Lasten kotihoito tuhoaa naisen uramahdollisuudet ja ammatillisen pätevyyden.

joten paljonpa väliä.....

Minä juuri olen ollut yksi näistä " hysteerisistä" akateemisista kotiäideistä. Olen ollut nyt 3,5 v. kotona " putkeen" lasten kanssa, ja pelkäsin, että en ikinä enää löydä mitään hyvää, vakinaista jne. työtä. Minulla oli kylläkin vakituinen, ihan ok työpaikka odottamassa, mutta itse siitä irtisanouduin! Syynä se, että jo ennen lasten saantia kyti ajatus työpaikan (tai jopa alan) vaihdosta.



No, tilanne on nyt se, että minusta 3,5 v. kotona olleesta äiti-ihmisestä olisi kiinnostunut peräti kaksi erittäin hyvää työnantajaa :-) Enkä edes ole mitenkään kauheasti kehittänyt itseäni kotona ollessa tms. Turhaan siis pelkäsin menetettyjä uramahdollisuuksia jne.

Musta on väärin lähteä syyllistämään äitejä, jotka haluavat olla lastensa kanssa kotona ja pelottelemaan ikuisella toisen luokan kansalaisuudella. Nämä äidit kuitenkin ajattelevat lastensa parasta, ja mun mielestäni elämää laajemmin kuin työputkena.



Tottakai se on epäkohta, jos lapsia tekevä nainen joutuu valinnastaan kärsimään, kun taas lapsia tekevä mies ei joudu tai jopa hyötyy siitä (perheellisen status). Tätä asiaa voidaan auttaa sillä, että saataisiin niitä miehiä kammettua enemmän perhevapaille jne. Mutta on vaan pohjattoman väärin alkaa täällä pelottelemaan ja syyllistämään niitä naisia, jotka ovat valmiita uhraamaan vaikka sen kallisarvoisen uransa lastensa ekojen vuosien vuoksi.

Mulle vaan ajatus siitä että tekisin suuret valinnat elämässä sen perusteella, että miltähän minusta mahdollisesti sitten kiikkustuolissa tuntuu, on ihan käsittämätön. Elämä on elämistä ei muistelua varten.

Tuolla vertauksella ei tarkoiteta konkreettisesti sitä, että istuisit ja miettisit, miltä susta tuntuu vanhuksena, vaan sitä, että osaisit asettaa elämäsi asiat arvojärjestykseen. Mikä sinulle on tärkeää, mitä oikeasti haluat tehdä? Sillä sitten kun olet 80-vuotias vanhus, se on myöhäistä katua valintojaan. Valintojen aika on NYT, kun sä elät sitä elämääsi.



Sitä se tarkoittaa.

Pelko on todella kurja kumppani ja ohjenuora elämälle.

Vierailija:

Kiikkustuolissa istuen sitä varmaan moni joutuu miettimään, mistä ruokarahat revitään ja miten turvata katto pään päälle, jos ei ole ollut töissä eikä niin ollen saa juuri mitään eläkettäkään, ei ole omaa maksettua asuntoa yms. elämän peruspalikoita kasassa. Uusi eläkejärjestelmä on julma muille paitsi pitkän ja tasaisen työuran puurtajille.

Juuri tuon ajatusleikin takia tuntuu erityisen tärkeältä turvata oma työntekomahdollisuus. Valtaosa työssäoloajasta ajoittuu kuitenkin elämänvaiheisiin, jolloin EI ole pieniä lapsia. Lyhyt hankala vaihe on vain jotenkin junailtava niin, ettei kukaan kärsi liikaa.

on muutto ulkomaille. puolison hankkiessa työkokemusta, voi kotiäiti/isä kehittää mainiosti ainakin kielitaitoaan. kun sitten palataan takaisin kotimaahan, on iskeä työnhakutilanteessa pöytään ainakin yhden vieraan kielen sujuva taito.

Paikallisiin tutustuminen ei välttämättä ole helppoa, etenkin kun viettää päivät lasten kanssa. Riippuu tietysti kulttuurista ja asuinympäristöstä, mutta ei sitä uutta kieltä itsestään opi.

t. vierestä asiaa seurannut, ja itsekin ulkoimaille lähtöä harkitseva perhe

jos ei ole duunia Suomessa, niin ei voi lähteä lähetettynä työntekijänä ja saada lastenhoitajaa ja kuinka moni jättäisi vauvan lastenhoitajalle?

Varmasti jotkut oppivat uuden kielen, mutta valitettavan monet vaimot elävät hyvinkin eristettyä elämää.

voi painottaa sitä, että kotiäitiys ulkomailla on vaativampaa kuin kotimaassa, koska yleensä varsinkin aluksi tukiverkot puuttuvat täysin ja puoliso tekee töitä lähes kellon ympäri. kotiäiti on siis käytännössä yksinhuoltaja monessa suhteessa ja sitä vielä vieraassa kulttuurissa, aluksi ehkä vain huonolla kielitaidolla. minusta tälläisesta tilanteesta selviytyminen, viihtyminen ja jopa nauttiminen on osoitus suomalaisesta sisusta, sopeutumiskyvystä ja rohkeudesta, jotka eivät kait ole ainakaan puutteita työhaussa.

Entä sitten?

ellet itse tuo sitä esille positiivisessa valossa. eli y:n elämä on usein rankempaa kuin perheellisen, mutta olet siitä kuitenkin selvinnyt ja selviät työstäsikin samalla sisulla.

Aloittaja provosoi tahallaan, mutta hänellä on kieltämättä pointti ja joskus tämäkin puoli asiasta on hyvä tuoda esiin. Kaikkihan me äidit joudumme näitä miettimään. Esimerkiksi minä en nimenomaan " urani" ja ammattipätevyyteni takia voi jäädä pitkiksi ajoiksi putkeen kotiin, joten meillä kaksoset jäävät ainoiksi lapsiksi ja menevät reilu kaksivuotiaina hoitoon. Minä olen kotona vielä pari viikkoa ja syyskuun alusta jää mies kotiin vuodeksi. Sitten on hoidon aika.

Vierailija:

Musta on väärin lähteä syyllistämään äitejä, jotka haluavat olla lastensa kanssa kotona ja pelottelemaan ikuisella toisen luokan kansalaisuudella. Nämä äidit kuitenkin ajattelevat lastensa parasta, ja mun mielestäni elämää laajemmin kuin työputkena.

Tottakai se on epäkohta, jos lapsia tekevä nainen joutuu valinnastaan kärsimään, kun taas lapsia tekevä mies ei joudu tai jopa hyötyy siitä (perheellisen status). Tätä asiaa voidaan auttaa sillä, että saataisiin niitä miehiä kammettua enemmän perhevapaille jne. Mutta on vaan pohjattoman väärin alkaa täällä pelottelemaan ja syyllistämään niitä naisia, jotka ovat valmiita uhraamaan vaikka sen kallisarvoisen uransa lastensa ekojen vuosien vuoksi.

Harvalla naisella kuitenkaan on todellista uraa, vaan useimmat kotiin vuosiksi jäävät naiset ovat sellaisessa työssä (jos sellaista yleensäkään on), jossa pitkäkään poissaolo ei vaikuta mihinkään.



Harmi vaan, että tällaiset naiset aiheuttavat hallaa myös kaikkien muiden naisten työllistymiselle ja urakehitykselle, koska jokaisen naisen palkkaamisessa on riski, että hän jääkin vuosikausiksi kotiin ja aiheuttaa työnantajalle vain harmia ja kustannuksia. Saman kohtelun saavat nyt myös naiset, joilla esim. mies on valmis jakamaan kotonaoloajan ja sairaiden lasten hoidon yms.

joten voin kaikessa rauhassa olla kotona vaikka 20 vuotta. Mieskin kyllä suostuisi jäämään kotiin, jos minä en haluaisi, mutta minäpä haluan. Tappelu tulisi, jos mies ilmoittaisi haluavansa koti-isäksi. :)



t: opettaja

Mulla ylempi korkeakoulututkinto, kaksi lasta ja sitä " relevanttia" työkokemusta 2 vuotta. Ikää 27 vuotta ensi syksynä kun yritän palata töihin. Jos en töitä löydä, palaan yliopistolle tekemään toista tutkintoani, sitä varten säästin rahaa töissä ollessani (omakotitaloa maksellaan, joten muuten ei varmaankaan olisi varaa). Jos en siitä vuoden kuluttua ole töitä saanut, laajennan hakualuetta.



Haluan lasten lisäksi myös uran, ja aion sen myös saada.

...ja alallani se on uran lisäksi hyvästit työpaikallekin. Koska minulla ei ollut vakkaripaikkaa, kun sain lapset, en tule koskaan pääsemään oman alan hommiin enää (jos mihinkään). Eli aika monta vuotta yliopistossa saan heittää hukkaan. Pakko olisi lukea uusi ammatti, mutta milläs elät, kun siihen ei enää mitään tukia saa? En olisi tätä ammattia lukenut tai lapsia tehnyt, jos olisin kristallipallosta nähnyt mihin johtaa.