En kehtaa liikkua lapsen kanssa

Oma lapseni oli puolitoistavuotiaana haastavimmillaan.  Hän pelkäsi mm. ihmisiä, joilla ei ollut silmälaseja, kaljupäisiä ihmisiä, aurinkolaseja, kovaa puhetta, kovaa musiikkia (esim. kaupan taustamusiikki), meluavia lapsia, muiden kuin äidin ja isän naurua, työmaaääniä( sellainen oli matkalla kauppaan), pimeää, pimeässä auton valoja yms. yms. Kun lapsi näki/kuuli jotakin polon kohdetta, niin alkoi korvia vihlova huuto ja täysi paniikki.

Lapsi myös sai järkyttäviä uhmakohtauksia tuossa iässä. Hänellä oli pelkojen lisäksi ilmiselvästi ajatuksia, joita ei vielä pystynyt ilmaisemaan. Puheen oppiminen helpotti näitä kohtauksia suuresti. Niin sanottu uhmaikä olikin paljon helpompi. Jälkikäteen olen miettinyt, että tukiviittomien käyttö ja opettelu olisivat saattaneet helpottaa noita kiukkukohtauksia, jotka johtuivat ilmaisun vaikeudesta.

Tsemppiä  ap. Niistä valittavista vieraista ihmisistä ei tarvitse välittää. Tuon ikäinen lapsi ei pahuuttaan järjestä kohtausta, vaan lapsella voi olla kuuma, kylmä,  pelkoja tms. Normaalia on myös se, että aikuiseta tuntuu siltä, että aina vaippaa vaihdetaan.

Omasta lapsestani on kasvanut lapsi, joka huolehtii koulun käynnistään, harrastuksistaan. On saanut palkintoja koulussa hyvästä käytöksestä ja hyvänä kaverina toimimisesta. Älä siis masennu, vaikka elämäsi olisi nyt yhtä puolitoistavuotiaan kiukkukohtausta.

Onpa äidilläsi mielipide päiväkodista. Onko tarjoutunut ottamaan lapsenlapsensa kylään, tullut itse teille?

Verikokeisiin, sinä siis. Tuo uupumus ei ole normaalia eikä parane sillä, että "otat itseäsi niskasta kiinni". Tarkistuta rauta ja vitamiiniarvot!

Kun sun elämä helpottaa, helpottaa lapsenkin. Ja lapsi päivähoitoon, jos isäkin on pelkkä vätys.

Minusta tuo vähän päälle 1 v. oli paljon vaikeampi ikä kuin vauva-aika. Vauvavuodesta kohkataan todennäköisesti siksi, että sen kaikki ovat kotona. Yksivuotias osaa jo sotkea mutta ei vielä tehdä mitään järkevää, ei noudata ohjeita eikä edes katso Pikku kakkosta. Uhmaikäinenkin on helpompi, kun edes välillä tekee itse. Kohtahan se lapsi jo on koululainen ja sitten muuttaa opiskelemaan.

Laita lapsi vaikka yksityiselle perhepäivähoitajalle pari päivää viikossa. Se on edullista. Kaupoista voi tilata kotiinkin ruoat, maksaa kympin. Tsemppiä!

Jos lapsella on kaksi vanhempaa, niin miksi ihmeessä sitä pitää raahata kauppaan huutamaan?

Tuntuu että sulla on itsellä joku nolousongelma noiden vaippojen kanssa. Ei se ole muiden ihmisten mielestä yleensä mitenkään kiusallista, jos 1,5-vuotiaalle joutuu joskus vaihtamaan vaipan. Itse oon hyvinkin lapsiin tottumaton vela, mutta ei mulle todellakaan ole mikään ongelma jos vaikka perheellisen kaverin luona tapahtuu joskus vaipanvaihtoa. Kaikki kakkaavat - lapsillehan on sen niminen kirjakin kai - ja noin pienet kakkaavat vaippaan, se on maailman luonnollisin asia.

Vierailija kirjoitti:

Kun ajatusmaailma on tuo, uskoisin että teillä on paljon ongelmia vuorovaikutuksen kanssa. Ongelmat vain kasvavat tulevaisuudessa, jos et opi muuttamaan ajatteluasi. Ja sama koskee siis lapsen isää.

Tähän maailmaan mahtuu ääntä ja paskaa, siitä kannattaa nyt ensin päästä yli.

Opetelkaa suhtautumaan lapsenne positiivisesti. Kehukaa häntä ja iloitkaa hänen kanssaan. Päiväkoti voisi olla tarpeellinen tukitoimi teille, siellä osataan suhtautua luontevasti pieniin lapsiin. Teillä se on vielä opeteltavana.

Sulla on tuo hyvä vuorovaikutus ja positiivisuus aika luontevasti hallussa. :D

Vierailija kirjoitti:

Kiitos neuvoista teille kaikille! En vain voi itselleni mitään, ehkä en sitten ole kasvanut aikuiseksi. Haluaisin joskus päästä kauppaan ihan itsekseen ettei aina tarvitsisi tressata ja hävetä. En halua mennä minnekään avoimiin kerhoihin, minulla ei ole siellä mitään sanottavaa kenellekään, se ulkopuolisuuden tunne on kamala. Mieluummin olen yksin kuin menen sellaisiin. Haluaisin mieluummin että joku tilisi meille kotiin tai voisin mennä jonkun sukulaisen tai kaverin luokse. Mutta niissäkin paikoissa vaippojen kanssa pelaaminen hävettää ja inhottaa. Tuo päiväkoti tuntuisi tällä hetkellä pelastukselta. Saisin nukkua päivällä ja käydä yksin kaupassa. Mutta äitini on sitä mieltä että näin pieni ei kuulu vielä päiväkotiin niin syyllistyn siitäkin. En vaan jaksa enää.

Olen lukevinani sen, että olet väsynyt, uupunut, et saa lähipiiristä muuta kuin syyllistämistä. Onko tuo syyllistäminen uusi asia? Vai onko äitisi syyllistänyt aikaisemminkin? Olenko ymmärtänyt okein?

Kysyisin myös, että oletko sinä saanut ilmaista lapsena/nuorena tunteistasi? Oletko saanut itseä, parkua, huutaa? Jos itse ei ole saanut tehdä sitä, voi olla vaikea suhtautua siihen lapsen itkuun ja kovaan huutoon. Oikeasti ei löydy sellaista (tervettä) lasta, joka ei tuon ikäisenä itkisi ja huutaisi. Jotkut itskevät koempaa ja jotkut hiljempaa. Oman lapsen huuto tuntuu usein kovimmalta. Jos lapsesi itsee, niin sitä ei tarvitse hävetä. Väsyneenä helpommin häpeää sellaistakin, mikä on ihan normaalia.

Lisäksi kysyisin, että mikä niissä vaipoissa ja erityisesti kakkavaipoissa hävettää?

Lisäksi lisäisin, että kaikki me, jotka olemme perhekahviloissa tai perhekerhoissa käyneet, olemme aluksi tunteneet ulkopuolisuuden tunnetta. Siellä ei sinänsä tarvitse puhua mitään. Voi kysellä, että kuinka vanha toisen lapsia on, puhua säästä ja osallistua esim. lauluhetkeen. Toisaalta nuo paiat eivät myöskään ole sellaisia, joihin on pakko mennä.

Ihan vinkkinä kerron, että joidenkin vanhempien kanssa on toimittava siten, että heille ei kerro mitään etukäteen. Haette päiväkotipaikkaa ja tutustutte päiväkotiin. Vasta kun lapsi on käynyt päiväkodissa 1-3 kuukautta ja viihtyy siellä erinomaisesti, niin kerrotte äidillesi. Minäkin olen sitä mieltä, että  osa päiväkodeista on paikkoja, joihin en  noin pientä laittaisi 10 tunniksi päivässä 5 päiväksi viikossa, jos ei olisi pakko.  Vähäisempi tuntimäärä on sitten eri asia. Huomattavaa on myös se, että mielestäni vanhemman syyllistäminen ja väsyttäminen syyllistämisen kautta on paljon pahempi asia kuin se, että tuon ikäinen lapsi olisi päiväkodissa.

Lapsi vaistoaa äidin stressin ja pelon. Jos et osaa olla kylmän rauhallinen, lapsikaan ei rauhoitu ja kierre pahenee. Tiedän itse sen omasta kokemuksesta. Kun äiti hermoilee, lapsikin hermoilee. Se on vaikea pitää omia hermoja kurissa jos lapsi näyttää negatiiviset tunteensa niin intensiivisesti. Muistan itsekin kuinka nolostuttavaa oli kun lapsi päätti pistää ranttaliksi ja huusi kaupassa kuin syötävä. Ei muuta kuin vähin äänin pois. Vanhempi on lapselleen peili miten tunteitaan hallitaan. 

Olen itsekin epäillyt että olen jollain tavalla masentunut. Mutta ajattelin että se on ihan normaalia kun elän koko ajan elämää jossa en saa levätä ja olla rauhassa tarpeeksi. En ollut kuvitellutkaan kuinka raskasta tämä äitielämä voi ollakaan :( kiitos kuitenkin hyvistä neuvoista. Kohta lapsi herää jos vanhat merkit pitää paikkansa. Yritän lukea Illan aikana teidän vastauksia jos joku vielä viitsi kirjoitella.

En tajua tuota vaippaongelmaa ollenkaan. Onko sulla itselläsi joku trauma vai miksi ne kakkavaipat on ongelma?

Älä vie lasta kauppaan pandemia-aikana ellei ole ihan pakko.

Jos olet noin väsynyt niin ilmeisesti teillä on ongelmia nukkumisessa tai sitten et itse ole ihan terve.

Et myöskään kertonut miehestä mitään. Ehtiikö hän auttamaan sinua ollenkaan?

Joko lapsii kävelee hyvin ja puhuu jotakin? Nämäkin asiat vaikuttavat esim. nukkumiseen.

Minulla on samanikäinen lapsi, mutta ei ollenkaan tuollaisia ongelmia. Kakkavaippa vaihdetaan pari kertaa päivässä eikä se ole ongelma vaikka se tapahtuisi muualla kuin kotona.

Hae päiväkotipaikkaa. Saat sen nopeammin, jos olet lastensuojeluun yhteydessä.

Itse jouduin laittamaan juuri 1,5 vuotiaan päiväkotiin, kun itseltä voimat loppuivat täysin ja aloin olla väsymyksestä sekaisin.

Päiväkoti on turvallinen paikka, parempi kuin kotona, jos äidiltä ovat voimat loppuneet.

Nyt hän on reipas 5 vuotias ja itse olen saanut kerättyä itseni kasaan.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos neuvoista teille kaikille! En vain voi itselleni mitään, ehkä en sitten ole kasvanut aikuiseksi. Haluaisin joskus päästä kauppaan ihan itsekseen ettei aina tarvitsisi tressata ja hävetä. En halua mennä minnekään avoimiin kerhoihin, minulla ei ole siellä mitään sanottavaa kenellekään, se ulkopuolisuuden tunne on kamala. Mieluummin olen yksin kuin menen sellaisiin. Haluaisin mieluummin että joku tilisi meille kotiin tai voisin mennä jonkun sukulaisen tai kaverin luokse. Mutta niissäkin paikoissa vaippojen kanssa pelaaminen hävettää ja inhottaa. Tuo päiväkoti tuntuisi tällä hetkellä pelastukselta. Saisin nukkua päivällä ja käydä yksin kaupassa. Mutta äitini on sitä mieltä että näin pieni ei kuulu vielä päiväkotiin niin syyllistyn siitäkin. En vaan jaksa enää.

Eikö mies voi hoitaa sen vertaa lasta, että pääsisit yksin kauppaan? Ei ihme, että olet väsynyt. Väsyneenä myös helposti ujostelee vieraita ihmisiä eikä keksi mitään puhuttavaa. 

Kakkaako lapsesi usein? Se vaippojen vaihtaminen on ihan normaalia toimintaa, eikä sitä tarvitsisi hävetä. Varmistan kuitenkin, että onko sinulla jotakin sellaista kulttuurista taustaa, jolle tuo alastomana olo on hävettävää ja siksi lapsen vaippaakaan ei saisi vaihtaa julkisesti tai toisen kotona. Jos näin on, niin silloin keksitään sinulle toiset ratkaisut, joohan.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos neuvoista teille kaikille! En vain voi itselleni mitään, ehkä en sitten ole kasvanut aikuiseksi. Haluaisin joskus päästä kauppaan ihan itsekseen ettei aina tarvitsisi tressata ja hävetä. En halua mennä minnekään avoimiin kerhoihin, minulla ei ole siellä mitään sanottavaa kenellekään, se ulkopuolisuuden tunne on kamala. Mieluummin olen yksin kuin menen sellaisiin. Haluaisin mieluummin että joku tilisi meille kotiin tai voisin mennä jonkun sukulaisen tai kaverin luokse. Mutta niissäkin paikoissa vaippojen kanssa pelaaminen hävettää ja inhottaa. Tuo päiväkoti tuntuisi tällä hetkellä pelastukselta. Saisin nukkua päivällä ja käydä yksin kaupassa. Mutta äitini on sitä mieltä että näin pieni ei kuulu vielä päiväkotiin niin syyllistyn siitäkin. En vaan jaksa enää.

Lapsesi on sinun ja miehesi, ei äitisi. Te teette päätökset lapsenne puolesta, te olette vanhempia.

Ota yhteys neuvolaan jotta saisit keskusteluapua vanhemmuutenne vahvistamiseen.

Te teette ne ratkaisut jotka ovat teidän ja lapsen parhaaksi ja stressittömämpi äiti on parempi lapselle.

Hei, tunnistan teksistäsi itseni. Ongelmana ei ole lapsi, vaan oma estynyt persoonallisuus ja ihmispelko. Olen aina ollut arka muiden katseille ja arvosteluilla. Näen arvostelua kaikkialla ja olen hyvin itsetietoinen itsestäni. Minun on siis hyvin vaikeaa kulkea julkisella paikalla sillä keskityn liikaa itseeni, kävelenkö hölmösti, mihin laitan käteni, apua nyt kaikki ajattelee et oon nolo ku kuljen täällä yksikseni.. Tällä tyylillä siis.

Lapsi on oman minuuteni jatke ja luonnollisesti se oma häpeä siirtyy lapseen. Otan lapseen liittyvän arvostelun hyvin henkilökohtaisesti.

Tähän ei oikeastaan auta muu kuin poistuminen omalta mukavuusalueelta. Työelämässä ollessani olen oireillut kaikkein vähiten. Nyt minut lomautettiin koronan takia ja huomaan, että sama ajatusmaailma alkaa vallata mieltäni. Oma epäonnistuminen työelämässä lisää tätä häpeää. Lisäksi häpeän suunnattomasti sitä, että häpeän.

Eli minun neuvoni on, laita lapsi hoitoon ja mene edes osa-aikatyöhön tai aloita uusi harrastus, jossa joudut väkisin olemaan väkijoukossa.

Muistan, kun minun niin hyväuninen vauvani alkoi 10 kk iässä yöheräilyt ja jatkoi niitä 1,5 vuotiaaksi joka yö monta kertaa. Lisäksi mölisi ja liikkui unissaan, johon itse heräsin vähän väliä. Liittyi jotenkin kai kävelemiseen ja muuhun liikunnalliseen kehitykseen. Olin ihan tosi väsynyt. Yhden ikätoverin isä avautui myös samasta ongelmasta. Lisäksi päivisin lapsi liikkui vain juosten, ja heti jos käänsi katseen, niin hän otti Ritolat mihin ilmansuuntaan tahansa, jos ei ollut aitauksessa tai vaunuissa. Kaksivuotiaasta lapsi nukkui taas täydet yöt. Karkailutaipumus meni myös ohi.

Mll vanhempainpuhelimeen voi myös soittaa ja puhua mietityttävistä asioista. Vertaistukea. Myös chatti löytyy.

https://www.mll.fi/vanhemmille/toiminta-lapsiperheille/vanhempainpuheli…

Vierailija kirjoitti:

Kiitos neuvoista teille kaikille! En vain voi itselleni mitään, ehkä en sitten ole kasvanut aikuiseksi. Haluaisin joskus päästä kauppaan ihan itsekseen ettei aina tarvitsisi tressata ja hävetä. En halua mennä minnekään avoimiin kerhoihin, minulla ei ole siellä mitään sanottavaa kenellekään, se ulkopuolisuuden tunne on kamala. Mieluummin olen yksin kuin menen sellaisiin. Haluaisin mieluummin että joku tilisi meille kotiin tai voisin mennä jonkun sukulaisen tai kaverin luokse. Mutta niissäkin paikoissa vaippojen kanssa pelaaminen hävettää ja inhottaa. Tuo päiväkoti tuntuisi tällä hetkellä pelastukselta. Saisin nukkua päivällä ja käydä yksin kaupassa. Mutta äitini on sitä mieltä että näin pieni ei kuulu vielä päiväkotiin niin syyllistyn siitäkin. En vaan jaksa enää.

Ei ihmisten katseet kaupassa tarkoita välittämättä mitään pahaa. Itse esim saatan katsoa vahingossa pitkään ja samaan aikaan ajatella, että voi vitsi, mä niin tiedän ton tilanteen. Ja kaikki me kasvetaan pikkuhiljaa aikuisiksi vasta elämän varrella.

Nyt et kuuntele ulkopuolisia tai äitiäsi, vaan itseäsi. Jos et jaksa, niin et jaksa. Lapsi on laitettava hoitoon tai muu apu. Vaihtoehtoja on, esim. päiväkoti tai perhepäivähoito, perhetyö tai lapsiperheiden kotipalvelu, joka tulee siis kotiin, (soitto oman kunnan vaihteeseen tai sosiaalityöntekijälle, he neuvoo miten saa kotipalvelua), neuvolan tuki, MLL lastenhoitoapu ym. Voit myös saada puhelimitse keskusteluapua:

https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-keskusteluapua-numeross…

Ja siellä eri ryhmissä ja muskareissa on muitakin, jotka ajattelee, että ei ole mitään sanottavaa tai annettavaa tälle maailmalle. Se on ihan normaalia, sinne vain sitten kun jaksat.

Ja mitä paskavaippoihin tulee, niin kahden lapsen kanssa klo7.30-12 ennätys on ollut viisien paskavaippojen siivoaminen. Minua auttoi se, että pistin ne kellonajat ylös tai mieleeni, niin se konkretisoitui, että "ok, no nyt ymmärrän, miksi tämä tuntuu loputtomalta, tässähän on nyt selvää dataa paperilla". Kirjoittaminen muutenkin on hyvä tapa saada asia pois päästä pyörimästä. Lapsille en turhautumista näyttänyt, kyselin iloisesti pistetäänkö vaseliinia vai talkkia putsauksen jälkeen. Yritin ajatella, että lasta varmaan itseäänkin haittaa likaiset housut, ja että pääasia, että hyväksyn tilanteen ja näytän, ettei siinä ole mitään pahaa. Totuus tässä on kuitenkin se, että meistä kukaan ei ole valinnut tällaista ruuansulatussysteemiä. Ruuan käsittely kropassa nyt vain kuuluu ihmiskehon toimintoihin ja elämään. On se aikuisenakin raskasta käydä vessassa monta kertaa päivässä nopean aineenvaihdunnan takia, mutta oman kehon toimintoihin suhtautuu itsemyötätunnolla jos on lapsena tullut kohdelluksi myötätuntoisesti. Teet hyvää työtä ja turvaat lapsesi nuoruus- ja aikuisajan mielenterveyden, kun haet nyt apua.

Törmäsin tällaiseen tällä viikolla, tässä sana "rest" tarkoittaa lepoa, ei esim muita tai loppuja (ihmisiä):

"It takes courage to say yes to rest and play in a culture where exhaustion is seen as a status symbol."

Brené Brown

Voimia! ❤❤❤❤❤❤❤

Rauhoittuisiko lapsi, jos joka päivä olisi tunnin ulkoilua? Sitten se ei olisi sellaista että kaupassa riehaantuu kun pääsee niin harvoin. Multa saat kyllä empatiaa vaikkei mulla ole lapsia. Mutta ihan joku ulkoilu auttaisi viemään energiaa ja molemmat tottuisitte siihen.

Vierailija kirjoitti:

Soitapa neuvolaan ja kysy keskusteluapua neuvolapsykologilta tai perheneuvolasta. Myös perheohjaajasta tai kotipalvelusta voisi olla apua. 

Minäkin kyllä todella lämpimästi suosittelen perheneuvolan ja perheohjaajan puoleen kääntymistä. aloituksesi perusteella ajattelen, että tarvitset varmasti tukea ja apua sekä omaan oloosi että vuorovaikutukseen lapsen kanssa.