Onko ujon ja aran ihmisen mahdollista päästä ammattikorkeasta läpi?

Vierailija kirjoitti:

Koetko ap olevasi sen ujouden alla sosiaalisesti taitava? Jos olet, niin kyllä ujoudesta varmasti voi oppia eroon. Se edellyttää sitten vain tuota harjoittelua ja altistumista.

Ujoudella voidaan puhekielessä tarkoittaa todella erilaisia asioita, ja yhden kokemus ei tosiaankaan vastaa toisen ihmisen kokemusta asista. Jotkut ovat vähän hitaasti lämpeneviä, mutta pohjimmiltaan puheliaita ja sosiaalisesti lahjakkaita. Itse taas en juurikaan koe fyysisiä jännittämisen oireita ja olen tietyllä tapaa jopa rohkea, mutta olen sosiaalisesti kömpelö ja menen lukkoon sosiaalisesti kuormittavissa tilanteissa. Olen mieltänyt itseni nuoresta asti ujoksi, koska olen hiljainen ja minun on vaikea päästä porukkaan mukaan. Mutta selkeästi kyseessä on monitahoisempi asia, koska jotkut "ujot" ovat täysin erilaisia kuin minä.

Se ujouden "oikea" määritelmä kai siis tarkoittaa hitaasti lämpenevää ja asioihin hieman varautuneesti suhtautuvaa ihmistä. Ja tämä on sitten se, mistä on mahdollista oppia pois ja harjoittelu, altistaminen ja aika auttavat. Mutta jos ujouden lisäksi on jotain muuta problematiikkaa, niin silloin esimerkiksi tilanteisiin altistuminen ja niissä epäonnistuminen ei välttämättä auta. :(

Joissakin oppilaitoksissa (ainakin yliopistolla) voidaan muuten järjestää pakollisesta puheviestinnän kurssista myös esiintymisjännityksestä kärsiville suunnattua versiota. Voisit katsoa, onko AMK:issa tarjolla tällaista. Olen käynyt tällaisia kursseja, ja niissä on kannustava ilmapiiri.

Ei ujoudesta voi oppia eroon kokonaan, koska se on edelleen osa temperamenttia. Se tulee aina olemaan  biologinen tapa reagoida uusiin tilanteisiin ja ihmisiin. Ujous nimenomaan on tuota mitä sanoit, että on varautunut ja hitaasti lämpenevä ihminen uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Et ole itsekään oppinut siitä pois, miten voit sanoa muille, että siitä voi oppia pois? 

Poisoppimista ei ole se, että on tarpeeksi pitkään samoissa sosiaalisissa piireissä, kuten työyhteisössä ja rentoutuu ihmisten tullessa tutuiksi. Ujo reagoi aina uuteen paikkaan ja ympäristöön mennessä tai yllättävään tilanteeseen joutuessa temperamentilleen tutulla tavalla. Ujolla ihmisellä se on aina sitä jähmettymistä ja tilanteen tarkkailua, ei halua syöksyä heti ensimmäisenä huomion keskipisteeksi. Ei sitä voi muuttaa, kun se on sisäsyntyistä. Voi muokata sosiaalisia taitoja paremmaksi ja päästä jännitysoireista eroon, mutta ujous ei lähde koskaan pois kokonaan. 

Olet selkeästi avoin kehittymiselle, tosi hieno juttu. En osaa sanoa amk:sta mutta ainakin meidän yliopistossa oli puheviestinnässä mahdollista mennä ns. ujojen kurssille, jolla sai erityisen paljon apua ja tukea harjoitteluun ja muut varmasti olisivat olleet samassa tilanteessa. Varmasti näitä kursseja löytyy muualtakin rohkeasti vain etsimään!

Eikä sen esiintymisen tarvitse tulla luonnostaan, kunhan siitä selviää. Itse jännitän esiintymistä todella paljon ja joskus en edes oikein muista miten se meni jälkikäteen kun jännittää, mutta olen saanut paljon kehuja koulussa ja myöhemmin työelämässä miten luontainen esiintyjä olen. Niin sitä voi oma kokemus erota muista

Mietin samaa, tosin olen yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Olin itse nuorena arka esiintyjä, mutta päädyin ammattiin jossa olen jollakin lailla huomion keskipisteenä työroolini vuoksi. Arkuus on karissut henkisen kypsymisen myötä, mutta en lähtisi luennoimaan tai muutoin esiintymään joukoille.

Koeta rohkeesti rohkeamman roolia. Hulluttele kreisillä tavalla. Huomaat ettei se katto siitä romahda. Pelke ei tarvitse olla, mutta huumori vapauttaa itseä ja toisia samalla olemaan oma itsensä. Toki riippuu siitä millaiseksi itse itsesi sisäisesti koet. Ihmisissä on monia puolia, jotka näyttäytyvät eri tilanteissa/rooleissa eri tavalla.

Suosittelen toiminnallisiinmenetelmiin tutustumista ja sellaisessa koulutuksessa käymistä. Pienryhmätyöskentely saattaa vapauttaa itsessä joitakin lukkoja olla sitä mitä oikeasti on.

Kyllä. Pikku hiljaa se esiintymisjännitys on karissut itselläkin aiemmin, mutta siihen auttoi harjoitus ja pienryhmätyöskentelykin. Itsellä arkuuteen ja ujouteen alunperin vaikutti kodin esimerkki ja kiusatuksi ja osin syrjityksi tuleminen jo ennen kouluikää kuin myös koulussa, eikä niinkään se, että ihan pohjimmiltani sellainen kuitenkaan olisin. Pikku hiljaa yrittänyt kehittää itseään (pienryhmätyöskentely hyvässä porukassa auttoi myös), mutta ehkä yliyritys ja myöhemmät vastoinkäymiset ja puutteellinen ja huono kohtelu ja hoitokin aiheuttivat sen, että hieman hukkaan kaikki sitten lopulta on mennyt.

Josko tästä jotain apua kuitenkin oli! Eli rohkeesti mukaan vaan kaikenlaisiin pienryhmäkoulutuksiin ja -tilanteisiinkin saamaan harjoitusta! Muistaakseni olen nähnyt jossain netissä ainakin yhden ilmoituksen, että ujoillekin on omia esiintymistaidonkin kursseja! Googlaamalla varmaankin selviää paremmin tämäkin asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko ap olevasi sen ujouden alla sosiaalisesti taitava? Jos olet, niin kyllä ujoudesta varmasti voi oppia eroon. Se edellyttää sitten vain tuota harjoittelua ja altistumista.

Ujoudella voidaan puhekielessä tarkoittaa todella erilaisia asioita, ja yhden kokemus ei tosiaankaan vastaa toisen ihmisen kokemusta asista. Jotkut ovat vähän hitaasti lämpeneviä, mutta pohjimmiltaan puheliaita ja sosiaalisesti lahjakkaita. Itse taas en juurikaan koe fyysisiä jännittämisen oireita ja olen tietyllä tapaa jopa rohkea, mutta olen sosiaalisesti kömpelö ja menen lukkoon sosiaalisesti kuormittavissa tilanteissa. Olen mieltänyt itseni nuoresta asti ujoksi, koska olen hiljainen ja minun on vaikea päästä porukkaan mukaan. Mutta selkeästi kyseessä on monitahoisempi asia, koska jotkut "ujot" ovat täysin erilaisia kuin minä.

Se ujouden "oikea" määritelmä kai siis tarkoittaa hitaasti lämpenevää ja asioihin hieman varautuneesti suhtautuvaa ihmistä. Ja tämä on sitten se, mistä on mahdollista oppia pois ja harjoittelu, altistaminen ja aika auttavat. Mutta jos ujouden lisäksi on jotain muuta problematiikkaa, niin silloin esimerkiksi tilanteisiin altistuminen ja niissä epäonnistuminen ei välttämättä auta. :(

Joissakin oppilaitoksissa (ainakin yliopistolla) voidaan muuten järjestää pakollisesta puheviestinnän kurssista myös esiintymisjännityksestä kärsiville suunnattua versiota. Voisit katsoa, onko AMK:issa tarjolla tällaista. Olen käynyt tällaisia kursseja, ja niissä on kannustava ilmapiiri.

Ei ujoudesta voi oppia eroon kokonaan, koska se on edelleen osa temperamenttia. Se tulee aina olemaan  biologinen tapa reagoida uusiin tilanteisiin ja ihmisiin. Ujous nimenomaan on tuota mitä sanoit, että on varautunut ja hitaasti lämpenevä ihminen uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Et ole itsekään oppinut siitä pois, miten voit sanoa muille, että siitä voi oppia pois? 

Poisoppimista ei ole se, että on tarpeeksi pitkään samoissa sosiaalisissa piireissä, kuten työyhteisössä ja rentoutuu ihmisten tullessa tutuiksi. Ujo reagoi aina uuteen paikkaan ja ympäristöön mennessä tai yllättävään tilanteeseen joutuessa temperamentilleen tutulla tavalla. Ujolla ihmisellä se on aina sitä jähmettymistä ja tilanteen tarkkailua, ei halua syöksyä heti ensimmäisenä huomion keskipisteeksi. Ei sitä voi muuttaa, kun se on sisäsyntyistä. Voi muokata sosiaalisia taitoja paremmaksi ja päästä jännitysoireista eroon, mutta ujous ei lähde koskaan pois kokonaan. 

Koen siis nimenomaan, että omalla kohdallani "ujoudessa" on kyse muustakin problematiikasta kuin pelkästä hitaasti lämpenevästä temperamentista, ja siksi en ole päässyt siitä eroon. Eli esimerkiksi sosiaalisen paineen alla lukkoon menemisestä, mihin en ole kokenut minkään harjaantumisen auttavan, koska kokemus on aina yhtä musertava.

Sen sijaan myönteiset tarinat, jotka koskevat sitä, että ujous on vähentynyt iän myötä, tai siitä että altistaminen ja harjoittelu ovat auttaneet, vaikuttavat liittyvän juuri tuohon hitaasti lämpiävyyteen. Joo, varmaan luonteenpiirre ei koskaan täysin katoa, mutta näiden kertomusten mukaan sen hallitsevuutta on mahdollista vähentää. Eli siksi "ujoudesta eroon pääseminen".

Olin esimerkiksi kerran yhdessä harrastukseen liittyvässä koulutuksessa, jossa olin aluksi hyvin aktiivinen (mm. soittelin järjestäjille, että pääsimme sisään), mutta päivän edetessä sosiaalinen kuormitus aiheutti sen, että vetäydyin kuoreeni. Kun taas eräs toinen osallistuja, joka selkeästi alussa oli hiljainen ja passiivinen, vapautui päivän mittaan, hänestä tuli puheliaampi ja hän onnistui solmimaan yhteyksiä muuhun ryhmään. Kun taas itse annoin omituisen kuvan sillä, että vähitellen ajauduin muusta porukasta erilleen, enkä sitten jatkanutkaan mukana toiminnassa koska luontevaa yhteyttä ei löytynyt.

Kyllä mä olen kuullut monen monta kannustavaa tarinaa siitä, kuinka "ennen olin niin ujo, nykyään en". Ja ne selkeästi koskevat joitakin temperamentti/persoonayhdistelmiä, mutta eivät kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse nuorena arka esiintyjä, mutta päädyin ammattiin jossa olen jollakin lailla huomion keskipisteenä työroolini vuoksi. Arkuus on karissut henkisen kypsymisen myötä, mutta en lähtisi luennoimaan tai muutoin esiintymään joukoille.

Koeta rohkeesti rohkeamman roolia. Hulluttele kreisillä tavalla. Huomaat ettei se katto siitä romahda. Pelke ei tarvitse olla, mutta huumori vapauttaa itseä ja toisia samalla olemaan oma itsensä. Toki riippuu siitä millaiseksi itse itsesi sisäisesti koet. Ihmisissä on monia puolia, jotka näyttäytyvät eri tilanteissa/rooleissa eri tavalla.

Suosittelen toiminnallisiinmenetelmiin tutustumista ja sellaisessa koulutuksessa käymistä. Pienryhmätyöskentely saattaa vapauttaa itsessä joitakin lukkoja olla sitä mitä oikeasti on.

Kyllä. Pikku hiljaa se esiintymisjännitys on karissut itselläkin aiemmin, mutta siihen auttoi harjoitus ja pienryhmätyöskentelykin. Itsellä arkuuteen ja ujouteen alunperin vaikutti kodin esimerkki ja kiusatuksi ja osin syrjityksi tuleminen jo ennen kouluikää kuin myös koulussa, eikä niinkään se, että ihan pohjimmiltani sellainen kuitenkaan olisin. Pikku hiljaa yrittänyt kehittää itseään (pienryhmätyöskentely hyvässä porukassa auttoi myös), mutta ehkä yliyritys ja myöhemmät vastoinkäymiset ja puutteellinen ja huono kohtelu ja hoitokin aiheuttivat sen, että hieman hukkaan kaikki sitten lopulta on mennyt.

Josko tästä jotain apua kuitenkin oli! Eli rohkeesti mukaan vaan kaikenlaisiin pienryhmäkoulutuksiin ja -tilanteisiinkin saamaan harjoitusta! Muistaakseni olen nähnyt jossain netissä ainakin yhden ilmoituksen, että ujoillekin on omia esiintymistaidonkin kursseja! Googlaamalla varmaankin selviää paremmin tämäkin asia.

Ja siis tämä pienryhmä- ja muu harjoittelu tapahtui korkeakoulun jälkeen, mutta meillä oli ihan hyvä porukka korkeakoulussakin, niin ryhmätyöskentelyä ei tarvinnut hirveästi stressata, kun tuttu porukka. Esiintymisistäkin jotenkin selvittiin, mutta kalvolta lukemiseksihan se enemmän tai vähemmän meni, kun luonteva esiintyminen ei vain silloin vielä mitenkään onnistunut, eikä siihen esiintymiseen sinänsä opetusta saanut, ainakaan vielä silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse nuorena arka esiintyjä, mutta päädyin ammattiin jossa olen jollakin lailla huomion keskipisteenä työroolini vuoksi. Arkuus on karissut henkisen kypsymisen myötä, mutta en lähtisi luennoimaan tai muutoin esiintymään joukoille.

Koeta rohkeesti rohkeamman roolia. Hulluttele kreisillä tavalla. Huomaat ettei se katto siitä romahda. Pelke ei tarvitse olla, mutta huumori vapauttaa itseä ja toisia samalla olemaan oma itsensä. Toki riippuu siitä millaiseksi itse itsesi sisäisesti koet. Ihmisissä on monia puolia, jotka näyttäytyvät eri tilanteissa/rooleissa eri tavalla.

Suosittelen toiminnallisiinmenetelmiin tutustumista ja sellaisessa koulutuksessa käymistä. Pienryhmätyöskentely saattaa vapauttaa itsessä joitakin lukkoja olla sitä mitä oikeasti on.

Kyllä. Pikku hiljaa se esiintymisjännitys on karissut itselläkin aiemmin, mutta siihen auttoi harjoitus ja pienryhmätyöskentelykin. Itsellä arkuuteen ja ujouteen alunperin vaikutti kodin esimerkki ja kiusatuksi ja osin syrjityksi tuleminen jo ennen kouluikää kuin myös koulussa, eikä niinkään se, että ihan pohjimmiltani sellainen kuitenkaan olisin. Pikku hiljaa yrittänyt kehittää itseään (pienryhmätyöskentely hyvässä porukassa auttoi myös), mutta ehkä yliyritys ja myöhemmät vastoinkäymiset ja puutteellinen ja huono kohtelu ja hoitokin aiheuttivat sen, että hieman hukkaan kaikki sitten lopulta on mennyt.

Josko tästä jotain apua kuitenkin oli! Eli rohkeesti mukaan vaan kaikenlaisiin pienryhmäkoulutuksiin ja -tilanteisiinkin saamaan harjoitusta! Muistaakseni olen nähnyt jossain netissä ainakin yhden ilmoituksen, että ujoillekin on omia esiintymistaidonkin kursseja! Googlaamalla varmaankin selviää paremmin tämäkin asia.

Lukemani perusteella et ole ujo varsinaisesti, vaan olet kärsinyt sosiaalisista peloista ja siihen liittyvistä oireista, jotka ovat kehittyneet epämiellyttävien kokemusten perusteella. Eli jonkin sortin traumatisoitumista, josta olet päässyt eroon. Ujo pääsee kuorestaan esiin, kun tutustuu ihmisiin, mutta aina ensireaktio uusissa sosiaalisissa tilanteissa tuppaa olemaan se varautuneisuus. Harmi, että ujous vielä edelleen sekoitetaan sellaisiin ominaisuuksiin, kuten; huono itsetunto, sosiaaliset pelot, introverttiys. Ne usein kulkee yhdessä ruokkien toinen toisiaan, mutta ei niiden yhdistelmä ole mikään automaatio eikä tarkoita samaa asiaa kuin ujous. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko ap olevasi sen ujouden alla sosiaalisesti taitava? Jos olet, niin kyllä ujoudesta varmasti voi oppia eroon. Se edellyttää sitten vain tuota harjoittelua ja altistumista.

Ujoudella voidaan puhekielessä tarkoittaa todella erilaisia asioita, ja yhden kokemus ei tosiaankaan vastaa toisen ihmisen kokemusta asista. Jotkut ovat vähän hitaasti lämpeneviä, mutta pohjimmiltaan puheliaita ja sosiaalisesti lahjakkaita. Itse taas en juurikaan koe fyysisiä jännittämisen oireita ja olen tietyllä tapaa jopa rohkea, mutta olen sosiaalisesti kömpelö ja menen lukkoon sosiaalisesti kuormittavissa tilanteissa. Olen mieltänyt itseni nuoresta asti ujoksi, koska olen hiljainen ja minun on vaikea päästä porukkaan mukaan. Mutta selkeästi kyseessä on monitahoisempi asia, koska jotkut "ujot" ovat täysin erilaisia kuin minä.

Se ujouden "oikea" määritelmä kai siis tarkoittaa hitaasti lämpenevää ja asioihin hieman varautuneesti suhtautuvaa ihmistä. Ja tämä on sitten se, mistä on mahdollista oppia pois ja harjoittelu, altistaminen ja aika auttavat. Mutta jos ujouden lisäksi on jotain muuta problematiikkaa, niin silloin esimerkiksi tilanteisiin altistuminen ja niissä epäonnistuminen ei välttämättä auta. :(

Joissakin oppilaitoksissa (ainakin yliopistolla) voidaan muuten järjestää pakollisesta puheviestinnän kurssista myös esiintymisjännityksestä kärsiville suunnattua versiota. Voisit katsoa, onko AMK:issa tarjolla tällaista. Olen käynyt tällaisia kursseja, ja niissä on kannustava ilmapiiri.

Ei ujoudesta voi oppia eroon kokonaan, koska se on edelleen osa temperamenttia. Se tulee aina olemaan  biologinen tapa reagoida uusiin tilanteisiin ja ihmisiin. Ujous nimenomaan on tuota mitä sanoit, että on varautunut ja hitaasti lämpenevä ihminen uusissa sosiaalisissa tilanteissa. Et ole itsekään oppinut siitä pois, miten voit sanoa muille, että siitä voi oppia pois? 

Poisoppimista ei ole se, että on tarpeeksi pitkään samoissa sosiaalisissa piireissä, kuten työyhteisössä ja rentoutuu ihmisten tullessa tutuiksi. Ujo reagoi aina uuteen paikkaan ja ympäristöön mennessä tai yllättävään tilanteeseen joutuessa temperamentilleen tutulla tavalla. Ujolla ihmisellä se on aina sitä jähmettymistä ja tilanteen tarkkailua, ei halua syöksyä heti ensimmäisenä huomion keskipisteeksi. Ei sitä voi muuttaa, kun se on sisäsyntyistä. Voi muokata sosiaalisia taitoja paremmaksi ja päästä jännitysoireista eroon, mutta ujous ei lähde koskaan pois kokonaan. 

Koen siis nimenomaan, että omalla kohdallani "ujoudessa" on kyse muustakin problematiikasta kuin pelkästä hitaasti lämpenevästä temperamentista, ja siksi en ole päässyt siitä eroon. Eli esimerkiksi sosiaalisen paineen alla lukkoon menemisestä, mihin en ole kokenut minkään harjaantumisen auttavan, koska kokemus on aina yhtä musertava.

Sen sijaan myönteiset tarinat, jotka koskevat sitä, että ujous on vähentynyt iän myötä, tai siitä että altistaminen ja harjoittelu ovat auttaneet, vaikuttavat liittyvän juuri tuohon hitaasti lämpiävyyteen. Joo, varmaan luonteenpiirre ei koskaan täysin katoa, mutta näiden kertomusten mukaan sen hallitsevuutta on mahdollista vähentää. Eli siksi "ujoudesta eroon pääseminen".

Olin esimerkiksi kerran yhdessä harrastukseen liittyvässä koulutuksessa, jossa olin aluksi hyvin aktiivinen (mm. soittelin järjestäjille, että pääsimme sisään), mutta päivän edetessä sosiaalinen kuormitus aiheutti sen, että vetäydyin kuoreeni. Kun taas eräs toinen osallistuja, joka selkeästi alussa oli hiljainen ja passiivinen, vapautui päivän mittaan, hänestä tuli puheliaampi ja hän onnistui solmimaan yhteyksiä muuhun ryhmään. Kun taas itse annoin omituisen kuvan sillä, että vähitellen ajauduin muusta porukasta erilleen, enkä sitten jatkanutkaan mukana toiminnassa koska luontevaa yhteyttä ei löytynyt.

Kyllä mä olen kuullut monen monta kannustavaa tarinaa siitä, kuinka "ennen olin niin ujo, nykyään en". Ja ne selkeästi koskevat joitakin temperamentti/persoonayhdistelmiä, mutta eivät kaikkia.

Tuo väsähtäminen viittaa enemmän introversioon. Tuo toinen osallistuja oli ujo. Ujouden kanssa voi oppia elämään, siedättää siihen liittyviä oheisilmiöitä, voi kasvaa hyvinkin taitavaksi sosiaalisesti, mutta aina se tulee kulkemaan osana persoonaa tavalla tai toisella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:D "äärimmäistä ihmispelkoa" johan myrkyn lykkäsi. Tuommoiset ihmiset jotka larppaavat ujoa, mutta ovat esimies asemassa niin eivät tiedä ujoudesta mitään :D

Moi, pakko vastata, kun tähän vielä palasin. Olen oppinut larppaamaan esimiestä :D Siis ujo olen edelleen perusluonteeltani, mutta työtehtävien ja -kokemuksen myötä olen päässyt ujoudesta työroolissani eroon. Rooli auttaa, kun on selvät työtehtävät ja tietoa asioista.

Siis moni näyttelijäkin oikeasti erittäin ujo ja oksentelee kauhusta ennen esitystä, mutta käsikirjoitus ja rooli mahdollistaa esiintymisen. Tilanne on hallinnassa silloin.

Ujous ei ole sairaus, josta olisi päästävä eroon, mitä kovasti yritetään tyrkyttää ekstrovertissä nykymaailmassa. Ujous on temperamenttipiirre, jossa ihminen tarkkailee hieman varautuneesti uusissa tilanteissa ja uusia ihmisiä tavatessaan. Silti ujokin sopeutuu tilanteisiin.

T. Se jolle vastasit

Nyt puhut ehkä vähän eri asiasta kuin tämän ketjun ongelma. On eri asia olla ujo ja ottaa "rooli haltuun" kuin täristä ja lähes pyörtyä pelkästä ajatuksesta että joutuu sanoa oman nimensä ihmisjoukon edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse nuorena arka esiintyjä, mutta päädyin ammattiin jossa olen jollakin lailla huomion keskipisteenä työroolini vuoksi. Arkuus on karissut henkisen kypsymisen myötä, mutta en lähtisi luennoimaan tai muutoin esiintymään joukoille.

Koeta rohkeesti rohkeamman roolia. Hulluttele kreisillä tavalla. Huomaat ettei se katto siitä romahda. Pelke ei tarvitse olla, mutta huumori vapauttaa itseä ja toisia samalla olemaan oma itsensä. Toki riippuu siitä millaiseksi itse itsesi sisäisesti koet. Ihmisissä on monia puolia, jotka näyttäytyvät eri tilanteissa/rooleissa eri tavalla.

Suosittelen toiminnallisiinmenetelmiin tutustumista ja sellaisessa koulutuksessa käymistä. Pienryhmätyöskentely saattaa vapauttaa itsessä joitakin lukkoja olla sitä mitä oikeasti on.

Kyllä. Pikku hiljaa se esiintymisjännitys on karissut itselläkin aiemmin, mutta siihen auttoi harjoitus ja pienryhmätyöskentelykin. Itsellä arkuuteen ja ujouteen alunperin vaikutti kodin esimerkki ja kiusatuksi ja osin syrjityksi tuleminen jo ennen kouluikää kuin myös koulussa, eikä niinkään se, että ihan pohjimmiltani sellainen kuitenkaan olisin. Pikku hiljaa yrittänyt kehittää itseään (pienryhmätyöskentely hyvässä porukassa auttoi myös), mutta ehkä yliyritys ja myöhemmät vastoinkäymiset ja puutteellinen ja huono kohtelu ja hoitokin aiheuttivat sen, että hieman hukkaan kaikki sitten lopulta on mennyt.

Josko tästä jotain apua kuitenkin oli! Eli rohkeesti mukaan vaan kaikenlaisiin pienryhmäkoulutuksiin ja -tilanteisiinkin saamaan harjoitusta! Muistaakseni olen nähnyt jossain netissä ainakin yhden ilmoituksen, että ujoillekin on omia esiintymistaidonkin kursseja! Googlaamalla varmaankin selviää paremmin tämäkin asia.

Lukemani perusteella et ole ujo varsinaisesti, vaan olet kärsinyt sosiaalisista peloista ja siihen liittyvistä oireista, jotka ovat kehittyneet epämiellyttävien kokemusten perusteella. Eli jonkin sortin traumatisoitumista, josta olet päässyt eroon. Ujo pääsee kuorestaan esiin, kun tutustuu ihmisiin, mutta aina ensireaktio uusissa sosiaalisissa tilanteissa tuppaa olemaan se varautuneisuus. Harmi, että ujous vielä edelleen sekoitetaan sellaisiin ominaisuuksiin, kuten; huono itsetunto, sosiaaliset pelot, introverttiys. Ne usein kulkee yhdessä ruokkien toinen toisiaan, mutta ei niiden yhdistelmä ole mikään automaatio eikä tarkoita samaa asiaa kuin ujous. 

Muakin häiritsee että noita asioita sekoitetaan. Kaikki noista voi esiintyä ihan erillään toisista.

Mä en ole ujo, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, olen hyvin puhelias enkä jää hiljaiseksi, olen asiakaspalvelussa jne.

Mutta esiintymiseen mullakin on moni asia kaatunut. Kurkku kuivaa, koko kroppa tärisee, sydän hakkaa ja ääni kuulostaa tukahdutetulta. Esitelmää tehdessä nuo oireet jo alkaa enkä saa ajatusta kasaan. Kukaan ei uskoisi sitä musta jos kertoisin.

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse nuorena arka esiintyjä, mutta päädyin ammattiin jossa olen jollakin lailla huomion keskipisteenä työroolini vuoksi. Arkuus on karissut henkisen kypsymisen myötä, mutta en lähtisi luennoimaan tai muutoin esiintymään joukoille.

Koeta rohkeesti rohkeamman roolia. Hulluttele kreisillä tavalla. Huomaat ettei se katto siitä romahda. Pelke ei tarvitse olla, mutta huumori vapauttaa itseä ja toisia samalla olemaan oma itsensä. Toki riippuu siitä millaiseksi itse itsesi sisäisesti koet. Ihmisissä on monia puolia, jotka näyttäytyvät eri tilanteissa/rooleissa eri tavalla.

Suosittelen toiminnallisiinmenetelmiin tutustumista ja sellaisessa koulutuksessa käymistä. Pienryhmätyöskentely saattaa vapauttaa itsessä joitakin lukkoja olla sitä mitä oikeasti on.

Kyllä. Pikku hiljaa se esiintymisjännitys on karissut itselläkin aiemmin, mutta siihen auttoi harjoitus ja pienryhmätyöskentelykin. Itsellä arkuuteen ja ujouteen alunperin vaikutti kodin esimerkki ja kiusatuksi ja osin syrjityksi tuleminen jo ennen kouluikää kuin myös koulussa, eikä niinkään se, että ihan pohjimmiltani sellainen kuitenkaan olisin. Pikku hiljaa yrittänyt kehittää itseään (pienryhmätyöskentely hyvässä porukassa auttoi myös), mutta ehkä yliyritys ja myöhemmät vastoinkäymiset ja puutteellinen ja huono kohtelu ja hoitokin aiheuttivat sen, että hieman hukkaan kaikki sitten lopulta on mennyt.

Josko tästä jotain apua kuitenkin oli! Eli rohkeesti mukaan vaan kaikenlaisiin pienryhmäkoulutuksiin ja -tilanteisiinkin saamaan harjoitusta! Muistaakseni olen nähnyt jossain netissä ainakin yhden ilmoituksen, että ujoillekin on omia esiintymistaidonkin kursseja! Googlaamalla varmaankin selviää paremmin tämäkin asia.

Lukemani perusteella et ole ujo varsinaisesti, vaan olet kärsinyt sosiaalisista peloista ja siihen liittyvistä oireista, jotka ovat kehittyneet epämiellyttävien kokemusten perusteella. Eli jonkin sortin traumatisoitumista, josta olet päässyt eroon. Ujo pääsee kuorestaan esiin, kun tutustuu ihmisiin, mutta aina ensireaktio uusissa sosiaalisissa tilanteissa tuppaa olemaan se varautuneisuus. Harmi, että ujous vielä edelleen sekoitetaan sellaisiin ominaisuuksiin, kuten; huono itsetunto, sosiaaliset pelot, introverttiys. Ne usein kulkee yhdessä ruokkien toinen toisiaan, mutta ei niiden yhdistelmä ole mikään automaatio eikä tarkoita samaa asiaa kuin ujous. 

"Ujo pääsee kuorestaan esiin, kun tutustuu ihmisiin, mutta aina ensireaktio uusissa sosiaalisissa tilanteissa tuppaa olemaan se varautuneisuus."

Itsessäni on kyllä tuotakin puolta edelleen, mutta ehkä juurikin niin kuin sanoit, tuo johtuu juurikin niistä huonoistakin kokemuksista ihmisten kanssa (kuten arkuuskin, sitä kyllä ainakin olen ollut!), introverttiydestä (huonosta itsetunnosta nykyään en osaa sanoa, enkä sosiaalisista peloistakaan) ja on sanottu, että sillä alueella Suomessa asuvat, missä olen lapsuudessa asunut, ovat tunnettuja varautuneisuudesta ja ehkä hitaasti lämpeävyydestäänkin. Erityisherkkyydestä en nyt osaa sanoa myöskään, miten se tähän puoleen lopulta vaikuttaa. Olen ehkä aiemmin pitänyt itseä ujonakin, mutta ehkä tosiaan en sitä välttämättä loppujen lopuksi ole.

Ujon ja aran ihmisen täytyy oppia olemaan vähemmän ujo ja arka. Tähän pääsee vuorovaikutustaitoja harjoittelemalla ja menemällä pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Ei ole kovin vaa eikä helppoa , mutta pikkuhiljaa huomaa että kaikesta selviytyy. Tämä on välttämätöntä oppia työpaikan saamiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ujon ja aran ihmisen täytyy oppia olemaan vähemmän ujo ja arka. Tähän pääsee vuorovaikutustaitoja harjoittelemalla ja menemällä pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Ei ole kovin vaa eikä helppoa , mutta pikkuhiljaa huomaa että kaikesta selviytyy. Tämä on välttämätöntä oppia työpaikan saamiseksi.

Kohta 40 vuotta harjoittelua takana. Ei apua.

Muita hyviä neuvoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujon ja aran ihmisen täytyy oppia olemaan vähemmän ujo ja arka. Tähän pääsee vuorovaikutustaitoja harjoittelemalla ja menemällä pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Ei ole kovin vaa eikä helppoa , mutta pikkuhiljaa huomaa että kaikesta selviytyy. Tämä on välttämätöntä oppia työpaikan saamiseksi.

Kohta 40 vuotta harjoittelua takana. Ei apua.

Muita hyviä neuvoja?

Kannattaa mennä ammattiauttajalle juttelemaan, jotta saat nupisi kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujon ja aran ihmisen täytyy oppia olemaan vähemmän ujo ja arka. Tähän pääsee vuorovaikutustaitoja harjoittelemalla ja menemällä pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Ei ole kovin vaa eikä helppoa , mutta pikkuhiljaa huomaa että kaikesta selviytyy. Tämä on välttämätöntä oppia työpaikan saamiseksi.

Kohta 40 vuotta harjoittelua takana. Ei apua.

Muita hyviä neuvoja?

Sulla ei ole tarpeeksi hyvää motivaattoria miksi sun pitäisi muuttua. Koska sinne ”mä nyt vaan oon tällainen”-mentaliteetin taakse on aina helppo sulkeutua.

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Okei eli koska Maija parani syövästä niin paranee naapurin Pirkkokin? Tajuatko, että kaikille ei toimi sama. Ihmiset on erilaisia ja tilanteet on erilaisia. Minä olen kärsinyt esiintymispelosta koko elämäni, olen lukenut self-help -kirjoja, käynyt terapiassa ja altistanut itseäni uudelleen ja uudelleen. Halu on ollut kova, mutta ainoa mikä lopulta auttoi kohdallani oli beetasalpaajat, jolloin sain fyysiset oireet jotenkin kuriin ja siltikin jännittää hulluna, mutta nykyisin ei vaan enää tunnu, että saa sydänkohtauksen kesken esityksen, kiitos tuon lääkkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Koska et selvästikään tiedä mistä puhut. Ujous ja paniikkihäiriö ovat kaksi eri asiaa. Paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon, kuten tuo mainitsemasi "palava halu". Persoonallisuuden muuttamiseen tarvitaan muutakin kuin palava halu. Ehkä kunnon kolautus päähän pesäpallomailalla voisi auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujon ja aran ihmisen täytyy oppia olemaan vähemmän ujo ja arka. Tähän pääsee vuorovaikutustaitoja harjoittelemalla ja menemällä pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Ei ole kovin vaa eikä helppoa , mutta pikkuhiljaa huomaa että kaikesta selviytyy. Tämä on välttämätöntä oppia työpaikan saamiseksi.

Kohta 40 vuotta harjoittelua takana. Ei apua.

Muita hyviä neuvoja?

Sulla ei ole tarpeeksi hyvää motivaattoria miksi sun pitäisi muuttua. Koska sinne ”mä nyt vaan oon tällainen”-mentaliteetin taakse on aina helppo sulkeutua.

Mikä olisi mielestäsi tarpeeksi hyvä motivaattori oman persoonallisuuden muuttamiseen?