Lue keskustelun säännöt.
Mies raivostui pikkuasiasta, mä ja lapsi säikähdettiin, nyt mies vihainen kun sanoin ettei se ollut ok
21.02.2021 |
Kyllä tuli taas kärpäsestä härkänen. Meillä oli ollut ihan mukava päivä tähän mennessä, joten säikähdin todella, kun mies oli ottamassa ruokaa jääkaapista itselleen, tiputti sen vahingossa lavuaariin ja raivostui. Miehen reaktio oli alkaa kovaan ääneen haukkua itseään ja valittaa samalla, kun kirjaimellisesti paiskoi tuota ruokaa roskiin ja tavaroita keittiössä. Totta kai ymmärrän, että se otti lujaa päähän, mutta reaktio oli mun mielestä täysin ylimitoitettu ja etenkin, kun paikalla oli lapsi. Lapsi meni näkyvästi jäykäksi ja kaivautui sohvalla peiton sisälle ja sanoi myöhemmin minulle, että häntä pelotti isän käytös. Minullekin tuli turvaton olo kielenkäytöstä ja uhkaavasta kehonkielestä (joka ei onneksi kohdistunut meihin) ja harmitti, että mies meni kivan päivän jälkeen aivan nollasta sataan hetkessä. Kyse ei ollut siis normaalista suuttumisesta, vaan miehellä keitti aivan täysillä yli ja antoi sen näkyä ja kuulua, ja entistä ahdistavammaksi tilanteen teki se että sen laukaisi yksi ruoka-annos. Yleensä meillä ei juurikaan huudeta tai suututa tulisesti, ja jos jostain hankalasta asiasta, jonka parissa tunteet kuumenee, pitää puhua, se tapahtuu lapsen kuulumattomissa. Lopuksi mies ärähti, että pitää sitten olla syömättä kun ei ruoka kerran kelpaa ja sulkeutui huoneeseen, missä sillä on tietokone.
Annoin miehen olla siellä ja hoidin lapsen nukkumaan. Mies tuli iltahalimaan lasta ja myöhemmin tuli puhumaan jostain papereista minulle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Koska minä ja lapsi oltiin koettu tilanne niin ikäväksi, otin tilanteen puheeksi. Sanoin, että meitä pelotti ja sellaista käytöstä en halua meillä olevan. Mies suuttui siitä, että mitenkään ei hän saisi olla, että kuinka hänen sitten pitäisi asioihin reagoida. Sanoin, että minä en pysty ottamaan vastuuta siitä miten hänen pitäisi reagoida, mutta tuollaista yhtäkkistä raivostumista asiasta kuin asiasta en halua nähdä enää ikinä kotonani, se pelottaa minua ja pelotti lastakin. Mies poistui huoneesta sadatellen, kun hän ei mitään osaa koskaan tehdä oikein, ja kun kysyin että eikö tästä voi puhua, sanoi mennessään että hänellä ei ole enää mitään puhuttavaa.
Olenko kohtuuton? En tarkoita, etteikö mistään saisi suuttua, jos suututtaa. Enemmän kyse on siitä, miten sen purkaa. Miehellä on oikeus osoittaa tunteensa jos joku ottaa päähän, mutta kai mulla ja lapsella on oikeus kotiin, jossa ei tarvitse säikähtää yhtäkkistä arvaamatonta käytöstä? Olisin muuten antanut asian olla, mutta lapsen pelon vuoksi ja siksi, että toivon ettei jatkossa tulisi tällaisia tilanteita jostain ihme asioista, otin sen puheeksi. Kaikilla sattuu joskus ylilyöntejä mutta kyllä ne pitäisi itse myöntää jälkikäteen, eikä epävalidoida toisten perheenjäsenten kokemusta tilanteesta.
Kommentit (72)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nii sinä ja lapsi. Ettekö ole kokonaisuus?
Tyypillinen akka joka halunnu lapsen minä minä asenteella.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta, sillä erotuksella että meillä ei ainakaan vielä ole lapsia. Kun olen kertonut miehelle miten ei ole ok, ei tunnu hyvältä, pelottaa, ei ole normaalia reagoida noin jne. niin hänen vastauksensa on että hän nyt vaan on sellainen...
Niin no todennäköisesti hän nyt vaan on sellainen eikä tuosta hetkessä muutu. Yritäpä itse muuttaa pinttyneitä paskamaisia piirteitäsi, ei onnistu.
Sehän tuossa on ongelma, et se nyt sattuu olee mies, joka sen kiukkuitkupotkuraivarin saa.
Jos olis raivariainen, neuvot olis miehelle tyyliä: anna rakkautta ja tee enemmän kotitöitä.
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin mun äiti. Jos isä huusi tai hermostui, äiti koki sen pelottavana ja opetti minuakin pelkäämään. Kun vähän kasvoin, tajusin, ettei vihastumisessa ole mitään pelättävää ja että jokainen joskus hermostuu, tyhmistä ja turhistakin jutuista. Enkä pelännyt.
Aikuisena olen tajunnut, että tuo oli äitini yksi vallankäytön muoto, hän näki isässäni vain huonoa ja halusi että me lapset nähtäisiin isä vain jotenkin viallisena, samoin kuin hän. Jep, jäi traumoja ja jos jostain olen tarkka, niin siitä, että omille lapsille en koskaan puhu heidän isästään pahaa enkä tee normaaleista asioista epänormaaleita.
Hyvä näkökulma tämäkin! Se toisen vanhemman hysteerinen pelkääminen vasta pelottaakin lasta.
Äijä purkaa stressiä ja tunteita joista ei ole oppinut puhumaan raivoaamalla. Mikä tahansa tapahtuma joka ei käy mieleen kelpaa triggeriksi. Nyt on semmoinen tilanne että sun on todella saatava mies myöntämään asian muuten tämä raivoaaminen syö koko perheen onnellisuutta ja turvallisuudentunnetta. Hänen on lopetettava kokonaan tämä käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellänikin keittää joskus yli, varsinkin stressaantuneena. Kyllähän sitä tietää, että ei räyhääminen ole lasten kuullen ok, mutta epätäydellisiä me kaikki olemme ja siinä missä lapsia opetetaan pyytämään anteeksi on heidänkin hyvä nähdä, että myös aikuiset mokaavat ja pyytävät anteeksi.
"Yleensä meillä ei juurikaan huudeta tai suututa tulisesti, ja jos jostain hankalasta asiasta, jonka parissa tunteet kuumenee, pitää puhua, se tapahtuu lapsen kuulumattomissa"
No tämän takia se lapsi tulee säikkymään elämässään vielä monta monta monta kertaa.... Todella harvassa perheessä ihmiset kykenevät sellaiseen, ettei lapset kuule riitoja (enkä kyllä mitenkään ymmärrä miksi niin pitäisi aina tehdä). Älä ainakaan anna lapselle mallia, joissa ei ole konflikteja/niiden ratkaisua näkyvillä, vaan pelkkää silottelua. Teet karhunpalveluksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset voinut siinä lapsen kuulleen kysyä "Mikä hätänä? Miksi reagoit noin voimakkaasti? Ei kai tämä nyt noin iso asia ole? Minä voin auttaa..."
Vierailija kirjoitti:
Äijä purkaa stressiä ja tunteita joista ei ole oppinut puhumaan raivoaamalla. Mikä tahansa tapahtuma joka ei käy mieleen kelpaa triggeriksi. Nyt on semmoinen tilanne että sun on todella saatava mies myöntämään asian muuten tämä raivoaaminen syö koko perheen onnellisuutta ja turvallisuudentunnetta. Hänen on lopetettava kokonaan tämä käytös.
Mitä se myöntäminen auttaa? Vuosikymmenien aikana opittuja toimintamalleja jotka ovat saaneet alkunsa esim. lapsuudessa saaduista esimerkeistä ei muuteta ihan tuosta noin vain. Jos kotona on esimerkiksi jaettu oikeutta hakkaamalla niin niitä lukkoja ei tahdonvoimalla välttämättä pureta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä jos on jo valmiiksi pinna kireällä, niin kyllä voi yksi ruoan putoaminenkin katkaista kamelin selän. Taloudellinen toimeentulo on aina jyrsimässä taustalla hyvänolon tunnetta, kun Suomessa elämä on niin perkeleen kallista ja palkat huonoja. Ei tarvitse kuin yksi takaisku tulla niin alkaa jo vituttamaan.
Olen mies ja joskus on itselläkin pinna katkennut ja saanut raivokohtauksen jatkuvan stressin takia.
Mutta elelen itsekseni, joten kukaan muu ei ole siitä pelästymässä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kuin mun äiti. Jos isä huusi tai hermostui, äiti koki sen pelottavana ja opetti minuakin pelkäämään. Kun vähän kasvoin, tajusin, ettei vihastumisessa ole mitään pelättävää ja että jokainen joskus hermostuu, tyhmistä ja turhistakin jutuista. Enkä pelännyt.
Aikuisena olen tajunnut, että tuo oli äitini yksi vallankäytön muoto, hän näki isässäni vain huonoa ja halusi että me lapset nähtäisiin isä vain jotenkin viallisena, samoin kuin hän. Jep, jäi traumoja ja jos jostain olen tarkka, niin siitä, että omille lapsille en koskaan puhu heidän isästään pahaa enkä tee normaaleista asioista epänormaaleita.
Kovien äänien pelkääminen on normaalia. Se on ihan perusasetus pikkulapsissa.
Aggression käyttäminen ja äänenpainojen muuttuminen tuohtuneena ovat ihan yleisiä juttuja, mutta _hallitsemattomat aggressionpurkaukset eivät ole ok_.
Jos lapsi oppii että ovat, lapsi saattaa päätyä yksiin kilipään kanssa joka keittiökaluston sijaan heittääkin lapsen roskiin.
No ei todellakaan ole mikään "perusasetus" lapsissa (wtf, mitä laitteita lapset sulle on??)
Lapset ovat yksilöitä. Ei kaikki todellakaan pelkää, ellei vanhempi ala hössöttämään ja luo pelkoa. Lapsihan katsoo vanhemmasta onko hänellä syytä pelätä. Siksi nää "oijjoijoooiii, kaaduit!!!!!! Sattuiko?!?! Tuliko pipi, voi ei kamalaaa!!!!!" -äitien lapset itkee joka pienestä kompastumisesta siinä missä muut lapset pyyhkii hiekanmurut pois ja jatkaa touhujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äijä purkaa stressiä ja tunteita joista ei ole oppinut puhumaan raivoaamalla. Mikä tahansa tapahtuma joka ei käy mieleen kelpaa triggeriksi. Nyt on semmoinen tilanne että sun on todella saatava mies myöntämään asian muuten tämä raivoaaminen syö koko perheen onnellisuutta ja turvallisuudentunnetta. Hänen on lopetettava kokonaan tämä käytös.
Mitä se myöntäminen auttaa? Vuosikymmenien aikana opittuja toimintamalleja jotka ovat saaneet alkunsa esim. lapsuudessa saaduista esimerkeistä ei muuteta ihan tuosta noin vain. Jos kotona on esimerkiksi jaettu oikeutta hakkaamalla niin niitä lukkoja ei tahdonvoimalla välttämättä pureta.
Joo ja ap:n mukaan tämähän ei ole edes mikään yleinen toimintatapa! Haloo. Pinna voi katketa ihan keltä vaan, se on inhimillisyyttä. Toisiin sitä ei pureta, eikä niin käynytkään. Enemmän selvittäisin mikä miestä kuormittaa ku aloittaisin jankkauksen siitä ettei noin saa enää tapahtua.
Kysymys kuuluu: miksi sua ei kiinnosta mikä siellä raivarin takana on? Miksi reagoi itselleen epätyypillisesti raivostumalla? Mistä mies on kuormittunut? Sen pitäisi olla se ENSIMMÄINEN kiinnostuksen ja huolen kohde.
Sitten voi, ja olisi syytäkin, keskustella siitä miten jatkossa toimitaan ja missä rajat menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äijä purkaa stressiä ja tunteita joista ei ole oppinut puhumaan raivoaamalla. Mikä tahansa tapahtuma joka ei käy mieleen kelpaa triggeriksi. Nyt on semmoinen tilanne että sun on todella saatava mies myöntämään asian muuten tämä raivoaaminen syö koko perheen onnellisuutta ja turvallisuudentunnetta. Hänen on lopetettava kokonaan tämä käytös.
Mitä se myöntäminen auttaa? Vuosikymmenien aikana opittuja toimintamalleja jotka ovat saaneet alkunsa esim. lapsuudessa saaduista esimerkeistä ei muuteta ihan tuosta noin vain. Jos kotona on esimerkiksi jaettu oikeutta hakkaamalla niin niitä lukkoja ei tahdonvoimalla välttämättä pureta.
Seli seli. Aiheesta on hyvä kirja Tunne Lukkosi , mutta helpompaahan se on olla tekemättä mitään ja huokailla isoon ääneen "ei auta kuin kestää".
Jos mies ei ole ennen raivonnut tuolla lailla, taustalla lienee jokin kuormittava stressitekijä.
Jos taas mies on vaan perusluonteeltaan kiroileva raivo-ukko, tuskin se sinun mies olisikaan.
Itse olen yksin elävä mies ja onhan se aina vastoinkäyminen kuitattava sillä "perkele!" -sanalla, joskus kovaankin ääneen :D
Minä suosittelen, että vedät tiukat rajat tuolle käytökselle. Olin suhteessa, jossa napsahduksia alkoi tulla ihan mistä vaan ja milloin vaan. Olin vähitellen koko ajan varovainen ja jännittynyt, samoin hänen lapset oli. Oli pakko erota ja sen jälkeen on ollut helppo hengittää! Olen ollut tätä ennen pitkässä avioliitossa, jossa mies ei ikinä raivonnut vaan sanoi, jos on huonolla tuulella. En muutenkaan ollut vastaavaan törmännyt ja en enää tuollaiseen suostu. Aikuisen pitää osata käsitellä vihan tunteita ja pyytää ylilyönnit anteeksi.
Onko hänellä jotain vakavia huolia? Itse sain tuollaisia kohtauksia pitkään jatkuneen, äärimmäisen stressin ollessa vallalla elämässäni (konkurssiasia).
Ihanko mies itselleen ruokaa haki. Nälkäinen kuormittunut? Olisin itsekkin kironnut ja harmitellut isoon ääneen. Se on, niin että pienistä harmeista tullee ääntä paljon. Esim, kun kynää ei löydy ja tarttis laittaa jotain ylös. Olisit ehdottanut et laitat jotain syötävää mene rauhoittumaan. Puhukaa asiasta.myöhemmin. Kyllä itsekin saan raivareita, jos tämmöistä tapahtuu
Mieskin saa huutaa. Ei ole naisten oikeus.
Juokse, nämä ”sellaiset” tuntuu pääsevän oikein vauhtiin kun jälkikasvua (yleisöä) on hommattu.