Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Minusta ihmidten viimeistään 70 täyttäessään pitäisi alkaa jälkikasvua ajattelemaan. Kuolinsiivous. Kaikki tyhjä tavara åois. Jätetään vain käyttöastiat ja vaatteet.
Asunto pitäisi remontoida, jotta siitä edes kotain perintöä saa.
Myös paperit järjestykseen ja vanhat valokuvat yms riesa pois. Tämän jälkeen olisi helppo elää ja odotella kuolemaa, kun kaikki asiat olisi kunnossa, ettei jälkiä kasvun yarvitse stressaantua
Tämän on pakko olla vitsi, jos ei niin pakkoko sitä perintöä on vastaan ottaa?
Oikein viimeisen päälle juntti ja et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku/jotkut vaikuttavat kuomattavan itsekkäitä ja tunteettomilta tässä ketjussa.
Miten on mahdollista, että teille vaikka vanhat valokuvat tai perintönä sukupolvelta toiselle kulkeneet tavarat (kuten korut) eivät merkitse mitään.
Jotkut ajattelevat vanhemmistaan vain, että kunpa niiden kuoleminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. En käsitä tällaista ollenkaan.
Itse vaalin suvussa kulkevia valokuvia ja leluja ja koruja ja astioita ja pöytähopeita ym. En ole ostanut itselleni erikseen juhlakalustoja tai hopeita. Lainaan tarvittaessa vanhemmiltani.
En ole muodin perään. Vanhempieni kauniit kupit kelpaavat hyvin esim ristiäisiin ja rippijuhliin.
En halua ostaa turhaa tavaraa, vaan mieluummin kierrätän tällä tavalla. Samoin monet vaatteet ja lelut kulkevat suvussa. Villa ja puuvilla ainakin kestävät. Vanhimmat lelut on 20-luvulta. Käyttökelpoisia edelleen.
Voisiko ehkä olla kyse siitä, että niitä suvussa kiertäviä tavaroita ei vaan ole? Äidillä on pieni laatikko, jossa on vanhoja mustavalkokuvia. Ei minulla ole aavistustakaan, keitä siinä on. Näitäkö minun pitäisi kyynelsilmin katsella?
Ei heillä ole koruja eikä perintöhopeita. Lautasen on Arabiaa, mutta kovin on niistä pinnoite kulunut 50 vuoden aikana. Kahvikalusto on Arabian Pirtti-sarjaa (?), mutta kovin on ajan hammas syönyt niitäkin. Minulla on muutama nukke 70-luvulta, ne saattavat olla vielä jossain komerossa vanhempien luona. Itse lopetin nukeilla leikkimisen 8-vuotiaana, kun äitini sanoi, että olen ihan liian vanha niillä leikkimään.
Ja vaikka vanhemmilla olisi kaunis perintöastiasto, niin en ikinä olisi uskaltanut sitä lainata. Johonkin olisi voinut tulla naarmu tai joku vieraista olisi voinut särkeä astian. Sydäntä kylmää ajatellakin, millainen huuto siitä olisi tullut.
Sinä tunnut olevan ihan eri piireistä mistä osa tämän ketjun kirjoittajista, kuten esimerkiksi minä. Itse olen itselleni mieluisen astiaston hankkinut, kun vaihtoehtona olisi ollut ostaa rumia astioita.
Vierailija kirjoitti:
Joku/jotkut vaikuttavat kuomattavan itsekkäitä ja tunteettomilta tässä ketjussa.
Miten on mahdollista, että teille vaikka vanhat valokuvat tai perintönä sukupolvelta toiselle kulkeneet tavarat (kuten korut) eivät merkitse mitään.
Jotkut ajattelevat vanhemmistaan vain, että kunpa niiden kuoleminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. En käsitä tällaista ollenkaan.
Itse vaalin suvussa kulkevia valokuvia ja leluja ja koruja ja astioita ja pöytähopeita ym. En ole ostanut itselleni erikseen juhlakalustoja tai hopeita. Lainaan tarvittaessa vanhemmiltani.
En ole muodin perään. Vanhempieni kauniit kupit kelpaavat hyvin esim ristiäisiin ja rippijuhliin.
En halua ostaa turhaa tavaraa, vaan mieluummin kierrätän tällä tavalla. Samoin monet vaatteet ja lelut kulkevat suvussa. Villa ja puuvilla ainakin kestävät. Vanhimmat lelut on 20-luvulta. Käyttökelpoisia edelleen.
Ja jos ovat johdonmukaisia niin kieltäytyvät myös käteisestä ja pörssiosakkeista osana perintöä. Pitää kunnioittaa vainajan tahtoa jos vainaja on arvostanut käteistä rahaa vanhojen jogurttipurkkien kanssa samalle tasolle niin älköön perikunta arvottako toisin. Ahneudella on raja. Tällaiset kuolinpesät kuuluisi mennä aina orvoille kissanpennuille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku/jotkut vaikuttavat kuomattavan itsekkäitä ja tunteettomilta tässä ketjussa.
Miten on mahdollista, että teille vaikka vanhat valokuvat tai perintönä sukupolvelta toiselle kulkeneet tavarat (kuten korut) eivät merkitse mitään.
Jotkut ajattelevat vanhemmistaan vain, että kunpa niiden kuoleminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. En käsitä tällaista ollenkaan.
Itse vaalin suvussa kulkevia valokuvia ja leluja ja koruja ja astioita ja pöytähopeita ym. En ole ostanut itselleni erikseen juhlakalustoja tai hopeita. Lainaan tarvittaessa vanhemmiltani.
En ole muodin perään. Vanhempieni kauniit kupit kelpaavat hyvin esim ristiäisiin ja rippijuhliin.
En halua ostaa turhaa tavaraa, vaan mieluummin kierrätän tällä tavalla. Samoin monet vaatteet ja lelut kulkevat suvussa. Villa ja puuvilla ainakin kestävät. Vanhimmat lelut on 20-luvulta. Käyttökelpoisia edelleen.
Ja jos ovat johdonmukaisia niin kieltäytyvät myös käteisestä ja pörssiosakkeista osana perintöä. Pitää kunnioittaa vainajan tahtoa jos vainaja on arvostanut käteistä rahaa vanhojen jogurttipurkkien kanssa samalle tasolle niin älköön perikunta arvottako toisin. Ahneudella on raja. Tällaiset kuolinpesät kuuluisi mennä aina orvoille kissanpennuille.
Kyllä vaan, en halua heidän omaisuuttaan yhtään missään muodossa. Meidän lapsuudenperheessä rahaa käytettiin vallan välineenä. Ei enää.
Kosh kirjoitti:
Ap. Olet aikuinen. Käyttäydy siten. Elä ja anna elää. Älä ole enää murrosikäinen lapsi. Anna vanhempiesi elää rauhassa ja pitää ne asenteensa ja Jeesusteippinsä. Se ei kuulu sinulle enää.
Anna muiden ihmisten keskustella just siitä aiheesta kun haluavat. Se ei kuulu sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun keskimääräinen elinikä tulee laskemaan, niin pian on 50-vuotiaan aika tehdä kuolinsiivous.
Vierailija kirjoitti:
Kosh kirjoitti:
Ap. Olet aikuinen. Käyttäydy siten. Elä ja anna elää. Älä ole enää murrosikäinen lapsi. Anna vanhempiesi elää rauhassa ja pitää ne asenteensa ja Jeesusteippinsä. Se ei kuulu sinulle enää.
Anna muiden ihmisten keskustella just siitä aiheesta kun haluavat. Se ei kuulu sulle.
Uhmaikä.
Ei hän keskustelua kieltänyt ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun keskimääräinen elinikä tulee laskemaan, niin pian on 50-vuotiaan aika tehdä kuolinsiivous.
Ei kuule kuolinsiivoukset paljon kiinnostele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku/jotkut vaikuttavat kuomattavan itsekkäitä ja tunteettomilta tässä ketjussa.
Miten on mahdollista, että teille vaikka vanhat valokuvat tai perintönä sukupolvelta toiselle kulkeneet tavarat (kuten korut) eivät merkitse mitään.
Jotkut ajattelevat vanhemmistaan vain, että kunpa niiden kuoleminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. En käsitä tällaista ollenkaan.
Itse vaalin suvussa kulkevia valokuvia ja leluja ja koruja ja astioita ja pöytähopeita ym. En ole ostanut itselleni erikseen juhlakalustoja tai hopeita. Lainaan tarvittaessa vanhemmiltani.
En ole muodin perään. Vanhempieni kauniit kupit kelpaavat hyvin esim ristiäisiin ja rippijuhliin.
En halua ostaa turhaa tavaraa, vaan mieluummin kierrätän tällä tavalla. Samoin monet vaatteet ja lelut kulkevat suvussa. Villa ja puuvilla ainakin kestävät. Vanhimmat lelut on 20-luvulta. Käyttökelpoisia edelleen.
Voisiko ehkä olla kyse siitä, että niitä suvussa kiertäviä tavaroita ei vaan ole? Äidillä on pieni laatikko, jossa on vanhoja mustavalkokuvia. Ei minulla ole aavistustakaan, keitä siinä on. Näitäkö minun pitäisi kyynelsilmin katsella?
Ei heillä ole koruja eikä perintöhopeita. Lautasen on Arabiaa, mutta kovin on niistä pinnoite kulunut 50 vuoden aikana. Kahvikalusto on Arabian Pirtti-sarjaa (?), mutta kovin on ajan hammas syönyt niitäkin. Minulla on muutama nukke 70-luvulta, ne saattavat olla vielä jossain komerossa vanhempien luona. Itse lopetin nukeilla leikkimisen 8-vuotiaana, kun äitini sanoi, että olen ihan liian vanha niillä leikkimään.
Ja vaikka vanhemmilla olisi kaunis perintöastiasto, niin en ikinä olisi uskaltanut sitä lainata. Johonkin olisi voinut tulla naarmu tai joku vieraista olisi voinut särkeä astian. Sydäntä kylmää ajatellakin, millainen huuto siitä olisi tullut.
Sinä tunnut olevan ihan eri piireistä mistä osa tämän ketjun kirjoittajista, kuten esimerkiksi minä. Itse olen itselleni mieluisen astiaston hankkinut, kun vaihtoehtona olisi ollut ostaa rumia astioita.
Pyydä ihmeessä äitiäsi kirjoittamaan kuvien taakse, keitä niissä on. Voi olla esim äitisi isovanhempia tms.
Tuosta voi tulla tosin jälkiä kuvaan, joten vielä parempi, jos laitat kuvat albumiin ja siihen sitten kirjoitat vierelle.
Haluaisitko kysyä vanhemmiltasi, onko heillä toiveita, mitä säästetään suvussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka nykypäivän 70-vuotiaat ovat nipin napin välttäneet sotavuodet, he ovat kokeneet lapsena pula-ajan jota kesti 50-luvun puolelle. Sen huomaa. Kaikki pitää säästää, ja laatua tärkempi on se että tavaraa löytyy, paljon ja joka sorttia. Mitään ei voi heittää pois, ja kaikki kaatuu tietysti nuoremman polven niskaan.
Lisäksi, kun on kasvanut aikana jolloin tavara oli arvokasta, on vaikea vanhoilla päivillään omaksua sitä että nykyään tavara on roinaa, ja ettei tavallisten ihmisten arkisilla esineillä ole mitään arvoa. Siihen vielä se ajatus, että jos joku on ollut itselle kallista tai statussymboli silloin 70-luvulla, sen täytyy nykyään olla vielä arvokkaampaa koska keräilyarvo/arvonnousu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ihmidten viimeistään 70 täyttäessään pitäisi alkaa jälkikasvua ajattelemaan. Kuolinsiivous. Kaikki tyhjä tavara åois. Jätetään vain käyttöastiat ja vaatteet.
Asunto pitäisi remontoida, jotta siitä edes kotain perintöä saa.
Myös paperit järjestykseen ja vanhat valokuvat yms riesa pois. Tämän jälkeen olisi helppo elää ja odotella kuolemaa, kun kaikki asiat olisi kunnossa, ettei jälkiä kasvun yarvitse stressaantuaMinun mummini teki noin, oliko jotain 74v kun ukki sairastui. Ennen asunnon myyntiä halusi tehdä jopa perusteellisen loppusiivouksen asuntoon ja nyt ovat nauttineet elämästä yksityisessä hoivakodissa, jossa pestään pyykit, menevät valmiiseen ruokapöytään, siivouspalvelu toimii moitteettomasti, fysioterapia jne. Ilo seurata heidän onnellisia viimeisiä elinvuosiaan.
Ja tuo käytäntö yleistyy kovaa vauhtia, jos vanhukset eivät yksin pärjää kotona, eikä yhteiskunnalla ole tarjota vuodepaikkaa, kun ollaan liian hyväkuntoisia ja monen perinnöt valuvat suoraan yksityisille hoivakodeille ja myös pankit tarjoavat käänteistä asuntolainaa vanhuksille, joilla voi ostaa palveluita kotiin ja pankki lopulta omistaa asunnon.
Tämän päivän eläkkeellä, kun ei ostella yksityisiä palvelua, vaan omaisuutta on myytävä ja muutettava rahaksi, jos vanhus tai lähiomaiset haluavst ihmisarvoisen ja inhimilliset viimeiset elinvuodet.
Inhottavaa, että yrittäjien veli veli-verkosto miettii parhaillaan, miten saisivat nyhdettyä vanhusten omaisuuden itselleen.
Yrityselämä yrittää rahastaa ihmisten omaisuuden joka välissä.
Taviksen ei kannta säästää. Omaisuus siis menee jatkossa kuitenkin perushoivaan.
Mitään motivaatiota säästämiseen ei ole, jollei sitä voi periyttää sitten jälkipolville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku/jotkut vaikuttavat kuomattavan itsekkäitä ja tunteettomilta tässä ketjussa.
Miten on mahdollista, että teille vaikka vanhat valokuvat tai perintönä sukupolvelta toiselle kulkeneet tavarat (kuten korut) eivät merkitse mitään.
Jotkut ajattelevat vanhemmistaan vain, että kunpa niiden kuoleminen aiheuttaisi mahdollisimman vähän vaivaa minulle. En käsitä tällaista ollenkaan.
Itse vaalin suvussa kulkevia valokuvia ja leluja ja koruja ja astioita ja pöytähopeita ym. En ole ostanut itselleni erikseen juhlakalustoja tai hopeita. Lainaan tarvittaessa vanhemmiltani.
En ole muodin perään. Vanhempieni kauniit kupit kelpaavat hyvin esim ristiäisiin ja rippijuhliin.
En halua ostaa turhaa tavaraa, vaan mieluummin kierrätän tällä tavalla. Samoin monet vaatteet ja lelut kulkevat suvussa. Villa ja puuvilla ainakin kestävät. Vanhimmat lelut on 20-luvulta. Käyttökelpoisia edelleen.
Voisiko ehkä olla kyse siitä, että niitä suvussa kiertäviä tavaroita ei vaan ole? Äidillä on pieni laatikko, jossa on vanhoja mustavalkokuvia. Ei minulla ole aavistustakaan, keitä siinä on. Näitäkö minun pitäisi kyynelsilmin katsella?
Ei heillä ole koruja eikä perintöhopeita. Lautasen on Arabiaa, mutta kovin on niistä pinnoite kulunut 50 vuoden aikana. Kahvikalusto on Arabian Pirtti-sarjaa (?), mutta kovin on ajan hammas syönyt niitäkin. Minulla on muutama nukke 70-luvulta, ne saattavat olla vielä jossain komerossa vanhempien luona. Itse lopetin nukeilla leikkimisen 8-vuotiaana, kun äitini sanoi, että olen ihan liian vanha niillä leikkimään.
Ja vaikka vanhemmilla olisi kaunis perintöastiasto, niin en ikinä olisi uskaltanut sitä lainata. Johonkin olisi voinut tulla naarmu tai joku vieraista olisi voinut särkeä astian. Sydäntä kylmää ajatellakin, millainen huuto siitä olisi tullut.
Sinä tunnut olevan ihan eri piireistä mistä osa tämän ketjun kirjoittajista, kuten esimerkiksi minä. Itse olen itselleni mieluisen astiaston hankkinut, kun vaihtoehtona olisi ollut ostaa rumia astioita.
Pyydä ihmeessä äitiäsi kirjoittamaan kuvien taakse, keitä niissä on. Voi olla esim äitisi isovanhempia tms.
Tuosta voi tulla tosin jälkiä kuvaan, joten vielä parempi, jos laitat kuvat albumiin ja siihen sitten kirjoitat vierelle.
Haluaisitko kysyä vanhemmiltasi, onko heillä toiveita, mitä säästetään suvussa?
Ei ole äidin isovanhempia, he kuolivat kun mummo oli pieni. Äidillä on ollut vuosikymmeniä aikaa setviä valokuvat.
En ymmärrä, miksi minun pitää selvittää, mitä säilytetään suvussa? Eihän niitä ole. Vai tarkoitatko niitä käytössä olevia lautasia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän lähtökohdistaan saattaa hyvinkin löytyä syitä miksi ajattelevat näin. Ja sota-ajan lapsille myrna-astiasto voi olla kultaakin kalliimpi aarre.
Luepas vähän historiaa onko seitsenkymppinen elänyt sodan aikana
Ei ainakaan Suomessa.
Kai ymmärrät, ettei seitsenkymppinen ole sama asia kuin 70-vuotias...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ihmidten viimeistään 70 täyttäessään pitäisi alkaa jälkikasvua ajattelemaan. Kuolinsiivous. Kaikki tyhjä tavara åois. Jätetään vain käyttöastiat ja vaatteet.
Asunto pitäisi remontoida, jotta siitä edes kotain perintöä saa.
Myös paperit järjestykseen ja vanhat valokuvat yms riesa pois. Tämän jälkeen olisi helppo elää ja odotella kuolemaa, kun kaikki asiat olisi kunnossa, ettei jälkiä kasvun yarvitse stressaantuaMinun mummini teki noin, oliko jotain 74v kun ukki sairastui. Ennen asunnon myyntiä halusi tehdä jopa perusteellisen loppusiivouksen asuntoon ja nyt ovat nauttineet elämästä yksityisessä hoivakodissa, jossa pestään pyykit, menevät valmiiseen ruokapöytään, siivouspalvelu toimii moitteettomasti, fysioterapia jne. Ilo seurata heidän onnellisia viimeisiä elinvuosiaan.
Ja tuo käytäntö yleistyy kovaa vauhtia, jos vanhukset eivät yksin pärjää kotona, eikä yhteiskunnalla ole tarjota vuodepaikkaa, kun ollaan liian hyväkuntoisia ja monen perinnöt valuvat suoraan yksityisille hoivakodeille ja myös pankit tarjoavat käänteistä asuntolainaa vanhuksille, joilla voi ostaa palveluita kotiin ja pankki lopulta omistaa asunnon.
Tämän päivän eläkkeellä, kun ei ostella yksityisiä palvelua, vaan omaisuutta on myytävä ja muutettava rahaksi, jos vanhus tai lähiomaiset haluavst ihmisarvoisen ja inhimilliset viimeiset elinvuodet.
Meidän mummi ajatteli kuolevansa heti 70 täytettyään. Hän laittoi kaiken valmiiksi, paperit jne, myi ylimääräiset tavarat, silitti liinat ja merkitsi korut. Kun ei kuoloa näkynyt, päätti hän viisi vuotta myöhemmin, että nyt saa odottaminen riittää, otti ja muutti Espanjaan. Nyt 93-vuotiaana hän elää täysillä, golfaakin mokoma ja käy paikallisessa tavernassa päivittäin syömässä ja juo lasin punaviiniä.
Jotenkin minusta tuntuu siltä, että keskusteluun osallistuvilta boomereilta menee koko pointti ohi. Kyse ei ole siitä mitä omistat, vaan siitä mitä luulet omistavasi. Vanhoilla käyttötavaroilla ei ole arvoa. Arvoa ei ole myöskään huonokuntoisella asunnolla, jos se ei sijaitse kasvukeskuksissa. Ei ole mitään merkitystä myöskään sillä, paljonko näistä olet aikanaan maksanut. Voit aivan hyvin jatkaa elämääsi tavaroidesi keskellä, mutta anna jälkeläistesi tehdä omat valinnat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ihmidten viimeistään 70 täyttäessään pitäisi alkaa jälkikasvua ajattelemaan. Kuolinsiivous. Kaikki tyhjä tavara åois. Jätetään vain käyttöastiat ja vaatteet.
Asunto pitäisi remontoida, jotta siitä edes kotain perintöä saa.
Myös paperit järjestykseen ja vanhat valokuvat yms riesa pois. Tämän jälkeen olisi helppo elää ja odotella kuolemaa, kun kaikki asiat olisi kunnossa, ettei jälkiä kasvun yarvitse stressaantuaMinun mummini teki noin, oliko jotain 74v kun ukki sairastui. Ennen asunnon myyntiä halusi tehdä jopa perusteellisen loppusiivouksen asuntoon ja nyt ovat nauttineet elämästä yksityisessä hoivakodissa, jossa pestään pyykit, menevät valmiiseen ruokapöytään, siivouspalvelu toimii moitteettomasti, fysioterapia jne. Ilo seurata heidän onnellisia viimeisiä elinvuosiaan.
Ja tuo käytäntö yleistyy kovaa vauhtia, jos vanhukset eivät yksin pärjää kotona, eikä yhteiskunnalla ole tarjota vuodepaikkaa, kun ollaan liian hyväkuntoisia ja monen perinnöt valuvat suoraan yksityisille hoivakodeille ja myös pankit tarjoavat käänteistä asuntolainaa vanhuksille, joilla voi ostaa palveluita kotiin ja pankki lopulta omistaa asunnon.
Tämän päivän eläkkeellä, kun ei ostella yksityisiä palvelua, vaan omaisuutta on myytävä ja muutettava rahaksi, jos vanhus tai lähiomaiset haluavst ihmisarvoisen ja inhimilliset viimeiset elinvuodet.Meidän mummi ajatteli kuolevansa heti 70 täytettyään. Hän laittoi kaiken valmiiksi, paperit jne, myi ylimääräiset tavarat, silitti liinat ja merkitsi korut. Kun ei kuoloa näkynyt, päätti hän viisi vuotta myöhemmin, että nyt saa odottaminen riittää, otti ja muutti Espanjaan. Nyt 93-vuotiaana hän elää täysillä, golfaakin mokoma ja käy paikallisessa tavernassa päivittäin syömässä ja juo lasin punaviiniä.
Ihana :D tuossa on jo tyyliä ja esikuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin ostaa sulta ne myrna-kupit jos et tartte.
Jono
Jano
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin minusta tuntuu siltä, että keskusteluun osallistuvilta boomereilta menee koko pointti ohi. Kyse ei ole siitä mitä omistat, vaan siitä mitä luulet omistavasi. Vanhoilla käyttötavaroilla ei ole arvoa. Arvoa ei ole myöskään huonokuntoisella asunnolla, jos se ei sijaitse kasvukeskuksissa. Ei ole mitään merkitystä myöskään sillä, paljonko näistä olet aikanaan maksanut. Voit aivan hyvin jatkaa elämääsi tavaroidesi keskellä, mutta anna jälkeläistesi tehdä omat valinnat.
Kyse onkin kareneiden ahneudesta, ei boomereiden ymmärryksestä.
Kareneiden halveksuva asenne vanhempiaan kohtaan on sen sijaan tullut hyvin esille.
Tuntuu olevan kova tarve arvotavaroiden perään. Ja alta paistaa katkeruus, kun tuleekin perinnöksi laho mökki ja arvotonta roinaa.
No, ei teitä montaa ole. Sitäkin ahkerampia trollaajia kylläkin.
Oikeesti ,jos heille tärkeät arvokkaat.Persaukisena lähteneet,ja nyt ..osake voi kyllä olla arvokas.Heidän koti!
Minun mummini teki noin, oliko jotain 74v kun ukki sairastui. Ennen asunnon myyntiä halusi tehdä jopa perusteellisen loppusiivouksen asuntoon ja nyt ovat nauttineet elämästä yksityisessä hoivakodissa, jossa pestään pyykit, menevät valmiiseen ruokapöytään, siivouspalvelu toimii moitteettomasti, fysioterapia jne. Ilo seurata heidän onnellisia viimeisiä elinvuosiaan.
Ja tuo käytäntö yleistyy kovaa vauhtia, jos vanhukset eivät yksin pärjää kotona, eikä yhteiskunnalla ole tarjota vuodepaikkaa, kun ollaan liian hyväkuntoisia ja monen perinnöt valuvat suoraan yksityisille hoivakodeille ja myös pankit tarjoavat käänteistä asuntolainaa vanhuksille, joilla voi ostaa palveluita kotiin ja pankki lopulta omistaa asunnon.
Tämän päivän eläkkeellä, kun ei ostella yksityisiä palvelua, vaan omaisuutta on myytävä ja muutettava rahaksi, jos vanhus tai lähiomaiset haluavst ihmisarvoisen ja inhimilliset viimeiset elinvuodet.