Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vesalalla huipputienestit: valittaa ja uhkailee silti!

Vierailija
14.02.2021 |

PAULA VESALA erottuu verotilastossa Holopaisen jälkeen toiseksi eniten ansiotuloa saaneena populaarimusiikin tekijänä. Huomattavaa on myös muusikon tulon vuosivaihtelu, sillä vuonna 2018 Vesala sai verotietojen mukaan ansiotuloa 7 500 euroa ja vuonna 2019 yli kolme kertaa enemmän, noin 245 000 euroa. Pääomatuloa Vesala sai 12 592 euroa, ja yhteensä tulot olivat 257 626 euroa.
3.11.2020 HS.fi

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moni muukaan artisti ei joudu kerjuulle:

Pop- ja rock-artisteista vuonna 2019 kovia tuloja kiskoivat muun muassa Samu Haber, Tuomas Holopainen, Juha Tapio, Vesala ja Jenni Vartiainen.

Saksassa Sunrise Avenue-yhtyeen myötä jättimenestykseen kohonnut Haber tienasi suomalaisista muusikoista eniten. Huippusuositun yhtyeen keulahahmo on ison rahan Keski-Euroopassa esiintynyt täysille stadioneille jo vuosikymmenen ajan.

Tulokuninkaaksi nousseen Haberin viime vuoden tulot olivat yhteensä 375 139 euroa. Ansiotuloja kertyi 125 960 euroa ja pääomatuloja 249 189 euroa. Veronpalautuksia hän sai 6 970 euroa.

Vaikka Haberin tulot olivat messevät, on hän aiemmin tehnyt vielä suurempaa tiliä. Vuonna 2018 hänen tulonsa olivat 423 944 euroa. Summasta 239 128 oli ansiotuloja ja pääomatuloja 184 816 euroa. Jälkiveroa koitui maksettavaksi 137 701 euroa. Vuonna 2017 hänen tulonsa olivat vielä suuremmat, yhteensä 521 500 euroa

Samu Haberista julkaistiin tänä vuonna elämäkertakirja. Se singahti ilmestymisviikollaan sekä Suomen että Saksan myydyimmäksi tietokirjaksi.

Sunrise Avenue tiedotti vuonna 2019 lähtevänsä jäähyväiskiertueelle vuonna 2020 ja tämän jälkeen lopettavansa uransa. Koronapandemian takia kiertue kuitenkin siirtyy vuoteen 2021.

Nightwishista tuttu Tuomas Holopainen teki toiseksi muhkeimman tilin. Hänen tulonsa olivat yhteensä 339 037 euroa. Jälkiveroa jäi maksettavaksi 8 779 euroa.

Kolmanneksi ylsi Juha Tapio 261 203 euron tuloillaan. Jälkiveroa jäi maksettavaksi 8 063 euroa.

Tulokuningattareksi nousi laulaja, muusikko, sanoittaja ja näyttelijä Vesala 257 626 euron tuloillaan. Summasta ansiotuloja oli 245 034 euroa ja pääomatuloja 12 592 euroa. Jälkiveroa hänelle koitui maksettavaksi 7839 euroa.

Iltalehti.fi 3.11. 2020

Vierailija
2/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Telkkaristahan maksetaan myös hyvin ohelmien laatuun ja tasoon nähden: Vilkkumaa-Kosonen pariskunta on lähes joka musiikkiohjelmassa nykyään, Virtanen, Santapukki tienaa Voice of Finlandissa ja vain märinää on tuottanut tuohta hyvin mukana oleville artisteille. Enitenhän ovat kärsineet oikeasti vähiten ääntä pitäneet artistit eri aloilla, joilla ei ole levy-yhtiötä, tv-sarjaa tai muuta taustavoimaa takana sekä freelancernäyttelijät. Myös roudarit ja muu taustaväki on joutunut hankalaan välikäteen,,jos ei kuulu mihinkään amkattiliittoon eikä saa ansiosidonnaista mistään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttö luulee että on kovinkin varteenotettava kommentoija. Tekee vaan itsestään nolon ja höpsähtäneen pisteitten kerääjän. Myötä häpeä joka ei yleisöltä unohdu.

Vierailija
4/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Duunarihommista työttömäksi joutuneensa vituttaa näiden kermavittujen vinkuminen. Kun vuosia sitten jouduin työttömäksi, en ole saanut kuin halveksuntaa osakseni.

Vierailija
5/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käytät rumaa kieltä mutta tottahan tuo on täysin.

Vierailija
6/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Moni muukaan artisti ei joudu kerjuulle:

Pop- ja rock-artisteista vuonna 2019 kovia tuloja kiskoivat muun muassa Samu Haber, Tuomas Holopainen, Juha Tapio, Vesala ja Jenni Vartiainen.

Saksassa Sunrise Avenue-yhtyeen myötä jättimenestykseen kohonnut Haber tienasi suomalaisista muusikoista eniten. Huippusuositun yhtyeen keulahahmo on ison rahan Keski-Euroopassa esiintynyt täysille stadioneille jo vuosikymmenen ajan.

Tulokuninkaaksi nousseen Haberin viime vuoden tulot olivat yhteensä 375 139 euroa. Ansiotuloja kertyi 125 960 euroa ja pääomatuloja 249 189 euroa. Veronpalautuksia hän sai 6 970 euroa.

Vaikka Haberin tulot olivat messevät, on hän aiemmin tehnyt vielä suurempaa tiliä. Vuonna 2018 hänen tulonsa olivat 423 944 euroa. Summasta 239 128 oli ansiotuloja ja pääomatuloja 184 816 euroa. Jälkiveroa koitui maksettavaksi 137 701 euroa. Vuonna 2017 hänen tulonsa olivat vielä suuremmat, yhteensä 521 500 euroa

Samu Haberista julkaistiin tänä vuonna elämäkertakirja. Se singahti ilmestymisviikollaan sekä Suomen että Saksan myydyimmäksi tietokirjaksi.

Sunrise Avenue tiedotti vuonna 2019 lähtevänsä jäähyväiskiertueelle vuonna 2020 ja tämän jälkeen lopettavansa uransa. Koronapandemian takia kiertue kuitenkin siirtyy vuoteen 2021.

Nightwishista tuttu Tuomas Holopainen teki toiseksi muhkeimman tilin. Hänen tulonsa olivat yhteensä 339 037 euroa. Jälkiveroa jäi maksettavaksi 8 779 euroa.

Kolmanneksi ylsi Juha Tapio 261 203 euron tuloillaan. Jälkiveroa jäi maksettavaksi 8 063 euroa.

Tulokuningattareksi nousi laulaja, muusikko, sanoittaja ja näyttelijä Vesala 257 626 euron tuloillaan. Summasta ansiotuloja oli 245 034 euroa ja pääomatuloja 12 592 euroa. Jälkiveroa hänelle koitui maksettavaksi 7839 euroa.

Iltalehti.fi 3.11. 2020

Vuoden 2019 tulot ei nyt paljoa lämmitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vesalan yhden vuoden tulot on mun vuosikymmenen tulot. Vetäisi wttun päähän ja juoksisi vuorille, seitana! Jos on itse rahansa hassannut, pitääkö nyt häntä vähemmän tienaavien hypätä apuun?! Joillakin ei ole mitään häpyä eikä ymmärrystä oikeasta elämästä.

Vierailija
8/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai se VEsala itsestään puhu vaan koko alasta. Huomioikaa, että näiden muhkeeta tiliä tekevien artistien lisäksi alalla työskentelee paljon muitakin. Duunareita jne. joita ilman tapahtumia tai konsertteja ei voitaisi toteuttaa, ei olisi kiertueita eikä artistit levyttäisi. Eikä tässäkään ole kuin murto-osa kaikista alalta leipänsä saavista. Moni tekee y-tunnarilla duunia, joten alan pysähtyminen tarkoittaa ettei tuloja ole mistään. Ei työttömyysturvaa, ei päivärahoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni muukaan artisti ei joudu kerjuulle:

Pop- ja rock-artisteista vuonna 2019 kovia tuloja kiskoivat muun muassa Samu Haber, Tuomas Holopainen, Juha Tapio, Vesala ja Jenni Vartiainen.

Saksassa Sunrise Avenue-yhtyeen myötä jättimenestykseen kohonnut Haber tienasi suomalaisista muusikoista eniten. Huippusuositun yhtyeen keulahahmo on ison rahan Keski-Euroopassa esiintynyt täysille stadioneille jo vuosikymmenen ajan.

Tulokuninkaaksi nousseen Haberin viime vuoden tulot olivat yhteensä 375 139 euroa. Ansiotuloja kertyi 125 960 euroa ja pääomatuloja 249 189 euroa. Veronpalautuksia hän sai 6 970 euroa.

Vaikka Haberin tulot olivat messevät, on hän aiemmin tehnyt vielä suurempaa tiliä. Vuonna 2018 hänen tulonsa olivat 423 944 euroa. Summasta 239 128 oli ansiotuloja ja pääomatuloja 184 816 euroa. Jälkiveroa koitui maksettavaksi 137 701 euroa. Vuonna 2017 hänen tulonsa olivat vielä suuremmat, yhteensä 521 500 euroa

Samu Haberista julkaistiin tänä vuonna elämäkertakirja. Se singahti ilmestymisviikollaan sekä Suomen että Saksan myydyimmäksi tietokirjaksi.

Sunrise Avenue tiedotti vuonna 2019 lähtevänsä jäähyväiskiertueelle vuonna 2020 ja tämän jälkeen lopettavansa uransa. Koronapandemian takia kiertue kuitenkin siirtyy vuoteen 2021.

Nightwishista tuttu Tuomas Holopainen teki toiseksi muhkeimman tilin. Hänen tulonsa olivat yhteensä 339 037 euroa. Jälkiveroa jäi maksettavaksi 8 779 euroa.

Kolmanneksi ylsi Juha Tapio 261 203 euron tuloillaan. Jälkiveroa jäi maksettavaksi 8 063 euroa.

Tulokuningattareksi nousi laulaja, muusikko, sanoittaja ja näyttelijä Vesala 257 626 euron tuloillaan. Summasta ansiotuloja oli 245 034 euroa ja pääomatuloja 12 592 euroa. Jälkiveroa hänelle koitui maksettavaksi 7839 euroa.

Iltalehti.fi 3.11. 2020

Vuoden 2019 tulot ei nyt paljoa lämmitä.

Kermaperseillä ei siis riitä satojen tuhansien eurojen tulot. Nuohan oli vain yhden vuoden mutta moni kiskoo isot tulot vuosittain. Moni joutuu pärjäämään n.10 000-15000 euron vuosituloilla!

Vierailija
10/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vesala tottunut liian hyvään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |

No, eikö se ole silloin kapitalismissa yksityisyrittäjien riskillä, jos ei järjestäydytä eikä olla työntekijöitä? Voitot on omia ja tappiot sosialisoidaan!

Vierailija
12/30 |

Ei ole ymmärrystä että eri tuloilla menot on erilaiset. Ei ne tonnit ole säästössä. Harva meistä elää toista vuotta 0 tuloilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vesala on tunnettuna laulajana/lauluntekijänä äänessä ja edustaa musiikkialaa. Siitän tässä on kyse, ei Vesalan omasta ahdingosta.

Vesalan roudarin esilletulo tämän aiheen tiimoilta ei auta. Mielipide pitää tulla taholta, jonka kaikki tuntee ja tietää.

Vierailija
14/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep. mun 15 vuoden tienistit vuositulona. Toki aina saa valittaa, mutta kuka sitä jaksaa kuunnella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No miksei nää rikkaat tähdet sitten itse auta niitä roudareitaan? Miksi se olisi heitä köyhempien duunareiden tehtävä? Moni on menettänyt työnsä, eikä siinä ole auttanut kuin elää niukemmin ja yrittää löytää uusi työ. Ei täällä muutkaan voi odottaa että pääsisi takaisin siihen omaan kivaan työhön, mistä tykkäsi, ja että muut kustantaa sillä välin saman elintason kuin mihin pääsi kun töitä oli.

Vierailija
16/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika kalliiksi tulee yhteiskunnalle myös koronanhoitokulut lukuisine testauksineen ja karanteeneineen, ja ikävä kyllä, noissa konserteissa se tauti tarttuu helposti. Siellä huudetaan ja lauletaan mukana, niin ei edes turvavälien nykyiset säännöt estä virusvarianttien leviämistä.

Juuri tuon laulamisen vuoksi esim. uskonnollisissa tailaisuuksissa on maailmassa pahimmat joukkoaltistukset tulleet. Esim. jo kovaääninen puhuminen ilman maskia voi levittää virusta kahdeksan metrin päähän.

Kapakoiden annetaan olla auki, koska valtio joutuisi jotain korvauksia maksamaan rajoituksista ja ainakin työttömyyskorvausta lomatetuille. Joten rahahan siinä puhuu.

Vierailija
17/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyse on ahneudesta, mikä sinänsä on inhimillistä. Ei osata sijoittaa ja säästää isoista varoista, kun niitä tulee vaan hassataan ja laitetaan rahat tavaraan tai muuhun, jota ei voi realisoida nopeasti tarvittaessa. On todellista huonoa rajan käyttöä jos ei saa talletettua yhtään varoja kaikesta mikä menee suunnilleen yli 40 000 e vuosibruttotulon. Myös taiteilijat, roudarit ym.ovat oikeutettuja toimeentulotukeen, kunhan edellytykset täyttyvät! Oikeille köyhille saa kaikki vittuilla mutta näille sitten ei mistään! Hienohelmat vetää herneen nenään.

Vierailija
18/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huumepäissään tää akka uhoaa. 

Vierailija
19/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommentoin taas, että en ymmärrä mikseivät useammat artistit myy yksityiskeikkoja livenä/striimattuna. Ymmärrän ettei noista ne roudarit/valo-/äänimiehet ym. paljoa kostu (toki jonkun voimapulaiseksi ottaa mukaan) mutta varmasti ns. eturivin artistit saisivat 1-2 keikkaa/vko (ehkä enemmänkin) ihan tavallisille ihmisille.

Tarkoitan nyt keikkoja tyyliin Juha Tapio onnittelee ja laulaa pari kappaletta Ritva-Mummin syntymäpäivillä netin kautta/puutarhassa, Pete Parkkosen terveiset ja Kohta sataa polttareissa, lapsen synttäreille terveiset Hevisaurukselta tmv. lasten suosikilta jne.

Ihmisillä kuitenkin on juhkia, tänäänkin ystävänpäivä, moni varmasti haluaisi ilahduttaa läheisiään, ja esim. 100e ei ole mikään iso summa siitä ilahduttaa läheistä että hänen fanittama artisti sanoo muuutaman sanan ja laulaa pari laulua (netin kautta, jos paikan päälle toki enemmän kun matkakulut ym.) mutta tuolla 100e (-verot) saa kyllä ihan mukavasti jo esim. ruokaa.

Voisi kuvitella että suosituille artisteille (Jenni Vartiaiset ymv.) olisi jopa jonoa keikoissa.

Harvalla taviksella on mahdollisuutta tehdä "mitään" jos oma työ menee alta (esim. matkailuala nyt) ellei jotain ihan muuta saa (esim. lentokapteeni saa vaikka lumenpudottajan hommia tmv.)

Vierailija
20/30 |
14.02.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurimmalla osalla, jos ei kaikilla, laulajista on yritys ja toiminta on siis yhtiöitetty. On oma asia, miten on osannut tulouttaa itselleen firmasta tuloja ja onko älynnyt säästää ja sijoittaa. Monella ns.tv:stä tutulla näyttelijällä ja esiintyjällä on myös firma tai firmoja, joiden kautta pyörittää keikkoja ja muita töitä. Todelliset pienituloiset taiteilijat ovat olleet ja ovat kuvataiteilijoissa ja kirjailijoissa, joiden elanto tulee muualta kuin julkkisasemasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi seitsemän