Tiesittekö tämän ulosoton koroista?
Moni ei tiedä, että ulosotossa oleva velka voi jatkaa kasvamista korkojen takia, vaikka maksaisi sitä kuukausittain. Velalle kertyy yleensä korkoa koko ajan myös ulosotossa. Jos korkoa kertyy kuukaudessa enemmän kuin velasta ehditään maksaa pois, velan määrä voi kasvaa eikä pienentyä.
Esimerkiksi, jos velalle kertyy korkoa 333 euroa/kk mutta ulosotto saa vain 150 euroa/kk, velka voi silti kasvaa erotuksen verran.
Kommentit (5)
Tosi ihmeellinen juttu! Onko totta? Mistä tuo tieto on peräisin?
Ei ole ihmekään että päädyit ulosottoon kun sinulle tuli täytenä yllätyksenä että velasta joutuu maksamaan korkoakin.
Tuttava jätti tarkoituksella puhelinlaskunsa maksamatta ja hänelle kävi juurikin noin. Muutaman kympin lasku kasvoi kaikkinen sivukuluineen tuhansiin euroihin, mutta hänpä ei välitä.
Tiesin toki. Lisäksi ulosoton alussa tulee muitw maksuja, jotka alussa kasvattavat velkaa.
Yleensä on kuitenkin niin, että se alkuperäisen velan korko on vielä kovempi, jolloin velka kasvaisi (tuota ulosottoon siirtymisvaihetta lukuunottamatta) ilman ulosottoa samoilla maksuilla vielä nopeammin. Lisäksi velkasaneeraukseen pääsyn edellytyksenä on käytännössä, että on maksanut velkaa ulosottoon kolme-viisi vuotta, joten siinä mielessä ulosotto voi olla helpompi tie päästä isoista veloista joskus eroon.
En tiennyt, koska en elä yli varojeni.