Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Boomereilla on yksi yhteinen piirre: omien kärsimysten korostaminen. Puheissa hiihdettiin kansakouluun kesät talvet ja aina oli vastamäki. Sudet juoksivat kannoilla. Tosiasiassa ainoa todellinen työtä tehnyt sukupolvi oli sodat käyneet vanhempanne. Te noukitte rusinat pullasta. Ja sama touhu jatkuu tavaroidenne kanssa. Voisitteko joskus miettiä muitakin?
Rusinat on pullassa parasta ja hiihtäminen kivaa. Sula-aikana soudettiin. Sudet toi jännitystä elämään.
Töitä ei tarvinnut tehdä, kaikki tuli valmiina. Syötiin ja maattiin, muutama mukula luiskahti maailmaan siinä sivussa. No kaipa se maailma ne kasvatti.
Nyt sitten täällä tavararöykkiön keskellä röyhtäillään, kaikkea tarpeellista löytyy.
Pärjäillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni kauhistuttaa se, kun isoäitini meni ostamaan loma-asunnon Georgiasta (ei USAsta vaan siitä, valitettavasti, kehitysmaasta, joka on siinä Turkin kupeessa). Hän osti sen varmana siitä että me lapsenlapset riemastuisimme ja kävisimme siellä "lepäämässä". Ei kertonut meille suunnitelmistaan!! Olen käynyt Georgiassa kolmesti, koska äidin puolen juuret siellä, ja kahdesti tässä kämpässä asunut reissun ajan mummini kanssa.
"Lepääminen" on ilmeisesti sitä, että esim. pestään pyykit käsin (ei mahdollisuutta pyykkikoneeseen), hoidetaan puutarhaa aamuvarhaisella, koska muuten liian kuuma. "Puutarha pakko hoitaa jos siellä käy." Asunto ei todellakaan sijaitse hyvällä paikalla, vaan sellaisella josta täytyy napata hengenvaarallinen taksikyyti, jos tahtoo esim. kauppaan. Kaatopaikalta näyttää kaikki lähinurkat. Mummini mielestä lähinnä paratiisi, koska paikallinen hintataso Suomeen verrattuna ilmainen.
Hän ei kauheasti enää jaksa siellä käydä matkan pituuden takia ja "koska siellä on niin paljon töitä." Yrittää myydä asuntoa ja puutarhaansa SUOMEN HINNOILLA ja ulisee kun kukaan paikallinen ei osta. Järkipuhe ei mene päähän. Eikä paikallisilla hinnoilla voi kuulemma myydä, koska "onhan se pelkkä puutarha ainakin 50 000 euron arvoinen." Ei sen hintaan vaikuta ne rakkauden täytteiset työtunnit, mitä hän on siihen pistänyt. Ja kyseessä todellakin pikkuinen puutarha ja asunto. En osaa kieltä tippaakaan ja pelkään joutuvani perimään tämän taakakseni...
Vierailija kirjoitti:
rautalangasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän töissä pukuja. Eräs sukulaiseni oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ottaa hänen miesvainajaltaan jääneet puvut ja solmiot käyttöön. Uusin puvuista oli teetetty ennen vuotta 1985. En ottanut, vaikka kuinka pyydettiin!
Aina voi kysyä. No et ottanut vastaan. Kannattaako siitä nyt tehdä numeroa?
tarvii sitä nyt sen verran uhriutua, muistella miten piti pintansa
-en ottanut!
kerrankin piti puolensa, eikä jäänyt jyrän alle
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Hyvä sinä!
Tarvittiinhan siihen parikymmentä vuotta, ja uskallusta riittää.
Seuraavat puvut otat siis vastaan. Onko ne villaa?
Tuleeko koipallot mukana?
Teryleeniin ei kyllä koit iske, vie vaan ullakolle.
Kenen ullakolle? Tuon vaatteista kieltäytyjänkö? Miksi hänen pitäisi säilöä toisen vanhoja vaatteita?
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Anteeksi kun kysyin, kenen ullakolle niitä pukuja pitäisi laittaa säilöön. Ei minulle olisi tarvinnut räyhätä.
Räyhätä? missä, milloin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boomereilla on yksi yhteinen piirre: omien kärsimysten korostaminen. Puheissa hiihdettiin kansakouluun kesät talvet ja aina oli vastamäki. Sudet juoksivat kannoilla. Tosiasiassa ainoa todellinen työtä tehnyt sukupolvi oli sodat käyneet vanhempanne. Te noukitte rusinat pullasta. Ja sama touhu jatkuu tavaroidenne kanssa. Voisitteko joskus miettiä muitakin?
Et ehkä tiennyt, että sodan jälkeen perheet olivat ainakin maaseudulla suuria. Kymmenen lasta oli aivan normi tilanne perheissä. Kyllähän tuollaisessa perheessä riitti niitä rusinapullia koko pesueelle.
Tietäsitpä vain, miten helpolla päästiin.
Meilläkin oli sahramipullaa joka pyhä. Tästä tehty pullamössö NAM
Vierailija kirjoitti:
Äiti on ollut viime vuosien ajan kuin rikkinäinen levy, joka hokee jatkuvalla syötöllä kuinka heillä on millä mällätä. Samalla jauhaa kuinka "tuomari" on neuvonut, miten minunkaltaiseni tuhman lapsen voi tehdä perinnöttömäksi yms. Ainoa tyttären kun pitäisi hyppiä pillin mukana ja ajaa 400 km päästä paikalle käskyn käydessä. Eipä jaksa kiinnostaa. Omaisuutta on jaettu jo sille kultalapselle ja tämän lapselle. Minulle ilkutaan, kuinka pankissa on rahaa niin, että holviin ei mahdu. Uusi kerrostalokaksio on kuulemma kaupungin parhaalla paikalla ja jokimaisemilla. No, minullapa on omakotitalo järvimaisemilla. Voitinko jotain?
Sen sijaan muistelen, kun vielä lukioikäisenä oli käytössä yhdet päällyshousut ja niiden peseminen piti ajoittaa viikonloppuun. Eräässä vaiheessa en saanut kunnollista säänmukaista päällystakkia ja verkkatakin piti riittää. Kaikki oli turhaa, paheksuttavaa ja rahaa ei ollut koskaan edes elokuvalippuun. Nyt on hyvä kehua omaisuudella, kun jalat ei kanna ja pää on pehmeä. Polttakoon vaikka omaisuutensa. Ei kiinnosta.
Siskollapa on kartano merenrannalla, ja lisää tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku täällä ihan oikeasti sitä mieltä, että vanhat miesten puvut tulee toisen ottaa käyttöön, vaikka ne olisivat ikäkuluja? Kaikenlaista...
Ilmasto kiittäisi
Leikkaukset, kaulukset, napitukset ja muoti vaihtuu siihen tahtiin, että ei edes omia 5v+ pukujakaan kehtaa käyttää enää. Saati sitten jotain isävainaan 80-luvun kasinovuosien kultaisilla ankkurinapeilla varustettuja kaksirivisiä liituraitapukuja. Jotka pitäisi vielä käyttää räätälillä että olisivat edes oikeaa kokoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boomereilla on yksi yhteinen piirre: omien kärsimysten korostaminen. Puheissa hiihdettiin kansakouluun kesät talvet ja aina oli vastamäki. Sudet juoksivat kannoilla. Tosiasiassa ainoa todellinen työtä tehnyt sukupolvi oli sodat käyneet vanhempanne. Te noukitte rusinat pullasta. Ja sama touhu jatkuu tavaroidenne kanssa. Voisitteko joskus miettiä muitakin?
Rusinat on pullassa parasta ja hiihtäminen kivaa. Sula-aikana soudettiin. Sudet toi jännitystä elämään.
Töitä ei tarvinnut tehdä, kaikki tuli valmiina. Syötiin ja maattiin, muutama mukula luiskahti maailmaan siinä sivussa. No kaipa se maailma ne kasvatti.
Nyt sitten täällä tavararöykkiön keskellä röyhtäillään, kaikkea tarpeellista löytyy.
Pärjäillään.
Kerro vielä että lapsenne maksavat eläkkeenne ja tanssivat pillinne mukaan. Luonnollisesti perintöä ette ole ajatelleet lapsillenne jättää, paitsi ne varjellut Myrna -kupit, jotta oppivat ”pärjäämään omillaan”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heidän lähtökohdistaan saattaa hyvinkin löytyä syitä miksi ajattelevat näin. Ja sota-ajan lapsille myrna-astiasto voi olla kultaakin kalliimpi aarre.
Luepas vähän historiaa onko seitsenkymppinen elänyt sodan aikana
Ei ainakaan Suomessa.
Ei, mutta sodan jälkeen kaikki oli vuosia ns. kortilla. Eivätkä kaikki päässeet mukaan siihen nousukauteen. Esim. äitini s.-57, lapsuus oli todella köyhä. Kotina oli pieni tupa+kamari, kaivovesi, ulkosauna ja huussi. Ei autoa, ei ajokorttia, vähäisiä huonekaluja esim. isä nukkui aina sohvalla. Kaikesta oli aina pulaa ja tämä näkyy edelleen äidin tavoissa elää. Mitään ei saa heittää pois, kalliimpia hankintoja vatvotaan viikko tolkulla että ostaakko vaiko eikö.
Olen 44 vuotias nainen, vanhempani noin 75-vuotiaita maaseutukaupungissa. Heille on edelleen ihan kova järkytys, etten minä tai kukaan muukaan sisaruksista huolita koteihimme heidän aarteita, eli juurikin useampaa hyllyllistä seuraavista:
- Valittujen palojen kirjavaliot (sama mistä ap puhuu, eli yhdessä kirjassa on noin neljä kaunokirjallisuuden klassikkoa tiivistettynä)
- Mitä missa milloin kirjat 70 luvulta eteenpäin
- Facta tietosanakirjasarja 70 luvulta
- Spectrum tietosanakirjasarja 70- ja 80-luvuilta
Muistan nuo sarjat lapsuudesta ja nuoruudesta. Arvokkaitahan ne olivat siihen aikaan, etenkin tietosanakirjasarjat. Mitä Missä Milloin-kirjoja luettiin vanhempien toimesta lähinnä joulun välipäivinä ja kirja ostettiin ikäänkuin perheen yhteiseksi joululahjaksi. Kirjavalioita tilattiin Valittujen Palojen kautta, en muista miten paljon niitä luettiin. Mutta niitä piti pitää hyllyssä näkyvällä paikalla, sillä "klassikkokirjojen" omistaminen antoi sivistyneen vaikutelman. Samoin tietosanakirjojen, vaikka aika harvakseltaan ne olivat käytössä. Mutta niiden symbolinen arvo vanhemmilleni oli valtava.
Vanhempani muuttivat joitain vuosia sitten pienempään asuntoon ja meinasivat, etteivät kaikki kirjat mahdu mukaan. He olivat keskenään jo miettineet, kuka meistä lapsista ottaa minkäkin kirjasarjan, vaikka meillä kenelläkään ei ole edes perinteistä kirjahyllyä! Minä luen kirjani ipadiltä, sisko käyttää kirjastoa ja veljeni ei lue kuin ammattikirjallisuutta. Kaikille meille oli ihan absurdi ajatus, että ottaisimme nurkkiimme pyörimään vanhoja kirjoja, joilla emme tee mitään.
Vanhemmat eivät ole vieläkään luovuttaneet tuon asian kanssa. Pitävät sinnikkäästi kirjoista edelleen kiinni. Olemme kertoneet heille, että rahallista arvoa on hyvin olemattomasti jos sitäkään. Esim. divarit eivät edes ota vastaan noita tietosanakirjoja. Vanhempani kieltäytyvät uskomasta tätä ja väittävät, että tulevaisuudessa viimeistään noiden kirjojen arvo on mittaamaton. Kuulemma internetit tulee ja menee mutta näissä kirjoissa faktat on ja pysyy, sanoo isä. Äiti uskoo, että onhan niillä historiallista arvoa. En jaksa väitellä heidän kanssa, tyydyn sanomaan vaan okei, no mutta pitäkää teidän kotona nyt kuitenkin. Onhan se jotenkin hellyyttävää ja ehkä vähän surullistakin, että aikanaan nuo tietosanakirjat etenkin ovat olleet iso taloudellinen satsaus ja nyt ne ovat vain arvotonta keräyspaperia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
rautalangasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän töissä pukuja. Eräs sukulaiseni oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ottaa hänen miesvainajaltaan jääneet puvut ja solmiot käyttöön. Uusin puvuista oli teetetty ennen vuotta 1985. En ottanut, vaikka kuinka pyydettiin!
Aina voi kysyä. No et ottanut vastaan. Kannattaako siitä nyt tehdä numeroa?
tarvii sitä nyt sen verran uhriutua, muistella miten piti pintansa
-en ottanut!
kerrankin piti puolensa, eikä jäänyt jyrän alle
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Hyvä sinä!
Tarvittiinhan siihen parikymmentä vuotta, ja uskallusta riittää.
Seuraavat puvut otat siis vastaan. Onko ne villaa?
Tuleeko koipallot mukana?
Teryleeniin ei kyllä koit iske, vie vaan ullakolle.
Kenen ullakolle? Tuon vaatteista kieltäytyjänkö? Miksi hänen pitäisi säilöä toisen vanhoja vaatteita?
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Anteeksi kun kysyin, kenen ullakolle niitä pukuja pitäisi laittaa säilöön. Ei minulle olisi tarvinnut räyhätä.
Räyhätä? missä, milloin?
Tuo tummennettu kohta ja siitä ympäriltä. Minusta ei ollut asiallinen vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kauhistuttaa se, kun isoäitini meni ostamaan loma-asunnon Georgiasta (ei USAsta vaan siitä, valitettavasti, kehitysmaasta, joka on siinä Turkin kupeessa). Hän osti sen varmana siitä että me lapsenlapset riemastuisimme ja kävisimme siellä "lepäämässä". Ei kertonut meille suunnitelmistaan!! Olen käynyt Georgiassa kolmesti, koska äidin puolen juuret siellä, ja kahdesti tässä kämpässä asunut reissun ajan mummini kanssa.
"Lepääminen" on ilmeisesti sitä, että esim. pestään pyykit käsin (ei mahdollisuutta pyykkikoneeseen), hoidetaan puutarhaa aamuvarhaisella, koska muuten liian kuuma. "Puutarha pakko hoitaa jos siellä käy." Asunto ei todellakaan sijaitse hyvällä paikalla, vaan sellaisella josta täytyy napata hengenvaarallinen taksikyyti, jos tahtoo esim. kauppaan. Kaatopaikalta näyttää kaikki lähinurkat. Mummini mielestä lähinnä paratiisi, koska paikallinen hintataso Suomeen verrattuna ilmainen.
Hän ei kauheasti enää jaksa siellä käydä matkan pituuden takia ja "koska siellä on niin paljon töitä." Yrittää myydä asuntoa ja puutarhaansa SUOMEN HINNOILLA ja ulisee kun kukaan paikallinen ei osta. Järkipuhe ei mene päähän. Eikä paikallisilla hinnoilla voi kuulemma myydä, koska "onhan se pelkkä puutarha ainakin 50 000 euron arvoinen." Ei sen hintaan vaikuta ne rakkauden täytteiset työtunnit, mitä hän on siihen pistänyt. Ja kyseessä todellakin pikkuinen puutarha ja asunto. En osaa kieltä tippaakaan ja pelkään joutuvani perimään tämän taakakseni...
Uliseeko mummosi venäjäksi, venäjän kansalainen?
Miten höperö mummo pystyy ostamaan kiinteistön Georgiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun 75-vuotias äitini ja hänen 70-vuotias siskonsa riitelevät vanhemmiltaan perimänsä rintamamiestalon myynnistä. Kyseinen tönö ollut asumaton 20 vuotta, kun isovanhemmat muuttivat vanhainkotiin ja tönössä käytiin vaan kesäisin viettämässä kesäpäiviä. Eli käytännössä purkukuntoinen rapistunut kuivanmaan mökki kaukana palveluista. Äiti haluaisi myydä tonttina järkihintaan, siskonsa on sitä mieltä, että alle puolen miljoonan euron ei kyllä myydä. Olisi pariin otteeseen mennyt kaupaksi kohtuullisella hinnalla, mutta kun tarjous ei ollut tuo 500.000 euroa, niin eipä suostunut sisko myymään. En kyllä tiedä, mitä äitini sisko omalla osuudellaan myyntihinnasta edes tekisi, kun kuuluu miehensä kanssa myös tuohon kastiin, joka tekee itse, kun "remonttifirmat kusettaa" ja jeesusteippi on heidänkin luottotuotteensa. Omat vanhempani puolestaan asuvat kauniisti remontoidussa kodissa. Ehkä tädillä on sitten käärinliinoihin ommeltu taskut :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
rautalangasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän töissä pukuja. Eräs sukulaiseni oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ottaa hänen miesvainajaltaan jääneet puvut ja solmiot käyttöön. Uusin puvuista oli teetetty ennen vuotta 1985. En ottanut, vaikka kuinka pyydettiin!
Aina voi kysyä. No et ottanut vastaan. Kannattaako siitä nyt tehdä numeroa?
tarvii sitä nyt sen verran uhriutua, muistella miten piti pintansa
-en ottanut!
kerrankin piti puolensa, eikä jäänyt jyrän alle
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Hyvä sinä!
Tarvittiinhan siihen parikymmentä vuotta, ja uskallusta riittää.
Seuraavat puvut otat siis vastaan. Onko ne villaa?
Tuleeko koipallot mukana?
Teryleeniin ei kyllä koit iske, vie vaan ullakolle.
Kenen ullakolle? Tuon vaatteista kieltäytyjänkö? Miksi hänen pitäisi säilöä toisen vanhoja vaatteita?
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Anteeksi kun kysyin, kenen ullakolle niitä pukuja pitäisi laittaa säilöön. Ei minulle olisi tarvinnut räyhätä.
Räyhätä? missä, milloin?
Tuo tummennettu kohta ja siitä ympäriltä. Minusta ei ollut asiallinen vastaus.
täyttä asiaa
lainaus puvusta kieltäytyjän vastauksesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku täällä ihan oikeasti sitä mieltä, että vanhat miesten puvut tulee toisen ottaa käyttöön, vaikka ne olisivat ikäkuluja? Kaikenlaista...
Ilmasto kiittäisi
Leikkaukset, kaulukset, napitukset ja muoti vaihtuu siihen tahtiin, että ei edes omia 5v+ pukujakaan kehtaa käyttää enää. Saati sitten jotain isävainaan 80-luvun kasinovuosien kultaisilla ankkurinapeilla varustettuja kaksirivisiä liituraitapukuja. Jotka pitäisi vielä käyttää räätälillä että olisivat edes oikeaa kokoa.
Kehtaa ja kehtaa.
Ole oman elämäsi herra ja edeltäkävijä, älä laumasielu.
Onpahan tässä semmoinenkin perintö nähty kuin harrastelijamaalarin elinikäinen tuotanto. Oli meinaan taulua jos jonkinlaista. Toinen toistaan hirveämpiä. Näitä oli sitten kiva viedä kaatopaikalle ja toivoa, että naapurit eivät luule omiksi tuotoksiksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Boomereilla on yksi yhteinen piirre: omien kärsimysten korostaminen. Puheissa hiihdettiin kansakouluun kesät talvet ja aina oli vastamäki. Sudet juoksivat kannoilla. Tosiasiassa ainoa todellinen työtä tehnyt sukupolvi oli sodat käyneet vanhempanne. Te noukitte rusinat pullasta. Ja sama touhu jatkuu tavaroidenne kanssa. Voisitteko joskus miettiä muitakin?
Rusinat on pullassa parasta ja hiihtäminen kivaa. Sula-aikana soudettiin. Sudet toi jännitystä elämään.
Töitä ei tarvinnut tehdä, kaikki tuli valmiina. Syötiin ja maattiin, muutama mukula luiskahti maailmaan siinä sivussa. No kaipa se maailma ne kasvatti.
Nyt sitten täällä tavararöykkiön keskellä röyhtäillään, kaikkea tarpeellista löytyy.
Pärjäillään.
Kerro vielä että lapsenne maksavat eläkkeenne ja tanssivat pillinne mukaan. Luonnollisesti perintöä ette ole ajatelleet lapsillenne jättää, paitsi ne varjellut Myrna -kupit, jotta oppivat ”pärjäämään omillaan”.
Tietty, jokainen on oman onnensa seppä. On "taottava" silloin kun rauta on kuumaa.
Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni kauhistuttaa se, kun isoäitini meni ostamaan loma-asunnon Georgiasta (ei USAsta vaan siitä, valitettavasti, kehitysmaasta, joka on siinä Turkin kupeessa). Hän osti sen varmana siitä että me lapsenlapset riemastuisimme ja kävisimme siellä "lepäämässä". Ei kertonut meille suunnitelmistaan!! Olen käynyt Georgiassa kolmesti, koska äidin puolen juuret siellä, ja kahdesti tässä kämpässä asunut reissun ajan mummini kanssa.
"Lepääminen" on ilmeisesti sitä, että esim. pestään pyykit käsin (ei mahdollisuutta pyykkikoneeseen), hoidetaan puutarhaa aamuvarhaisella, koska muuten liian kuuma. "Puutarha pakko hoitaa jos siellä käy." Asunto ei todellakaan sijaitse hyvällä paikalla, vaan sellaisella josta täytyy napata hengenvaarallinen taksikyyti, jos tahtoo esim. kauppaan. Kaatopaikalta näyttää kaikki lähinurkat. Mummini mielestä lähinnä paratiisi, koska paikallinen hintataso Suomeen verrattuna ilmainen.
Hän ei kauheasti enää jaksa siellä käydä matkan pituuden takia ja "koska siellä on niin paljon töitä." Yrittää myydä asuntoa ja puutarhaansa SUOMEN HINNOILLA ja ulisee kun kukaan paikallinen ei osta. Järkipuhe ei mene päähän. Eikä paikallisilla hinnoilla voi kuulemma myydä, koska "onhan se pelkkä puutarha ainakin 50 000 euron arvoinen." Ei sen hintaan vaikuta ne rakkauden täytteiset työtunnit, mitä hän on siihen pistänyt. Ja kyseessä todellakin pikkuinen puutarha ja asunto. En osaa kieltä tippaakaan ja pelkään joutuvani perimään tämän taakakseni...
Uliseeko mummosi venäjäksi, venäjän kansalainen?
Miten höperö mummo pystyy ostamaan kiinteistön Georgiasta?
En ymmärrä kommenttiasi. Mummini on Suomen ja Georgian kaksoiskansalainen ja puhuu äidinkielenään georgiaa. Se on btw kyllä ihan itsenäinen valtio 😄 ja höperö kiinteistön arvonarvioinnissa voi olla, mutta eihän se mitään Alzheimeria tarkoita.
ÄO 75? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
rautalangasta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän töissä pukuja. Eräs sukulaiseni oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ottaa hänen miesvainajaltaan jääneet puvut ja solmiot käyttöön. Uusin puvuista oli teetetty ennen vuotta 1985. En ottanut, vaikka kuinka pyydettiin!
Aina voi kysyä. No et ottanut vastaan. Kannattaako siitä nyt tehdä numeroa?
tarvii sitä nyt sen verran uhriutua, muistella miten piti pintansa
-en ottanut!
kerrankin piti puolensa, eikä jäänyt jyrän alle
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Hyvä sinä!
Tarvittiinhan siihen parikymmentä vuotta, ja uskallusta riittää.
Seuraavat puvut otat siis vastaan. Onko ne villaa?
Tuleeko koipallot mukana?
Teryleeniin ei kyllä koit iske, vie vaan ullakolle.
Kenen ullakolle? Tuon vaatteista kieltäytyjänkö? Miksi hänen pitäisi säilöä toisen vanhoja vaatteita?
Kirjoittaja taas täällä, iltaa! Onnekseni parikymmentä vuotta mm. oikeusasioiden parissa on antanut pintaa ja uskallan siten kieltäytyä koipalloilta haisevista vanhoista, kuluneista puvuista ja teryleenisolmioista. Sinä et ilmeisesti osaa? Hieno juttu, nyt tiedän kenelle seuraavat puvut lähetän. Oikeasti nyt, on olemassa lahja ja ”lahja”.
Anteeksi kun kysyin, kenen ullakolle niitä pukuja pitäisi laittaa säilöön. Ei minulle olisi tarvinnut räyhätä.
Räyhätä? missä, milloin?
Tuo tummennettu kohta ja siitä ympäriltä. Minusta ei ollut asiallinen vastaus.
täyttä asiaa
lainaus puvusta kieltäytyjän vastauksesta
No vastaa sinä sitten minulle. Kumman pitää säilöä puvut ullakolle, niiden tyrkyttäjän vai sen, joka kieltäytyi ottamasta niitä vastaan? Tuo on ainoa asia, jonka halusin tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ymmärrys hoi kirjoitti:
Onpa vastenmielinen ja kiittämätön aloitus.
Tajuaako aloittaja ollenkaan, kuinka paljon työtä tuonikäiset ovat elantonsa eteen tehneet?Monet ovat aloittaneet ihan tyhjästä. Niin tyhjästä, että koko omaisuus on mahtunut sylissä kannettavaksi.
Siihen on menty naimisiin ja tehty lapset, ruokittu, vaatetettu, elätetty koko perhe.
Kun on omilla rahoilla saatu talo hankittua ja sinne omaisuuttakin -tietosanakirjat ja myrnat, mitkä todellakin olivat kallista arvotavaraa siihen aikaan- niin sitä osaa arvostaa ihan toisella tavalla, kuin mitä nykyajan aikuiset ja lapset.
Nykyaikana kun mikään ei maksa paljoa ja jos vähän menee tai kyllästyy, niin heitetään roskiin.
Tämän kaiken valmiina saanut sukupolvi ei osaa arvostaa noita, jotka ovat kaiken heille luoneet.
Turha pilkata vanhempia sukupolvia, ihailla voisitte ja pyrkiä itse samaan.Oikeastiko tosissasi jauhat? Nuo ovat suuria ikäpolvia jolle kaikki lankesi kuin manulle illallinen: oli aina töitä tekevälle tarjolla. Ahneen narsistinen sukupolvi, pihejä, koska sota-ajan vanhempien kasvatteja.
Joo, kuusipäiväistä työviikkoa raskasta ruumiillista työtä. Ilman työterveydenhuoltoa tai työvaatteita. Eväinä ruisleipää voipaperissa ja vettä tai maitoa pullossa. Ilman jääkaappisäilytystä.
Ilman asumistukea tai kunnallista päivähoitoa.Sinä et jaksaisi kuukauttakaan sellaista työelämää, mitä suuret ikäluokat joutuivat sietämään.
Suuret ikäluokat, joita haukutaan ahneiksi ja onnekkaiksi, joutui kylä todellakin tekemään töitä olosuhteissa, jotka ei vastaa tätä päivää mitenkään. Monet lähti töihin suoraan koulunpenkiltä 16-vuotiaina, eläke ei kuitenkaan ole karttunut kuin vasta 23-vuotiaasta. Töitä tosiaan tehtiin 6 päivää viikossa. Palkat oli huonot. En muista, että 60-luvulla juuri kenelläkään nuorella oli oma auto. Nykyään näyttäisi olevan melkein kaikilla 18-vuotta täyttäneillä.
Tyttöjen työpaikat oli usein niitä kotiapulaisen hommia. Monilla oli se oma huone, jonka takia sitten palkka oli mitätön. Koska sai Eeli oli pakko) asua siinä samassa. Siivous, ruuanlaitto ja lastenhoito kuului sitten tämän apulaisen hommiin, eli nukkumaan pääsit kun olit laittanut perheelle iltapalan ja tiskannut, kaikki piti olla tip top. Haukut sai sitten vielä kaupan päälle. Tämä oli minun ja monen ystävättäreni ensi kosketus työelämään.
Moni nykynuori ei lähtisi töihin niihin paikkoihin, jotka silloin nuorille avautuivat "kuin manulle illallinen." Siskoni oli töissä kahvilassa, missä hän ainoana työntekijänä teki aivan kaiken. Omistaja kävi vain nuuskimassa ja valvomassa, ettei vain työntekijä syönyt itse yhtään voileipää saati tomaatin kantaa maksamatta ja ettei hän pitänyt omia eväitään baarin kylmäkaapissa. Kahvi keitettiin vanhanaikaisella sähköpannulla eikä mitään muutakaan nykyajan vempelettä ollut käytössä. Myymälän ja työtilan puolella oli vain yksi ainoa istuin ja sen kuului olla vain omistajan käytössä. Eli koko päivä jalkojen päällä, levähdystä ei sallittu.
Sitten hän meni työhön myymäläautoon, jossa hän sai kroonisen virtsatietulehduksen, koska auton ovea auottiin jatkuvasti ja hänen piti istua oven edessä kassalla.
Aamupostin jakajaksi pääsi myös helposti. Koska se oli raskasta ja työaika vaikea. Jo aamukolmelta piti nousta ylös. Kun tätä tein yhden kesän, totesin, että en käynyt koko kesänä iltaisin yhtään missään, koska minun oli mentävä nukkumaan jo seitsemältä. Palkka oli aivan mitätön, mutta eihän meillä sen ajan nuorilla ollut suuria vaatimuksiakaan. Ja työaika oli siis seitsemänä päivänä viikossa. Ei kyllä ollut kiva ajaa pyörällä reittiä kaatosateessa ja yrittää varjella lehtiä kastumasta. Nyt täällä näkyy usein ilmoituksia mahdollisuudesta jakaa ilmaislehteä, mutta ilmeisesti ei ole halukkaita jakajia, koska tosiaan ilmoituksia näkyy niin usein.
Eli tällaisia tavallaan paskaduuniksi miellettyjä töitä oli tarjolla kyllä. Ero nykyaikaan on se, että meidän oli otettava ne vastaan, koska mitään toimeentulotukia tai korvauksia saati asumistukia ei nuorille ollut. Monet meni naimisiin ja hankki lapsen, koska silloin sai kunnalta asunnon, muuten ei. Ei se niin ruusuista aikaa sekään ollut.
Nykyajan paskaduuni voisi olla verkostomarkkinoinnissa, mutta eipä ole ihmiset kovin innostuneita. Työn pitäisi edes jollain lailla olla palkitsevaakin.
Jaa niin, yksi ystäväni sai 60-luvulla työpaikan matkustajakodista. Omistajat oli sellainen vanhempi pariskunta, joista rouva nalkutti joka asiasta ja herra - hmmm. Olisipa silloin ollut tämä me too -liike olemassa. Vaan eipä ollut tuohon aikaan.
No höps. Nykyään isoimmissa kaupungeissa suurimmalla osalla 25-vuotiaista ei ole ajokorttia, koska siellä pärjää julkisilla. Maaseudulla on toki toinen tilanne. Moni maaseutulukio houkuttelee paikkakunnalle opiskelijoita lupaamalla ilmaisen ajokortin eli ajokouluopetus on yksi lukion kursseista.
Olen syntynyt 70-luvulla ja käynyt osa-aikatöissä 16-vuotiaasta. Serkkuni jakoi mainoksia jo 14-vuotiaana. Vanhempani taas ovat keskittyneet ihan vain opiskeluun. Silti isälläni meni lukiossa viisi vuotta.
Kotiapulaisia oli menneillä vuosikymmeninä, ei enää suurten ikäluokkien nuoruudessa. Isäni (syntynyt 1949) lapsuudenkodissa oli luonnollisesti kotiapulainen, koska äitinsä kävi töissä. Työtä ei suinkaan ollut aamusta yöhön, vaan äidin työpäivän ajan.
Siinä olet ihan oikeassa, että palkat eivät kaikissa hommissa korkeat ole. Käypäs katsomassa vaikkapa millainen työtahti nuorilla naisilla nykyään on vaikkapa maan suosituimmissa hampurilais- tai voileipäketjuissa, ja mietiskele miltä päivän työtahti näyttää leppoisaan 1960-lukuun verrattuna.
Ei mielestäni ollut sarkasmia.