Lue keskustelun säännöt.
Mies raivostui pikkuasiasta, mä ja lapsi säikähdettiin, nyt mies vihainen kun sanoin ettei se ollut ok
21.02.2021 |
Kyllä tuli taas kärpäsestä härkänen. Meillä oli ollut ihan mukava päivä tähän mennessä, joten säikähdin todella, kun mies oli ottamassa ruokaa jääkaapista itselleen, tiputti sen vahingossa lavuaariin ja raivostui. Miehen reaktio oli alkaa kovaan ääneen haukkua itseään ja valittaa samalla, kun kirjaimellisesti paiskoi tuota ruokaa roskiin ja tavaroita keittiössä. Totta kai ymmärrän, että se otti lujaa päähän, mutta reaktio oli mun mielestä täysin ylimitoitettu ja etenkin, kun paikalla oli lapsi. Lapsi meni näkyvästi jäykäksi ja kaivautui sohvalla peiton sisälle ja sanoi myöhemmin minulle, että häntä pelotti isän käytös. Minullekin tuli turvaton olo kielenkäytöstä ja uhkaavasta kehonkielestä (joka ei onneksi kohdistunut meihin) ja harmitti, että mies meni kivan päivän jälkeen aivan nollasta sataan hetkessä. Kyse ei ollut siis normaalista suuttumisesta, vaan miehellä keitti aivan täysillä yli ja antoi sen näkyä ja kuulua, ja entistä ahdistavammaksi tilanteen teki se että sen laukaisi yksi ruoka-annos. Yleensä meillä ei juurikaan huudeta tai suututa tulisesti, ja jos jostain hankalasta asiasta, jonka parissa tunteet kuumenee, pitää puhua, se tapahtuu lapsen kuulumattomissa. Lopuksi mies ärähti, että pitää sitten olla syömättä kun ei ruoka kerran kelpaa ja sulkeutui huoneeseen, missä sillä on tietokone.
Annoin miehen olla siellä ja hoidin lapsen nukkumaan. Mies tuli iltahalimaan lasta ja myöhemmin tuli puhumaan jostain papereista minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koska minä ja lapsi oltiin koettu tilanne niin ikäväksi, otin tilanteen puheeksi. Sanoin, että meitä pelotti ja sellaista käytöstä en halua meillä olevan. Mies suuttui siitä, että mitenkään ei hän saisi olla, että kuinka hänen sitten pitäisi asioihin reagoida. Sanoin, että minä en pysty ottamaan vastuuta siitä miten hänen pitäisi reagoida, mutta tuollaista yhtäkkistä raivostumista asiasta kuin asiasta en halua nähdä enää ikinä kotonani, se pelottaa minua ja pelotti lastakin. Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa.
Olenko kohtuuton? En tarkoita, etteikö mistään saisi suuttua, jos suututtaa. Enemmän kyse on siitä, miten sen purkaa. Miehellä on oikeus osoittaa tunteensa jos joku ottaa päähän, mutta kai mulla ja lapsella on oikeus kotiin, jossa ei tarvitse säikähtää yhtäkkistä arvaamatonta käytöstä? Olisin muuten antanut asian olla, mutta lapsen pelon vuoksi ja siksi, että toivon ettei jatkossa tulisi tällaisia tilanteita jostain ihme asioista, otin sen puheeksi. Kaikilla sattuu joskus ylilyöntejä mutta kyllä ne pitäisi itse myöntää jälkikäteen, eikä epävalidoida toisten perheenjäsenten kokemusta tilanteesta.
Kommentit (72)
Hei ap. Et ylireagoinut. Pidä kiinni siitä, että asia pitää keskustella kunnolla ja miehen pitää ottaa vastuu käyttäytymisestään. Ei kenenkään pidä kotona pelätä, kaikkein vähimmin pienen lapsen. Ja te raivarien puolustelijat - ette varmaan tykkäsi jos työkaverinne käyttäytyisi töissä kuin ap:n mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan normaalia suuttua joskus ja huutaa. Sitä ei tarvitse sinun eikä lapsen pelätä, varsinkaan kun mies ei ilmeisesti suunnannut aggressiota teitä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin mun äiti. Jos isä huusi tai hermostui, äiti koki sen pelottavana ja opetti minuakin pelkäämään. Kun vähän kasvoin, tajusin, ettei vihastumisessa ole mitään pelättävää ja että jokainen joskus hermostuu, tyhmistä ja turhistakin jutuista. Enkä pelännyt.
Aikuisena olen tajunnut, että tuo oli äitini yksi vallankäytön muoto, hän näki isässäni vain huonoa ja halusi että me lapset nähtäisiin isä vain jotenkin viallisena, samoin kuin hän. Jep, jäi traumoja ja jos jostain olen tarkka, niin siitä, että omille lapsille en koskaan puhu heidän isästään pahaa enkä tee normaaleista asioista epänormaaleita.
Kovien äänien pelkääminen on normaalia. Se on ihan perusasetus pikkulapsissa.
Aggression käyttäminen ja äänenpainojen muuttuminen tuohtuneena ovat ihan yleisiä juttuja, mutta _hallitsemattomat aggressionpurkaukset eivät ole ok_.
Jos lapsi oppii että ovat, lapsi saattaa päätyä yksiin kilipään kanssa joka keittiökaluston sijaan heittääkin lapsen roskiin.
No ei todellakaan ole mikään "perusasetus" lapsissa (wtf, mitä laitteita lapset sulle on??)
Lapset ovat yksilöitä. Ei kaikki todellakaan pelkää, ellei vanhempi ala hössöttämään ja luo pelkoa. Lapsihan katsoo vanhemmasta onko hänellä syytä pelätä. Siksi nää "oijjoijoooiii, kaaduit!!!!!! Sattuiko?!?! Tuliko pipi, voi ei kamalaaa!!!!!" -äitien lapset itkee joka pienestä kompastumisesta siinä missä muut lapset pyyhkii hiekanmurut pois ja jatkaa touhujaan.
Jos joku lapsi ei satu pelkäämään yht äkkiä raivoavaa henkilöä, silloin vanhemman olisi kyllä hyvä tämä pelkääminen lapselle opettaa. On nimittäin melko terve reaktio säikähtää äkillisiä, uhkaavia tilanteita, kuten esimerkiksi huutavaa ja tavaroita paiskovaa vanhempaansa. Vähän eri asia kuin vanhemman ylenpalttinen höösääminen ja hössääminen jostain pikkunaarmusta.
Raivoavat vanhemmat, jotka yrittää normalisoida sen huonon käytöksensä, harvoin tulevat ajatelleeksi sitä, että jos sen lapsen kotona pitää tottua siihen "tunteitaan avoimesti ilmaisevaan" vanhempaan, lapsi tosiaan tottuu siihen, että hänen seurassaan saa käyttäytyä huonosti. Ja tämähän seuraa aikuisuuteen... Kaverit tölvii ja haukkuu, no eihän siinä mitään. Työkaveri on asiaton ja pomo huutaa, no eihän sille mitään voi. Seurustelukumppani huutaa ja raivoaa, välillä vähän tönäiseekin, ei auta kun kestää. Tämänkö te raivoajavanhemmat tosiaan haluatte esimerkillänne lapsillenne opettaa?
Se on ihan normaalia ja hyväksikin lapselle, että hän näkee niitä erilaisia tunteita vanhemman puolelta, kyllä vanhemman ääni saa nousta, paha mieli näkyä ja pikku riita vanhempienkin välillä ei aina ole sellainen että se pitäisi lapsilta salata. Mutta mitään vanhempien välisiä huutoriitoja lapsen ei todellakaan pidä joutua todistamaan, vaikka kuinka sovittaisiin jälkeenpäin, ja sama on aloituksessa kuvatuista tilanteista. Yksi kerta ei lapselle traumoja vielä aiheuta, mutta jos tuollainen yllättävä vanhemman skitsoilu jatkuu, se on oikeasti lapselle haitallista. Sitä yllättävää skitsoilua kun ei voi sillä ylenpalttisella hyvien tunteiden näyttämisellä kumota, vaikka monilla "meillä näytetään avoimesti kaikki tunteet, riidellään ja rakastetaan isosti"-vanhemmilla tämä harhaluulo onkin.
Että AP ei todellakaan ylireagoinut tilanteessa, eikä ole laisinkaan kohtuutonta vaatia että tuollaisia kohtauksia ei kodissaan tarvitse kokea. Tietysti nyt kannattaa miettiä, miksi ilmeisesti aiemmin rauhallisesti käyttäytynyt mies taantuu uhmaikäisen tasolle, joku syyhän tuohon käytöksen muuttumiseen on.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on vihanhallintaongelma. Ja se on täysin miehen oma vika eikä vaimon tai lasten syytä.
Itse olen pudottanut ruokaa lattialle enkä lainkaan suutu, kiroile tai paisko mitään. Totean vain "oho" ja siivoan jäljet tyynesti.
Jos tämä oli ensimmäinen kerta, ei vielä voi diagnosoida vihanhallintaongelmaa. Ruoan tippuminen saattaa olla ollut viimeinen pisara monen stressiä aiheuttaneen tekijän päälle, jolloin ei enää pysynyt tunteet hallinnassa. Asian käsittely(kyvyttömyys) jälkeenpäin tosin on huono merkki.
Ukko lääkärille jos tuo on toistuvaa.
Stressissä kilahtelu yleistyy, mutta jos ei omia tunteitaan kestä räjähtelemättä niin lääketiede auttaa.
Etenkin jos äijä SINULLE suuttuu omasta tyräyksestään, on syytä huoleen.
Huonoa käytöstään ei kenenkään pidä puolustella vaan pyytää anteeksi ja hoitaa itsensä kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa."
Kuulostaa kyllä nyt siltä, että aloittajalla on ollut kiva päivä ja se kiva päivä on mennyt jäkättäessä, kuinka mies tekee kaiken väärin. Omiin kokemuksiin pohjautuen, jos mies sanoo noin niin silloin nainen oikeasti nalkuttaa, ja nalkuttaa ihan liikaa.
Aloittaja, katsoisit nyt peiliin ja miettisit, miten se päivä oikeasti meni. Miksi luulet, että miehellä meni hermo pikkuasiaan? Koska on jo saanut pidätellä oikeita tunteitaan koko päivän, sinun valittaessasi kaikesta. Nyt purkautui se turhautuminen ulos, kun meni kupoi nurin. Katso sinne peiliin, ja mieti.
Mistä kuvittelette poliisin kotihälytysten räjähdysmäisen kasvun johtuvan?
Siitä, että etenkään miehiä ei ole opetettu tunnistamaan, ymmärtämään ja hillitsemään omia tunteitaan.
Tunne ei ole mikään hyökyaalto, jonka kyydissä seilataan avuttomana kuin korkki. Se on ohimenevä aivokemiallinen purkaus, johon ei yhdenkään ihmisen tarvitse jäädä vellomaan.
Tunne tulee ja menee ohi helposti kun sen opettelee. Olen itse opetellut aikuisiällä terapiassa, mitä suosittelen kaikille, joilla ei tätä irti päästämisen ja itsensä rauhoittamisen taitoa ole.
Ihminen ei ole painekattila eikä tunteeseen kuole. Edes valkoinen heteromies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exäni oli juuri tuollainen, alkoi oikein raivostuttaa kun luin kirjoituksesi. En tajua miten kestin sitä käytöstä vuosia, mutta onneksi en lapsia hänen kanssaan ikinä tehnyt! Erosimme ja muutama vuosi tämän jälkeen tapasin nykyisen mieheni ja nyt olemme saamassa ensimmäisen lapsemme. Voi ihme, miten erilaista elämäni onkaan miehen kanssa, joka suhtautuu elämän vastoinkäymisiin-pieniin ja isoihin rauhallisesti ja kypsästi. Ero exästäni tuntui aikoinaan maailmanlopulta ja luulin olevani ikuisesti yksin, mutta vielä mitä! Ja nyt kun edes ajattelen, että olisin elänyt sen kiukutteliijan kanssa elämäni ja tuhlannut enää yhtään hetkeä..ajatus saa puistattamaan.
Vierailija kirjoitti:
"Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa."
Kuulostaa kyllä nyt siltä, että aloittajalla on ollut kiva päivä ja se kiva päivä on mennyt jäkättäessä, kuinka mies tekee kaiken väärin. Omiin kokemuksiin pohjautuen, jos mies sanoo noin niin silloin nainen oikeasti nalkuttaa, ja nalkuttaa ihan liikaa.
Aloittaja, katsoisit nyt peiliin ja miettisit, miten se päivä oikeasti meni. Miksi luulet, että miehellä meni hermo pikkuasiaan? Koska on jo saanut pidätellä oikeita tunteitaan koko päivän, sinun valittaessasi kaikesta. Nyt purkautui se turhautuminen ulos, kun meni kupoi nurin. Katso sinne peiliin, ja mieti.
Olet läpinäkyvä, jonne. Samaistut itsehillintäkyvytömään mieheen.
Projisoimasi kyvyttömyys kantaa vastuu omasta käytöksestäsi liittyy toksiseen sukupuoli-identiteettiisi, joka sallii sinun koheltaa miten huvittaa, syyttäen aina ja kaikesta muita. Siinä on narsismin vivahteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on vihanhallintaongelma. Ja se on täysin miehen oma vika eikä vaimon tai lasten syytä.
Itse olen pudottanut ruokaa lattialle enkä lainkaan suutu, kiroile tai paisko mitään. Totean vain "oho" ja siivoan jäljet tyynesti.
Suhteuttamisongelma jos pikku vahinko saa kohtuuttoman raivon. Taustalla on muu pingotus, ja miestä harmittaa kun ei saa riehua vapaasti, koska nainen on valistunut eikä siedä sitä. Ehkä mukava päivä ei miehen mielestä ollut mukava. Ikävä ettei tällaiset paljastu ennen perheenperustamista. Lapsi ei enää luota kumminkaan mihinkään "mukavaan". Eroa pukkaa taas. Ei tuossa mitään aarretta menetä.
En tiedä mistä johtuu, mutta meillä on kansakuntana surkeat tunnesäätelytaidot.
Ei yleisesti tajuta, että ikävien tunteiden syntypaikka ovat omat aivot eivätkä muut ihmiset tai olosuhteet. Ärsyke ---> reaktio on primitiivisyyttä, sillä meillä on myös tietoinen mieli, jolla reaktioita voi hillitä, hallita ja ohjata.
Yritän sanoa, että koska huono fiilis syntyy jokaisen aivoissa, niin myöskin apu siihen on yhtä lähellä. Ja TÄMÄ pitäisi jokaiselle jossain vaiheessa elämää opettaa harjoituksen kautta.
On mietittävä
- Mikä tunne minua nyt juuri vaivaa
- Mikä sen laukaisi? Oliko syy ja seuraus missään kohtuullisessa mittakaavassa?
- Miksi haluan ajelehtia tässä huonossa fiiliksessä tunteja, päiviä tai vuosia sen sijaan, että päästäisin siitä irti ja antaisin oloni helpottua ja olisin helpompi ihminen.
- Olenko niin mäntti, että kostan muille omat huonot fiilikseni? Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa."
Kuulostaa kyllä nyt siltä, että aloittajalla on ollut kiva päivä ja se kiva päivä on mennyt jäkättäessä, kuinka mies tekee kaiken väärin. Omiin kokemuksiin pohjautuen, jos mies sanoo noin niin silloin nainen oikeasti nalkuttaa, ja nalkuttaa ihan liikaa.
Aloittaja, katsoisit nyt peiliin ja miettisit, miten se päivä oikeasti meni. Miksi luulet, että miehellä meni hermo pikkuasiaan? Koska on jo saanut pidätellä oikeita tunteitaan koko päivän, sinun valittaessasi kaikesta. Nyt purkautui se turhautuminen ulos, kun meni kupoi nurin. Katso sinne peiliin, ja mieti.
'Miesmarttyyri. Paljon mahdollista ettei mies tosiaan osaa tehdä juuri mitään oikein. Mikä neuvoksi? Ottaako mies opiksi vai raivoaa avuttomana? Odottelee että nainen lopettaa kun vain jaksaa raivota?
Kuulostaa ihan mun mieheltä! Mikä tahansa pikkuasia voi saada räjähdyksen aikaan. Varsinkin jos miehellä on nälkä. Minä ja lapset ei jakseta reagoida niihin kohtauksiin juuri mitenkään. Tai kettuillaan jotenkin hänelle tilanteesta. Jo pienestä saakka lapset ovat tottuneet isänsä kohtauksiin ja eivät todellakaan silloin pelkää. Nalkuttavat vastaan ja näyttävät kieltä. Jos miehen käytös näyttäisi vaikuttavan negatiivisesti lapsiin, olisi tietysti jo erottukin, mutta me kaikki tiedetään, että välillä se nyt vaan päästää höyryjä ja pyytää sitten anteeksi. Eikä tosiaan ole mitään pelkoa, että kävisi meihin käsiksi! Itsensä kanssa raivoaa. Onhan se joskus vähän rasittavaa, mutta eiköhän meillä jokaisella ole oikkumme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla normaalia huutaa joskus. Mutta ei ole normaalia olla vihainen siitä, että joku sanoo, että tämä ei ollut ihan ok. On normaalia pyytää anteeksi. Ei ole normaalia vetää uusia raivareita, jos jotakuta pelottaa toisen käytös.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minuakin ahdistaisi yhteiselo ap:n kaltaisen ihmisen kanssa.
Sinua ahdistavat kaikki ihmiset, koska et riitä edes itsellesi. Ruikuttaminen on sinun elämäsi kantava voima, ei oppiminen ja aikuistuminen.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei kysynyt, miten mies voi. Ei yrittänyt saada hänen oloaan paremnaksi. Vaan meni ilmoittamaan, että mies ei ole ok.
Ilmoitti, ettei moinen käytös ole ok.
Mies on itse vastuussa voinnistaan ja tunteistaan, ei hän ole vaimonsa vauva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin mun äiti. Jos isä huusi tai hermostui, äiti koki sen pelottavana ja opetti minuakin pelkäämään. Kun vähän kasvoin, tajusin, ettei vihastumisessa ole mitään pelättävää ja että jokainen joskus hermostuu, tyhmistä ja turhistakin jutuista. Enkä pelännyt.
Aikuisena olen tajunnut, että tuo oli äitini yksi vallankäytön muoto, hän näki isässäni vain huonoa ja halusi että me lapset nähtäisiin isä vain jotenkin viallisena, samoin kuin hän. Jep, jäi traumoja ja jos jostain olen tarkka, niin siitä, että omille lapsille en koskaan puhu heidän isästään pahaa enkä tee normaaleista asioista epänormaaleita.
Kovien äänien pelkääminen on normaalia. Se on ihan perusasetus pikkulapsissa.
Aggression käyttäminen ja äänenpainojen muuttuminen tuohtuneena ovat ihan yleisiä juttuja, mutta _hallitsemattomat aggressionpurkaukset eivät ole ok_.
Jos lapsi oppii että ovat, lapsi saattaa päätyä yksiin kilipään kanssa joka keittiökaluston sijaan heittääkin lapsen roskiin.
No ei todellakaan ole mikään "perusasetus" lapsissa (wtf, mitä laitteita lapset sulle on??)
Lapset ovat yksilöitä. Ei kaikki todellakaan pelkää, ellei vanhempi ala hössöttämään ja luo pelkoa. Lapsihan katsoo vanhemmasta onko hänellä syytä pelätä. Siksi nää "oijjoijoooiii, kaaduit!!!!!! Sattuiko?!?! Tuliko pipi, voi ei kamalaaa!!!!!" -äitien lapset itkee joka pienestä kompastumisesta siinä missä muut lapset pyyhkii hiekanmurut pois ja jatkaa touhujaan.
Mene huutamaan pikkuvauvan korvaan ja katso mitä tapahtuu.
Se että joissain perheissä ajan myötä joutuu tottumaan jonkun perheenjäsenen raivoamiseen ei tarkoita että tänä tarjoaisi lapselle terveen perhe-elämän mallin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin mun äiti. Jos isä huusi tai hermostui, äiti koki sen pelottavana ja opetti minuakin pelkäämään. Kun vähän kasvoin, tajusin, ettei vihastumisessa ole mitään pelättävää ja että jokainen joskus hermostuu, tyhmistä ja turhistakin jutuista. Enkä pelännyt.
Aikuisena olen tajunnut, että tuo oli äitini yksi vallankäytön muoto, hän näki isässäni vain huonoa ja halusi että me lapset nähtäisiin isä vain jotenkin viallisena, samoin kuin hän. Jep, jäi traumoja ja jos jostain olen tarkka, niin siitä, että omille lapsille en koskaan puhu heidän isästään pahaa enkä tee normaaleista asioista epänormaaleita.
Kovien äänien pelkääminen on normaalia. Se on ihan perusasetus pikkulapsissa.
Aggression käyttäminen ja äänenpainojen muuttuminen tuohtuneena ovat ihan yleisiä juttuja, mutta _hallitsemattomat aggressionpurkaukset eivät ole ok_.
Jos lapsi oppii että ovat, lapsi saattaa päätyä yksiin kilipään kanssa joka keittiökaluston sijaan heittääkin lapsen roskiin.
No ei todellakaan ole mikään "perusasetus" lapsissa (wtf, mitä laitteita lapset sulle on??)
Lapset ovat yksilöitä. Ei kaikki todellakaan pelkää, ellei vanhempi ala hössöttämään ja luo pelkoa. Lapsihan katsoo vanhemmasta onko hänellä syytä pelätä. Siksi nää "oijjoijoooiii, kaaduit!!!!!! Sattuiko?!?! Tuliko pipi, voi ei kamalaaa!!!!!" -äitien lapset itkee joka pienestä kompastumisesta siinä missä muut lapset pyyhkii hiekanmurut pois ja jatkaa touhujaan.
Mene huutamaan pikkuvauvan korvaan ja katso mitä tapahtuu.
Se että joissain perheissä ajan myötä joutuu tottumaan jonkun perheenjäsenen raivoamiseen ei tarkoita että tänä tarjoaisi lapselle terveen perhe-elämän mallin.
Suhteetonta tuo ajatusmaailmasi äärimmäisyys.
Vierailija kirjoitti:
Olisin eniten huolissani siitä, miten sinun reagointitapasi, ap, vaikuttaa lapseen. Vanhempian on hyvä tasapainottaa toistensa käytöstä ääritilanteissa - mutta sinä kehitit sitä negatiiviseen, pelon suuntaan.
Sanoiko lapsi oma-aloitteisesti pelänneensä, vai johdattelitko hänet siihen; purkasitko lapseen omaa pelkoasi, haitko lapsesta liittolaistasi?
Tiedän yhden pariskunnan, heillä oli kaksi pientä lasta, mies oli ahdingossa ja vaimo oli siitä erittäin suvaitsematon. Mies uhkasi naisen kulussia, joten nainrn yritti käännyttää myös lapset omaa isäänsä vastaan. Tämä oli miehelle liikaa. Hän teki itsarin.
Toivottavasti teidän kodissanne on tilaa tuntea, eikä takerruta liuan vakavasti keinoihin, ap.
Et nyt halua tajuta, että lapsikin pelästyi isäänsä.
Tuntemiseen on kaikilla tilaa omien korvien välussä, mutta tunne ei ole koko maailma eikä kiukuttelun pidä olla kenenkään identiteetti.
Tämä naurettava ajatus siitä, että "tunne" oikeuttaa räjähtelyn, ei ole ok, mutta valitettavan yleinen. Siihen liittyy harhaluulo, että kiukku on päästävä purkamaan ulos, kun se oikeasti on paras ihan päänsä sisällä purkaa itsekseen.
"Painekattilateorialla" jotkut oikeuttavat murhat ja raiskauksetkin, mikä osoittaa erittäin heikkoja tunnetaitoja ja niukkoja kognitiivisia kykyjä.
Huono fiilis on pelkkä hermoimpulssi ja nopeasti hajoavaa välittäjäainetta, ei mitään oikeaa painetta.
Tai nainen sanois "mulla on PMS jolle lääkärikään ei voi mitään" : D D D