Mitä tekisit, jos saisit tietää lapsesi olleen osallisena murhaan?

Jos joutuisi vankilaan niin muuttaisin sillä välin pois ja aloittaisin jossain alusta. En enää pitäisi yhteyttä.

Luultavasti hävettäisi ja tuntisin epäonnistuneeni vanhempana. En olisi lapsen kanssa missään tekemisissä sen jälkeen.

Kyllähän siinä alkaisi pelätä oman henkensäkin puolesta, jos pystyy murhaamaan jonkun niin miksei minutkin. Täytyisi muutta nimeä ja paikkakuntaa.

Vanhemman toisiksi pahin painajainen, pahin oli meinaan uhrin vanhempien tilanne... 😔

Vaikea sanoa mitä tapahtuisi, varmaan sitä hoitoon joutuisi.

Minulla on niin pieniä lapsia vielä, että vaikea edes visioida tällaista... Ilmiantaisin hänet poliisille, ja sen jälkeen pitäisin hänen puoliaan (mutta en puolustelisi). Tuskin hylkäisin omaa lastani, vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat.

Musertuisin itsesyytösten alle. Menettäisin kaiken uskoni itseeni kasvattajana. Tekisin lastensuojeluilmoituksen toisesta lapsestani ja yrittäisin hankkia hänelle kaiken tarvittavan tuen, jotta hän saisi paremman kasvatuksen.

(Hmm, tämä vastaukseni sai miettimään, miellänkö lapset liikaa itseni jatkeena. Mutta näin kuitenkin luulisin itse reagoivani.)

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi sen jälkeen enää lapseni.

Sanot nyt noin mutta kun oikeasti tapahtuisi voisit olla eri mieltä, halusit tai et. Oma lapsi on aina oma lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielenterveys romahtaisi täysin jos oletetaan siis kuulevani jonkun olemassa olevista lapsistani tekevän sellaista. Ei mitään siihen viittaavaa, ei lähellekään. Toki kaikissa on pahojakin piirteitä, mutta harvinaista, että menee niin äärettömän pitkälle pahuus.

Sori, koitan vastata kysymykseenkin... Jos olisi vain yksi lapsi olisi varmaan helpompaa. A. Toivoisin lapsen päätyvän vankimielisaaraalaan loppu elämäkseen (toivottavasti lyhyeksi ajaksi) ja tekisin itsemurhan. En jaksaisi muuta B. Ei joudu pakkohoitoon vaan jonain päivänä vapautuu vankilasta. En nyt kysyttäessä usko, että toivoisin vapautuvan. Pitäisikö lapsi lavastaa jostain rikoksesta, vaikka huumekaupasta tai l****p*rnon levittämisestä. Sitten kun tekijä olisi viimein täysi-ikäinen alkaisi saada pidempiä tuomioita. Yrittäisin saada vankeuteen tai suljetulle, se olisi kai minun vastuuni vanhempana.

Kun onkin useampi lapsi, tulisin hulluksi, yrittäisin huolehtia ja rakastaa sisaruksia, pelkäisin heidänkin yllättävän.

Olisi yksi tai kaksi tai kolme lasta, epäilisin kaikkia ja näkisin kaikkialla pahaa. Ehkä monien vuosien jälkeen pystyisin puhumaan aiheesta ja pyhittäisin lopun elämäni rikoksia ehkäisevälle työlle ja tutkimukselle varmaan. Ja luulen, että haluaisin silti kuolla (mahdollisimman kivuttomasti!)

Oikeat Koskelan tekijät ovat tavoitelleet hyötyä väkivallalla jo ennen Koskelan tekoja, lukaisin tästä, taustalla on aina havaittavaa väkivaltataustaa (tekoja tai hyvin harvoin vain fantasiointia, mutta vähintään selvää fantasiointia) ennen tällaiseen syyllistymistä. Meidän lapsilla ei ole havaittavissa, siksi en voi yrittää samaistua hyvin tekijöiden vanhempiin koska heidän lapsessaan tämä ei tullut yhtä paljon yllätyksenä kuin kelle tahansa normaalille tulisi.

Kuitenkin.. en yleensä ole taikauskoinen, mutta tällä kertaa en mene sanomaan etteivät lapseni milloinkaan tekisi tällaista. Onhan aina riski, vaikka aivovaurio tulee ja karmeeta jos omat lapset tuollaiseen syyllistyisivät.

En voi edes kuvailla, kuinka helppttavaa on kuulla jonkun muun ajattelevan samoin. Itselläni on pyörinyt tämä tapaus mielessä todella paljon, ehkä koska jollain tapaa samaistun uhriin ja olen pelännyt lasteni joutuvan aikanaan samaan tilanteeseen. Olin siis itse arka ja ujo, hyväksyntää janoava ja monin tavoin henkisesti ongelmainen lapsi (oli masennusta, ahdistusta, syömishäiriötä), ihmiset joita pidin parhaina ystävinäni pitivät minua lähinnä leikkikalunaan. Niin kutsuttu "ystävyys" oli jokapäiväistä manipulointia -  "ystävät" mm. yllyttivät varastelemaan ja käyttämään alkoholia ja päihteitä hälyttävän nuorena ja tekemään muitakin ikäviä tekoja sillä verukkeella, etteivät enää hengaisi kanssani jos kieltäytyisin.

Jotkut ovat ihmetelleet sitä, miten uhri hakeutui kiusaajiensa seuraan, mutta minä ymmärrän täysin. Yksinäisenä ja huonoitsetuntoisena lapsena sitä usein janoaa ystävyyttä ja hyväksyntää ja yrittää kaikin tavoin saada sitä jopa ihmisiltä, jotka todellisuudessa vain manipuloivat ja käyttävät henkistä ja fyysistä väkivaltaa sinua kohtaan hauskuuttaakseen itseään. Itsekin otin monesti turpiin ja esim. join itseni vaaralliseen kuntoon, selviydyin noista vuosista tosin vain parilla aivotärähdyksellä ja murtuneella kädellä.

No mutta, takaisin aiheeseen. Mielessäni on pyörinyt paljon samanlaisia asioita - jos saisin tietää lapseni tehneen jotain Koskelan tasoista, en todellakaan haluaisi hänen elävän enää ikinä normaalia elämää. Jos lapsi saisi vain parin vuoden vankilatuomion (joka on tällaisessa tilanteessa mielestäni sama, kuin oikeuslaitos olisi vain sanonut "soo soo"), mä varmaan lapsen vapauduttua veisin hänet autoreissulle, jolta kumpikaan meistä ei palaisi.

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi sen jälkeen enää lapseni.

Kyllä hän yhä olisi sinun lapsesi sanoit sinä mitä tahansa. Ei se ole asia, jota voi noin vain muuttaa, sillä vaikka et enää olisi missään tekemisissä lapsesi kanssa niin silti hän olisi sinun lapsesi.

Suomi on sen luokan kommunistimaa että sitä vaan taputetaan päähän ton johdosta,