Onko ujon ja aran ihmisen mahdollista päästä ammattikorkeasta läpi?

Ei yliopistossakaan suu supussa pärjää. Riippuu tietenkin aineista, miten paljon joutuu esiintymään, mutta kyllä siitä hengissä selviää. Jotkut opiskelukaverit kävivät hakemassa diapamin, kun piti pitää seminaarissa esitelmä. Vaikka olin ja olen edelleen ujo ja arka, niin en tarvinnut koskaan kemiallista apua, vaan psyykkasin aina itseni rohkeaksi. Työssäkin olen ihmisten kanssa jatkuvasti tekemisissä ja joudun myös pitämään silloin tällöin esitelmiäkin. Jos hallitsen asian, ei tilanne ole mitenkään pelottava. Eri asia olisi, jos pitäisi pitää puhe "omasta päästä", kun ei tukena ole faktatietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

:D "äärimmäistä ihmispelkoa" johan myrkyn lykkäsi. Tuommoiset ihmiset jotka larppaavat ujoa, mutta ovat esimies asemassa niin eivät tiedä ujoudesta mitään :D

Moi, pakko vastata, kun tähän vielä palasin. Olen oppinut larppaamaan esimiestä :D Siis ujo olen edelleen perusluonteeltani, mutta työtehtävien ja -kokemuksen myötä olen päässyt ujoudesta työroolissani eroon. Rooli auttaa, kun on selvät työtehtävät ja tietoa asioista.

Siis moni näyttelijäkin oikeasti erittäin ujo ja oksentelee kauhusta ennen esitystä, mutta käsikirjoitus ja rooli mahdollistaa esiintymisen. Tilanne on hallinnassa silloin.

Ujous ei ole sairaus, josta olisi päästävä eroon, mitä kovasti yritetään tyrkyttää ekstrovertissä nykymaailmassa. Ujous on temperamenttipiirre, jossa ihminen tarkkailee hieman varautuneesti uusissa tilanteissa ja uusia ihmisiä tavatessaan. Silti ujokin sopeutuu tilanteisiin.

T. Se jolle vastasit

Nyt puhut ehkä vähän eri asiasta kuin tämän ketjun ongelma. On eri asia olla ujo ja ottaa "rooli haltuun" kuin täristä ja lähes pyörtyä pelkästä ajatuksesta että joutuu sanoa oman nimensä ihmisjoukon edessä.

Minä olen sellainen. Pahimpia tilanteita on jotkut isommat tilaisuudet joissa istutaan vaikkapa kokouspöydän ympärillä ja jokaisen tulee esittäytyä muille vuorollaan. Minä en ihan oikeasti muista muiden esittäytymisistä mitään, sillä jännitän omaa vuoroani kainalot märkinä ja mietin kuumeisessa paniikissa, mitä minä oikein sanoisin. Kun oma vuoro tulee, niin vääjämättä takeltelen tai puhun vähän sekavia (unohtuu, mitä pitikään sanoa) ja naama helottaa punaisena. Tällaista tapahtuu ja sitä sitten hiljaa häpeillen hetkisen mietin. Mutta elämä jatkuu!

T. Sala-arka esimies

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Paniikkihäiriö näkyy kyllä ihan fyysisinä oireina, siinä olet oikeassa. Mutta se onkin semmoinen mihin kannattaa siedättää itsensä menemällä semmoisiin tilanteisiin jotka jännittää. Mutta ujous taitaa olla vähän eri asia kumminkin :)

Ujous on edelleenkin biologinen piirre ihmisessä, eli siitä ei "opita ulos" harjoituksen tai altistuksen kautta. Ujot ovat usein empaattisia, ja monilla heistä on hyvät sosiaaliset taidot. Esiintymisjännitys tai suoranainen -kammo taas on eri juttu, samoin kömpelyys sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu, että monet "ujot" ovat enemmänkin kärsineet huonoista sosiaalisista taidoista ja "päässeet eroon ujoudesta" kehittämällä näitä taitoja (miten aloitat juttelun vieraan ihmisen kanssa jne.)

Tutkimuksista tiedetään, että muiden ihmisten mielestä ujot eivät yritä tarpeeksi, vaikka todellisuudessa ujot mukautuvat valtavasti sosiaalisiin tilanteisiin ja ovat epämukavuusalueellaan osana tavallista arkeaan. Tiedetään myös, että esimerkiksi psykologit pitävät ujoja tyhmempinä (ja ujojen mielenterveyttä heikompana) kuin he oikeasti ovat.

Ujot joutuvat kohtaamaan paljon "reipastamista" ja ennakkoluuloja muiden taholta, kuten näistäkin kommenteista voi lukea. Näissä kommenteissa tuntuu myös olevan enemmän kyse sosiaalisten tilanteiden pelosta / esiintymispelosta. Valitettavasti nykyään on menty siihen suuntaan, että jännittämistä esiintymistilanteissa pidetään epäkohteliaisuutena, sillä "muille tulee ikävä olo, kun he katselevat jännittäjää", huoh.

Sosiaalisten pelkojen ja esiintymiskammon osalta sanoisin, että niihin auttavat onnistumisen kokemukset, ei niinkään altistaminen, joka voi huonontaa tilannetta entisestään. Altistamisen täytyy tapahtua turvallisessa ympäristössä ja siten, että kokemukset ovat positiivisia ja vahvistavat itsetuntoa.

Ujous on siis täysin luonnollinen, biologinen piirre ihmisessä, ja siihen liittyy myös muita positiivisia piirteitä. Ongelma ujous on vain jos ympäristö haluaa siitä sellaisen tehdä.

Olkaa ujot siis ylpeitä itsestänne <3

Ihana kommentti! <3 Lukekaahan kaikki tuo edellinen kommentti, nyt pitäisi olla niin hyvin kerrottu näillekkin, jotka eivät vielä ole ymmärtäneet että esiintymisjännitys ja paniikkihäiriö yms ovat aivan eri asia.

Ihana kun täälä on muitakin oikeasti ujoja, en enään tunne itseäni niin ulkopuoliseksi ja vajavaiseksi. Kummasti muut ihmiset, joilla ei ole empatiakykyä saavat normaalinnihmisen tuntemaan itsensä huonommaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Koska et selvästikään tiedä mistä puhut. Ujous ja paniikkihäiriö ovat kaksi eri asiaa. Paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon, kuten tuo mainitsemasi "palava halu". Persoonallisuuden muuttamiseen tarvitaan muutakin kuin palava halu. Ehkä kunnon kolautus päähän pesäpallomailalla voisi auttaa?

Jos joutuu käyttämään betasalpaajaa, että pystyy esityksiä pitämään, niin onko se sitten lopulta sitä paniikkihäiriötä vai ujoutta? Kun nyt sanotaan, että "paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon". Betasalpaajahan juuri siis helpottaa näitä oireita, mitä esiintyminen aiheuttaa.

- Eri

Vierailija kirjoitti:

Ujous on edelleenkin biologinen piirre ihmisessä, eli siitä ei "opita ulos" harjoituksen tai altistuksen kautta. Ujot ovat usein empaattisia, ja monilla heistä on hyvät sosiaaliset taidot. Esiintymisjännitys tai suoranainen -kammo taas on eri juttu, samoin kömpelyys sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu, että monet "ujot" ovat enemmänkin kärsineet huonoista sosiaalisista taidoista ja "päässeet eroon ujoudesta" kehittämällä näitä taitoja (miten aloitat juttelun vieraan ihmisen kanssa jne.)

Tutkimuksista tiedetään, että muiden ihmisten mielestä ujot eivät yritä tarpeeksi, vaikka todellisuudessa ujot mukautuvat valtavasti sosiaalisiin tilanteisiin ja ovat epämukavuusalueellaan osana tavallista arkeaan. Tiedetään myös, että esimerkiksi psykologit pitävät ujoja tyhmempinä (ja ujojen mielenterveyttä heikompana) kuin he oikeasti ovat.

Ujot joutuvat kohtaamaan paljon "reipastamista" ja ennakkoluuloja muiden taholta, kuten näistäkin kommenteista voi lukea. Näissä kommenteissa tuntuu myös olevan enemmän kyse sosiaalisten tilanteiden pelosta / esiintymispelosta. Valitettavasti nykyään on menty siihen suuntaan, että jännittämistä esiintymistilanteissa pidetään epäkohteliaisuutena, sillä "muille tulee ikävä olo, kun he katselevat jännittäjää", huoh.

Sosiaalisten pelkojen ja esiintymiskammon osalta sanoisin, että niihin auttavat onnistumisen kokemukset, ei niinkään altistaminen, joka voi huonontaa tilannetta entisestään. Altistamisen täytyy tapahtua turvallisessa ympäristössä ja siten, että kokemukset ovat positiivisia ja vahvistavat itsetuntoa.

Ujous on siis täysin luonnollinen, biologinen piirre ihmisessä, ja siihen liittyy myös muita positiivisia piirteitä. Ongelma ujous on vain jos ympäristö haluaa siitä sellaisen tehdä.

Olkaa ujot siis ylpeitä itsestänne <3

Kauniisti kirjoitettu, kiitos <3 Totta joka sana.

Itsestä tuntuu, että ujouden takia ne sinänsä hyvät sosiaaliset taidot eivät vaan mitenkään pääse esiin uusia ihmisiä kohdatessa. Se harmittaa tosi paljon, koska on niin älyttömän vaikeaa tutustua tai osoittaa olevansa hyvä tyyppi esim. työhaastattelussa.

Ja sitten vielä joutuu sietämään joiltakin ihmisiltä näitä "hoida nuppis kuntoon" -neuvoja. Nuppi on kyllä toistaiseksi pysynyt kunnossa ujoudesta huolimatta, ihme kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Ujous on edelleenkin biologinen piirre ihmisessä, eli siitä ei "opita ulos" harjoituksen tai altistuksen kautta. Ujot ovat usein empaattisia, ja monilla heistä on hyvät sosiaaliset taidot. Esiintymisjännitys tai suoranainen -kammo taas on eri juttu, samoin kömpelyys sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu, että monet "ujot" ovat enemmänkin kärsineet huonoista sosiaalisista taidoista ja "päässeet eroon ujoudesta" kehittämällä näitä taitoja (miten aloitat juttelun vieraan ihmisen kanssa jne.)

Tutkimuksista tiedetään, että muiden ihmisten mielestä ujot eivät yritä tarpeeksi, vaikka todellisuudessa ujot mukautuvat valtavasti sosiaalisiin tilanteisiin ja ovat epämukavuusalueellaan osana tavallista arkeaan. Tiedetään myös, että esimerkiksi psykologit pitävät ujoja tyhmempinä (ja ujojen mielenterveyttä heikompana) kuin he oikeasti ovat.

Ujot joutuvat kohtaamaan paljon "reipastamista" ja ennakkoluuloja muiden taholta, kuten näistäkin kommenteista voi lukea. Näissä kommenteissa tuntuu myös olevan enemmän kyse sosiaalisten tilanteiden pelosta / esiintymispelosta. Valitettavasti nykyään on menty siihen suuntaan, että jännittämistä esiintymistilanteissa pidetään epäkohteliaisuutena, sillä "muille tulee ikävä olo, kun he katselevat jännittäjää", huoh.

Sosiaalisten pelkojen ja esiintymiskammon osalta sanoisin, että niihin auttavat onnistumisen kokemukset, ei niinkään altistaminen, joka voi huonontaa tilannetta entisestään. Altistamisen täytyy tapahtua turvallisessa ympäristössä ja siten, että kokemukset ovat positiivisia ja vahvistavat itsetuntoa.

Ujous on siis täysin luonnollinen, biologinen piirre ihmisessä, ja siihen liittyy myös muita positiivisia piirteitä. Ongelma ujous on vain jos ympäristö haluaa siitä sellaisen tehdä.

Olkaa ujot siis ylpeitä itsestänne <3

"Ujot joutuvat kohtaamaan paljon "reipastamista" ja ennakkoluuloja muiden taholta".

Hieman ohiksena, mutta samaa kokevat erityisherkätkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Koska et selvästikään tiedä mistä puhut. Ujous ja paniikkihäiriö ovat kaksi eri asiaa. Paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon, kuten tuo mainitsemasi "palava halu". Persoonallisuuden muuttamiseen tarvitaan muutakin kuin palava halu. Ehkä kunnon kolautus päähän pesäpallomailalla voisi auttaa?

Jos joutuu käyttämään betasalpaajaa, että pystyy esityksiä pitämään, niin onko se sitten lopulta sitä paniikkihäiriötä vai ujoutta? Kun nyt sanotaan, että "paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon". Betasalpaajahan juuri siis helpottaa näitä oireita, mitä esiintyminen aiheuttaa.

- Eri

Tai vaikka Propral.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Koska et selvästikään tiedä mistä puhut. Ujous ja paniikkihäiriö ovat kaksi eri asiaa. Paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon, kuten tuo mainitsemasi "palava halu". Persoonallisuuden muuttamiseen tarvitaan muutakin kuin palava halu. Ehkä kunnon kolautus päähän pesäpallomailalla voisi auttaa?

Jos joutuu käyttämään betasalpaajaa, että pystyy esityksiä pitämään, niin onko se sitten lopulta sitä paniikkihäiriötä vai ujoutta? Kun nyt sanotaan, että "paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon". Betasalpaajahan juuri siis helpottaa näitä oireita, mitä esiintyminen aiheuttaa.

- Eri

Tuossa tapauksessa kyse on esiintymisjännityksestä, joka on hyvin yleistä ja sille voi olla monia syitä, kuten persoonallisuus (=ujous), huono itsetunto, aiemmat traumaattiset kokemukset tai itse itselle asettamat onnistumispaineet. Esiintymisjännitystä voi olla sekä ujoilla että ei-ujoilla. Fyysisiä oireita voidaan tosiaan helpottaa lääkkeillä, ja esiintymisjännityksestä voi myös poisoppia. Jotkut poisoppii totuttelemalla ja harjoittelemalla, toisilla ne ei auta, vaan tilanne voi jopa pahentua. Riippuu ihan yksilöstä ja niistä taustalla olevista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Koska et selvästikään tiedä mistä puhut. Ujous ja paniikkihäiriö ovat kaksi eri asiaa. Paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon, kuten tuo mainitsemasi "palava halu". Persoonallisuuden muuttamiseen tarvitaan muutakin kuin palava halu. Ehkä kunnon kolautus päähän pesäpallomailalla voisi auttaa?

Jos joutuu käyttämään betasalpaajaa, että pystyy esityksiä pitämään, niin onko se sitten lopulta sitä paniikkihäiriötä vai ujoutta? Kun nyt sanotaan, että "paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon". Betasalpaajahan juuri siis helpottaa näitä oireita, mitä esiintyminen aiheuttaa.

- Eri

Tuossa tapauksessa kyse on esiintymisjännityksestä, joka on hyvin yleistä ja sille voi olla monia syitä, kuten persoonallisuus (=ujous), huono itsetunto, aiemmat traumaattiset kokemukset tai itse itselle asettamat onnistumispaineet. Esiintymisjännitystä voi olla sekä ujoilla että ei-ujoilla. Fyysisiä oireita voidaan tosiaan helpottaa lääkkeillä, ja esiintymisjännityksestä voi myös poisoppia. Jotkut poisoppii totuttelemalla ja harjoittelemalla, toisilla ne ei auta, vaan tilanne voi jopa pahentua. Riippuu ihan yksilöstä ja niistä taustalla olevista syistä.

Selvä. Ja jokainen tietää omalla kohdalla parhaiten, millainen sitten lopulta on. Tästä ehkä sitten sekaannuksetkin johtuu, kun ehkä sitten ulkopuolinen ei sitä välttämättä aina tiedä joka ihmisestä erikseen päältä päin, kärsiikö joku (lääkkeitäkin käyttävä) ihminen pelkästä esiintymisjännityksestä/-pelosta vai onko lisäksi ujokin. Vai johtuuko esiintymisjännitys pelkästä ujoudesta kuitenkin? Tosin lääkkeiden käytöstäkään ei voi tietää päälle päin, ellei se esille esim. keskustellessa tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti haluaa päästä oireista eroon, ei siihen auta muuta kuin siedätystä. Tiedän mistä puhun. Mun miehellä oli paniikkihäiriö nuorena. Hänelle tuli ihan fyysisiä oireita, kuten sydämentykystä ha huimausta. Hän pääsi töihin ja hänen oli pakko oppia pois siitä paniikkihäiriöstä. Pari vuotta meni, mutta sitten hän piti palavereja englanniksi. Eli siihen tarvittiin vain palava halu muuttua. Ja niin hän muuttui pakottamalla itsensä todella haastaviin tilanteisiin.

Alapeukkuja tulee, kuinkas muutenkaan😂 Mitä alapeukuttamista tässä on? Mä olen omin silmin nähnyt ihmisen muutoksen, koska siihen oli tarve ja halu.

Koska et selvästikään tiedä mistä puhut. Ujous ja paniikkihäiriö ovat kaksi eri asiaa. Paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon, kuten tuo mainitsemasi "palava halu". Persoonallisuuden muuttamiseen tarvitaan muutakin kuin palava halu. Ehkä kunnon kolautus päähän pesäpallomailalla voisi auttaa?

Jos joutuu käyttämään betasalpaajaa, että pystyy esityksiä pitämään, niin onko se sitten lopulta sitä paniikkihäiriötä vai ujoutta? Kun nyt sanotaan, että "paniikkihäiriöön on olemassa lääkkeitä ja muita keinoja, joiden avulla oireista voi päästä eroon". Betasalpaajahan juuri siis helpottaa näitä oireita, mitä esiintyminen aiheuttaa.

- Eri

Tuossa tapauksessa kyse on esiintymisjännityksestä, joka on hyvin yleistä ja sille voi olla monia syitä, kuten persoonallisuus (=ujous), huono itsetunto, aiemmat traumaattiset kokemukset tai itse itselle asettamat onnistumispaineet. Esiintymisjännitystä voi olla sekä ujoilla että ei-ujoilla. Fyysisiä oireita voidaan tosiaan helpottaa lääkkeillä, ja esiintymisjännityksestä voi myös poisoppia. Jotkut poisoppii totuttelemalla ja harjoittelemalla, toisilla ne ei auta, vaan tilanne voi jopa pahentua. Riippuu ihan yksilöstä ja niistä taustalla olevista syistä.

Selvä. Ja jokainen tietää omalla kohdalla parhaiten, millainen sitten lopulta on. Tästä ehkä sitten sekaannuksetkin johtuu, kun ehkä sitten ulkopuolinen ei sitä välttämättä aina tiedä joka ihmisestä erikseen päältä päin, kärsiikö joku (lääkkeitäkin käyttävä) ihminen pelkästä esiintymisjännityksestä/-pelosta vai onko lisäksi ujokin. Vai johtuuko esiintymisjännitys pelkästä ujoudesta kuitenkin? Tosin lääkkeiden käytöstäkään ei voi tietää päälle päin, ellei se esille esim. keskustellessa tule.

Näinpä. Ja voi olla vaikea itsekin tietää, mistä mikäkin tarkalleen ottaen johtuu ja mitä pitäisi tehdä. Esiintymisjännityksestä kärsivän olisi tosi tärkeää saada niitä positiivisia esiintymiskokemuksia, mutta mistä sitä etukäteen tietää, tuleeko seuraavasta esiintymisestä positiivinen, neutraali vai traumatisoiva kokemus, kun se on usein ihan arpapeliä ja riippuu myös ympäröivästä tilanteesta ja yleisöstä. Yksi askel eteen, kaksi taakse jne.