Lue keskustelun säännöt.
Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat
Ei koskaan ehjä enää
10.02.2021 |
Puolisoni piti salasuhdetta monta kuukautta. Asian paljastuttua erohan siitä tuli. Ex toi pian salarakkaansa lasten elämään, meillä on yhteishuoltajuus. Ex:n teko oli minulle vaikea paikka, en ole selvinnyt siitä, vaikka erosta on jo pari vuotta. Välit on täysin poikki ex:n ja hänen sukuunsa. En voi käsittää, miten hänen lähisukunsakin hyväksyi tuon teon noin vaan helposti, uusi puoliso oli siellä heti sinut lähisuvun kanssa. No, pitäähän se tietysti entisten appivanhempien vaan lapsensa teko hyväksyä, ei kai siinä vaihtoehtoja ole.
Lasten vaihdot teemme niin, ettemme näe vanhempina toisiamme. Ex:n edellisestä näkemisestäni on n vuosi aikaa. Vanhemmalla lapsella on parin vuoden päästä rippijuhlat.. En usko, että pystyn yhteisiin rippijuhliin, hyvä jos edes samaan kirkkoon pystyn menemään. En usko, että aika parantaa, on tässä jo pari vuotta mennyt. Olen katkera, tiedän sen. En voi käsittää, miten kevyesti ex perheemme rikkoi. Ei osannut selittää tekoaan mitenkään muuten, kuin että rakastui työkaveriinsa eikä rakastanut enää minua. Ja sillä selvä. Mitään ennakkoon en osannut arvata.
Miten olette selvinneet vastaavista tuhoisista, kaiken rikkovista eroista? Sopuerot ovat eri asia, niistä ei kannata neuvoja tähän laittaa.. Miten tästä voi päästä yli niin, että pystyisin eksää näkemään esim lasten juhlissa?
Kommentit (483)
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa isälle jos olet väleissä milloin on konfirmaatio ja luotat että hän tulee yksin. Meillä olimme ns vanhalla perheellä rippikirkossa, isän uusi ei tullut. En ole häntä koskaan tavannut enkä aijo tavata. Juhlat meillä on aina kahdet erilliset tai ei juhlia ollenkaan. Näin tulee olemaan niin kauan kuin minä saan päättää. Tiedän vastaavia tapauksia että tilanne ei ole muuttunut miksikään edes vuosikymmenessä. Minulla on nykyään uusi puoliso jo ja sitä pitää miettiä miten tehdään jatkossa. Isää en meidän juhliin ota, hän oli se joka päätti muuttaa pois.
Jos ei kerran isääkään kutsuta niin ei tietenkään myös sinun uutta puolisoasi. Eiks niin?
Vaan miten se nyt sitten niin meneekin, että nyt kun SINULLA on uusi puoliso, yllätys yllätys nyt pitääkin miettiä miten tehdään jatkossa.
Hupaisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fake it 'till you make it- Esität ensin muille ja sitten itsellesi että olet yli asiasta, teet sen lasten takia. Vain keskenkasvuiset vanhemmat eivät pysyty tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa isälle jos olet väleissä milloin on konfirmaatio ja luotat että hän tulee yksin. Meillä olimme ns vanhalla perheellä rippikirkossa, isän uusi ei tullut. En ole häntä koskaan tavannut enkä aijo tavata. Juhlat meillä on aina kahdet erilliset tai ei juhlia ollenkaan. Näin tulee olemaan niin kauan kuin minä saan päättää. Tiedän vastaavia tapauksia että tilanne ei ole muuttunut miksikään edes vuosikymmenessä. Minulla on nykyään uusi puoliso jo ja sitä pitää miettiä miten tehdään jatkossa. Isää en meidän juhliin ota, hän oli se joka päätti muuttaa pois.
Jos ei kerran isääkään kutsuta niin ei tietenkään myös sinun uutta puolisoasi. Eiks niin?
Vaan miten se nyt sitten niin meneekin, että nyt kun SINULLA on uusi puoliso, yllätys yllätys nyt pitääkin miettiä miten tehdään jatkossa.
Hupaisaa.
En nyt ole tuo jolle kommentoit, mutta totean vaan, että se joka järjestää ja maksaa juhlat saa varmaan päättää kuka osallistuu.
Eli jos minä järjestän juhlat vaikka minun ja sen uuden puolison kotona, niin oletettavasti minä saan päättää ja uusi puolisokin saa juhlissa olla, jos asuu kerran juhlatalossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit sanoa isälle jos olet väleissä milloin on konfirmaatio ja luotat että hän tulee yksin. Meillä olimme ns vanhalla perheellä rippikirkossa, isän uusi ei tullut. En ole häntä koskaan tavannut enkä aijo tavata. Juhlat meillä on aina kahdet erilliset tai ei juhlia ollenkaan. Näin tulee olemaan niin kauan kuin minä saan päättää. Tiedän vastaavia tapauksia että tilanne ei ole muuttunut miksikään edes vuosikymmenessä. Minulla on nykyään uusi puoliso jo ja sitä pitää miettiä miten tehdään jatkossa. Isää en meidän juhliin ota, hän oli se joka päätti muuttaa pois.
Jos ei kerran isääkään kutsuta niin ei tietenkään myös sinun uutta puolisoasi. Eiks niin?
Vaan miten se nyt sitten niin meneekin, että nyt kun SINULLA on uusi puoliso, yllätys yllätys nyt pitääkin miettiä miten tehdään jatkossa.
Hupaisaa.En nyt ole tuo jolle kommentoit, mutta totean vaan, että se joka järjestää ja maksaa juhlat saa varmaan päättää kuka osallistuu.
Eli jos minä järjestän juhlat vaikka minun ja sen uuden puolison kotona, niin oletettavasti minä saan päättää ja uusi puolisokin saa juhlissa olla, jos asuu kerran juhlatalossa.
Siksipä kannattaa pitää ne juhlat muualla kuin omassa kotona ja niin, että molemmat maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Ei kaksissa juhlissa ole kyse siitä, ollaanko sovussa vai ei. Monet järjestää hääjuhlatkin tuplasti eli yhden suvulle, toiset kavereille eikä kukaan tule sanomaan, että eikö sun kaverit voisi olla sovussa sun mummon kanssa.
Ei nuoret mieti vanhempien välejä, jos on erottu vuosia sitten. Heille tiedossa on kahdet juhlat kahden suvun kesken ja parasta on, että kaikki tuntevat kaikki. Ei synny ikäviä tilanteita, joissa kokee, että ei ota riittävästi huomioon kaikkia, koska yhden mummon kanssa juttelu ei ole pois toiselta mummolta. Paikalla kun on kerrallaan vain yksi.
JUhlat muuttuvat, enää ei häihin tule kaksi sukua ja kokonainen kylä, joten miksi samaa sankaria ei juhlittaisi moneen kertaan eri porukalla. Minulla oli kolmet 50-v synttärit eli yhdet omalle perheelle, toiset serkuilleni ja kolmannet miehen suvulle, naapureille, tutuille jne. Näin oli aikaa kaikille ja puheenaiheet olivat sille porukalle sopivia. Naapureita tuskin kiinnostivat uintiretket serkkujen kanssa.
Kai nyt aikuinen saa itse päättää kuinka monet synttärit ja hääjuhlat pitää. Aloituksessa on kyse kuitenkin lapsista. Rippijuhlissa on se lapsi pääosassa. Kyllä häneltä pitää kysyä haluaako/jaksaako HÄN enempää kuin yhdet juhlat...
Miksi ei jaksaisi, tuplasti lahjoja! Koska yleensä sinne "toisen vanhemman" luona pidettäviin rippijuhliin lähtevät isovanhemmat, ei välttämättä sedät, tädit ja serkut.
Eipä nuo juhlat nuorille mitään herkkua ole. Synttärit nyt erikseen mutta jotkut rippijuhlat ovat aika tylsiä. Sitä pitää istua laitettuna seurustelemassa sukulaisten kanssa tunti tolkulla. Ja kun kaverit pääsevät vapaalle joutuu tulajuhlija toisiin juhliin pällisteltäväksi. Eikä niitä lahjojakaan välttämättä tuplasti tule, ei ne kummit ja isovanhemmat kahta lahjaa tuo vaikka osallistuisi molempiin juhliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.
Olet aivan oikeassa. Pettäminen ja sen perään jättäminen, sekä uuden puolison tilalle ottaminen on se kaikista kauhein tapa ottaa ero. Se traumatisoi jätetyn helposti jopa loppuiäkseen. Yleensä kyse on kaikenlisäksi pettäjän oman elämän kriisistä, jonka olisi voinut ratkaista fiksummallakin tavalla.
Mikään ei oikeuta pettäjää tekemään kuten tekee. Jos parisuhteessa on kestämättömiä ongelmia, ne tulee ratkaista muuten, kuin vieraissakäymisen kautta. Monesti ei välttämättä edes ole mitään suurta ongelmaa, annetaan vaan periksi ihastumiselle. Missä on parisuhteen ja avioliiton vastuunkanto?
Ne lapset kärsii pettäjän valinnasta.
Nyt pää pois omasta p*******stä. Erota saa. Jos ei enää rakasta saa erota. Jos ei enää halua olla toisen kanssa ei ole pakko. Turha siinä on vastuunkannon perään huudella. Ihminen teki valintansa, jos petti niin huonon mutta se on silti valinta. Ei halua sinun kanssa elämäänsä jakaa enää.
Kituminen suhteessa jossa ei halua olla rikkoo lapset ihan yhtälailla. Älä kuvittelekaan etteikö se energia vanhempien välillä ja kotona näy ja tunnu. Pettäminen ei ole hyvä ratkaisu mutta joskus se menee niin. Sinun ratkaisusi syyttää toista väärin tehnyttä loppuelämän ja katkeroitua on oikein, niinkö? Pilaat sillä tavalla kaiken lopunkin. Otappa vastuu nyt omasta elämästäsi. Olisi jo aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.
Olet aivan oikeassa. Pettäminen ja sen perään jättäminen, sekä uuden puolison tilalle ottaminen on se kaikista kauhein tapa ottaa ero. Se traumatisoi jätetyn helposti jopa loppuiäkseen. Yleensä kyse on kaikenlisäksi pettäjän oman elämän kriisistä, jonka olisi voinut ratkaista fiksummallakin tavalla.
Mikään ei oikeuta pettäjää tekemään kuten tekee. Jos parisuhteessa on kestämättömiä ongelmia, ne tulee ratkaista muuten, kuin vieraissakäymisen kautta. Monesti ei välttämättä edes ole mitään suurta ongelmaa, annetaan vaan periksi ihastumiselle. Missä on parisuhteen ja avioliiton vastuunkanto?
Ne lapset kärsii pettäjän valinnasta.
Voi kun se ei aina mene niin kuin strömsössä kuten joku tuolla jo sanoi. Se jätetty kun saattaa pyrkiä pitämään kiinni siitä liitosta aivan niillä samoilla konsteilla kuin mitä käyttää eron jälkeen kostaakseen. Kehoitan ihan oikeasti menemään itseensä ja miettimään onko tullut uhkailtua eron puheeksi ottavaa puolisoa esim lasten ja kodin menettämisellä tai maineen pilaamisella tai jopa raskaammilla seurauksilla. Usein se jättäjä joka saa osakseen lasten elämästä ulkopuolelle jättämistä ym on tiennyt tämän seurauksen jo kun on eroa harkinnut. Sitten on mennyt pupu pöksyyn ja tarvinnut lopulta sen uuden rakkauden nosteen uskaltaakseen irrottautua aiemmasta suhteesta. Eihän se oikein mene, mutta ei sekään, ettei ole "lupaa" erota halutessaan. Miettikää nyt vähän, jakaa sänky ja koko elämä ihmisen kanssa ketä ei enää tahdo elämäänsä. Kaikilla ei vain ole rohkeutta lähteä tyhjän päälle kun puoliso tekee selväksi, että sitten menettää kaiken, ei vain sitä parisuhdetta.
Tämä on niin totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi suhde "rumasti" muinoin. Rakastuttiin vain niin palavasti ja rikoimme silloin minun silloisen perheeni ja puolisoni perheen. (En ole ylpeä näistä, mutta joskus asiat vain menevät tietyllä tavalla.) Tämä tuli heille ihan puuntakaa.
Puolisoni ex oli hyvin katkera ymmärrettävistä syistä pari vuotta ja yhteisiä juhlia ei voinut kuvitellakaan. Lapset olivat alakouluikäisiä.
Meni vuosia ja kaikki sopeutuivat. Ja minut jostain syystä otettiin ihan avosylin vastaan miehen suvussa, vaikka miehen ex ihan normaali mukava ihminen olikin.
Miehen ex löysi jossain vaiheessa uuden kumppanin mikä helpotti tietysti. Loppujen lopuksi minä (se paha äitipuoli) järjestin rippijuhlat ja ylppärit kaikille suvuille yhteisesti. Ja hyvin meni. Tulen mieheni lasten kanssa erittäin hyvin toimeen. Ja miehen ex:n kanssa ihan ok.
Asiat kyllä helpottavat ajan kanssa. Meillä nyt yhteisiä vuosia jo yli 15v takana.
Silloin oli vain tunne, että nyt löytyi oikea, joten ei vain voitu lopettaa.Oletko varma, että ne juhlat meni hyvin? Tuliko juhlittavan lapsen kaikki tärkeät henkilöt paikalle vai oltiinko sinulle kertomatta, että itse asiassa yo-juhlia oli kahdet.
Äitipuoleni on aina kertonut, miten juuri hän järjesti juhlat ja oli niin sopuisaa äitini kanssa, että kukaan ei kyseenalaistanut tätä. Tosiasiassa meillä oli aina myös ne toiset juhlat sille porukalle, jota äitipuoli ei halunnut tai ymmärtänyt kutsua (kutsun lähetti toki juhlakalu, mutta jostain syystä äitipuoli rajasi vieraiden määrän ja varmisti, että hänen sukunsa oli aina paikalla).
Hyvin ne meni, kuten sanoin, olen hyvissä väleissä miehen lapsien kanssa. Asuivat siis meidän kanssa (nyt jo pois muuttaneet). Ja minun sukuni ei ollut silloin mieheni lasten rippi tms juhlissa. Siellä oli vain miehen puolen suku ja miehen ex:n suku.
Miehen ex oli varmasti silloin katkera, mutta ei koskaan sitä lapsille näyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Kyllä meillä oli siis kahdet rippijuhlat ja kahdet lakkiaisetkin. Ihan kaikki juhlani olivat tuplana siis. Ja synttäritkin pidettiin teini-ikäään asti eli eivät olleet pelkästään leikki-iässä. Kuten mainitsin, meille ne oli molemmissa perheissä sukulaisten tapaamista myöskin.
Vanhempani eivät ollenkaan pitäneet toisistaan ja hyvin ymmärrän että mahdollisuuksien mukaan pitivät tilanteet erillään. Heillä oli opettajien kanssa omat vanhempainvartit eivätkä olleet keskenään tekemisissä kuin tarvittavan minimin. Jos olisin sairastunut kuvaamallasi tavalla, olisivat varmaan pystyneet olemaan lääkärillä samaan aikaan, mutta tuskin se olisi ollut mukavaa kummallekaan. Yrittivät varmasti minimoida tapaamisensa, enkä ihmettele. Olen kiitollinen että päättivät viettää synttärit ja muut juhlat erillään; ne näyttäytyvät minulle muistoissani mukavina juhlina. Epäilen että tilanne olisi toisenlainen jos heidän olisi pitänyt järjestää ne yhdessä.
Toki tilanne voi olla täysin erilainen, jos vanhemmat eroavat lapsen ollessa isompi ja on jo kokemusta yhteisistä juhlista ja jos vanhemmilla on paljon historiaa ja suvut tuntevat toisensa. Toin vain esiin oman näkökulmani ja sen, että ei aina automaattisesti ole lapsen paras järjestää yhteisiä juhlia niin kuin täällä muutama tuo ilmi. Tilanteet ovat hyvin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kasvaa aikuiseksi ja katselee maailmaa välillä lastensa näkökulmasta. Rippijuhlat ovat kerran elämässä. Jos äiti ei sitä aikaa kykene lastaan ajattelemaan, on syytä antaa huoltajuus isälle ja luopua koko äitiydestä. Rippilapsen ei kuulu käyttää ainutkertaista päiväänsä siihen, että pelkää äidin kohtausta.
<em><strong>En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?</strong></em>
</p>
<p><em><strong>Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu</strong></em>.[/quote kirjoitti:Tää. Juuri presiis tää. Ei lisättävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä luoja, ei ketään voi pakottaa pysymään parisuhteessa. Ja jos toinen haluaa syystä tai toisesta lähteä, täytyy se hyväksyä. Varmasti ottaa päähän, mutta vuosien vellominen ei ole tervettä.
Nuo dramaattiset hylkäämispuheet ovat järjettömiä, ilmeisesti suhde ja puoliso ei antanut sitä, mitä eroa halunnut kaipasi. Joskus voi kaivata ihan vain elämää ilman puolisoa, joskus arkea toisen ihmisen kanssa. Voihan siihen olla ihan syynsäkin, miksi ex ei enää puolisostaan, emme tiedä, oliko näin.
Mitä ehdotatte ratkaisuksi, pakkoavioliittoa, eron kieltämistä? Jalkapuuta? Ja onko sillä, josta ero otetaan velvollisuuksia muuttua eroa tahtovan mieleiseksi, ettei tule katkeruutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Ei kaksissa juhlissa ole kyse siitä, ollaanko sovussa vai ei. Monet järjestää hääjuhlatkin tuplasti eli yhden suvulle, toiset kavereille eikä kukaan tule sanomaan, että eikö sun kaverit voisi olla sovussa sun mummon kanssa.
Ei nuoret mieti vanhempien välejä, jos on erottu vuosia sitten. Heille tiedossa on kahdet juhlat kahden suvun kesken ja parasta on, että kaikki tuntevat kaikki. Ei synny ikäviä tilanteita, joissa kokee, että ei ota riittävästi huomioon kaikkia, koska yhden mummon kanssa juttelu ei ole pois toiselta mummolta. Paikalla kun on kerrallaan vain yksi.
JUhlat muuttuvat, enää ei häihin tule kaksi sukua ja kokonainen kylä, joten miksi samaa sankaria ei juhlittaisi moneen kertaan eri porukalla. Minulla oli kolmet 50-v synttärit eli yhdet omalle perheelle, toiset serkuilleni ja kolmannet miehen suvulle, naapureille, tutuille jne. Näin oli aikaa kaikille ja puheenaiheet olivat sille porukalle sopivia. Naapureita tuskin kiinnostivat uintiretket serkkujen kanssa.
Kai nyt aikuinen saa itse päättää kuinka monet synttärit ja hääjuhlat pitää. Aloituksessa on kyse kuitenkin lapsista. Rippijuhlissa on se lapsi pääosassa. Kyllä häneltä pitää kysyä haluaako/jaksaako HÄN enempää kuin yhdet juhlat...
Miksi ei jaksaisi, tuplasti lahjoja! Koska yleensä sinne "toisen vanhemman" luona pidettäviin rippijuhliin lähtevät isovanhemmat, ei välttämättä sedät, tädit ja serkut.
Eipä nuo juhlat nuorille mitään herkkua ole. Synttärit nyt erikseen mutta jotkut rippijuhlat ovat aika tylsiä. Sitä pitää istua laitettuna seurustelemassa sukulaisten kanssa tunti tolkulla. Ja kun kaverit pääsevät vapaalle joutuu tulajuhlija toisiin juhliin pällisteltäväksi. Eikä niitä lahjojakaan välttämättä tuplasti tule, ei ne kummit ja isovanhemmat kahta lahjaa tuo vaikka osallistuisi molempiin juhliin.
Miksi isovanhemmat saisi kutsun kaksiin juhliin saati osallistuisi tuplasti?
Meillä lapset ja nuoret on muutenkin tekemisissä sukulaisten kanssa, ei juhlia koeta rangaistuksena. Ihan outo ajatuskin, että "pitää istua laitettuna tunti tolkulla" ja "kaverit pääsevät vapaalle kun itse joutuu pällisteltäväksi". Sinulla on omituinen käsitys siitä, miten nykyisin juhlitaan ja miten hyvät suhteet nuorilla voi olla sukuunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Ei kaksissa juhlissa ole kyse siitä, ollaanko sovussa vai ei. Monet järjestää hääjuhlatkin tuplasti eli yhden suvulle, toiset kavereille eikä kukaan tule sanomaan, että eikö sun kaverit voisi olla sovussa sun mummon kanssa.
Ei nuoret mieti vanhempien välejä, jos on erottu vuosia sitten. Heille tiedossa on kahdet juhlat kahden suvun kesken ja parasta on, että kaikki tuntevat kaikki. Ei synny ikäviä tilanteita, joissa kokee, että ei ota riittävästi huomioon kaikkia, koska yhden mummon kanssa juttelu ei ole pois toiselta mummolta. Paikalla kun on kerrallaan vain yksi.
JUhlat muuttuvat, enää ei häihin tule kaksi sukua ja kokonainen kylä, joten miksi samaa sankaria ei juhlittaisi moneen kertaan eri porukalla. Minulla oli kolmet 50-v synttärit eli yhdet omalle perheelle, toiset serkuilleni ja kolmannet miehen suvulle, naapureille, tutuille jne. Näin oli aikaa kaikille ja puheenaiheet olivat sille porukalle sopivia. Naapureita tuskin kiinnostivat uintiretket serkkujen kanssa.
Kai nyt aikuinen saa itse päättää kuinka monet synttärit ja hääjuhlat pitää. Aloituksessa on kyse kuitenkin lapsista. Rippijuhlissa on se lapsi pääosassa. Kyllä häneltä pitää kysyä haluaako/jaksaako HÄN enempää kuin yhdet juhlat...
Miksi ei jaksaisi, tuplasti lahjoja! Koska yleensä sinne "toisen vanhemman" luona pidettäviin rippijuhliin lähtevät isovanhemmat, ei välttämättä sedät, tädit ja serkut.
Eipä nuo juhlat nuorille mitään herkkua ole. Synttärit nyt erikseen mutta jotkut rippijuhlat ovat aika tylsiä. Sitä pitää istua laitettuna seurustelemassa sukulaisten kanssa tunti tolkulla. Ja kun kaverit pääsevät vapaalle joutuu tulajuhlija toisiin juhliin pällisteltäväksi. Eikä niitä lahjojakaan välttämättä tuplasti tule, ei ne kummit ja isovanhemmat kahta lahjaa tuo vaikka osallistuisi molempiin juhliin.
Miksi isovanhemmat saisi kutsun kaksiin juhliin saati osallistuisi tuplasti?
Meillä lapset ja nuoret on muutenkin tekemisissä sukulaisten kanssa, ei juhlia koeta rangaistuksena. Ihan outo ajatuskin, että "pitää istua laitettuna tunti tolkulla" ja "kaverit pääsevät vapaalle kun itse joutuu pällisteltäväksi". Sinulla on omituinen käsitys siitä, miten nykyisin juhlitaan ja miten hyvät suhteet nuorilla voi olla sukuunsa.
Hyvin harvaa teiniä kiinnostaa sukulaistätien ja -setien seura niin paljoa, että he nauttisivat rippijuhlissa pönöttömisestä. Näin on ollut aina eikä se ole miksikään muuttunut tänäkään vuonna. Teineillä kuulukin olla teinien jutut, joten ihan normaalia, jos sukulaismammat eivät kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
<em><strong>En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?</strong></em>
</p>
<p><em><strong>Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu</strong></em>.[/quote kirjoitti:Tää. Juuri presiis tää. Ei lisättävää.
Ihan varmasti pystyn olemaan lääkärillä lapseni isän kanssa yhtä aikaa.
Mutta en rupea tarjoilemaan kodissani kakkua naiselle, joka meni minun sänkyyni naimaan minun silloista puolisoani. Koskaan enkä ikinä.
Eksä voi menettää täysin arvostukseni ja kunnioitukseni, mutta pysyy silti lasteni isänä. Itsehän hänet menin valitsemaan lasten isäksi, ja joskin sitä voi harmitella, ei asialle enää mitään voi eikä lapsille pidä tilannetta tehdä vaikeammaksi.
Mutta eksän uutta naista en ole elämääni pyytänyt enkä tarkoittanut häntä vuoteeseeni paneksimaan, ja kun nyt hän sai jo nautiskella vieraanvaraisuudestani ihan tarpeeksi tietämättäni, niin eiköhän se jo minun osaltani riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.
Olet aivan oikeassa. Pettäminen ja sen perään jättäminen, sekä uuden puolison tilalle ottaminen on se kaikista kauhein tapa ottaa ero. Se traumatisoi jätetyn helposti jopa loppuiäkseen. Yleensä kyse on kaikenlisäksi pettäjän oman elämän kriisistä, jonka olisi voinut ratkaista fiksummallakin tavalla.
Mikään ei oikeuta pettäjää tekemään kuten tekee. Jos parisuhteessa on kestämättömiä ongelmia, ne tulee ratkaista muuten, kuin vieraissakäymisen kautta. Monesti ei välttämättä edes ole mitään suurta ongelmaa, annetaan vaan periksi ihastumiselle. Missä on parisuhteen ja avioliiton vastuunkanto?
Ne lapset kärsii pettäjän valinnasta.
Parisuhteessa on aina kaksi. Sälytät kaiken syyn toisen niskaan, huomaatko. Tämän pettämisen vuoksi toinen ihminen on sinulle alinta pohjasakkaa. Mitä se kertoo sinusta?
Vierailija kirjoitti:
Toisaalla täällä on ketju, jossa uusperheen uusi kumppani kertoo kuinka vaikeaa on, kun entinen kumppani määrää ja häärää mukana uusperheen elämässä lapsen kautta.
Ja mies ei pysty sanomaan vastaan. Kun hyvittelee ja pelkää exäänsä.Voin aivan hyvin kuvitella mihin nämä katkeruuteensa, kostoonsa ja marttyyriinviittaansa pukeutuneet exät pystyvät kun lukee eräitä näitä kommentteja. Myös sitä uutta kumppania ja uutta perhettä kohtaan.
Ymmärrän pahan mielen ja pettymyksen kun mies esimerkiksi lähtee ja eroaa toiseen rakastumisen vuoksi.
Mutta en ymmärrä, että on oikeus jäädä siihen velllomaan vuosiksi ja aikomattakaan jatkaa omaa elämää. Ja sillä varjolla käyttäytyä miten tahansa.
Ja tosiaan juuri se lähtijä on ikuisesti tuomittu roistoksi ja jätetty pyhimykseksi.
Oli hän aikanaan miten hyvä kumppani tai vanhempi tahansa.
Kaikki se on poispyyhitty ja mitätöity, vaikka vanhempana olisi ihan yhtä hyvä kuin ennenkin.
Mutta kun meni ja rakastui toiseen. Tai ylipäätään erosi. Silloin ei voi olla, joidenkin mielestä ei tämän kanssa voi olla edes yhteisissä lasten juhlissa.
Viis mitä lapsista tuntuu.
Erota saa jos ei ole tyytyväinen perheeseensä. Mutta pettäminen on väärin, eikä sitä loukatun osapuolen tarvitse hyväksyä eikä ymmärtää. Ikinä. Kannattaa aina tehdä selväksi lapselle millainen ketju ja Lieto pettäjä on niin että nekin ymmärtää valita oikean puolen. Tällöin mitään ongelmia juhlienvietostakaan ei tule. Petturi ja sen panot ovat oikealle perheelle kuolleita.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä luoja, ei ketään voi pakottaa pysymään parisuhteessa. Ja jos toinen haluaa syystä tai toisesta lähteä, täytyy se hyväksyä. Varmasti ottaa päähän, mutta vuosien vellominen ei ole tervettä.
Nuo dramaattiset hylkäämispuheet ovat järjettömiä, ilmeisesti suhde ja puoliso ei antanut sitä, mitä eroa halunnut kaipasi. Joskus voi kaivata ihan vain elämää ilman puolisoa, joskus arkea toisen ihmisen kanssa. Voihan siihen olla ihan syynsäkin, miksi ex ei enää puolisostaan, emme tiedä, oliko näin.
Mitä ehdotatte ratkaisuksi, pakkoavioliittoa, eron kieltämistä? Jalkapuuta? Ja onko sillä, josta ero otetaan velvollisuuksia muuttua eroa tahtovan mieleiseksi, ettei tule katkeruutta?
Ketään ei voi pakottaa jäämään omasta mielestään huonoon suhteeseen. Toisaalta ketään ei voi vaatia kutsumaan juhliinsa ketään sellaista, joka on tehnyt selväksi, että hänen elämänsä on jo kulkenut jonnekin muualle. Ei pidä kuvitella, että voi mennä ja tehdä mitä tahtoo, mutta parisuhteen toinen puolisko on edelleen jonkinlainen sihteerin ja emännöitsijän risteytys, joka järjestää juhlia kahdelle tai jopa kolmelle suvulle. Näin siksi, että se on tälle lähtijälle helpointa, voi tulla sukuineen juhliin miettimättä sitä vaivaa, mikä niistä on valmisteluineen ollut.
Jos rakastaa lastaan, järjestää tälle juhlat eikä tule kuokkimaan entisen puolison juhliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.
Olet aivan oikeassa. Pettäminen ja sen perään jättäminen, sekä uuden puolison tilalle ottaminen on se kaikista kauhein tapa ottaa ero. Se traumatisoi jätetyn helposti jopa loppuiäkseen. Yleensä kyse on kaikenlisäksi pettäjän oman elämän kriisistä, jonka olisi voinut ratkaista fiksummallakin tavalla.
Mikään ei oikeuta pettäjää tekemään kuten tekee. Jos parisuhteessa on kestämättömiä ongelmia, ne tulee ratkaista muuten, kuin vieraissakäymisen kautta. Monesti ei välttämättä edes ole mitään suurta ongelmaa, annetaan vaan periksi ihastumiselle. Missä on parisuhteen ja avioliiton vastuunkanto?
Ne lapset kärsii pettäjän valinnasta.
Parisuhteessa on aina kaksi. Sälytät kaiken syyn toisen niskaan, huomaatko. Tämän pettämisen vuoksi toinen ihminen on sinulle alinta pohjasakkaa. Mitä se kertoo sinusta?
Että on herkästi huijattava kun valitsi paskan petturin.
21 vuotta kestänyt avioliittoni rikkoutui miehen sivusuhteen vuoksi. Sittemmin tämä kyseinen sivusuhde jäi miehen avovaimoksi, ja sellainen on edelleen, 15 vuotta erosta. Minä muutin yhteisestä kodistamme pois (ja otin taloudellisesti helvetisti takkiini, koska eksäni ei pystynyt maksamaan minulle osuuttaan koskaan).
En olisi kyennyt järjestämään ensimmäisinä vuosina lasten synttäreitä tai rippijuhlia siten että eksän uusi puoliso olisi voinut osallistua: se nainen asteli vanhaan kotiini niin pian kuin sieltä lähdin, ettäkö olisi vielä pitänyt häntä uudessakin kodissani syöttää ja juottaa? Eksä sai tietysti tulla, samoin hänen sukulaiset. Eksää nyt halveksin tietenkin mutta siinähän tuo meni, kun en tehnyt asiasta numeroa.
Kun tuli ensimmäiset yo-juhlat, oli erosta kulunut jo kuusi vuotta. Siinäkään vaiheessa en halunnut kyseistä ihmistä omaan kotiini, mutta neuvoteltiin eksän kanssa, että järjestetään juhlat yhteisesti maksetussa vuokratilassa ja tarjoilut tulevat pitopalvelusta. Ja näin tehtiin.
Häitä ei ole tullut eikä ristiäisiä. Katsotaan sitten, miten ne menevät. Jotain isompia kekkereitä (tupareita, kolmekymppisiä, kihlajaisia) tyttäret ovat juhlineet, ja siellä olemme olleet minä ja nykyinen puolisoni olemme niihin osallistuneet ja myös eksäni on niissä ollut. Eksän nykyinen kumppani on yleensä käsittääkseni ollut kutsuttu, mutta ei ilmeisesti halua olla samassa juhlassa minun kanssani. Samoin hän ei ole osallistunut sellaisiin eksäni suvun lasten isoihin juhliin (häät, valmistujaiset), joihin minut on kutsuttu (minulla on näihin nuoriin hyvät välit edelleen, kuten on ollut lapsesta asti). En tiedä liittyykö tämä hänen tuntemaansa häpeään omasta käytöksestään silloin minun ja eksän eron aikoihin (hän soitteli, solvasi ja syytti minua miehestä kiinni pitämisestä, mikä ei ollut todellakaan totta - laitoin itse eron vireille heti kun sain sivusuhteesta tiedon, ja se joka ei olisi halunnut erota oli kylläkin tuo minun eksä).