Lasten kotihoito tuhoaa naisen uramahdollisuudet ja ammatillisen pätevyyden.

Itse tarkoitan sillä esimerkiksi keskijohtoa tai akateemista uraa (yliopistot, tutkimuslaitokset, yms). Näissä tapauksissa 6v poissaolo on usein lähes mahdoton.

Oletpa sitten ikävässä firmassa töissä, jos tilanne on tuo. Mieheni on DI (ja itsekin olen teknisellä alalla töissä, vaikka FM:n koulutus), eikä ainakaan mieheni tai omassa työpaikassa ole mitenkään mahdotonta tai tavatonta olla 3 vuottakin hoitovapaalla. Myös miehet ovat ko. työpaikoissa pitäneet yleisesti hoitovapaita. Ja sanottakoon vielä, että kyseessä Suomen suurin tämän alan työnantaja..



Tietysti ei 3 vuoden kotonaolo urakehitykselle plussaa olen, tiedän kokemuksesta, mutta ei se nyt mikään uran loppukaan ole! Työnantajia on tietysti kaikenlaisia, mutta niin niitä on joka alalla.

(joo, kyllä niissä pirun kerhoissa on käyty) ja perhe voi paremmin kun äitikin saa virikkeitä, niin eiköhän sitä vanhuksena ole tyytyväinen ettei väkipakolla mitään tee.

päätökset tehdään aina senhetkisen tilanteen mukaan. Aika voi kullata muistot...

Kyllä sh:n työ muuttuu 5:ssä vuodessa - ja paljon. Ei ehkä kaikilla alueilla, muuta monissa erikoissairaanhoidon osa-alueilla hoitotyö on ihan erilaista kuin 5 v sitten.



Olen itse sh ja opiskelin sitten hammaslääkäriksi. Joitakin vusoia ennen valmistumistani tein keikkaa sairaalaan oltuani yli viisi vuotta pois. Kyllä työ oli muuttunut. Tosin sh:t aina saavat töitä, vaikkei tuntumaa työhön olisikaan monen vuoden kotiäitiyden jälkeen.



Mutta mitä AP:n aloitukseen tulee, olen aika paljon samoilla linjoilla. Minulla on lapset jo tehty, mutta jos olisin vastavalmistuneena hammaslääkärinä jäänyt vaikka viideksi vuodeksi kotiin, niin kyllä hirvittäisi palata töihin. Varsinaiseen uraputkeen en ole hakeutumassa, mutta voidakseni toimia yksityisyrittäjänä minun on myös osattava oma työni. Se on mahdollista vain, jos teen työtäni ja näin ylläpidän ammattitaitoani.

Vierailija:

Itse ainakin diplomi-insinöörinä en voisi ikinä jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi, koska sen jälkeen saisin sanoa hyvästit työpaikalleni.

Minäkin olen DI ja sama tilanne täälläkin. Ekan lapsen jälkeen mein töihin kun tämä oli vähän alle puolitoista vuotta ja nyt on tarkoitus palata lapsen ollessa vuoden ikäinen. Mies kuitenkin hoitaa kunnes tämä on puolitoista, jotta emme joudu laittamaan ihan pientä päiväkotiin. Aion kuitenkin olla osittaisella hoitovapaalla (4 päivää / vko). Näin ehdin näkemään lapsiakin, mutta samalla ylläpitämään ammattitaitoani.

Olisin mielelläni pidempään kotona, mutta kaikkea ei voi saada.

Siis jos puhutaan vähän tavallisemmistakin " urista" , ei vaan johtajista ja tutkijoista.

Onneksi meillä Suomessa perhevapaa ja päivähoitojärjestelmät antavat tähän mahdollisuuden. Aika harvassa maassa voi aidosti itse valita.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta ap:n aloitus on todella asiallinen ja tärkeä.



Ja olen pudota persuksilleni noista moukkamaisista vastauksista, että ei pidä tehdä lapsia, jos ura on tärkeä. Oikeastaan kiehun kiukusta. Onko nämä vastaajat itse vain peruskoulun käyneitä naisia, joilla ei edes ole mahdollisuutta uraan ja siten ainoa elämäntehtävä on olla kotona lasten kanssa ja kaikki uraan liittyvä on uhka?



Itselläni on juuri tuollainen tilanne kuin ap kuvailee. En todellakaan voi olla pois työelämästä vuositolkulla. Menin osittain työhön lapsen ollessa 8 kk ja jatkan osittaista työntekoa kunnes lapsi on 3, jotten tipahda täysin kelkasta.



t. akateeminen ura- JA perhenainen

Itse olen ollut 3,5 v. lasten kanssa kotona - silti sain uuden työpaikan helposti! Ei tietysti kaikilla aloilla monen vuoden kotona olo onnistu, mutta vuoden, parin kylläkin. Kyllä kai sitä omaa alaa voi seurata (opiskellakin), vaikka olisikin hoitovapaalla tms., eikö?

Ennen kotiinjääntiä vakituisia työpaikkoja ehti löytyä kaksi, ja kotonaolovuosien jälkeen niitä on myöskin löytynyt kaksi. Ei ole onneksi maailma niin mustavalkoinen kuin ap kuvasi.



Ja vakitöitä löytyi kotivuosien jälkeen sekä siltä vanhalta että uudelta alaltani, eli lisäkoulutus hoitovapaalla ei edes olisi ollut välttämätöntä.

Kiikkustuolissa istuen sitä varmaan moni joutuu miettimään, mistä ruokarahat revitään ja miten turvata katto pään päälle, jos ei ole ollut töissä eikä niin ollen saa juuri mitään eläkettäkään, ei ole omaa maksettua asuntoa yms. elämän peruspalikoita kasassa. Uusi eläkejärjestelmä on julma muille paitsi pitkän ja tasaisen työuran puurtajille.



Juuri tuon ajatusleikin takia tuntuu erityisen tärkeältä turvata oma työntekomahdollisuus. Valtaosa työssäoloajasta ajoittuu kuitenkin elämänvaiheisiin, jolloin EI ole pieniä lapsia. Lyhyt hankala vaihe on vain jotenkin junailtava niin, ettei kukaan kärsi liikaa.

Mutta tosiaan, monta vuotta kotona oleville vinkiksi, että hankkikaa se eläkevakuutus.

Meillä 2 lasta on hoidettu kotona 3-vuotiaiksi, yhteensä 5,5 vuoden aikana. Kokonaan kotona olin vain yhden talven, muun ajan jaoimme koti+työ/opiskeluviikon puoliksi mieheni kanssa. Lapset saivat sen parhaan mahdollisen hoidon ja vanhemmat sopivasti muuta puuhaa, ettei seinät kaatuneet päälle. Opintojani tämä viivästytti n. vuodella, ja jatko-opintoja ehkä toisen vuoden verran.



En tosiaan usko, että tämä parin vuoden viivästymä vaikuttaa tulevaan urakehitykseeni millään tavalla - lisäksi olen työnantajalle varmempi työntekijä kun lapset ovat jo infektiokierre -ikänsä ohittaneet...

missä ovat isät? Kotona olo vuodet voi jakaa. Mieskin voi olla välillä kotona vaikka vain vuoden, jolloin nainen saa taas työelämästä kiinni ja tekee itseään tunnetuksi työelämässä, jos se tarpeen.

Aina puhutaan urasta ja urasta. Kuitenkin suurin osa naisista palaa entiseen työpaikkaan ja tekee loppuelämän samaa työtä, mikäli ei työpaikka saneeraa. Ei siinä kovin paljon ura urkene samaa työtä tehdessä.



On sitten niitäkin, jotka haluavat edetä uralla. He yleensä vaihtavat työpaikkoja ja ottavat riskejä muutenkin. He eivät jäisi entiseen työpaikkaan, vaikka eivät jäisikään kotiin hoitamaan lapsiaan.



Tämän lisäksi, jos nyt iskee työttömyys tuon kotihoidon jälkeen, niin nykyään on niin helppoa saada kaikenmaailman kursseja joko halvalla tai ilmaiseksi, että siitä voi vaikka löytää täyden uuden ammatin.



Hyvä se on elää tämä elämä, mikä meille on annettu ja elää se kunnolla hymyssä suin. En minä ainakaan viitsi painaa niska limassa töitä työpaikan eteen, missä ei ajatella muuta kuin vain tuottavuutta ja tilaisuuden tullen saaneerataan, vaikka kuinka olisit ollut hyvä työntekijä.

Vierailija:

Mutta tosiaan, monta vuotta kotona oleville vinkiksi, että hankkikaa se eläkevakuutus.

Perinteisesti vakuutusyhtiöt eivät edes julkaise välistä vetämiään palkkioita edes sillä tasolla kuin rahastoyhtiöt.

Ei kotiäitiys ketään tyhmemmäksi tee, päinvastoin, sehän on suuri osoitus sydämen sivistyksestä ja kartuttaa elämänkokemusta. Aina siitä työelämästä jyvälle pääsee, kun sen aika on.

t. ihan oikeasti verotusasiantuntija ja ex-kotiäiti

ja kuinka monella naiset vaan lietsovat itsensä hysteeriseen pelkoon asiasta. Kolme vuotta on kuitenkin pitkässä mittakaavassa hyvin lyhyt aika, eikä monikaan ala yksinkertaisesti muutu noin nopeasti. Myöskään korkeastikoulutetuilla aloilla.



Paljon myös riippuu siitä, että missä vaiheessa sitä uraa ne lapset tekee. Varmaan huonoin aika tehdä lapset on välittömästi valmistumisen jälkeen, sillä silloin ei ole vielä hankkinut kannuksia työelämässä, ja on todellinen vaara, että se kirjoista opittu tieto häviää päästä kotiäitivuosien aikana. Sen sijaan jos tekee lapset opiskelun aikana tai kun on jo työelämässä jonkun aikaa ollut, tilanne on taas hyvin erilainen. Ensinmainittu voi hypätä valmistumisen jälkeen suoraan oravanpyörään, ja toisella on työn tekemisen kautta jo iskostunut asiat päähän. Fiksu nainen myös pitää ammattitaitoa yllä ja aivosolut liikkeessä kotona ollessaan.



Ja vaikka sitä sitten joutuisi eri alalle kotiäitiyden jälkeen kuin mitä opiskellessaan ajatteli, niin harvoin se opiskeluaika on hukkaan heitettyä. Monet lähtee joka tapauksessa yliopistosta eri hommiin kuin mitä voisi kuvitella pääaineen perusteella. Mä olen kuullut mm. arkeologista, joka tekee pr-töitä.



Tässä keskustelussa näyttäisi olevan ylitsepääsemätön ristiriita arvostuksista. Ne, joille työ on itseisarvo, eivät ymmärrä ollenkaan tätä vanhuskommenttia, joka taas on toisille ihan selvä. Toisille työ on jotain, mitä täytyy tehdä elääkseen, toisille työ on elämää.