Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 44 vuotias nainen, vanhempani noin 75-vuotiaita maaseutukaupungissa. Heille on edelleen ihan kova järkytys, etten minä tai kukaan muukaan sisaruksista huolita koteihimme heidän aarteita, eli juurikin useampaa hyllyllistä seuraavista: 

- Valittujen palojen kirjavaliot (sama mistä ap puhuu, eli yhdessä kirjassa on noin neljä kaunokirjallisuuden klassikkoa tiivistettynä) 

- Mitä missa milloin kirjat 70 luvulta eteenpäin

- Facta tietosanakirjasarja 70 luvulta

- Spectrum tietosanakirjasarja 70- ja 80-luvuilta

Muistan nuo sarjat lapsuudesta ja nuoruudesta. Arvokkaitahan ne olivat siihen aikaan, etenkin tietosanakirjasarjat. Mitä Missä Milloin-kirjoja luettiin vanhempien toimesta lähinnä joulun välipäivinä ja kirja ostettiin ikäänkuin perheen yhteiseksi joululahjaksi. Kirjavalioita tilattiin Valittujen Palojen kautta, en muista miten paljon niitä luettiin. Mutta niitä piti pitää hyllyssä näkyvällä paikalla, sillä "klassikkokirjojen" omistaminen antoi sivistyneen vaikutelman. Samoin tietosanakirjojen, vaikka aika harvakseltaan ne olivat käytössä. Mutta niiden symbolinen arvo vanhemmilleni oli valtava. 

Vanhempani muuttivat joitain vuosia sitten pienempään asuntoon ja meinasivat, etteivät kaikki kirjat mahdu mukaan. He olivat keskenään jo miettineet, kuka meistä lapsista ottaa minkäkin kirjasarjan, vaikka meillä kenelläkään ei ole edes perinteistä kirjahyllyä! Minä luen kirjani ipadiltä, sisko käyttää kirjastoa ja veljeni ei lue kuin ammattikirjallisuutta. Kaikille meille oli ihan absurdi ajatus, että ottaisimme nurkkiimme pyörimään vanhoja kirjoja, joilla emme tee mitään.

Vanhemmat eivät ole vieläkään luovuttaneet tuon asian kanssa.  Pitävät sinnikkäästi kirjoista edelleen kiinni. Olemme kertoneet heille, että rahallista arvoa on hyvin olemattomasti jos sitäkään. Esim. divarit eivät edes ota vastaan noita tietosanakirjoja. Vanhempani kieltäytyvät uskomasta tätä ja väittävät, että tulevaisuudessa viimeistään noiden kirjojen arvo on mittaamaton. Kuulemma internetit tulee ja menee mutta näissä kirjoissa faktat on ja pysyy, sanoo isä. Äiti uskoo, että onhan niillä historiallista arvoa. En jaksa väitellä heidän kanssa, tyydyn sanomaan vaan okei, no mutta pitäkää teidän kotona nyt kuitenkin. Onhan se jotenkin hellyyttävää ja ehkä vähän surullistakin, että aikanaan nuo tietosanakirjat etenkin ovat olleet iso taloudellinen satsaus ja nyt ne ovat vain arvotonta keräyspaperia. 

Voitte vielä korjata tilanteen. Ottaa kirjasarjat hellään huomaan ja lueskella niitä aina iltaisin. Ja ottaa uusi tieto puheeksi huoltajienne kanssa. He ilahtuvat ja voitte ilakoida vielä yhdessä. Elämä on aarre.

Isäni on sitä mieltä, että Valittujen palojen isot kirjat ovat arvoteoksia. Tosiaan Kirjavalioita yritti tyrkyttää meille, osin siksi, ettei halua niitä nurkkiinsa, muttei ymmärrä, että veisin ne roskiin.

En ymmärrä, miksi omat vanhempani tyrkyttävät omilta vanhemmiltaan saatuja rojuja meille. Eivät halua pitää niitä itse, mutta eivät hyväksy, että laittaisimme ne kiertoon ja kelvoton roska kaatopaikalle.

Olisiko mitään mahdollisuutta hyväksyä ihmisten erilaisuuden, iästä ja sukupuolesta riippumatta?

Jos isäsi on Valittujen palojen-fani, niin tietenkin ne ovat hänelle arvotavaraa ja hän olisi joistakin painoksista maksamaan mitä tahansa, oli sitten isäsi 70v tai 30v.

Mieheni ystävä fanittaa Aku Ankkoja ja saattaa jostakin kappaleesta maksaa satoja euroja, jota taas minun on vaikea ymmärtää.

Tai mieheni joka harrastaa musiikkia, kantoi kotiin yksi päivä 50-luvun levyn ja kertoi maksaneensa naarmuisesta levystä VAIN 90€, kun sen arvo kuulema on satoja euroja.

Itse asun suvun 1800-luvulla rakennetussa talossa ja meiltä löytyy paljon esim. huonekaluja alkuperäisiä, samoin astioita ja itse kyllä ajattelen, mikä oikeus minulla olisi ne viedä kaatopaikalle, kun edelliset sukupolvet ovat säästäneet vuosisatoja ja olen yksi vain sukupolvien ketjussa.

Ja kuinkahan moni tänne kirjoittajista on ostanut vain tarpeellista tavaraa, eikä tehnyt itse koskaan virheostoja tai säilytä tarpeetonta omia tavaroitaan, kun sitä säilytystilaa ei koskaan ole riittävästi, vaikka asutaan yhä väljemmin ja ne tavarat on ihan omin kätösin ostettu, mutta sitä samaa oikeutta ei anneta vanhemmille ja isovanhemmille.

Eikä tarvitse kuin vilkaista omaan vaatekaappiin, niin suurin osa on tarpeetonta. Sama meikeissä ja hygieniatuotteissa.

Olen tehnyt virheostoksia, useita. Myös ihmisen tarpeet muuttuvat elämän aikana. Se, mikä oli hyvä ratkaisu parikymppisenä sinkkuna ei toimi enää 40+ perheenäidille.

Mutta en ikinä velvoita muita viemään mun hutiostoksia kotiinsa, ja vielä haukkumaan arvostuksen puutteesta, mikäli mun uuden veroinen navanlämmitin ei "kelpaa". Kiertänyt tavaroita, joku voi tehdä mun hudeista kirppislöydön! En myöskään halua, että mun lapset kokevat velvollisuudekseen ottaa vastaan mun tavaroita, kun en niitä enää tarvitse. Jos haluavat vanhan padan käyttönsä, niin hyvä. Jos eivät sitä tarvitse, hyvä. Jos vanhan monet hyvät ruuat hauduttanut pata myydään ja sillä kympillä saa jotain mieluista tilalle, sekin on hyvä. Ei kenenkään sielu hyppää mihinkään esineeseen, ei niitä sen takia tarvitse säilöä ikuisesti.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on "pikkusievän" skandinaavisen sisustuksen kannattaja. Löytyy Myrnaa 12 hengelle jne. Mä ja siskoni taas tykätään väreistä ja boheemimmasta kodista. Mulle äiti jaksaa ihmetellä sitä, että mulla on tummanpunaiset verhot olkkarissa. Äidin kotona vaalea beige on jo melkein liian raju väri.

On siis kaikille selvää, että kun äiti joutuu kodista lähtemään, niin mä ja sisko ei suurinta osaa tavaroista haluta. Tämä on mun äidille (ja isälle) ok. Ymmärtävät, että meillä on omat kodit täynnä omaa tavaraa, eikä tarvita sinne lisää. Eivätkä onneksi tyrkytä meille mitään.

Mistä oletus, että joku päivä äitisi jäämistö päätyisi kotiisi?

Voihan olla, äitisi muuttaa pienempään asuntoon tai ulkomaille ja myy tavarat jo eläessään. Tai tekee kuolinsiivouksen.

Itse olen ostanut paljon mökille vanhoja kalusteita ja astioita Tori.fi ja muista kirpparilta, juuri 70v ikäluokalta, jotka haluavat päästä "romuistaan" eroon, suurin osa design-kamaa ja melkoin vienti palkalla. Muutama päivä sitten juuri Artekin valaisimia 10-20€. Ja monet iloitsevat, kun tavarat pääsevät hyvään kotiin.

Minusta näiden "vanhuksien" kamat eivät ole suinkaan aina jätettä ja kaatopaikka tavaraa, vaan laatukamaa, joita nykyisin massa- ja tehotuotannon aikakaudella ei edes kaupasta voi ostaa ja näille löytyy aina ostajaryhmä, jotka arvostavat laatua.

Tiedättekö että kun vanhat miehet menee naimisiin oleskeluluvasta thai Laos turkki naisen kanssa se ukko kuolee n.30 vuotta ennemmin kuin se nainen joilla jo on edellisiä lapsia muiden kanssa niin nämä ei suomalaiset sen lisäksi että siirtävät rahat Thaimaahan perivät nämä miehen kaikki tavarat osakkeet talot autot ja tyhjäävät tilit.Thaimaassa ja Pohjoismaissa on miljoona asuntoa taloa autoa yritystä grillivaunua hieronta jotka on miesten rahoilla ostettu maksettu huijattu.

Vierailija kirjoitti:

Jetron video asuntokaupoista pienellä paikkakunnalla. Vuosikausiin ei edes yhtä näyttöä:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Kiitos, tämä oli aika pysäyttävä video! Ja niin totta joka sana. Kaverini on myynyt jo pian kolmen vuoden ajan omakotitaloa pieneltä paikkakunnalta Savosta. Nytkin myyntihinta kymppitonneja vähemmän mitä aikoinaan itse siitä maksoi. Omakotitaloilla tuntuu olevan enää käyttöarvoa, niitä on todella hankala realisoida ellei sijaitse suuressa kaupungissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin vanhemmat ihmiset kuvittelevat että he ovat varakkaita. Siitähän tuli joku asiaohjelma jokunen aika sitten. Vanhemmat ihmiset kuvittelevat että heidän omaisuutensa on noussut arvoltaan moninkertaiseksi siihen verrattuna mitä itse ovat siitä maksaneet. Se on ihan ymmärrettävää sillä näin heille on aikanaan kaupattu asioita. Suomi on täynnä vanhuksia jotka asuvat arvottomissa asunnoissa, taloissa ja huoneistoissa. Ovat hillonneet joitakin asioita joilla joskus aikaa sitten oli jotakin arvoa mutta nykyään ei minkäänlaista. Ja ovat juuri sitä sukupolvea että tuhoavat tavaran mieluummin kuin myyvät halvemmalla mitä itse ovat ajatelleet sen arvoksi. Mutta nuorempikin sukupolvi osaa. 

Tulee mieleen miten äiti ja tädit tappelivat mummun tavaroista. Kaikilla oli joku ajatus mikä niiden arvo on. No eivät ne oikeasti olleet kovin arvokkaita, arvokalusteet olivat kaikki rikkinäisiä jos ei muuten niin kangas tai jousitus tms. Niin ne sitten sieltä tätien nurkista pikkuhiljaa löysivät tiensä kaatopaikoille kun eivät halunneet maksaa niiden kunnostuksesta. 

Kyllä se kuvitelma varakkuudesta pitää paikkansa, koska on ollut pakko tulla toimeen omillaan, kun ei ole sossun avulla voinut elellä.

Ei ollut työttömyyskorvauksia ilman vastiketta, ei asumistukea, ei kotihoidontukea yms. Joten ihan itse piti selvitä, mikä ei enää porukoilta onnistuisi.😈

Ei onnistuisikaan, kun nykyään ei saa yhtä helpolla työtä, saatikka vakituista sellaista.

Ruotsissa minä ja miehenikin jouduttiin asuntorahat hankkimaan. Kun rahaa oli ansaittu, tultiin Suomeen ja ei kyllä ihan heti saatu töitä, mutta sitte opiskeltiin ja kituutettiin silloinkin tilapäistöillä.

Lapsetkin tehtiin siinä sivussa ja ihmettelevä, kuinka paljon modernimpi meidän rempattu talo on poreammeineen ym kuin useimpien 4-kymppisten kodit😈

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskinta on se, että boomereilla on vieläpä omilta vanhemmiltaan perittyä tavaraa nurkat täynnä. Kun se muutto omakotitalosta pienempään tai jopa palvelutaloon on edessä, tyrkytetään tätä tavaraa milloin milläkin verukkeella. Kyynelsilmien lyödään rukkia, tiinua ja täkänää käteen ja kerrotaan "Tämänkin isoäitisi on tehnyt Kivennavalla vuonna xx ja tämän makkaratikun isäsi vuoli v. 1965". Kiva juttu, mutta kun se isoäiti kuoli jo ennen syntymääni ja se makkaratikku on noh, makkaratikku. Näitä "aarteita" sitten tunget kerrostalon omaan verkkokomeroon ja pelkäät, että isännöitsijä huomauttaa palokuormasta. Tästä pitää sitten olla kiitollinen. 

Tämä pitää paikkansa ainakin omien 70 v vanhempieni kohdalla. Olen yrittänyt monta kertaa sanoa äidille, että ei hänen ole mikään pakko pitää muutenkin ahtaissa säilytystiloissa vanhemmiltaan saamaansa, varsin arvotonta kahviastiastoa. Äiti inhoaa sitä astiastoa mutta kun on perinnöksi saanut. Olen yrittänyt monta kertaa ehdottaa, että pidä vaikka yksi kippo muistona ja vie muut kierrätykseen. Mutta ei, olisi jotenkin epäkunnioittavaa äidin mielestä omille vanhemmilleen. Minä olen vääntänyt asiaa rautalangasta äidilleni: sinä säilöt siis inhoamiaisi 12 hengen kahviastiastoa pienissä tiloissa väkisin, et suostu viemään kierrätykseen  vaikka ehkä siitä olisi jollekin toiselle tai useammallekin ihmiselle aitoa iloa. Odotat, että joku päivä ehkä minä tai joku muu vie sen astiaston sitten kierrätykseen. Miksi viivytellä kierrätykseen menoa? Ei osaa äiti tuohon vastata mitään mutta silti säilöö kuppeja. 

Lisäksi taannoin äiti paljasti, että on aina inhonnut tiettyjä arkikäytössä olevia aterimia ja lautasia. Ne on olleet koko elämäni ajan vanhemmilla käytössä. Olen aina luullut heidän kovasti tykkkäävän noista, sillä ovat aina käytössä. Ovat sinänsä hyvää suomalaista designiä ja kestävää, ajatonta muotoilua. Kysyin äidiltä, että no miksi sitten käytät näitä orjallisesti jo kohta 50 vuoden ajan, jos kerran olet aina inhonnut? No kun ne on ylioppilas ja häälahjaksi saatuja, pakko käyttää. Olin ihan suu auki. Kysyin, olisiko äidillä joku sarja, josta pitäisi ja kuulemma olisi useampikin. Mutta olisi epäkunnioittavaa nyt jo edesmennyttä lahjan antajaa (omat vanhemmat, isovanhemmat ja kummit) kohtaan ostaa noiden tilaan sellaiset, mistä itse aidosti pitäisi. Eli tässä todella menee sekaisin arvostus vanhempia/muita sukulaisia kohtaan ja arvostus tavaroita kohtaan. Ymmärrän nyt myös, miksi äiti aikanaan yritti tyrkyttää minulle noita samoja asioita ja aterimia kun muutin omilleni. 

Vika ei ole äidissäsi vaan lahjakulttuurissa. Voitko ottaa puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 44 vuotias nainen, vanhempani noin 75-vuotiaita maaseutukaupungissa. Heille on edelleen ihan kova järkytys, etten minä tai kukaan muukaan sisaruksista huolita koteihimme heidän aarteita, eli juurikin useampaa hyllyllistä seuraavista: 

- Valittujen palojen kirjavaliot (sama mistä ap puhuu, eli yhdessä kirjassa on noin neljä kaunokirjallisuuden klassikkoa tiivistettynä) 

- Mitä missa milloin kirjat 70 luvulta eteenpäin

- Facta tietosanakirjasarja 70 luvulta

- Spectrum tietosanakirjasarja 70- ja 80-luvuilta

Muistan nuo sarjat lapsuudesta ja nuoruudesta. Arvokkaitahan ne olivat siihen aikaan, etenkin tietosanakirjasarjat. Mitä Missä Milloin-kirjoja luettiin vanhempien toimesta lähinnä joulun välipäivinä ja kirja ostettiin ikäänkuin perheen yhteiseksi joululahjaksi. Kirjavalioita tilattiin Valittujen Palojen kautta, en muista miten paljon niitä luettiin. Mutta niitä piti pitää hyllyssä näkyvällä paikalla, sillä "klassikkokirjojen" omistaminen antoi sivistyneen vaikutelman. Samoin tietosanakirjojen, vaikka aika harvakseltaan ne olivat käytössä. Mutta niiden symbolinen arvo vanhemmilleni oli valtava. 

Vanhempani muuttivat joitain vuosia sitten pienempään asuntoon ja meinasivat, etteivät kaikki kirjat mahdu mukaan. He olivat keskenään jo miettineet, kuka meistä lapsista ottaa minkäkin kirjasarjan, vaikka meillä kenelläkään ei ole edes perinteistä kirjahyllyä! Minä luen kirjani ipadiltä, sisko käyttää kirjastoa ja veljeni ei lue kuin ammattikirjallisuutta. Kaikille meille oli ihan absurdi ajatus, että ottaisimme nurkkiimme pyörimään vanhoja kirjoja, joilla emme tee mitään.

Vanhemmat eivät ole vieläkään luovuttaneet tuon asian kanssa.  Pitävät sinnikkäästi kirjoista edelleen kiinni. Olemme kertoneet heille, että rahallista arvoa on hyvin olemattomasti jos sitäkään. Esim. divarit eivät edes ota vastaan noita tietosanakirjoja. Vanhempani kieltäytyvät uskomasta tätä ja väittävät, että tulevaisuudessa viimeistään noiden kirjojen arvo on mittaamaton. Kuulemma internetit tulee ja menee mutta näissä kirjoissa faktat on ja pysyy, sanoo isä. Äiti uskoo, että onhan niillä historiallista arvoa. En jaksa väitellä heidän kanssa, tyydyn sanomaan vaan okei, no mutta pitäkää teidän kotona nyt kuitenkin. Onhan se jotenkin hellyyttävää ja ehkä vähän surullistakin, että aikanaan nuo tietosanakirjat etenkin ovat olleet iso taloudellinen satsaus ja nyt ne ovat vain arvotonta keräyspaperia. 

Voitte vielä korjata tilanteen. Ottaa kirjasarjat hellään huomaan ja lueskella niitä aina iltaisin. Ja ottaa uusi tieto puheeksi huoltajienne kanssa. He ilahtuvat ja voitte ilakoida vielä yhdessä. Elämä on aarre.

Isäni on sitä mieltä, että Valittujen palojen isot kirjat ovat arvoteoksia. Tosiaan Kirjavalioita yritti tyrkyttää meille, osin siksi, ettei halua niitä nurkkiinsa, muttei ymmärrä, että veisin ne roskiin.

En ymmärrä, miksi omat vanhempani tyrkyttävät omilta vanhemmiltaan saatuja rojuja meille. Eivät halua pitää niitä itse, mutta eivät hyväksy, että laittaisimme ne kiertoon ja kelvoton roska kaatopaikalle.

Olisiko mitään mahdollisuutta hyväksyä ihmisten erilaisuuden, iästä ja sukupuolesta riippumatta?

Jos isäsi on Valittujen palojen-fani, niin tietenkin ne ovat hänelle arvotavaraa ja hän olisi joistakin painoksista maksamaan mitä tahansa, oli sitten isäsi 70v tai 30v.

Mieheni ystävä fanittaa Aku Ankkoja ja saattaa jostakin kappaleesta maksaa satoja euroja, jota taas minun on vaikea ymmärtää.

Tai mieheni joka harrastaa musiikkia, kantoi kotiin yksi päivä 50-luvun levyn ja kertoi maksaneensa naarmuisesta levystä VAIN 90€, kun sen arvo kuulema on satoja euroja.

Itse asun suvun 1800-luvulla rakennetussa talossa ja meiltä löytyy paljon esim. huonekaluja alkuperäisiä, samoin astioita ja itse kyllä ajattelen, mikä oikeus minulla olisi ne viedä kaatopaikalle, kun edelliset sukupolvet ovat säästäneet vuosisatoja ja olen yksi vain sukupolvien ketjussa.

Ja kuinkahan moni tänne kirjoittajista on ostanut vain tarpeellista tavaraa, eikä tehnyt itse koskaan virheostoja tai säilytä tarpeetonta omia tavaroitaan, kun sitä säilytystilaa ei koskaan ole riittävästi, vaikka asutaan yhä väljemmin ja ne tavarat on ihan omin kätösin ostettu, mutta sitä samaa oikeutta ei anneta vanhemmille ja isovanhemmille.

Eikä tarvitse kuin vilkaista omaan vaatekaappiin, niin suurin osa on tarpeetonta. Sama meikeissä ja hygieniatuotteissa.

Olen tehnyt virheostoksia, useita. Myös ihmisen tarpeet muuttuvat elämän aikana. Se, mikä oli hyvä ratkaisu parikymppisenä sinkkuna ei toimi enää 40+ perheenäidille.

Mutta en ikinä velvoita muita viemään mun hutiostoksia kotiinsa, ja vielä haukkumaan arvostuksen puutteesta, mikäli mun uuden veroinen navanlämmitin ei "kelpaa". Kiertänyt tavaroita, joku voi tehdä mun hudeista kirppislöydön! En myöskään halua, että mun lapset kokevat velvollisuudekseen ottaa vastaan mun tavaroita, kun en niitä enää tarvitse. Jos haluavat vanhan padan käyttönsä, niin hyvä. Jos eivät sitä tarvitse, hyvä. Jos vanhan monet hyvät ruuat hauduttanut pata myydään ja sillä kympillä saa jotain mieluista tilalle, sekin on hyvä. Ei kenenkään sielu hyppää mihinkään esineeseen, ei niitä sen takia tarvitse säilöä ikuisesti.

Kunhan eivät ajaudu yhteiskunnan vaivoiksi kaatopaikalle.

Konmarittajat täällä parhaimmillaan. Mitään tavaraa ei saisi olla. Ei vissiin edes sitä tarpeellistakaan.

Tietenkin viette kaatopaikalle tai kiertoon omat ja vanhemmilta perityt krääsät. Mitä sitä valitatte?

Onnea on 81v. isoäiti, joka on jo 5 vuotta sitten alkanut tehdä kuolinsiivousta. Toki olemme oman äitini kanssa pelastaneet monta ison tunnearvon omaavaa tavaraerää, kun mummi on halunnut luopua lähestulkoon kaikesta ylimääräisestä. Mutta, siis muutenkin isoäitini asuu niin siististi, että vaikka kyseessä on 60-luvun talo, eikä esimerkiksi keittiötä ole koskaan rempattu, niin sitä siistimpää asuntoa saa hakea. On vaihdettu olohuoneeseen tapettia, muovimatto laminaattiin, ja 90-luvulla rempattua kylppäriä ei edes putkiremontin yhteydessä tarvinnut repiä auki. Sitä en sano, etteikö asunto olisi esim. makuuhuoneen tapettien ja keittiön osalta vanhahtava, mutta siivoton ja remonttiloukko se ei ole. Ymmärrän kuitenkin sen, että kun mummista joskus aika jättää, niin kämpässä tarvitsee varmasti jotain remppaa tehdä.

Olen vuoden ajan myynyt tori.fissä boomereilta muutosta yli jäänyttä omaisuutta, osa vanhempaa "vintagea" ja osa uudempaa. Yllätys on ollut se, ketkä näitä tavaroita ovat nyt ostaneet. Boomerit tietenkin! Hymyssä suin ovat kantaneet tavaraa autoihinsa.

Purkukuntoista löytyy juuri Itä-Vantaalta kaksin kappalein. Isäni halusi olla aina rikas ja hänelle se tarkoitti rahaa tileillä. Remontit olis syöneet ne kaikki rahavarannot tähän mennessä. Lisäksi heillä on lähes kaatunut mökki tontilla, jolla ei ole rantaa.  Siellä on mökkeilty viimeksi 20 vuotta sitten. Ei tule  perinnöstä riitaa, koska kieltäydyin/kieltäydyn perinnöstä. En halua käyttää useita kuukausia raivaamiseen ja kunnostamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Onnea on 81v. isoäiti, joka on jo 5 vuotta sitten alkanut tehdä kuolinsiivousta. Toki olemme oman äitini kanssa pelastaneet monta ison tunnearvon omaavaa tavaraerää, kun mummi on halunnut luopua lähestulkoon kaikesta ylimääräisestä. Mutta, siis muutenkin isoäitini asuu niin siististi, että vaikka kyseessä on 60-luvun talo, eikä esimerkiksi keittiötä ole koskaan rempattu, niin sitä siistimpää asuntoa saa hakea. On vaihdettu olohuoneeseen tapettia, muovimatto laminaattiin, ja 90-luvulla rempattua kylppäriä ei edes putkiremontin yhteydessä tarvinnut repiä auki. Sitä en sano, etteikö asunto olisi esim. makuuhuoneen tapettien ja keittiön osalta vanhahtava, mutta siivoton ja remonttiloukko se ei ole. Ymmärrän kuitenkin sen, että kun mummista joskus aika jättää, niin kämpässä tarvitsee varmasti jotain remppaa tehdä.

Laminaatin voi ottaa, eli poisrempata, pois. Mutta siitä tulee ongelmajätettä niin ei kannata tehdä sitäkään.

Kasvattakaa säästyvällä energialla mieluummin vaikka luonnonkukkaketo tai -niitty talon pihalle.

Olen vajaa 70 vuotias mummo. Vuoden olen tehnyt kuolin siivousta. Myyn torissa ja muissa pisteissä kamojani. Jokaisella sukupolvella on omat Arabiansa. Minullakin on perittynä useita ja paljon olen jo myynnyt. En jätä näitä kiusaksi lapsille. Lahjoitan loput hyväntekeväisyyteen. Asunto on 10v arvoalueelta ostettu 90neliötä. Sen vaihdan vielä rahaksi ja hummaan sen hinnan vanhuuteeni. Jep kesämökki jää tapeltavaksi. Siitä en nyt luovu. Lapsenlapsille tärkeä paikka. Luovutan sen eläessäni heille, niin ehkei tapella sitten. Saavat sen rahaksi muuttaa, jos tarve.

Ainakin netissä 50-ja 60-luvun kalusteista on kova kysyntä.

Myytiin juuri 50-luvun kaupunkiasunto, kun jäätiin eläkkeelle ja haluttiin kalustaa se aikansa kalusteilla ja kesällä myytiin netissä muutamassa tunnissa kolmion kaikki kalusteet ja astiat, ostajia oli useampi samasta tavarasta. Piti ottaa ilmoitus pois, kun oli niin paljon kyselijöitä. Jopa valaisimet meni katosta kaupaksi.

Tänä päivänä näille vanhoille romuille näyttää tosiaan olevan oma ostajaryhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun 75-vuotias äitini ja hänen 70-vuotias siskonsa riitelevät vanhemmiltaan perimänsä rintamamiestalon myynnistä. Kyseinen tönö ollut asumaton 20 vuotta, kun isovanhemmat muuttivat vanhainkotiin ja tönössä käytiin vaan kesäisin viettämässä kesäpäiviä. Eli käytännössä purkukuntoinen rapistunut kuivanmaan mökki kaukana palveluista. Äiti haluaisi myydä tonttina järkihintaan, siskonsa on sitä mieltä, että alle puolen miljoonan euron ei kyllä myydä. Olisi pariin otteeseen mennyt kaupaksi kohtuullisella hinnalla, mutta kun tarjous ei ollut tuo 500.000 euroa, niin eipä suostunut sisko myymään. En kyllä tiedä, mitä äitini sisko omalla osuudellaan myyntihinnasta edes tekisi, kun kuuluu miehensä kanssa myös tuohon kastiin, joka tekee itse, kun "remonttifirmat kusettaa" ja jeesusteippi on heidänkin luottotuotteensa. Omat vanhempani puolestaan asuvat kauniisti remontoidussa kodissa. Ehkä tädillä on sitten käärinliinoihin ommeltu taskut :)

Ei vanhasta syrjäseudulla olevasta omakotitalosta saa millään edes 50 000 euroa. Jos on järven rannalla, tontti on arvokas, mutta muuten 10 000-20 000 ehkä, jos kunto sellainen, ettei ole lahoa.

Mistä tälläinen mielikuva, ettei vanhat talo mene kaupaksi?

Asun Keski-Suomessa ja jumalan selän takana, niin ainakin täällä maalla menee nopeasti kaupaksi vanhat mummonmökit ja rintamamiestalot, jotka on tehty hirrestä vapaa-ajan asunnoiksi ympäristövuotiseen käyttöön ja niillä saa hyvän hinnan ja viedään käsistä. Ja enemmän on kysyntää, mitä tarjotaan ja paikkakunnan omassa ryhmässä niitä kysellään ahkerasti eli kaikki vanhat talot eivät suinkaan ole arvottomia ja niistä saa hyvän hinnan.

Ongelmaksi ovat muodostuneet 80-90-luvulla ja sen jälkeen rakennetut tai vanhat talot tai jotka päivitetty "nykyaikaan".

Ihan oman kokemukseni kautta. Syrjäseuduilla, on todella paljon sodan jälkeen rakennettuja taloja, jotka eivät mene kaupaksi. Aivan omalla kotikylälläni (mistä olen lähtöisin) on kuivanmaan kp:n omistuksessa mökkejä, mitkä seisovat tyhjinä. Kesällä joku jälkipolvesta saattaa olla viikon, mutta kukaan ei halua lunastaa niitä omakseen ja ruveta niitä remontoimaan. Eihän ko taloa kannata pitää edes välittäjällä, kun maksuja menee muutenkin. Oma kotitalo meni viimein muutama kuukausi sitten tontin hinnalla kaupaksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen vajaa 70 vuotias mummo. Vuoden olen tehnyt kuolin siivousta. Myyn torissa ja muissa pisteissä kamojani. Jokaisella sukupolvella on omat Arabiansa. Minullakin on perittynä useita ja paljon olen jo myynnyt. En jätä näitä kiusaksi lapsille. Lahjoitan loput hyväntekeväisyyteen. Asunto on 10v arvoalueelta ostettu 90neliötä. Sen vaihdan vielä rahaksi ja hummaan sen hinnan vanhuuteeni. Jep kesämökki jää tapeltavaksi. Siitä en nyt luovu. Lapsenlapsille tärkeä paikka. Luovutan sen eläessäni heille, niin ehkei tapella sitten. Saavat sen rahaksi muuttaa, jos tarve.

Sinun suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä, etenkin tuo ajatus että vaihdat asunnon rahoiksi ja hummaat omaan elämääsi. Minä olen aina jotenkin säälinyt ihmisiä, jotka elävät niukasti ja sitten jättävät miljoonaomaisuuden omillaan hyvin toimeentuleville keski-ikäisille lapsilleen. Ihania ja terveitä eläkevuosia sinulle! :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun 75-vuotias äitini ja hänen 70-vuotias siskonsa riitelevät vanhemmiltaan perimänsä rintamamiestalon myynnistä. Kyseinen tönö ollut asumaton 20 vuotta, kun isovanhemmat muuttivat vanhainkotiin ja tönössä käytiin vaan kesäisin viettämässä kesäpäiviä. Eli käytännössä purkukuntoinen rapistunut kuivanmaan mökki kaukana palveluista. Äiti haluaisi myydä tonttina järkihintaan, siskonsa on sitä mieltä, että alle puolen miljoonan euron ei kyllä myydä. Olisi pariin otteeseen mennyt kaupaksi kohtuullisella hinnalla, mutta kun tarjous ei ollut tuo 500.000 euroa, niin eipä suostunut sisko myymään. En kyllä tiedä, mitä äitini sisko omalla osuudellaan myyntihinnasta edes tekisi, kun kuuluu miehensä kanssa myös tuohon kastiin, joka tekee itse, kun "remonttifirmat kusettaa" ja jeesusteippi on heidänkin luottotuotteensa. Omat vanhempani puolestaan asuvat kauniisti remontoidussa kodissa. Ehkä tädillä on sitten käärinliinoihin ommeltu taskut :)

Ei vanhasta syrjäseudulla olevasta omakotitalosta saa millään edes 50 000 euroa. Jos on järven rannalla, tontti on arvokas, mutta muuten 10 000-20 000 ehkä, jos kunto sellainen, ettei ole lahoa.

Mistä tälläinen mielikuva, ettei vanhat talo mene kaupaksi?

Asun Keski-Suomessa ja jumalan selän takana, niin ainakin täällä maalla menee nopeasti kaupaksi vanhat mummonmökit ja rintamamiestalot, jotka on tehty hirrestä vapaa-ajan asunnoiksi ympäristövuotiseen käyttöön ja niillä saa hyvän hinnan ja viedään käsistä. Ja enemmän on kysyntää, mitä tarjotaan ja paikkakunnan omassa ryhmässä niitä kysellään ahkerasti eli kaikki vanhat talot eivät suinkaan ole arvottomia ja niistä saa hyvän hinnan.

Ongelmaksi ovat muodostuneet 80-90-luvulla ja sen jälkeen rakennetut tai vanhat talot tai jotka päivitetty "nykyaikaan".

Tällaisia taloja on joka kunnassa myynnissä, kun lähdetään Vaasa-Kuopio linjalla pohjoiseen päin. Kaikki eivät ole missään myynnissä, kun olleet aiemmin jo vuosia kaupan, mutta eivät ole kelvanneet kenellekään. "Hiljaisessa myynnissä" ts kyselemällä löytyy lähes joka kylältä myytäviä ok-taloja. Ja koko ajan niitä vapautuu, kun väki vanhenee ja asukkaat joutuvat muuttamaan tai kuolevat koteihinsa,

https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot?pagination=1&locations=%5B%…

Minusta ne Valittujen Palojen lyhennetyt kirjavaliot on rikos kirjallisuutta vastaan. Ihan sama, kun jonkin tietyn yhtyeen fanille, joka kerää lp-levyjä, veisi älppärin, jossa kappaleet on lyhennettyinä versioina. Kyllähän kymmenen minuutin biisin saa esitettyä kolmessa minuutissa, kun jättää jotain välistä pois. Introt nyt ainakin joutaa mäkeen. Näinkö?

Vierailija kirjoitti:

Vielä on varmaan sekin tilanne edessä, että leski vaatii perillisiä syömään vainajalta jääneet lääkkeetkin mm. Marevan pois, jotta eivät "mene hukkaan".

Eihän tässä ole mitään uutta. Tuttava sai äidiltään isän kuoleman jälkeen jääneitä kipulääkkeitä itselleen. Näytti niitä minulle ja sanoi, että on tehokkaita, kun näillä on hoidettu isän syöpäkipuja. Oma äitikin kyseli kaikilta tutuiltaan, keillä olisi käytössä samoja lääkkeitä mitä isälläni oli, kun eihän niitä voi hukkaan heittää. Pitkin hampain vei ne sitten apteekkiin.

0/5