Lue keskustelun säännöt.
Missä on nykynuorten empatiankyky? Tytär kertoi että heidän luokanvalvojansa lapsi oli menehtynyt edellisenä päivänä, luokka perseili samaan malliin kuin aina
26.02.2021 |
En ylipäätään ymmärrä millä voimilla tämä ihminen tuli ylipäätään töihin niin pian, mutta tuli kuitenkin. Oppilaat eivät laittaneet käskystä puhelimia pois, huusivat haista v ttua opettajalle, lunttasivat kokeessa, muutama pahin häirikkö heitteli räkäisiä paperitolloja ympäriinsä ym.
Luulisi että tuollainen juttu edes pysäyttäisi ajattelemaan ja miettimään toisen tuskaa, mutta ei.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Puhu vaan omasta lapsestasi. Oma 3v lapsenlapsi on niin empaattinen ja herkkä, että meinaa tehdä meidät muut hulluiksi. Joillain on se ominaisuus luonteessa jo syntyessä, joillain ei. Sanoi tutkijat mitä tahansa.
Miten 3-vuotiaan empaattisuus näkyy? Kyseleekö hän toisten mielipiteitä asioihin? Miten empaattisuus edes voisi ajaa toiset hulluksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko tarinaan, ei kukaan vanhempi tule seuraavana päivänä töihin jos lapsi on kuollut edellisenä päivänä. Ei vaikka lapsi olisi miten aikuinen.
Minä menin töihin äitini kuolemaa seuraavana päivänä. En tiedä miksi. Mokailin ihan hirveästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Puhu vaan omasta lapsestasi. Oma 3v lapsenlapsi on niin empaattinen ja herkkä, että meinaa tehdä meidät muut hulluiksi. Joillain on se ominaisuus luonteessa jo syntyessä, joillain ei. Sanoi tutkijat mitä tahansa.
Saattaa olla, että se sinunkin lapsenlapsesi muuttuu teini-iässä ja sopivassa porukassa yllättävän epäempaattiseksi.
Ja se on ihan okei. Valmis ei ole meistä kukaan.
Tässä nyt pointtina ei ollut ehkä se, että opettaja tuli menetyksen jälkeen kouluun, vaan lasten käytös.
Olen itse huomannut kehitystä huonompaan suuntaan lasten ja nuorten käytöksessä. Omalla asuinalueellani pyöri viime vuonna iso porukka nuoria, jotka pahoinpitelivät ja ryöstivät vastaantulijoita (lähinnä vanhuksia). Olen somessa törmännyt koululaisporukan itse kuvaamaan videoon, jossa nämä seuraavat liikuntarajoitteista vanhusta ja heittelevät tätä kivillä.
Olematta itse minkään tason psykologian asiantuntija voisin ajatella, että kasvatuksesta puuttuu jonkinlainen käsitys käytöksen seuraamuksista ja täydellinen kyky olla ymmärtämättä toista osapuolta. En haluaisi vetää klassista koirankasvatuskorttia, mutta eihän esimerkiksi koira tiedä tekevänsä väärin jos sille ei opeta. Eli kaikki lähtee siis kotoa. Näen tässä myös sellaisen ongelman, että varmastikaan vanhemmat eivät tiedä kasvatuksensa puuttellisuutta, joten vikaa ei nähdä omassa vanhemmuudessa.
Karrikoiden sanottuna lapset siis ajattelevat, että voi tehdä mitä vaan, eikä siitä seuraa heille mitään pahaa. Oma mielipiteeni on, että nykyään annetaan lapselle kasvatuksellisesti liikaa vapauksia ja oikeuksia. Keskitytään aivan liikaa siihen, ettei henkisesti kuormiteta liikaa. Tämä johtaa siihen, kun lapsella tulee elämässä ensimmäisiä vastoinkäymisiä niin romahdetaan ja mielenterveys alkaa rakoilla, koska ei olla opittu kohtaamaan vastoinkäymisiä elämässä. Armeijassakin kurin pitämistä on höllennetty huomattavasti. Ja ei, tällä en tarkoita simputtamista, sillä sitä ei ole siellä ollut pitkään aikaan. Ihan normaalista kurin pitämisestä on kysymys.
Kysymys siis kuuluu, missä kohtaa ja miksi on katsottu, että terveen kurin pitäminen on huono juttu? Miksi on alettu kasvattaa pumpulissa ja silkkihansikkain? Miksi nykyään on suoraansanottuna niin k-päisiä kakaroita? Ja nyt ei tarvitse kommentoida "ei meillä ainakaan", vaan ihan aiheeseen liittyvä keskustelu olisi kiinnostavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tuollaisesta käytöksestä olisi tullut joka iikalle ensin karttakeppiä ja sitten jälki-istuntoa. Ja kotona toinen selkäsauna, kun vanhemmat saivat tietää asiasta.
Mutta ennen ei ollutkaan lasten oikeuksia, toisin kuin nykyään...
Milloin tämä "ennen" ajanjakso on ollut?
En tunnista kertomaasi, vaikka kävin kansakoulua 50-luvulla. Ja jo silloin lapset häiriköivät tunnilla ja karttakeppiä opettaja käytti vain liitutaululle.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin koulussa jo 1920-luvulla.
Itse asiassa se kiellettiin vasta 1960-luvulla.
Lähde: Wikipedia
"Ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion kouluissa 6. kesäkuuta 1914 Suomessa"
Siitä kyllä käytiin keskustelua 60-luvulla, mutta niin näyttää vielä v. 2021.
Montako valtion koulua Suomessa oli ja on? Taitaa pystyä luettelemaan yhden käden sormilla ne koulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Kyllähän kaikki kotoa lähtee, siis vanhemmista. Jos ei kotona opeteta tapoja ja toisten ihmisten arvostamista, kuka sitä sitten opettaa.
Tuttavani on yläasteen opettaja ja hän on kertonut koulupäivistään... Kauhistellen sitä aina kuuntelen. Jos vaikka joku haluaisi jotain kuunnella ja oppia tunnilla, se ei juurikaan ole mahdollista, kun valtaosa kakaroista räplää kännyä, huutelee toisilleen ja opelle veetä ja vaikka mitä, seilataan ympäri luokkaa, syödään ja juodaan omia "eväitä", ei ole tarvittavia oppikirjoja tai muita tarvikkeita mukana, istutaan toppatakki päällä ja pipo päässä kuin idiootit ym. ym.
Ei kaikki ihmiset jää kotiin jos lähiomainen kuolee. Töihin meneminen voi olla helpotuskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan tuo menehtynyt lapsi olla jo vaikka 45v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tuollaisesta käytöksestä olisi tullut joka iikalle ensin karttakeppiä ja sitten jälki-istuntoa. Ja kotona toinen selkäsauna, kun vanhemmat saivat tietää asiasta.
Mutta ennen ei ollutkaan lasten oikeuksia, toisin kuin nykyään...
Milloin tämä "ennen" ajanjakso on ollut?
En tunnista kertomaasi, vaikka kävin kansakoulua 50-luvulla. Ja jo silloin lapset häiriköivät tunnilla ja karttakeppiä opettaja käytti vain liitutaululle.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin koulussa jo 1920-luvulla.
Miksi sitten 90-luvulla oppilaita nosteltiin seinille ja annettiin tukkapöllyä, eikä siinä silloin ollut mitään erikoista? Ei sillä ihan viime vuonna treenien vetäjä tukisti mukana ollutta riehuvaa lastaan, eikä siinäkään ollut mitään erikoista, vaikka erittäin laitonta käsittääkseni on.
Missä tämä? Mä tiedän, että meidän yläasteella (aloitin yläasteen -93) oli poikien liikunnanopettaja, joka oli jotenkin käynyt käsiksi johonkin oppilaaseen (yksityiskohdat ovat unohtuneet) ja hänet erotettiin määräajaksi. Tämä tapahtui Etelä-Pohjanmaalla. En kyllä voisi mitenkään kuvitella, että mun aikaan peruskoulussa opettajat olisivat nostelleet oppilaita seinille ja antaneet tukkapöllyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Empatiakyky on olemassa jo lapsessa, ja on todella paha merkki jos se puuttuu. Ei empatia ole asia, jota oppii vasta aikuisena, vaan jo pieni lapsi reagoi toisen pahaan oloon, jos siis omaa sitä empatiakykyä.
Tässä oli vieläpä kyse teineistä, ei pikkulapsista.
Empatiakyky ei ole jotain jota on tai ei ole. Sitä voi myös pienestä pitäen lapselle opettaa. Joillan se toki on luonnostaan vahvana, toisilla taas ei. Mutta kyllä vanhemmilla on valtava osuus siihen, kuinka empaattinen lapsesta tulee.
Ja eihän tässä kerrottu tuliko lapsen kuolema yllätyksenä. Jos lapsi oli esimerkiksi pitkäaikaissairas, niin sitä surutyötä ontehty jo pitkään.
Tästä lasten empatiakyvystä tuli mieleen seuraava: Mun lapset on syntyneet 2011 ja 2014. Muistan, kun kuopus oli ihan pieni, että silloin käytiin keskustelua lapsen puutteellisen empatiakyvyn tunnistamisesta varhaisessa vaiheessa, koska ainoastaan varhaisen puuttumisen avulla sen kehittymiseen voidaan vaikuttaa. Mun mielestä se tunnistaminen pitäisi tapahtua noin kahden vuoden iässä, ja tuolloin ainakin neuvolassa kysyttiin lapsen empatiakyvystä kaksivuotistarkastuksessa. En tiedä, onko käytäntöä jatkettu, toivottavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisi opettaja jonka oppilaat perseilevät päivät pitkät, en koskaan kertoisi lapseni kuolemasta heille.
Miksi antaa häiriköille lisää ilkuttavaa vapaaehtoisesti ja miksi odottaa heiltä yhtään mitään empatiaa ylipäänsä?
Hankikantamoinen kirjoitti:
Tässä nyt pointtina ei ollut ehkä se, että opettaja tuli menetyksen jälkeen kouluun, vaan lasten käytös.
Olen itse huomannut kehitystä huonompaan suuntaan lasten ja nuorten käytöksessä. Omalla asuinalueellani pyöri viime vuonna iso porukka nuoria, jotka pahoinpitelivät ja ryöstivät vastaantulijoita (lähinnä vanhuksia). Olen somessa törmännyt koululaisporukan itse kuvaamaan videoon, jossa nämä seuraavat liikuntarajoitteista vanhusta ja heittelevät tätä kivillä.
Olematta itse minkään tason psykologian asiantuntija voisin ajatella, että kasvatuksesta puuttuu jonkinlainen käsitys käytöksen seuraamuksista ja täydellinen kyky olla ymmärtämättä toista osapuolta. En haluaisi vetää klassista koirankasvatuskorttia, mutta eihän esimerkiksi koira tiedä tekevänsä väärin jos sille ei opeta. Eli kaikki lähtee siis kotoa. Näen tässä myös sellaisen ongelman, että varmastikaan vanhemmat eivät tiedä kasvatuksensa puuttellisuutta, joten vikaa ei nähdä omassa vanhemmuudessa.
Karrikoiden sanottuna lapset siis ajattelevat, että voi tehdä mitä vaan, eikä siitä seuraa heille mitään pahaa. Oma mielipiteeni on, että nykyään annetaan lapselle kasvatuksellisesti liikaa vapauksia ja oikeuksia. Keskitytään aivan liikaa siihen, ettei henkisesti kuormiteta liikaa. Tämä johtaa siihen, kun lapsella tulee elämässä ensimmäisiä vastoinkäymisiä niin romahdetaan ja mielenterveys alkaa rakoilla, koska ei olla opittu kohtaamaan vastoinkäymisiä elämässä. Armeijassakin kurin pitämistä on höllennetty huomattavasti. Ja ei, tällä en tarkoita simputtamista, sillä sitä ei ole siellä ollut pitkään aikaan. Ihan normaalista kurin pitämisestä on kysymys.
Kysymys siis kuuluu, missä kohtaa ja miksi on katsottu, että terveen kurin pitäminen on huono juttu? Miksi on alettu kasvattaa pumpulissa ja silkkihansikkain? Miksi nykyään on suoraansanottuna niin k-päisiä kakaroita? Ja nyt ei tarvitse kommentoida "ei meillä ainakaan", vaan ihan aiheeseen liittyvä keskustelu olisi kiinnostavaa.
Lainaus Hesarin tämän päivän aihetta käsittelevästä jutusta:
"
Neurobiologisten ominaisuuksien lisäksi tiedetään kuitenkin monia psykososiaalisia altistavia riskitekijöitä, kuten fyysinen, henkinen ja seksuaalinen hyväksikäyttö.
”Riskitekijöihin kuuluu myös muun muassa vanhempien heikko kyky pitää kontrollia, järjestystä ja kuria. Toisaalta myös hyvin jyrkkä kasvatus on riskitekijä”, Lindberg kertoo."
"”Nuorella on tiedostamaton kokemus siitä, etten ole toivottu eikä minusta ole pidetty huolta tai välitetty, mikä oikeuttaa sen, että minunkaan ei tarvitse välittää muista”, Marttunen sanoo."
Suurella osalla vankilaan tuomituista väkivaltarikollisista on taustallaan fyysiseen väkivaltaan nojaavaa "kasvatusta". Kaikki viivottimella sormille lyömistä takaisin hamuavat voivat siis unohtaa haaveensa siitä, että kuritus olisi avainsana parempaan tulevaisuuteen.
Sen sijaan yllä oleva Marttusen lainaus on avain onneen: lapsia tulisi kohdella niin kuin toivot heidän kohtelevan muita: johdonmukaisesti, jämptisti, rajat osoittaen ja välittäen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm... tulee kyllä ihan ensimmäiseksi mieleen, että jos opettajan lapsi on edellisenä päivänä menehtynyt, hän olisi sairaslomalla.
Ei välttämättä. Olen nähnyt vastaavia tapauksia ja tulevat töihin vaikka väkisin.
Voi olla että ihminen kokee, että työstä saa muuta ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Suurella osalla vankilaan tuomituista väkivaltarikollisista on taustallaan fyysiseen väkivaltaan nojaavaa "kasvatusta". Kaikki viivottimella sormille lyömistä takaisin hamuavat voivat siis unohtaa haaveensa siitä, että kuritus olisi avainsana parempaan tulevaisuuteen.
Tässä on taas yksi, joka yrittää rinnastaa ruumiillisen kurituksen johonkin turpakäräjiin.
Ylipäätään jos tuo teoria pitäisi paikkaansa, niin ylivoimaisen enemmistön vanhemmista ikäluokista tulisi olla rikollisia, koska heitä on "hakattu" kotona ja kenties koulussakin.
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan yllä oleva Marttusen lainaus on avain onneen: lapsia tulisi kohdella niin kuin toivot heidän kohtelevan muita: johdonmukaisesti, jämptisti, rajat osoittaen ja välittäen.
Kuriin verrattuna rajoissa on se ongelma, että rajan yli voi vaan astua. Raja on siis kuvainnollisesti sanottuna kuin rikoslaki josta on poistettu rangaistussäädökset.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Se vaan olisi hyvä muistaa, että lapselle ei tuosta noin vaan *puff* se empatiakyky kehity ajan myötä, vaan se pitäisi vanhempien aktiivisesti opettaa ja esimerkillään näyttää....
Normaali koululainen osaa kyllä empatiaa osoittaa, jos se taito on hänelle opetettu eikä jätetty hommaa hoitamatta ja "herran haltuun"; "kyllä se sen joskin oppii jos oppii". Mutta nykyvanhemmat kun ulkoistaa lapsensa kasvatuksen varhaiskasvatukseen ja koululle, joissa asiaan ei keretä panostaa tarvittavaa määrää, niin puuttuuhan sekin taito sitten nuorilta...
Siellä luokassa on varmasti ollut paljon lapsia, jotka ovat tiedosta järkyttyneitä. Voi vaan olla, että jos luokan ilmapiiriä dominoivat räkätolloja heittelevät häiriköt, empaattisille reaktioille ei ole muiltakaan tilaa.
Minun on helppo ymmärtää, jos joku on mennyt tuollaisen treagedian jälkeen töihin. Sitä on niin käsittämättömän sekaisin, että ei tiedä missä on maa ja missä taivas, ja jos menee täysin autopilotilla, niin töihinhän silloin aamulla ajautuu jos siellä on ollut tapana päivittäin käydä. Ei se esimieskään tiedä tuollaisesta ennen kuin työntekijä on sen kertonut.
Omilta kouluajoilta muistan vähän vastaavaan kaltaisen tapauksen. Kaksi poikaa - sanotaan nyt vaikka Ville ja Kalle- tappelivat sisällä. Kalle tönäisi Villen selälleen lattialle, Ville nousi siitä, lähti päänsärkyä valitellen kotiin ja kuoli samana iltana sinne. Kuolinsyy taisi olla päävamman seurauksena tullut aivoverenvuoto, tai joku vastaava. Reksi piti myöhemmin aamunavauksen (keskusradion kautta), jossa muisteli Villeä ja liikuttui niin että itki. En tiedä muista luokista, mutta meillä meinasivat pojat kuolla nauruun. Erityisen hauskaa oli se, kun reksi (miespuolinen) itki 🙄 Taidettiin olla 9. luokkalaisia ja nämä pojat - eli Ville ja Kalle- olivat 7:lla.
Tämän päivän lapsilta puuttuu kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan, kiroillaan ja haistatellaan vaan, viimeksi eilen, olen siivooja eräässä ala asteelaisessa koulussa, ei mitään kunnioitusta siivoojia kohtaan, huudellaan ja kiroillaan lisäksi tekevät pientä ilkivaltaa, "ei kiinnosta kun toi on vaan siivooja" asenne joka opittu ns rikkailta tai hyvötuloisilta vanhemmilta.
Empatiakyky ei ole jotain jota on tai ei ole. Sitä voi myös pienestä pitäen lapselle opettaa. Joillan se toki on luonnostaan vahvana, toisilla taas ei. Mutta kyllä vanhemmilla on valtava osuus siihen, kuinka empaattinen lapsesta tulee.
Ja eihän tässä kerrottu tuliko lapsen kuolema yllätyksenä. Jos lapsi oli esimerkiksi pitkäaikaissairas, niin sitä surutyötä ontehty jo pitkään.