Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummallisia 70v vanhempia monella. Itse olen ensi vuonna 50v ja vanhempani ja ystävieni vanhemmat 70-80v. En kyllä tiedä yhtään, joilla on sellaiset huonekalut kuin täällä kuvatuilla on. Itse voisin yleistää, että useimpien kodit on täynnä Artekin kalusteita.
Omilla vanhemmillanikin, jotka menivät naimisiin 1970 ensimmäinen huonekalu oli Aallon levitettävä laveri. Se oli myöhemmin omassa huoneessani ja seuraavaksi, opiskelukämpässä, sitten lapseni huoneessa ja nyt lapsenlapsen huoneessa.
Pientilalta lähteineiden siivoojien ja autokuskien ensimmäiseen asuntoon ei kyllä hankittu mitään Artekia. Omilla vanhemmilla ne oli hetekat ja tekonahkapäällysteinen sohvakalusto. Taidatte olla ylempää keskiluokkaa, ei nuo ole työläisten huonekaluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän off topic, mutta kahta asiaa en oikein ymmärrä :
- miksi kaikki tavara esim Ekotorilla on aika kalliiksi hinnoiteltua?
- miksi kunnat antavat esim matuille ja alkoholisteille lahjakortteja Ikeaan (ainakin Turussa) sen kodin sisustamista varten? - eikö nyt oikeesti olisi järkevämpää (yhteiskunnalle taloudellisempaa sekä ekologisempaa) että saisivat sitten vaikka ilmaiseksi hakea Ekotorilta tai vastaavasta sen mummon vanhan pöydän ja sohvan käyttöönsä ja ostakoot sitten omilla rahoillaan uudet Ikeasta kun ovat päässeet jaloilleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkautta vain ❤️ kirjoitti:
mummu74 kirjoitti:
Surullista on huomata rivien välistä, että vanhoja ihmisiä ei arvosteta yhtään, vanhukset ovat eläneet pitkän elämän, kasvattaneet lapsensa aikuisiksi, heidän aikoinaan vanhuksia arvostettiin ja ymmärrettiin, ehkä myös hellästi suhtauduttiin vanhuuden tuomiin erikoisuuksiin.
Tässä ajassa vain nuorilla ihmisillä on arvoa, vanhoille ei anneta mitään arvoa, heidät koetaan avuttomina, omituisina, vanhuutta pelätään.
On aihettakin pelätä omaa tulevaa vanhuuttaan, nuoret ovat armottomia, Vanhoja vanhempia arvostellaan ja vähätellään. Näin olen huomannut lukiessani tätä keskustelua.
Itse olen onnellinen, että omat lapseni kohtelevat minua hyvin ja rakkaudella.
Surullinen olen kaikkien niiden vanhusten puolesta, joiden aikuiset lapset vain väheksyvät ja arvostelevat vanhempiaan.
Lämpimät kiitokset, todella hyvin kirjoitit. Osasit hienosti pukea sanoiksi minun ja niin monen muun vanhemman ihmisen ajatukset.
Noin armoton on tämän ajan henki. Ehkä tulee vielä jotain koronaakin pahempaa itsekkään sukupolven osaksi.
Sitä ei tietenkään toivoisi.Minua on siunattu lämminsydämisillä ja kiitollisilla lapsilla ja lastenlapsilla.
Kunpa kaikilla olisi samoin.Terveisin, Äiti ja isoäiti
Onko teitä omat vanhemmat huoritelleet, ajaneet pois kotoa, kertoneet, miten kaikkien muiden lapset ovat parempia mitä sinä, kertoneet, miten sinua saa aina hävetä, kertoneet, miten muiden tyttäret ovat nätimpiä, tehneet kaikkensa, että saisitte ajettua poikaystävän pois, kieltäneet tekemästä normaaleja asioita kuten lomareissuja perheen kanssa, moittineet tekemiänne ratkaisuja, kertoneet häpeävänsä työttömäksi joutuneita lapsiaan ja vielä lisää häpeämistä tekemisistänne ja tekemättä jättämisistänne? Ja tämän jälkeen vanhempia pitäisi pyyteettömästi auttaa omasta jaksamisesta välittämättä, kun vanhemmat edelleen haluavat asua missä asuvat vaikka eivät pärjää siellä omin voimin?
Kyllä minä olen julma tytär, kun en mene tekemään lumitöitä tai pudottamaan lumia katolta, en mene selvittämään öljykattilan ongelmia, en lähde keskellä yötä katsomaan, mikä siellä kolisee, en suostu ottamaan vanhempien roskiin kuuluvia vaatteita vastaan käyttöön, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta mikä talossa on vikana, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että jos vaikka ostaisitte itsellenne siivous- ja remppapalveluja, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta, kun sinne ja tänne koskee, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että mitä jos varattaisiin lääkäriaika.
Kyllä, olen katkera, kuten joku jo ehkä huomasi. Jossain vaiheessa syyllistämiseen kyllästyy vaikka se tulisi keskustelupalstalta.
Miten tämä nyt liittyy aiheeseen, olisiko vanhemmat paremmat, jos asunto olisi remontoitu?
Oletko sinä jompi kumpi noista isoäideistä, jotka arvostelivat "nykynuoria"? Luitko heidän kommenttinsa? Heidän mukaan vika on siinä, kun lapset eivät enää arvosta vanhempiaan. Kun vanhemmat sanoo "hyppää", viisikymppinen lapsi hyppää. Kun viisikymppinen lapsi sanoo, että jos vaikka paloturvallisuuden vuoksi jättäisitte nuo sähköjohtojen jeesusteippikorjaukset väliin, niin vanhemmat loukkaantuvat kun heitä ei arvosteta.
Kumpi sinusta on parempi vaihtoehto, sekö, miten vanhemmat valittavat, miten asunnossa on vikaa, mutta eivät halua tehdä asialle mitään vai se, että he valittavat, että asunnossa on vikaa, mutta päättävät korjauttaaa viat, jotta elämä helpottuu?
Mitäpä jos ne vanhemmat ihan itse päättäisivät asunnostaan? Sen sijaan sinä voisit päättää omasta elämästäsi, ei ole mikään pakko kuunnella heiltä yhtään miten, jos he ovat sinua noin kohdelleet. Älä ole läheisriippuvainen.
Olipa kiva vastaus. Onko sinulla psykologin koulutus vai ihanko mutupohjalla annat ohjeita? Et ilmeisesti tajua, että tässä on valittavana syyllisyys tai vtutus. Kumpikaan tunne ei tunnut hyvälle.
Onko sinulla psykologin koulutus? Ellei, miksi vaadit sitä muilta?
Huonoihin vanhempiin, siis oikeasti huonoihin, ei tarvitse edes pitää yhteyttä, saati sotkeutua heidän remontteihinsa.
Voi valita myös onnellisuuden, se syyllisyys on ihan omaa läheisriippuvuutta.
Myrkyllisissä ihmissuhteissa ei kannata jatkaa, olipa nämä ihmiset sukua, tai ei.
Antakaamme sinulle anteeksi nämä ymmärtämättömät kommenttisi koskien traumatisoituneita lapsia. Jos perehdyt vähän asiaan, niin huomaat, että tämä on asia, joka ei niin vaan sormia napsauttamalla katoakaan. Tiesitkö, että lisäksi lapsuuden kaltoinkohtelu jatkuu usein aikuisena. Vanhemmat voivat jatkaa häirintää, vaikka aikuinen lapsi ei olisikaan yhteydessä. Silloin kuvioon tulee yleensä lapsen oman perheen uhkaukset, seuraaminen, käsiksi käyminen, jopa perättömät ilmoitukset viranomaisille.
-eli et edes halua päästää irti
-tuosta kaikesta on tullut elämäsi pääasiallinen sisältö, johon vedoten voit selittää kaikki epäonnistumisesi
Arvasit väärin.
Haluan päästää ja olenkin päästänytkin irti, mutta vanhemmat sen sijaan ei.
Olen onnistunut elämässäni itse asiassa oikein hyvin, etenkin jätettyäni kys.ihmissuhteet taakseni.Mutta edelleenkin haluat jatkaa asian päivittäistä vatvomista palstalla. Minusta se ei ole irti päästämistä. Jokainen vanhempiesi ikäpolven edustaja on syyllinen sinun pahoinvointiisi. Kun et muka tapaa heitä, siirrät aggressiosi viattomiin sivullisiin.
Olet onnistunut elämässäsi? Kumpi on päällimmäisenä syyllisyys vai vitutus?
En vatvo asiaa päivittäin palstalla. Ei, en ole syyttänyt jokaista vanhempieni kanssa samanikäistä henkilöä kaltoinkohtelusta. En tapaa heitä, enkä siirrä aggressiota kehenkään. Yritän vain keskustella asioista asiallisesti ja rauhallisesti. Ei ole syyllisyyttä saati vitutusta, lähinnä surua.
Suru se on minullakin päällimmäinen tunne. Kyllä se oikeasti tuntuu pahalle tajuta, että ikinä ei ole ollut vanhemmille tarpeeksi hyvä. Ymmärrän, että on säälittävää kaivata vanhempien rakkautta vielä vanhanakin ja itsekin häpeän sitä. Harmikseni en ole tarpeeksi kova, että voisin tehdä kuten moni sanoo eli jättää vanhemmat selviämään yksikseen. Velvollisuudentunto on ikävä kaveri. Tätä ei moni tunnu ymmärtävän.
Ymmärrän.
Ja aika harva myös tuntuu ymmärtävän sitä toisin päin: kyllä moni vanhempi on aidosti rehellisesti pettynyt kun näkee minkälainen lutvake siitä omasta pikku kultanappulasta kehkeytyy. Ja hoitaa hänet läpi teini-iän pitkälti velvollisuudentunnosta.
Se on ihmisyydestä yksi tosi tärkeä elementti tuo velvollisuudentunto. Vaikkakin rasite, niin kyllä se on arvokas ominaisuus myös!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä arvon asiantuntijat.
Olen 54v ja mies 58v, lapset 25v ja 27v
Varallisuus velaton 20v vanha okt, kesämökki, purjevene ja auto. Ja se paha irtaimisto ja "kulahtaneet" huonekalut, jotka eivät ole enää trendikkäitä. Lapset asuvat jo omillaan ja asutaan isossa okt kahdestaan.Pitäisikö meidän aloittaa kuolinsiivous. Ja irtaimisto ja tavarat kaatopaikalle, kun molemmat ollaan vielä hyväkuntoisia, myydä okt, kesämökki ja vene.
Ja muuttaa vaikka hotelliin odottamaan kuolemaa? Sieltä käsinhän voisi käydä myös töissä, ennen kuin jäädään eläkkeelle.Tosin olen pitkäikäistä sukua, tätini eli 103v, mummini 96, ukkini 94 jne.
Mitä tehdä, kysyy epätietoinen 54v nainen, ettei olisi taakaksi lapsilleni. Sitä en halua?
Vanhusten palvelutaloihin eivät vielä huoli, ja ainoa on tuo hotellimajoitus, siellä onneksi siivoojat laittavat asiakkaiden tavarat roskikseen, kun on kirjautunut hotellista ulos eli ruumisauto käynyt vainaan.
Ei tarvitse alkaa marttyyriksi. Se ei ole viehättävää.
Tietysti elätte ja näytätte tavaroitanne kuten ennenkin. Kuolinsiivousta kannattaa harrastaa, jos on arkistoituna esim vanhat laskut. Kukaan ei tarvitse sähkölaskua elokuulta 1984. Ja muu turha ja tarpeeton, tulee kodista kun kivempi. Jos tykkäät myrna-kupeista, niin ne tietysti säilytät niin kauan kuin niillä on tarvetta. Mutta! Et voi velvoittaa lapsiasi täyttämään kotiaan sinun tavaroillasi, jos/kun pienempi asunto tai hoitokoti kutsuu. Eikä nyt ainakaan alkaa ulvoa kunnioituksen puutteesta, jos sulle tärkeä myrna-astiasto ei nuoremman polven silmää miellytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani kuolivat ja heidän kolmionsa (jossa muuten on merinäköala, tosin kaukaa näkyy meri) arvo on 15.000 e eikä siitä pääse eroon ikinä (eteläsuomalainen pikkukaupunki). Ja huom. putkiremontti on tehty.
Kuolevalla seudulla putkiremppa ei nosta känpän arvoa. Kuoleva Suomi laajenee, ainoa asia, jossa vallanpitäjämme toteuttavat "laajentamista."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummallisia 70v vanhempia monella. Itse olen ensi vuonna 50v ja vanhempani ja ystävieni vanhemmat 70-80v. En kyllä tiedä yhtään, joilla on sellaiset huonekalut kuin täällä kuvatuilla on. Itse voisin yleistää, että useimpien kodit on täynnä Artekin kalusteita.
Omilla vanhemmillanikin, jotka menivät naimisiin 1970 ensimmäinen huonekalu oli Aallon levitettävä laveri. Se oli myöhemmin omassa huoneessani ja seuraavaksi, opiskelukämpässä, sitten lapseni huoneessa ja nyt lapsenlapsen huoneessa.
Pientilalta lähteineiden siivoojien ja autokuskien ensimmäiseen asuntoon ei kyllä hankittu mitään Artekia. Omilla vanhemmilla ne oli hetekat ja tekonahkapäällysteinen sohvakalusto. Taidatte olla ylempää keskiluokkaa, ei nuo ole työläisten huonekaluja.
Hetekat oli suurta muotia ja trendiä 50-60-luvulla ja syrjäyttivät Artekin tuotannon konkurssin partaalle 60-luvulla ja Artekin kalusteita tuhottiin surutta, samalla tavalla kuin nyt Myrna-astioita. Ei niitä kukaan halunnut.
Ja keinonahkasohvat 60-70-luvulla. Samoin Teak-viilu kalusteet tai petsattu puu.
-Kapanteri.- kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani kuolivat ja heidän kolmionsa (jossa muuten on merinäköala, tosin kaukaa näkyy meri) arvo on 15.000 e eikä siitä pääse eroon ikinä (eteläsuomalainen pikkukaupunki). Ja huom. putkiremontti on tehty.
Kuolevalla seudulla putkiremppa ei nosta känpän arvoa. Kuoleva Suomi laajenee, ainoa asia, jossa vallanpitäjämme toteuttavat "laajentamista."
Putkiremppa jossain hevonkuusessa voi olla kalliimpi kuin asunnon arvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani kuolivat ja heidän kolmionsa (jossa muuten on merinäköala, tosin kaukaa näkyy meri) arvo on 15.000 e eikä siitä pääse eroon ikinä (eteläsuomalainen pikkukaupunki). Ja huom. putkiremontti on tehty.
Pane vinkki, mikä pikkukaupunki. Luulisi kyllä menevän kaupaksi, jos on Etelä-Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkautta vain ❤️ kirjoitti:
mummu74 kirjoitti:
Surullista on huomata rivien välistä, että vanhoja ihmisiä ei arvosteta yhtään, vanhukset ovat eläneet pitkän elämän, kasvattaneet lapsensa aikuisiksi, heidän aikoinaan vanhuksia arvostettiin ja ymmärrettiin, ehkä myös hellästi suhtauduttiin vanhuuden tuomiin erikoisuuksiin.
Tässä ajassa vain nuorilla ihmisillä on arvoa, vanhoille ei anneta mitään arvoa, heidät koetaan avuttomina, omituisina, vanhuutta pelätään.
On aihettakin pelätä omaa tulevaa vanhuuttaan, nuoret ovat armottomia, Vanhoja vanhempia arvostellaan ja vähätellään. Näin olen huomannut lukiessani tätä keskustelua.
Itse olen onnellinen, että omat lapseni kohtelevat minua hyvin ja rakkaudella.
Surullinen olen kaikkien niiden vanhusten puolesta, joiden aikuiset lapset vain väheksyvät ja arvostelevat vanhempiaan.
Lämpimät kiitokset, todella hyvin kirjoitit. Osasit hienosti pukea sanoiksi minun ja niin monen muun vanhemman ihmisen ajatukset.
Noin armoton on tämän ajan henki. Ehkä tulee vielä jotain koronaakin pahempaa itsekkään sukupolven osaksi.
Sitä ei tietenkään toivoisi.Minua on siunattu lämminsydämisillä ja kiitollisilla lapsilla ja lastenlapsilla.
Kunpa kaikilla olisi samoin.Terveisin, Äiti ja isoäiti
Onko teitä omat vanhemmat huoritelleet, ajaneet pois kotoa, kertoneet, miten kaikkien muiden lapset ovat parempia mitä sinä, kertoneet, miten sinua saa aina hävetä, kertoneet, miten muiden tyttäret ovat nätimpiä, tehneet kaikkensa, että saisitte ajettua poikaystävän pois, kieltäneet tekemästä normaaleja asioita kuten lomareissuja perheen kanssa, moittineet tekemiänne ratkaisuja, kertoneet häpeävänsä työttömäksi joutuneita lapsiaan ja vielä lisää häpeämistä tekemisistänne ja tekemättä jättämisistänne? Ja tämän jälkeen vanhempia pitäisi pyyteettömästi auttaa omasta jaksamisesta välittämättä, kun vanhemmat edelleen haluavat asua missä asuvat vaikka eivät pärjää siellä omin voimin?
Kyllä minä olen julma tytär, kun en mene tekemään lumitöitä tai pudottamaan lumia katolta, en mene selvittämään öljykattilan ongelmia, en lähde keskellä yötä katsomaan, mikä siellä kolisee, en suostu ottamaan vanhempien roskiin kuuluvia vaatteita vastaan käyttöön, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta mikä talossa on vikana, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että jos vaikka ostaisitte itsellenne siivous- ja remppapalveluja, kuuntele miljoonatta kertaa valitusta, kun sinne ja tänne koskee, kuuntele miljoonatta kertaa vastausta "ei", kun ehdotan, että mitä jos varattaisiin lääkäriaika.
Kyllä, olen katkera, kuten joku jo ehkä huomasi. Jossain vaiheessa syyllistämiseen kyllästyy vaikka se tulisi keskustelupalstalta.
Miten tämä nyt liittyy aiheeseen, olisiko vanhemmat paremmat, jos asunto olisi remontoitu?
Oletko sinä jompi kumpi noista isoäideistä, jotka arvostelivat "nykynuoria"? Luitko heidän kommenttinsa? Heidän mukaan vika on siinä, kun lapset eivät enää arvosta vanhempiaan. Kun vanhemmat sanoo "hyppää", viisikymppinen lapsi hyppää. Kun viisikymppinen lapsi sanoo, että jos vaikka paloturvallisuuden vuoksi jättäisitte nuo sähköjohtojen jeesusteippikorjaukset väliin, niin vanhemmat loukkaantuvat kun heitä ei arvosteta.
Kumpi sinusta on parempi vaihtoehto, sekö, miten vanhemmat valittavat, miten asunnossa on vikaa, mutta eivät halua tehdä asialle mitään vai se, että he valittavat, että asunnossa on vikaa, mutta päättävät korjauttaaa viat, jotta elämä helpottuu?
Mitäpä jos ne vanhemmat ihan itse päättäisivät asunnostaan? Sen sijaan sinä voisit päättää omasta elämästäsi, ei ole mikään pakko kuunnella heiltä yhtään miten, jos he ovat sinua noin kohdelleet. Älä ole läheisriippuvainen.
Olipa kiva vastaus. Onko sinulla psykologin koulutus vai ihanko mutupohjalla annat ohjeita? Et ilmeisesti tajua, että tässä on valittavana syyllisyys tai vtutus. Kumpikaan tunne ei tunnut hyvälle.
Onko sinulla psykologin koulutus? Ellei, miksi vaadit sitä muilta?
Huonoihin vanhempiin, siis oikeasti huonoihin, ei tarvitse edes pitää yhteyttä, saati sotkeutua heidän remontteihinsa.
Voi valita myös onnellisuuden, se syyllisyys on ihan omaa läheisriippuvuutta.
Myrkyllisissä ihmissuhteissa ei kannata jatkaa, olipa nämä ihmiset sukua, tai ei.
Antakaamme sinulle anteeksi nämä ymmärtämättömät kommenttisi koskien traumatisoituneita lapsia. Jos perehdyt vähän asiaan, niin huomaat, että tämä on asia, joka ei niin vaan sormia napsauttamalla katoakaan. Tiesitkö, että lisäksi lapsuuden kaltoinkohtelu jatkuu usein aikuisena. Vanhemmat voivat jatkaa häirintää, vaikka aikuinen lapsi ei olisikaan yhteydessä. Silloin kuvioon tulee yleensä lapsen oman perheen uhkaukset, seuraaminen, käsiksi käyminen, jopa perättömät ilmoitukset viranomaisille.
-eli et edes halua päästää irti
-tuosta kaikesta on tullut elämäsi pääasiallinen sisältö, johon vedoten voit selittää kaikki epäonnistumisesi
Arvasit väärin.
Haluan päästää ja olenkin päästänytkin irti, mutta vanhemmat sen sijaan ei.
Olen onnistunut elämässäni itse asiassa oikein hyvin, etenkin jätettyäni kys.ihmissuhteet taakseni.Mutta edelleenkin haluat jatkaa asian päivittäistä vatvomista palstalla. Minusta se ei ole irti päästämistä. Jokainen vanhempiesi ikäpolven edustaja on syyllinen sinun pahoinvointiisi. Kun et muka tapaa heitä, siirrät aggressiosi viattomiin sivullisiin.
Olet onnistunut elämässäsi? Kumpi on päällimmäisenä syyllisyys vai vitutus?
En vatvo asiaa päivittäin palstalla. Ei, en ole syyttänyt jokaista vanhempieni kanssa samanikäistä henkilöä kaltoinkohtelusta. En tapaa heitä, enkä siirrä aggressiota kehenkään. Yritän vain keskustella asioista asiallisesti ja rauhallisesti. Ei ole syyllisyyttä saati vitutusta, lähinnä surua.
Suru se on minullakin päällimmäinen tunne. Kyllä se oikeasti tuntuu pahalle tajuta, että ikinä ei ole ollut vanhemmille tarpeeksi hyvä. Ymmärrän, että on säälittävää kaivata vanhempien rakkautta vielä vanhanakin ja itsekin häpeän sitä. Harmikseni en ole tarpeeksi kova, että voisin tehdä kuten moni sanoo eli jättää vanhemmat selviämään yksikseen. Velvollisuudentunto on ikävä kaveri. Tätä ei moni tunnu ymmärtävän.
Ymmärrän.
Ja aika harva myös tuntuu ymmärtävän sitä toisin päin: kyllä moni vanhempi on aidosti rehellisesti pettynyt kun näkee minkälainen lutvake siitä omasta pikku kultanappulasta kehkeytyy. Ja hoitaa hänet läpi teini-iän pitkälti velvollisuudentunnosta.
Se on ihmisyydestä yksi tosi tärkeä elementti tuo velvollisuudentunto. Vaikkakin rasite, niin kyllä se on arvokas ominaisuus myös!
Kiitos piikistä, osui ja upposi. En koe olevani lutvake, ihan tavallinen keski-ikäinen nainen olen. Olen käynyt kouluni ja käynyt työssä. Olin lapsena ujo pullukka, tykkäsin nyhjätä hiljaa jossain nurkassa ja luin kirjoja. Rumakin olin ohuine hiuksineni, silmälaseineni ja purentavikoineni. En ollut reippaan liikunnallinen. Meillä ei tosiaankaan teini-iässäkään lapset sanoneet vanhemmille mitään vastaan. Seurustelemaan rupesin täysi-ikäisenä ja saman miehen kanssa olen vieläkin.
Äiti on aina verrannut minua muihin ja hänelle on ollut kova pala, kun en ole ollut hyvä kuten toisten lapset. Olen ruma, isokokoinen, ylipainoinen, olen pari kertaa jäänyt työttömäksi, meillä ei ole hienoa omakotitaloa ja puolisokin on pienipalkkainen duunari. Varsinkin isä on aina vihannut lihavia ihmisiä ja siitä hän jaksoi muistuttaa. Kakkoslaadun lapset on pettymys ykköslaatua ihannoiville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe tällä ketjulla mutta muistakaa kunnioittaa vanhempianne joiden elämä ei ole ollut helppoa. Itse olette saaneet kaiken ja sitten haukutte rumasti.
Nyt n80 -90 ovat syystä katkeria kun evakot vei opiskelu ja työpaikat sodan jälkeen.
Suosivat omiaan. Me muut katselimme kuinka heitä paapottiin 1950 luvulla.
Minulle tarjottiin sian kamaraa,ei lihaa naapurissa ja kotona ei ollut juuri koskaan lihaa ruokana. 1950-60 luvulla hiihdin 4km kouluun. Ette ymmärrä miten vähän ihmisillä oli vaatteita tai tavaraaa. Miten paljon kiusattiin,pilkattiin ja syrjittiin koulussa. Äitini oli vielä lähes 90v katkera minulle koulutuksestani jonka hän teki vaikeaksi olosuhteilla joissa jouduin elämään. Hän ei kyennyt näkemään asioita tai voisin sanoa oli itse niin kykenemätön,kyvytön tajuamaan mitä minulle aiheutti.
Tiedän hyvin miltä tuntuu kun kuolinpesä tavaroista pitää päästä eroon. Vanha ei kelpaa vaikka se on hyvin tehty ja arvostettu 1950-60 kuten huonekalut. Kun haluaisi osalle löytää ostajan.Huonekalut tehtiin ennen 1970 lukua paremmin,ne ovat laadukkaita,klassisia,aitoa umpi puuta,mahonkia,teakia eivät mitään halpis lastulevyä,kevyen siroja ja hyviä istua. Lapsuuden kotini oloh huonekaluja vietiin n1990 kesämökille jossa kunto huononi. Minua harmittaa kun en n10v sitten vienyt nojatuoleja uusittavaksi. Nyt se on myöhäistä. Dementikko äitini myi minun perimäni hyvän lipastoni halvalla 50e. jollekin ostajalle,kunnostettuna sen hinta olisi ollut satoja €. En olisi sitä myynyt. Ei ole verhoilijaa enää lähellä ja itse olen 70v. Australian sisustusohjelmissa LiV on usein saman tyylisiä kalusteita. Kannattaa seurata iäkkäät myy tavaroita ja heitä huijataan. Jotkut ei osaa arvistaa kunnollisia huonekaluja,astioita,vanhoja ryijyjä,mattoja,raanuja käsitöitä. Vanhat tavarat ovat kultturia,sivistystä,kauneutta ei ne ikean palikat. Itse olen jo nähnyt marimekkoa mukia, liikaa.
Kyllä mä arvostan esim ryijyjä, vaativat aikaa ja osa on aivan upeita. En mä silti halua sellaista kotiini. Entäs sitten ne 40 vuotta ulkovarastossa majailleet koin syömät ryijyt, joissa on ollut hiirenpesä tai viisi, säilytetty siellä jos vaikka joku sen joskus haluaisi? Onko sekin kauneutta?
Mun koti on täynnä uutta ja vanhaa. Käsi sydämellä täytyy myöntää, että vihaan epäkäytännöllistä ja valtavaa tupakaappia. Onhan se näyttävä kaluste, mutta siinä on hankalat ovet ja vielä hankalammat laatikot. vaihtaisin tuon sirompaan Ikea-versioon ilomielin. Sellaiseen, jossa laatikon saa auki ilman kaksin käsin nitkuttelua, ja hyllyjen välissä tilaa enemmän kuin 9,5 cm. Kyllä, olen mitannut. Tuo on miehen "perintökalleus", ja siksi en voi sitä pistää kirveellä palasiksi. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi tuollaisen kotiin vapaaehtoisesti.
off topic, mutta laita steariinia niihin laatikoiden pohjiin ja kannattimiin. Liukuu helpommin. Vanha konsti.
Helpommin kyllä, mutta ei läheskään yhtä kivasti kuin liukukisko.
Arjessa on iso merkitys sillä saako laatikon kiinni tönäisemällä sitä kevyesti lantiolla vai pitääkö sen kiinni laittamiseen käyttää kahta kättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummallisia 70v vanhempia monella. Itse olen ensi vuonna 50v ja vanhempani ja ystävieni vanhemmat 70-80v. En kyllä tiedä yhtään, joilla on sellaiset huonekalut kuin täällä kuvatuilla on. Itse voisin yleistää, että useimpien kodit on täynnä Artekin kalusteita.
Omilla vanhemmillanikin, jotka menivät naimisiin 1970 ensimmäinen huonekalu oli Aallon levitettävä laveri. Se oli myöhemmin omassa huoneessani ja seuraavaksi, opiskelukämpässä, sitten lapseni huoneessa ja nyt lapsenlapsen huoneessa.
Pientilalta lähteineiden siivoojien ja autokuskien ensimmäiseen asuntoon ei kyllä hankittu mitään Artekia. Omilla vanhemmilla ne oli hetekat ja tekonahkapäällysteinen sohvakalusto. Taidatte olla ylempää keskiluokkaa, ei nuo ole työläisten huonekaluja.
Hetekat oli suurta muotia ja trendiä 50-60-luvulla ja syrjäyttivät Artekin tuotannon konkurssin partaalle 60-luvulla ja Artekin kalusteita tuhottiin surutta, samalla tavalla kuin nyt Myrna-astioita. Ei niitä kukaan halunnut.
Ja keinonahkasohvat 60-70-luvulla. Samoin Teak-viilu kalusteet tai petsattu puu.
Se on sitten se ylempi keskiluokka tuhonnut Artekia. Pientilallisilla oli itse tehdyt laverit, pöydät ja keittiökaapit. Eihän syrjäseuduilla ollut edes huonekaluliikkeitä sadan kilometrin säteellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä arvon asiantuntijat.
Olen 54v ja mies 58v, lapset 25v ja 27v
Varallisuus velaton 20v vanha okt, kesämökki, purjevene ja auto. Ja se paha irtaimisto ja "kulahtaneet" huonekalut, jotka eivät ole enää trendikkäitä. Lapset asuvat jo omillaan ja asutaan isossa okt kahdestaan.Pitäisikö meidän aloittaa kuolinsiivous. Ja irtaimisto ja tavarat kaatopaikalle, kun molemmat ollaan vielä hyväkuntoisia, myydä okt, kesämökki ja vene.
Ja muuttaa vaikka hotelliin odottamaan kuolemaa? Sieltä käsinhän voisi käydä myös töissä, ennen kuin jäädään eläkkeelle.Tosin olen pitkäikäistä sukua, tätini eli 103v, mummini 96, ukkini 94 jne.
Mitä tehdä, kysyy epätietoinen 54v nainen, ettei olisi taakaksi lapsilleni. Sitä en halua?
Vanhusten palvelutaloihin eivät vielä huoli, ja ainoa on tuo hotellimajoitus, siellä onneksi siivoojat laittavat asiakkaiden tavarat roskikseen, kun on kirjautunut hotellista ulos eli ruumisauto käynyt vainaan.
Ei tarvitse alkaa marttyyriksi. Se ei ole viehättävää.
Tietysti elätte ja näytätte tavaroitanne kuten ennenkin. Kuolinsiivousta kannattaa harrastaa, jos on arkistoituna esim vanhat laskut. Kukaan ei tarvitse sähkölaskua elokuulta 1984. Ja muu turha ja tarpeeton, tulee kodista kun kivempi. Jos tykkäät myrna-kupeista, niin ne tietysti säilytät niin kauan kuin niillä on tarvetta. Mutta! Et voi velvoittaa lapsiasi täyttämään kotiaan sinun tavaroillasi, jos/kun pienempi asunto tai hoitokoti kutsuu. Eikä nyt ainakaan alkaa ulvoa kunnioituksen puutteesta, jos sulle tärkeä myrna-astiasto ei nuoremman polven silmää miellytä.
Rautalanka ei vaan oikein aina riitä. Pitäisi hommata harjaterästä tms.
Tuntuu että keskustelu aiheesta on hankalaa, ihan sama miten tuon asian vääntää. Joillekin on tosi vaikea ilmeisesti olla sillä normaalilla alueella, pitää olla jommassa kummassa ääripäässä vaikka nyt tässä keskustelussakin. En tajua mitä siitä oikein saa, kun eihän elämä ole sellasta kaikki tai ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Mutta nuo 7-kymppiset ovat perineet omilta vanhemmiltaan, tädeiltään jne. Niin minullakin on vanhaa Arabiaa, kuppeja, voipyttyä, hopealusikoita, kristallivaasia, ja -kulhoa nimenomaan perittynä. Aiemmin astiat kestivät pitempään, kun ei ollut astianpesukonetta. Niitä myös säästeltiin, eivät olleet aivan arkikäytössä niiden kalliin hinnan takia.
Mieheni suku oli äveriäämpi ja sieltä ne ovat peräisin. Näitähän me 7-kymppiset emme pysty hävittämään. Omat huonekalumme ovat olleet aina halpaa lastulevymööpeliä, niistä ei kenellekään ole iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kummallisia 70v vanhempia monella. Itse olen ensi vuonna 50v ja vanhempani ja ystävieni vanhemmat 70-80v. En kyllä tiedä yhtään, joilla on sellaiset huonekalut kuin täällä kuvatuilla on. Itse voisin yleistää, että useimpien kodit on täynnä Artekin kalusteita.
Omilla vanhemmillanikin, jotka menivät naimisiin 1970 ensimmäinen huonekalu oli Aallon levitettävä laveri. Se oli myöhemmin omassa huoneessani ja seuraavaksi, opiskelukämpässä, sitten lapseni huoneessa ja nyt lapsenlapsen huoneessa.
Pientilalta lähteineiden siivoojien ja autokuskien ensimmäiseen asuntoon ei kyllä hankittu mitään Artekia. Omilla vanhemmilla ne oli hetekat ja tekonahkapäällysteinen sohvakalusto. Taidatte olla ylempää keskiluokkaa, ei nuo ole työläisten huonekaluja.
Näin on, nariseva lastulevysänky oli meillä, kun naimisiin mentiin 1970-luvulla. Ei ollut Artekkia, eikä Lundiaakaan. Kierrätettynä saatiin esim kirjahylly ja lastensänky työkaveriltani. Kun kumpikin opiskeli opintolainalla, ei siinä mitään design-huonekaluja osteltu.
Yksi kaverini sai miehensä kanssa häälahjaksi miehen mummolta Arabian ilmeisesti 1920-luvulta peräisin olevan astiaston liemikulhoineen päivineen. Astiasto on kaunis ja virheetön. Siellä se on vitriinissä ollut nyt parikymmentä vuotta ja pysynee siellä niin kauan, kunnes se jossain vaiheessa siirtyy perintönä eteenpäin. Arvelen, että sitä ei edelleenkään käytetä ikinä kuin korkeintaan ehkä joulupäivällisellä. Aivan varmasti se on hyvin arvokas, mutta haluaisinpa nähdä sen venkulan, joka pistää astiaston rahaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Roinalle ei löydy ottajia. Roina on eri asia kuin 100v vanha Arabia tai Aalto. Tai isoisoisän käsinveistämä kehto. Tämä tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää juurikin n. 70-vuotiaille. Kun koko elämä on haalittu tavaraa periaatteella ”kun halvalla saa, niin pakko ostaa.” Isälleni oli järkytys kun tarjosi Ekotorille ”hyvää” tavaraa yhden ison varastollisen verran. Mm. jätesäkillinen jostain hotellin jätelavalta(?) 20v sitten pelastettuja lakanoita, työkaluja 80-luvulta, 90-luvun keittiöremontista ylijäänyttä kaappia yms ”hyvää” tavaraa. Eivät ottaneet mitään, koska kukaan ei ihan oikeasti osta tuollaista.
Missä ihmeen piireistä nämä esimerkit tulevat, mieluimmin ne kuvaavat jotain 90v elämää, joka kuntonsa vuoksi pysty enää pitämään kotia järjestyksessä ja kertyy turhaa tavaraa.
Asun taloyhtiössä, jossa 30 asuntoa ja heistä n. kymmenen on yli 70v niin en tunnista ilmiötä. Sama tuttava- ja ystäväpiirissä.
Juuri näin! Ihan eri sukupolvesta puhutaan. 70v ovat syntyneet 1951, ei ne ole mitään ikäloppuja vaan Marimekon kultakautta eläneitä, äskettäin eläkkeelle jääneitä. Ehkä heidän vanhemmillaan on jotain tuollaista, mutta ei nykyisillä 70-vuotiailla. Edes 1938-syntyneillä isovanhempieni ikäisillä en ole tuollaista nähnyt.
Mun vanhemmat on 1950-luvulla syntyneitä. Ei ole meillä näkynyt Artekia tai Marimekkoa, ennen kuin ostin äidilleni Mariskoolin. Heteka heillä on ollut, mutta siitä on luovuttu monta muuttoa sitten.
Olen syntynyt 1953 ja ikinä en ole nukkunut hetekessa, enkä nähnyt nälkää tai ollut pulaa vaatteista, vaikka asuttiin maalla työläisperheessä. Tilattiin vaatteita ja muuta Kalle Anttilasta ja Elloksesta ja kuuneltiin musiikkia levysoittimella ja luettiin Suosikki-lehteä. Näin oli myös kaverien kotona.
Muutin lähimpään kaupunkiin opiskelemaan 70-luvun alussa, jolloin ei enää ollut lukukausimaksuja ja yksityiskoulua ja maksettiin pientä opintorahaa ja pankista sai opintolainaa. Ensimmäiseen asuntoon ostin kesätyörahoilla Artekin jakkarat ja Marimekon Lokki-verhot ja niiden täytyy olla edulliset, koska ostin ne omilla rahoilla. Kaikilla oli Marimekon raitapaidat ja mustat olkalaukut.
Ja Marimekko oli kaikkien suosiossa. Tavaratalojen hyllyt pursuivat tavaroista -vastteista ja meikeistä jne, myös pieniä liikkeitä oli paljon.
En tunnista näistä kommenteista itseäni, että oltaisiin eletty lapsuus pula-ajassa ja puutteessa.
Vaan paremmin äitini, joka kuoli muutama vuosi sitten 97v ja eikä enää viimeisinä vuosikymmenenä jaksanut huolehtia kodistaan, enkä ehtinyt auttamaan, kun olin vielä työelämässä.
Helpommin kyllä, mutta ei läheskään yhtä kivasti kuin liukukisko.