G: kumpi parempi, lyhyt elämä nauttien, vai pitkä elämä askeettisesti kaloreita laskien?

Terve mieli terveessä kehossa. Vain terve ihminen nauttii. Lihavuus ei siksi ole mikään kannatettava vaihtoehto. Puhumattakaan, että normaalit ihmiset tuskin "nauttivat" lihavien ihmisten terveydenhuoltokustannusten maksamisesta - lihavuuden aiheuttamasta esteettisestä ympäristöhaitasta puhumattakaan.

Miksi ajattelet, että nämä kaksi ovat ainoat vaihtoehdot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja oikeasti ne viimeiset 15 vuotta kakkostyypin diabeteksen kanssa ei ole enää nautintoa, vaikka vetäisit suklaata ja sipsiä kaksinkäsin. Kivut kuolioon menevistä varpaista, näkö lähtee, et pysty nukkumaan kunnolla...

Minulla on jo se diabetes, ollut jo 10v ja olen elämäni kunnossa! Siihen kun on katsos lääkkeet nykyaikana :)

Ap

Vaikutat kirjallisen ilmaisusi sekä mielipiteidesi perusteella Ap jotenkin vähä-älyiseltä....

Kova meno taas Jonnella Porvoossa.

Nykyihmisen elämä on käytännössä aina aika pitkä (oikeasti, harva kuolee alle 7-kymppisenä), mutta voi valita, elääkö todennäköisemmin viimeiset vuosikymmenet liikuntarajoitteisena ja kivuliaana vai toimintakykyisenä ja elinvoimaisena.

Olin 96-kiloinen noin reilu vuosi sitten. Olen siitä laihtunut 15 kiloa. En ole dieetillä, syön koko lailla kaikkea samaa mitä aikaisemminkin mutta pienensin lautaskokoa ja rajoitin ruokailut kolmeen ateriaan päivässä. Jälkiruokaakin on joka päivä, kohtuullinen annos. Joskus se on vaikka suklaata, yleensä jotain kotitekoista koska tykkään leipoa. On helpompi liikkua ja tehdä kaikenlaisia juttuja joita en ennen kertakaikkiaan jaksanut tehdä.  Polvet ja selkä eivät enää oireile. Täydellinen kroppa ei ole tärkeä itselle  mutta parempi jaksaminen on. Olo on vapaa kun tiedän että voin lähteä vaikka iltapäiväksi luontopolulle pitemmällekin lenkille enkä väsähdä kesken eikä polvet ritise ja nitkahtele ja jalat kipeydy.

Jos 98-kiloinen on tyytyväinen oloonsa, ei kai liene syytä pakolla laihduttaa. Se että pystyy nauttimaan elämästään on tärkeämpää kuin kilojen vahtiminen. Antakaa jokaisen huolehtia omasta painostaan itse.

MAKSAMAKKARAPERHE? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymys kuuluu, nautitko tosiaan elämästä 98 kg:na? Itse en ainakaan voi sanoa nauttivani, kun minullakin on ylipainoa ja se ahdistaa. Mutta hyvä toki sinulle, jos viihdyt tuossa painossa ja elämä on juhlaa (vai onko se juhlaa vaan syömisten osalta?)

Nautin. Mulla on vakityö jota rakastan, perhe, ihana aviomies jo 15 vuotta vierellä, harrastuksia ja ystäviä, ja saan syödä mitä haluan ja kuinka paljon haluan, ilman stressiä :)

Ap

Ovatko lapsesi, miehesi ja koirasi myös lihavia?

Ollaan

mies painaa 150 kg

lapsille ostetaan vaatteet aikuisten osastolta.

Ei ap:n elämä mitenkään ihanalta kuulosta. Hyi miten sairaaksi tulisin kolmen suklaapatukan syömisestä edes viikon sisällä. Enkä ole mikään kaloreiden laskija vaan hoikka ihminen, joka syö just sen verran kuin kuluttaa. Oma kroppa kyllä kertoo, mitä se kaipaa ja milloin, jos sitä ei tunge täyteen roskaa. Tiedän, koska olin 10 vuotta sitten ylipainoinen kunnes hoidin sekä kehon että mielen kuntoon.

Ylipainoinen voi muuten tappaa itsensä ihan vaan syömällä yhdellä kertaa paljon. En nyt muista mikä oli sen valtimon nimi, joka voi puristua tukkoon elimistön ollessa niin sekaisin, että vetää kolme lautasta ruokaa kerralla ilman kylläisyyssignaalia. Sattuuko joku muu tietämään?

Pitkä elämä kaloreita laskien ja terveellistä liikuntaa harrastaen. Minua ei kiinnosta olla ylipainoinen sohvaperuna, joka kuolee verisuonitautiin 50 - 60 vuotiaana, kuten tuhannet suomalaiset miehet tekevät joka vuosi.

Elämästä on helppo nauttia, kun tietää miten se tehdään oikein. Vähäkalorinen ruokavalio EI ole askeettinen, vaan ruokaa saa syödä vatsansa täyteen kun ateriat on koostettu huolellisesti. Terveellinen liikunta EI ole pakkomielteistä treenaamista vaan päivittäisiä kävelylenkkejä, uintia ja pari kerrtaa viikossa punttisalitreeniä.

Helsingissä toimii eräs personal trainer, jolla on asiakkaina yli 80-vuotiaita naisia. Noiden naisten fyysinen kunto on huomattavasti parempi kuin tyypillisen 60-vuotiaan miehen kunto.

 

Vierailija kirjoitti:

Terve mieli terveessä kehossa. Vain terve ihminen nauttii. Lihavuus ei siksi ole mikään kannatettava vaihtoehto. Puhumattakaan, että normaalit ihmiset tuskin "nauttivat" lihavien ihmisten terveydenhuoltokustannusten maksamisesta - lihavuuden aiheuttamasta esteettisestä ympäristöhaitasta puhumattakaan.

Kyllä minä nautin elämästä ja elossa olosta sairaanakin.

Vierailija kirjoitti:

Nykyihmisen elämä on käytännössä aina aika pitkä (oikeasti, harva kuolee alle 7-kymppisenä), mutta voi valita, elääkö todennäköisemmin viimeiset vuosikymmenet liikuntarajoitteisena ja kivuliaana vai toimintakykyisenä ja elinvoimaisena.

Valitettavasti sitä ei voi valita, vaikka moni niin tuntuu luulevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nautin, mutta nautin mausta, en määrästä. Tämä on se ero normaalipainoisen ja ylipainoisen välillä.

Minäkin nautin mausta ja haluan maistaa pitkään... Siksi syön paljon ja hitaasti.

Illaksi 3 suklaapatukkaa odottamassa.

Juuri söin kolme lautasellista ruokaa.

Ap

Suklaapatukat on kyllä sellainen minkä syömistä en vaan ymmärrä. Oikea, laadukas suklaa on nautinto. Suklaapatukoihin on vaan tungettu mössöä imelän suklaakuoren sisään. 

Ei kaikissa patukoissa ole täytettä.

Ap on trolli. Mutta surullisinta on, että kaltaisiaan ihmisiä on oikeasti olemassa tässäkin maassa ihan liikaa.

Jos kaikki elämäntavat, jotka eivät johda lihavuuteen näyttäytyvät sinulle askeettisena kituuttamisena ilman nautintoa, kannattaa ehkä miettiä onko aivojen palkitsemisjärjestelmään päässyt syntymään jotain häikkää. Normaalipainoisenakin voi kyllä nauttia hyvästä ruoasta sekä herkutella karkeilla, suklaalla, leivoksilla, pizzalla, sipseillä, alkoholilla jne. erona on vain se, että me pystymme yhtäaikaisesti syömään kohtuudella ja silti tuntemaan nautintoa ruoasta. Oikeastaan liian suurien ruokamäärien ahmiminen tai liian usein tapahtuva herkuttelu ei lisää mielihyvää, vaan saa olon tuntumaan suoraan sanottuna paskalta.

Läskien ongelma on se, että ylenpalttisesta herkuttelusta ahmimisesta on tullut tapa, jonka myötä keho on turtunut ruoasta saatavaan mielihyvään. Läski on totuttanut itsensä niin hyvälle, että lähestulkoon päivittäin tarvitaan se pizza, viinilasillinen, magnumjäätelö, karkkipussi ja siideri, jotta aivot ymmärtäisivät erittää dopamiinia sen verran että elämä tuntuu hyvältä. Tavallinen arkiruokakin on mautonta, jos se ei ui rasvassa, kastikkeissa ja juustossa. Salaatista ei voi nauttia, ellei yli 50% siitä ole jotain avokadoa, makaronia, juustoa ja kastiketta ja kylkiäisenä patonkia ja valkkarilasillinen koska elämästä pitää hei NAUTTIA. Läski elämäntapanautiskelija saa kaiken mielihyvänsä syöpöttelystä, koska se on helpoista helpoin dopamiinin lähde ja siitä on hankalaa ja vaivalloista totuttaa itsensä pois.

Normaalipainoiset eivät pidä ruokaa ainoana tai edes pääasiallisena mielihyvän lähteenä elämässä, vaan hakevat nautintoa elämäänsä muun muassa liikunnasta ja erilaisista harrastuksista ja aktiviteeteista. Sosiaalisissakin tilanteissa pääosassa voi olla ihan vain seurustelu, ei aina tarvitse olla ruokaa ja juomaa jotta seurassa olisi kivaa. Tai jos tarvii, kannattaa ehkä hankkia parempaa seuraa.

Jos pitää valita noista kahdesta vaihtoehdosta niin lyhyt elämä nauttien

oisko sulla ruoka-addiktio? Eli käsittelet kipeitä tunteita, väsymistä, stressiä, kiihtymistä, ahdistusta yms. ruuan avulla? ruoka toimii sulla selviytymismekanismina tai lohduttajana?

Sun maailmas on kunnossa vain silloin kun sä mussutat jotain? muuten elämä on pelkkää sinnittelyä ja kärsimystä?

Normi-ihminen, syö toki herkkuja, mutta hänelle riittää se tietty määrä. Hänellä ei ole rajatonta henkistä tarvetta mussuttaa koko ajan tai määräänsä enempää.

Esim. jouluherkuttelukin alkaa tuntua jo tapaninpäivänä "pakkopullalta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lähtee geeneistä. Mun sukuni on pitkäikäistä, jotkut kovat alkoholinkäyttäjätkin ovat eläneet kahdeksan-yhdeksänkymppisiksi. Mun isomummini eli reippaasti yli satavuotiaaksi ja oli tunnetusti nautiskelija, hyvän ruoan ystävä ja halusi levätä aina ruoan jälkeen. Eikä ollut ylipainoinen. Toki hän söi puhdasta ruokaa eli mm. paikallista kalaa ja itse viljeltyä perunaa, eikä mitään mäkkiaterioita. Mutta ei urheillut, ollut dieetillä ja syönyt lisäravinteita. Kohtuus kaikessa.

Tuolla ylempänä mainitsemallani 36-vuotiaana kuolleella oli kaikki lähisukulaiset eläneet tosi pitkälle ja suvussa alkoholismia kuitenkin paljon. Oli aika sokea sille ajatukselle, että noinkin voi siitä huolimatta käydä. Ei kannata ihan täysin luottaa perimään.

Ei tietenkään. Varallisuus vaikuttaa myös. Isomummini oli varakas ja vaikka hän hoiti isoa tilaa niin hänellä oli iso suku ja työntekijöitä ympärillään. Ja hänellä oli mahdollisuus syödä terveellistä, laadukasta ruokaa, tehdä töitä kun halusi ja levätä kun halusi. Ei ollut stressiä, päätetyötä, huonoja yöunia ja kiireessä tehtyjä epäterveellisiä aterioita ja välipaloja.

Mässääminen ei tarkoita hyvää elämää. Ihan sama kuin väittäisi että h u u m e i den vetäminen on hyvää elämää koska tulee hetkeksi euforia. Ainakin aluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä elämä nauttien. Nautintoihin kuuluu myös helppo ketterä liikkuminen.

Liikuntaa ei lasketa nautinnoksi. Siitä tulee huono olo.

Ap

Paska puhe! Jos oot niin läski että alkaa hengittämään kuin mikään sika niin ei se tietenkään kivalta runru. Sun ajatus maailma on vääränlainen

-n17

Pitkä elämä vaikka sitten kaloreita laskien. Mielestäni terveys on nautinto numero 1. Tiedän, koska olen ollut joskus myös ylipainoinen. Nykyään en laske ruokaa nautinnoksi, vaan polttoaineeksi. En syö mitään sillä perusteella, että se maistuu hyvältä, vaan ravintoarvojen vuoksi. Tosin monet terveelliset ruoat maistuvatkin hyviltä.