin tunnearvoa. En myy vaarin mitaleita tms tavaraa tietenkään.
Mutta omilta vanhemmilta jää kyllä aika vähän tärkeää irtaimistoa tai esineitä. 😂
Vaarin mitallit ovat täälläkin. Ja Mannerheimin allekirjoitus. Kehystetty ja seinällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta sopinee koska se on täällä useastikin mainittu.
Te, joiden syliin on pudonnut kiinteistö,mökki,osake perintönä alueella jossa se ei mene kaupaksi edes ilmaiseksi, miten olette päässeet siitä eroon ?
Entä juoksevat kulut , kiinteistövero, tiet, vastike jne.? Joutuuko niitä maksamaan vielä kolmanteen polveen tai kunnes suku sammuu ?
Suomihan pullollaan näitä jopa jo kattonsakin menettäneitä taloja.Me päästiin kuolinpesän mökistä eroon, kun myytiin purkukuntoisena. Tontista saatiin muutama tonni, vaikka esim sähköliittymähän jo yksinään maksaa viisi tuhatta euroa. Taloon oli myös kylän vesijohto ja oma saostuskaivo. Oli tosiaan huonokuntoinen, mutta kaikki kulut juoksivat. Kannattaa myydä nopeasti, miten halvalla tahansa. Kaikista maksuista kertyy nimittäin muutamassa vuodessa jo iso summa. Onneksi ei tarvinnut itse purkaa, olisi maksanut sekin 10-20 tuhatta euroa.
Jos ei ole vesijohtoja,likakaivoja ja sähköliittymän irtisanoo niin ei ole kuin kiinteistövero. Vakuuttakaan ei yleensä kannata. Moni on kuivan maan vanhan ok talon tai kesämökin kanssa vaikeuksissa. Voisi myydä mutta kun on riski siinä ostajissa on onglmia aiheuttavia roistoja. Usein vanhemmat eivät tajua että aika menee ohi eivät myy oikeaan aikaan ja eivätkä kykene enää hoitamaan pihaa,kasvimaata niin siihen se huonossa kunnossa oleva jää kun lapsetkin ovat jo ikääntyneitä. Joillekin em talot olisivat hyvä vapaa ajan kohde oma kasvimaa,marjastus lähellä ym. Niitä kannattasi kysellä omistajilta suoraan koska välitys maksaa.
Äitini on yli 90. On lapsena kokenut sodan ja sen seurauksena nähnyt jopa nälkää. Asuu nyt yksin isän 50-luvulla rakentamassa talossa. Nauttii olostaan ja kokee olevansa etuoikeutettu. Rakastaa kaikkia tavaroitaan ja tietää, että ne eivät ole juuri minkään arvoisia rahallisesti. Talon arvon tietää, koska naapurustossa on ollut vastaavia myynnissä. Ei ole koskaan pöyhkeillyt ja sanoo tämä tuosta, että kyllä hänellä on hyvät lapset. Meitä on neljä.
Eli ei ole kaikkien vanhemmat samanlaisia.
Miehen mummolta häälahjaksi saatu astiasto saattaa olla tunnearvoltaan mittaamaton.