Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Hauskinta on se, että boomereilla on vieläpä omilta vanhemmiltaan perittyä tavaraa nurkat täynnä. Kun se muutto omakotitalosta pienempään tai jopa palvelutaloon on edessä, tyrkytetään tätä tavaraa milloin milläkin verukkeella. Kyynelsilmien lyödään rukkia, tiinua ja täkänää käteen ja kerrotaan "Tämänkin isoäitisi on tehnyt Kivennavalla vuonna xx ja tämän makkaratikun isäsi vuoli v. 1965". Kiva juttu, mutta kun se isoäiti kuoli jo ennen syntymääni ja se makkaratikku on noh, makkaratikku. Näitä "aarteita" sitten tunget kerrostalon omaan verkkokomeroon ja pelkäät, että isännöitsijä huomauttaa palokuormasta. Tästä pitää sitten olla kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka keuhkoatte täällä arvostuksen puutteesta, kun joku ei halua kotiinsa omien tavaroiden lisäksi vanhempiensa aarteita. Ne tavaratko on tärkeitä? Se, että myy kirppiksellä eurolla isän joululahjaksi saamat Päätalon on kuolemansyntiä, ja pilkkaa isää? Äidille tärkeä, loppuun kulunut sohva vuodelta 1983 pitää mahduttaa kotiin, koska äiti on haudassa ja sohva oli äidille tärkeä, kallis oli ja vuosi säästettiin sitä varten. Siis oikeasti, sisustatteko oman kodin uusiksi, jos/kun perintö tulee? Viis siitä mitä itse haluaa? Arvostus äitivainaata osoitetaan juomalla aamukahvi myrnakupista, vaikka oikeasti aamukahvi maistuu valtavan kokoisesta mukista, joka tarttui matkaan Berliinin matkalta. Mutta kun ne perinteet ja arvostus!
Maapallo olisi kyllä kiittänyt ryystämistä myrnoista berliininmukin sijaan :(
Jos teitä on satakin miljoonaa samoin ajattelevia niin tilanne ajautuu nopeasti tukalaksi tällä kivipallon pintaraapaisukerroksella.
Vielä on varmaan sekin tilanne edessä, että leski vaatii perillisiä syömään vainajalta jääneet lääkkeetkin mm. Marevan pois, jotta eivät "mene hukkaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänäkin aamuna moni boomer herää omassa kodissaan. V. 1995 Anttilasta ostettu, ruskeaksi kellastunut, kahvinkeitin suostuu vielä toiminaan. Korvattoman Myrna -kupin kanssa boomer tallustaa olohuoneeseen. Katse viivähtää lastulevykirjahyllyssä. Siellä ovat rivissä Kirjavaliot, sanakirjat ja Päätalot, pölyn armollisesti peittäminä. Samettisohva heilahtaa boomerin takaliston alla. Mielessä käy, että mitenköhän se jeesusteippi pitää piipun ympärillä. Tasakatto kun tuppaa vuotamaan ja vävy sanoi, että olisi pitänyt kattohuopa vaihtaa jo 20 vuotta sitten.
Kahvia ryystäessä katse osuu lasten ylioppilaskuviin. Kyllä pääsevät nuo aikanaan helpolla, tästä saavat perintönä omaisuutta!
Sinulla on outo mielikuva tämän päivän 70v ja vaikea uskoa esim. Sauli Niinistön, Sikke Sumarin, Paula Koivuniemen tai Katri Helenan, jotka ovat jo reilusti yli 70v elämän kertomasi elämää. Tai joku Ilkka Alanko, joka on yli 60v.
Tämän päivän 7-kymppiset ovat syntyneet 1951, jolloin Suomi on ollut varsin erilainen maa. Osa on syntyneet vauraisiin oloihin, esim. koulutettuihin virkamiesperheisiin joissa kotiapulaiset. Osa syntynyt suhteellisen ok toimeentuleviin maalais/maaseutukaupunkiperheisiin, joissa lasten oppikouluun laittaminen on ollut vanhemmille tärkeä arvo. Mutta sitten osa on syntyneet todella köyhiin olosuhteisiin, usein maaseudulla, missä ei ole ollut sähköä, juoksevaa vettä, lasten koulutusmahdollisuudet hyvin olemattomat jne. Esim. oma mummoni sai kotimökkiinsä sähköt 75 ja juoksevaa vettä ei ole vieläkään. Mummo muutti kirkonkylään 80-luvun alussa, joten vielä 80-luvulla on Suomessa ollut ihmisiä, jotka asuivat hyvin alkeellisissa olosuhteissa, esim. ilman vessaa ja kunnon peseytymismahdollisuuksia.
Vuonna 50 syntyneen ikäpolven koulutusmahdollisuudet vaihtelivat hurjasti. Osan perhe joutui todella pinnistelemään, jotta saivat lapset ylioppilaiksi. Monille se ei ollut millään tavoin realistinen vaihtoehto, vaan fiksutkin lapset joutuivat teini-ikäisenä jo aloittamaan työelämän (usein fyysistä ja yksitoikkoista työtä). Vanhempani pääsivät heidän vanhempiensa isoin taloudellisin uhrauksin oppikouluun ja ylioppilaaksi, ja sen jälkeen heidän oli pelkillä yo-papereilla vain kävellä sisään yliopistoon ja sitä kautta tehdä taloudellinen ja sosiaalinen harppaus. Mutta moni heidän ikäluokastaan eivät olleet yhtä onnekkaita. Siten ei ole mikään ihme, että tämän päivän 7-kymppisissä on ihmisiä laidasta laitaan. Osa hyvin tiedostavia, sivistyneitä, nuorekkaita, oppimiskykyisiä, osa taas jotain ihan muuta.
Yle areenassa on hurjan mielenkiintoisia dokumentteja ja aikalaismateriaalia esim. nykyisen 7-kymppisten nuoruudesta ja nuoresta aikuisuudesta 70-luvulta, niissä tulee hyvin ilmi miten erilainen maa Suomi on tuolloin ollut. 70-luvusta monille tulee mieleen fiksut yliopistoaktiivit, jotka nyt ovat niitä skarppeja, aktiivisia ja matkustelevia eläkeläisiä mutta sitten osalle väestöstä 70-luku on ollut jotain ihan muuta.
Akatemiatutkija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti näitä aikuisten lasten halveksivia kommentteja omista vanhemmistaan. Akateemisia muka ollaan ja menestyneitä asiantuntijoita,mutta onpa jäänyt todella ohueksi tuo oma sivistys. Vanhempanne ovat ikänsä tehneet työtä ja yrittäneet tarjota teille hyvän tulevaisuuden ja te heitätte sen kaiken arvottomana roskiin. Katsokaa peiliin ja nähkää oma turhaan tavaraan ja typeriin arvoihin kiinnittynyt itsenne,siinä vasta säälimistä on.
Ei tässä niitä vanhempia haukuta, vaan heidän kieroutunutta suhdetta tavaroihin. Kuten joku Valittujen palojen kirja. Itse ei sitä enää haluta pitää, mutta aikuisen lapsen kotiin sen kirjan on kelvattava, kun se on niin arvokas! Arvokas = sille vanhemmalle on muodostunut tunnearvoa, kun oli aikoinaan kallis hankkia. Todellisuudessa ei mene kirppiksellä kaupaksi edes eurolla.
Ja vaikka olisi esim oikeasti parin sadan arvoinen taidelasivaasi. Jos sitä ei itse koe tarvitsevansa, niin miksi ei myydä sitä, jos jälkikasvu ei sitä halua? En mä ainakaan halua mitään turhia esineitä kotiini, vaikka kuinka arvokas rahallisesti, jos en siitä tykkää.
Kun muutin mieheni kanssa jumppaan, anoppi kiikutti jonkun kauhean ruskean perintö-lasimöykyn meille. Ilmeni, että on rumuuden lisäksi rahallista arvoa. Mä ja mies päätettiin myydä möykky. Kun tämä kävi ilmi, niin saatiin vastaan kauhea raivomyrsky. Juurikin arvostuksen puutteesta. Ja kyllä, tuon jälkeen olen vältellyt anoppia sekä arvostus laskenut kovasti. Kuulemma lahjaa ei saa myydä, vaan säilyttää ikuisesti, jos vaikka lahjan antaja tarvitsee lahjansa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n antamat tuntomerkit sopivat L-alkuiseen lähiöön.
"70-luvusta monille tulee mieleen fiksut yliopistoaktiivit, jotka nyt ovat niitä skarppeja, aktiivisia ja matkustelevia eläkeläisiä mutta sitten osalle väestöstä 70-luku on ollut jotain ihan muuta". Näistä "fiksuista yliopistoaktiiveista" tulee mieleen silloiset vasemmistolaisia mielipiteitä viljelleet samettitakit ja risuparrat. Nykyiset boomerit, joilla on mielipide asiasta kuin asiasta, mutta osaamista ja ymmärrystä vähemmän. Nämä ovat juuri niitä tavaran hilloajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 vuotias nainen, vanhempani noin 75-vuotiaita maaseutukaupungissa. Heille on edelleen ihan kova järkytys, etten minä tai kukaan muukaan sisaruksista huolita koteihimme heidän aarteita, eli juurikin useampaa hyllyllistä seuraavista:
- Valittujen palojen kirjavaliot (sama mistä ap puhuu, eli yhdessä kirjassa on noin neljä kaunokirjallisuuden klassikkoa tiivistettynä)
- Mitä missa milloin kirjat 70 luvulta eteenpäin
- Facta tietosanakirjasarja 70 luvulta
- Spectrum tietosanakirjasarja 70- ja 80-luvuilta
Muistan nuo sarjat lapsuudesta ja nuoruudesta. Arvokkaitahan ne olivat siihen aikaan, etenkin tietosanakirjasarjat. Mitä Missä Milloin-kirjoja luettiin vanhempien toimesta lähinnä joulun välipäivinä ja kirja ostettiin ikäänkuin perheen yhteiseksi joululahjaksi. Kirjavalioita tilattiin Valittujen Palojen kautta, en muista miten paljon niitä luettiin. Mutta niitä piti pitää hyllyssä näkyvällä paikalla, sillä "klassikkokirjojen" omistaminen antoi sivistyneen vaikutelman. Samoin tietosanakirjojen, vaikka aika harvakseltaan ne olivat käytössä. Mutta niiden symbolinen arvo vanhemmilleni oli valtava.
Vanhempani muuttivat joitain vuosia sitten pienempään asuntoon ja meinasivat, etteivät kaikki kirjat mahdu mukaan. He olivat keskenään jo miettineet, kuka meistä lapsista ottaa minkäkin kirjasarjan, vaikka meillä kenelläkään ei ole edes perinteistä kirjahyllyä! Minä luen kirjani ipadiltä, sisko käyttää kirjastoa ja veljeni ei lue kuin ammattikirjallisuutta. Kaikille meille oli ihan absurdi ajatus, että ottaisimme nurkkiimme pyörimään vanhoja kirjoja, joilla emme tee mitään.
Vanhemmat eivät ole vieläkään luovuttaneet tuon asian kanssa. Pitävät sinnikkäästi kirjoista edelleen kiinni. Olemme kertoneet heille, että rahallista arvoa on hyvin olemattomasti jos sitäkään. Esim. divarit eivät edes ota vastaan noita tietosanakirjoja. Vanhempani kieltäytyvät uskomasta tätä ja väittävät, että tulevaisuudessa viimeistään noiden kirjojen arvo on mittaamaton. Kuulemma internetit tulee ja menee mutta näissä kirjoissa faktat on ja pysyy, sanoo isä. Äiti uskoo, että onhan niillä historiallista arvoa. En jaksa väitellä heidän kanssa, tyydyn sanomaan vaan okei, no mutta pitäkää teidän kotona nyt kuitenkin. Onhan se jotenkin hellyyttävää ja ehkä vähän surullistakin, että aikanaan nuo tietosanakirjat etenkin ovat olleet iso taloudellinen satsaus ja nyt ne ovat vain arvotonta keräyspaperia.
Voitte vielä korjata tilanteen. Ottaa kirjasarjat hellään huomaan ja lueskella niitä aina iltaisin. Ja ottaa uusi tieto puheeksi huoltajienne kanssa. He ilahtuvat ja voitte ilakoida vielä yhdessä. Elämä on aarre.
Isäni on sitä mieltä, että Valittujen palojen isot kirjat ovat arvoteoksia. Tosiaan Kirjavalioita yritti tyrkyttää meille, osin siksi, ettei halua niitä nurkkiinsa, muttei ymmärrä, että veisin ne roskiin.
En ymmärrä, miksi omat vanhempani tyrkyttävät omilta vanhemmiltaan saatuja rojuja meille. Eivät halua pitää niitä itse, mutta eivät hyväksy, että laittaisimme ne kiertoon ja kelvoton roska kaatopaikalle.
Koska noita kirjoja alunperin markkinoitiin juuri niin, että noissa arvo säilyy ja ovat "aina" haluttua tavaraa. Kun kirjat kuitenkin "klassikoita". Mua nauratti se markkinointi jo silloin, vaikka olin vasta teini. Ihan jo sen vuoksi, että Valittujen Palojen kirjasarjoissa ne klassikot oli aina tiivistettyjä. Minusta se oli jo silloin ja edelleenkin älytöntä, tiivistää kaunokirjallisuuden klassikko johonkin sataan sivuun. Monessakohan kodissa nuo kirjavaliot on oikeasti edes luettu? Vai pitikö ostaa vain siksi, että näyttää hienolta hyllyssä? Ja kyllähän niissä oli ihan komeat kannet kultauksineen.
Vierailija kirjoitti:
"70-luvusta monille tulee mieleen fiksut yliopistoaktiivit, jotka nyt ovat niitä skarppeja, aktiivisia ja matkustelevia eläkeläisiä mutta sitten osalle väestöstä 70-luku on ollut jotain ihan muuta". Näistä "fiksuista yliopistoaktiiveista" tulee mieleen silloiset vasemmistolaisia mielipiteitä viljelleet samettitakit ja risuparrat. Nykyiset boomerit, joilla on mielipide asiasta kuin asiasta, mutta osaamista ja ymmärrystä vähemmän. Nämä ovat juuri niitä tavaran hilloajia.
No ei välttämättä kaikki. Osa 70-luvun taistolaisista katsovat nyt sitä aikaa varsin eri silmin ja ovat moneen kertaan tuossa välissä ehtineet vaihtaa ideologiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akatemiatutkija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti näitä aikuisten lasten halveksivia kommentteja omista vanhemmistaan. Akateemisia muka ollaan ja menestyneitä asiantuntijoita,mutta onpa jäänyt todella ohueksi tuo oma sivistys. Vanhempanne ovat ikänsä tehneet työtä ja yrittäneet tarjota teille hyvän tulevaisuuden ja te heitätte sen kaiken arvottomana roskiin. Katsokaa peiliin ja nähkää oma turhaan tavaraan ja typeriin arvoihin kiinnittynyt itsenne,siinä vasta säälimistä on.
Ei tässä niitä vanhempia haukuta, vaan heidän kieroutunutta suhdetta tavaroihin. Kuten joku Valittujen palojen kirja. Itse ei sitä enää haluta pitää, mutta aikuisen lapsen kotiin sen kirjan on kelvattava, kun se on niin arvokas! Arvokas = sille vanhemmalle on muodostunut tunnearvoa, kun oli aikoinaan kallis hankkia. Todellisuudessa ei mene kirppiksellä kaupaksi edes eurolla.
Ja vaikka olisi esim oikeasti parin sadan arvoinen taidelasivaasi. Jos sitä ei itse koe tarvitsevansa, niin miksi ei myydä sitä, jos jälkikasvu ei sitä halua? En mä ainakaan halua mitään turhia esineitä kotiini, vaikka kuinka arvokas rahallisesti, jos en siitä tykkää.
Kun muutin mieheni kanssa jumppaan, anoppi kiikutti jonkun kauhean ruskean perintö-lasimöykyn meille. Ilmeni, että on rumuuden lisäksi rahallista arvoa. Mä ja mies päätettiin myydä möykky. Kun tämä kävi ilmi, niin saatiin vastaan kauhea raivomyrsky. Juurikin arvostuksen puutteesta. Ja kyllä, tuon jälkeen olen vältellyt anoppia sekä arvostus laskenut kovasti. Kuulemma lahjaa ei saa myydä, vaan säilyttää ikuisesti, jos vaikka lahjan antaja tarvitsee lahjansa takaisin.
Ja sitä että vanhemmat ovat halunneet antaa hyvän tulevaisuuden, eli hyviä tarkoitusperiä ja kauniita ajatuksia, voi arvostaa silti vaikka ei syystä tai toisesta haluaisi vanhempien irtaimistoa omaan kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akatemiatutkija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti näitä aikuisten lasten halveksivia kommentteja omista vanhemmistaan. Akateemisia muka ollaan ja menestyneitä asiantuntijoita,mutta onpa jäänyt todella ohueksi tuo oma sivistys. Vanhempanne ovat ikänsä tehneet työtä ja yrittäneet tarjota teille hyvän tulevaisuuden ja te heitätte sen kaiken arvottomana roskiin. Katsokaa peiliin ja nähkää oma turhaan tavaraan ja typeriin arvoihin kiinnittynyt itsenne,siinä vasta säälimistä on.
Ei tässä niitä vanhempia haukuta, vaan heidän kieroutunutta suhdetta tavaroihin. Kuten joku Valittujen palojen kirja. Itse ei sitä enää haluta pitää, mutta aikuisen lapsen kotiin sen kirjan on kelvattava, kun se on niin arvokas! Arvokas = sille vanhemmalle on muodostunut tunnearvoa, kun oli aikoinaan kallis hankkia. Todellisuudessa ei mene kirppiksellä kaupaksi edes eurolla.
Ja vaikka olisi esim oikeasti parin sadan arvoinen taidelasivaasi. Jos sitä ei itse koe tarvitsevansa, niin miksi ei myydä sitä, jos jälkikasvu ei sitä halua? En mä ainakaan halua mitään turhia esineitä kotiini, vaikka kuinka arvokas rahallisesti, jos en siitä tykkää.
Kun muutin mieheni kanssa jumppaan, anoppi kiikutti jonkun kauhean ruskean perintö-lasimöykyn meille. Ilmeni, että on rumuuden lisäksi rahallista arvoa. Mä ja mies päätettiin myydä möykky. Kun tämä kävi ilmi, niin saatiin vastaan kauhea raivomyrsky. Juurikin arvostuksen puutteesta. Ja kyllä, tuon jälkeen olen vältellyt anoppia sekä arvostus laskenut kovasti. Kuulemma lahjaa ei saa myydä, vaan säilyttää ikuisesti, jos vaikka lahjan antaja tarvitsee lahjansa takaisin.Ja sitä että vanhemmat ovat halunneet antaa hyvän tulevaisuuden, eli hyviä tarkoitusperiä ja kauniita ajatuksia, voi arvostaa silti vaikka ei syystä tai toisesta haluaisi vanhempien irtaimistoa omaan kotiinsa.
Kiitos pikkuinen. Pääsit takaisin testamenttiluonnokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 vuotias nainen, vanhempani noin 75-vuotiaita maaseutukaupungissa. Heille on edelleen ihan kova järkytys, etten minä tai kukaan muukaan sisaruksista huolita koteihimme heidän aarteita, eli juurikin useampaa hyllyllistä seuraavista:
- Valittujen palojen kirjavaliot (sama mistä ap puhuu, eli yhdessä kirjassa on noin neljä kaunokirjallisuuden klassikkoa tiivistettynä)
- Mitä missa milloin kirjat 70 luvulta eteenpäin
- Facta tietosanakirjasarja 70 luvulta
- Spectrum tietosanakirjasarja 70- ja 80-luvuilta
Muistan nuo sarjat lapsuudesta ja nuoruudesta. Arvokkaitahan ne olivat siihen aikaan, etenkin tietosanakirjasarjat. Mitä Missä Milloin-kirjoja luettiin vanhempien toimesta lähinnä joulun välipäivinä ja kirja ostettiin ikäänkuin perheen yhteiseksi joululahjaksi. Kirjavalioita tilattiin Valittujen Palojen kautta, en muista miten paljon niitä luettiin. Mutta niitä piti pitää hyllyssä näkyvällä paikalla, sillä "klassikkokirjojen" omistaminen antoi sivistyneen vaikutelman. Samoin tietosanakirjojen, vaikka aika harvakseltaan ne olivat käytössä. Mutta niiden symbolinen arvo vanhemmilleni oli valtava.
Vanhempani muuttivat joitain vuosia sitten pienempään asuntoon ja meinasivat, etteivät kaikki kirjat mahdu mukaan. He olivat keskenään jo miettineet, kuka meistä lapsista ottaa minkäkin kirjasarjan, vaikka meillä kenelläkään ei ole edes perinteistä kirjahyllyä! Minä luen kirjani ipadiltä, sisko käyttää kirjastoa ja veljeni ei lue kuin ammattikirjallisuutta. Kaikille meille oli ihan absurdi ajatus, että ottaisimme nurkkiimme pyörimään vanhoja kirjoja, joilla emme tee mitään.
Vanhemmat eivät ole vieläkään luovuttaneet tuon asian kanssa. Pitävät sinnikkäästi kirjoista edelleen kiinni. Olemme kertoneet heille, että rahallista arvoa on hyvin olemattomasti jos sitäkään. Esim. divarit eivät edes ota vastaan noita tietosanakirjoja. Vanhempani kieltäytyvät uskomasta tätä ja väittävät, että tulevaisuudessa viimeistään noiden kirjojen arvo on mittaamaton. Kuulemma internetit tulee ja menee mutta näissä kirjoissa faktat on ja pysyy, sanoo isä. Äiti uskoo, että onhan niillä historiallista arvoa. En jaksa väitellä heidän kanssa, tyydyn sanomaan vaan okei, no mutta pitäkää teidän kotona nyt kuitenkin. Onhan se jotenkin hellyyttävää ja ehkä vähän surullistakin, että aikanaan nuo tietosanakirjat etenkin ovat olleet iso taloudellinen satsaus ja nyt ne ovat vain arvotonta keräyspaperia.
Voitte vielä korjata tilanteen. Ottaa kirjasarjat hellään huomaan ja lueskella niitä aina iltaisin. Ja ottaa uusi tieto puheeksi huoltajienne kanssa. He ilahtuvat ja voitte ilakoida vielä yhdessä. Elämä on aarre.
Isäni on sitä mieltä, että Valittujen palojen isot kirjat ovat arvoteoksia. Tosiaan Kirjavalioita yritti tyrkyttää meille, osin siksi, ettei halua niitä nurkkiinsa, muttei ymmärrä, että veisin ne roskiin.
En ymmärrä, miksi omat vanhempani tyrkyttävät omilta vanhemmiltaan saatuja rojuja meille. Eivät halua pitää niitä itse, mutta eivät hyväksy, että laittaisimme ne kiertoon ja kelvoton roska kaatopaikalle.
Koska noita kirjoja alunperin markkinoitiin juuri niin, että noissa arvo säilyy ja ovat "aina" haluttua tavaraa. Kun kirjat kuitenkin "klassikoita". Mua nauratti se markkinointi jo silloin, vaikka olin vasta teini. Ihan jo sen vuoksi, että Valittujen Palojen kirjasarjoissa ne klassikot oli aina tiivistettyjä. Minusta se oli jo silloin ja edelleenkin älytöntä, tiivistää kaunokirjallisuuden klassikko johonkin sataan sivuun. Monessakohan kodissa nuo kirjavaliot on oikeasti edes luettu? Vai pitikö ostaa vain siksi, että näyttää hienolta hyllyssä? Ja kyllähän niissä oli ihan komeat kannet kultauksineen.
Mun sedän luona oli melko väljästi täytetty kirjahylly. Siitä löytyi metrin rivi noita Valittuja Paloja (lukemattomia olivat) ja kameli, joka täytettiin tupakeilla, ja muistaakseni häntää vetämällä "kakkasi" yhden röökin!
Mun äiti on "pikkusievän" skandinaavisen sisustuksen kannattaja. Löytyy Myrnaa 12 hengelle jne. Mä ja siskoni taas tykätään väreistä ja boheemimmasta kodista. Mulle äiti jaksaa ihmetellä sitä, että mulla on tummanpunaiset verhot olkkarissa. Äidin kotona vaalea beige on jo melkein liian raju väri.
On siis kaikille selvää, että kun äiti joutuu kodista lähtemään, niin mä ja sisko ei suurinta osaa tavaroista haluta. Tämä on mun äidille (ja isälle) ok. Ymmärtävät, että meillä on omat kodit täynnä omaa tavaraa, eikä tarvita sinne lisää. Eivätkä onneksi tyrkytä meille mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 44 vuotias nainen, vanhempani noin 75-vuotiaita maaseutukaupungissa. Heille on edelleen ihan kova järkytys, etten minä tai kukaan muukaan sisaruksista huolita koteihimme heidän aarteita, eli juurikin useampaa hyllyllistä seuraavista:
- Valittujen palojen kirjavaliot (sama mistä ap puhuu, eli yhdessä kirjassa on noin neljä kaunokirjallisuuden klassikkoa tiivistettynä)
- Mitä missa milloin kirjat 70 luvulta eteenpäin
- Facta tietosanakirjasarja 70 luvulta
- Spectrum tietosanakirjasarja 70- ja 80-luvuilta
Muistan nuo sarjat lapsuudesta ja nuoruudesta. Arvokkaitahan ne olivat siihen aikaan, etenkin tietosanakirjasarjat. Mitä Missä Milloin-kirjoja luettiin vanhempien toimesta lähinnä joulun välipäivinä ja kirja ostettiin ikäänkuin perheen yhteiseksi joululahjaksi. Kirjavalioita tilattiin Valittujen Palojen kautta, en muista miten paljon niitä luettiin. Mutta niitä piti pitää hyllyssä näkyvällä paikalla, sillä "klassikkokirjojen" omistaminen antoi sivistyneen vaikutelman. Samoin tietosanakirjojen, vaikka aika harvakseltaan ne olivat käytössä. Mutta niiden symbolinen arvo vanhemmilleni oli valtava.
Vanhempani muuttivat joitain vuosia sitten pienempään asuntoon ja meinasivat, etteivät kaikki kirjat mahdu mukaan. He olivat keskenään jo miettineet, kuka meistä lapsista ottaa minkäkin kirjasarjan, vaikka meillä kenelläkään ei ole edes perinteistä kirjahyllyä! Minä luen kirjani ipadiltä, sisko käyttää kirjastoa ja veljeni ei lue kuin ammattikirjallisuutta. Kaikille meille oli ihan absurdi ajatus, että ottaisimme nurkkiimme pyörimään vanhoja kirjoja, joilla emme tee mitään.
Vanhemmat eivät ole vieläkään luovuttaneet tuon asian kanssa. Pitävät sinnikkäästi kirjoista edelleen kiinni. Olemme kertoneet heille, että rahallista arvoa on hyvin olemattomasti jos sitäkään. Esim. divarit eivät edes ota vastaan noita tietosanakirjoja. Vanhempani kieltäytyvät uskomasta tätä ja väittävät, että tulevaisuudessa viimeistään noiden kirjojen arvo on mittaamaton. Kuulemma internetit tulee ja menee mutta näissä kirjoissa faktat on ja pysyy, sanoo isä. Äiti uskoo, että onhan niillä historiallista arvoa. En jaksa väitellä heidän kanssa, tyydyn sanomaan vaan okei, no mutta pitäkää teidän kotona nyt kuitenkin. Onhan se jotenkin hellyyttävää ja ehkä vähän surullistakin, että aikanaan nuo tietosanakirjat etenkin ovat olleet iso taloudellinen satsaus ja nyt ne ovat vain arvotonta keräyspaperia.
Voitte vielä korjata tilanteen. Ottaa kirjasarjat hellään huomaan ja lueskella niitä aina iltaisin. Ja ottaa uusi tieto puheeksi huoltajienne kanssa. He ilahtuvat ja voitte ilakoida vielä yhdessä. Elämä on aarre.
Isäni on sitä mieltä, että Valittujen palojen isot kirjat ovat arvoteoksia. Tosiaan Kirjavalioita yritti tyrkyttää meille, osin siksi, ettei halua niitä nurkkiinsa, muttei ymmärrä, että veisin ne roskiin.
En ymmärrä, miksi omat vanhempani tyrkyttävät omilta vanhemmiltaan saatuja rojuja meille. Eivät halua pitää niitä itse, mutta eivät hyväksy, että laittaisimme ne kiertoon ja kelvoton roska kaatopaikalle.
Olisiko mitään mahdollisuutta hyväksyä ihmisten erilaisuuden, iästä ja sukupuolesta riippumatta?
Jos isäsi on Valittujen palojen-fani, niin tietenkin ne ovat hänelle arvotavaraa ja hän olisi joistakin painoksista maksamaan mitä tahansa, oli sitten isäsi 70v tai 30v.
Mieheni ystävä fanittaa Aku Ankkoja ja saattaa jostakin kappaleesta maksaa satoja euroja, jota taas minun on vaikea ymmärtää.
Tai mieheni joka harrastaa musiikkia, kantoi kotiin yksi päivä 50-luvun levyn ja kertoi maksaneensa naarmuisesta levystä VAIN 90€, kun sen arvo kuulema on satoja euroja.
Itse asun suvun 1800-luvulla rakennetussa talossa ja meiltä löytyy paljon esim. huonekaluja alkuperäisiä, samoin astioita ja itse kyllä ajattelen, mikä oikeus minulla olisi ne viedä kaatopaikalle, kun edelliset sukupolvet ovat säästäneet vuosisatoja ja olen yksi vain sukupolvien ketjussa.
Ja kuinkahan moni tänne kirjoittajista on ostanut vain tarpeellista tavaraa, eikä tehnyt itse koskaan virheostoja tai säilytä tarpeetonta omia tavaroitaan, kun sitä säilytystilaa ei koskaan ole riittävästi, vaikka asutaan yhä väljemmin ja ne tavarat on ihan omin kätösin ostettu, mutta sitä samaa oikeutta ei anneta vanhemmille ja isovanhemmille.
Eikä tarvitse kuin vilkaista omaan vaatekaappiin, niin suurin osa on tarpeetonta. Sama meikeissä ja hygieniatuotteissa.
Niillä astioilla ja koruilla on muisto ja tunne arvoa niille jotka on niitä saanut lahjaksi syntymäpäivinä ja joululahjaksi.Työkaverit on voinut antaa lahjaksi joten ne on muistoja heille.Samoin kun lapsia eli te olette syntyneet ovat saaneet lahjoja.Teidän lapsuuden muistot ja kuvat on siellä myös varmaan teidän leluja.Ovat ostaneet toisilleen lahjoja ne on heidän muistoja.Tosiaan monet vanhat ihmiset laskee vanhoilla mummomarkoillahintoja.Tulette itse vanhoiksi ihan kohta joten muistakaa teidän omia muistoesineitä mm.matkoilta.Matkamyisyo on kaikilla ja narkkarit jopa varastaa niitä kuten myös kasseja ja kelloja,vaatteita.Myrna astiasto on ollut suosittu joten ei kannata hukata sitä.Se kuuluu pitää kokonaisena kaikki ei satu tallella.Keräilijät voi niitä ostaa mutta kannattaa myydä vain kokonaisena.Kalevala koruja on annettu paljon lahjaksi joten ne muistoja.Voitte kysyä onko ne synttärilahja vai häävuotis lahja.Nekin kannattaa säilyttää ja antaa sitten omille lapsille.Putkiremontti maksaa isommassa asunnossa noin 30 000 € ja se tehdään 50 vuoden välein.Talot puretaan sen mukaan miten huonosti ne on rakennettu alunperin.Seinissä voi olla hometta tai ruostetta.Eli teidän vanhemmat on maksanut putket,korot,yhtiövastikkeet,talolainat,autopaikkaa,sauna ja vesimaksut joka kk.Lapsilisät saaneet teistä joka kk.Noita vanhoja taloja on ollut lopulta myynnissä vähän ennen purkamista 20-40 000€.Siinä sitten häviää sen sen rahan.Perinnön jako tehdään laillisesti ja siitä maksetaan perintövero ja tavaroille lasketaan arvo mikä jaetaan.Valokuvat lapsuudesta jaetaan.Lakanat ja muu on viety useimmin mökille.
Jetron video asuntokaupoista pienellä paikkakunnalla. Vuosikausiin ei edes yhtä näyttöä:
Yöpymispaikkaa yöksi ja yöllä varastavat.Osa tavaroista varastetaan parvekkeen kautta osa huumeilla huumataan asukkaat tai kiristetään uskonnolla.
Akatemiatutkija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti näitä aikuisten lasten halveksivia kommentteja omista vanhemmistaan. Akateemisia muka ollaan ja menestyneitä asiantuntijoita,mutta onpa jäänyt todella ohueksi tuo oma sivistys. Vanhempanne ovat ikänsä tehneet työtä ja yrittäneet tarjota teille hyvän tulevaisuuden ja te heitätte sen kaiken arvottomana roskiin. Katsokaa peiliin ja nähkää oma turhaan tavaraan ja typeriin arvoihin kiinnittynyt itsenne,siinä vasta säälimistä on.
Juuri näin.
Varmaan harmittaa, et vanhempien asunto ei ole arvoalueella Helsingissä, eivätkä ole aikoinaan sijoittaneet designtuotteisiin, ym arvoesineisiin.
Vierailija kirjoitti:
Hauskinta on se, että boomereilla on vieläpä omilta vanhemmiltaan perittyä tavaraa nurkat täynnä. Kun se muutto omakotitalosta pienempään tai jopa palvelutaloon on edessä, tyrkytetään tätä tavaraa milloin milläkin verukkeella. Kyynelsilmien lyödään rukkia, tiinua ja täkänää käteen ja kerrotaan "Tämänkin isoäitisi on tehnyt Kivennavalla vuonna xx ja tämän makkaratikun isäsi vuoli v. 1965". Kiva juttu, mutta kun se isoäiti kuoli jo ennen syntymääni ja se makkaratikku on noh, makkaratikku. Näitä "aarteita" sitten tunget kerrostalon omaan verkkokomeroon ja pelkäät, että isännöitsijä huomauttaa palokuormasta. Tästä pitää sitten olla kiitollinen.
Tämä pitää paikkansa ainakin omien 70 v vanhempieni kohdalla. Olen yrittänyt monta kertaa sanoa äidille, että ei hänen ole mikään pakko pitää muutenkin ahtaissa säilytystiloissa vanhemmiltaan saamaansa, varsin arvotonta kahviastiastoa. Äiti inhoaa sitä astiastoa mutta kun on perinnöksi saanut. Olen yrittänyt monta kertaa ehdottaa, että pidä vaikka yksi kippo muistona ja vie muut kierrätykseen. Mutta ei, olisi jotenkin epäkunnioittavaa äidin mielestä omille vanhemmilleen. Minä olen vääntänyt asiaa rautalangasta äidilleni: sinä säilöt siis inhoamiaisi 12 hengen kahviastiastoa pienissä tiloissa väkisin, et suostu viemään kierrätykseen vaikka ehkä siitä olisi jollekin toiselle tai useammallekin ihmiselle aitoa iloa. Odotat, että joku päivä ehkä minä tai joku muu vie sen astiaston sitten kierrätykseen. Miksi viivytellä kierrätykseen menoa? Ei osaa äiti tuohon vastata mitään mutta silti säilöö kuppeja.
Lisäksi taannoin äiti paljasti, että on aina inhonnut tiettyjä arkikäytössä olevia aterimia ja lautasia. Ne on olleet koko elämäni ajan vanhemmilla käytössä. Olen aina luullut heidän kovasti tykkkäävän noista, sillä ovat aina käytössä. Ovat sinänsä hyvää suomalaista designiä ja kestävää, ajatonta muotoilua. Kysyin äidiltä, että no miksi sitten käytät näitä orjallisesti jo kohta 50 vuoden ajan, jos kerran olet aina inhonnut? No kun ne on ylioppilas ja häälahjaksi saatuja, pakko käyttää. Olin ihan suu auki. Kysyin, olisiko äidillä joku sarja, josta pitäisi ja kuulemma olisi useampikin. Mutta olisi epäkunnioittavaa nyt jo edesmennyttä lahjan antajaa (omat vanhemmat, isovanhemmat ja kummit) kohtaan ostaa noiden tilaan sellaiset, mistä itse aidosti pitäisi. Eli tässä todella menee sekaisin arvostus vanhempia/muita sukulaisia kohtaan ja arvostus tavaroita kohtaan. Ymmärrän nyt myös, miksi äiti aikanaan yritti tyrkyttää minulle noita samoja asioita ja aterimia kun muutin omilleni.
Ei 70-80 vuotialla kaikilla ole käsitystä siitä, että miten paljon tavaraa nykyisin on tarjolla. Toki oikeat puiset huonekalut ovat aina arvokkaita ja monesti joku itse tehty vanha huonekalu on nykyisiä kestävämpi. Niillä 80-luvun lastulevyhuonekaluillla ei vaan valitettavasti ole paljon arvoa, eivätkä ne tahdo kestää edes muuttoja.
Omista ja appivanhemmista huomaa sen, että mitään ei haluta heittää pois. Kaikki kaapit ja vastot ovat täynnä tavaraa ns. pahan päivän varalle. Ymmärrän sen, että sitä 1969 rakennettua tiilitalo ei ole ollut pienistä palkoista ja eläkkeistä rahaa remontoida, mutta on se aikamoinen riski myytäväksikin, kun myyjä on siitä vastuussa viisi vuotta. Ei osata ajatella, että vuodet ovat tehneet tehtävänsä, eikä talosta saa puolta miljoonaa.
Siivosimme varastoja ja olimme eräänä kesäpäivänä kasanneet kaatopaikkakuorman pihalle peräkärryyn. Sorttiasemalla ihmettelin, että miksi kärrystä tuntui puuttuvan tavaraa. Vanhempani olivat käyneet meillä sillä aikaa kun kävimme kaupassa ja olivat vieneet "hyviä" tavaroita kotiinsa. Mm. miehen kuluneita paitoja 30 vuoden takaa, autotallissa olleen metallisen pienen hyllyn, jonka rakenne on niin vääntynyt ettei siinä voi säilyttää nenäliinapakettia painavampaa. Kylässä käydessämme olemme saaneet pari pussia näitä kuormassa olleita kuluneita vaatteita takaisin kotiin vietäväksi "kun niin hyviä vaatteita olitte heittämässä pois".