Lue keskustelun säännöt.
Missä voin tavata ihmisiä, kun en kestä enää tätä korona-aikana yksinäisyyttä?
22.02.2021 |
En ole koskaan ollut baareissa viihtyvää tyyppiä, mutta epätoivo ajaa pian niihin jos en keksi muutakaan. Kaipaan kipeästi juttuseuraa, aitoja kohtaamisia kasvotusten eikä pelkän zoomin välityksellä, jossa sentään pääsee juttelemaan muiden kanssa englannin keskustelukurssilla. Kavereita ei ole, opiskelut hoituu etänä, kaikki harrastukset on tauolla tai netissä enkä voi tavata edes vanhempiani livenä muuten kuin pikaisesti ulkona turvaväleistä huolehtien, koska ne pelkää koronaa. Pääni ei enää kestä tätä raastavaa ihmiskontaktien puutetta. Mistä löytyisi ratkaisu ongelmaan? En siis odota löytäväni ketään jolle voin vuodattaa murheitani ja kertoa syvimpiä ajatuksiani, vaan pelkkä arkinen jutustelu tai edes pieni small talk tekisi jo hyvää.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos opiskelu- tai työpaikka oli ennen pandemiaa ainoa paikka, jossa oli sosiaalisia kontakteja, ihan oikeasti kannattaa harkita vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyössä ei kenenkään kanssa välttämättä ystävysty sen paremmin kuin opiskelu- tai työpaikallakaan, mutta ainakin on sosiaalisia kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Ei hänen asenteessaan ollut mun mielestä mitään pielessä. Et vaan ollut kertonut aiemmin koulukiusaamistaustastasi ja Apergeristasi. Tilanne vähän sama kuin antaisi vinkkejä kuntoilusta ja vasta keskustelun edetessä saisi tietää, että toinen on pyörätuolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Vaikutat hieman katkeralta. Älä anna aspergerin tai koulukiusaajien määrittää sinua, olet varmasti muutakin kuin vain heikkouksiesi summa.
Toinen yritti auttaa, ja sinä haukut kiitokseksi. Mietipä hetki, oletko helpostilähestyttävä, haluatko edes seuraa vai haluatko vain valittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Ei hänen asenteessaan ollut mun mielestä mitään pielessä. Et vaan ollut kertonut aiemmin koulukiusaamistaustastasi ja Apergeristasi. Tilanne vähän sama kuin antaisi vinkkejä kuntoilusta ja vasta keskustelun edetessä saisi tietää, että toinen on pyörätuolissa.
Miksi koulukiusaamistaustasta ja Asperger-piirteistä (ei siis Asperger-diagnoosista) pitäisi mainita erikseen nimeltä mainiten? Miksei riitä kun kertoo, että kyky aloittaa ja ylläpitää keskusteluja on puutteellinen, sosiaalisissa taidoissa on muitakin puutteita eikä luonnekaan ole sellainen, että keskustelujen aloittaminen tuntemattomien kanssa missä ja milloin vaan olisi helppoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Vaikutat hieman katkeralta. Älä anna aspergerin tai koulukiusaajien määrittää sinua, olet varmasti muutakin kuin vain heikkouksiesi summa.
Toinen yritti auttaa, ja sinä haukut kiitokseksi. Mietipä hetki, oletko helpostilähestyttävä, haluatko edes seuraa vai haluatko vain valittaa?
Toisen tarkoituksena oli ehkä auttaa, mutta siitä ei todellakaan ole mitään apua, jos vähättelee toisen kertomia vaikeuksia ja väittää että onnistuminen ja epäonnistuminen on ihan vaan omasta valinnasta kiinni.
Mene kaverin kanssa vaikka kävelylenkille. Ottakaa esim. termari mukaan ja juokaa kahvit ulkona. Ihailkaa maisemia ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene kaverin kanssa vaikka kävelylenkille. Ottakaa esim. termari mukaan ja juokaa kahvit ulkona. Ihailkaa maisemia ym.
Ei sillä ole kavereita. Ei ole ollut vuosiin ja hän ei edes halua olla kaveri itse, mutta sehän on muiden syy.
Kuka nyt ihmisiä haluaisi tavata? Ihan myrkkyä joka ikinen. Hanki koira
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko aspergerpiireinen siis? Toivon ettet ota tätä henkilökohtaisesti, mutta tiedän erään ihmisen jolla on asperger ja on aika raskasta seuraa. Puhuu vain itsestään koko ajan ja taukoamatta. Ei anna puheenvuoroa edes. Ei tajua käyttäytymistään ja sosiaalisia kuvioita. Ihan mukava ja vastuuntuntoinen ihminen muuten mutta eniten rassaa juuri tuo että on jatkuvassa äänessä. Aspergerejakin on erilaisia ja voi olla että joillakin jopa ne hyvät ominaisuudet painottuvat enemmän ihmiskontakteissa kuin huonot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä olet jutellut ihmisten kanssa ennen? No siellähän se onnistuu nytkin.
Turhaa valitusta siis.
Ihmiset ovat ihan normaalisti töissä, käyvät kaupoissa ja vaikka mäkkärissä syömässä, harrastavat, ulkoilevat ja kaikkea. Maaliskuussa toisen asteen etäkoulukin siirtyy taas lähikouluun, joten elämänon täydellisen tavallista. Maski naamalle siis vain ja menoksi. Ei kannata valittaa turhuuksia.
Maski naamalle ja työpaikalle/opintoihin/harrastuksiin, jotka joku toinen on perunut tai siirtänyt etäksi?
Eihän ap voi itse vain päättää että hän menee nyt lähitanssitunnille joka on zoomissa tai toimistolle joka on kiinni... ja vaikka menisikin, saattaa olla ainoa siellä koska ne muut pelkäävät koronaa
On harrastuksia, jotka eivät ole kiinni. Yksityiset kuntosalit, nuorten ulkoharrastukset, hiihto, laskettelu. Jopa museot ja elokuvateatterit auki.
Ruokaravintolat ja kahvilat auki, halutesasi voit tavata ystäviä siellä.
Ja jos sinulla ei ole ystäviä, etsit vaikkapa netistä seuraa ja sovit treffit.
Hieman mukautumiskykyä vaaditaan, ei muuta.
Köyhällä ei ole mitään asiaa yksityiselle kuntosalille, jossa kertakäynti maksaa 20 € ja vuosijäsenyys satoja euroja. Ja luuletko, että joltain lähimetsän hiihtopoluilta löytyy niin vaan juttuseuraa?
Minä ainakin löydän juttuseuraa lähes mistä vain. Olen ihan tavallinen nelikymppinen nainen ja en ole nirso ihmisten suhteen. Voin oikein hyvin jutella vaikka 85 vuotiaan papan kanssa kuin vaikka kuusikymppisen mammankin kanssa, tai ihan kenen vain.
Ja mikä todellakin estää tapaamasta ystäviä? Toki jos niitä ei ole, niin eihän sitä voi tavata, mutta korona ei tähänkään asiaan ole syypää.
Hyvä jos sinä saat juttuseuraa melkein mistä tahansa. Pystytkö ymmärtämään, että monen muun sosiaaliset taidot ja luonne ei riitä samaan? Olen itse ujo ja huono small talkissa, ja ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka osaa aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa vaikka kommentoimalla kivaa kaulahuivia, lumista pakkassäätä tai jotain vastaavaa. En itse osaa aloittaa keskusteluja tuntemattomien kanssa saati sitten pitää niitä yllä, ellei mulla ole niille jotain aivan erityistä asiaa.
No miten ihmeessä olet pärjännyt tähän asti? Ja jos kerran keksit noin hyvin keskustelunaloituksia kuin kirjoitit, niin mikä estää avaamasta suuta? Ujoutta on turha syyttää, sillä joka ikistä ihmistää uusi keskustelunavaus saattaa hieman mietityttää, mutta siitä pääsee vain puhumalla. Uudestaan uudestaan. Tässäkään asiassa kukaan ei ole seppä syntyessään.
Kirjastot ovat auki, vaikka niihin pitääkin varata kirjat netistä, kahvilat ovat auki, ravintolat ovat auki, kauppakeskukset ovat auki, ulkoliikuntapaikat ovat auki. Niihin pitää vain mennä. Itsestä se on kiinni.
Kuinka monta ystävää olet noissa paikoissa oikein löytänyt siihen nähden kun niissä olet käynyt? Joko kauppakeskuskäynnillä on aina käyty jonkun uuden kanssa keskusteluja? Joka kerta kun olet käynyt pururadalla on löytynyt juttuseuraa? Ja kahvilaan mennessäsi, niin sielläkin istuu aina joku toinen yksinäinen, joka odottaa vain, että istut seuraan ja alat juttelemaan?
Se, että sinä olet kymmenien vuosien aikana joskus jutellut jonkun kanssa sattumalta, koska olosuhteet sattuivat olemaan juuri sopivat ei kerro mitään. Moni seisoo vuosia bussipysäkillä, eikä kukaan osoita mitään merkkiä halusta puhua kanssasi. Mutta jollain on voinut käydä tuuri ja vuonna 2009 joku vanha pappa alkoi puhumaan hänelle ja nyt sitä sitten muistellaan täydellisenä esimerkkinä, kuinka missä tahansa kenen tahansa kanssa voi syntyä hienoja keskusteluja.
Väitän, että on paljon todennäköisempää, että kun menet bussiin ja kuvittelet juttelevat jonkun kanssa a) kukaan ei istu viereesi. b) istut jonkun viereen ja seuraavalla pysäkillä hän jää pois bussista c) hän alkaa näyttelemään kännykkää tai laittaa kuulokkeet. d) bussiin tulee vain pariskuntia jne. Joten se siitä kun kuvittelit juttelevasi sen 4 tunnin matkan siellä bussissa.
Suomessa varsinkin on todella suuri määrä ihmisiä, jotka eivät halua, että heille puhutaan.
Juttuseuran saaminen on vaikeaa vaikka olisi ekstrovertti. Voin vain kuvitella mitä se on, jos ei ole kovin rohkea ja puhelias.Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.
Sori nyt vaan, mutta asenteesi on pahemman kerran pielessä. Oikeassa elämässä asiat on paljon monimutkaisempia kuin kuvittelet. Esim. itse en ole koskaan saanut valita, synnynkö Asperger-piirteiseksi vai en. En saanut lapsena valita, romuttaako koulukiusaajat itsetuntoni, enkä nyt aikuisenakaan saa valita, vaikuttaako vanhat traumat elämääni edelleen vai ei.
Joillekin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja luontevaa, toisilta se ei vaan onnistu vaikka kuinka yrittäisi.
Ei hänen asenteessaan ollut mun mielestä mitään pielessä. Et vaan ollut kertonut aiemmin koulukiusaamistaustastasi ja Apergeristasi. Tilanne vähän sama kuin antaisi vinkkejä kuntoilusta ja vasta keskustelun edetessä saisi tietää, että toinen on pyörätuolissa.
Miksi koulukiusaamistaustasta ja Asperger-piirteistä (ei siis Asperger-diagnoosista) pitäisi mainita erikseen nimeltä mainiten? Miksei riitä kun kertoo, että kyky aloittaa ja ylläpitää keskusteluja on puutteellinen, sosiaalisissa taidoissa on muitakin puutteita eikä luonnekaan ole sellainen, että keskustelujen aloittaminen tuntemattomien kanssa missä ja milloin vaan olisi helppoa?
Siksi pitäisi mainita erikseen, että tuo tausta yleensä vaatii ensinnäkin terapiaa ja lsiäksi ihan toisella tavalla sosiaalisten taitoen harjoittelua kuin jos on muuten ihan normaali, mutta vain kokematon uusien ihmissuhteiden hankkimisessa. Jälkimmäiseen kun riittää, että rohkaistuu ja aloittaa keskustelun. ILman asperger-piirteitä osaa lukea toisen ilmeitä, eleitä, äänenpainoja jne ja toisesta ihmisestä huomaa hyvin nopeasti, kiinnostaako tätä juttelu vai ei. Samoin ilman koulukiusaamistaustaa osaa toiseen kenties töksäyttäväänkin vastaukseen suhtautua olkiaan kohauttamalla eikä se nosta mitään kipeitä muistoja menneisyydestä esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just eilen menin ympäri huushollia ja hiljaisesti karjuin (kerrostalo) etten jaksa tätä enää. Kun voisin jutella vaikka aidan seipäästä jonkun kanssa. En kestä tätä näpyttelyä kun jatkuvasti vielä kirjoittaa mitä sattuu.
Viihdyn yksin oikein mainiosti mutta nyt on vuosi täynnä ja ei, en kestä.
Ja pakkohan se on. Minkäs teet. Baariin en lähde, rahaa ei opiskelijalla ole.
Vanhemmat eikä sisarukset pidä yhtetttä. Kertoo kuinka lämmin ja rakastava perhe meillä onkaan. Aina uskonut olevani osa perhettä, nyt tiedän ettei niin ole. Mä olen soittanut niille, ne ei kertaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Just eilen menin ympäri huushollia ja hiljaisesti karjuin (kerrostalo) etten jaksa tätä enää. Kun voisin jutella vaikka aidan seipäästä jonkun kanssa. En kestä tätä näpyttelyä kun jatkuvasti vielä kirjoittaa mitä sattuu.
Viihdyn yksin oikein mainiosti mutta nyt on vuosi täynnä ja ei, en kestä.
Ja pakkohan se on. Minkäs teet. Baariin en lähde, rahaa ei opiskelijalla ole.
Vanhemmat eikä sisarukset pidä yhtetttä. Kertoo kuinka lämmin ja rakastava perhe meillä onkaan. Aina uskonut olevani osa perhettä, nyt tiedän ettei niin ole. Mä olen soittanut niille, ne ei kertaakaan.
Mene vapaaehtoistyöhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just eilen menin ympäri huushollia ja hiljaisesti karjuin (kerrostalo) etten jaksa tätä enää. Kun voisin jutella vaikka aidan seipäästä jonkun kanssa. En kestä tätä näpyttelyä kun jatkuvasti vielä kirjoittaa mitä sattuu.
Viihdyn yksin oikein mainiosti mutta nyt on vuosi täynnä ja ei, en kestä.
Ja pakkohan se on. Minkäs teet. Baariin en lähde, rahaa ei opiskelijalla ole.
Vanhemmat eikä sisarukset pidä yhtetttä. Kertoo kuinka lämmin ja rakastava perhe meillä onkaan. Aina uskonut olevani osa perhettä, nyt tiedän ettei niin ole. Mä olen soittanut niille, ne ei kertaakaan.
Soittelivatko he sulle ennen pandemiaa kovinkin usein?
Vierailija kirjoitti:
Mene kaverin kanssa vaikka kävelylenkille. Ottakaa esim. termari mukaan ja juokaa kahvit ulkona. Ihailkaa maisemia ym.
Kyllä kyllä.
-15°C on just oiva sää tähän. Hop hop, kengät jalkaan ja menoksi!
Olen ollut kaiken vapaa-ajan yksin. Työssäkin olen lähinnä yksin. Teamsin kautta yhteys muihin työkavereihin. Ei tämä mukavaa ole, mutta juuri nyt, kun tilanne pahenee, ei ole mitään järkeä muuttaa omaa toimintaa. Toivon totisesti, että kesällä tilanne olisi jo helpompi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just eilen menin ympäri huushollia ja hiljaisesti karjuin (kerrostalo) etten jaksa tätä enää. Kun voisin jutella vaikka aidan seipäästä jonkun kanssa. En kestä tätä näpyttelyä kun jatkuvasti vielä kirjoittaa mitä sattuu.
Viihdyn yksin oikein mainiosti mutta nyt on vuosi täynnä ja ei, en kestä.
Ja pakkohan se on. Minkäs teet. Baariin en lähde, rahaa ei opiskelijalla ole.
Vanhemmat eikä sisarukset pidä yhtetttä. Kertoo kuinka lämmin ja rakastava perhe meillä onkaan. Aina uskonut olevani osa perhettä, nyt tiedän ettei niin ole. Mä olen soittanut niille, ne ei kertaakaan.
Soittelivatko he sulle ennen pandemiaa kovinkin usein?
Ei. En edes tajunnut asiaa ennen kuin nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just eilen menin ympäri huushollia ja hiljaisesti karjuin (kerrostalo) etten jaksa tätä enää. Kun voisin jutella vaikka aidan seipäästä jonkun kanssa. En kestä tätä näpyttelyä kun jatkuvasti vielä kirjoittaa mitä sattuu.
Viihdyn yksin oikein mainiosti mutta nyt on vuosi täynnä ja ei, en kestä.
Ja pakkohan se on. Minkäs teet. Baariin en lähde, rahaa ei opiskelijalla ole.
Vanhemmat eikä sisarukset pidä yhtetttä. Kertoo kuinka lämmin ja rakastava perhe meillä onkaan. Aina uskonut olevani osa perhettä, nyt tiedän ettei niin ole. Mä olen soittanut niille, ne ei kertaakaan.
Soittelivatko he sulle ennen pandemiaa kovinkin usein?
Ei. En edes tajunnut asiaa ennen kuin nyt.
Niin vähänarvelinkin. Oliko sun sosiaaliset kontaktisi siis aiemmin lähinnä vain opiskelupaikalla? Ilmeisesti et käynyt baareissa aiemminkaan? Vai missä ennen pandemia tapasit muita ihmisiä ja juttelit heidän kanssaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just eilen menin ympäri huushollia ja hiljaisesti karjuin (kerrostalo) etten jaksa tätä enää. Kun voisin jutella vaikka aidan seipäästä jonkun kanssa. En kestä tätä näpyttelyä kun jatkuvasti vielä kirjoittaa mitä sattuu.
Viihdyn yksin oikein mainiosti mutta nyt on vuosi täynnä ja ei, en kestä.
Ja pakkohan se on. Minkäs teet. Baariin en lähde, rahaa ei opiskelijalla ole.
Vanhemmat eikä sisarukset pidä yhtetttä. Kertoo kuinka lämmin ja rakastava perhe meillä onkaan. Aina uskonut olevani osa perhettä, nyt tiedän ettei niin ole. Mä olen soittanut niille, ne ei kertaakaan.
Soittelivatko he sulle ennen pandemiaa kovinkin usein?
Ei. En edes tajunnut asiaa ennen kuin nyt.
Niin vähänarvelinkin. Oliko sun sosiaaliset kontaktisi siis aiemmin lähinnä vain opiskelupaikalla? Ilmeisesti et käynyt baareissa aiemminkaan? Vai missä ennen pandemia tapasit muita ihmisiä ja juttelit heidän kanssaan?
Töissä. Kaupassa. Salilla. Rappukäytävässä. Yhtiökokouksessa. Pihalla. Kahvilassa. Kirpputorilla.
-ei ap
Aloin kerran juttelemaan yhden herttaisen mummon kanssa k-kaupassa ja juttua riitti, kun peräkanaa kaupassa kävelimme. Kassan takana esittelimme itsemme ja meistä tuli ystävät. Käyn auttamassa häntä noin kerran kuukaudessa kotitöissä, vien mattoja ulos, autan petivaatteiden vaihtamisessa jne. Ei siis mitään isompaa, mutta ihan mukavaa molempien mielestä, sillä tätä on jatkunut jo kolme vuotta. Myls lapseni on käynyt tällä rouvalla muutaman kerran auttamassa ja vaihtamassa esimerkiksi kylppärin lampun.
Muutama vuosi sitten huomasin, että samaan aikaan bensa-asemalla oli tankkaamassa yksi vanhan luokkakaverini sisko ja aloin juttelemaan hänelle kuulumisista. Kävi ilmi, että hän oli muuttanut perheensä kanssa parin kilometrin päähän meiltä ja niin meistä tuli kaverit. Käymme aina silloin tällöin yhdessä koiriemme kanssa.
Kirjastossa aloin kerran juttelemaan miehen kanssa, joka oli etsimässä saman alan kirjoja kuin itsekin. Törmäsimme sen jälkeen aika useinkin kirjastossa ja muuallakin ja nyt juttua riittää aina.
Pitää vain avata suunsa. Jos joka paikassa juoksee kuin vaihto hevonen laput silmillä, niin ei varmasti kukaan tule juttelemaan. Voihan sitä asian tehdä väen väkisillä vaikeaksikin, mutta se ei ole silloin muiden tai koronatilanteen vika, vaan oma. Voit keksiä vaikka ziljoona syytä lisää, ettei sinun tarvitse ottaa kontaktia muihin, mutta älä valita sitten. Se on oma valintasi.