Lue keskustelun säännöt.
Onko Juha Itkonen oikea henkilö kertomaan keskiverto duunari lapsiperheen onnesta ja autuudesta?
12.02.2021 |
https://www.hs.fi/perhe/art-2000007796502.html
"Kääntöpuoli on kuitenkin se, että lapsiperheen onni ei yleensä nouse otsikoihin. Vaikea sitä onkin sanoiksi pukea – jopa Itkosen, vaikka hän on kirjailija."
Lisäksi hänen vaimo on nyhtökauran keksijä ja sen alkuperäisen nyhtökaurayrityksen perustaja ja myynyt yrityksen.
Vuositulot perheellä tosi hyvät.
Jutusta ei käy ilmi siivoavatko he itse vai käykö heillä siivooja?
Kirjailija on vähän huono valinta kuvaamaan tavallisen duunariperheen arkea. Kun lapset menee päiväkotiin, kirjaliija voi huonosti nukutun yön jälkee alkaa pariksi tunniksi nukkumaan ja vasta sitten alkaa kirjailla tai toisaalta voi miettiä, että kirjailisiko tänään lainkaan?
Tavallinen duunari joutuu säästämään että rahat riittäis. Univelat kauheat. Perheonni kaukana kun usein riitelyä.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapsesta haikailevat. Ottakaa kaverin koira hoitoon viikoksi. Se on jo suuri vapauden menetys viikoksi. Töistä tullessa ulkoilutettava koira, ei voi pötkähtää sohvalle ja ottaa päikkäreitä. Koiran kanssa puuhailtava.
Koira on vain pientä esimakua siitä mitä on olla isä tai äiti. Univajeet, stressi toimeentulosta.
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Sitäkö se onni sitten on?
Mulla on kolme lasta, enkä vaihtais päivääkään pois noiden kanssa. Tekisin saman valinnan yhä jos palattais takaisin ajassa sinne esikoisen tekoaikaan. Ei tarvis edes miettiä. Parisuhdekin on kestänyt jo 20v. eikä suuria kriisejä ole ollut. Tasaista arkea ja välillä pieniä karikkoja joista on luvittu onnistuneesti ulos. Kannattaa nimittäin muistaa, että yhtä suuri osa avioliitoista kestää. Ei kaikki edelleenkään eroa.
Ihan oikeasti, kyllä lapsiperheen elämässä voi myös olla onnea. Paljonkin. On huolta ja murhetta, mutta myös paljon onnea ja rakkautta. Ei se pelkkää kurjuutta ole. Tuntuu, että sitä kurjuutta vaan koko ajan korostetaan ja suorastaan suututaan jos joku perheellinen uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa olevansa onnellinen. Ei saa olla, lapset on perkeeleestä ja parisuhde on perkeleestä. Vain lapsettomana voit olla edes jotenkuten onnellinen. Ja vähintään muistutetaan, että jos nyt oot onnellinen niin kohta et ole kun mies jättää ja lapset ei tuu käymään vanhustenkodissa. Yksin oot, se on varma se.
Onhan se niin, että lapsettoman ei tarvitse kakkapyllyä pyyhkiä tai taiteilla kurahousuja jalkaan, mutta eipä se elämän vaivattomuus mitään onnea ole. Mitä sellaisella elämällä tekee, kun kukaan ei erityisemmin kaipaa eikä kenellekään ole se maailman tärkein aikuinen eikä ole ketään kenelle lukea satua tai ostella kauniita vaatteita tai huolehtia läksyistä. Ehtii kyllä torstaina jumppaan ja perjantaina afterworkille, mutta siinä se. Minä ainakin koen, että mulla on paljon annettavaa yhdelle pienelle tytölle ja sen antamisen olevan minulle äärimmäisen suuri onni.
No jos noin ajattelee niin mitäs kaikki semmoiset äidit joitten lapset muuttaneet pois ja saaneet lapsia ja sitten ne lapset on tärkeintä niille lapsille? Itse olen lapseton ja ainakin äiskäni voi sitten iloita siitä että hän on edelleen minulle maailman tärkein ihminen.
Se että lapsesi ovat sinulle "tärkeintä", ei tarkottaisi, etteikö omakin äiti voisi olla tärkeä. Rakkaus lisää rakkautta, ja ne lapsenlapset antaa omallekin äidille paljon sisältöä ja elämäniloa ja onnea :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ovatko vanhemmat ikuisessa univelassa? " Kyllä!
No eihän :D
Kun meidän lapset oli ihan pieniä, vuoroteltiin miehen kanssa aina kun voitiin niin, et mä sain nukkua aamuisin ja mies taas iltapäivisin. Väsyneimpiä oltiin esikoisen jälkeen, harjoituksen puutetta. Kolmannesta ei ollut univelkaa just ollenkaan, ensinnäkin nukkui tosi hyvin ja toisekseen ei itse enää stressannut mitään, eli kolmas todellakin meni lähes siivellä.
Nyt ovat jo lukiolaisia/ yläasteella eikä ole univelkaa ollut ollenkaan viimeiseen 12 vuoteen ;) Tämä onni on oikein kristallisoitunut nyt korona-aikaan, kun ei olla hirveästi oltu muiden kanssa tekemisissä. Onni on oma porukka, jonka kanssa voi käydä kävelyllä, katsoa leffaa tai pelata lautapelejä <3
Saako kysyä, miksi sinä olet ennen koronaa mennyt onnesi ohi ja kulkenut maailman ääriin?
Täh? Elämä oli ihanaa ja onnellista ennen koronaakin <3 Kuten sanoin, asiat kristallisoituivat korona-tilanteen myötä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapsesta haikailevat. Ottakaa kaverin koira hoitoon viikoksi. Se on jo suuri vapauden menetys viikoksi. Töistä tullessa ulkoilutettava koira, ei voi pötkähtää sohvalle ja ottaa päikkäreitä. Koiran kanssa puuhailtava.
Koira on vain pientä esimakua siitä mitä on olla isä tai äiti. Univajeet, stressi toimeentulosta.
Suuri osa avioliitoista päätyy eroon. Sitäkö se onni sitten on?
Mulla on kolme lasta, enkä vaihtais päivääkään pois noiden kanssa. Tekisin saman valinnan yhä jos palattais takaisin ajassa sinne esikoisen tekoaikaan. Ei tarvis edes miettiä. Parisuhdekin on kestänyt jo 20v. eikä suuria kriisejä ole ollut. Tasaista arkea ja välillä pieniä karikkoja joista on luvittu onnistuneesti ulos. Kannattaa nimittäin muistaa, että yhtä suuri osa avioliitoista kestää. Ei kaikki edelleenkään eroa.
Ihan oikeasti, kyllä lapsiperheen elämässä voi myös olla onnea. Paljonkin. On huolta ja murhetta, mutta myös paljon onnea ja rakkautta. Ei se pelkkää kurjuutta ole. Tuntuu, että sitä kurjuutta vaan koko ajan korostetaan ja suorastaan suututaan jos joku perheellinen uskaltaa olla eri mieltä ja sanoa olevansa onnellinen. Ei saa olla, lapset on perkeeleestä ja parisuhde on perkeleestä. Vain lapsettomana voit olla edes jotenkuten onnellinen. Ja vähintään muistutetaan, että jos nyt oot onnellinen niin kohta et ole kun mies jättää ja lapset ei tuu käymään vanhustenkodissa. Yksin oot, se on varma se.
Onhan se niin, että lapsettoman ei tarvitse kakkapyllyä pyyhkiä tai taiteilla kurahousuja jalkaan, mutta eipä se elämän vaivattomuus mitään onnea ole. Mitä sellaisella elämällä tekee, kun kukaan ei erityisemmin kaipaa eikä kenellekään ole se maailman tärkein aikuinen eikä ole ketään kenelle lukea satua tai ostella kauniita vaatteita tai huolehtia läksyistä. Ehtii kyllä torstaina jumppaan ja perjantaina afterworkille, mutta siinä se. Minä ainakin koen, että mulla on paljon annettavaa yhdelle pienelle tytölle ja sen antamisen olevan minulle äärimmäisen suuri onni.
No jos noin ajattelee niin mitäs kaikki semmoiset äidit joitten lapset muuttaneet pois ja saaneet lapsia ja sitten ne lapset on tärkeintä niille lapsille? Itse olen lapseton ja ainakin äiskäni voi sitten iloita siitä että hän on edelleen minulle maailman tärkein ihminen.
Se että lapsesi ovat sinulle "tärkeintä", ei tarkottaisi, etteikö omakin äiti voisi olla tärkeä. Rakkaus lisää rakkautta, ja ne lapsenlapset antaa omallekin äidille paljon sisältöä ja elämäniloa ja onnea :)
Varmaan useimmille juu, olen kysynyt äidiltäni haluaisiko lapsenlapsia ja kuulemma ei. Eikä hän ole sitä tyyppiä joka yrittäisi "säästellä tunteitani" tms. Voisin iän puolesta saada teoriassa ainakin lapsia ja toki en äidin mielipiteen vuoksi jättäisi tekemättä jos haluaisin niitä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
öyh öyh lisääntyminen elämän tarkoitus. Juha Itkonen on jäänyt henkisesti apinan tasolle
Ei vaan kun on tarpeeksi syvällinen mieli, pystyy tunnustamaan tosiasiat. Kuten sen, että ihminen on mitä todennäköisimmin biologian ja evoluution muovaama eliö, siinä missä muukin planeettamme fauna. Jokainen eläinlaji pyrkii vain varmistamaan oman lajinsa olemassaolon. Jos se siinä jostakin syystä epäonnistuu, laji katoaa ja tekee tilaa muille lajeille. Ihmisellä ei ole mitään sen suurempaa missiota äärettömässä maailmankaikkeudessa.
Kumminkin ihmiset ei pidä hyvänä juttuna jos miehet toteuttaa biologiaansa ja siittää joka viikko uuden nuoren naikkosen. Vaimot ei ainakaan tykkäisi. Miksi taistelemme biologiaa vastaan?
Niinpä. Naisen biologian mukaan hän kyllästyy seksuaalisesti yhteen ja samaan mieheen viimeistään kahdessa vuodessa ja sen jälkeen naisen biologia käskee hakemaan uuden miehen eli siis taas parempia geenejä ja tekemään lapsen hänen kanssaan ja taas kahden vuoden kuluttua....
Mutta tätä osaa biologiastahan miehet ei halua muistaa.
Vierailija kirjoitti:
öyh öyh lisääntyminen elämän tarkoitus. Juha Itkonen on jäänyt henkisesti apinan tasolle
Typerys, elämän tarkoitus on lisääntyminen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/08/homotiainen-on-erittain-uhanal…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä voi sietää tuota Itkosta. Pahemman luokan mänspleinaaja ja just tollanen muka vaatimaton sikarikas ja tekopyhä itserakas ukko.
Jos Itkonen on itse tehnyt 4 lasta niin jättäisi silti kanssaihmiset rauhaan. Kaikki eivät halua yhtä eikä varsinkaan neljää lasta.
Puistattava tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa lässytystä Itkoselta. Mikä hän on neuvomaan muita kuinka elää?
Siis oliko kyse duunarista joka kertoo lapsiperheen onnesta vai duunarilapsiperheen onnesta?
Saako kysyä, miksi sinä olet ennen koronaa mennyt onnesi ohi ja kulkenut maailman ääriin?