Lue keskustelun säännöt.
Miksi on niin paha asia, jos elämässä ei ole muuta kuin lapset/koti
22.02.2021 |
Olen nyt saanut usealta taholta negatiivista palautetta, koska lapset ja oon hoito ovat elämäni ainoita asioita.
Miksi se on niin paha asia?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään pahaa, kunhan alat kehittää elämääsi jotain muutakin sisältöä viimeistään sitten, kun lapsesi ovat lähestymässä täysi-ikää. Ihan vain siksi, että kun he muuttavat aikanaan omilleen, lapsillasi on heidän oma aikuiselämänsä etkä voi enää roikkua heissä kiinni. Aikasi voi käydä pitkäksi, jos sulle ei jää mitään muuta kuin sisustaminen ja siivoaminen.
Tämä! Omalla äidilläni ei ollut muuta elämää kuin lasten ja kodin hoito, hän ei käynyt edes töissä. Itse perheen nuorimpana sain osakseni vahvaa syyllistämistä, kun aikanaan halusin muuttaa pois kotoa. Vaikka järki sanoi, ettei se ollut normaalia, oli itsellä alkuun koko ajan huono omatunto, jos en jatkuvasti rampannut lapsuudenkodissani kyläilemässä. Olisin niin toivonut, että hänellä olisi ollut oma elämä, harrastuksia ja ystäviä, sen sijaan että hänen elämänsä sisältö tuli meistä lapsista. Itse olen pyrkinyt toimimaan täysin päinvastoin - lapseni asuu vielä kotona, mutta minulla on elämässäni paljon menoa ja meininkiä jo nyt, jotta lapseni voi humputtaa kavereidensa kanssa ilman surua kotona yksin kököttävästä äidistä (olen eronnut).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimukset todistavat, että sellaiset ihmiset, joilla on elämässään useita erilaisia merkityksellisiä asioita ja ihmissuhteita, pärjäävät kriisien tullen paremmin kuin ne, joilla on vain yksi tai kaksi. Esimerkiksi jos sun elämän sisältö tulee vain kodista ja lapsista, ja sitten joku niistä lapsista sairastuu, ja lasten hoito alkaa vaatia enemmän kuin se rentouttaa, sulla ei enää ole mitään, mistä saisit voimia. Millä sä sitten jaksat hoitaa niitä ja selvitä ongelmien yli? Eikä sen tarvitse olla mikään traaginen sairastuminen edes, vaan riittää että on vaikka pitkäaikaisia ongelmia koulussa. Mutta jos sulla on jotain muutwkin elämän sisältöä, jotainn missä voit käydä lataamassa akkujasi, jaksat kriisissäkin paremmin myös tukea perhettäsi.
Sama myös muiden elämänalueiden suhteen. Jos sulla on vain työ, ja siellä tulee ongelmia, olet kokonaan ongelmissa, mitta jos sulla on työn lisäksi harrastuksia ja perhettä ja ystäviä, ne auttavat sut ongelmavaiheiden yli. Tai jos olet vaikka intohimoinen sirkusharrastaja eikä elämässäsi ole muuta ja sitten sairastut johonkin mikä estää sen, menetät kaiken - mutta jos sulla on elämässäsi muutakin, se muu kantaa kunnes keksit uuden harrastuksen.
Ei koskaan ole hyvä, jos elämä pyörii vain yhden asian ympärillä. Ei edes sille yhdelle, jonka ympärillä se pyörii.
Ehkä ne harrastustesi perään kyselijät ovat vain huolissaan mielenterveydestäsi ja jaksamisesta, ei pidä vetää liian yksipuolisia johtopäätöksiä, että pitäisivät arkeasi epäonnistuneena. Moni vaan on helisemässä jos ei pääse irrottautumaan lastenhoidosta. Hyvä jos nautit siitä, niin minäkin. Mulle itselleni oli tärkeää saada jaettua sitä vastuuta lastenhoidosta vaikka taisin hoivasta olla enemmän vastuussa. Se, että minuakin silti joku huomioi (mies, äiti, isä, veli) ja sain tarvittaessa jonkun toisen tilalleni hoitamaan lapsia. Eipä sille koskaan mikään niin suuri tarve ollut, että olis pitänyt soittaa kellekään "tule apuun, mä en jaksa, mä en kestä, tarviin muutakin tekemistä" mutta joo olisin ollut hirveen yksinäinen jos ei kukaan olisi jakanut kokemusta lasten kasvatuksesta. Kyllä silti rakastan lapsia ja oli ihana olla heidän kanssaan, yksinäisyys on kuitenkin todella yleistä pienten lasten vanhemmilla. Olin itse ainakin ainoa pienten lasten äiti tuttavapiirissäni ja muihin vanhempiin aloin tutustua jonkun verran kun esikoinen 4+v. Onneksi myös lapsettomat tutut (eli kaikki) oli kiinnostuneita jaksamisestani ja vei minua ulos, eivät vain ajatelleet että vajotkoon vaan vauvakuplaansa loppu elämäksi kun ei lasta voi yksinään jättää, mitäs läksi. Itselle irrottautuminen kotiympyröistä aina välillä teki kyllä hyvää, tietysti ihmisillä on eri verran sitä tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten tehtailu ei ole elinkeino.
Kuka tässä mistään tehtailusta on puhunut, tai lapsista elinkeinona? Minulla on kaksi ihanaa lasta, enempää ei tule.
Ap
No varmaan tarkoitti sitä, että et ole yhteiskunnan tuottava jäsen vaan yhteiskunnallisessa mielessä oleilet tuottamattomana.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimukset todistavat, että sellaiset ihmiset, joilla on elämässään useita erilaisia merkityksellisiä asioita ja ihmissuhteita, pärjäävät kriisien tullen paremmin kuin ne, joilla on vain yksi tai kaksi. Esimerkiksi jos sun elämän sisältö tulee vain kodista ja lapsista, ja sitten joku niistä lapsista sairastuu, ja lasten hoito alkaa vaatia enemmän kuin se rentouttaa, sulla ei enää ole mitään, mistä saisit voimia. Millä sä sitten jaksat hoitaa niitä ja selvitä ongelmien yli? Eikä sen tarvitse olla mikään traaginen sairastuminen edes, vaan riittää että on vaikka pitkäaikaisia ongelmia koulussa. Mutta jos sulla on jotain muutwkin elämän sisältöä, jotainn missä voit käydä lataamassa akkujasi, jaksat kriisissäkin paremmin myös tukea perhettäsi.
Sama myös muiden elämänalueiden suhteen. Jos sulla on vain työ, ja siellä tulee ongelmia, olet kokonaan ongelmissa, mitta jos sulla on työn lisäksi harrastuksia ja perhettä ja ystäviä, ne auttavat sut ongelmavaiheiden yli. Tai jos olet vaikka intohimoinen sirkusharrastaja eikä elämässäsi ole muuta ja sitten sairastut johonkin mikä estää sen, menetät kaiken - mutta jos sulla on elämässäsi muutakin, se muu kantaa kunnes keksit uuden harrastuksen.
Ei koskaan ole hyvä, jos elämä pyörii vain yhden asian ympärillä. Ei edes sille yhdelle, jonka ympärillä se pyörii.
Mitkä tutkimukset? Linkki?
Jos se sirkushuvi joskus loppuu voi sitten keksiä jotain muuta. Ei sitä etukäteen tarvitse loihtia. Aika aikaansa kutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pystyt luottamaan johonkin ihmiseen niin paljon, että hän jaksaa pitää teistä kaikista huolen ja antaa sinulle toimeentulon tuohon elämään niin mikäs siinä sitten.
Oletko AP töissä vai kotiäiti?
Onko sinulla ammatti? Puoliso?
Kun lapset ovat ihan pieniä, kaikki aika menee heihin ja saat kotihoidon tukea yms. Jos olet kotiäiti vielä silloin kun lapset ovat koulussa, niin tarvitset rahoituksen jostain. Se voi olla miehesi: ok, jos miehesi suostuu, mutta huomaa että olet taloudellisesti tyhjän päällä mahd. erossa.
Jos olet elämäntapatyötön, niin paheksun sinua syvästi.
Lisäksi - jos todella olet vuodesta toiseen kotona - annat huonon esimerkin tyttärillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella on oikeus elää siten miten parhaimmaksi näkee. Jokainen vastaa itsestään.
Toinen ärsyttävä juttu on se, että kun lähdet lomalle, niin kaikki kysyy että mitä meinaat lomalla tehdä? Tai matkustatko johonkin? Onko aina pakko tehdä lomalla jotakin, tai matkustaa johonkin. Minä haluan vaan olla! Tekemättä yhtään mitään.
Joten ap, älä välitä muista, vaan elä omaa elämääsi. Kyllä sen muun aika tulee sitten joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Tuon tähän talouteen oman osani tekemällä kotona paljon enemmän kuin työssä käyvä puolisoni. Lisäksi eläkkeeni on 1300€ kuussa käteen, ja päälle lapsilisät.
Pärjäisin yksinkin,mutta jostain syystä tuo mies ei ole mihinkään lähtenyt.
Harrastan omia juttujani: soitan pianoa ja kitaraa, luen ja kirjoitan, piirrän ja maalaan, koulutan koiraa JA olen kotiäiti. Jos elämäni jota kuta ärsyttää niin se on voi voi.
Eihän siinä mitään pahaa ole, jos et arvostele toisin eläviä. Mulle olisi henkinen kuolema eikä elämässä olisi mitään sisältöä, jos kävisin vain töissä ja viettäisin kaiken vapaa-aikani lasten kanssa. Haluan elämältä muutakin.
Usein vain kuulee että sitä on itsekäs sika ja miksi tein edes lapsia jos en halua heidän kanssa olla. Menevät kuulemma pilalle jos ovat mummolassa hoidossa kerran kuussa ja me voidaan puolison (lasten isän) kanssa tehdä mitä halutaan. Ei kiitos omaa elämää tauolle 20v ajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kun pitäisi olla tehokas ja tuottava. Menee elämä hukkaan jos ei koko ajan suorita, hanki uusia kokemuksia, kehitä itseään, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimukset todistavat, että sellaiset ihmiset, joilla on elämässään useita erilaisia merkityksellisiä asioita ja ihmissuhteita, pärjäävät kriisien tullen paremmin kuin ne, joilla on vain yksi tai kaksi. Esimerkiksi jos sun elämän sisältö tulee vain kodista ja lapsista, ja sitten joku niistä lapsista sairastuu, ja lasten hoito alkaa vaatia enemmän kuin se rentouttaa, sulla ei enää ole mitään, mistä saisit voimia. Millä sä sitten jaksat hoitaa niitä ja selvitä ongelmien yli? Eikä sen tarvitse olla mikään traaginen sairastuminen edes, vaan riittää että on vaikka pitkäaikaisia ongelmia koulussa. Mutta jos sulla on jotain muutwkin elämän sisältöä, jotainn missä voit käydä lataamassa akkujasi, jaksat kriisissäkin paremmin myös tukea perhettäsi.
Sama myös muiden elämänalueiden suhteen. Jos sulla on vain työ, ja siellä tulee ongelmia, olet kokonaan ongelmissa, mitta jos sulla on työn lisäksi harrastuksia ja perhettä ja ystäviä, ne auttavat sut ongelmavaiheiden yli. Tai jos olet vaikka intohimoinen sirkusharrastaja eikä elämässäsi ole muuta ja sitten sairastut johonkin mikä estää sen, menetät kaiken - mutta jos sulla on elämässäsi muutakin, se muu kantaa kunnes keksit uuden harrastuksen.
Ei koskaan ole hyvä, jos elämä pyörii vain yhden asian ympärillä. Ei edes sille yhdelle, jonka ympärillä se pyörii.
Mitkä tutkimukset? Linkki?
Jos se sirkushuvi joskus loppuu voi sitten keksiä jotain muuta. Ei sitä etukäteen tarvitse loihtia. Aika aikaansa kutakin.
Tässä yksi tutkimusraportti ja muutama maksumuurien takana oleviella tiedefoorumeilla julkaistujen tutkimusten perusteella kirjoitettu yleistajuinen artikkeli:
http://www.resilience-project.eu/fileadmin/documents/Guidelines_fi_2014…
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/verkkokommentti/resilienssin-tarve-n…
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-kasvatus-ja-oppiminen/mita-…
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-elämäntilanteet/sairastuminen…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Tuon tähän talouteen oman osani tekemällä kotona paljon enemmän kuin työssä käyvä puolisoni. Lisäksi eläkkeeni on 1300€ kuussa käteen, ja päälle lapsilisät.
Pärjäisin yksinkin,mutta jostain syystä tuo mies ei ole mihinkään lähtenyt.
Harrastan omia juttujani: soitan pianoa ja kitaraa, luen ja kirjoitan, piirrän ja maalaan, koulutan koiraa JA olen kotiäiti. Jos elämäni jota kuta ärsyttää niin se on voi voi.
Siis suhtaudutko oikeasti noin välinpitämättömästi puolisoosi?
Vierailija kirjoitti:
Oletko AP töissä vai kotiäiti?
Onko sinulla ammatti? Puoliso?
Kun lapset ovat ihan pieniä, kaikki aika menee heihin ja saat kotihoidon tukea yms. Jos olet kotiäiti vielä silloin kun lapset ovat koulussa, niin tarvitset rahoituksen jostain. Se voi olla miehesi: ok, jos miehesi suostuu, mutta huomaa että olet taloudellisesti tyhjän päällä mahd. erossa.
Jos olet elämäntapatyötön, niin paheksun sinua syvästi.
Lisäksi - jos todella olet vuodesta toiseen kotona - annat huonon esimerkin tyttärillesi.
Olen siirtymässä työkyvyttömyyseläkkeelle, ammatteja minulla on kaksi. On myös puoliso, tai no nykyään lähinnä kämppis jolla on täysin oma elämänsä, ei varsinaisesti kuulu minun ja lasten arkeen.
Ap
Lapsi oppii ja omaksuu asioita lähimmiltä aikuisilta. Eikö ole vaarana, että vain lapsille, perheelle ja kodille omistautuva vanhempi antaa mallin, että tämä on ainoa oikea tapa toimia? Ja lapsi sitten itse aikuisena kokee mahdolliset kodin ulkopuoliset tarpeet väärinä ja syyllistyy turhaan kun ei nautikaan vain kotielämästä. Tai ei opi olemaan terveesti itsekäs, vaan laittaa aina muiden tarpeet omiensa edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Tuon tähän talouteen oman osani tekemällä kotona paljon enemmän kuin työssä käyvä puolisoni. Lisäksi eläkkeeni on 1300€ kuussa käteen, ja päälle lapsilisät.
Pärjäisin yksinkin,mutta jostain syystä tuo mies ei ole mihinkään lähtenyt.
Harrastan omia juttujani: soitan pianoa ja kitaraa, luen ja kirjoitan, piirrän ja maalaan, koulutan koiraa JA olen kotiäiti. Jos elämäni jota kuta ärsyttää niin se on voi voi.
Siis suhtaudutko oikeasti noin välinpitämättömästi puolisoosi?
Et mitään muuta keksinyt?
Tässäkin kejtussa on kysytty, että mitä sitten jos kaltaiseni jää yksin. Kuka maksaa elämisen, kuka huolehtii? On myös olemassa ihan yleinen ilmapiiri, jossa ollaan sitä mieltä että olen huonompi ihminen ja vaimo miehelleni, joten siihenkin viitaten, mies silti minua rakastaa.
Onko vielä jotain typeriä kysymyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Lapsi oppii ja omaksuu asioita lähimmiltä aikuisilta. Eikö ole vaarana, että vain lapsille, perheelle ja kodille omistautuva vanhempi antaa mallin, että tämä on ainoa oikea tapa toimia? Ja lapsi sitten itse aikuisena kokee mahdolliset kodin ulkopuoliset tarpeet väärinä ja syyllistyy turhaan kun ei nautikaan vain kotielämästä. Tai ei opi olemaan terveesti itsekäs, vaan laittaa aina muiden tarpeet omiensa edelle.
Minä ainakin olen omille lapsilleni opettanut pienestä pitäen, että niin kuin haluat, kunhan et vahingoita muita. Ja puhunut, että maailma on avoin, ja että heistä voi tulla mitä vain. Ja myös teroittanut, että mitään ei saa jättää tekemättä sen takia, että äiti ei sitä tee. En ole työelämässä, mutta en todellakaan puhu lapsilleni että tämä olisi joku ainoa oikea tie elämässä. Puhun heille, että koulutus on tärkeää, ja että jos haluaa tietyn elintason, sen eteen on tehtävä paljon töitä.
Ihan uskomatonta, miten ihmiset ajattelee! Että kun ihminen ei tee PALKKATYÖTÄ, hän olisi automaattisesti jokin läheisriippuvainen manipuloija, joka on ainoa aikuisen malli jälkikasvulleen.
Ajatteletteko te kotiäitien lapsista noin? Että koska heidän äitinsä ei ole Oikea, Tuottava Ihminen, ei lapsistakaan tule?
Olen itse pitkän linjan kotiäiti/kotirouva, lapset ovat nyt jo teinejä. On ihan mahdollista keksiä jotain muuta sisältöä elämälleen sitten, kun lapset kasvavat ja muuttavat pois kotoa. Minusta se on ihan luontevaa ja itse olen alkanut harrastaa enemmän juuri lasten kasvettua. Kun he olivat pieniä, en sellaista kaivannutkaan. Täällä oli kerran keskustelu, jossa esitettiin minusta tosi osuva kommentti, jonka kanssa olen ihan samaa mieltä: kun olen viettänyt lasten kanssa tosi paljon aikaa, heidän kasvunsa tuntuu ihan normaalilta, eikä nimenomaan tule sitä tarvetta roikkua heissä tai surra sitä, että vaikka pikkulapsiaika meni jo. Minäkin sain tehdä lasteni kanssa vaikka mitä heidän ollessaan pieniä ja vaikka tunnen pientä haikeutta ajatellessani, että se aika meni jo, en oikeasti sure sitä vaan suunnittelen ennemminkin tulevaa.
En ymmärrä tätä suomalaista ajattelutapaa, että KAIKKI pitää tehdä yhtä aikaa ja nuorena. Ihan kuin ihminen ei voisi alkaa vaikka opiskella tai harrastaa myöhemmällä iällä. Että jos ap ei ole kaksikymppisenä alkanut harrastaa, hän ei voi enää nelikymppisenä tehdä mitään vaan se juna meni jo. Sama kun huippu-urheilijat itkevät, että he lopettavat uransa esim. kolmikymppisenä, eikä heillä ole ammattia. Siinä iässähän ei voi enää tehdä mitään, kannattaa alkaa jo kaivaa omaa hautaansa. Käytännöstä en tiedä, mutta joissain maissa ainakin puheiden tasolla kannustetaan vähän iäkkäämpiä naisia työelämään sanoen, että ne kotiäitivuodet ovat osa heidän persoonaansa, tärkeä vaihe elämässä ja niistä voi hyötyä työelämässäkin. Suomessa niitä pitäisi vain hävetä. Ihmisiä ja elämäntilanteita on joka lähtöön, mutta silti on edelleen olemassa vain yksi oikea tapa tehdä asiat, kaikki muu on mukamas mahdotonta.
Oliko vastauksessasi pientä ylitulkintaa? Se että sanon että lapset ovat vain lainassa, ei tarkoita että työ, harrastukset tai mitkään muutkaan asiat olisivat pysyviä.
Kyllä omassa elämässä ainoa pysyvä asia on oma itsensä. Sen kanssa kantsii olla sinut.