Nyt se on todettu; lihavuus ei ole ihmisen oma syy
Tänään Sanomalehti Kalevassa lihavuustutkija ja professori Kirsi Pietiläinen toteaa "Kun ihminen lihoo, hänen kehonsa ja aivonsa muuttuvat niin, että ne alkavat suosia lihavuutta, eikä ihminen itse voi sille mitään".
Lisäksi terveyskirjasto.fi-sivustolla sanotaan; Nykyään tiedetään, että lihavuuteen taipuvaisilla ihmisillä aivojen toiminnan biologia on osittain erilaista kuin normaalipainoisilla. Lihavia henkilöitä ei voida syyttää itsekurin tai tahdonvoiman puutteesta, sillä taustalla on biologisia eroja.
Että muistakaa, jos pilkaatte jotakuta lihavuudesta, se on melkein sama kuin pilkkaisitte syöpäsairasta hänen syövästään.
Kommentit (175)
Kyllä ne geenit varmasti vaikuttaa lihavuuteenkin. Tosin nykyään näkee paljon käytettävän geenejä ja ties mitä muutakin tekosyynä omalle huikealle painoindeksille. Jotkut "fat activist" -tyypit pokalla väittävät, että laihduttaminen on mahdotonta, x% lihoo takaisin jos onnistuukin laihduttamaan ja kaikkea muuta tällaista.
Yksi heidän lempimantransa tuntuu olevan "diets don't work". No juu, dieetit eivät toimi pidemmän päälle, mutta diet englanniksi tarkoittaa myös ruokavaliota ja sitä he eivät tunnu tajuavan. "I'm on this kind of diet" ymmärretään joksikin väliaikaiseksi kitudieetiksi vaikka kyse olisi ihan pysyvästä ruokavaliosta.
Vierailija kirjoitti:
Minä oon aina ollut hoikka, vaikka mitä söisin. Joten helposti pystyn kuvittelemaan, että toiset on lihavia, vaikka kuinka vähän söisi. Olen jo nelikymppinen ja berliininmunkkia, hamppari-aterioita, pizzaa menee säännöllisesti. Ei mitään vaikutusta painoon. En edes liiku kuin pakolliset, olen aina vihannut hikiliikuntaa.
Usein jopa huvittaa, kun ihmiset luulee että syön jotenkin terveellisesti. Tai ylipäänsä että hoikat syö terveellisesti. Tottakai heitäkin on paljon, jotka oikeasti joutuu miettimään valtavasti syömisiään, mutta suuri osa pysyy hoikkana ihan vaan geenien ansiosta.
Tämä harha monella hoikalla. Voi kun näkisitte mitä oikea ahmija syö kotona piilossa. Siinä ei yks pizza ole edes alkupala. Munkkeja menee se koko laatikko mitä saa kaupasta 12kpl. Eikä nuo edes riitä .
Kotiruokaakin menee helposti 4l kattilallinen jos ei ole muita syömässä.
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalla unohtui että lihavuus on vasta nyt räjähtänyt, jos tuo uus teoria pitäisi paikkaansa, lihavia ois ollu yhtä paljon aina ennenkin.
T. toinen tutkija, eri alalta.
Onhan lihavia aina ollut, mutta rikkaissa, joilla on vara syödä ja palvelusväki tekemässä työt.
Nyt, meillä on halpaa ruokaa saatavilla yhä kasvavissa määrin suuremmalle osalle ihmisiä ja koneistuminen ja teknologia tekee meidän työt.
Jos lihavuudesta ei voi parantua, niin miten sitten masennuksesta voi?
Yleensä äiti ohjaa lapsen syömistä todella paljon. Jos äiti lihava ja jo diabetes niin todellakin ruokavalio huono. Lapsi matkii äitiään.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä äiti ohjaa lapsen syömistä todella paljon. Jos äiti lihava ja jo diabetes niin todellakin ruokavalio huono. Lapsi matkii äitiään.
Lapsen lihavuus on AINA tyhmien vanhempien vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalla unohtui että lihavuus on vasta nyt räjähtänyt, jos tuo uus teoria pitäisi paikkaansa, lihavia ois ollu yhtä paljon aina ennenkin.
T. toinen tutkija, eri alalta.
Toisaalta tätä geneettistä alttiutta edesauttaa nykyaikainen elämäntapa, jossa liikumme yhä vähemmän ja saamme melko vaivatta houkuttelevaan pakettiin käärittyä energiaa yli tarpeemme. Näin ei ole ollut aina.
Täällä jotkut huutelee, että ”itse ihminen ruuan lauttaa suuhunsa”, mutta jos asia olisi noin yksinkertainen, ei lihavuus olisi ongelma. Geneettinen/biologinen alttius on YKSI selittävä tekijä, yhtälailla on tutkimusta opittujen tapojen merkityksestä, yksilön persoonallisuuden piirteistä tai sosioekonomisen aseman yhteydestä elintapoihin ja terveyskäyttäytymiseen. Miksi ihmeessä kukaan kuvittelee että pelkkä tieto riittäisi?
Yksi painonpudotuksen epäonnistumista ennustava tekijä on ehdottomuus ja mustavalkoisuus. Sama asenne paistaa myös lihavuuteen liittyvässä keskustelussa. Ei ymmärretä ihmistä, ei sitten yhtään. Ja edelleen kuvitellaan että yksi selitys kattaisi kaiken.
Ihminen on itse vastuussa omasta lihomisestaan. Lihominen on sen takia 100% omaa syytä sillä, jotta voi olla lihava niin ihmisen pitää joka päivä ITSE aktiivisesti lihottaa itseään.
Köyhyys esim. voi tulla laiskuudesta. Kun ei tee mitään niin ei saa mitään. Mutta lihavuus ei voi tulla. Vaikka makaisi aamusta iltaan sängyllä niin ei liho, ELLEI ITSE AKTIIVISESTI syö liikaa energiaa.
Yhtä hyvin voitaisiin tuohon logiikkaan nojaten todeta, että masennus on aina omaa syytä ja MIELENHEIKKOUTTA.
Niinhän se onkin. Masennus johtuu aina omasta ajattelusta. Kun ajattelet vain huolia, murheita ja epäkohtia omassa elämäntilanteessasi, masennut. Kun ajattelet ettet saa mitään aikaiseksi, masennut jne. Ei kukaan laita masentavia ajatuksia omaan päähäsi kuin sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisiä kiinnostaa toisten paino näin paljon?
Koska lihavat aiheuttavat valtavasti ylimääräisiä kuluja terveyspalveluissa.
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalla unohtui että lihavuus on vasta nyt räjähtänyt, jos tuo uus teoria pitäisi paikkaansa, lihavia ois ollu yhtä paljon aina ennenkin.
T. toinen tutkija, eri alalta.
Mitäs sinulta unohtui?
Hiilidioksidin määrä on vasta nyt räjähtänyt ja lihavia ois ollu ennenkin jos oltais tupruteltu kaasua ilmakehään niin että roikaa.
Ai niin mutta eihän se hiilidioksidi lapa ruokaa suuhun vaan sinä itse. Tässä hormooneilla mitään tekemistä voi olla. Juu. Ei voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kehopositiivisuus on itse hankittua. Neurolepteissäkään ole pikku pillereissä mitään ihmekaloreita, itse ne silloinkin kaloreina syöden/juoden hankitaan. Mielihaluja lääkkeet toki voivat lisätä, mutta kalorit mätetään aina ihan itse.
Aina tätä samaa seliseliä ja toiset samanlaiset "tukemassa" näitä juttuja vaikka kaikki hyvin tietävät jotta läski on itse hankittua 😍
Lääkkeissä ei itsessään ole kaloreita, mutta pitkässä käytössä ne voivat vaikuttaa kehoon niin, että aineenvaihdunta hidastuu ja sekä nestettä että rasvaa kertyy helpommin. Ihminen siis lihoo, vaikka söisi täysin samoin (tai jopa vähemmän) kuin aikaisemmin. Neuroleptien ohella tällaisia lääkkeitä ovat mm. osa masennuslääkkeistä, kortisoni, e-pillerit ja muut hormonitoimintaan vaikuttavat valmisteet, varmaan moni muukin joka ei nyt tule mieleen.
Tuolloinkin ihminen toki laihtuu jos syö vähemmän kuin kuluttaa, mutta se oma kulutus on voinut tippua esim. 1700 kalorista vaikka 1200 kaloriin lääkkeen "ansiosta" (nämä nyt ovat hatusta vedettyjä esimerkkejä, mutta auttavat ehkä hahmottamisessa). Samalla saattaa olla jatkuva ja kalvava nälkä, kun valmiste on vaikuttanut kylläisyyden tunteeseen. Lisäksi on raskasta muuttaa ruokailutottumuksiaan, jos muutenkin kärsii esim. kivuista, psykoosista, syövästä tai masennuksesta samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalla unohtui että lihavuus on vasta nyt räjähtänyt, jos tuo uus teoria pitäisi paikkaansa, lihavia ois ollu yhtä paljon aina ennenkin.
T. toinen tutkija, eri alalta.
Toisaalta tätä geneettistä alttiutta edesauttaa nykyaikainen elämäntapa, jossa liikumme yhä vähemmän ja saamme melko vaivatta houkuttelevaan pakettiin käärittyä energiaa yli tarpeemme. Näin ei ole ollut aina.
Täällä jotkut huutelee, että ”itse ihminen ruuan lauttaa suuhunsa”, mutta jos asia olisi noin yksinkertainen, ei lihavuus olisi ongelma. Geneettinen/biologinen alttius on YKSI selittävä tekijä, yhtälailla on tutkimusta opittujen tapojen merkityksestä, yksilön persoonallisuuden piirteistä tai sosioekonomisen aseman yhteydestä elintapoihin ja terveyskäyttäytymiseen. Miksi ihmeessä kukaan kuvittelee että pelkkä tieto riittäisi?
Yksi painonpudotuksen epäonnistumista ennustava tekijä on ehdottomuus ja mustavalkoisuus. Sama asenne paistaa myös lihavuuteen liittyvässä keskustelussa. Ei ymmärretä ihmistä, ei sitten yhtään. Ja edelleen kuvitellaan että yksi selitys kattaisi kaiken.
Ihminen on itse vastuussa omasta lihomisestaan. Lihominen on sen takia 100% omaa syytä sillä, jotta voi olla lihava niin ihmisen pitää joka päivä ITSE aktiivisesti lihottaa itseään.
Köyhyys esim. voi tulla laiskuudesta. Kun ei tee mitään niin ei saa mitään. Mutta lihavuus ei voi tulla. Vaikka makaisi aamusta iltaan sängyllä niin ei liho, ELLEI ITSE AKTIIVISESTI syö liikaa energiaa.
Yhtä hyvin voitaisiin tuohon logiikkaan nojaten todeta, että masennus on aina omaa syytä ja MIELENHEIKKOUTTA.
Niinhän se onkin. Masennus johtuu aina omasta ajattelusta. Kun ajattelet vain huolia, murheita ja epäkohtia omassa elämäntilanteessasi, masennut. Kun ajattelet ettet saa mitään aikaiseksi, masennut jne. Ei kukaan laita masentavia ajatuksia omaan päähäsi kuin sinä itse.
Et kai koita tuputtaa tätä ajatustasi jollekin toiselle. Mitä jos hän omaksuu sen? Mahtaako jo positiivisesti ajatteleva masentua kommentistasi. Mitä jos masentuneiden määrä vähenisi. Mihin kaikki Talvivaaran mineraalit sitten laitettaisiin. Vihreät masentuvat. Akkuteollisuus masentuu. Lääkeyhtiöt masentuu. Lopulta iloiset sijoittajat masentuvat, koska masentuneita ei ole tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kehopositiivisuus on itse hankittua. Neurolepteissäkään ole pikku pillereissä mitään ihmekaloreita, itse ne silloinkin kaloreina syöden/juoden hankitaan. Mielihaluja lääkkeet toki voivat lisätä, mutta kalorit mätetään aina ihan itse.
Aina tätä samaa seliseliä ja toiset samanlaiset "tukemassa" näitä juttuja vaikka kaikki hyvin tietävät jotta läski on itse hankittua 😍Lääkkeissä ei itsessään ole kaloreita, mutta pitkässä käytössä ne voivat vaikuttaa kehoon niin, että aineenvaihdunta hidastuu ja sekä nestettä että rasvaa kertyy helpommin. Ihminen siis lihoo, vaikka söisi täysin samoin (tai jopa vähemmän) kuin aikaisemmin. Neuroleptien ohella tällaisia lääkkeitä ovat mm. osa masennuslääkkeistä, kortisoni, e-pillerit ja muut hormonitoimintaan vaikuttavat valmisteet, varmaan moni muukin joka ei nyt tule mieleen.
Tuolloinkin ihminen toki laihtuu jos syö vähemmän kuin kuluttaa, mutta se oma kulutus on voinut tippua esim. 1700 kalorista vaikka 1200 kaloriin lääkkeen "ansiosta" (nämä nyt ovat hatusta vedettyjä esimerkkejä, mutta auttavat ehkä hahmottamisessa). Samalla saattaa olla jatkuva ja kalvava nälkä, kun valmiste on vaikuttanut kylläisyyden tunteeseen. Lisäksi on raskasta muuttaa ruokailutottumuksiaan, jos muutenkin kärsii esim. kivuista, psykoosista, syövästä tai masennuksesta samalla.
Hatusta vedetyt luvut lupaa hyvää. Samoin erilaisten masennusten niputtaminen masennukseksi. Olet tehnyt siitä itsellesi rutiinin, mutta mitä hyötyä siitä on masentuneille?
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalla unohtui että lihavuus on vasta nyt räjähtänyt, jos tuo uus teoria pitäisi paikkaansa, lihavia ois ollu yhtä paljon aina ennenkin.
T. toinen tutkija, eri alalta.
Jos olet tutkija, niin ehkä olet tehnyt sellaisen empiirisen havainnon, että saatavilla olevan ruoan määrä on lisääntynyt valtavasti viime vuosikymmenien aikana.
Vierailija kirjoitti:
Jos lihavuudesta ei voi parantua, niin miten sitten masennuksesta voi?
Et sinä tai kukaan muukaan halua masennusdignoosia, koska sen jälkeen mitään somaattista vaivaa ei oteta vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihomisen syy on siinä joka tunkee lihoavan suusta alas enemmän kaloreita kuin lihoava kuluttaa. Oli biologia mitä tahansa harvaa väkisin lihavaksi syötetään.
Näin on. Eikä syöpäkään tule kenellekään terveet elämäntavat omaavalle.
Kyllä muuten tulee. Läheiseni - hoikka, savuton ja alkoholiton, liikkuva, terveellisesti syövä ihminen - sai juuri tässä kuussa syöpädiagnoosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalla unohtui että lihavuus on vasta nyt räjähtänyt, jos tuo uus teoria pitäisi paikkaansa, lihavia ois ollu yhtä paljon aina ennenkin.
T. toinen tutkija, eri alalta.
Jos olet tutkija, niin ehkä olet tehnyt sellaisen empiirisen havainnon, että saatavilla olevan ruoan määrä on lisääntynyt valtavasti viime vuosikymmenien aikana.
Valetutkijoita mahtuu 13 tusinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihomisen syy on siinä joka tunkee lihoavan suusta alas enemmän kaloreita kuin lihoava kuluttaa. Oli biologia mitä tahansa harvaa väkisin lihavaksi syötetään.
Näin on. Eikä syöpäkään tule kenellekään terveet elämäntavat omaavalle.
Kyllä muuten tulee. Läheiseni - hoikka, savuton ja alkoholiton, liikkuva, terveellisesti syövä ihminen - sai juuri tässä kuussa syöpädiagnoosin.
Jos tarkkoja ollaan, niin lääketieteessä ei ole määritelty tervettä elämäntapaa.
On olemassa WHO:n määritelmä terveydestä. Elämäntavasta sitä ei ole. Joskus se voi johtua huonosta tuurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijalla unohtui että lihavuus on vasta nyt räjähtänyt, jos tuo uus teoria pitäisi paikkaansa, lihavia ois ollu yhtä paljon aina ennenkin.
T. toinen tutkija, eri alalta.
Toisaalta tätä geneettistä alttiutta edesauttaa nykyaikainen elämäntapa, jossa liikumme yhä vähemmän ja saamme melko vaivatta houkuttelevaan pakettiin käärittyä energiaa yli tarpeemme. Näin ei ole ollut aina.
Täällä jotkut huutelee, että ”itse ihminen ruuan lauttaa suuhunsa”, mutta jos asia olisi noin yksinkertainen, ei lihavuus olisi ongelma. Geneettinen/biologinen alttius on YKSI selittävä tekijä, yhtälailla on tutkimusta opittujen tapojen merkityksestä, yksilön persoonallisuuden piirteistä tai sosioekonomisen aseman yhteydestä elintapoihin ja terveyskäyttäytymiseen. Miksi ihmeessä kukaan kuvittelee että pelkkä tieto riittäisi?
Yksi painonpudotuksen epäonnistumista ennustava tekijä on ehdottomuus ja mustavalkoisuus. Sama asenne paistaa myös lihavuuteen liittyvässä keskustelussa. Ei ymmärretä ihmistä, ei sitten yhtään. Ja edelleen kuvitellaan että yksi selitys kattaisi kaiken.
Ihminen on itse vastuussa omasta lihomisestaan. Lihominen on sen takia 100% omaa syytä sillä, jotta voi olla lihava niin ihmisen pitää joka päivä ITSE aktiivisesti lihottaa itseään.
Köyhyys esim. voi tulla laiskuudesta. Kun ei tee mitään niin ei saa mitään. Mutta lihavuus ei voi tulla. Vaikka makaisi aamusta iltaan sängyllä niin ei liho, ELLEI ITSE AKTIIVISESTI syö liikaa energiaa.
Yhtä hyvin voitaisiin tuohon logiikkaan nojaten todeta, että masennus on aina omaa syytä ja MIELENHEIKKOUTTA.
Niinhän se onkin. Masennus johtuu aina omasta ajattelusta. Kun ajattelet vain huolia, murheita ja epäkohtia omassa elämäntilanteessasi, masennut. Kun ajattelet ettet saa mitään aikaiseksi, masennut jne. Ei kukaan laita masentavia ajatuksia omaan päähäsi kuin sinä itse.
Muista tämä sitten kun itse sairastut masennukseen tai muuhun mt-ongelmaan.
Vierailija kirjoitti:
Entäs me, jotka olemme olleet ylipainoisia, mutta onnistuneesti elämäntapoja muuttamalla pysyvästi normaalipainossa?
Palstan agendan mukaan se on jonkun muun ansiota.
No eihän mikään ole oma syy. Eihän ihmisellä ole vapaata tahtoa.