Lue keskustelun säännöt.
yli 40 vuotias nainen eikä ainuttakaan parisuhdetta
25.02.2021 |
Otsikossa siis minä. Välillä ihmettelen että löytyykö muitakin samanlaisia, eli siis ihmisiä jotka -syystä tai toisesta- eivät ole koskaan seurustelleet, saati eläneet parisuhteessa.
Omalta kohdaltani syitä voi vain arvailla, mutta oletettavasti introvertti luonne, huonot sosiaaliset taidot ja ylipaino ovat ne olennaisimmat, mutta toisaalta taas eivät kaikki introvertit, sosiaalisesti kömpelöt ja ylipainoiset myöskään elä elämäänsä ilman parisuhdetta.
Joskus parikymppisenä minulla oli pari yritelmää aloittaa jotain seurustelua, mutta valitettavasti opin vain sen, että olen lähinnä luonnonlahjakkuus karkoittamaan tahtomattani miehiä pois, ja lopulta kyllästyin edes yrittämään.
Kommentit (48)
Minä, 39v. Normaalipainoinen, en ihan hoikka mutta en missään nimessä ylipainoinen. Hyvin naisellinen tyyliltäni, käytän mekkoja, kauniita kenkiä, pitkät hiukset jne. Olen sosiaalinen, laaja kaveripiiri. Olen fiksu ja hyvässä työssä.
Ja olen the friendzone girl. Jokaikinen mies jolle olen tehnyt aloitteen on halunnut olla ystävä. Myös ne jotka on ihan selkeästi flirttailleet. Seksiä olen saanut kaksi kertaa minkä jälkeen mies haukkui ja jätti.
Enää en yritä ja koitan parhaani mukaan olla ruokkimatta sitä kaipuuta. Minulla olisi paljon annettavaa parisuhteelle mutta kun kukaan ei sitä halua, en voi sitä pakottaa tapahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsetunto kuntoon, elämänasenne ratkaisee. Varattuja älä natseke, sen sijaan ole avoimin mielin sinkkuihin tutustuessa. Ulkokuori ei tee sielunkumppanuutta
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto kuntoon, elämänasenne ratkaisee. Varattuja älä natseke, sen sijaan ole avoimin mielin sinkkuihin tutustuessa. Ulkokuori ei tee sielunkumppanuutta
Katsele*
Ota mielialalääkkeet avuksi niin pystyt hymyilemään vaikka ei olisi aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto kuntoon, elämänasenne ratkaisee. Varattuja älä natseke, sen sijaan ole avoimin mielin sinkkuihin tutustuessa. Ulkokuori ei tee sielunkumppanuutta
Ei ratkaise. Olen ollut koko elämäni iloinen, elämänmyönteinen, sosiaalinen, aktiivinen. Harrastan, matkustan, teen, koen. Tosiaan kiinnostuneita miehiä on ollut 0. T. Tuo 39v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikkarin risteilyllä irtoaa aina.
Minä! Ikää 32 enkä ole koskaan käynyt edes treffeillä eikä yksikään mies ole tietääkseni koskaan ollut edes ihastunut muhun. Suhdetta olen toivonut yläasteelta asti ja katsonut vierestä kun kaikki kaverini ulkonäköön, painoon, luonteeseen katsomatta saavat suhteen ja uusi mies löytyy jo ennen kuin edellinen suhde on edes päättynyt. En ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä! Ikää 32 enkä ole koskaan käynyt edes treffeillä eikä yksikään mies ole tietääkseni koskaan ollut edes ihastunut muhun. Suhdetta olen toivonut yläasteelta asti ja katsonut vierestä kun kaikki kaverini ulkonäköön, painoon, luonteeseen katsomatta saavat suhteen ja uusi mies löytyy jo ennen kuin edellinen suhde on edes päättynyt. En ymmärrä.
Juuri näin! Oikein jonossa on kaikille tulijoita ja puhelin laulaa kaikki illat. Työpaikalla kahvihuoneessa flirttaillaan ja hups kohta on häät ja vauva. Mulle taas sanotaan vaan että anteeksi voitko siirtyä pois tieltä 😂. En ole koskaan ollut kenellekään se erityinen nainen, olen vaan se kaveri. Katson itseäni peilistä ja näen nätin naisen josta ihan hyvin joku voisi tykätä. En vaan ymmärrä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä! Ikää 32 enkä ole koskaan käynyt edes treffeillä eikä yksikään mies ole tietääkseni koskaan ollut edes ihastunut muhun. Suhdetta olen toivonut yläasteelta asti ja katsonut vierestä kun kaikki kaverini ulkonäköön, painoon, luonteeseen katsomatta saavat suhteen ja uusi mies löytyy jo ennen kuin edellinen suhde on edes päättynyt. En ymmärrä.
Juuri näin! Oikein jonossa on kaikille tulijoita ja puhelin laulaa kaikki illat. Työpaikalla kahvihuoneessa flirttaillaan ja hups kohta on häät ja vauva. Mulle taas sanotaan vaan että anteeksi voitko siirtyä pois tieltä 😂. En ole koskaan ollut kenellekään se erityinen nainen, olen vaan se kaveri. Katson itseäni peilistä ja näen nätin naisen josta ihan hyvin joku voisi tykätä. En vaan ymmärrä...
Samaistun niin tuohon että kaikkiin muihin ihastutaan ja rakastutaan, ja minä olen aina vaan tiellä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
42 v sai lapsen ei niin vakiintuneessa suhteessa ja saa toteuttaa itseään yh:na.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi yli viisikymppinen erakkonainen joka ei ole koskaan seurustellut. Kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut, paitsi pari tyyppiä kun olin alle kaksikymppinen, mutta tunne ei ollut molemminpuolista. Kun vuodet vierivät niin kaverini löysivät seurustelukumppaneita kerta toisensa jälkeen ja päätyivät naimisiin ja saivat lapsia. He lopettivat yhteydenpidon jossain vaiheessa, joten en halunnut häiritä heitä enää.
Nautin yksinolosta ja olenkin jämähtänyt neljän seinän sisälle, mitä nyt käyn kaupassa ja kävelyllä kun on kaunis ilma. Korona on ollut jopa jollain lailla helpotus kun voi oikein "luvan kanssa" olla erakko. Olen tällä hetkellä työtön, mutta olen tehnyt paljon pätkätöitä.
En edes kaipaa parisuhdetta kun sitä ei koskaan ole ollut. Olen ainakin säästynyt sydänsuruilta. Ainoastaan vanheneminen pelottaa ja kuinka selviän siitä yksin kun ei ole apua kenestäkään.
Vierailija kirjoitti:
U L I N A I S E T koolla jeee
Niin teidän miesten kun on vaikea ymmärtää että myös meitä yksin jääneitä naisiakin on olemassa. Varmasti suurin osa naisista saa miehen suhteeseen mutta on myös meitä jotka menevät ikisinkkuna hautaan ja sitähän te ette halua kuulla/hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä löytyy kanssa eräs, jolle sellainen asia kuin parisuhde ei todellakaan ole tullut tutuksi. Ja täytyy sanoa, että en tiedä mitä tekisin, jos tämän ikäisenä (pian 40 v) siihen tulisi mahdollisuus.
Meinaan kun kaikki odottavat tämän ikäisellä olevan parisuhdekokemusta, niin tulisiko siitä suhteesta edes yhtään mitään, kun olisin pihalla kuin lumiukko siitä, että miten parisuhteessa pitäisi olla ja elää. Ja kenellä edes riittäisi kärsivällisyyttä ja intoa tällaisen ihmisen kanssa elämiseen.
Minä olen 32-vuotias korkeakoulutettu, työssäkäyvä, vakavarainen, normaalipainoinen ja perusnätti nainen. Jossain määrin introvertti, mutta en mikään erakko. Minulla on harrastuksia ja minun on helppo jutella ihmisten kanssa ikään, sukupuoleen ja siviilisäätyyn katsomatta.
En kuitenkaan ole koskaan seurustellut ja ensisuudelmakin on vielä kokematta. Jostain syystä ei ole koskaan tullut vastaan miestä, jonka kanssa olisi ollut riittävästi molemminpuolista kiinnostusta. Minulla on lapsesta asti ollut paljon kaveripoikia, ja välillä on tuntunut, ettei minua välttämättä nähdä naisena ollenkaan vaan enemmänkin "hyvänä jätkänä", vaikka pukeudun kyllä naisellisesti.
Mieluummin olen yksin kuin huonossa parisuhteessa, jossa ei ole molemminpuolista rakkautta, mutta harmittaa, että lapsihaaveet taitavat jäädä toteutumatta. Lisäksi etenkin nyt koronapandemian aikaan on ollut tosi yksinäistä, kun ei pääse perhettä ja kavereitakaan halaamaan.
Meinasin sanoa että katso peiliin, sieltä löytyy syy. Mutta olitkin näköjään itse jo hoksannut.
Aluksi Ilahduttavaa, että tämä avaus on tähän mennessä saanu niin monta yläpeukkua.
Sitten omasta tilanteestani
Olen noin 40 vuotias (mies), enkä eleäessäni ole ollut parisuhteessa. Pidän mahdollsiena, että saatan vielä joskus olla. Valehtelisin jos väittäsin, että aina olen viihtynyt sinkkuna. Mutta olen oppinut viihymään ja nauttimaan sinkkudestani. (En koe itseäni inrto, enkä ekstro -veritkisi, vaan joain näiden ääripäiden väliltä).
Ei sinkkuna olo aina ole (ollut) mukavaa, vaan mikäpä olisi. Niin parisuhteessa kuin sinkkuna olemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tokihan sitä joskus edelleen tosinaan aattelehtii, että mitä oikeastaan menetän, jos elän ja olen loppu ikänikin sinkkuna.
Olsihan se parisuhde mukava saada kokea, koska ei tämä nyt mikään eriyinen ylpeyden aihe ole, eikä koskaan ole ollut mikään erityinen tavvoite elää aina sinkkuna. Ei sinkkuudelleni ole mitään yksittäsitä syytä ole; tai en ainakaan itse sitä tunnista tai hahmota.
En osaa asiaa liiemmin mainostaa "iiksinkkuuttani" mutta en toki kielläkään.
Rehellien vastaukseni on saattanut joskus hämmentää ja osan jopa karkoittaa; ikäänkuin joillekin ikisinkuudessa olisi jotain hyvin epäilyttävää ja siten kartettavaa...
Ehkä onkin, jos ikisinkusta on aistittavissa, että hänel odouksia, joita olisi ellei mahdoton niin ainakin raskasta toteuttaa. On ihan yleisinhimillsitä, että toivoo rakkautta ja mahdollisuutta elää sen yhden ja eriyisen kanssa...
Ei kenelläkään ole velvollisuutta olla ja elää parisuhteessa. Se on mahdollsiuus, joka monelle tarjoutuu, mutta ei voi odottaa tai vaatia, että jonkun olisi ikäänkuin velvollisuus ryhtyä siihen juuri sinun kanssasi, ellei hän sitä itse halua ja toivo samalla.
Kuullostanee itseriittoiselta kun väitän, että olen myös kokenut lievää myötähäpeää kun olen lukenut juttuja iksinkkuina eiintyvistä. Välillä kun on tuntunut, että osa heistä olisi enempi vailla oikeaa lääkitystä. Kotiinsa siivoajaa ja ruuan laittajaa (/ "yleiskonetta") tai satujen prinnssiä tai prinsessaa...
Tai sitten ihan ketä hyvänsä, joka huomaisi ja kuuntelisi, ehkä jopa koskettaisi. -- Jolloin ikisinkun asemasta ulsi puhua hyvin yksinäisestä.
Turhautaa väillä menee joko tahattomasti tai tarkoituksella sekaisin se, mitä on olla ja elää yksin vs. mitä on olla je elää jne yk-si-näi-se-nä.
Toki omaan koko ikäni kestäneeseen sinkkuuteni voi syynä pitää sitä, että en ole nähnyt tarpeeksi vaivaa saati työtä sen eteen, että löytäsin itselleni kumppanin. (Olen toki vuosein saatossa tapaillut, niin kuin treffaillut naisia)
En odota, että kukaan tulisi kotoanikaan minua hakemaan. Sinisilmäisenä, kenties myös hieman hölmönä ja naivina luotan siihen, että "pääsen" tai saatan vielä joskus elää ja olla parisuhteessa, jos niin on tarkoitettu, ellei niin jatkan ja olen sinkkuna, niin kuin toistaiseksi olen ollut.
Kuitenkin, niin että jos asetun olemaan ja elämään parisuhteessa, niin olen siinä täysillä mukana; en kuitenkaan niinkuin takiainen vaan sallien ja mahdollsiaten toiselle myös "omaa aikaa" (, niinkuin hän toivon mukaan myös minulle). Mutta niin, että tunnemme molemmat, että meidän on pääsääntöisesti parempi elää yhdessä parina kuin kumpaisenkaan yksin. - Vaikka ihan hyvää ja tyydyttävää elämää saattaisimme elää tai olsimme eläneet ennen kuin tilanne lopulta etenisi niin, että haluaisimme elää yhdessä parina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä! Ikää 32 enkä ole koskaan käynyt edes treffeillä eikä yksikään mies ole tietääkseni koskaan ollut edes ihastunut muhun. Suhdetta olen toivonut yläasteelta asti ja katsonut vierestä kun kaikki kaverini ulkonäköön, painoon, luonteeseen katsomatta saavat suhteen ja uusi mies löytyy jo ennen kuin edellinen suhde on edes päättynyt. En ymmärrä.
Juuri näin! Oikein jonossa on kaikille tulijoita ja puhelin laulaa kaikki illat. Työpaikalla kahvihuoneessa flirttaillaan ja hups kohta on häät ja vauva. Mulle taas sanotaan vaan että anteeksi voitko siirtyä pois tieltä 😂. En ole koskaan ollut kenellekään se erityinen nainen, olen vaan se kaveri. Katson itseäni peilistä ja näen nätin naisen josta ihan hyvin joku voisi tykätä. En vaan ymmärrä...
Samaistun niin tuohon että kaikkiin muihin ihastutaan ja rakastutaan, ja minä olen aina vaan tiellä :(
Niinpä. Yksi kaveri kerran kertoili tilanteita kuinka häntä on kadulla lähestytty ja pyydetty treffeille, kerran jopa tuntematon antoi kukan ja sanoi että anteeksi olet niin kaunis että pakko lähestyä... Heille tuli vuoden suhde. Ja kysyi sitten että mitäs sellaisia tarinoita mulla on?? HAHA! 😅 Ei edes meinannut uskoa että ei yhtään tarinaa, lähestymistä, treffikutsua. Ikinä.
Toinen kaverini oli töissään tarjoilijana, hiukset sotkuponnarilla ja ilman meikkiä, kun häntä lähestyi jumalattoman komea mies sanoen että pakko pyytää numeroa koska olet niin kaunis. Ko. Mies paljastui komean lisäksi älykkääksi ja mukavaksi, ja ovat jo vuosia onnellisesti yhdessä.
Mä taas olin 7 vuotta asiakaspalveluammatissa - hymyillen palvelin jokaista asiakasta, mutta sain osakseni h--aksi haukkumista, en suinkaan kehuja.
En ole seinäruusu, en hiljainen hissukka, en outo, en mt-ongelmainen. Minulla on paljon ystäviä ja vilkas sosiaalinen elämä. Vain tämä asia puuttuu: miehille olen näkymätön.
Ja ennen kuin joku tulee aukomaan - olen itse aktiivisesti lähestynyt lukuisia miehiä ja tullut torjutuksi. En odota että joku prinssi tulee hakemaan. Mutta niinkin käy joillekin naisille, kuten ystävieni esimerkit osoittavat.
Olen nuorempi , 28v mutta en ole minäkään koskaan löytänyt oikeaa suhdetta mistään. Jotain baarijuttuja on ollut humalassa kauan sitten, mutta "oikeassa elämässä" en vain tutustu kehenkään kuka tykkäisi minusta. Vain sellaiset tyypit on lähestyneet, keistä huomaa että pelkkä seksi on mielessä ja lähestyvät oikeasti ihan kaikkia naisia.
Syitä mitä saatan asialle keksiä on mainitsemasi epäsosiaalisuus, en pukeudu nätisti ja naisellisesti, en ole muutenkaan mikään naisellinen nainen, en oikeastaan varmaan erotu harmaasta seinästä mitenkään.