Järjestin puolisolle hotelliyllätyksen, ei halua lähteä
Noniin.
Järjestin ystävänpäivälle (samalla kihlajaispäivä) mielestäni romanttisen yllätyksen vaimolle, hotelliyön sviitissä.
Emme ole nuorimman lapsen syntymän jälkeen olleet ainuttakaan yötä kahdestaan, ja omat odotukseni olivat suuret. En kertonut vaimolle tästä mitään aiemmin, sillä halusin yllättää hänet.
Nyt kuitenkin vaimo ilmoitti, ettei aio laittaa 1v10kk ikäistä taaperoa yöhoitoon, vaan reissu täytyy perua. Minua suututtaa ja ärsyttää, olin kuvitellut että saisimme pitkästä aikaa rentoutua kunnolla kahdestaan, ilman lapsia.
Olenko kohtuuton, kun odotin vaimon ilahtuvan ja innostuvan tästä?
Kommentit (957)
Edelleen sinkkuna ihmettelen, että siitäkin on kummallista loukkaantua, jos toinen ei halua seksiä. Eihän suuttuminen saa haluamaan sen enempää. Mutta itse muistelen että suhteessa olen tarjoutunut tyydyttämään toisen osapuolen muun kuin penetraation avulla jos olen itse ollut estynyt yhdyntään. Avunanto on lopulta useimmiten johtanyt kuitenkin yhdyntäänkin tai omaan masturbointiin samalla, mutta vaikka ei johtaisi, niin eikö sellainen järjestely olisi hyvä kompromissi? Vähän niin kuin hierontaa jos toisella on sekä kipeä.
Seksi on ainoita asioita mitä parisuhteesta kaipaan, mutta jos sekin on niin vaikeaa ja valtapeliä, niin enpä menetä juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tein kerran hääpäiväksi saman. Järjestin jopa lastenvahdin jolle olin neuvonut missä ja milloin lähes kouluikäisillä lapsilla on harrastuksia. Ei ollut hyvä idea. Hotelli ja paikkakunta olisi voinut olla parempi ja vaimo oli luvannut kaverinkin kanssa lähteä lenkille. Siihen loppui minun intoni panostaa yhteiseen aikaan. Nyt olemmekin jo eronneet. Niin ikävää kuin se onkin, niin suosittelen ap:ta pohtimaan myös sitä vaihtoehtoa.
Minäkin erosin miehestäni, jolle parisuhteeseen panostaminen oli sama asia kuin panostus panemiseen. Minä olisin halunnut kahdesti viikossa yhteiselle lenkille (lastenhoitaja naapurista ja heidän lapsi vastaavasti kahdesti viikossa meille pariksi tunniksi), mutta ei, miehelle se ei ollut parisuhdeaikaa. Sen sijaan tämä varaili hotellihuoneita ja tilasi aamiaisen huoneeseen olettaen, että sängystä ei vuorokauteen nousta lainkaan. Minä aloitin "lomasen" joko hotellin kuntosalissa tai kunnon kävelyllä kaupungilla, mies nökötti huoneessa ja marisi, että "tästä on maksettu". Illalla yhdessä syömään ja miehelle pullo viiniä. Huoneessa viskipaukku, johon liuotin unilääkettä ja niin sain kaikessa rauhassa mennä aamupalalle (toki maksoin siitä erikseen) ja palasin siinä vaiheessa, kun miehen tilaama aamupala eli kuppi kahvia ja croisantti tuotiin huoneeseen. Siitä sitten kotiin, minä ajoin.
Huumasit miehesi lääkkeellä ja tulit tänne kehumaan itseäsi? Et taida oikein ymmärtää mitä teit? Toivottavasti miehesi tajuaa lähteä, ennenkuin ortoreksisen psykopaattivaimon keinovalikoiman tuosta vielä menee seuraavalle asteelle. Ihan kamalan kuuloistahan tuo on, oikein kehtasi tilata aamiaisen vuoteeseen, senkin sika!
Johtuu lakanoiden hajusta. Jos niillä makaa liian usein jää siitä ikävä mielikuva korvien väliin.
Vierailija kirjoitti:
Edelleen sinkkuna ihmettelen, että siitäkin on kummallista loukkaantua, jos toinen ei halua seksiä. Eihän suuttuminen saa haluamaan sen enempää. Mutta itse muistelen että suhteessa olen tarjoutunut tyydyttämään toisen osapuolen muun kuin penetraation avulla jos olen itse ollut estynyt yhdyntään. Avunanto on lopulta useimmiten johtanyt kuitenkin yhdyntäänkin tai omaan masturbointiin samalla, mutta vaikka ei johtaisi, niin eikö sellainen järjestely olisi hyvä kompromissi? Vähän niin kuin hierontaa jos toisella on sekä kipeä.
Seksi on ainoita asioita mitä parisuhteesta kaipaan, mutta jos sekin on niin vaikeaa ja valtapeliä, niin enpä menetä juuri mitään.
Kyllä se loukkaa, jos tulee lähes aina torjutuksi/toinen on passiivinen.

Tuo avunanto olisi varmaan monelle enemmän haluavalle sopiva kompromissi, mutta kun sekin on seksiä. Jos toinen ei halua seksiä, siis ollenkaan missään muodossa, niin eipä tuokaan sitten käy.
M 45 kirjoitti:
Ei se vaimo täälläkään yllätyksistä oikein lämpiä. Muutenkaan, vaikka kuinka mukavaa yhteistä tekemistä olisi, niin auta armias jos rupeaa haluttamaan ja jotain ehdottaa. "Aina pitää päättyä seksiin".
Arkena ei jaksa/kerkiä ja vapaalla mukavan vkl aikana/jälkeen ei vaan halua. Sitten kun pääsee kotiin reissusta, alkaa pyykki, kauppa ym rundi ja sitten illalla velvollisuudentunnosta kysyy "tuuksä nyt sänkyyn". No en tule, halut on jo tapettu.
Kyllä, odotusarvo mulla on ollut seksi, sen mukavan vkl aikana, kun ei arkena huvita.
Uusivuosi tulossa, mulla on kauhea sarvi otsassa ja yhdessä pitäisi viettää. Kysynpähän vaan että miksi?
Vaihdetaanpa tuon seksin tilalle vaikka läheisyys tai keskustelut. Nainen on jo pitkään kaivannut parisuhteessaan enemmän läheisyyttä tai keskusteluja. Mies ei ole arjessa näihin pystynyt, kun on niin kiire ja stressi. Kun nainen sitten järjestää yhteisen loman, niin hän olettaa arjen kiireiden helpottavan ja tunnelman rentoutuvan siinä määrin, että läheisyyttä tai keskustelujakin voisi kumppanin kanssa olla. Kun hän sopivan tilaisuuden tullen yrittää näihin aloitetta tehdä, niin mies kivahtaa saman tien: "Pitääkö aina lomilla halailla/keskustella? Eikö joskus voisi ihan vaan rentoutua ilman taka-ajatuksia?"
Miten naiset suhtautuisitte? Loukkaantuisitteko? Ja miten suhtautuisitte miehen loman jälkeiseen velvollisuus haliin arjen kiireessä?
Minä olen äiti. En ikinä laittaisi 1v10kk ikäistä taaperoa yöhoitoon, vaan peruisin reissun. Meillä ei ole tukiverkkoja ja kummankaan sukulaisista ei ole ikinä mitään apua mihinkään asiaan. Hoidamme ihan itse lapset ja teemme kaikki kotityöt.
Ja pahinta olisi, että mieheni keksisi pyytäisi lastenhoitajaksi oman äitinsä eli minun anopin. En todellakaan halua anoppia kotiimme lastenhoitajaksi enkä anna lapsia hoitoon anoppilaan. Jos sinä halua isänä olla erossa lapsesta, niin vaimosi ei halua äitinä olla erossa lapsesta.
Joten enpä yhtään ihmettele vaimosi reaktiota. Ota tästä opiksi. Älä enää järjestä puolisollesi näitä hotelliyllätyksiä, koska vaimosi ei halua olla erossa lapsesta.
M 45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen sinkkuna ihmettelen, että siitäkin on kummallista loukkaantua, jos toinen ei halua seksiä. Eihän suuttuminen saa haluamaan sen enempää. Mutta itse muistelen että suhteessa olen tarjoutunut tyydyttämään toisen osapuolen muun kuin penetraation avulla jos olen itse ollut estynyt yhdyntään. Avunanto on lopulta useimmiten johtanyt kuitenkin yhdyntäänkin tai omaan masturbointiin samalla, mutta vaikka ei johtaisi, niin eikö sellainen järjestely olisi hyvä kompromissi? Vähän niin kuin hierontaa jos toisella on sekä kipeä.
Seksi on ainoita asioita mitä parisuhteesta kaipaan, mutta jos sekin on niin vaikeaa ja valtapeliä, niin enpä menetä juuri mitään.
Kyllä se loukkaa, jos tulee lähes aina torjutuksi/toinen on passiivinen.
Joo totta, tiedän kyllä, että sekin tympii että saa itse aina tehdä aloitteet, saati jos tulee torjutuksi. Olen ollut aktiivisempi osapuoli noin puolessa suhteista, ja on se vaikuttanut silloin itsetuntoonikin jos koko seksielämä on ollut minun aloitteista kiinni. Eihän se suuttuminen silti loukkaantumistakaan vähennä? Enää en lähtisi sellaiseen suhteeseen pidemmän päälle, joten ymmärrän hyvin että asia on kurja.
Kuitenkin niissä minun tilanteissa on ollut kyseessä kahden aikuisen välinen suhde, jossa ei mitään pikkulapsiarkea, tai muuta poikkeustilannetta. On vain erilaiset libidot, jotka eivät sovitu yhteen. Näissä tämän ketjun tapauksissa on pienten lasten äidit luultavasti tilapäisesti väsyneinä ja stressaantuneina, niin ehkä siinä tilanteessa voisi yrittää pari vuotta sinnitellä ja vaikka sitten tyytyä siihen että toinen tyydyttää ihan vain avunantomielessä, jos häneltä hoksaa sitä pyytää?
Pointtini on lähinnä se, että ei kukaan ilkeyttään ole haluton, joten suuttuminen on siksi tyhmää.
Ottaisin maksullisen hotelliin jos vaimolle ei kelpaiisi. Isänä ja tuon pikkulapsi ajan läpikäyneenä jo kauan sitten tiedän, ettei tuo tuosta muutu. Nainen vetoaa lapseen, väsymykseen ja ties mihinkä milloin vaan. Unohda Ap vaimo ja la katselemaan parempaa. Sellaista joka haluaa seksiä ja kahdenkeskistä aikaa välillä. Usko kokeneempia. Vaimosi ei muutu enää. Hän ei halua Sinua enää. Lähde ja etsi toinen.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin erosin miehestäni, jolle parisuhteeseen panostaminen oli sama asia kuin panostus panemiseen. Minä olisin halunnut kahdesti viikossa yhteiselle lenkille (lastenhoitaja naapurista ja heidän lapsi vastaavasti kahdesti viikossa meille pariksi tunniksi), mutta ei, miehelle se ei ollut parisuhdeaikaa. Sen sijaan tämä varaili hotellihuoneita ja tilasi aamiaisen huoneeseen olettaen, että sängystä ei vuorokauteen nousta lainkaan. Minä aloitin "lomasen" joko hotellin kuntosalissa tai kunnon kävelyllä kaupungilla, mies nökötti huoneessa ja marisi, että "tästä on maksettu". Illalla yhdessä syömään ja miehelle pullo viiniä. Huoneessa viskipaukku, johon liuotin unilääkettä ja niin sain kaikessa rauhassa mennä aamupalalle (toki maksoin siitä erikseen) ja palasin siinä vaiheessa, kun miehen tilaama aamupala eli kuppi kahvia ja croisantti tuotiin huoneeseen. Siitä sitten kotiin, minä ajoin.
Tässäpä AP.lle vinkkiä ensi kertaa varten. Huumaa puolisosi yöksi ja nai koko yö sydämesi kyllyydestä haluamiisi aukkoihin
Pienten lasten äidit eivät halua/ jaksa haluta seksiä, kun väsyttää. Tuo on miehelle vieras maailma, koska seksi on miehelle itsenäinen tarve, joka ei väsyneenä vähene. Miehen korvissa tuo vähän kuin: olen niin väsynyt, etten käy vessassa.
Minäkin erosin miehestäni, jolle parisuhteeseen panostaminen oli sama asia kuin panostus panemiseen. Minä olisin halunnut kahdesti viikossa yhteiselle lenkille (lastenhoitaja naapurista ja heidän lapsi vastaavasti kahdesti viikossa meille pariksi tunniksi), mutta ei, miehelle se ei ollut parisuhdeaikaa. Sen sijaan tämä varaili hotellihuoneita ja tilasi aamiaisen huoneeseen olettaen, että sängystä ei vuorokauteen nousta lainkaan. Minä aloitin "lomasen" joko hotellin kuntosalissa tai kunnon kävelyllä kaupungilla, mies nökötti huoneessa ja marisi, että "tästä on maksettu". Illalla yhdessä syömään ja miehelle pullo viiniä. Huoneessa viskipaukku, johon liuotin unilääkettä ja niin sain kaikessa rauhassa mennä aamupalalle (toki maksoin siitä erikseen) ja palasin siinä vaiheessa, kun miehen tilaama aamupala eli kuppi kahvia ja croisantti tuotiin huoneeseen. Siitä sitten kotiin, minä ajoin.[/quote]
Siis mikä psykopaatti oikein olet? Juotat unilääkkeitä viskipaukussa.
Olisiko sinun parempi elää ihan yksin, kun tuo normaaliin parisuhteeseen kuuluva seksi on niin vastenmielistä. Huh, huh....
Näin se menee veliseni. Että tyydy kohtaloosi ja hoida halut omalla kädellä tai käy vieraissa. Muutaman vuoden kuluttua kun lapset kasvaa ja puolisostasi on tullut lihava ja rupsahtanut ja vaikka kuinka yrität se olet sinä joka ei halua lähteä hotelliviikonloppuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä usea täällä olettaa, että mies odottaa villiä menoa ja seksiä? Mies haluaa viettää aikaa rauhassa vaimonsa kanssa. Onko se liikaa, jos kerran seksiäkin harrastaisivat. Miksi teillä on ajatus ettei taaperon äiti voisi nauttia siitä myös? Oletteko lopettaneet seksin vuosikausiksi lapsen saannin jälkeen?
Minulle tulisi tuollaisesta yllätyksenä sellainen olo kuin olisin maksettu nainen. Että nyt jaksat taas rakas vaimo valvoa öitä lapsen kanssa, kun kerran vuodessa pääset hotelliin naimaan.
Ymmärrän. Minäkin koin itseni ruokapalkalla toimivaksi orjaksi kun vaimo tarjosi yllärinä pihviä ja punaviiniä. Sillä sitä taas sai jaksaa loppuvuoden remontoida ja sisustaa rouvan vaatimusten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen äiti. En ikinä laittaisi 1v10kk ikäistä taaperoa yöhoitoon, vaan peruisin reissun. Meillä ei ole tukiverkkoja ja kummankaan sukulaisista ei ole ikinä mitään apua mihinkään asiaan. Hoidamme ihan itse lapset ja teemme kaikki kotityöt.
Ja pahinta olisi, että mieheni keksisi pyytäisi lastenhoitajaksi oman äitinsä eli minun anopin. En todellakaan halua anoppia kotiimme lastenhoitajaksi enkä anna lapsia hoitoon anoppilaan. Jos sinä halua isänä olla erossa lapsesta, niin vaimosi ei halua äitinä olla erossa lapsesta.
Joten enpä yhtään ihmettele vaimosi reaktiota. Ota tästä opiksi. Älä enää järjestä puolisollesi näitä hotelliyllätyksiä, koska vaimosi ei halua olla erossa lapsesta.
Ei pidä ihmetellä jos mies haluaa jatkossa viettää hotelliviikonloppuja kavereidensa kanssa tai vaikka ihan yksinään. Jatka vaan valitsemallasi linjalla, mutta koita sen verran yrittää napanuoraa katkaista, että päästät lapsen jo vaikka armeijaan yksinään.
Vierailija kirjoitti:
M 45 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen sinkkuna ihmettelen, että siitäkin on kummallista loukkaantua, jos toinen ei halua seksiä. Eihän suuttuminen saa haluamaan sen enempää. Mutta itse muistelen että suhteessa olen tarjoutunut tyydyttämään toisen osapuolen muun kuin penetraation avulla jos olen itse ollut estynyt yhdyntään. Avunanto on lopulta useimmiten johtanyt kuitenkin yhdyntäänkin tai omaan masturbointiin samalla, mutta vaikka ei johtaisi, niin eikö sellainen järjestely olisi hyvä kompromissi? Vähän niin kuin hierontaa jos toisella on sekä kipeä.
Seksi on ainoita asioita mitä parisuhteesta kaipaan, mutta jos sekin on niin vaikeaa ja valtapeliä, niin enpä menetä juuri mitään.
Kyllä se loukkaa, jos tulee lähes aina torjutuksi/toinen on passiivinen.
Joo totta, tiedän kyllä, että sekin tympii että saa itse aina tehdä aloitteet, saati jos tulee torjutuksi. Olen ollut aktiivisempi osapuoli noin puolessa suhteista, ja on se vaikuttanut silloin itsetuntoonikin jos koko seksielämä on ollut minun aloitteista kiinni. Eihän se suuttuminen silti loukkaantumistakaan vähennä? Enää en lähtisi sellaiseen suhteeseen pidemmän päälle, joten ymmärrän hyvin että asia on kurja.
Kuitenkin niissä minun tilanteissa on ollut kyseessä kahden aikuisen välinen suhde, jossa ei mitään pikkulapsiarkea, tai muuta poikkeustilannetta. On vain erilaiset libidot, jotka eivät sovitu yhteen. Näissä tämän ketjun tapauksissa on pienten lasten äidit luultavasti tilapäisesti väsyneinä ja stressaantuneina, niin ehkä siinä tilanteessa voisi yrittää pari vuotta sinnitellä ja vaikka sitten tyytyä siihen että toinen tyydyttää ihan vain avunantomielessä, jos häneltä hoksaa sitä pyytää?
Pointtini on lähinnä se, että ei kukaan ilkeyttään ole haluton, joten suuttuminen on siksi tyhmää.
Jos on väsynyt ja stressaantunut, niin on tyhmää kieltäytyä toisen valmiiksi järjestämästä minilomasta, jossa saisi nukkua rauhassa ja mennä valmiiseen pöytään ilman että tarvitsee koko ajan höösätä ja stressata.
Vierailija kirjoitti:
Pienten lasten äidit eivät halua/ jaksa haluta seksiä, kun väsyttää. Tuo on miehelle vieras maailma, koska seksi on miehelle itsenäinen tarve, joka ei väsyneenä vähene. Miehen korvissa tuo vähän kuin: olen niin väsynyt, etten käy vessassa.
Minulle tuo kuulostaa lähinnä siltä, että olen niin väsynyt lasten hoitamisesta, etten jaksa lähteä mihinkään ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, olet kohtuuton olettaessasi, että vaimo ilahtuu siitä, että sinä annat itsellesi lahjan eli lapsettoman viikonlopun.
Lapsi on jo 1v 10 kk, joten keskustele vaimon kanssa siitä, miten hänet saisi pois perhepetistä ja makuuhuoneen kokonaan aikuisten käyttöön.
Toiseksi viikonloppu on monelle naiselle sitä aikaa, jolloin tehdään ns. rästitöitä eli kaikkea sitä, mitä ei viikolla työpäivän jälkeen ole ehtinyt tekemään. Oletko huomannut, että vaimo patistaa sinut lasten kanssa ulos? Ei suinkaan jatkaakseen uniaan, vaan siivotakseen, järjestelläkseen, ripustaakseen pyykkiä, silittääkseen jne. Jos lähdette viikonlopuksi pois kotoa, jää kaikki tuo tekemättä ja se merkitsee seuraavalle viikolle vaimolle tuplatyötaakkaa palkinnoksi siitä, että sinä saat kahdenkeskisen viikonloppusi.
Jos oikeasti olisit halunnut ilahduttaa vaimoasi, olisit tilannut teille siivoojan tai vaimolle personal trainerin tunnin tms. Nyt halusit ilahduttaa ensisijaisesti itseäsi eikä sellainen tunnu "lahjansaajasta" hyvältä.
Ei noita ainakaan. Siivoja on selkeä vinkki, että kotona on liian likaista tai vähintään siitä tulee stressi, kun pitää siivota että sen kehtaa kotiinsa päästää. PT nyt on jo suoraa vi**uilua vaimon ulkomuodosta. Jos jännitystä elämäänsä kaipaan, niin voihan sitä ilahduttaa vaimoa vaikka keittokirjalla tai uudella imurilla.
Vierailija kirjoitti:
Kun on noinkin pieni lapsi vielä, niin sitä kahdenkeskistä aikaa ei juuri saa järjestymään. Ja kun oletettavasti vaimo on se pääasiallinen hoitaja ja väsynyt, niin kyllä ne seksipuuhat saapi unohdella myös. Niin hotellissa, kotona kuin autotallissakin. Yksi vastaajista tekikin hienosti, tilaisuuden saatua unipillerit naamariin ja unta palloon.
Ei siinä mitään, että väsynyt haluaa nukkua, mutta minua ainakin ärsytti siinä se tarkoituksellinen puolison kusetus. Miltä kuulostaisi kun vaimo suunnittelee pientä pintaremonttia ja laittaa lapset hoitoon, jotta pääsee rauhassa touhuamaan, niin työstressistä kärsivä mies toteaa iloisesti, että tottahan toki ja katoaa autotalliin kiskomaan nopeasti kossupullon huiviinsa sammuen sinne?