G: kumpi parempi, lyhyt elämä nauttien, vai pitkä elämä askeettisesti kaloreita laskien?

Tiedän erään, jolla on todella huonot elintavat ja on yli 80 vuotias. Sairauksia on ja huonosti pääsee liikkumaan, mutta muuten hyvin päristelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyihmisen elämä on käytännössä aina aika pitkä (oikeasti, harva kuolee alle 7-kymppisenä), mutta voi valita, elääkö todennäköisemmin viimeiset vuosikymmenet liikuntarajoitteisena ja kivuliaana vai toimintakykyisenä ja elinvoimaisena.

Valitettavasti sitä ei voi valita, vaikka moni niin tuntuu luulevan. 

Siksi siinä luki "voi valita, elääkö todennäköisemmin". Tilastoissa omaan kohtaloonsa voi vaikuttaa merkitesevästikin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän erään, jolla on todella huonot elintavat ja on yli 80 vuotias. Sairauksia on ja huonosti pääsee liikkumaan, mutta muuten hyvin päristelee.

80 -vuotias on kuitenkin nykyään melko nuori. Hän voi olla terveydenhuollolle iso rasite siinä vaiheessa, kun liikuntakyky huononee edelleen ja varsinkin, jos menettää kokonaan liikuntakyvyn. Siinä vaiheessa, kun jää vuoteen omaksi, kasvaa riski mm. painehaavoille. Ne on äärimmäisen kivuliaita, voi ulottua luuhun asti, eivät välttämättä parane koko loppuelämänsä aikana.

Nykyään on lähemmäs 100 -vuotiaita porskuttelijoita myös. Kun ajattelee, miten hyvältä se itsenäisyys tuntuu, kun pääsee itse liikkumaan ihan minne haluaa ja saa määrätä elämänsä tahdin. Se on kuulkaa kamalaa jäädä toisten armoille, varsinkin kun hyvin tiedätte, että hoitajat ovat kiireisiä: se on siinä vaiheessa nopea vaipan vaihto, lääkkeet suuhun ja joku kohtuupieni ateria samalla. Silloin on nautinnot nautittu.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä miten voimakas päättäväisyys ja toisaalta makeanhimo mulla sattuu milloinkin olemaan.

On kuin kaksi minää:

Toinen minä ajattelee: "Aion taistella! Hankin paremman kunnon ja terveyden. Aion elää pitempään kuin muut meidän suvussa. Aion olla voittaja ja vahva! En anna nykyajan haitallisten "ruokien" addiktoivuuden tepsiä minuun."

Ja toinen minä ajattelee: "Elämä on joka tapauksessa lyhyt. Olisi aivan kamalan synkkä ajatus, että en saisi antautua näille nautinnoille vaan joutuisin kärvistelemään. Herkut antavat elämälleni tarkoituksen, ilman niitä ei ole mitään."

75% ihmisistä ajattelee kuin "toinen minä"

Minä olen myös omaksunut sen elämän asenteen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kaverini "nautti elämästä" bilettämällä ja rasvaruualla, kuoli 36-vuotiaana rasvamaksaan ja sydämen verisuonten ahtautumiseen, ylipainoa oli runsaasti.

Odotti kuolemaa edeltävänä iltana kovasti seuraavaa peliä mitä oli menossa katsomaan, mökkireissua ja niin edelleen, että kaikki jäi kyllä ihan kesken. Lyhyt elämä tuskin oli silloin suunnitelmissa.

Ainakin sai elää täysillä ja nauttien, siihen pyrin :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä miten voimakas päättäväisyys ja toisaalta makeanhimo mulla sattuu milloinkin olemaan.

On kuin kaksi minää:

Toinen minä ajattelee: "Aion taistella! Hankin paremman kunnon ja terveyden. Aion elää pitempään kuin muut meidän suvussa. Aion olla voittaja ja vahva! En anna nykyajan haitallisten "ruokien" addiktoivuuden tepsiä minuun."

Ja toinen minä ajattelee: "Elämä on joka tapauksessa lyhyt. Olisi aivan kamalan synkkä ajatus, että en saisi antautua näille nautinnoille vaan joutuisin kärvistelemään. Herkut antavat elämälleni tarkoituksen, ilman niitä ei ole mitään."

Mitä iloa elää ja "taistella" että saa elää täällä? Yhtä kärsimystä päivästä toiseen,kun ei ole tilillä kymmeniä miljoonia.

Ihanat ruuat ja herkut piristää tätä ankeaa arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja oikeasti ne viimeiset 15 vuotta kakkostyypin diabeteksen kanssa ei ole enää nautintoa, vaikka vetäisit suklaata ja sipsiä kaksinkäsin. Kivut kuolioon menevistä varpaista, näkö lähtee, et pysty nukkumaan kunnolla...

Minulla on jo se diabetes, ollut jo 10v ja olen elämäni kunnossa! Siihen kun on katsos lääkkeet nykyaikana :)

Ap

Ne lääkkeet auttaa valitettavasti vain jonkin aikaa mikäli ei muuta elintapojaan. Niitä ei voida eikä suostuta lisäämään loputtomiin

Elämäsi kunnossa🤣🤣🤣🤣🤣

Minulla on ollut nämä lääkkeet 10 vuotta 🤣🤣🤣🤣

Ap

Ei syöminen ole ainut nautinto . Huonosti syöminen varsinkaan . Älytön ajatus että paljon syövä saa enemmän nautintoja kuin vähän syövä. Ihminen voi saada muustakin kiksejä kuin ruuasta.

MAKSAMAKKARAPERHE? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kuuluu, nautitko tosiaan elämästä 98 kg:na? Itse en ainakaan voi sanoa nauttivani, kun minullakin on ylipainoa ja se ahdistaa. Mutta hyvä toki sinulle, jos viihdyt tuossa painossa ja elämä on juhlaa (vai onko se juhlaa vaan syömisten osalta?)

Nautin. Mulla on vakityö jota rakastan, perhe, ihana aviomies jo 15 vuotta vierellä, harrastuksia ja ystäviä, ja saan syödä mitä haluan ja kuinka paljon haluan, ilman stressiä :)

Ap

Ovatko lapsesi, miehesi ja koirasi myös lihavia?

Ei, lapset on läpipaskoja kuten isänsä :D lemmikkieläimiä ei ole. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki elämäntavat, jotka eivät johda lihavuuteen näyttäytyvät sinulle askeettisena kituuttamisena ilman nautintoa, kannattaa ehkä miettiä onko aivojen palkitsemisjärjestelmään päässyt syntymään jotain häikkää. Normaalipainoisenakin voi kyllä nauttia hyvästä ruoasta sekä herkutella karkeilla, suklaalla, leivoksilla, pizzalla, sipseillä, alkoholilla jne. erona on vain se, että me pystymme yhtäaikaisesti syömään kohtuudella ja silti tuntemaan nautintoa ruoasta. Oikeastaan liian suurien ruokamäärien ahmiminen tai liian usein tapahtuva herkuttelu ei lisää mielihyvää, vaan saa olon tuntumaan suoraan sanottuna paskalta.

Läskien ongelma on se, että ylenpalttisesta herkuttelusta ahmimisesta on tullut tapa, jonka myötä keho on turtunut ruoasta saatavaan mielihyvään. Läski on totuttanut itsensä niin hyvälle, että lähestulkoon päivittäin tarvitaan se pizza, viinilasillinen, magnumjäätelö, karkkipussi ja siideri, jotta aivot ymmärtäisivät erittää dopamiinia sen verran että elämä tuntuu hyvältä. Tavallinen arkiruokakin on mautonta, jos se ei ui rasvassa, kastikkeissa ja juustossa. Salaatista ei voi nauttia, ellei yli 50% siitä ole jotain avokadoa, makaronia, juustoa ja kastiketta ja kylkiäisenä patonkia ja valkkarilasillinen koska elämästä pitää hei NAUTTIA. Läski elämäntapanautiskelija saa kaiken mielihyvänsä syöpöttelystä, koska se on helpoista helpoin dopamiinin lähde ja siitä on hankalaa ja vaivalloista totuttaa itsensä pois.

Normaalipainoiset eivät pidä ruokaa ainoana tai edes pääasiallisena mielihyvän lähteenä elämässä, vaan hakevat nautintoa elämäänsä muun muassa liikunnasta ja erilaisista harrastuksista ja aktiviteeteista. Sosiaalisissakin tilanteissa pääosassa voi olla ihan vain seurustelu, ei aina tarvitse olla ruokaa ja juomaa jotta seurassa olisi kivaa. Tai jos tarvii, kannattaa ehkä hankkia parempaa seuraa.

Tämä on paheksuttua, kun saa mielihyvää ruuasta ja on siitä riippuvainen.

Mutta kun tupakoija saa dopamiini annoksensa tupakoimalla, niin se ei ole yhtä paha, hän näyttää hyvälle päälle päin, ihmiset hyväksyy hoikan tupakoitsijan, vaikka keuhkot olisi mustat ja kroppa täynnä syöpäkasvaimia. Se on LAIHA, niin hän on hyvä ihminen!

Ei kaloreita tarvitse laskea. Itse laskin 12-21v kunnes esikoinen syntyi ja vihdoin löytyi motivaatio lopettaa laskeminen. Oikeasti paljon paremmin toimii kun arvioi vain omaa vointia ja kattelee annoskokoja. Kaloreista hyvä tietää, että litrassa maitoa on aika paljon vähemmän kuin litrassa öljyä. Kun syö monipuolisesti ja fiksunnäköisiä annoksia, pysyy terveenä ilman henkistä pahaa oloa. Itse olen pysynyt hoikkana (BMI 19-20) ja hyvinvoivana läpi kolmen (helpohkon) raskauden ja painonhallinta tulee itsestään vs. vuodet jotka laskin ja suunnitelin kaloreita. Miten tykkäät liikkua? Sen selvittäminen auttaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini "nautti elämästä" bilettämällä ja rasvaruualla, kuoli 36-vuotiaana rasvamaksaan ja sydämen verisuonten ahtautumiseen, ylipainoa oli runsaasti.

Odotti kuolemaa edeltävänä iltana kovasti seuraavaa peliä mitä oli menossa katsomaan, mökkireissua ja niin edelleen, että kaikki jäi kyllä ihan kesken. Lyhyt elämä tuskin oli silloin suunnitelmissa.

Ainakin sai elää täysillä ja nauttien, siihen pyrin :)

Ap

Mä lähinnä ajattelen, että pelotti varmaan kuolla yksin kotiin. Eikä löytynyt kun vasta parin päivän kuluttua, kun vanhemmat meni etsiin et missä poika oikein on. Lapsia olisi halunnut, ei niitäkään ehtinyt tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän erään, jolla on todella huonot elintavat ja on yli 80 vuotias. Sairauksia on ja huonosti pääsee liikkumaan, mutta muuten hyvin päristelee.

Tämä. Ja moni mifu-härkis salaattia popsiva askeetti sairastuu suolistosyöpään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini "nautti elämästä" bilettämällä ja rasvaruualla, kuoli 36-vuotiaana rasvamaksaan ja sydämen verisuonten ahtautumiseen, ylipainoa oli runsaasti.

Odotti kuolemaa edeltävänä iltana kovasti seuraavaa peliä mitä oli menossa katsomaan, mökkireissua ja niin edelleen, että kaikki jäi kyllä ihan kesken. Lyhyt elämä tuskin oli silloin suunnitelmissa.

Ainakin sai elää täysillä ja nauttien, siihen pyrin :)

Ap

Mä lähinnä ajattelen, että pelotti varmaan kuolla yksin kotiin. Eikä löytynyt kun vasta parin päivän kuluttua, kun vanhemmat meni etsiin et missä poika oikein on. Lapsia olisi halunnut, ei niitäkään ehtinyt tekemään.

No 36v kannata enää lapsia tehdä,moni on jo mummo siinä iässä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki elämäntavat, jotka eivät johda lihavuuteen näyttäytyvät sinulle askeettisena kituuttamisena ilman nautintoa, kannattaa ehkä miettiä onko aivojen palkitsemisjärjestelmään päässyt syntymään jotain häikkää. Normaalipainoisenakin voi kyllä nauttia hyvästä ruoasta sekä herkutella karkeilla, suklaalla, leivoksilla, pizzalla, sipseillä, alkoholilla jne. erona on vain se, että me pystymme yhtäaikaisesti syömään kohtuudella ja silti tuntemaan nautintoa ruoasta. Oikeastaan liian suurien ruokamäärien ahmiminen tai liian usein tapahtuva herkuttelu ei lisää mielihyvää, vaan saa olon tuntumaan suoraan sanottuna paskalta.

Läskien ongelma on se, että ylenpalttisesta herkuttelusta ahmimisesta on tullut tapa, jonka myötä keho on turtunut ruoasta saatavaan mielihyvään. Läski on totuttanut itsensä niin hyvälle, että lähestulkoon päivittäin tarvitaan se pizza, viinilasillinen, magnumjäätelö, karkkipussi ja siideri, jotta aivot ymmärtäisivät erittää dopamiinia sen verran että elämä tuntuu hyvältä. Tavallinen arkiruokakin on mautonta, jos se ei ui rasvassa, kastikkeissa ja juustossa. Salaatista ei voi nauttia, ellei yli 50% siitä ole jotain avokadoa, makaronia, juustoa ja kastiketta ja kylkiäisenä patonkia ja valkkarilasillinen koska elämästä pitää hei NAUTTIA. Läski elämäntapanautiskelija saa kaiken mielihyvänsä syöpöttelystä, koska se on helpoista helpoin dopamiinin lähde ja siitä on hankalaa ja vaivalloista totuttaa itsensä pois.

Normaalipainoiset eivät pidä ruokaa ainoana tai edes pääasiallisena mielihyvän lähteenä elämässä, vaan hakevat nautintoa elämäänsä muun muassa liikunnasta ja erilaisista harrastuksista ja aktiviteeteista. Sosiaalisissakin tilanteissa pääosassa voi olla ihan vain seurustelu, ei aina tarvitse olla ruokaa ja juomaa jotta seurassa olisi kivaa. Tai jos tarvii, kannattaa ehkä hankkia parempaa seuraa.

Tämä on paheksuttua, kun saa mielihyvää ruuasta ja on siitä riippuvainen.

Mutta kun tupakoija saa dopamiini annoksensa tupakoimalla, niin se ei ole yhtä paha, hän näyttää hyvälle päälle päin, ihmiset hyväksyy hoikan tupakoitsijan, vaikka keuhkot olisi mustat ja kroppa täynnä syöpäkasvaimia. Se on LAIHA, niin hän on hyvä ihminen!

Jopa narkomaanit ovat parempia, ovat sentään laihoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini "nautti elämästä" bilettämällä ja rasvaruualla, kuoli 36-vuotiaana rasvamaksaan ja sydämen verisuonten ahtautumiseen, ylipainoa oli runsaasti.

Odotti kuolemaa edeltävänä iltana kovasti seuraavaa peliä mitä oli menossa katsomaan, mökkireissua ja niin edelleen, että kaikki jäi kyllä ihan kesken. Lyhyt elämä tuskin oli silloin suunnitelmissa.

Ainakin sai elää täysillä ja nauttien, siihen pyrin :)

Ap

Mä lähinnä ajattelen, että pelotti varmaan kuolla yksin kotiin. Eikä löytynyt kun vasta parin päivän kuluttua, kun vanhemmat meni etsiin et missä poika oikein on. Lapsia olisi halunnut, ei niitäkään ehtinyt tekemään.

No 36v kannata enää lapsia tehdä,moni on jo mummo siinä iässä.

Ap

Kyseessä oli mies, miehillä ei ikä niin rajoita.

Ruoan ja eritoten herkkujen mättämisestä saataviin kickseihinkin voi tulla toleranssi. Ainakin itsellä sellainen tuntemus. N. 15 vuotta ja 20 kg sitten oma ähky olo ja tukala olo kun maha painoi alkoi vaan ällöttää.

Lopetin mättämisen ja pudotin tuon 20 kg. Silloinkin olin nauttinut syömisestä sekä laadullisesti mutta ennenkaikkea määrällisesti. Nykyään vain laadullista nauttimista, mutta sitäkin antaumuksellisemmin.

Vähän kuin olisi vaihtanut jatkuvan keskikaljapöhnäilyn + ajoittaiset isommat kännit viinien tai laadukkaiden drinkkien kanssa hifistelyyn. Nautinto on erilaista, mutta vanha jatkuva ruokapöhnäily ei kyllä enää anna mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ei syöminen ole ainut nautinto . Huonosti syöminen varsinkaan . Älytön ajatus että paljon syövä saa enemmän nautintoja kuin vähän syövä. Ihminen voi saada muustakin kiksejä kuin ruuasta.

Suurin osa liikasyönnistä on ylimääräisen nautinnon hakemista. Tälle on keksitty hyväksyttävä selitys "tunnesyöminen". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei syöminen ole ainut nautinto . Huonosti syöminen varsinkaan . Älytön ajatus että paljon syövä saa enemmän nautintoja kuin vähän syövä. Ihminen voi saada muustakin kiksejä kuin ruuasta.

Suurin osa liikasyönnistä on ylimääräisen nautinnon hakemista. Tälle on keksitty hyväksyttävä selitys "tunnesyöminen". 

Lihavat syö suruun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini "nautti elämästä" bilettämällä ja rasvaruualla, kuoli 36-vuotiaana rasvamaksaan ja sydämen verisuonten ahtautumiseen, ylipainoa oli runsaasti.

Odotti kuolemaa edeltävänä iltana kovasti seuraavaa peliä mitä oli menossa katsomaan, mökkireissua ja niin edelleen, että kaikki jäi kyllä ihan kesken. Lyhyt elämä tuskin oli silloin suunnitelmissa.

Ainakin sai elää täysillä ja nauttien, siihen pyrin :)

Ap

Mä lähinnä ajattelen, että pelotti varmaan kuolla yksin kotiin. Eikä löytynyt kun vasta parin päivän kuluttua, kun vanhemmat meni etsiin et missä poika oikein on. Lapsia olisi halunnut, ei niitäkään ehtinyt tekemään.

No 36v kannata enää lapsia tehdä,moni on jo mummo siinä iässä.

Ap

Kyseessä oli mies, miehillä ei ikä niin rajoita.

Kyllä 36v on liian vanha isäksi.