Ku oon oppinut sanoo takas ihmisille ni tuntuu et he suuttuvat herkästi

Eli siis auot päätäs ja olet unohtanut käytöstavat?

Jotakuinkin näin.

Kerro jos löydät vastauksen tähän.

Ei se, että osaa pitää omat rajat ja oman puolensa tarkoita sitä, että tarvitsee muille olla k*sipää.

Juu. Tuossa tilanteessa miettisin että miksi se ahdistus on alunperin kasvanut niin suureksi ja miltä se vetäytyminen on yrittänyt sinua suojata.

Aina ei ymmärretä että ahdistukseenkin on yleensä syy eikä se tule tyhjästä. Sillon kun syy on esimerkiksi se että vanhoista asioista johtuvat pelot on jäänyt tavaksi niin lääkitys poistaa sitä herkistynyttä pelkoa.

Mutta kaikki tilanteet ja ihmisethän ei ole takanapäin. Silloinkin lääke auttaa pelosta tulevaan reaktioon ja auttaa käyttäytymään pelottomasti. Lääke ei kuitenkaan osaa ottaa kantaa siihen, onko ympäristö turvallinen, pelottomasti käyttäytyminen fiksua ja mihin tilanteisiin se voi johtaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei se, että osaa pitää omat rajat ja oman puolensa tarkoita sitä, että tarvitsee muille olla k*sipää.

Tilanne on monesti haastava kun on patoutunutta pettymystä siitä että omia rajoja ei ole kunnioitettu ja se voi jo viedä tilannetta konfliktin suuntaan.

Muutos rajoihinkin nähtävästi tulee muille usein yllätyksenä ja saattavat jatkaa täysin vanhaan malliin. Saatetaan jopa painaa päälle entistä kovemmin, kun huomataan että nyhverö ei ymmärrä enää miten hänen kuuluu käyttäytyä ja yritetään hakea sitä vanhaa nyhveröä takaisin. Kun vanhat keinot epäonnistuu, tilalle alkaa tulla uusia.

Elämään on muutenkin yleensä jäänyt niitä ihmisiä joille siitä rajattomuudesta on ollut jotain iloa, ei itsekään osata rajoja, ei ole osattu tukea asiassa ja niin edelleen. Omat suhteet on näinollen jo vääristynyt haastaviin tapauksiin siinä vaiheessa kun rajoja aletaan harjoitella.

Kovia kokenut nyhverökään ei tosiaan aina ole uusissa voimissaankaran ihanneseuraa noiden patoumien, rajojen harjoittelun ja muun vuoksi, mutta tietysti kaipaa että tulisi silti nähdyksi ihmisenä.

Lisäisin vielä viestiin 6 että entisen nyhverön pettymys saattaa olla valtava, kun on ajatellut että kunhan itse pääsee pois ahdistuksesta, niin elämä muuttuu mukavaksi ja ihmiset ympärillä arvostaviksi ja tunnelma innostuneeksi.

Huomasin saman. Sain itseluottamukseni takaisin, tai oikeastaan aikaiseksi ensimmäisen kerran elämässäni kun kävin pitkän terapian. Nykyään multa saa takaisin täyslaidallisen, jos alkaa kettuilla. Ihmisiä on pudonnut pois lähipiiristä, mutta en ole siitä surullinen. Anoppi kun kävi meillä, niin kommentoi likaisista ikkunoista ja kuivista huonekasveista, oli rumat kahvikupitkin. Rupesin tekemään samoin kun kävin hänen luonaan, onpa sulla paljon kuolleita kärpäsiä ikkunoiden välissä, milloin pesit nää viimeksi. Enpä ostaisi itse tämän näköistä astiastoa jne. Anoppi laittoi välit poikki kokonaan. :D Oma äiti on toistaiseksi kestänyt, mennyt jopa itseensä ja lopettanut arvostelun melkein kokonaan. Kommentoin hänenkin ulkonäkönsä, sotkunsa ja tekonsa samoin kuin mulle teki vuosikymmeniä.

Ihmiset ei Suomessa kestä sitä, että joku ei myötäilekään heitä ja uskaltaa olla eri mieltä. Vaikea tie kuljettavaksi, mutta sen arvoista.

Nro 8 jatkaa. Mulle on siis jankutettu koko elämäni ajan, miten oon liian herkkä ja suutun kaikesta. Mulle ei voi sanoa mitään kun aina loukkaannun. Ei ihmiset tarkoita pahaa, ne tarkoittaa vain hyvää ja minä tahallani otan kaikesta nokkiini. Mun parasta ne ajattelee neuvoillaan. No, nyt nää samat ihmiset itse katkoo välejä ja vääntää itkua, kun kohtelen niitä samoin kuin ne minua. Eivät kestä puoliakaan siitä. Kummallista, eikö totta.

Niinhän siinä käy että kun alat pitämään puoliasi ja sanomaan vastaan niille "ystäville" jotka aiemmin käyttivät kiltteyttäsi hyväkseen, he suuttuvat kun eivät voi enää kävellä ylitsesi ja määrätä ja sanella kaikkea yksin "ystävyyssuhteessanne". 

Olin nuorempana hyvin ujo. Kun elämänkokemusta kertyi, aloin pitää puoliani ja puhua enemmän. Ne, jotka olivat tottuneet kohtelemaan minua hiljaisena seinäkukkana, jolla ei ole mielipiteitä, eivät millään meinanneet hyväksyä muutostani. Joko päälleni puhuttiin tai ei osattu mitenkään suhtautua minuun. Ihmisten on tosi vaikea muuttaa toisistaan muodostuneita käsityksiä ja ryhmä kriisiytyy, jos joku pistää vakiintuneet roolit sekaisin. Ei ole kenenkään vika, niin ihmisyhteisöt toimivat. Pidä vaan ap oma linjasi. Osa tottuu, osa ei, mut se on elämää!

Jos toistuvasti aiheuttaa toisille mielipahaa sanomisillaan niin voiko olla, että se tapa millä toisille puhuu on jotenkin loukkaava tai epäystävällinen?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ei Suomessa kestä sitä, että joku ei myötäilekään heitä ja uskaltaa olla eri mieltä. Vaikea tie kuljettavaksi, mutta sen arvoista.

Suomessa on paljon veemäisiä ihmisiä. Heillä on oikeus olla suorapuheisia (ja pitävät sitä hyveenä) kunhan toinen osapuoli on nössö ja alistuu. Ystävyys toimii niin kauan kun toinen vaan myötäilee mutta kun entinen alistuja kasvattaakin luonnetta ja sanoo takaisin niin sitten suorapuheisuus ei olekaan niin hyvä asia :D

Olen oppinut että vältän ihmisiä jotka mainostavat olevansa suorapuheisia, vahvaluonteisia ja temperamenttisia, ovat muita jyrääviä loukkaantujia jotka eivät osaa riidellä menemättä henkilökohtaisuuksiin.

Mitä itse olen kokenut, niin he, joilla on ollut huono itsetunto tai eivät ole osanneet ilmaista mielipidettään kuuluvasti ovat saattaneet muuttua hyvin aggressiivisiksi omien mielipiteiden/ sanomisiensa kanssa. Muut jyrätään alle, jotta voidaan suojella yhä sitä huonoa itsetuntoa, mikä on piilotettu sen aggressiivisuuden taakse.

Se on ap kauhea hetki kun ymmärtää miten ala-arvoista suuri osa ihmispopulasta on omien tarpeiden näkökulmasta. Minulla ei ole siihen ratkaisua mutta ajattelin vain mainita.

Jos samat ihmiset siis kyseessä, kuin ennenkin, vanhat kaverit siis, niin ne ei ole tottunut siihen, että sanoo suoraan tai pitää puoliaan ja vaikka se on hyvä osata myös pitää puoliaan, niin heille se on ehkä yllättävää ja ottavat sen kovemmin, kuin oli tarkoitus.

Miten sitten voisi saada heidät tajuamaan, ettei ole tarkoitus suututtaa?

Jotkut vain myös on sellaisia, suuttuvia, onneksi kaikki ei ole.

Pikkuhiljaa löytyy, pitäisi löytyä, jostain, myös ystäviä, jotka ymmärtää enemmän tai ei suutu tavallisista asioista.

Oletko siis nuori vielä? Tai minkä ikäinen suunnilleen?

Kysyn, koska nuorempana uusia kavereita lopulta kuitenkin on helpompi löytää.

Vierailija kirjoitti:

Mitä itse olen kokenut, niin he, joilla on ollut huono itsetunto tai eivät ole osanneet ilmaista mielipidettään kuuluvasti ovat saattaneet muuttua hyvin aggressiivisiksi omien mielipiteiden/ sanomisiensa kanssa. Muut jyrätään alle, jotta voidaan suojella yhä sitä huonoa itsetuntoa, mikä on piilotettu sen aggressiivisuuden taakse.

Tästä tuskin on kyse.

Jo se, että ihminen miettii paljon tällaista ja kysyy sitä, kertoo siitä, että se ihminen kyllä välittää asioista ja kavereistaan ja haluaa löytää tasapainoa.

Monet on silti vaikeita sosiaalisesti, ikävä kyllä. Ja usein ne äännekkäät on vaikeita, eikä äänekkyys ole merkki sosiaalisuudesta.

Eikä ulospäinsuuntautuneisuus.

Sosiaalisuutta on tulla toimeen, mutta sekään ei onnistu jos se vastapuoli ei ole sosiaalinen vaan esim. ulospäinsuuntautunut, mutta liuan omahyväinen (meinasin kirjoittaa itserakas, mutta itsensä rakastaminen on hyvä asia, sen sijaan muut jyräävä itserakkaus ei ole), liian kilpailuhenkinen yhdistettynä siihen, että tärkeintä on loistaa itse.

Noin käy kun alkaa pitää puolensa. Monelle se ei sovi koska he ovat tottuneet, että siedät kiltisti kaiken ja oot sellainen lehmänhermoinen jolle voi laukoa mitä vaan. Itsekin tulin hieman ahdistuneena paremmin toimeen ihmisten kanssa, mutta myös aloin voimaan aina vaan huonommin ja huonommin koska pyrin vain miellyttämään muita. Sitten kun sain pääni kuntoon (omalla kohdallani ilman lääkitystä) niin aloinkin sanoa suoraan mielipiteitäni ja kertoa mitä mieltä asioista ihan oikeasti olen. Moni ihmissuhde katkesi siihen. Joidenkin kanssa sain välit aiempaa parempaan kuntoon koska vaikka tulikin aluksi riitelyä, se myös johti siihen että mua alettiin kunnioittamaan enemmän kun en olekaan enää ihan tossu. Ikävä kyllä ihmisen pitää olla hieman itsekäs saadakseen muilta ihmisiltä kunnioitusta. Pitää kuitenkin olla varovainen sen kanssa, ettei ihan kusipääksi ala. Käsittääkseni monet psyykelääkkeet saattaa aiheuttaa aggressiivisuutta, että sekin pitää osata tunnistaa mikä on sua itseäsi ja mikä lääkkeiden aiheuttamaa.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin saman. Sain itseluottamukseni takaisin, tai oikeastaan aikaiseksi ensimmäisen kerran elämässäni kun kävin pitkän terapian. Nykyään multa saa takaisin täyslaidallisen, jos alkaa kettuilla. Ihmisiä on pudonnut pois lähipiiristä, mutta en ole siitä surullinen. Anoppi kun kävi meillä, niin kommentoi likaisista ikkunoista ja kuivista huonekasveista, oli rumat kahvikupitkin. Rupesin tekemään samoin kun kävin hänen luonaan, onpa sulla paljon kuolleita kärpäsiä ikkunoiden välissä, milloin pesit nää viimeksi. Enpä ostaisi itse tämän näköistä astiastoa jne. Anoppi laittoi välit poikki kokonaan. :D Oma äiti on toistaiseksi kestänyt, mennyt jopa itseensä ja lopettanut arvostelun melkein kokonaan. Kommentoin hänenkin ulkonäkönsä, sotkunsa ja tekonsa samoin kuin mulle teki vuosikymmeniä.

On tärkeää että syytät niitä ihmisiä jotka lapsuudesta asti ovat kohdelleet huonosti eivätkä ole välittäneet lapsestaan, niitä jotka ongelmasi ovat aiheuttaneetkin eikä sivullisia jotka joutuvat olemaan elämässäsi mukana. Vanhemmat nämä ongelmasi ovat tehneet välinpitämättömyyttään.