Lue keskustelun säännöt.
Missä on nykynuorten empatiankyky? Tytär kertoi että heidän luokanvalvojansa lapsi oli menehtynyt edellisenä päivänä, luokka perseili samaan malliin kuin aina
26.02.2021 |
En ylipäätään ymmärrä millä voimilla tämä ihminen tuli ylipäätään töihin niin pian, mutta tuli kuitenkin. Oppilaat eivät laittaneet käskystä puhelimia pois, huusivat haista v ttua opettajalle, lunttasivat kokeessa, muutama pahin häirikkö heitteli räkäisiä paperitolloja ympäriinsä ym.
Luulisi että tuollainen juttu edes pysäyttäisi ajattelemaan ja miettimään toisen tuskaa, mutta ei.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Läheisen kuolema ei ole syy sairaslomalle jäämiseen. Monet tunnolliset ihmiset eivät pysty menemään lääkäriin mankumaan sairaslomaa edes tällaisissa tapauksissa. Itse menin töihin seuraavana päivänä kun äitini kuoli. Ei tullut mieleeni mennä työpaikkalääkärille pyytämään sairaslomaa, mitä olisin sanonut siellä, että "annatko sairaslomaa kun äitini kuoli ja olen surullinen ja itkettää." En edes tiedä miten sairaslomaa pyydetään jos ei ole sairautta mistänsitä voi saada.
Mä menin suoraan äitini kuolinvuoteelta, ja tosi läheisiä oltiin. Ei olisi kotiin jääminen auttanut siihen kipuun, joka kesti pitkään. Myös lapseni koulussa opettaja palasi pian tyttärensä kuoltua. Sanoi, että helpompi olla ihmisten parissa kuin yksin kotona. Mutta hänen oppilaansa kyllä osasivat käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Empatiakyky on olemassa jo lapsessa, ja on todella paha merkki jos se puuttuu. Ei empatia ole asia, jota oppii vasta aikuisena, vaan jo pieni lapsi reagoi toisen pahaan oloon, jos siis omaa sitä empatiakykyä.
Tässä oli vieläpä kyse teineistä, ei pikkulapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisen kuolema ei ole syy sairaslomalle jäämiseen. Monet tunnolliset ihmiset eivät pysty menemään lääkäriin mankumaan sairaslomaa edes tällaisissa tapauksissa. Itse menin töihin seuraavana päivänä kun äitini kuoli. Ei tullut mieleeni mennä työpaikkalääkärille pyytämään sairaslomaa, mitä olisin sanonut siellä, että "annatko sairaslomaa kun äitini kuoli ja olen surullinen ja itkettää." En edes tiedä miten sairaslomaa pyydetään jos ei ole sairautta mistänsitä voi saada.
On se.
Läheisen kuolema ei ole sairaus ja siihen ei saa sairaslomaa. Läheisen kuoleman aiheuttama sokki voi aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita jotka voivat olla sairasloman syy.
Ei kannata kaikkea uskoa, mitä lapset kertovat, eikä myöskään kylän juoruja.
Itse äitinä, olisi höristänyt korviani ja kiinnostunut mitä koulussa on oikein tapahtunut, jos tyttäreni olisi kertonut vastaavan tarinan ja vierittänyt huonon käytöksen muiden oppilaiden syyksi ja syyllistynyt heitä.
Tyttären tarina ei ole edes uskottava, vaikka opettajan lapsi olisi kuollut, koulun rehtori ei olisi sallinut opettajan työhön paluuta, jo oppilasturvallisuuden vuoksi.
Joko ap. on provo tai tytär valehtelee ja näin peittelee jälkiään.
Ja mikä pahinta, ap. laittaa juorun julkiseen jakeluun ja jos oikeasti olisi tapahtunutz opettaja ja lapsi olisi joillekin tunnistettavissa ja ap. loukkaa törkeästi opettajan ja kuolleen lapsen yksityisyydensuojaa, joka todella on röyhkeää.
Vierailija kirjoitti:
Läheisen kuolema ei ole syy sairaslomalle jäämiseen. Monet tunnolliset ihmiset eivät pysty menemään lääkäriin mankumaan sairaslomaa edes tällaisissa tapauksissa. Itse menin töihin seuraavana päivänä kun äitini kuoli. Ei tullut mieleeni mennä työpaikkalääkärille pyytämään sairaslomaa, mitä olisin sanonut siellä, että "annatko sairaslomaa kun äitini kuoli ja olen surullinen ja itkettää." En edes tiedä miten sairaslomaa pyydetään jos ei ole sairautta mistänsitä voi saada.
Ei se läheisen kuolema olekaan sairausloman syy vaan se, että työntekijä on työkyvytön. Riippuu ihmisestä ja työstä, joku voi olla työkykyinen joku toinen ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisen kuolema ei ole syy sairaslomalle jäämiseen. Monet tunnolliset ihmiset eivät pysty menemään lääkäriin mankumaan sairaslomaa edes tällaisissa tapauksissa. Itse menin töihin seuraavana päivänä kun äitini kuoli. Ei tullut mieleeni mennä työpaikkalääkärille pyytämään sairaslomaa, mitä olisin sanonut siellä, että "annatko sairaslomaa kun äitini kuoli ja olen surullinen ja itkettää." En edes tiedä miten sairaslomaa pyydetään jos ei ole sairautta mistänsitä voi saada.
Mä menin suoraan äitini kuolinvuoteelta, ja tosi läheisiä oltiin. Ei olisi kotiin jääminen auttanut siihen kipuun, joka kesti pitkään. Myös lapseni koulussa opettaja palasi pian tyttärensä kuoltua. Sanoi, että helpompi olla ihmisten parissa kuin yksin kotona. Mutta hänen oppilaansa kyllä osasivat käyttäytyä.
Olen tuo sama kommentoija ja mulle oli myös helpompaa mennä töihin. Toki itkeskelin siellä mutta työ sai ajatukset pois kuolemasta ainakin hetkittäin. Viikonloppu sitten romahdutti minut täysin, mutta viikolla taas työt auttoivat. Olisin ollut aivan romuna jos olisin jäänyt kotiin suremaan.
Lapset ovat olleet hämmentyneitä tilanteesta. Heidän pitäisi olla kunnolla koulussa, oli joku kuollut tai ei, ja opettajan pitäisi ojentaa heitä jos eivät ole kunnolla. Jos lapset perseilevät normaalisti niin niin ne tekivät nytkin. Opettajan pitäisi olla pois töistä,koska ymmärrettävästikään hän ei kestä mitään ylimääräistä stressiä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tuollaisesta käytöksestä olisi tullut joka iikalle ensin karttakeppiä ja sitten jälki-istuntoa. Ja kotona toinen selkäsauna, kun vanhemmat saivat tietää asiasta.
Mutta ennen ei ollutkaan lasten oikeuksia, toisin kuin nykyään...
Milloin tämä "ennen" ajanjakso on ollut?
En tunnista kertomaasi, vaikka kävin kansakoulua 50-luvulla. Ja jo silloin lapset häiriköivät tunnilla ja karttakeppiä opettaja käytti vain liitutaululle.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin koulussa jo 1920-luvulla.
Kuolema, vielä lapsen sellainen on kaikenikäisille lapsille järkyttävä ja hämmentävä asia. Monelle todennäköisesti ensimmäinen kerta kun tajuaa että lapsikin voi menehtyä.
Lapsensa juuri menettäneen kohtaaminen on aikuisellekin vaikea paikka ja monet reagoivat kummallisesti, möläyttelevät mitä sattuu tai välttelevät omaista. Lapset reagoivat järkytyksessään miten reagoivat, joukossa todennäköisesti levottomana riehumisena. Jos tämä juttu on totta, reaktio on ikävä, mutta aika luonnollinen lapsilta järkytykseen mitä eivät osaa käsitellä ja mihin ei ole saanut tukea.
Tuollaiseen kohtaamiseen tarvisi ehdottomasti tukea lapsille eikä laittaa yksin kohtaamaan oman lapsensa eilen menettänyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Mun mielestä tämä on vähän nuoria aliarvioivaa. Toki empatia kehittyy koko ajan ja maailmankatsomukseen tulee harmaan sävyjä eikä kaikki ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista, mutta kyllä itse muistan itkeneeni teininä ihan tuntemattomienkin ihmisten menehtymistä ja muiden surua. Ehkä tässä enemmän näyttäytyy se, ettei osata vielä käsitellä tunteita ja näyttää julkisesti myötätuntoa, vaan esitetään normaalia koska se on helpompaa.
Ei käytöstä kuulu muuttaa toisen vastapuolen ongelmien takia. Se olisi todella epäkunnioittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tuollaisesta käytöksestä olisi tullut joka iikalle ensin karttakeppiä ja sitten jälki-istuntoa. Ja kotona toinen selkäsauna, kun vanhemmat saivat tietää asiasta.
Mutta ennen ei ollutkaan lasten oikeuksia, toisin kuin nykyään...
Milloin tämä "ennen" ajanjakso on ollut?
En tunnista kertomaasi, vaikka kävin kansakoulua 50-luvulla. Ja jo silloin lapset häiriköivät tunnilla ja karttakeppiä opettaja käytti vain liitutaululle.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin koulussa jo 1920-luvulla.
Itse asiassa se kiellettiin vasta 1960-luvulla.
Jos ap. tarina on totta, niin todella järkyttävää, jos jonkun oppilaan äiti laittaa tämän jollekin keskustelupalstalle, kun opettajilla, oppilailla ja jopa kuollut lapsi nauttii yksityisyydensuojaa.
Ei ehdi ruumis edes jäähtyä, kun korpit ovat jo haaskalla!
Missä ap. hienotunteisuus ja tilannetaju?
Eikö olisi peiliin katsomisen paikka, ennen kuin alkaa syyllistämään ja haukkumaan muita oppilaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuolema, vielä lapsen sellainen on kaikenikäisille lapsille järkyttävä ja hämmentävä asia. Monelle todennäköisesti ensimmäinen kerta kun tajuaa että lapsikin voi menehtyä.
Lapsensa juuri menettäneen kohtaaminen on aikuisellekin vaikea paikka ja monet reagoivat kummallisesti, möläyttelevät mitä sattuu tai välttelevät omaista. Lapset reagoivat järkytyksessään miten reagoivat, joukossa todennäköisesti levottomana riehumisena. Jos tämä juttu on totta, reaktio on ikävä, mutta aika luonnollinen lapsilta järkytykseen mitä eivät osaa käsitellä ja mihin ei ole saanut tukea.
Tuollaiseen kohtaamiseen tarvisi ehdottomasti tukea lapsille eikä laittaa yksin kohtaamaan oman lapsensa eilen menettänyttä.
Lapset eivät ole tienneet miten pitäisi reagoida, aikuisetkaan ei osaa välttämättä. Vastuu on sillä opettajalla, joka pöläyttää tuommoisen kaikille märehdittäväksi vaikka hyvin tietää että oppilaat ei voi hevin rikkoa rooliaan ja osoittaa myötätuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset ole mitenkään erityisen empaattisia. Heiltä puuttuu kokemus ja ymmärrys asioista. Se tulee sitten aikanaan, kelle tulee.
Puhu vaan omasta lapsestasi. Oma 3v lapsenlapsi on niin empaattinen ja herkkä, että meinaa tehdä meidät muut hulluiksi. Joillain on se ominaisuus luonteessa jo syntyessä, joillain ei. Sanoi tutkijat mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tuollaisesta käytöksestä olisi tullut joka iikalle ensin karttakeppiä ja sitten jälki-istuntoa. Ja kotona toinen selkäsauna, kun vanhemmat saivat tietää asiasta.
Mutta ennen ei ollutkaan lasten oikeuksia, toisin kuin nykyään...
Milloin tämä "ennen" ajanjakso on ollut?
En tunnista kertomaasi, vaikka kävin kansakoulua 50-luvulla. Ja jo silloin lapset häiriköivät tunnilla ja karttakeppiä opettaja käytti vain liitutaululle.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin koulussa jo 1920-luvulla.
Miksi sitten 90-luvulla oppilaita nosteltiin seinille ja annettiin tukkapöllyä, eikä siinä silloin ollut mitään erikoista? Ei sillä ihan viime vuonna treenien vetäjä tukisti mukana ollutta riehuvaa lastaan, eikä siinäkään ollut mitään erikoista, vaikka erittäin laitonta käsittääkseni on.
Keskustellaanko nyt tästä artikkelista?
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007827290.html?utm_medium=promobo…
Vierailija kirjoitti:
Miksei ope kutsunut reksiä paikalle? Eikö reksi tee mitään jos ope ilmoittaa häiriköistä?
Rehtori ei saa edes määrätä jälki-istuntoa. Tämän uusi opetusministeri haluaisi muuttaa. Ensimmäinen opetusministeri vuosiin, joka tekee jotain, ihme kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan tuollaisesta käytöksestä olisi tullut joka iikalle ensin karttakeppiä ja sitten jälki-istuntoa. Ja kotona toinen selkäsauna, kun vanhemmat saivat tietää asiasta.
Mutta ennen ei ollutkaan lasten oikeuksia, toisin kuin nykyään...
Milloin tämä "ennen" ajanjakso on ollut?
En tunnista kertomaasi, vaikka kävin kansakoulua 50-luvulla. Ja jo silloin lapset häiriköivät tunnilla ja karttakeppiä opettaja käytti vain liitutaululle.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin koulussa jo 1920-luvulla.
Itse asiassa se kiellettiin vasta 1960-luvulla.
Lähde: Wikipedia
"Ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion kouluissa 6. kesäkuuta 1914 Suomessa"
Siitä kyllä käytiin keskustelua 60-luvulla, mutta niin näyttää vielä v. 2021.
Jollekin se työ voi olla tapa pitää itsensä kasassa tai sitten sairausloman tarve tulee vähän myöhemmin. Ihmisten ensireaktiot ovat hyvin erilaisia.