Mitä tekisit, jos saisit tietää lapsesi olleen osallisena murhaan?

Olisin epäonnistunut kasvattajana ja yhteiskunta ei nuoria kovin kovalla otteella rankaise. Rankaisisin siis itse lastani ja kasvattaisin hyvin tiukalla kädellä, jos olisin järjissäni. Yrittäisin korjata oman osani nii paljon kuin mahdollista. Luultavasti vihaisin, mutta silti rakastaisin lastani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia mutta sanoisin että en pysty enää olemaan vanhempi. Selviäisin periaatteessa melkein mistä vain mutta raja kulkisi tässä. En halua enää jatkossa olla tekemisissä. Rajansa kaikella. En enää pystyisi.

Vaikka lapsi pärjäisi koulussa, olisi mennyt lukioon ym. ja tuo olisi lapsen ainoa hölmöily?

Hölmöily?

Murha on  suunniteltu ja peruuttamaton teko. Hölmöilyä on kaupasta näpistäminen tai vastaava, pientä harmia aiheuttava ja hetken mielijohteesta tehty teko.

Vierailija kirjoitti:

Murha on  suunniteltu ja peruuttamaton teko. Hölmöilyä on kaupasta näpistäminen tai vastaava, pientä harmia aiheuttava ja hetken mielijohteesta tehty teko.

Suurin osa näpistelyistä on ennalta harkittuja ja suunniteltuja

Ei sitä voi edes kuvitella. Varmaan lamaantuisin täysin ja joutuisin psykiatriselle osastolle. Tunnen erään ihmisen jonka lapsi aiheutti vahingossa toisen lapsen kuoleman, perhe ei toipunut siitä koskaan ja lapsi aikuistuttuaan ajautui rikoskierteeseen, kai ajatuksella että kun pahin on jo tapahtunut niin antaa mennä vaan.

No en kuule yhtään osaa sanoa.

Tuskin kuitenkaan lastani hylkäisin, mitä se ketään auttaisi? Yrittäisin tukea hänet rangaistuksen kärsittyään takaisin elämään.

Kyllä ois peiliin katsomisen paikka jos lapsi murhaan syyllistyisi.

"Vaikka lapsi pärjäisi koulussa, olisi mennyt lukioon ym. ja tuo olisi lapsen ainoa hölmöily?"

Pahinta elämässä on se että jollekin syyttömälle tehdään peruuttamattomasti pahaa raa alla tavalla. Se kertoo jo jotain sellaista luonteesta, mitä ei hyvät numerot todistuksessa paikkaa. Tarvitsisin irtiottoa jo oman mielenterveyteni vuoksi.

Sanoisin että kasvatin hänet toisin ja antaisin sen jälkeen selvitä itse. Välejä en katkaisisi sinänsä mutta vastaus olisi melko lailla kaikkeen avun anelemiseen ja valitukseen voi voi.

Paljon on meidän perheessä annettu anteeksi sähläämisiä, päihdeongelmia, raha-asioiden sössimistä, autojen kolarointia ja kaikkea, mutta tätä en antaisi anteeksi. Se olisi siinä sitten. Laittaisin välit lopullisesti poikki ja tuolla perusteella varmasti saisin tehtyä lapseni myös perinnöttömäksi, koska sellaiseen vaaditaan käsittääkseni erittäin painava syy ja tämä on sellainen.

Ei tuollaista asiaa vaan voi antaa anteeksi. Ihmiset muuttuu, sen tiedän kyllä. Mutta jos tekee jotain tuollaista, saa sen muutoksensa kanssa sitten hyvittää tekonsa yhteiskunnalle loppuelämänsä nöyränä.

Vierailija kirjoitti:

Paljon on meidän perheessä annettu anteeksi sähläämisiä, päihdeongelmia, raha-asioiden sössimistä, autojen kolarointia ja kaikkea, mutta tätä en antaisi anteeksi. Se olisi siinä sitten. Laittaisin välit lopullisesti poikki ja tuolla perusteella varmasti saisin tehtyä lapseni myös perinnöttömäksi, koska sellaiseen vaaditaan käsittääkseni erittäin painava syy ja tämä on sellainen.

Ei tuollaista asiaa vaan voi antaa anteeksi. Ihmiset muuttuu, sen tiedän kyllä. Mutta jos tekee jotain tuollaista, saa sen muutoksensa kanssa sitten hyvittää tekonsa yhteiskunnalle loppuelämänsä nöyränä.

Lain mukaan tuo ei riitä. Rikoksia pitäisi olla useampia.

Vähän aineen vierestä, mutta oma poikani on pahoinpidellyt törkeästi entisen vaimonsa ja muutenkin ollut väkivaltainen häntä kohtaan. Kun sain tietää en ole voinut antaa sitä ikinä anteeksi enkä voi hyväksyä millaiseksi mieheksi poikani on kasvanut. Väkivaltaa ei ollut koskaan kotona, ei ollut nuorena väkivaltainen eikä koulussa ongelmia. Kun sain tietää asiasta en voinut sitä ensin hyväksyä koska en ollut sitä puolta pojastani koskaan nähnyt. Olen vain pettynyt ja pahoillani poikani aiheuttamasta kärsimyksestä sekä siitä millainen mies hänestä kasvoikaan. Emme ole puhuneet 6 vuoteen koska poika ei näe itsessään tai toiminnassaan mitään vikaa vaan syy oli aina ex vaimossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon on meidän perheessä annettu anteeksi sähläämisiä, päihdeongelmia, raha-asioiden sössimistä, autojen kolarointia ja kaikkea, mutta tätä en antaisi anteeksi. Se olisi siinä sitten. Laittaisin välit lopullisesti poikki ja tuolla perusteella varmasti saisin tehtyä lapseni myös perinnöttömäksi, koska sellaiseen vaaditaan käsittääkseni erittäin painava syy ja tämä on sellainen.

Ei tuollaista asiaa vaan voi antaa anteeksi. Ihmiset muuttuu, sen tiedän kyllä. Mutta jos tekee jotain tuollaista, saa sen muutoksensa kanssa sitten hyvittää tekonsa yhteiskunnalle loppuelämänsä nöyränä.

Lain mukaan tuo ei riitä. Rikoksia pitäisi olla useampia.

Eikö muka riitä yksi rikos, jos se on pahin kaikista, eli ihmisen tappaminen? Sitäpaitsi tuossahan on jo monta rikosta jos siihen sisältyy kiduttamista, vapaudenriistoa ja mitälie. 

Pistäisin välit poikki lapseen. En antaisi anteeksi. 

Täysjärkinen 5-vuotias lapsi ymmärtää jo, että muita ihmisiä (ja eläimiä) EI SAA SATUTTAA. Eikä varsinkaan rääkätä sadistisesti monen tunnin ajan.

Jotkut lapset ovat syntymähulluja. Siinä ei auta mikään kotikasvatus. Lapsi olisi kuulunut pakkohoitoon jo 5-vuotiaana.

Hakisin vimmaisesti apua perheeni muille lapsille, jos jotenkin pysyisin tolkuissani.

Jossittelu, mitä vanhemman pitäisi tehdä, jos lapsessa on poikkeavia piirteitä, ajaa suunnattomiin eettisiin kysymyksiin, mikä lienee yksi syy, miksi psykopatia ei diagnosoida alaikäisellä.

Jos asia on lääketieteellisesti mitattavissa, niin mitäpä voit tehdä, jos oma lapsesi syntyy aivoiltaan tunnepuolelta vajaana ja manipuloivana? Olen tätä tosi paljon miettinyt. Teoriassa paljonkin, mutta aika raakile olin itse, kun esikoinen syntyi.

Asiantuntijoiden mukaan ainakaan aikuista ei voi hoitaa. Voiko lasta? Mitä perhe voi tehdä, jos yksi lapsi vain kasvaa kieroon, ja muut ovat normaaleja?

Omani ovat kunnollisia, viihtyvät kotona ja tiedän, missä viipeltävät. Mutta tämä ei ole ehkä omaa mahtavuuttani. Olen aika vajavainen ihminen ja äitinä onnistunut, koska lapseni ovat olleet superhelppoja aina.

Vaatisin, että lapseni omistaa loppuelämänsä katumiseen ja sovitustyöhön. Esimerkiksi lahjoittaa koko elämänsä ison osan tuloistaan uhrin vanhemmille tai koulukiusattujen hyväksi tehtävään työhön, ja muutenkin yrittää kaikin keinoin tehdä mahdollisimman paljon hyvää.

Häpeäisin. Menettäisin työkykyni. Masentuisin. Muuttaisin muualle. Vaihtaisin nimeä.

Psykopaattiset piirteet näkee jo lapsilla ja kyllähän näillä pojilla selkeästi on jo diagnoosi muuten tätä murhaa ei olisi tapahtunut. Veikkaan että rikoskierre jatkuu näillä myöhemmin myös. Vanhempien tilanteeseen on vaikea ottaa kantaa. Kukin reagoi miten reagoi. Norjalaisen A. B. Breivikin vanhemmista äiti masentui ja sairastui syöpään ja kuoli ja isä ja sisarukset asuu pysyvästi ulkomailla.

Kauheinta tässä on se, että nämäkin on muutaman vuoden päästä taas vapaina. Ja entistäkin sekavampia, koska heillä on jäänyt tärkeä kehitys teinistä aikuiseksi kokonaan välistä. Minusta jos tappaa jonkun ja oikein kiduttamalla hitaasti vieläpä, joutaisi pysyvästi pois muusta yhteiskunnasta.

Tiedän että se maksaa paljon, mutta kai heillä voi jotain pakkotöitä siellä teettää? Eikös vangeilla ennenvanhaan teetetty rekisterikilpiä, vai onko sekin jo kielletty koska eihän vangeilla pidä töitä teettää? Sen sijaan tilataan kiinasta kaikkea krääsää mitä on epäinhimillisissä oloissa tehty, se on kaikille ihan ok. 

Mun mielenterveys romahtaisi täysin jos oletetaan siis kuulevani jonkun olemassa olevista lapsistani tekevän sellaista. Ei mitään siihen viittaavaa, ei lähellekään. Toki kaikissa on pahojakin piirteitä, mutta harvinaista, että menee niin äärettömän pitkälle pahuus.

Sori, koitan vastata kysymykseenkin... Jos olisi vain yksi lapsi olisi varmaan helpompaa. A. Toivoisin lapsen päätyvän vankimielisaaraalaan loppu elämäkseen (toivottavasti lyhyeksi ajaksi) ja tekisin itsemurhan. En jaksaisi muuta B. Ei joudu pakkohoitoon vaan jonain päivänä vapautuu vankilasta. En nyt kysyttäessä usko, että toivoisin vapautuvan. Pitäisikö lapsi lavastaa jostain rikoksesta, vaikka huumekaupasta tai l****p*rnon levittämisestä. Sitten kun tekijä olisi viimein täysi-ikäinen alkaisi saada pidempiä tuomioita. Yrittäisin saada vankeuteen tai suljetulle, se olisi kai minun vastuuni vanhempana.

Kun onkin useampi lapsi, tulisin hulluksi, yrittäisin huolehtia ja rakastaa sisaruksia, pelkäisin heidänkin yllättävän.

Olisi yksi tai kaksi tai kolme lasta, epäilisin kaikkia ja näkisin kaikkialla pahaa. Ehkä monien vuosien jälkeen pystyisin puhumaan aiheesta ja pyhittäisin lopun elämäni rikoksia ehkäisevälle työlle ja tutkimukselle varmaan. Ja luulen, että haluaisin silti kuolla (mahdollisimman kivuttomasti!)

Oikeat Koskelan tekijät ovat tavoitelleet hyötyä väkivallalla jo ennen Koskelan tekoja, lukaisin tästä, taustalla on aina havaittavaa väkivaltataustaa (tekoja tai hyvin harvoin vain fantasiointia, mutta vähintään selvää fantasiointia) ennen tällaiseen syyllistymistä. Meidän lapsilla ei ole havaittavissa, siksi en voi yrittää samaistua hyvin tekijöiden vanhempiin koska heidän lapsessaan tämä ei tullut yhtä paljon yllätyksenä kuin kelle tahansa normaalille tulisi.

Kuitenkin.. en yleensä ole taikauskoinen, mutta tällä kertaa en mene sanomaan etteivät lapseni milloinkaan tekisi tällaista. Onhan aina riski, vaikka aivovaurio tulee ja karmeeta jos omat lapset tuollaiseen syyllistyisivät.