Kissojen omistajat on erakoita ja koirien omistajat sosiaalisia. Tästä tehty oikein tutkimus.
Kommentit (27)
Jaa emmä vaa halua olla missää tekemisissä ihmisten kanssa ja mulla on ollu montaki koiraa.
Entäs kun on kolme kissaa ja koira? Olenko erakko vai sosiaalinen?
Sosiaalinen tulee oltua muitten koiranomistajien kanssa vähän väkisinkin. Sosiaalinen työpaikalla. Sisoaalinen kavereitten kanssa. Erakko en ole mutta nautin myös itseskeni olosta, koirani ja kissojeni kanssa. Ja tarvitsen yksinoloa.
En ahdistu jos koko ajan ei ole joku ympärillä enkä ahdistu kun olen ihmisten joukossa. Mikä siis olen?
Jep. Olen kissa ihminen ja erakko.
N.22
Olen kissaihminen mutten erakko. Miehenikin on sosiaalinen, eikä hän voi sietää koiria. Hän oli se, joka halusi meille kissan.
Kissa on itsenäinen ja se viehättää kissaihmisiä. Itse inhoan käydä kylässä perheissä, joissa on koiria, koska koiran täytyy saada näköjään koko ajan huomiota voidakseen hyvin. En myöskään kestä sitä koiran liehittelyä.
Ehkä ystävilläni on vain huonosti koulutettuja koiria. Lapsuudenkodissani oli aina koira, mutei niistä yksikään ollut kuin nykyiset perhekoirat. Ne muistuttivat lähinnä kissaa. Eivät olleet koko ajan omistajalleen vahvasti läsnä.
Eli esim. A. Stubb on tän mukaan erakko. Ok.
Yleensä ihminen joka viihtyy yksikseen, valitsee mieluimmin kissan kuin koiran.
Kissa on luonteeltaan itsenäinen ja koira seurallinen.
Vierailija kirjoitti:

Koirissa on tosi paljon rotukohtaisia eroja. Toki perhekoiriksi otetaan yleensä niitä yltiösosiaalisia häslääjiä.
On toki kissaroduissakin isoja eroja, myös jotkut kissarodut on yltiösosiaalisia ja super aktiivisia touhuttajia. Eli ei todellakaan kaikki kissatkaan ole mitään itsenäisiä.
Mitä tulee erakkouteen, erakoilla saattaa olla elämäntilanne ja taloudelliset rahkeet useammin sellainen, mihin sopii kissa paremmin kuin koira. Esimerkiksi kerrostalossa asuminen.
Itselläni on ollut alunperin koiria, mutta nykyiseen elämäntilanteeseeni sopii paremmin kissat. Erakko olen ollut aina.
Olen erittäin sosiaalinen kolmen kissan omistaja.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihminen joka viihtyy yksikseen, valitsee mieluimmin kissan kuin koiran.
Kissa on luonteeltaan itsenäinen ja koira seurallinen.
Mutta jos on yksinäinen, koirasta saa enemmän seuraa.
Jos tämä tutkimus on tehty kysymällä ihmiseltä että kuinka usein juttelet vieraitten kanssa, ja sitten on kysytty että onko kissaa/koiraa, niin vähemmän yllättäen koiran ulkoiluttajat juttelee muiden koiran ulkoiluttajien kanssa, eli he ovat sitten sosiaalisia 😂
Olen erakko koiraihminen, tosin tällä hetkellä koiraton. Ei tulisi mieleenkään hankkia kissaa.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihminen joka viihtyy yksikseen, valitsee mieluimmin kissan kuin koiran.
Kissa on luonteeltaan itsenäinen ja koira seurallinen.
Korjaan hieman kommenttiasi; ihminen, joka viihtyy itsensä kanssa, valitsee mieluummin kissan.
Ja tunnustan, olen sosiaalinen introvertti. Jaksan vain tietyn määrän päivittäistä sosiaalista kanssakäymistä, vaikka tykkäänkin ihmisistä yleensä. Kuormitun kuitenkin seurustelemisesta, joten tarvitsen ns. omaa aikaa. Sillloin kissa on rauhalisuudessaan ja itsenisyydessään ihan paras kaveri, tosin mieskin on kuvioissa, mutta tuntee vaimonsa:)
Kissa antaa,ei vaadi koko ajan. Saan aikaa itselleni ja ajatuksilleni.
Yksinolemisesta tykkääminen edellyttää, että tosiaan viihtyy itsensä ja ajatustensa kanssa. Kaikkien kohdalla niin ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Olen erittäin sosiaalinen kolmen kissan omistaja.
Minulla on erittäin sosiaalinen savolainen tuttu, mies, jolla on kolme kissaa. Tykkää kovasti kssoista. Tällä hetkellä nyt ainakin asuu yksin kun erosi kolmisen vuotta sitten. Puhelias ja kaikkien kanssa juttuun tuleva.
Lähteetöntä pötyä ja paskaa.
Jos kissanomistajissa ja koiraihmisissä eroja on, ne liittyvät introversioon ja ekstroversioon sekä älykkyyteen. Koska kissa on paitsi pieni peto myös saaliseläin, se on hienovarainen ja eleetön eikä liehittele ketään. Sen luottamuksen saavuttaminen edellyttää samoja ominaisuuksia omistajalta.
Kun taas koira liehakoi ketä tahansa, jolla on makkaranpala kourassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihminen joka viihtyy yksikseen, valitsee mieluimmin kissan kuin koiran.
Kissa on luonteeltaan itsenäinen ja koira seurallinen.
Mutta jos on yksinäinen, koirasta saa enemmän seuraa.
Eri juttu sitten, tykkääkö perseennuolijan seurasta.
Äärimmäisen introvertti ja sosiaalisia tilanteita viimeiseen saakka välttelevä kahden kissan omistaja ilmoittautuu o/
Vierailija kirjoitti:
Entäs kun on kolme kissaa ja koira? Olenko erakko vai sosiaalinen?
Sosiaalinen tulee oltua muitten koiranomistajien kanssa vähän väkisinkin. Sosiaalinen työpaikalla. Sisoaalinen kavereitten kanssa. Erakko en ole mutta nautin myös itseskeni olosta, koirani ja kissojeni kanssa. Ja tarvitsen yksinoloa.
En ahdistu jos koko ajan ei ole joku ympärillä enkä ahdistu kun olen ihmisten joukossa. Mikä siis olen?
Täsmälleen.
Entä kun minulla on sekä kissa että koira, mikä olen?
Minun tutkimukseni mukaan koiranomistaja voi viihtyä myös yksin vaikka on sosiaalinen tai ei ole sosiaalinen, tai osa voi olla antisosiaalisia koirantassuntallaajia.
On.