Lue keskustelun säännöt.
Onko Juha Itkonen oikea henkilö kertomaan keskiverto duunari lapsiperheen onnesta ja autuudesta?
12.02.2021 |
https://www.hs.fi/perhe/art-2000007796502.html
"Kääntöpuoli on kuitenkin se, että lapsiperheen onni ei yleensä nouse otsikoihin. Vaikea sitä onkin sanoiksi pukea – jopa Itkosen, vaikka hän on kirjailija."
Lisäksi hänen vaimo on nyhtökauran keksijä ja sen alkuperäisen nyhtökaurayrityksen perustaja ja myynyt yrityksen.
Vuositulot perheellä tosi hyvät.
Jutusta ei käy ilmi siivoavatko he itse vai käykö heillä siivooja?
Kirjailija on vähän huono valinta kuvaamaan tavallisen duunariperheen arkea. Kun lapset menee päiväkotiin, kirjaliija voi huonosti nukutun yön jälkee alkaa pariksi tunniksi nukkumaan ja vasta sitten alkaa kirjailla tai toisaalta voi miettiä, että kirjailisiko tänään lainkaan?
Tavallinen duunari joutuu säästämään että rahat riittäis. Univelat kauheat. Perheonni kaukana kun usein riitelyä.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
öyh öyh lisääntyminen elämän tarkoitus. Juha Itkonen on jäänyt henkisesti apinan tasolle
Ei vaan kun on tarpeeksi syvällinen mieli, pystyy tunnustamaan tosiasiat. Kuten sen, että ihminen on mitä todennäköisimmin biologian ja evoluution muovaama eliö, siinä missä muukin planeettamme fauna. Jokainen eläinlaji pyrkii vain varmistamaan oman lajinsa olemassaolon. Jos se siinä jostakin syystä epäonnistuu, laji katoaa ja tekee tilaa muille lajeille. Ihmisellä ei ole mitään sen suurempaa missiota äärettömässä maailmankaikkeudessa.
Vaikutat melko yksinkertaiselta ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä että työpaikallamme onnellisimmilta ihmisiltä vaikuttavat juuri lapsettomat ihmiset, joilla on puoliso tai seurustelee. Perheelliset lapsiperheiden äidit ovat jatkuvia valittajia.
Kun katsoo työstäpoissaoloja, niin se on kyllä ne lapsiperheen äidit kun ovat joko itse saikkarissa jatkuvasti tai lapsi sairaana ja sitten työt kertyy ja kertyy. Tekemättömät työt meidänkin firmassa sitten johti uupumiseen ja puolen vuoden saikkari.
Minun mielestä tuo ei kuulosta onnelta!Onnea on se kun ei ole lapsia ja vapaaehtoiset lapsetomat kertoilevat olleensa milloin missäkin ja nauttineensa vapaudesta. Nyt tosin pandemia on ahdistanut heitäkin kun ei voi viikonloppuisin pujahtaa Berliiniin.
Kyllä lastenkin kanssa voi viikonloppuisin pujahtaa Berliiniin, vaikkei mikään erityisen rikas olisikaan. Siis jos nyt joskus taas pääsee matkustamaan.
Viikonloppulomat oli reilun 200 ennen koronaa. Ei tarvita mitään mahtipalkkoja etteikö lastenkin kanssa voisi pyrähtää. Mekin reissattiin ennen koronaa n. 4 kertaa vuodessa, välillä viikonloppureissuja, välillä pidempiä. t: Yhden lapsen äiti
Itkoset ovat tosiaan varakkaita uraihmisuiä ja jutussakin mainitaan, että ”kotiapua” on hyvä ottaa vastaan. Hienoahan se vain on, jos työllistävät muita palveluja hankkimalla. Töitä on kummallakin varmasti tosi paljon muutenkin. Ennen noita pikkukeskosina syntyneitä lapsia heille oli yksi vauva tulossa. En muista enää, oliko joku kohtukuolema, myöhäinen raskaudenkeskeytys erittäin vaikeavammaiselle ja joka tapauksessa vauvan kuolevalle sikiölle. Luin sen kirjan, jossa Itkonen kertoo näistä vaiheista. Parisuhde vaikuttaa tasavertaiselta.
Mutta nuo mielipiteet ovat kyllä todella lattea ja ahdas näkökulma aiheeseen. Keski-ikäinen mies kertomassa noita asioita suurina viisauksina. Mennyt maku tyypistä jo vähän ennenkin ja nyt vielä lisää. Kirjatkin ovat menneet vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Harmi, uran alussa kirjat olivat tosi hyviä.
"Neljän lapsen isä Juha Itkonen: ”Isyys vie väistämättä tilaa kirjoittamiselta”
– Yksi lapsi aivan varmasti paransi minua kirjailijana, varmaan toinenkin. Mutta neljä lasta on jotain muuta, pohtii kirjailija Juha Itkonen.
11.9.2019 Teksti: Iina Alanko Kuvat: Sampo Korhonen"
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/juha-itkonen-ei-halua-kan…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta juttu oli hyvä. Liian vähän puhutaan siitä, miten valtavasti lapsista on iloa ja miten paljon lapset todellisuudessa "kasvattavat" vanhempia. Olen myös Itkosen kanssa samaa mieltä siitä, ettei vaivaton elämä välttämättä ole onnellista elämää. Siitähän se elämän merkityksellisyys juuri syntyy, että näkee vaivaa asioiden eteen.
Mulla eu muuta elämässä. olekaan kuin vaivannäköä ja olen kaukana onnellisesta. Ihan ilman lapsiakin voi elämä olla raatamista aamusta iltaan.
Jeps, mutta mietipä vielä siihen, että sinulla olisi pari kolme lasta. hermot siinä menisi ja hullujen huoneelle joutuisit.
Heh, olen joutunutkin muutamaan otteeseen mutta joo, jos haluaa lapsia niin niitä tekee ja pärjää vaikkei olisi Itkosten kaltainen miljonääri , mutta en itse ole koskaan halunnut lapsia enkä tämänkään jutun jälkeen halua. Mutta siis elämä voi olla kyllä vaivalloista ilman niitä lapsiakin eikä tämä vaivalloisuus ole minua jalostanut mitenkään enkä usko että lisävaivatkaan (en viittaa lapsiin) niin tekisi. Kyllä se on elämän helppous mikä onnen tuo.
Elämän mielekkyys on se mikä onnen tuo. Eri asiat ovat eri ihmisistä mielekkäitä. Äitinä voin todeta lasteni olevan omassa elämässäni se kaikkein mielekkäin asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Juha Itkonen tekee ravintola Paleman keskipäivän hälinän keskellä nopean valinnan: lounaaksi hän haluaa nyhtökaura-kaalilaatikkoa ja sen kanssa lasillisen punaviiniä.
– Ilmastotietoisuuteni on kasvanut, ja olen tajunnut, kuinka merkityksellistä lihansyönnin lopettaminen on. Nykyisin syön varsinkin punaista lihaa todella harvoin, Juha kertoo."
Jaahas, sanoo mies jolla on neljä lasta. Kuinka paljon on itkosten perheenjäsenten yhteenlaskettu hiilijalanjälki?
Lapseton pariskunta voi kaikessa rauhasas pistellä pihviä poskeensa ja silti Itkoset on niitä suuria päästäjiä kunnes kaikki lapset ovat 18 vuotiaita ja lasketaan omiksi päästäjikseen hiilidioksidin suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta juttu oli hyvä. Liian vähän puhutaan siitä, miten valtavasti lapsista on iloa ja miten paljon lapset todellisuudessa "kasvattavat" vanhempia. Olen myös Itkosen kanssa samaa mieltä siitä, ettei vaivaton elämä välttämättä ole onnellista elämää. Siitähän se elämän merkityksellisyys juuri syntyy, että näkee vaivaa asioiden eteen.
Kyllä, olen 66-vuotias eläkeläinen, elämäni on ihan hyvää mutta kyllä se onnellisinta oli silloin kun lapset olivat pieniä. Nyt olen mummu kaksi v ja 10 kk pojanlapsille ja tätä onnea ei voi oikein sanoiksi pukea. Kun ensimmäinen lapsenlapsi sanoi eka kertaa mummu niin sydämeni lauloi onnesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
öyh öyh lisääntyminen elämän tarkoitus. Juha Itkonen on jäänyt henkisesti apinan tasolle
Ei vaan kun on tarpeeksi syvällinen mieli, pystyy tunnustamaan tosiasiat. Kuten sen, että ihminen on mitä todennäköisimmin biologian ja evoluution muovaama eliö, siinä missä muukin planeettamme fauna. Jokainen eläinlaji pyrkii vain varmistamaan oman lajinsa olemassaolon. Jos se siinä jostakin syystä epäonnistuu, laji katoaa ja tekee tilaa muille lajeille. Ihmisellä ei ole mitään sen suurempaa missiota äärettömässä maailmankaikkeudessa.
Vaikutat melko yksinkertaiselta ihmiseltä.
Sinä taas vaikutat suureltakin ajattelijalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
öyh öyh lisääntyminen elämän tarkoitus. Juha Itkonen on jäänyt henkisesti apinan tasolle
Riisu kaikki hienostelupaineet ja kerro oikeasti elämän tarkoitus. Se on UUDEN elämän synnyttäminen, väitittpä mitä tahansa. Yksilö voi lähes vapaasti olla lisääntymättä, mutta jonkun on se tehtävä, muutoin elämä sammuu.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapsesta haikailevat. Ottakaa kaverin koira hoitoon viikoksi. Se on jo suuri vapauden menetys viikoksi. Töistä tullessa ulkoilutettava koira, ei voi pötkähtää sohvalle ja ottaa päikkäreitä. Koiran kanssa puuhailtava.
Koira on vain pientä esimakua siitä mitä on olla isä tai äiti. Univajeet, stressi toimeentulosta.
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Sitäkö se onni sitten on?
Mulla on kolme lasta, enkä vaihtais päivääkään pois noiden kanssa. Tekisin saman valinnan yhä jos palattais takaisin ajassa sinne esikoisen tekoaikaan. Ei tarvis edes miettiä. Parisuhdekin on kestänyt jo 20v. eikä suuria kriisejä ole ollut. Tasaista arkea ja välillä pieniä karikkoja joista on luvittu onnistuneesti ulos. Kannattaa nimittäin muistaa, että yhtä suuri osa avioliitoista kestää. Ei kaikki edelleenkään eroa.
Ihan oikeasti, kyllä lapsiperheen elämässä voi myös olla onnea. Paljonkin. On huolta ja murhetta, mutta myös paljon onnea ja rakkautta. Ei se pelkkää kurjuutta ole. Tuntuu, että sitä kurjuutta vaan koko ajan korostetaan ja suorastaan suututaan jos joku perheellinen uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa olevansa onnellinen. Ei saa olla, lapset on perkeeleestä ja parisuhde on perkeleestä. Vain lapsettomana voit olla edes jotenkuten onnellinen. Ja vähintään muistutetaan, että jos nyt oot onnellinen niin kohta et ole kun mies jättää ja lapset ei tuu käymään vanhustenkodissa. Yksin oot, se on varma se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tykkään tuosta Juhasta ja sen kirjoituksesta, ja se kirjoittaa kivasti ja huumorintajuisesti. Mutta olen kyllä vähän samaa mieltä että lapsiperheen elämä on monin paikoin hyvin erilaista.
Esim mulla on monta lasta (enemmän kuin itkosella) ja ei mitään tukiverkkoja, isovanhemmat ei osallistu elämään omien rajoitteidensa takia (juopot yms). Tämä on tosi raskasta kun koskaan emme ole saaneet mistään mitään apua.
Toisaalta taas olemme suht hyvätuloisia akateemisia, joten se huolettomuus rahan osalta helpottaa paljon, on rahaa ostaa auto ja tilava asunto jne.Kaikki on suhteellista. Köyhä perhe voi olla silti onnellinen, jos heillä on hyvät tukiverkot ja välittäviä ihmisiä. Hyvätuloinen perhe voi olla yksinäinen ja onneton jos ei ole ketään ihmisiä jotka perheestä välittävät.
Minä olen lapsirakas ja rakastan lapsiani yli kaiken. Mutta ymmärrän että ei kaikki jaksa tällaista ”pöllytystä” jossa omaa aikaa ei ole juuri koskaan, ja puolison kanssa kahdenkeskistä aikaa ei ole ikinä. Siis koskaan.
Miksi ette järjestä kahdenkeskistä aikaa edes silloin tällöin palkkaamalla lastenhoitajaa muutamaksi tunniksi? Kerroit kuitenkin, että olette suhteellisen hyvätuloisia, joten sen pitäisi olla taloudellisesti mahdollista. Näin me teimme, kun lapset olivat pieniä ja isovanhemmista ei saanut hoitoapua. Kovin usein emme niin tehneet, koska lapset olivat jo kokopäivähoidon ajan erossa meistä, mutta jo kerran kuukaudessa muutama tunti kahdenkeskistä aikaa tuntui ihanalta.
Kolmen lapsen uraäiti
Ei ole löytynyt sopivaa hoitajaa johon luottaisin. Rahasta ei ole kiinni. Mutta siitä että että täällä on oikeastaan ainoa plvelu MLL teinit ja en todellakaan jätä esim vauvaa ja taaperoa 15v teinille jolta puuttuu täysin vaaran taju.
Haaveilen siitä että joku ”äiti itsekin” -hoitaja löytyisi, sellaiselle voisi luottavaisemmin jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapsesta haikailevat. Ottakaa kaverin koira hoitoon viikoksi. Se on jo suuri vapauden menetys viikoksi. Töistä tullessa ulkoilutettava koira, ei voi pötkähtää sohvalle ja ottaa päikkäreitä. Koiran kanssa puuhailtava.
Koira on vain pientä esimakua siitä mitä on olla isä tai äiti. Univajeet, stressi toimeentulosta.
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Sitäkö se onni sitten on?
Mulla on kolme lasta, enkä vaihtais päivääkään pois noiden kanssa. Tekisin saman valinnan yhä jos palattais takaisin ajassa sinne esikoisen tekoaikaan. Ei tarvis edes miettiä. Parisuhdekin on kestänyt jo 20v. eikä suuria kriisejä ole ollut. Tasaista arkea ja välillä pieniä karikkoja joista on luvittu onnistuneesti ulos. Kannattaa nimittäin muistaa, että yhtä suuri osa avioliitoista kestää. Ei kaikki edelleenkään eroa.
Ihan oikeasti, kyllä lapsiperheen elämässä voi myös olla onnea. Paljonkin. On huolta ja murhetta, mutta myös paljon onnea ja rakkautta. Ei se pelkkää kurjuutta ole. Tuntuu, että sitä kurjuutta vaan koko ajan korostetaan ja suorastaan suututaan jos joku perheellinen uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa olevansa onnellinen. Ei saa olla, lapset on perkeeleestä ja parisuhde on perkeleestä. Vain lapsettomana voit olla edes jotenkuten onnellinen. Ja vähintään muistutetaan, että jos nyt oot onnellinen niin kohta et ole kun mies jättää ja lapset ei tuu käymään vanhustenkodissa. Yksin oot, se on varma se.
Onhan se niin, että lapsettoman ei tarvitse kakkapyllyä pyyhkiä tai taiteilla kurahousuja jalkaan, mutta eipä se elämän vaivattomuus mitään onnea ole. Mitä sellaisella elämällä tekee, kun kukaan ei erityisemmin kaipaa eikä kenellekään ole se maailman tärkein aikuinen eikä ole ketään kenelle lukea satua tai ostella kauniita vaatteita tai huolehtia läksyistä. Ehtii kyllä torstaina jumppaan ja perjantaina afterworkille, mutta siinä se. Minä ainakin koen, että mulla on paljon annettavaa yhdelle pienelle tytölle ja sen antamisen olevan minulle äärimmäisen suuri onni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Juha Itkonen tekee ravintola Paleman keskipäivän hälinän keskellä nopean valinnan: lounaaksi hän haluaa nyhtökaura-kaalilaatikkoa ja sen kanssa lasillisen punaviiniä.
– Ilmastotietoisuuteni on kasvanut, ja olen tajunnut, kuinka merkityksellistä lihansyönnin lopettaminen on. Nykyisin syön varsinkin punaista lihaa todella harvoin, Juha kertoo."
Jaahas, sanoo mies jolla on neljä lasta. Kuinka paljon on itkosten perheenjäsenten yhteenlaskettu hiilijalanjälki?
Lapseton pariskunta voi kaikessa rauhasas pistellä pihviä poskeensa ja silti Itkoset on niitä suuria päästäjiä kunnes kaikki lapset ovat 18 vuotiaita ja lasketaan omiksi päästäjikseen hiilidioksidin suhteen.
Olet kyllä typerä. Ihan samanlainen saastuttaja olet itse. Noilla lapsilla on täsmälleen sama oikeus elämään kuin sinulla. Lapsi ei ole rasite vaan tulevaisuuden paremman elämän mahdollistaja. SINÄ olet kuluerä vapaamatkustaja jota nuo lapset joutuvat elättämään ja hoivaamaan kun olet vanhus. Et tuota mitään, vain otat. Häpeäisit edes typeriä puheitasi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapsesta haikailevat. Ottakaa kaverin koira hoitoon viikoksi. Se on jo suuri vapauden menetys viikoksi. Töistä tullessa ulkoilutettava koira, ei voi pötkähtää sohvalle ja ottaa päikkäreitä. Koiran kanssa puuhailtava.
Koira on vain pientä esimakua siitä mitä on olla isä tai äiti. Univajeet, stressi toimeentulosta.
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Sitäkö se onni sitten on?
Ai että lapsettomien sinkkujen avo- ja avioliitot ei sitten koskaan pääty eroon?
Onnea on monenlaista, lapset minulle ja miehelleni perustavaa laatuaan listan kärjessä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapsesta haikailevat. Ottakaa kaverin koira hoitoon viikoksi. Se on jo suuri vapauden menetys viikoksi. Töistä tullessa ulkoilutettava koira, ei voi pötkähtää sohvalle ja ottaa päikkäreitä. Koiran kanssa puuhailtava.
Koira on vain pientä esimakua siitä mitä on olla isä tai äiti. Univajeet, stressi toimeentulosta.
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Sitäkö se onni sitten on?
Mulla on kolme lasta, enkä vaihtais päivääkään pois noiden kanssa. Tekisin saman valinnan yhä jos palattais takaisin ajassa sinne esikoisen tekoaikaan. Ei tarvis edes miettiä. Parisuhdekin on kestänyt jo 20v. eikä suuria kriisejä ole ollut. Tasaista arkea ja välillä pieniä karikkoja joista on luvittu onnistuneesti ulos. Kannattaa nimittäin muistaa, että yhtä suuri osa avioliitoista kestää. Ei kaikki edelleenkään eroa.
Ihan oikeasti, kyllä lapsiperheen elämässä voi myös olla onnea. Paljonkin. On huolta ja murhetta, mutta myös paljon onnea ja rakkautta. Ei se pelkkää kurjuutta ole. Tuntuu, että sitä kurjuutta vaan koko ajan korostetaan ja suorastaan suututaan jos joku perheellinen uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa olevansa onnellinen. Ei saa olla, lapset on perkeeleestä ja parisuhde on perkeleestä. Vain lapsettomana voit olla edes jotenkuten onnellinen. Ja vähintään muistutetaan, että jos nyt oot onnellinen niin kohta et ole kun mies jättää ja lapset ei tuu käymään vanhustenkodissa. Yksin oot, se on varma se.
Onhan se niin, että lapsettoman ei tarvitse kakkapyllyä pyyhkiä tai taiteilla kurahousuja jalkaan, mutta eipä se elämän vaivattomuus mitään onnea ole. Mitä sellaisella elämällä tekee, kun kukaan ei erityisemmin kaipaa eikä kenellekään ole se maailman tärkein aikuinen eikä ole ketään kenelle lukea satua tai ostella kauniita vaatteita tai huolehtia läksyistä. Ehtii kyllä torstaina jumppaan ja perjantaina afterworkille, mutta siinä se. Minä ainakin koen, että mulla on paljon annettavaa yhdelle pienelle tytölle ja sen antamisen olevan minulle äärimmäisen suuri onni.
No jos noin ajattelee niin mitäs kaikki semmoiset äidit joitten lapset muuttaneet pois ja saaneet lapsia ja sitten ne lapset on tärkeintä niille lapsille? Itse olen lapseton ja ainakin äiskäni voi sitten iloita siitä että hän on edelleen minulle maailman tärkein ihminen.
Vierailija kirjoitti:
"Ovatko vanhemmat ikuisessa univelassa? " Kyllä!
No eihän :D
Kun meidän lapset oli ihan pieniä, vuoroteltiin miehen kanssa aina kun voitiin niin, et mä sain nukkua aamuisin ja mies taas iltapäivisin. Väsyneimpiä oltiin esikoisen jälkeen, harjoituksen puutetta. Kolmannesta ei ollut univelkaa just ollenkaan, ensinnäkin nukkui tosi hyvin ja toisekseen ei itse enää stressannut mitään, eli kolmas todellakin meni lähes siivellä.
Nyt ovat jo lukiolaisia/ yläasteella eikä ole univelkaa ollut ollenkaan viimeiseen 12 vuoteen ;) Tämä onni on oikein kristallisoitunut nyt korona-aikaan, kun ei olla hirveästi oltu muiden kanssa tekemisissä. Onni on oma porukka, jonka kanssa voi käydä kävelyllä, katsoa leffaa tai pelata lautapelejä <3
Vierailija kirjoitti:
"Juha Itkonen tekee ravintola Paleman keskipäivän hälinän keskellä nopean valinnan: lounaaksi hän haluaa nyhtökaura-kaalilaatikkoa ja sen kanssa lasillisen punaviiniä.
– Ilmastotietoisuuteni on kasvanut, ja olen tajunnut, kuinka merkityksellistä lihansyönnin lopettaminen on. Nykyisin syön varsinkin punaista lihaa todella harvoin, Juha kertoo."
Jaahas, sanoo mies jolla on neljä lasta. Kuinka paljon on itkosten perheenjäsenten yhteenlaskettu hiilijalanjälki?
Lapseton pariskunta voi kaikessa rauhasas pistellä pihviä poskeensa ja silti Itkoset on niitä suuria päästäjiä kunnes kaikki lapset ovat 18 vuotiaita ja lasketaan omiksi päästäjikseen hiilidioksidin suhteen.
Niin totta !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapsesta haikailevat. Ottakaa kaverin koira hoitoon viikoksi. Se on jo suuri vapauden menetys viikoksi. Töistä tullessa ulkoilutettava koira, ei voi pötkähtää sohvalle ja ottaa päikkäreitä. Koiran kanssa puuhailtava.
Koira on vain pientä esimakua siitä mitä on olla isä tai äiti. Univajeet, stressi toimeentulosta.
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Sitäkö se onni sitten on?
Mulla on kolme lasta, enkä vaihtais päivääkään pois noiden kanssa. Tekisin saman valinnan yhä jos palattais takaisin ajassa sinne esikoisen tekoaikaan. Ei tarvis edes miettiä. Parisuhdekin on kestänyt jo 20v. eikä suuria kriisejä ole ollut. Tasaista arkea ja välillä pieniä karikkoja joista on luvittu onnistuneesti ulos. Kannattaa nimittäin muistaa, että yhtä suuri osa avioliitoista kestää. Ei kaikki edelleenkään eroa.
Ihan oikeasti, kyllä lapsiperheen elämässä voi myös olla onnea. Paljonkin. On huolta ja murhetta, mutta myös paljon onnea ja rakkautta. Ei se pelkkää kurjuutta ole. Tuntuu, että sitä kurjuutta vaan koko ajan korostetaan ja suorastaan suututaan jos joku perheellinen uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa olevansa onnellinen. Ei saa olla, lapset on perkeeleestä ja parisuhde on perkeleestä. Vain lapsettomana voit olla edes jotenkuten onnellinen. Ja vähintään muistutetaan, että jos nyt oot onnellinen niin kohta et ole kun mies jättää ja lapset ei tuu käymään vanhustenkodissa. Yksin oot, se on varma se.
Onhan se niin, että lapsettoman ei tarvitse kakkapyllyä pyyhkiä tai taiteilla kurahousuja jalkaan, mutta eipä se elämän vaivattomuus mitään onnea ole. Mitä sellaisella elämällä tekee, kun kukaan ei erityisemmin kaipaa eikä kenellekään ole se maailman tärkein aikuinen eikä ole ketään kenelle lukea satua tai ostella kauniita vaatteita tai huolehtia läksyistä. Ehtii kyllä torstaina jumppaan ja perjantaina afterworkille, mutta siinä se. Minä ainakin koen, että mulla on paljon annettavaa yhdelle pienelle tytölle ja sen antamisen olevan minulle äärimmäisen suuri onni.
Hups, mä olen kyllä käynyt jumpissa sekä afterworkeissä, vaikka lapsia kolme onkin... *kuiskaa* Ei ne vauvoja ole ikuisesti, ja hyvä isäkin on olemassa!
Kyllä lastenkin kanssa voi viikonloppuisin pujahtaa Berliiniin, vaikkei mikään erityisen rikas olisikaan. Siis jos nyt joskus taas pääsee matkustamaan.