Ymmärrän teitä miehiä joilla nalkuttaa vaimo koko ajan

Vierailija kirjoitti:

Naiset aina vaan haluaa puhua ja jutella kaikesta. MIehet tekee ne asiat ilman turhaa pälpättämistä.

Puhumalla ei ole koskaan parannettu maailmaa.

Totta sinänsä. Miehelle kannattaa yleisesti ottaen esittää asia lyhyesti ja napakasti, valmiit ratkaisuehdotukset mietittynä. Mutta siitä huolimatta osa ei pysty keskusteluun eikä näkemään vastapuolen näkökulmaa. Naiset ovat keskimäärin empaattisempia kuin miehet. Hullaantumisvaiheessa tämä ei haittaa, koska silloin mies tekee mitä vaan naisensa eteen, mutta arjen koittaessa syntyy sitten ongelmat.

Olispa oma kumppanit jatkaneet sitä pelkkää rauhallista nalkutusta.

Eilen harjasin suihkun jälkeen tukkaa ja yhtäkkiä äijä pamahtaa huoneeseen ja alkaa rehellisen loukkaantuneella ja raivostuneella äänellä selittää, miten unohdin tiskata teelusikan. Yhden teelusikan, jota käytin 20min sitten. Haukkuu kasvatuksen ja koko suvun sen teelusikan takia. Puhuu päälle ja lopulta ryntää ovet paukkuen makkariin, kun yritän perustella toimintaani ja vakuuttaa, että tiskaan kyllä sen lusikan. Altaaseen kurkattuani siellä on kumppanin viikon aterimet, jotka ovatkin "yhteistä tiskiä" ja siksi vähemmän kiireisiä.

Kun menen makkariin, käyttäytyy kumppani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihan normaalia huomauttaa sottaamisesta ja minä olen dramaattinen nalkuttava pirttihirmu, kun yritän ottaa puheeksi hänen käytöksen. Kumppani mököttää ja valittaa nukahtamiseen asti. Koko kaveripiirille päivitellään minun sottaisuutta ja nalkutusta ja draamaa heti seuraavana päivänä.

Kaiken maailman terapioissa sain käydä näitä itku kurkussa läpi vuosia ja vaihtaa miestä pari kertaa ennen kuin meni vihdoin viesti läpi, että vähän tällaista se on kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Olispa oma kumppanit jatkaneet sitä pelkkää rauhallista nalkutusta.

Eilen harjasin suihkun jälkeen tukkaa ja yhtäkkiä äijä pamahtaa huoneeseen ja alkaa rehellisen loukkaantuneella ja raivostuneella äänellä selittää, miten unohdin tiskata teelusikan. Yhden teelusikan, jota käytin 20min sitten. Haukkuu kasvatuksen ja koko suvun sen teelusikan takia. Puhuu päälle ja lopulta ryntää ovet paukkuen makkariin, kun yritän perustella toimintaani ja vakuuttaa, että tiskaan kyllä sen lusikan. Altaaseen kurkattuani siellä on kumppanin viikon aterimet, jotka ovatkin "yhteistä tiskiä" ja siksi vähemmän kiireisiä.

Kun menen makkariin, käyttäytyy kumppani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihan normaalia huomauttaa sottaamisesta ja minä olen dramaattinen nalkuttava pirttihirmu, kun yritän ottaa puheeksi hänen käytöksen. Kumppani mököttää ja valittaa nukahtamiseen asti. Koko kaveripiirille päivitellään minun sottaisuutta ja nalkutusta ja draamaa heti seuraavana päivänä.

Kaiken maailman terapioissa sain käydä näitä itku kurkussa läpi vuosia ja vaihtaa miestä pari kertaa ennen kuin meni vihdoin viesti läpi, että vähän tällaista se on kaikilla.

Tuo on henkistä väkivaltaa ja kontrollointia, ei nalkutusta. 

Ex-tyttöystäväni oli kova nalkuttamaan. Ja se oli juurikin sitä henkistä väkivaltaa - milloin oli sanomalehti laitettu väärin lehtikeräykseen, laitoin autossa vilkun päälle kaksi sekunttia liian myöhään, ostin väärää raejuustomerkkiä vaikkei ollut sanonut mitä merkkiä haluaa, ripustin pyykit väärin kuivumaan narulle... Joka päivä löytyi uusi aihe, mitä tein väärin ja mistä minulle piti huutaa. Ja siis ihan mitättömiä juttuja, joista hän lietsoi itsensä niin raivon valtaan, etten kuulemma enää rakasta häntä.

Turhasta nalkuttaminen ja toisen jatkuva vähättely on yksi henkisen väkivallan muoto. Minun eksälläni todettiin myöhemmin sarja mt-ongelmia, ja nalkutus oli sieltä lievimmästä päästä hänen tempauksiaan. Siihen tarvitaan järeämpiä aseita kuin "kyllä kulta, keskustellaanko hei tästä kulta", kun toinen kirkuu raivosta, koska parkkeerasit auton sentin oikealle.

Vierailija kirjoitti:

Onko ihan varmaa, että kaikki hänen sanomisensa on nalkuttamista? Yhteen aikaan tuntui, että mieheni oli sitä mieltä, että kaikki mitä sanon, olisi minun mielestäni hänen syytään. Esimerkiksi, kun totesin ihan neutraalisti, että ulkona sataa, mies tiuskaisi vastaan, että "syytön minä siihen olen". Tarkoitus ei ollut syyttää yhtään ketään, eikä se ollut edes mikään valitus, että taas siellä sataa, vaan huomasin, että alkoi sataa, ja sanoin sen ääneen.

Tämä!

Mä saatan välillä sanoa jotain ärtyneenä ihan jostain vaikka mitä on muualla tapahtunut eikä liity häneen, riittää että olen ärtynyt ja hän ottaa sen aivan järjettömän henkilökohtaisesti.

En siis hänelle tiuski mutta kiroan vaikkapa jotain törttöä johon ”törmäsin” vaikkapa liikenteessä.

Samantapainen juttu jos itken. En ollenkaan hänen takia, vaan vaikkapa väsymystä tai jotain surua. Hän yleensä suuttuu. Sitten itkenkin jo sitä ja riita on valmis kuinka aina syytän häntä...

Mitä ihmettä? Olen paljon miettinyt mistä se on peräisin että toinen SUUTTUU kun toinen itkee.

Minun miehellä on taipumus nalkuttaa ja omassa tekemisessä ei näe vikaa. Nyt olen ottanut tavaksi käyttää hänen omia lauseitaan kun mekastaa jostain. Esim. Lapsille julistaa aina, että tavaroista täytyy pitää huolta (niinkuin siis pitääkin, mutta se äänensävy jne. ) ja se on voivoi, jos ei löydy. Eilen oli taas joku miehen tavara hukassa ja tyyliin kaikkien olisi pitänyt alkaa etsimään tuota miehen kadonnutta tavaraa. Minä aloin toistaa sitä miehen vakiovirttä, mitä hän itse veisaa lapsille. "Tavarat pitää laittaa paikoilleen..." Ehkä se joskus oppii, että hänkään ei tee asioita aina täydellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tulin lenkiltä puoli tuntia myöhemmin kuin tavallisesti kun juoksu kulki. Ensimmäiset sanat oven avattuani oli raivo miksi viivyin niin kauan. Mitään syytä miksi olisin mistään myöhästynyt ei ollut kuten ruokailu tai jonkin asian tekeminen. Asumme maalla ja oli valoisaa sekä olen terve ihminen.

Koko ajan saa olla varpaillaan eikä saa elää omaa elämää. Koko ajan kontrollia ja ohjailua.

Kyttää ruokalautasen mitä sille otan. Jääkaapin ovea ei saa avata enää klo 21.00 jälkeen. Kirjoja ei saa lukea. Puhelimessa ei saa puhua pitkään, vaikka oma liittymä ja itse maksuni maksan.

Olen pitkään syönyt vähillä kaloreilla ja erittäin edullista ruokaa. Välillä on herkkupäivä eli kerran kuussa ja silloin nousee meteli kun haluankin ostaa sen purkkitonnikalan ja silakoiden tilalta lohipalasen. Maksan oman osani menoista, mutta silti... Itse vetää herkkuja naamariin joka päivä.

Mä tunnen kans tommosen pariskunnan, ja vaimo on naputtanut/nipottanut yli 50 v. En yhtään ymmärrä moista enkä mitenkään voisi kuvitella itse asuvani moisessa kulissiliitossa. Joskus säälin sitä miestä, mutta sitten ajattelen, että jos ei ota eroa, sitten vaan tarvii kärvistellä. Oma valinta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ihan varmaa, että kaikki hänen sanomisensa on nalkuttamista? Yhteen aikaan tuntui, että mieheni oli sitä mieltä, että kaikki mitä sanon, olisi minun mielestäni hänen syytään. Esimerkiksi, kun totesin ihan neutraalisti, että ulkona sataa, mies tiuskaisi vastaan, että "syytön minä siihen olen". Tarkoitus ei ollut syyttää yhtään ketään, eikä se ollut edes mikään valitus, että taas siellä sataa, vaan huomasin, että alkoi sataa, ja sanoin sen ääneen.

Tämä!

Mä saatan välillä sanoa jotain ärtyneenä ihan jostain vaikka mitä on muualla tapahtunut eikä liity häneen, riittää että olen ärtynyt ja hän ottaa sen aivan järjettömän henkilökohtaisesti.

En siis hänelle tiuski mutta kiroan vaikkapa jotain törttöä johon ”törmäsin” vaikkapa liikenteessä.

Samantapainen juttu jos itken. En ollenkaan hänen takia, vaan vaikkapa väsymystä tai jotain surua. Hän yleensä suuttuu. Sitten itkenkin jo sitä ja riita on valmis kuinka aina syytän häntä...

Mitä ihmettä? Olen paljon miettinyt mistä se on peräisin että toinen SUUTTUU kun toinen itkee.

Muistaakseni kirjassa Häpeän hoito oli tästä aiheesta. Jotain syvää häpeäkokemusta siinä on eikä ole oppinut käsittelemään sitä ja kasvamaan siitä yli. Ensimmäisesä kehitysvaiheessa ihminen ottaa itseensä toisen tunnetilat, kun toinen on surullinen/vihainen jne. Myöhemmin ihminen kehittyy lisää ja oppii empatian. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ihan varmaa, että kaikki hänen sanomisensa on nalkuttamista? Yhteen aikaan tuntui, että mieheni oli sitä mieltä, että kaikki mitä sanon, olisi minun mielestäni hänen syytään. Esimerkiksi, kun totesin ihan neutraalisti, että ulkona sataa, mies tiuskaisi vastaan, että "syytön minä siihen olen". Tarkoitus ei ollut syyttää yhtään ketään, eikä se ollut edes mikään valitus, että taas siellä sataa, vaan huomasin, että alkoi sataa, ja sanoin sen ääneen.

Tämä!

Mä saatan välillä sanoa jotain ärtyneenä ihan jostain vaikka mitä on muualla tapahtunut eikä liity häneen, riittää että olen ärtynyt ja hän ottaa sen aivan järjettömän henkilökohtaisesti.

En siis hänelle tiuski mutta kiroan vaikkapa jotain törttöä johon ”törmäsin” vaikkapa liikenteessä.

Samantapainen juttu jos itken. En ollenkaan hänen takia, vaan vaikkapa väsymystä tai jotain surua. Hän yleensä suuttuu. Sitten itkenkin jo sitä ja riita on valmis kuinka aina syytän häntä...

Mitä ihmettä? Olen paljon miettinyt mistä se on peräisin että toinen SUUTTUU kun toinen itkee.

Muistaakseni kirjassa Häpeän hoito oli tästä aiheesta. Jotain syvää häpeäkokemusta siinä on eikä ole oppinut käsittelemään sitä ja kasvamaan siitä yli. Ensimmäisesä kehitysvaiheessa ihminen ottaa itseensä toisen tunnetilat, kun toinen on surullinen/vihainen jne. Myöhemmin ihminen kehittyy lisää ja oppii empatian. 

Mielenkiintoista, kiitos kirjavinkistä :)

Mä ajattelin vain sen verran yksioikoisesti että voiko tuollainen käytös johtua siitä että häntä itseään on esim. moitittu negatiivisista tunteista ja hän vain käyttäytyy siksi noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ihan varmaa, että kaikki hänen sanomisensa on nalkuttamista? Yhteen aikaan tuntui, että mieheni oli sitä mieltä, että kaikki mitä sanon, olisi minun mielestäni hänen syytään. Esimerkiksi, kun totesin ihan neutraalisti, että ulkona sataa, mies tiuskaisi vastaan, että "syytön minä siihen olen". Tarkoitus ei ollut syyttää yhtään ketään, eikä se ollut edes mikään valitus, että taas siellä sataa, vaan huomasin, että alkoi sataa, ja sanoin sen ääneen.

Tämä!

Mä saatan välillä sanoa jotain ärtyneenä ihan jostain vaikka mitä on muualla tapahtunut eikä liity häneen, riittää että olen ärtynyt ja hän ottaa sen aivan järjettömän henkilökohtaisesti.

En siis hänelle tiuski mutta kiroan vaikkapa jotain törttöä johon ”törmäsin” vaikkapa liikenteessä.

Samantapainen juttu jos itken. En ollenkaan hänen takia, vaan vaikkapa väsymystä tai jotain surua. Hän yleensä suuttuu. Sitten itkenkin jo sitä ja riita on valmis kuinka aina syytän häntä...

Mitä ihmettä? Olen paljon miettinyt mistä se on peräisin että toinen SUUTTUU kun toinen itkee.

Muistaakseni kirjassa Häpeän hoito oli tästä aiheesta. Jotain syvää häpeäkokemusta siinä on eikä ole oppinut käsittelemään sitä ja kasvamaan siitä yli. Ensimmäisesä kehitysvaiheessa ihminen ottaa itseensä toisen tunnetilat, kun toinen on surullinen/vihainen jne. Myöhemmin ihminen kehittyy lisää ja oppii empatian. 

Mielenkiintoista, kiitos kirjavinkistä :)

Mä ajattelin vain sen verran yksioikoisesti että voiko tuollainen käytös johtua siitä että häntä itseään on esim. moitittu negatiivisista tunteista ja hän vain käyttäytyy siksi noin.

Siitä se häpeä syntyy, että pitää hävetä omia tunteitaan ja reaktioitaan ja kun ne nollataan, nollataan ihminen minuuttaan myöten. Aikuista ihmistä on vaikeampi enää nujertaa, mutta kun oma vanhempi tekee noin, se tekee syvempiä jälkiä. 

Olen viimeiset pari vuotta pohtinut eroa, kun avomies nalkuttaa oikeastaan kaikesta. Jos teen jotakin eri tavalla kuin hän, saan kuunnella miten tapani on huono ja väärä. En osaa kuulemma täyttää oikein tiskikonetta, enkä kauppakassia. Puhtaat pyykitkin laitan väärällä tavalla kuivumaan. Aluksi noille hieman naureskelin, mutta jokapäiväisen raivoamisen ja nillittämisen kuuntelu noinkin turhista aiheista alkaa kyllästyttämään. Miehen kanssa olen yrittänyt puhua, ei auta. Hän kuulemma haluaa vain opettaa minua tekemään asiat oikein. Kun ei mua hitto soikoon kiinnosta että miten päin ne pyykit siinä telineessä kuivuu, kunhan kuivuvat.

Pahinta tässä on se, että kyseessä on vasta reilu parikymppinen mies ja yhdessä olemme olleet viisi vuotta. Kauhulla odotan tulevaa, mies on muuten hyvä ja kunnollinen, mutta tuo nalkutus vtuttaa niin paljon. Sori pitkähkö avautuminen.

N25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on varmasti jonkinlaista tyytymättömyyttä myös sen nalkuttajan puolelta. Oletteko keskustelleet suhteenne tilasta? Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa!

Siinä ei enää nalkuttaja huomaa nalkuttavansa, eikä ymmärrä miltä se toisesta tuntuu.

Mutta ei ole normaalia tuollainen ja syy todennäköisesti puhumattomat ongelmat/tyytymättömyys parisuhteessa.

No kyllähän tuon kaikki tajuaa, mutta arvaappa muuttuukoo nalkutus vihakiukuksi jos kysyy mikä häntä vaivaa.

Ihan vinkkinä, ei kannata sanoa nalkuttajalle, mikä häntä vaivaa. Se kuulostaa syyllistävältä ja siltä, että et aiokaan ymmärtää ja että hän tekee tietysti väärin. Voit kysyä mieluummin, onko kaikki ok ja haluaisiko hän puhua jostain. Ja joskus kannattaa myös kuunnella ihan sitä nalkutusta. Sieltä aika usein löytyy vastaus ja ratkaisu.

Esim nainen sanoo "ei tästä tule taaskaan mitään, kun pojan takki on taas rikki, minkä hiton rievun sille nyt taas ehtii löytämään huomiseksi, kun ruokakin pitäisi vielä tehdä". Siinä on ihan suora ratkaisuehdotus, jolla se nalkutus katkeaa kuin seinään. "Hei, tee sinä se ruoka, minä käyn pojan kanssa kaupassa ostamassa uuden takin. Kyllä tämä tästä."

Tai toinen esimerkki "onko sinun taas pakko lähteä poikien kanssa pelaamaan, kun lapset odottivat että lähdettäisiin luistelemaan.  Siitä puhuttiin kyllä jo eilen, etkö sinä taaskaan kuunnellut yhtään". Ratkaisu: "Minulla meni se ihan ohi kun käsitin, että tarkoitat jotain muuta päivää. Tästä on sovittu poikien kanssa jo viime viikolla. Voitaisiinko tehdä se vaikka huomenna? Minä tulen tänään pelistä ajoissa ja laitan lapset nukkumaan." 

Juu, nalkutusta ei ole kiva kuunnella eikä silloin tee mieli olla kiva, mutta noin pääsee paljon vähemmällä. 

Näissä esimerkeissä näkyy ihan konkreettisesti se, että yleensä sille nalkutukselle on joku syy, ja se on usein liika kuormittuminen tai se, ettei puoliso kuuntele. Ensimmäinen on uupuneen äidin (tai isän) kommentti, kun tuntuu että pienikin vastoinkäyminen kaataa koko pakan. Toinen taas, no, on kyllä ihan totaalisen oma vika jos ei ole tajunnut sanoa ajoissa että on menossa omiin menoihin ja puoliso ja lapset on suunnitellut siihen sitten muuta, varsinkin jos asiasta on vielä puhuttu ja toinen ei siitä huolimatta pidä lupaustaan. Ei se nalkuttajan osakaan kovin kiva ole, se nalkutus useimmiten johtuu siitä, ettei voi luottaa toiseen eikä tule kuulluksi, vaan joutuu pitämään kaikki langat yksin käsissään(tai ainakin kokee joutuvansa).

Nalkuttaminen on taitolaji ja suuri ilo sitten jos ei muita iloja enää ole.

Ehdotus kaikille nalkuttamisesta nauttijoille: menkää joukolla johonkin julkiseen paikkaan, vaikkapa seisoksimaan ostoskeskuksen sisäänkäynnin luokse, ja suureen ääneen rumasti kommentoikaa kaikkia ohikulkijoita. On paljon parempi tyydyttää nalkutuksenhimoaan sättimällä tuntemattomia kaupungilla kuin puolisoa kotona.

Kerran bytheway näin kaksi jehovantodistajaa jotka teki noin. Ne seisoksi ostoskeskuksen edessä ja halusivat kertoa uskonnostaan muille, niillä oli jotain esitteitäkin, mutta ne vain puhui törkeyksiä ohikulkijoista, kommentoi niiden vaatteita, hiuksia, silmälaseja,...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on varmasti jonkinlaista tyytymättömyyttä myös sen nalkuttajan puolelta. Oletteko keskustelleet suhteenne tilasta? Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa!

Siinä ei enää nalkuttaja huomaa nalkuttavansa, eikä ymmärrä miltä se toisesta tuntuu.

Mutta ei ole normaalia tuollainen ja syy todennäköisesti puhumattomat ongelmat/tyytymättömyys parisuhteessa.

No kyllähän tuon kaikki tajuaa, mutta arvaappa muuttuukoo nalkutus vihakiukuksi jos kysyy mikä häntä vaivaa.

Ihan vinkkinä, ei kannata sanoa nalkuttajalle, mikä häntä vaivaa. Se kuulostaa syyllistävältä ja siltä, että et aiokaan ymmärtää ja että hän tekee tietysti väärin. Voit kysyä mieluummin, onko kaikki ok ja haluaisiko hän puhua jostain. Ja joskus kannattaa myös kuunnella ihan sitä nalkutusta. Sieltä aika usein löytyy vastaus ja ratkaisu.

Esim nainen sanoo "ei tästä tule taaskaan mitään, kun pojan takki on taas rikki, minkä hiton rievun sille nyt taas ehtii löytämään huomiseksi, kun ruokakin pitäisi vielä tehdä". Siinä on ihan suora ratkaisuehdotus, jolla se nalkutus katkeaa kuin seinään. "Hei, tee sinä se ruoka, minä käyn pojan kanssa kaupassa ostamassa uuden takin. Kyllä tämä tästä."

Tai toinen esimerkki "onko sinun taas pakko lähteä poikien kanssa pelaamaan, kun lapset odottivat että lähdettäisiin luistelemaan.  Siitä puhuttiin kyllä jo eilen, etkö sinä taaskaan kuunnellut yhtään". Ratkaisu: "Minulla meni se ihan ohi kun käsitin, että tarkoitat jotain muuta päivää. Tästä on sovittu poikien kanssa jo viime viikolla. Voitaisiinko tehdä se vaikka huomenna? Minä tulen tänään pelistä ajoissa ja laitan lapset nukkumaan." 

Juu, nalkutusta ei ole kiva kuunnella eikä silloin tee mieli olla kiva, mutta noin pääsee paljon vähemmällä. 

Näissä esimerkeissä näkyy ihan konkreettisesti se, että yleensä sille nalkutukselle on joku syy, ja se on usein liika kuormittuminen tai se, ettei puoliso kuuntele. Ensimmäinen on uupuneen äidin (tai isän) kommentti, kun tuntuu että pienikin vastoinkäyminen kaataa koko pakan. Toinen taas, no, on kyllä ihan totaalisen oma vika jos ei ole tajunnut sanoa ajoissa että on menossa omiin menoihin ja puoliso ja lapset on suunnitellut siihen sitten muuta, varsinkin jos asiasta on vielä puhuttu ja toinen ei siitä huolimatta pidä lupaustaan. Ei se nalkuttajan osakaan kovin kiva ole, se nalkutus useimmiten johtuu siitä, ettei voi luottaa toiseen eikä tule kuulluksi, vaan joutuu pitämään kaikki langat yksin käsissään(tai ainakin kokee joutuvansa).

Ja siis jatkona, tuo että toinen saa raivarin ja alkaa huutaa jostain väärin ripustetuista pyykeistä ei ole nalkuttamista, se on henkistä väkivaltaa tai sitten ihan vaan joku mielenterveysongelma ja semmoisista tyypeistä kannattaa hankkiutua pikimmiten eroon. Ellei sitten oikeasti ripusta pyykkejä niin että ne on ihan mytyssä siellä narulla tai pese toistuvasti vaatteita niin että joku punainen sukka värjää koko koneellisen, tosin siitäkään ei normaali ihminen huutoraivaria saa.

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeiset pari vuotta pohtinut eroa, kun avomies nalkuttaa oikeastaan kaikesta. Jos teen jotakin eri tavalla kuin hän, saan kuunnella miten tapani on huono ja väärä. En osaa kuulemma täyttää oikein tiskikonetta, enkä kauppakassia. Puhtaat pyykitkin laitan väärällä tavalla kuivumaan. Aluksi noille hieman naureskelin, mutta jokapäiväisen raivoamisen ja nillittämisen kuuntelu noinkin turhista aiheista alkaa kyllästyttämään. Miehen kanssa olen yrittänyt puhua, ei auta. Hän kuulemma haluaa vain opettaa minua tekemään asiat oikein. Kun ei mua hitto soikoon kiinnosta että miten päin ne pyykit siinä telineessä kuivuu, kunhan kuivuvat.

Pahinta tässä on se, että kyseessä on vasta reilu parikymppinen mies ja yhdessä olemme olleet viisi vuotta. Kauhulla odotan tulevaa, mies on muuten hyvä ja kunnollinen, mutta tuo nalkutus vtuttaa niin paljon. Sori pitkähkö avautuminen.

N25

Olen tosi pahoillani että sullakin on tuollaista. On ihan kuin minun kirjottamani, paitsi että me mieheni kanssa ollaan nelikymppisiä. Munkin mies on muuten oikeastaan kuin unelma. Mutta se jatkuva nalkuttaminen.

Vierailija kirjoitti:

Olen viimeiset pari vuotta pohtinut eroa, kun avomies nalkuttaa oikeastaan kaikesta. Jos teen jotakin eri tavalla kuin hän, saan kuunnella miten tapani on huono ja väärä. En osaa kuulemma täyttää oikein tiskikonetta, enkä kauppakassia. Puhtaat pyykitkin laitan väärällä tavalla kuivumaan. Aluksi noille hieman naureskelin, mutta jokapäiväisen raivoamisen ja nillittämisen kuuntelu noinkin turhista aiheista alkaa kyllästyttämään. Miehen kanssa olen yrittänyt puhua, ei auta. Hän kuulemma haluaa vain opettaa minua tekemään asiat oikein. Kun ei mua hitto soikoon kiinnosta että miten päin ne pyykit siinä telineessä kuivuu, kunhan kuivuvat.

Pahinta tässä on se, että kyseessä on vasta reilu parikymppinen mies ja yhdessä olemme olleet viisi vuotta. Kauhulla odotan tulevaa, mies on muuten hyvä ja kunnollinen, mutta tuo nalkutus vtuttaa niin paljon. Sori pitkähkö avautuminen.

N25

Minkä takia sinä vielä olet tuossa suhteessa, olet vielä nuori ja kaikki maailman mahdollisuudet edessä, lähde äkkiä! Äläkä ainakaan tee lapsia tuommoiselle nillittäjälle, sitten sinä vasta pulassa oletkin. Mitä mies sanoo, jos ilmoitat ettet aio tehdä niinkuin hän käskee, vaan teet omalla tavallasi ja sillä selvä? Jos hän suuttuu niin tiedät mitä kannattaa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Olispa oma kumppanit jatkaneet sitä pelkkää rauhallista nalkutusta.

Eilen harjasin suihkun jälkeen tukkaa ja yhtäkkiä äijä pamahtaa huoneeseen ja alkaa rehellisen loukkaantuneella ja raivostuneella äänellä selittää, miten unohdin tiskata teelusikan. Yhden teelusikan, jota käytin 20min sitten. Haukkuu kasvatuksen ja koko suvun sen teelusikan takia. Puhuu päälle ja lopulta ryntää ovet paukkuen makkariin, kun yritän perustella toimintaani ja vakuuttaa, että tiskaan kyllä sen lusikan. Altaaseen kurkattuani siellä on kumppanin viikon aterimet, jotka ovatkin "yhteistä tiskiä" ja siksi vähemmän kiireisiä.

Kun menen makkariin, käyttäytyy kumppani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihan normaalia huomauttaa sottaamisesta ja minä olen dramaattinen nalkuttava pirttihirmu, kun yritän ottaa puheeksi hänen käytöksen. Kumppani mököttää ja valittaa nukahtamiseen asti. Koko kaveripiirille päivitellään minun sottaisuutta ja nalkutusta ja draamaa heti seuraavana päivänä.

Kaiken maailman terapioissa sain käydä näitä itku kurkussa läpi vuosia ja vaihtaa miestä pari kertaa ennen kuin meni vihdoin viesti läpi, että vähän tällaista se on kaikilla.

Väärä tekniikka. Tekisit niin, että seuraavan kerran tiuskaiset, että hommaat itsellesi omat aterimet jotka itse peset tai jätät pesemättä. Ja toteuta tämä uhkaus.

Itsekin tein samoin, kun mies kerta toisensa jälkeen valitti että jätän huolimattomuuttani juustopakkauksen raolleen. (Sinänsä ihan aiheesta valitti, mutta olin vauvan hoidosta väsynyt ja siksi ehkä huolimaton niiden ärsyttävien viipalepakkausten kanssa) Ostin kerran itselleni oman juuston, jonka voin jättää ihan miten huvittaa. Sen jälkeen mies ei ole asiasta nalkuttanut ja juustokin on taas yhteinen. Tietty kiinnitän nykyään enemmän pakkauksen sulkemiseenkin huomiota, kun asiasta keskusteltiin.

Vierailija kirjoitti:

Nalkuttaminen on taitolaji ja suuri ilo sitten jos ei muita iloja enää ole.

Ehdotus kaikille nalkuttamisesta nauttijoille: menkää joukolla johonkin julkiseen paikkaan, vaikkapa seisoksimaan ostoskeskuksen sisäänkäynnin luokse, ja suureen ääneen rumasti kommentoikaa kaikkia ohikulkijoita. On paljon parempi tyydyttää nalkutuksenhimoaan sättimällä tuntemattomia kaupungilla kuin puolisoa kotona.

Kerran bytheway näin kaksi jehovantodistajaa jotka teki noin. Ne seisoksi ostoskeskuksen edessä ja halusivat kertoa uskonnostaan muille, niillä oli jotain esitteitäkin, mutta ne vain puhui törkeyksiä ohikulkijoista, kommentoi niiden vaatteita, hiuksia, silmälaseja,...

Hahhah, hyvä idea! :D Sinne vaan nalkuttajat nalkuttamaan keskenään. Joku voisi kuvata siitä reality-huumoriohjelman. Aina välillä tietty sattuu kohalle niitä, jotka ei nalkutusta hyväksy, ja sitten nalkuttajakin saa kuulla kunniansa.

Minä en ymmärrä sitten lainkaan. Miksi kuunnella edes satunnaista nalkutusta, kun yksin saa olla aina rauhassa.

Vaimon raskausaika oli pahinta, mutta ajattelin hormoonien sekoittavan tilannetta aika hyvin, joten pyristelin vaiheen yli. En ollut aikaisemmin onnistunut täyttämään astianpesukonetta väärin, mutta tulipahan sekin todettua. 

No onneksi oli helppo lähteä lenkille tms., niin pysyi omat hermot kasassa.