Jeesuksesta ei ole säilynyt tiettävästi yhtäkään esinettä todisteeksi. Onko opetuslapsistakaan?
Kuka on historiallista Jeesusta lähimpänä ollut henkilö, josta on jokin konkreettinen todiste tallessa? Edes hautapaikka?
Kommentit (517)
Vierailija kirjoitti:
Josephus:
Hänen yksi tunnetuimmista teoksistaan on 21-osainen juutalaisten historiaa käsittelevä Antiquities (Juutalaisten muinaisajat), jonka hän sai valmiiksi vuosien 93 ja 94 välillä. Tästä teoksesta löytyy kaksi selvää viittausta Jeesukseen.[22]
Merkittävin maininta on katkelma, jota kutsutaan nimellä Testimonium Flavianum:
»Niihin aikoihin siellä eli Jeesus, viisas ihminen, jos häntä voi nimittää ihmiseksi. Sillä hän oli henkilö, joka teki yllättäviä sankaritekoja ja oli sellaisten ihmisten opettaja, jotka iloiten ottivat vastaan totuuden. Hän voitti puolelleen monia juutalaisia ja monia kreikkalaisia. Hän oli Kristus. Kun Pilatus, kuultuaan että häntä syyttivät keskuudessamme korkeimmassa asemassa olevat miehet, oli tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi, ne, jotka olivat ensin oppineet rakastamaan häntä, eivät luopuneet kiintymyksestään häntä kohtaan. Kolmantena päivänä hän ilmestyi heille herättynä takaisin henkiin, sillä Jumalan profeetat olivat profetoineet tämän ja lukemattomia muita hämmästyttäviä asioita hänestä. Ja kristittyjen heimo, jota hänen mukaansa sillä nimellä kutsutaan, ei tähän päivään mennessä ole kadonnut.»
(Josephus: Antiquities 18.63-64.)
Tämä on väärennös.
Vierailija kirjoitti:
Toinen Josephuksen kohta:
Toinen Josephuksen teoksen kohta, joka mainitsee Jeesuksen
»Hän kutsui koolle Sanhedrinin ja toi heidän eteensä miehen nimeltä Jaakob, sen Jeesuksen veli, jota kutsuttiin Kristukseksi, ja jotakin muita. Hän syytti heitä lain rikkomisesta ja lähetti heidät kivitettäviksi.»
(Josephus: Antiquities 20.200.)
Tämä on todennäköisesti Josephuksen itsensä kirjoittamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa Juudas jonka luonteella lankesi osa pettää Jeesus tajusi tehneensä koko elämänsä virheen ja meni hirtti itsensä.
Kun Jeesus kuoli meni hän alas tuonelaan ja saarnasi siellä vangittuina oleville hengille on mahdollista että Juudas oli siellä.
Ryöväri taas joka oli ristillä toisella puolellaan hän sai armon viimehetkillään ja Jeesus sanoi
-Sinä tulet olemaan minun kanssani tänään paratiisissa.
Jeesuksella oli valta ainoana liikkua Tuonelan ja Paratiisinkin väliä.
Menemme ensimmäisessä kuoltuamme jonmpaankumpaan ja siellä olemme tietoisia, vaikka Tuonela onkin erossa Jeesuksessa oloa.
Vasta viimeisenä Tuomiopäivänä kaikki kutsutaan ja nostetaan Jumalan ja Jeesuksen eteen ja kaikki joitten nimi on Elämän Kirjassa saavat pelastua Elämään ikuisesti.
Tuonela on Helvetin esikartano ja Paratiisi on Taivaan esikartano.
Se että Tuonelassa olemme myös tietoisia kertoo juuri se että Jeesus pystyi menemään sinne ja saarnamaan vangittuina oleville hengille vielä.
Oletko koskaan miettinyt, miksi Abrahamiin perustuvissa uskonnoissa sekä yleisemmin tällä suunnalla maapalloa uskonnoissa on manala/helvetti, enkeleitä, vedenpaisumus, leivän murtaminen, ylösnousemus jne? Että niissä on niin paljon samaa? Jos taas menee Aasian suuntaan, uskonnot/filosofiat ovat siellä toistensa kaltaisia.
Vähän sama uin kysyisi oletkos huomannut miten kaikki ihmiset näkevät unia tai ainakin useimmat? Ihmisen luonto luo universaaleja juttuja, satuja ja tarinoitakin, mutta KOSKA totuus ja Jumala on yksi ja sama
Jeesus on myös yksi ja Jumala on yksi.
Totuus ei ole kaikkialla eikä vähän siihen suuntaan, se on yksi ja totuus. Ihmiselle jolla on käsittämättömissä kaikki Universumissa on monia teitä ja totuuksia ja näkökulmia.
Jumala ei heitä noppaa. Totuus on yksi ja asiat ovat aina jotenkin perimmältään. Jumala tietää miten me emme, voimme vaan USKOA:
Tieto Jeesuksesta ei toisi videonakaan mitään muuta kuin sen että näin tapahtui, uskotko vai et.
Ei ole lainkaan sama asia. Unet ovat fysiologinen, aivoista lähtöisin oleva ilmiö. Uskonnot ovat lähtöisin kulttuureista ja ihmisten luovuudesta. Ne ovat samankaltaisia tietyllä alueilla, koska ne kehittyvät pitkän ajan kuluessa paikallisiin taruihin, myytteihin, uskomuksiin ja kertomuksiin pohjautuen. Kulttuurien sekoittuessa myös uskonnot sekoittuvat. Se on järkevää, sillä niin ihmisten on helpompi tulla toimeen keskenään, kun heillä on jotain yhteistä.
Rakkauden kaksoiskäsky on suoraan zarahurstalaisuudesta, leivän murtaminen on hyvin vanha perinne, vedenpaisumus esiintyy jo Gilgameshissa ja kuulostaa hyvin pitkälle samalta kuin Vanhan Testamentin kertomus, joka on paljon nuorempi. Manalat, enkelit, paholainen, ylösnousemus ovat kaikki Mesopotamian uskontojen perua ja esiintyy niissä. Gilgameshissa on suora viittaus henkilöön, joka "nousee kolmantena päivänä kuolleista".
Unet ovat yleisinhimillisiä kuten tarut ja jopa usko korkeampaankin, se on kaikilla myös.
Kuule tiedän unista aikalailla :)
No kuule et tiedä hevonvıttuakaan niistä.
Kyllä luulen.
Korjasin vastaamaan totuutta.
Lopetappas toisten kirjoittajien perässäolo, ilmoitan poliisiin nämä nyt. Älä ole minun perässsäni enää koskaan, ja olen pyytänyt jo monesti sen.
Miksi tuo vihamielinen ihminen on liittynyt keskustelemaan Jeesuksesta, on siinä hiukan häiriintynyt tyyppi Jeesuksen nimissä taas. Sionismi on paha tauti.
Salamurhat joita Israel tekee eivät täytä mitään lain kohtaa.
Tuo Gilgamesista jankkaaja on varmaan joku soija jolla rastat ja kommari. Ja haisee pahalle.
Unista vielä senverran että ne eivät todellakaan ole vain aivojen fysiologisia ilmiöitä vaan sielun liikkeitä kuvastavia ja vieläpä hyvinkin tarkasti. Päivän mittaan kertyneet ratkomattomat asiat tunnemaastossa käsitellään unissa, traumakokemukset ja kiinnostuksen kohteet myös.
Tyypillisesti materialistisesta ajattelevat tistit ajattelevat että kaikki on selitettävissä konkretian tasolla mutta ei se oikeasti niin ollenkaan ole. Ihminen ei ensinnäkään elä yhdessä tasossa elämäänsä vaan on syvyyssuunnassa monimutkainen dynamiikaltaan.
Miusta on ihanaa että ihmiset hakeutuvat näin etsimään yhdessä Jeesusta tällä palstalla. Valitettavasti ei vaan kaikki vastaukset jälleenkään mene läpi jos kritisoi Jeesuksen sanoilla juutalaisia. Mutta kyllä se pitää vaan kuulua sananvapauteen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo Gilgamesista jankkaaja on varmaan joku soija jolla rastat ja kommari. Ja haisee pahalle.
Olen se, joka alunperin mainitsi Gilgameshin, mutta en ole täällä haistatellut tai kiroillut. Joku muu on jatkanut lainausketjua.
Ei kannata lähteä väittelemään mitään sellaisten kanssa, jotka eiväy osaa aiheesta asiallisesti keskustella. Parempi vain jättää ne kommentit omaan arvoonsa.
"Vältä tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä. Sinähän tiedät, että ne synnyttävät riitoja.
"
2. Tim 2:23
Siis ton on oltava moderaattori joka on MUUTELLUT vielä minun vastauksia jäljeenpäin!!!! Aika hälyttävää.
Vierailija kirjoitti:
On yksi esine säilynyt ja se on RISTI.
Mitä tarkoitat?
Miksi muuten tappoväline on otettu uskonnon symboliksi. Jotenkin sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en usko että Jeesusta on koskaan ollut historiallisena hahmona. Se on sellainen monista juoruista muodostunut taruhahmo, johon kaikki on lisänneet omia mausteitaan. Varmaan sekoitus jostain sen ajan tyrkyistä, joita lienee ollut useitakin. Miehiä jotka kaipasivat huomiota ja faneja.
Mitään yhtä Jeesus-miestä ei ole ollut, joista tarinoita on keksitty iltanuotiolla.
Jokaisessa uskonnossa on Jeesuksen kaltainen sankarihahmo, yleensä nuori mies. Kaava on aina sama, tämä sankari nousee kapinaan ja voittaa vihollisen yms.Historiallisista ihmisistä on jäänyt todisteita. Jeesuksesta ei sellaisia ole. Jeesus ei ole historiallinen henkilö.
Koko ajanlasku vaan aloitettiin syntymästään,, Rakennettu n. miljardeja kirkkoja, Raamatun Uusi testamentti...ihan pikkuisen jäi jälkiä :)
Jeesukseltahan kanssa tivattiin merkkiä mutta hän ei lähtenyt leikkiin.
Ei vaan jeesushahmon keksittiin syntyneen tuolloin.
Jokaisella uskonnolla pitää olla sankarihahmo että voidaan kirjoittaa sankaritarina, kristinuskossa se on Jeesus niminen mies, muissa uskonnoissa jonkun muun nimknen. Suomalaisten muinainen jeesusta vastaava hahmo on Ilmarinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On yksi esine säilynyt ja se on RISTI.
Mitä tarkoitat?
Miksi muuten tappoväline on otettu uskonnon symboliksi. Jotenkin sairasta.
Risti ei tapa mutta Mossad tap paa. On tehnyt niin Suomessakin Ylen mukaan. Mikä Käsky siinä täyttyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en usko että Jeesusta on koskaan ollut historiallisena hahmona. Se on sellainen monista juoruista muodostunut taruhahmo, johon kaikki on lisänneet omia mausteitaan. Varmaan sekoitus jostain sen ajan tyrkyistä, joita lienee ollut useitakin. Miehiä jotka kaipasivat huomiota ja faneja.
Mitään yhtä Jeesus-miestä ei ole ollut, joista tarinoita on keksitty iltanuotiolla.
Jokaisessa uskonnossa on Jeesuksen kaltainen sankarihahmo, yleensä nuori mies. Kaava on aina sama, tämä sankari nousee kapinaan ja voittaa vihollisen yms.Historiallisista ihmisistä on jäänyt todisteita. Jeesuksesta ei sellaisia ole. Jeesus ei ole historiallinen henkilö.
Koko ajanlasku vaan aloitettiin syntymästään,, Rakennettu n. miljardeja kirkkoja, Raamatun Uusi testamentti...ihan pikkuisen jäi jälkiä :)
Aivan kuten minkä tahansa uskonnollisen hahmon kohdalla. Voihan niitä tekaistuja jälkiä tehdä minkä jaksaa, mutta nyt kysyttiin ihan oikeita todisteita.
Kun puhut mistä tahansa uskonnollisesta hahmosta niin ei yhdessäkään muussa uskonnossa ole armoa syntiselle. Se erottaa koko kristinuskon kokonaan muista, että syntinen saa armon, eikä uhreja saa olla.
Miten tämä liittyy siihen että Jeesus muka olisi historiallinen henkilö. Tällainen uskontopuhe päinvastoin todistaa että Jeesus on luotu tarpeesta markkinoida kristinuskoa sankaritarinalla. Ei sellaista miestä koskaan ollut, se luotiin mainosmielessä kuin joku hollywoodelokuvan sankari, että saataisiin markkinoitua tota uskontoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On yksi esine säilynyt ja se on RISTI.
Mitä tarkoitat?
Miksi muuten tappoväline on otettu uskonnon symboliksi. Jotenkin sairasta.
En tiedä mitä hän tarkoittaa mutta alkuseurakunnan symboli oli kala. Vieläkin voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Unista vielä senverran että ne eivät todellakaan ole vain aivojen fysiologisia ilmiöitä vaan sielun liikkeitä kuvastavia ja vieläpä hyvinkin tarkasti.
Paitsi että mitään sielua ei luonnollisesti ole olemassakaan, se on taas jotain uskishörhöjen satujuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Miusta on ihanaa että ihmiset hakeutuvat näin etsimään yhdessä Jeesusta tällä palstalla. Valitettavasti ei vaan kaikki vastaukset jälleenkään mene läpi jos kritisoi Jeesuksen sanoilla juutalaisia. Mutta kyllä se pitää vaan kuulua sananvapauteen.
Kuka sitä nyt satuolentoa etsisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miusta on ihanaa että ihmiset hakeutuvat näin etsimään yhdessä Jeesusta tällä palstalla. Valitettavasti ei vaan kaikki vastaukset jälleenkään mene läpi jos kritisoi Jeesuksen sanoilla juutalaisia. Mutta kyllä se pitää vaan kuulua sananvapauteen.
Kuka sitä nyt satuolentoa etsisi?
Moni täällä! Ainakin pohtii asiaa selvästi. Ikään kuin kuulisi kutsun.
Ehkä sinäkin jopa? Jokin syy sinullakin on keskustelua seurata.
Korjasin vastaamaan totuutta.