Lue keskustelun säännöt.
Mies otti lapset ja lähti anoppilaan klo 5.30 tänä aamuna
22.02.2021 |
Ihan kauhea kriisi eikä mies tule yhtään vastaan. En tiedä jatketaanko enää yhdessä. Koko yö meni riidellessä.
Kyse niinkun tyhmästä asiasta kun asunnonvaihdosta. Minua on alkanut ahdistaa kun joutuu olemaan lähes vankina asunnossa, joka ei ole meille se oikea, meidän koti. Alue on väärä, liian pieni, huono pohja, ja ennen muuta rivari.
Mikä mun elämässä meni pieleen, että joudun näin riitelemään päästäkseni pois rivarista huonolla alueella? Tai ei tää nyt mikään slummi ole, muttei meidän sosioekonominen ympäristö.
Mies kieltäytyy ottamasta mun näkökohtia huomioon vetoamalla ”järkisyihin”.
Lapset 7 ja 10 oireelee.
Mies sanoi että mulla on mt-ongelmia, ja kaivoi esiin kaikkea vanhaa pskaa mun historiasta.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Jos ei ole varaa muuttaa niin tämäkö tarkoittaa että mies ei välitä ahdistuneisuudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Ja sinä taas et ajatellut miestäsi yhtään vaan laitoit vain maksumieheksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi yöllä pitää riidellä?
Ja varsinkaan asunnonvaihdosta
Vierailija kirjoitti:
Miksi yöllä pitää riidellä?
Lähinnä törkeää, kun lasten pitäisi voida nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset varmaan oireilevat siitä teidän riitelystä eivätkä asunnosta. Miksi ette anna lasten nukkua rauhassa vaan riitelette yölläkin?
Mä ymmärrän myös. Tilanne toinen siinä mielessä, että oon yh.
Tää asuinalue on ihan hyvä ja rauhallinen. Mutta en koe tätä kaupungin rivarissa asumista omakseni. Siksi tuntuu koko ajan, että oon väärässä paikassa ja alkaa kaikki muukin ahistaa. Kuin olisin menettäny oman elämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten te sinne alun perin muutitte?
Ehkä APn viittaus ”sosioekonomiseen asemaan” oli se, mikä sai ihmiset ärsyyntymään. Jos AP olisi tarkemmin kertonut, mikä itse asunnossa on vikana, olisi sympatiaa tullut ehkä enemmän. Näillä pohjatiedoilla on vaikea ottaa kantaa siihen, onko APn miehellä oikeasti syytä vastustaa muuttoa vai ei. Oma exäni harjoitti taloudellista väkivaltaa hoitamalla perheemme raha-asiat ja vastaamalla kaikkiin omiin hankintaehdotuksiini, että ei ole varaa. Jossain vaiheessa aloin tätä ihmetellä, kun tulomme kuitenkin olivat vuosien varrella nousseet merkittävästi, ja johan sitä rahaa alkoi löytyä, isojen riitojen kautta tosin. Meillä myös riideltiin usein öisin - koska exäni ei saanut unta, en minäkään saanut nukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Mene töihin, niin voit rahoittaa itsellesi mieluisan asunnon. Lokkeilu on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Ja sinä taas et ajatellut miestäsi yhtään vaan laitoit vain maksumieheksi.
Ei pidä paikkaansa. Mieheni on aivan yhtä innoissaan muutosta kuin minäkin. Suunnittelee miten voisimme sisustaa parvekkeen ja mihin huoneeseen mikäkin huonekalu laitetaan, ja mitä uusia huonekaluja voisimme ostaa.
Olemme molemmat valtavan onnellisia yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies ei todellakaan ajattele olevansa mikään maksumies. Päinvastoin, on ylpeä siitä että jaksan opiskella, ja tukee minua parhaansa mukaan käymällä kaupassa ja siivoamalla kun minulla venyy opiskelut yömyöhään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Kuulostat sellaiselta ettei tainnut mies uskaltaa sanoa mitään vastaan.
No se on sitten teidän yhteinen valinta, jos kumpikaan ei jousta päätöksessään. Eli molemmille oman tahdon läpi saaminen on tärkeämpää kuin yhteinen ja ehjä perhe.
Ihan mielenkiinnosta: miksi edes muutit alunperin tuonne vääränlaisen asuinalueen väärän tyyppisen talon (rivari) vääränlaiseen asuntoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Ja sinä taas et ajatellut miestäsi yhtään vaan laitoit vain maksumieheksi.
Ei pidä paikkaansa. Mieheni on aivan yhtä innoissaan muutosta kuin minäkin. Suunnittelee miten voisimme sisustaa parvekkeen ja mihin huoneeseen mikäkin huonekalu laitetaan, ja mitä uusia huonekaluja voisimme ostaa.
Olemme molemmat valtavan onnellisia yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies ei todellakaan ajattele olevansa mikään maksumies. Päinvastoin, on ylpeä siitä että jaksan opiskella, ja tukee minua parhaansa mukaan käymällä kaupassa ja siivoamalla kun minulla venyy opiskelut yömyöhään.
Toivottavasti opiskelusi tuottavat sen verran stressiä, että pimpparallan antaminen miehelle käy mahdottomaksi. Ja kas kummaa, kun opiskelujen aikana ihan sattumalta tapaat jonkun miekkosen, josta tulee uusi bestis. Silloin punnitaan miehen todellinen rakkaus ja hyväntahtoisuus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Kuulostat sellaiselta ettei tainnut mies uskaltaa sanoa mitään vastaan.
Haha :D No en kyllä ole. Mieheni halusi siis toki muuttaa myös, koska ei hänkään pitänyt asunnossamme sen enempää kuin minä. Hän olisi kuitenkin pystynyt asumaan tässä vielä, jos minä olisin halunnut. Ihan yhdessä ja sulassa sovussa päätettiin että nyt riittää. Mies etsi itsekseen paljon enemmän asuntoja kuin minä, ja teki valtaosan asuntohakemuksista.
Väkisinkin mietityttää, millaisissa parisuhteissa te oikein elätte, jos ensioletus on että toinen lokkeilee jos opiskelee, ja että muutosta ei voi puhua kuin riitelemällä. Kannattaa ehkä miettiä että onko se oma kumppani kuitenkaan oikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Ja sinä taas et ajatellut miestäsi yhtään vaan laitoit vain maksumieheksi.
Ei pidä paikkaansa. Mieheni on aivan yhtä innoissaan muutosta kuin minäkin. Suunnittelee miten voisimme sisustaa parvekkeen ja mihin huoneeseen mikäkin huonekalu laitetaan, ja mitä uusia huonekaluja voisimme ostaa.
Olemme molemmat valtavan onnellisia yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies ei todellakaan ajattele olevansa mikään maksumies. Päinvastoin, on ylpeä siitä että jaksan opiskella, ja tukee minua parhaansa mukaan käymällä kaupassa ja siivoamalla kun minulla venyy opiskelut yömyöhään.
Toivottavasti opiskelusi tuottavat sen verran stressiä, että pimpparallan antaminen miehelle käy mahdottomaksi. Ja kas kummaa, kun opiskelujen aikana ihan sattumalta tapaat jonkun miekkosen, josta tulee uusi bestis. Silloin punnitaan miehen todellinen rakkaus ja hyväntahtoisuus!
Voi hyvän tähden taas, onko sinulla kaikki inkkarit kanootissa
Miksi te naiset ette tee omia ratkaisuja, mihin sitä miestä tarvitaan?
Nyt vain katselemaan ap. asuntoilmoituksia, niin kyllä se mies ja lapset tulevat perästä, kun asumisviihtyvyys parantuu kerralla.
Minä olen ostanut okt, kun kerran olin iltakahvilla ystävän luona ja löin kaupan lukkoon siltä istumelta ja löi pötäkkää pöytään ja perästä tuo mieskin muutti, eikä vikissyt yhtään.
Vai painostatko miehen ostamaan talon ja sinä asuisit siiveellä? Silloin ymmärrän miestä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää aina ottaa tuollainen kanta kun vastaukset 1 ja 2? Onko teidän oma elämä niin kohdillaan että on varaa irvailla muille?
Yleensä jos kahdestaan asuntoa vaihdetaan, niin on myös kaksi maksajaa kuluissa. Ymmärrän kyllä sinua ap, jos ei viihdy jossain, niin ei se väkisin se toisenlainen tunne siihen asumiseen tule. Olisiko teillä mahdollista jutella tästä asiasta ihan rauhassa, ilman lapsia? Ja vaikka joku kompromissi asiaan?
Just niin! Kamala lukea näitä viestejä täällä, kun ette tiedä mitään mun tilanteesta! Ettekä edes halua ymmärtää mun lähtökohtia, koska olette aina miehen puolella täällä, aina!
Niin miten asiasta voisi jutella rauhassa, kun hän ei halua jutella ollenkaan!?!?! Jos näytän hänelle etuovesta, et kato tossa on kiva omakotitalo kivalla alueella Espoossa (mun unelma!) niin hän alkaa sössöttää miten toi on meille noin puolet liian kallis, tästä rivaristakin on vielä lainaa maksamatta ja blää blää. Pistää niin vihaks tommonen, kun mies ei yhtään uskalla ja ei oo sitä kuulua munaa!
Ja sitten se alkaa puhua, että Nurmijärvellä tai Kirkkonumella tai Vihdissä sais hienomman puoleen hintaan mitä Espoossa ja Espooo on Suomen velkasin kunta ja kaikki siellä päin peetä. No tiekkö mitä?!?! Kun mä en välitä peetäkään mistään Espoon veloista. Mun opiskelukaverit asuu Haukilahdessa ja Tontunmäessä ja siellä ei kuule sitä velkaisuutta huomaa, toisin kuin täällä *tun Vantaalla!!!
Tää pistää mut niin vihaseks kun pitää tapella tämmösestä asiasta. OIkeesti, mun mies on DI ja asiantuntija-asemassa ja tienaa ihan hyvin, miksei me voida elää sen mukaan, vaan ihan joidenkin hänen plörinäsääntöjen mukaan? Ja mulla on ihan vanha farkkuvolvo, kun kaverit ajelee citimaastureilla Omenaan shoppailemaan!!! Ihan samalla koulutuksella kuin minä!!
Kysyn vaan?!?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua täysin. En tiedä mikä noita aikaisempia kommentoijia vaivaa, kun täytyy irvailla. Omaa pahaa oloaan levittävät muille.
Asun itse asunnossa mieheni kanssa, jossa en viihdy. Tämä on ruma ja aivan liian pieni. Minua ahdistaa, kun seinät ovat jokaista neliömilliä myöten täynnä tavaraa, mutta silti reput ja imurit ja kuivaustelineet eivät mahdu kaappiin, vaan niitä täytyy säilyttää lattialla. Jos yritän ottaa vaatekaapista jotain, pesuaineet putoavat päälle.
Vessa on aivan todella pieni, suoraan 70-luvulta, ja kalkkia hanoissa niin, että hanojen päät näyttävät sairaudelta ja pytty pinttyneen likainen, jota ei saa puhtaaksi vahvimmillakaan myrkyillä.
Olen ollut tämän asunnon vanki yli vuoden, koska olen tehnyt etätöitä. Ei olla haluttu muuttaa koska tämä on niin halpa. Pari kuukautta sitten sanoin miehelle, että en enää yksinkertaisesti voi asua tässä koska inhoan tätä kämppää niin paljon. Nyt on muutto edessä kuunvaihteessa asuntoon, joka on aivan täydellinen mutta kalliimpi. Aloitin myös opiskelut, joten mies on päävastuussa vuokrasta ja asumiskuluista. Onneksi minulla on ihana mies, joka haluaa että olen onnellinen.
Epämieluisassa asunnossa asuminen voi saa olon oikeasti todella ahdistuneeksi. Kodin pitää tuntua kodilta. Miksi sinun miehesi ei välitä, että olet ahdistunut? Meneekö teillä muuten suhteessa hyvin? Minun mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kumppania kuunnellaan ja yritetään järjestää elämässä asiat niin, että molemmilla on hyvä olla.
Ja sinä taas et ajatellut miestäsi yhtään vaan laitoit vain maksumieheksi.
Ei pidä paikkaansa. Mieheni on aivan yhtä innoissaan muutosta kuin minäkin. Suunnittelee miten voisimme sisustaa parvekkeen ja mihin huoneeseen mikäkin huonekalu laitetaan, ja mitä uusia huonekaluja voisimme ostaa.
Olemme molemmat valtavan onnellisia yhdessä ja rakastamme toisiamme. Mies ei todellakaan ajattele olevansa mikään maksumies. Päinvastoin, on ylpeä siitä että jaksan opiskella, ja tukee minua parhaansa mukaan käymällä kaupassa ja siivoamalla kun minulla venyy opiskelut yömyöhään.
Siinä taas hyvä esimerkki itsellisestä naisesta!
Onneksi vaimosi pääsi sinusta eroon👍