Lue keskustelun säännöt.
Missä voin tavata ihmisiä, kun en kestä enää tätä korona-aikana yksinäisyyttä?
22.02.2021 |
En ole koskaan ollut baareissa viihtyvää tyyppiä, mutta epätoivo ajaa pian niihin jos en keksi muutakaan. Kaipaan kipeästi juttuseuraa, aitoja kohtaamisia kasvotusten eikä pelkän zoomin välityksellä, jossa sentään pääsee juttelemaan muiden kanssa englannin keskustelukurssilla. Kavereita ei ole, opiskelut hoituu etänä, kaikki harrastukset on tauolla tai netissä enkä voi tavata edes vanhempiani livenä muuten kuin pikaisesti ulkona turvaväleistä huolehtien, koska ne pelkää koronaa. Pääni ei enää kestä tätä raastavaa ihmiskontaktien puutetta. Mistä löytyisi ratkaisu ongelmaan? En siis odota löytäväni ketään jolle voin vuodattaa murheitani ja kertoa syvimpiä ajatuksiani, vaan pelkkä arkinen jutustelu tai edes pieni small talk tekisi jo hyvää.
Kommentit (87)
Minkä ikäinen olet? Jos nuori/nuorehko, niin seuraa esim lenkille tms voi löytyä jodelista, vaikkapa kanavalta kaveriseuraa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, jos sulla on asperger niin onko mahdollista että yrittäisit tutustua muihin joilla asperger? Kai teillä on jotain someryhmiä?
Ala piirtää jotain ja aloita valokuvaus.Yksinäisiä on paljon mutta monet ottaa koiran tai kissan ehkä linnun undulaatteja.Tai aloittaa lenkkeilyn.
Noita Asperger juttuja mitä ne on ???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just eilen menin ympäri huushollia ja hiljaisesti karjuin (kerrostalo) etten jaksa tätä enää. Kun voisin jutella vaikka aidan seipäästä jonkun kanssa. En kestä tätä näpyttelyä kun jatkuvasti vielä kirjoittaa mitä sattuu.
Viihdyn yksin oikein mainiosti mutta nyt on vuosi täynnä ja ei, en kestä.
Ja pakkohan se on. Minkäs teet. Baariin en lähde, rahaa ei opiskelijalla ole.
Vanhemmat eikä sisarukset pidä yhtetttä. Kertoo kuinka lämmin ja rakastava perhe meillä onkaan. Aina uskonut olevani osa perhettä, nyt tiedän ettei niin ole. Mä olen soittanut niille, ne ei kertaakaan.
Soittelivatko he sulle ennen pandemiaa kovinkin usein?
Ei. En edes tajunnut asiaa ennen kuin nyt.
Niin vähänarvelinkin. Oliko sun sosiaaliset kontaktisi siis aiemmin lähinnä vain opiskelupaikalla? Ilmeisesti et käynyt baareissa aiemminkaan? Vai missä ennen pandemia tapasit muita ihmisiä ja juttelit heidän kanssaan?
Töissä. Kaupassa. Salilla. Rappukäytävässä. Yhtiökokouksessa. Pihalla. Kahvilassa. Kirpputorilla.
-ei ap
Kaupassa, rappukäytävässä ja pihalla voit ainakin käydä edelleenkin ja jutella muiden kanssa kuten ennenkin. Myös salilla, kahvilassa ja kirpputorilla, jos haluat ja asut paikassa, jossa ne ovat edelleen auki. Vain työpaikka ja yhtiökokoukset ovat tipahtaneet listaltasi pois.
Vaikka onkin paljon koiranomistajia, jotka eivät halua vieraiden ihmisten tulevan juttelemaan, on meitäkin, joita asia ei haittaa ja lähes aina on aikaa vaihtaa muutama sana jonkun kanssa. Jos koira kulkee aivan omistajansa vieressä tai vastaantulijan huomatessaan omistaja pyrkii kiinnittämään koiran huomion itseensä, kannattaa ohittaa sanomatta mitään. Silloin koira on joko koulutettu tai sitä ollaan kouluttamassa ohittamaan muut ihmiset ja muut koirat siten, ettei koira kiinnitä muihin mitään huomiota. Jos taas koira haahuilee maata nuuskien omistajansa edellä, pysähtelee, vaihtaa tien toiseen reunaan ja omistaja tallustelee perässä pysähtyen, kun koirakin pysähtyy, on todennäköisempää törmänneensä sellaiseen koiranomistajaan, jolle voi hetken jutellakin. Miten sitten aloittaa juttelu? Jos et tunnista rotua, voit pysähtyä ihastelemaan koiraa ja kysä omistajalta, mitä rotua se on. Tai jos huomaat, että koira on vielä pentu tai kovin pentumainen, voit kysyä, minkä ikäinen koira on. Varsinkin pentujen omistajat ovat yleensä niin hullaantuineita koiravauvaansa, että antavat ihan mielellään muidenkin ihailla söpöläistä. Ihmiset, jotka eivät halua jäädä juttelemaan kanssasi, jatkavat kyllä varsin nopeasti matkaansa. Myös iäkkäämmät ihmiset tai iäkkäämpien (koira liikkuu jo vähän hitaasti, tummassa kuonossa on jo harmaata) koirien omistajat aika usein vaihtavat sanan tai pari ihan tuntemattomienkin ihmisten kanssa.
Näissä tilanteissa ei tietenkään ole tarkoitus ystävystyä koiranomistajien kanssa (tosin joskus sekin voi olla mahdollista) eikä edes tutustua toiseen ihmiseen, mutta voi auttaa tilanteissa, joissa kotona sisällä vain omalle peilikuvalle jutteleminen alkaa ahdistaa ja jo kaupassa kiitos ja näkemiin kassan kanssa tuntuu itselle tarpeelliselta kontaktilta toiseen ihmiseen. Toisaalta, jos sopivasti sattuu ja koiranomistaja asuu samoilla kulmilla, koiraa omistajineen näkee varmaan useamminkin ja voi ruveta moikkaamaankin. Voi kuulostaa typerältä, mutta voi aivan hyvin koiran nähdessään (kun tietää jo koiran nimen) sanoa "Moi Tessu, mitä sulle kuuluu?" ja sen jälkeen moikata myös koiran omistajaa. Hyvin todennäköisesti omistaja kertoo, mitä koiralle kuuluu. Mitä useammin tällaisia kohtaamisia syntyy, sitä todennäköisemmin alatte puhumaan muustakin kuin vain koirasta. Vaikka siitä, mitä asuinalueella tapahtuu. Säästä, kevään tulosta, liukkaista kaduista, uusista pandemiarajoituksista tms. Smalltalkia joo, mutta ei kuitenkaan tarvitse puhua vain seinille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kunnassa on sekä seurakunnan että kansalaisopiston puolella ns. ompelukerho, jonne voi mennä istuskelemaan ja virkkaamaan vaikka hiirenhäntää tai ihan vain kahvittelemaan. Pääasiallinen tarkoitus on tavata muita aikuisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Mene kaverin kanssa vaikka kävelylenkille. Ottakaa esim. termari mukaan ja juokaa kahvit ulkona. Ihailkaa maisemia ym.
Onpa hyvä vinkki ihmiselle, jolla ei ole kavereita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Ei hänen asenteessaan ollut mun mielestä mitään pielessä. Et vaan ollut kertonut aiemmin koulukiusaamistaustastasi ja Apergeristasi. Tilanne vähän sama kuin antaisi vinkkejä kuntoilusta ja vasta keskustelun edetessä saisi tietää, että toinen on pyörätuolissa.
Miksi koulukiusaamistaustasta ja Asperger-piirteistä (ei siis Asperger-diagnoosista) pitäisi mainita erikseen nimeltä mainiten? Miksei riitä kun kertoo, että kyky aloittaa ja ylläpitää keskusteluja on puutteellinen, sosiaalisissa taidoissa on muitakin puutteita eikä luonnekaan ole sellainen, että keskustelujen aloittaminen tuntemattomien kanssa missä ja milloin vaan olisi helppoa?
Siksi pitäisi mainita erikseen, että tuo tausta yleensä vaatii ensinnäkin terapiaa ja lsiäksi ihan toisella tavalla sosiaalisten taitoen harjoittelua kuin jos on muuten ihan normaali, mutta vain kokematon uusien ihmissuhteiden hankkimisessa. Jälkimmäiseen kun riittää, että rohkaistuu ja aloittaa keskustelun. ILman asperger-piirteitä osaa lukea toisen ilmeitä, eleitä, äänenpainoja jne ja toisesta ihmisestä huomaa hyvin nopeasti, kiinnostaako tätä juttelu vai ei. Samoin ilman koulukiusaamistaustaa osaa toiseen kenties töksäyttäväänkin vastaukseen suhtautua olkiaan kohauttamalla eikä se nosta mitään kipeitä muistoja menneisyydestä esiin.
Ohis, mutta käsityksesi aspergerista on aika erikoinen. Oikeastihan raja aspergerin ja "normaaliuden" välillä on vain veteen piirretty viiva, ja isolla osalla ihmisistä on ainakin joitain asperger-piirteitä. Sitä paitsi läheskään kaikki asperger-diagnoosin saaneet ei ole sosiaalisesti toivottomia tapauksia, jotka tarvitsisi intensiivistä kuntoutusta/terapiaa oppiakseen sosiaalisia taitoja.
Vastaavasti läheskään kaikki "normaalit" ei ole sosiaalisesti lahjakkaita ekstroverttejä. Osa "normaaleista" on hiljaisia ja varautuneita introverttejä, joilta small talkin jauhaminen tuntemattomien kanssa ei vaan ota sujuakseen, vaikka sitä kuinka harjoittelisi.
Vierailija kirjoitti:
Spr:n ystävätoiminta.
Muuten hyvä ehdotus, mutta näin korona-aikana kaikki kasvotusten tapahtuvat tapaamiset on kielletty. Se ei siis auta yhtään liveseuran kaipuuseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupunkiin voisi laittaa penkkejä 2m välein ja alue varattu keskustelijoille.
Mikä sen nimi voisi olla?
Puhepiiri, keskusteluympyrä, wheel of puhe (hih)
Menet sinne kun toivot puhetta. Alkuun varmasti aiheuttaa kummastusta ja hihittelyä mutta oikeesti!
Me tarvitaan paikka missä puhua kuinka aamut on valoisampia, tänään lauloi mustarastas nätisti, olipa pirun liukasta, rokotukset alkaneet x ryhmälle, kaupassa tarjouksessa lohi, luitko jo sen kirjan?, kumpi on parempi nastat vai fatbike?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Spr:n ystävätoiminta.
Muuten hyvä ehdotus, mutta näin korona-aikana kaikki kasvotusten tapahtuvat tapaamiset on kielletty. Se ei siis auta yhtään liveseuran kaipuuseen.
Toinen ongelma on että ystävää voi joutua jonottamaan monta vuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Ei hänen asenteessaan ollut mun mielestä mitään pielessä. Et vaan ollut kertonut aiemmin koulukiusaamistaustastasi ja Apergeristasi. Tilanne vähän sama kuin antaisi vinkkejä kuntoilusta ja vasta keskustelun edetessä saisi tietää, että toinen on pyörätuolissa.
Miksi koulukiusaamistaustasta ja Asperger-piirteistä (ei siis Asperger-diagnoosista) pitäisi mainita erikseen nimeltä mainiten? Miksei riitä kun kertoo, että kyky aloittaa ja ylläpitää keskusteluja on puutteellinen, sosiaalisissa taidoissa on muitakin puutteita eikä luonnekaan ole sellainen, että keskustelujen aloittaminen tuntemattomien kanssa missä ja milloin vaan olisi helppoa?
Siksi pitäisi mainita erikseen, että tuo tausta yleensä vaatii ensinnäkin terapiaa ja lsiäksi ihan toisella tavalla sosiaalisten taitoen harjoittelua kuin jos on muuten ihan normaali, mutta vain kokematon uusien ihmissuhteiden hankkimisessa. Jälkimmäiseen kun riittää, että rohkaistuu ja aloittaa keskustelun. ILman asperger-piirteitä osaa lukea toisen ilmeitä, eleitä, äänenpainoja jne ja toisesta ihmisestä huomaa hyvin nopeasti, kiinnostaako tätä juttelu vai ei. Samoin ilman koulukiusaamistaustaa osaa toiseen kenties töksäyttäväänkin vastaukseen suhtautua olkiaan kohauttamalla eikä se nosta mitään kipeitä muistoja menneisyydestä esiin.
Sosiaalisten taitojen oppiminen on ihan oma keskustelunaiheensa, jota varten voi perustaa uuden ketjun jos haluaa. Ap halusi tietää, mistä näin korona-aikana voisi löytää juttuseuraa, kun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä siihen, että ryhtyisi vääntämään tikusta asiaa hiihtoladuilla vastaan tulevien tuntemattomien kanssa. Pystytkö vastaamaan siihen?
Hei. Minä olen ollut yksinäinen. Vuosia sitten löysin netistä kirjeenvaihto-sivun. Laitoin ilmoituksen. Yhden ihmisen kanssa jutut synkkas ja siitä lähtien ollaan viihdytty yhdessä.
Ystävät on myös tärkeitä. Ei tarvi aina seurustella :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene kaverin kanssa vaikka kävelylenkille. Ottakaa esim. termari mukaan ja juokaa kahvit ulkona. Ihailkaa maisemia ym.
Onpa hyvä vinkki ihmiselle, jolla ei ole kavereita!
Onpa outoa jos ei ole tosissaan ketään kenen kanssa viettää aikaa (eikö ole edes sukulaisia?) Tulee mieleen joku erakko... mutta eihän erakot haluakaan nähdä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene kaverin kanssa vaikka kävelylenkille. Ottakaa esim. termari mukaan ja juokaa kahvit ulkona. Ihailkaa maisemia ym.
Onpa hyvä vinkki ihmiselle, jolla ei ole kavereita!
Onpa outoa jos ei ole tosissaan ketään kenen kanssa viettää aikaa (eikö ole edes sukulaisia?) Tulee mieleen joku erakko... mutta eihän erakot haluakaan nähdä ihmisiä.
Jos on muuttanut työn tai opiskelun perässä pois kotiseudulta, ne sukulaiset viovat olla niin monen kilometrin päässä, ettei kasvotusten pääse kovin usein näkemään. Aikuisena ystävystyy hankalammin vieraiden kanssa, varsinkin jos on arempi ja hiljaisempi ihminen ja jos tuntuu, että "kaikilla" on jo joku kaveri, jonka kanssa lähtee kahville tauoilla. Vaikea on mennä tunkemaan väliin ja pyytää päästä mukaan. Nyt kun on tämä korona-aika, kaikki karsastavat vieraita muutenkin ja karttavat kuin ruttoa.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, jos sulla on asperger niin onko mahdollista että yrittäisit tutustua muihin joilla asperger? Kai teillä on jotain someryhmiä?
Useimmat asperger-ryhmissä käyvät aikuiset aspergerit on monella tavalla hankalia tyyppejä.
Ajatuskin siitä että joku ventovieras tulee vääntämään tikusta asiaa kun olen vaikka ostoksilla, bussissa tai kirjastossa on hirveän kiusallinen... Tarvitaan kyllä tilannetajua ja tunneälyä että osaa löytää meidän introverttien suomalaisten seasta juuri hänet joka haluaa alkaa kesken touhujensa keskustelemaan jostain säästä oudon ihmisen kanssa. Vanhukset on asia erikseen ja juttelevat monesti kai mielelläänkin..
Lähtisin itse etsimään netin kautta kavereita, keskustelufoorumeilta ja fb-ryhmistä joissa samanhenkistä väkeä. Esim matkaseuraa maailmalle fb- ryhmästä olen aikanaan ottanut reissukaveriksi aiemmin tuntemattoman naisen muutaman kerran ja siinäkös sitten ollaan tutustuttu. Nyt tietenkään ei reissukavereilla tee mitään mutta yhtäläin voisin kuvitella että jotain kontakteja ja tapaamisia voisi syntyä yhteisten mielenkiinnonkohteiden kautta. Ja miksei täällä AV:lla esimerkiksi yksinäiset ihmiset löydä toisiaan?? Ketju pystyyn jossa etsitään kavereita ja siitä viestittelemään.
Ihanko totta, että kirpputorilla? Sehän se vasta outoa on alkaa juttelemaan jonkun täysin tuntemattomalle tyyliin "Löysitkö mitään mistä pidät, katselen tässä vaatteita". Vaikka onkin small talkia, ei voi olettaa että kaikki siitä tykkäävät ja etenkin noin yllättäen. Me asutaan Suomessa. Jos joku aloittaisi noin keskustelun katsottaisiin kuin jotain outoa friikkiä. Tai sitten se olisi sitä jutustelua mutta vain hetken, ei siinä puhelinnumeroita vaihdeta. Rappukäytävillä moikataan vain sen enempää jutustelua, kaikki keskittyvät omiin asioihinsa.
Ainoa paikka on työpaikka mutta aika usein johtaa siihen että jutellaan taukojen aikana mutta vapaa-aikana ei nähdäkään jos työkaverit ovat vain ne. hyvänpäivän tuttuja.