Yliopisto-opintojen ei ole tarkoitus olla helppoja
https://jyunity.fi/en/science-news/challenges-are-part-of-learning-but-… mitä mieltä, olivatko helppoja?
Kommentit (92)
Olen käynyt sekä AMK:n että yliopiston (kandi+maisteri). Eivät ne yliopiston opinnot mitään ylitsepääsemättömiä olleet, mutta vaivaa joutui näkemään. Toisin, kuin AMK:ssa, jossa läpi pääsyyn ja tenteistä suoritumiseen ihan hyvin arvosanoin riitti se, että kävi tunneilla.
En koe, että yliopisto-opinnot ovat vaikeita. Eniten ne vaativat takapuolen lihaksia eli sitä, että jaksaa lukea ja tehdä kurssien tehtävät. Normaalilla älyllä pärjää loistavasti.
Riippuu siitä, mitä tarkoitaan helpolla. Itsellä eniten vaikeuksia tuotti itsenäisen opiskelun järkevä rytmittäminen. Joskus tuli hakattua päätä seinään myös sisältöjen kanssa, mutta harvemmin kuitenkin.
Siitä olen sikäli samaa mieltä, ettei sen aina helppoa kuulu ollakaan. (Työ)elämässä on osattava soveltaa oppimaansa sellaisissakin tilanteissa, joissa ongelmien ratkaiseminen näyttää ensin mahdottomalta. Kaikki ei aina mene juuri samalla tavalla kuin opettajan käyttämissä esimerkeissä.
Vierailija kirjoitti:
En koe, että yliopisto-opinnot ovat vaikeita. Eniten ne vaativat takapuolen lihaksia eli sitä, että jaksaa lukea ja tehdä kurssien tehtävät. Normaalilla älyllä pärjää loistavasti.
Nyt kun ollaan etä-opetuksessa niin toi kurssitehtävien määrä on ihan järkyttävä. Siis joka kurssilla ”pieniä” viikkotehtäviä _ja_ lisäksi vielä tentti. Ei ihme, että porukka uupuu.

No tämä. Ainoastaan yksi opettaja on sopeuttanut opetusta niin että työmäärä on inhimillinen. Ei sitä aikaa ole yhtäkkiä tuhatkertaisesti enemmän vaikka live-luentoja ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe, että yliopisto-opinnot ovat vaikeita. Eniten ne vaativat takapuolen lihaksia eli sitä, että jaksaa lukea ja tehdä kurssien tehtävät. Normaalilla älyllä pärjää loistavasti.
Nyt kun ollaan etä-opetuksessa niin toi kurssitehtävien määrä on ihan järkyttävä. Siis joka kurssilla ”pieniä” viikkotehtäviä _ja_ lisäksi vielä tentti. Ei ihme, että porukka uupuu.
Ihan normaalilta työmäärältä kuulostaa? Siis se, että kurssilla on lopputyö + viikottaisia tehtäviä.
Silti ne olivat hyvin helppoja. Paljon helpompia kuin lukio-opinnot. Vain graduun piti vähän enemmän panostaa. Muut sai suoritettua juurikaan panostamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe, että yliopisto-opinnot ovat vaikeita. Eniten ne vaativat takapuolen lihaksia eli sitä, että jaksaa lukea ja tehdä kurssien tehtävät. Normaalilla älyllä pärjää loistavasti.
Nyt kun ollaan etä-opetuksessa niin toi kurssitehtävien määrä on ihan järkyttävä. Siis joka kurssilla ”pieniä” viikkotehtäviä _ja_ lisäksi vielä tentti. Ei ihme, että porukka uupuu.
Olisko niin, että ne pienet viikkotehtävät korvaavat luennot? Jotainhan on tilalla oltava, jos ei ole luentoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt sekä AMK:n että yliopiston (kandi+maisteri). Eivät ne yliopiston opinnot mitään ylitsepääsemättömiä olleet, mutta vaivaa joutui näkemään. Toisin, kuin AMK:ssa, jossa läpi pääsyyn ja tenteistä suoritumiseen ihan hyvin arvosanoin riitti se, että kävi tunneilla.
Miksi vertaat ammatillistakorkea-astetta yliopistoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe, että yliopisto-opinnot ovat vaikeita. Eniten ne vaativat takapuolen lihaksia eli sitä, että jaksaa lukea ja tehdä kurssien tehtävät. Normaalilla älyllä pärjää loistavasti.
Nyt kun ollaan etä-opetuksessa niin toi kurssitehtävien määrä on ihan järkyttävä. Siis joka kurssilla ”pieniä” viikkotehtäviä _ja_ lisäksi vielä tentti. Ei ihme, että porukka uupuu.
Ihan normaalilta työmäärältä kuulostaa? Siis se, että kurssilla on lopputyö + viikottaisia tehtäviä.
Ei kyllä osa enää mun mielestä vastaa ”normaalia” työmäärää. Luennot, viikkotehtävät, joihin pitää kuitenkin panostaa, erikseen pienempiä tehtäviä moodlessa, oppimisportfoliota, tenttejä ja tutkielmia. Ainiin ja tähän päälle kaikki sekalainen aineisto. Jne.

Olen myös tehnyt kursseja, joissa on pelkkä tentti. Kyllä siinä pääsee paljon kohtuullisemmalla työmäärällä. Tietysti voi olla, että sopii vaan omaan oppimistyyliin.

Normaalit luennot, etänä tietenkin.

Pienempi työmäärä on tietysti pienempi. Se ei vielä tarkoita, ettei isompi työmäärä olisi kohtuullinen.
Kohtuullisuuttahan ei määritellä sen perusteella, miten paljon työtä jollain toisella kurssilla joutuu tekemään. Ohje on edelleen se, että keskiverrolta opiskelijalta menee 27,5 tuntia per opintopiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe, että yliopisto-opinnot ovat vaikeita. Eniten ne vaativat takapuolen lihaksia eli sitä, että jaksaa lukea ja tehdä kurssien tehtävät. Normaalilla älyllä pärjää loistavasti.
Nyt kun ollaan etä-opetuksessa niin toi kurssitehtävien määrä on ihan järkyttävä. Siis joka kurssilla ”pieniä” viikkotehtäviä _ja_ lisäksi vielä tentti. Ei ihme, että porukka uupuu.
Ihan normaalilta työmäärältä kuulostaa? Siis se, että kurssilla on lopputyö + viikottaisia tehtäviä.
Ei kyllä osa enää mun mielestä vastaa ”normaalia” työmäärää. Luennot, viikkotehtävät, joihin pitää kuitenkin panostaa, erikseen pienempiä tehtäviä moodlessa, oppimisportfoliota, tenttejä ja tutkielmia. Ainiin ja tähän päälle kaikki sekalainen aineisto. Jne.
Tervetuloa yliopistoon. Tuollaista se opiskelu siellä on oli etää tai ei.
Kyllä me opettajat kaikkemme teemme, että se olisi ”helppoa”. Ei siis niin, että se ei vaatisi työtä, vaan niin että se itse oppiminen sujuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt sekä AMK:n että yliopiston (kandi+maisteri). Eivät ne yliopiston opinnot mitään ylitsepääsemättömiä olleet, mutta vaivaa joutui näkemään. Toisin, kuin AMK:ssa, jossa läpi pääsyyn ja tenteistä suoritumiseen ihan hyvin arvosanoin riitti se, että kävi tunneilla.
Miksi vertaat ammatillistakorkea-astetta yliopistoon?
Lähinnä siksi, että se tuo jonkin kontekstin siihen, mitä tarkoitan "vaivannäöllä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe, että yliopisto-opinnot ovat vaikeita. Eniten ne vaativat takapuolen lihaksia eli sitä, että jaksaa lukea ja tehdä kurssien tehtävät. Normaalilla älyllä pärjää loistavasti.
Nyt kun ollaan etä-opetuksessa niin toi kurssitehtävien määrä on ihan järkyttävä. Siis joka kurssilla ”pieniä” viikkotehtäviä _ja_ lisäksi vielä tentti. Ei ihme, että porukka uupuu.
Vastaan vielä: käyn normaalisti koko viikon töissä ja opiskelen kaiken etänä (maisterivaihe). Tiedän kyllä millaista opiskelu yliopistossa on nyt. Paljon oli etäopiskelua jo ennen koronaa.

Mä olen opiskellut aina sellaisia aineita, että tämä nykyinen etäily kuulostaa omaan korvaan oudolta. Tai siis hommat olleet aina sellaisia, ettei ketään ole kiinnostanut oletko fyysisesti paikalla.
Eivät ole