Lue keskustelun säännöt.
Mies, lapset ja suhde ruokaan
21.02.2021 |
Olen ihan solmussa tämän asian kanssa.
Mieheni on muuten todella ihana, mutta hänellä on jokseenkin vääristynyt kuva ruoasta ja ruokailusta. Tilanne menee nyt vain pahemmaksi lasten (kaksi poikaa) tullessa teini-ikään.
Mies lapsuudenperhe oli melko vähävarainen ja sen kautta ruokavalio oli yksinkertainen will herkkuja juuri ollut. Tätä mies nyt kompensoi ostamalla mielellään kaapit täyteen donitseja, keksejä, sipsejä... Ihan kaikkea, lisäksi jääkaappi on aina ääriään myöten täynnä. Toisinaan hän saattaa sanoa että "Miksi minä näitä ostan kun kukaan ei syö!" No syödäänhän me, mutta minä osaltani yritän ohjata poikia järkevään syömiseen; mikään ei ole kiellettyä, välipalat on tietenkin sallittu mutta ruoka-ajat on olemassa. Salaatit, kasvikset ja hedelmät kuuluvat päivittäiseen rutiiniin. Teinipojat tietenkin myös tarvitsevat yllättävän paljon syötävää.
Ristiriita syntyy tässä siitä, että toisaalta mies tuputtaa herkkuja ja "suuttuu" siitä etteivät ne herkut häviä kaapista riittävän nopeasti. Toisaalta hän sitten taas on sitä mieltä että ihmisellä riittää ihan järjettömän runsas aamiainen ja sen jälkeen seuraava ruoka on päivällinen joskus 18-19 aikoihin. Ja että oikeastaan kuuluisi syödä vain silloin kun on oikein oikein iso nälkä.
Mielestäni miehen ruokailuissa ei ole mitään järkeä enkä voi sietää sitä että hän opettaa pojille tietynlaista syyllisyydentunnetta jos he syövät "väärin" tai "vääriin aikoihin". Tänään tilanne räpsähti silmille kun isompi poika halusi tehdä itselleen jälkiruoaksi mikrokuppikakun, puolisen tuntia oikean ruoan jälkeen. Mies ryntäsi keittiöön kyselemään mitä poika tekee ja onko hänellä nälkä vai mikä on homman nimi. Poika nöyränä pakkasi kuppikakkuvälineet takaisin kaappiin ja haki itselleen omenan. Minulla kiehui päässä ja yritin puhua miehelle mutta hän vain pyörittelee silmiään ja on omasta mielestään niin oikeassa kuin vain voi olla. Yritän selittää, että syyllisyyden tunne syömisen takia voi nopeasti heilauttaa koko homman todella epäterveeseen suuntaan mutta en pääse miehen puolustusmuurin läpi. Mitä tässä pitäisi tehdä? Yritän puhua poikien kanssa aiheesta, mutta se tuntuu välillä pahalta koska silloin tavallaan poljen isän mielipiteet maahan ja se ei tietenkään ole hyvä tai toivottava tilanne. En nyt vaan oikein osaa tästä eteenpäin.
Anteeksi pitkä ja sekava sepustus.
Kommentit (24)
On kyllä vaikea tilanne. Onnistuisiko, että yrittäisitte keskustella asiasta ja löytää jonkin kompromissin? Ihanteellistahan olisi, jos olisi vaikka kotitalouden tai terveystiedon läksy, jossa pitäisi miettiä perheen ruokailuja yhdessä. Näin aloite ei tulisi suoraan sinulta.
Itse olen vähän huono syömään säännöllisesti ja venytän helposti ruokailuja siihen, että nälkä on päässyt liian kovaksi ja yhdistettynä nälkäkiukutteluun se on erittäin ikävää. Mieheni muistuttaa minua usein säännöllisestä ruokailusta sanomalla, että autokin pitää tankata ennenkuin tankki on tyhjä. Ehkä asiasta eri tavalla puhuminen voisi olla helpompaa. Miehen paikalta karkailu aiheesta puhuttaessa vaikuttaa siltä, että hän tiedostaa, ettei hänen tapansa ole hyvä, mutta hän ei ole valmis kohtaamaan sitä tosiasiaa.
Oman näkemyksesi terveellisyyden korostaminen (vaikka olenkin kanssasi sitä mieltä, että se on järkevä näkemys) voi saada miehen puolustuskannalle, koska samalla korostat, että hän ei ajattelisi lastenne terveyttä. Ehkä voisitte sopia tukevanne lastenne itsenäisyyttä keittiössä ja, että itsenäiseen kokkailuun ei puututa, vaikka se ei ehkä olisikaan aina teidän mielestänne järkevää. Ehkä lapsenne löytää sitä kautta itselleen harrastuksen tai vaikka ammatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä vaikea tilanne. Onnistuisiko, että yrittäisitte keskustella asiasta ja löytää jonkin kompromissin? Ihanteellistahan olisi, jos olisi vaikka kotitalouden tai terveystiedon läksy, jossa pitäisi miettiä perheen ruokailuja yhdessä. Näin aloite ei tulisi suoraan sinulta.
Itse olen vähän huono syömään säännöllisesti ja venytän helposti ruokailuja siihen, että nälkä on päässyt liian kovaksi ja yhdistettynä nälkäkiukutteluun se on erittäin ikävää. Mieheni muistuttaa minua usein säännöllisestä ruokailusta sanomalla, että autokin pitää tankata ennenkuin tankki on tyhjä. Ehkä asiasta eri tavalla puhuminen voisi olla helpompaa. Miehen paikalta karkailu aiheesta puhuttaessa vaikuttaa siltä, että hän tiedostaa, ettei hänen tapansa ole hyvä, mutta hän ei ole valmis kohtaamaan sitä tosiasiaa.
Oman näkemyksesi terveellisyyden korostaminen (vaikka olenkin kanssasi sitä mieltä, että se on järkevä näkemys) voi saada miehen puolustuskannalle, koska samalla korostat, että hän ei ajattelisi lastenne terveyttä. Ehkä voisitte sopia tukevanne lastenne itsenäisyyttä keittiössä ja, että itsenäiseen kokkailuun ei puututa, vaikka se ei ehkä olisikaan aina teidän mielestänne järkevää. Ehkä lapsenne löytää sitä kautta itselleen harrastuksen tai vaikka ammatin.
Tässäkin hyviä ideoita, kiitos sinulle!
Ehkä tosiaan yritän lähestyä asiaa jotenkin eri kulmasta, nyt lähinnä on tuntunut että säikytän miehen tiehensä kun yritän normaalisti puhua.
Ap
Jos miehesi ei pysty ottamaan vastuuta lastenne järkevästä suhtautumisesta ruokaan/herkkuihin, niin pakkohan sinun ap on asiaan puuttua, jos et halua lapsistasi ruuan kanssa kipuilevia syömishäiriöisiä aikuisia tulevaisuudessa.
Kyllä tähän matkan varrelle on mahtunut erimielisyyksiäkin, mutta kaikkeen muuhun on löytynyt kompromissi ja ratkaisu. Tämä on ehkä ensimmäinen "isompi" erimielisyys joka koskee lapsia.
Ap