Lue keskustelun säännöt.
Mies raivostui pikkuasiasta, mä ja lapsi säikähdettiin, nyt mies vihainen kun sanoin ettei se ollut ok
21.02.2021 |
Kyllä tuli taas kärpäsestä härkänen. Meillä oli ollut ihan mukava päivä tähän mennessä, joten säikähdin todella, kun mies oli ottamassa ruokaa jääkaapista itselleen, tiputti sen vahingossa lavuaariin ja raivostui. Miehen reaktio oli alkaa kovaan ääneen haukkua itseään ja valittaa samalla, kun kirjaimellisesti paiskoi tuota ruokaa roskiin ja tavaroita keittiössä. Totta kai ymmärrän, että se otti lujaa päähän, mutta reaktio oli mun mielestä täysin ylimitoitettu ja etenkin, kun paikalla oli lapsi. Lapsi meni näkyvästi jäykäksi ja kaivautui sohvalla peiton sisälle ja sanoi myöhemmin minulle, että häntä pelotti isän käytös. Minullekin tuli turvaton olo kielenkäytöstä ja uhkaavasta kehonkielestä (joka ei onneksi kohdistunut meihin) ja harmitti, että mies meni kivan päivän jälkeen aivan nollasta sataan hetkessä. Kyse ei ollut siis normaalista suuttumisesta, vaan miehellä keitti aivan täysillä yli ja antoi sen näkyä ja kuulua, ja entistä ahdistavammaksi tilanteen teki se että sen laukaisi yksi ruoka-annos. Yleensä meillä ei juurikaan huudeta tai suututa tulisesti, ja jos jostain hankalasta asiasta, jonka parissa tunteet kuumenee, pitää puhua, se tapahtuu lapsen kuulumattomissa. Lopuksi mies ärähti, että pitää sitten olla syömättä kun ei ruoka kerran kelpaa ja sulkeutui huoneeseen, missä sillä on tietokone.
Annoin miehen olla siellä ja hoidin lapsen nukkumaan. Mies tuli iltahalimaan lasta ja myöhemmin tuli puhumaan jostain papereista minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koska minä ja lapsi oltiin koettu tilanne niin ikäväksi, otin tilanteen puheeksi. Sanoin, että meitä pelotti ja sellaista käytöstä en halua meillä olevan. Mies suuttui siitä, että mitenkään ei hän saisi olla, että kuinka hänen sitten pitäisi asioihin reagoida. Sanoin, että minä en pysty ottamaan vastuuta siitä miten hänen pitäisi reagoida, mutta tuollaista yhtäkkistä raivostumista asiasta kuin asiasta en halua nähdä enää ikinä kotonani, se pelottaa minua ja pelotti lastakin. Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa.
Olenko kohtuuton? En tarkoita, etteikö mistään saisi suuttua, jos suututtaa. Enemmän kyse on siitä, miten sen purkaa. Miehellä on oikeus osoittaa tunteensa jos joku ottaa päähän, mutta kai mulla ja lapsella on oikeus kotiin, jossa ei tarvitse säikähtää yhtäkkistä arvaamatonta käytöstä? Olisin muuten antanut asian olla, mutta lapsen pelon vuoksi ja siksi, että toivon ettei jatkossa tulisi tällaisia tilanteita jostain ihme asioista, otin sen puheeksi. Kaikilla sattuu joskus ylilyöntejä mutta kyllä ne pitäisi itse myöntää jälkikäteen, eikä epävalidoida toisten perheenjäsenten kokemusta tilanteesta.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin mun äiti. Jos isä huusi tai hermostui, äiti koki sen pelottavana ja opetti minuakin pelkäämään. Kun vähän kasvoin, tajusin, ettei vihastumisessa ole mitään pelättävää ja että jokainen joskus hermostuu, tyhmistä ja turhistakin jutuista. Enkä pelännyt.
Aikuisena olen tajunnut, että tuo oli äitini yksi vallankäytön muoto, hän näki isässäni vain huonoa ja halusi että me lapset nähtäisiin isä vain jotenkin viallisena, samoin kuin hän. Jep, jäi traumoja ja jos jostain olen tarkka, niin siitä, että omille lapsille en koskaan puhu heidän isästään pahaa enkä tee normaaleista asioista epänormaaleita.
Kovien äänien pelkääminen on normaalia. Se on ihan perusasetus pikkulapsissa.
Aggression käyttäminen ja äänenpainojen muuttuminen tuohtuneena ovat ihan yleisiä juttuja, mutta _hallitsemattomat aggressionpurkaukset eivät ole ok_.
Jos lapsi oppii että ovat, lapsi saattaa päätyä yksiin kilipään kanssa joka keittiökaluston sijaan heittääkin lapsen roskiin.
No ei todellakaan ole mikään "perusasetus" lapsissa (wtf, mitä laitteita lapset sulle on??)
Lapset ovat yksilöitä. Ei kaikki todellakaan pelkää, ellei vanhempi ala hössöttämään ja luo pelkoa. Lapsihan katsoo vanhemmasta onko hänellä syytä pelätä. Siksi nää "oijjoijoooiii, kaaduit!!!!!! Sattuiko?!?! Tuliko pipi, voi ei kamalaaa!!!!!" -äitien lapset itkee joka pienestä kompastumisesta siinä missä muut lapset pyyhkii hiekanmurut pois ja jatkaa touhujaan.
Mene huutamaan pikkuvauvan korvaan ja katso mitä tapahtuu.
Se että joissain perheissä ajan myötä joutuu tottumaan jonkun perheenjäsenen raivoamiseen ei tarkoita että tänä tarjoaisi lapselle terveen perhe-elämän mallin.
Suhteetonta tuo ajatusmaailmasi äärimmäisyys.
Täällä joku oikeuttaa miehen riehumisen reflekseillä, mutta kiistävät vauvan oikeuden henkeä suojaaviin reflekseihin.
Vauvalle ne ovat elinehto kun puhe- ja ajattelukyky puuttuu ja hän on täysin muista riippuvainen, mutta onko nyt niin, että joidenkin mielestä mieskin saa ikuisesti pysyä vauvana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun katselee työpaikalla noita kerran kuussa räjähteleviä naisia ja muistelee samalla näitä tässä ketjussa sormipystyssä annettuja neuvoja siitä, että tunteet täytyy aina hallita tai hakeutua hoitoon niin moniko on jo varannut ajan?
Vierailija kirjoitti:
Mistä kuvittelette poliisin kotihälytysten räjähdysmäisen kasvun johtuvan?
Siitä, että etenkään miehiä ei ole opetettu tunnistamaan, ymmärtämään ja hillitsemään omia tunteitaan.Tunne ei ole mikään hyökyaalto, jonka kyydissä seilataan avuttomana kuin korkki. Se on ohimenevä aivokemiallinen purkaus, johon ei yhdenkään ihmisen tarvitse jäädä vellomaan.
Tunne tulee ja menee ohi helposti kun sen opettelee. Olen itse opetellut aikuisiällä terapiassa, mitä suosittelen kaikille, joilla ei tätä irti päästämisen ja itsensä rauhoittamisen taitoa ole.
Ihminen ei ole painekattila eikä tunteeseen kuole. Edes valkoinen heteromies.
Sinäkö soitat todellakin poliisille jokaisesta äänenkorottamisesta? Ihanko oikeasti?
Ja ihmettelet miksi kotihälytysten kasvu johtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa."
Kuulostaa kyllä nyt siltä, että aloittajalla on ollut kiva päivä ja se kiva päivä on mennyt jäkättäessä, kuinka mies tekee kaiken väärin. Omiin kokemuksiin pohjautuen, jos mies sanoo noin niin silloin nainen oikeasti nalkuttaa, ja nalkuttaa ihan liikaa.
Aloittaja, katsoisit nyt peiliin ja miettisit, miten se päivä oikeasti meni. Miksi luulet, että miehellä meni hermo pikkuasiaan? Koska on jo saanut pidätellä oikeita tunteitaan koko päivän, sinun valittaessasi kaikesta. Nyt purkautui se turhautuminen ulos, kun meni kupoi nurin. Katso sinne peiliin, ja mieti.
Olet läpinäkyvä, jonne. Samaistut itsehillintäkyvytömään mieheen.
Projisoimasi kyvyttömyys kantaa vastuu omasta käytöksestäsi liittyy toksiseen sukupuoli-identiteettiisi, joka sallii sinun koheltaa miten huvittaa, syyttäen aina ja kaikesta muita. Siinä on narsismin vivahteita.
No niin, narsismikortti on lyöty pöytään. Minullakin särähti tajuntaan tuo kohta, jossa mies hieman marttyyrina totesi, ettei osaa ikinä tehdä mitään oikein. Ei sellainen kommentti ihan tyhjästä synny.
Samoin se, että patoaa sisällään stressaavia asioita liian pitkään, voi hyvinkin johtaa räjähdykseen. Itselleni on kerran käynyt niin, että tulistuin, kun tajusin mieheni kohtelevan lastamme yhtä epäreilusti ja tylysti, kuin oma lapsuudenperheeni kohteli minua. Syntyi sellainen raivo lapsen puolesta, että piti oikein jälkeenpäin istua pohtimaan, mistä se kumpusi. Sitä kun ei saanut loppumaan, kun liekit leimahtivat täysillä. Toki tilanne selvitettiin, ja kerroin miehelle havainnoistani, ja miksi en voi sietää sellaista. Asia oli hänellekin yllätys, että kannan sellaista taakkaa mukanani.
Tämäkään asia ei ole ihan mustavalkoinen. Kamelin selkä napsahti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä jos on jo valmiiksi pinna kireällä, niin kyllä voi yksi ruoan putoaminenkin katkaista kamelin selän. Taloudellinen toimeentulo on aina jyrsimässä taustalla hyvänolon tunnetta, kun Suomessa elämä on niin perkeleen kallista ja palkat huonoja. Ei tarvitse kuin yksi takaisku tulla niin alkaa jo vituttamaan.
Olen mies ja joskus on itselläkin pinna katkennut ja saanut raivokohtauksen jatkuvan stressin takia.
Mutta elelen itsekseni, joten kukaan muu ei ole siitä pelästymässä...
Varsinkaan kun ei työttömänä ole edes palkkaa vaan osa ruoista on ruokajonosta. Itselläni napsahti kun yksi akka jonottaessa oli siirtynyt edestäni juttelemaan pitkään kaverinsa kanssa taaemmas ja vasta ennen jakoa pönkäisi siihen eteen. Teki kädellä pienen "minä siirryn nyt tähän eteesi"-liikkeen ja pöyristyin niin etten saanut kuin vasta monen minuutin päästä mieleeni mitä olisin sanonut. Suomalainen nuori nainen tietysti kyseessä eli sellainen joka ei osaa normaalisti käyttäytyä.
Oikeasti toivoin siinä hetkessä sille ihmiselle pahaa sydämeni pohjasta kun olin melkein 1,5 tuntia seissyt ulkona siinä kylmässä.
Samoin kun kotona putoaa joku nakinpala lattialle niin v***taa. Kiitos koronan työnhaku on vaikeaa vielä jonnekin hamaan tulevaisuuteen aivan kuin se ei olisi sitä muutenkin ollut. Pinna on siis kuin viulunkieli. Joskus meinaa pää räjähtää siihen ettei mikään määrä yritystä (koulutus, työhistoria) riitä enää mihinkään vaan aina potkitaan lisää päähän. Vielä kun eletään maassa jossa käytöksen tulee olla hyvin hillittyä niin vaikeaa siinä on olla. Perheellisten varsinkin tulisi silti paremmin hillitä itseään. Minulla on kokemusta raivoamisen kuuntelusta lapsuudenkodissa ja kyllähän se hajottaa lasta sisältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä ei ärsyyntymisen selittely aivokemialliseksi reaktioksi auta, kun negatiivisesti elämään vaikuttavien asioiden sarja on loputon, eikä koskaan tapahdu mitään positiivista vastapainoksi, alkaa sitä paskakuormaa kertyä ja lopulta sitten räjähtää...
Hei kuulostaa todella tutulta! Miehesi on kuin minä itse. Saatan itse hermostua tuolla tavalla nollasta sataan aivan hetkessä ja jopa paiskoa tavaroita. Puolisoni mielestä se ei ole hyväksyttävää ja olen sen itsekin tajunnut. Meilläkin on pieni lapsi, jota tietenkin pelottaa tuollainen käytös. Olen itse saanut apua mm. Kasvun taika -nimiseltä FB-sivulta, siellä järjestetään silloin tällöin webinaareja esim. kiukun hallintaan. Yksi tällainen kesti 1.5h ja maksoi vain 20e ja on auttanut minua rutkasti. Syynä tähän käytökseen yleensä on se, ettei lapsena saanut näyttää kiukun tunteita, silloin kiukkua vaan pidättelee kunnes yhtäkkiä napsahtaa. Toivottavasti miehesi voisi myöntää ongelman olemassaolon ja pääsisitte keskustelemaan asiasta. Työtä se vaatii, mutta tuosta voi todellakin oppia pois! Ja aina pitää tilanteet käsitellä jälkikäteen koko perheen kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suuttuminen näköjään antaa myös hirmu voimat (olen mies). Tänään piti ostaa uusi otsalamppu koska hermostuin eilen entiseen, heitin sen käsistäni lattiaan, mutta mielestäni en kuitenkaan käyttänyt kovinkaan suurta voimaa. Vauriot olivat kuitenkin niin suuret, että siitä tuli korjauskelvoton. Mm. lamppu levisi kappaleiksi lattialle, paristojen metallinen kontaktiliuska vääntyi ja valaisinyksikön led komponentti irtosi paikoiltaan ja virtakytkimen sisuskalut rikkoontuivat... olin hämmästynyt tuhojen laajuudesta...
Kuulostat rasittavalta puolisolta. En ennusta liitollenne pitkää ikää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus vaan kiehuu yli. Normaalia ja kuuluu elämään. Ei kukaan ole täysi viilipytty.
Itselläni voi käydä näin, jos olen todella uupunut päivästä ja saman päivän aikana on sattunut todella paljon vastoinkäymisiä ja olen niellyt vastoinkäymisistä tulleen mielipahan pitkin päivää ja sitten tulee vihdoin se viimeinen niitti. Jaksaminen voi loppua yhtäkkiä niin monen mielipahan jälkeen ja sitten olen raivoissani ihan pikku jutusta ja sitten hävettää miten raivostuin siitä, että tipahti vähän vettä lattialle. Sitten menen vain suihkuun lämpimään ja nukkumaan ja kun herään aamulla, on jo parempi olo. Onneksi ei ole vielä sattunut ketään kuulemaan :D Se paha olo on ihan aito ja voimakas ja sen hallinta on väsyneenä ja nälissään todella vaikeaa. Jos miehesi on rauhallista tyyppiä, on hänellä käynyt todennäköisesti jotain vastaavaa. Pienenpieniä vastoinkäymisiä pitkin päivää ja väsyttää ja ei kerkeä syödä ja stressaa ja sitten kun pääsee kotiin tekemään ruokaa, se ruoka putoaa altaaseen. Sellainen vaikuttaa ulkopuolisen silmään lapselliselta ja epäkypsältä käytökseltä, koska sen alkuperää ei pysty kukaan tietämään.
Onko vaimon velvollisuus huolehtia myös miehen käytöksestä ja jopa tunteiden käsittelystä?
Pitäisikö siis miehet asettaa ihmisinä samaan holhouksenalaiseen asemaan kuin alaikäiset, kehitysvammaiset ja muistisairaat? Joka miehelle naispuolinen holhooja?
Tämä malli on käytössä joissain maailman maissa ja siellä se kohdistuu naisiin.