Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku opiskelee lähihoitajaksi jos haluaa hoitoalalle? Miksei suoraan sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, ensihoitaja, kätilö...?
07.02.2021 |
Kertokaa tyhmälle, minä en tiedä? Eikö kuitenkin sairaanhoitajana tai vaikka terkkarina ole paljon monipuolisemmat työskentelymahdollisuudet ja enemmän vastuuta, vaihtelua jne? Palkkakin kai vähän parempi? Miksi lähihoito jos haluaa tehdä hoitotyötä?
Kommentit (102)
Lähihoitajaopinto on aika kiva, jos ei muualle pääse tai jos tarvitsee uuden jonkun koulutuksen.
Tarvittavuus on korkea.
Lähihoitajan työ on monimuotoista, vaikka olisikin kehityshäiriöön tai lapsiin suuntautunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitaja tutkintoon pitää olla taustakoulutus käytynä eli lukio tai lähihoitaja, on ammattikorkeakoulututkinto. Lähihoitajaksi pääsee peruskoulusta suoraan ilman, ammattikoulutasoinen koulutus.
Sairaanhoitajaopintoihin ei vaadita pohjalle joko lukiota tai lh-tutkintoa vaan mikä tahansa toisen asteen tutkinto kelpaa.
Minulla oli lähihoitajakollega (ei ollut käynyt lukiota), joka haki muutaman kerran sairaanhoitajaopintoihin eikä päässyt sisään. Toisaalta on myös lähihoitajajaveri, joka opiskelee lääkiksessä nykyään. Yksi ystäväni on puolestaan aikanaan jättänyt sh-opinnot kesken, opiskellut lähihoitajaksi ja useamman vuoden työskenneltyään päättänyt suorittaa sh-tutkinnon loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka ne lähihoitajan työt sitten tekisi jos kaikki olis sairaanhoitajia? Onko arvon ap:lla siihen jotain vastausta? Ja lähihoitajakin voi työskennellä erikoissairaanhoidossa. Itse työskentelin lähärina erikoissairaanhoidossa monta vuotta. Nyt olen sairaanhoitajana perusterveydenhoidon puolella. Jotkut ihan aidosti haluaa olla lähäreitä. Tunnen ihmisiä jotka ovat kaksoitutkinnon suorittajia, ja työskentelevät edelleen lähärinä ja ovat kaikenlisäksi tyytyväisiä. Palkka on melkein sama kun sh:lla.
Sairaanhoitajat tekisivät nykyisten lähihoitajien työt.
Juuri niinhän työelämä kehittyy. Koko ajan tulee lisää koulutus- ja pätevyysvaatimuksia.
Ennen vanhaan ei lähihoitajatutkintoa vielä ollut, ja nykyiset lähihoitajien työt olivat sellaisia joita hyvin suurelta osalta hoitivat kouluttamattomat.
Ennen lähihoitajien työt tekivät apuhoitajat.
Sen jälkeen nimi muuttui perushoitajaksi.
Ja nyt tuo nimike on lähihoitaja.
En tiedän, miksi itse kukakin valitsee lähärin työn, mut pakko sanoa, että ammatin arvostuksen puute tympii. Oon itse vanhusten hoidossa töissä (en lähärinä) eikä kyllä tosiaan ole kenen tahansa hommaa se perushoito. Siinä pitää olla hyvät ihmissuhdetaidot ja tunneälyä jos meinaa hyvä olla työssään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joihin toivoisin muutosta, vaikka se ei luultavasi muuttaisi omaa eloani miksikään. Yksi tällainen muutos olisi se, että haluaisin muutoksen siihen mielikuvaan, että lähihoitaja koulutus on sellainen, että kuka tahansa voi päästä suorittamaan lähihoitaja koulutuksen, suorittaen sen vajaassa parissa vuodessa vasemmalla kädellä ja silmät ummessa...
Kyse on kuitenkin professiosta, jonka edusajista moni toimii kirjaimellisesti monen ihmisen iholla e. hyvin lähellä auttaen ja tukien, jolloin voidaan tietysti sanoa, että tällaista asiaa ei voi oikeastaan edes oppia, kenenkään tai minkään ulkopuolisen oimesta, vaan tällainen kyky tai - taito on ihmisen löydettävä itsestään. Joillakin selllainen on lunnostaan toisilla ei.
Sanottakoon tämä vielä kerran: Minua hieman harmittaa lähihoitajina toimivien väheksyntä.
Yliopisto-opiskelija
Muakin harmittaa lähihoitajien kohtaama väheksyntä, koska kyse on tärkeästä ja vastuullisesta työstä. Mielestäni olisi silti väärin sulkea silmänsä tosiasioilta: Lähihoitajakoulutukseen pääsee kuka tahansa, joka on kovalla vaivalla tai armovitosten avulla onnistunut saamaan peruskoulun päättötodistuksen. (Kyllä, väite pitää paikkaansa: Monessa oppilaitoksessa lähihoitajakoulutukseen on enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita, joten jos hakee tällaiseen paikkaan opiskelemaan, sisäänpääsy on varmaa.) Lisäksi oppilaitoksilla on paineita myöntää myös heikosti osaaville oppilaille tutkinto, koska niiden rahoitus riippuu valmistuneiden opiskelijoiden määrästä. Tämän takia osa lähihoitajista on sellaisia, joilla ei ole mitään edellytyksiä suoriutua työstään hyvin. Joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole edes halua siihen.
Oi aikoja voi tapoja. - Itse en aikanaan päässyt lähihoitaja koulutukseen. Menin sitten lukioon ja sittemmin jatkoin opiskelemaan yliopistoon, josta olen sittemmin valmistunut.
Sisäänpääsyni lähihoitaja opinnoissa jäi kiinni tuolloin käytössä olleiden psykologisten testien tuloksesta. Jälkeenpäin voin toki itsekin myöntää, että minusta saattoi varmaan kilometrien päähän nähdä, että olen väärässä paikassa hakemassa....
Tiedän myös, että kuullostan nyt todennäköisesti monen mielestä typerältä kun sanon, että minusta hetkittäin on tuntunut, että yliopistoon pyrkiminen oli paljon helpomaa: riitti, että luki ja valmistautui mahdollsiimman hyvin pääsykokeisiin.
Tuolloin oli muutama pääsykoekirja luettavaksi, joista sanottiin kyllä usein, että ne tulisi osata sitten läpikotaisin ulkoa sitten pääsykokeessa.
Niin tai näin oli helpottavaa kun kukaan ei missään vaiheessa hakua ollut kiinnostunut omasta psyykkeestäni ja arvioinut psykologisin testein olsinko ns. soveltuva alalle...
Jos olisin ollut hakijoiden joukossa viime keväänä hakeminen olisi ollut vielä helpompaa: olisin saanu paikkani pelkillä ylioppilaskirjoitusteni arvosanoilla....
Lähihoitajakoulutukseen hakeville tehdään nykyäänkin psykologisia testejä. Niistä saa antaa lisäpisteitä hakijoille, mutta keneltäkään ei saa evätä koulutuspaikkaa niiden takia, vaikka pisteitä tulisi pyöreät 0.
"Öh" Onko siis tavoite työllistää psykologeja vai mikä noiden testien tarkoius oikeastaan sitten on? - Jollei niiden kautta ketään hakijoista nykysin (ennen kai oli tosin) saa enää evätä opiskelupaikkaa, niin..... ymmärrän hyvin miksi niitä ei myöskään ainakaan välillä ole järjestetty lainkaan.
Tiedän ettei niitä jossain vaiheessa järjestetty koska tuttavani kertoi, että ei hän sellaisiin joutunut osallistumaan. Vai eikö hän joutunut niihin siksi, että hänellä oli "jo" kouluja käyneenä hänen tai yleisemmin jo kouluja käyneiden e. takana muutakin kuin suoritettu oppivelvollisuus (Kaverini kohdalla suoritettuna oli lukio ja ylioppilastutkinto,, jonka jälkeen hän kävi kansalaisopistoa ja sen jälkeen hän on suorittanut parina viime vuonna jokusen kymmenen opintoviikkoa avoimessa yliopistossa - - - Haaveena hänellä on päästä ensi kuluvana vuonna yliopistoon tutkinto -opiskelijaksi "omalle alalleen"
Yliopisto-opiskelija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kuka ne lähihoitajan työt sitten tekisi jos kaikki olis sairaanhoitajia? Onko arvon ap:lla siihen jotain vastausta? Ja lähihoitajakin voi työskennellä erikoissairaanhoidossa. Itse työskentelin lähärina erikoissairaanhoidossa monta vuotta. Nyt olen sairaanhoitajana perusterveydenhoidon puolella. Jotkut ihan aidosti haluaa olla lähäreitä. Tunnen ihmisiä jotka ovat kaksoitutkinnon suorittajia, ja työskentelevät edelleen lähärinä ja ovat kaikenlisäksi tyytyväisiä. Palkka on melkein sama kun sh:lla.
Sairaanhoitajat tekisivät nykyisten lähihoitajien työt.
Juuri niinhän työelämä kehittyy. Koko ajan tulee lisää koulutus- ja pätevyysvaatimuksia.
Ennen vanhaan ei lähihoitajatutkintoa vielä ollut, ja nykyiset lähihoitajien työt olivat sellaisia joita hyvin suurelta osalta hoitivat kouluttamattomat.
Ennen lähihoitajien työt tekivät apuhoitajat.
Sen jälkeen nimi muuttui perushoitajaksi.
Ja nyt tuo nimike on lähihoitaja.
Älä puhu paskaa. Apuhoitajan koulutus ei todellakaan vastaa lähihoitajan koulutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joihin toivoisin muutosta, vaikka se ei luultavasi muuttaisi omaa eloani miksikään. Yksi tällainen muutos olisi se, että haluaisin muutoksen siihen mielikuvaan, että lähihoitaja koulutus on sellainen, että kuka tahansa voi päästä suorittamaan lähihoitaja koulutuksen, suorittaen sen vajaassa parissa vuodessa vasemmalla kädellä ja silmät ummessa...
Kyse on kuitenkin professiosta, jonka edusajista moni toimii kirjaimellisesti monen ihmisen iholla e. hyvin lähellä auttaen ja tukien, jolloin voidaan tietysti sanoa, että tällaista asiaa ei voi oikeastaan edes oppia, kenenkään tai minkään ulkopuolisen oimesta, vaan tällainen kyky tai - taito on ihmisen löydettävä itsestään. Joillakin selllainen on lunnostaan toisilla ei.
Sanottakoon tämä vielä kerran: Minua hieman harmittaa lähihoitajina toimivien väheksyntä.
Yliopisto-opiskelija
Muakin harmittaa lähihoitajien kohtaama väheksyntä, koska kyse on tärkeästä ja vastuullisesta työstä. Mielestäni olisi silti väärin sulkea silmänsä tosiasioilta: Lähihoitajakoulutukseen pääsee kuka tahansa, joka on kovalla vaivalla tai armovitosten avulla onnistunut saamaan peruskoulun päättötodistuksen. (Kyllä, väite pitää paikkaansa: Monessa oppilaitoksessa lähihoitajakoulutukseen on enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita, joten jos hakee tällaiseen paikkaan opiskelemaan, sisäänpääsy on varmaa.) Lisäksi oppilaitoksilla on paineita myöntää myös heikosti osaaville oppilaille tutkinto, koska niiden rahoitus riippuu valmistuneiden opiskelijoiden määrästä. Tämän takia osa lähihoitajista on sellaisia, joilla ei ole mitään edellytyksiä suoriutua työstään hyvin. Joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole edes halua siihen.
Oi aikoja voi tapoja. - Itse en aikanaan päässyt lähihoitaja koulutukseen. Menin sitten lukioon ja sittemmin jatkoin opiskelemaan yliopistoon, josta olen sittemmin valmistunut.
Sisäänpääsyni lähihoitaja opinnoissa jäi kiinni tuolloin käytössä olleiden psykologisten testien tuloksesta. Jälkeenpäin voin toki itsekin myöntää, että minusta saattoi varmaan kilometrien päähän nähdä, että olen väärässä paikassa hakemassa....
Tiedän myös, että kuullostan nyt todennäköisesti monen mielestä typerältä kun sanon, että minusta hetkittäin on tuntunut, että yliopistoon pyrkiminen oli paljon helpomaa: riitti, että luki ja valmistautui mahdollsiimman hyvin pääsykokeisiin.
Tuolloin oli muutama pääsykoekirja luettavaksi, joista sanottiin kyllä usein, että ne tulisi osata sitten läpikotaisin ulkoa sitten pääsykokeessa.
Niin tai näin oli helpottavaa kun kukaan ei missään vaiheessa hakua ollut kiinnostunut omasta psyykkeestäni ja arvioinut psykologisin testein olsinko ns. soveltuva alalle...
Jos olisin ollut hakijoiden joukossa viime keväänä hakeminen olisi ollut vielä helpompaa: olisin saanu paikkani pelkillä ylioppilaskirjoitusteni arvosanoilla....
Lähihoitajakoulutukseen hakeville tehdään nykyäänkin psykologisia testejä. Niistä saa antaa lisäpisteitä hakijoille, mutta keneltäkään ei saa evätä koulutuspaikkaa niiden takia, vaikka pisteitä tulisi pyöreät 0.
"Öh" Onko siis tavoite työllistää psykologeja vai mikä noiden testien tarkoius oikeastaan sitten on? - Jollei niiden kautta ketään hakijoista nykysin (ennen kai oli tosin) saa enää evätä opiskelupaikkaa, niin..... ymmärrän hyvin miksi niitä ei myöskään ainakaan välillä ole järjestetty lainkaan.
Tiedän ettei niitä jossain vaiheessa järjestetty koska tuttavani kertoi, että ei hän sellaisiin joutunut osallistumaan. Vai eikö hän joutunut niihin siksi, että hänellä oli "jo" kouluja käyneenä hänen tai yleisemmin jo kouluja käyneiden e. takana muutakin kuin suoritettu oppivelvollisuus (Kaverini kohdalla suoritettuna oli lukio ja ylioppilastutkinto,, jonka jälkeen hän kävi kansalaisopistoa ja sen jälkeen hän on suorittanut parina viime vuonna jokusen kymmenen opintoviikkoa avoimessa yliopistossa - - - Haaveena hänellä on päästä ensi kuluvana vuonna yliopistoon tutkinto -opiskelijaksi "omalle alalleen"
Yliopisto-opiskelija
Testejä tehdään tietysti siksi, että koulutukseen pääsisi ne jotka soveltuu alalle parhaiten tai edes kelvollisesti. Useimmissa kouluissa on onneksi se tilanne, että hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja.
On kyllä sääli, että edes selvästi alalle soveltumattomia opiskelijoita ei voi karsia testitulosten perusteella pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähihoitajaksi otetaan ties mitä mielisairaita.
Mutta toisaalta saa nopeammin pätevyyden tehdä alan töitä.
Vierailija kirjoitti:
Poikani on tämän kevään abi, joka ei vielä tiedä mitä haluaa tehdä tehdä työkseen. Olen puhunut kovasti lähihoitajaopintojen puolesta, koska siinä saisi 2 vuotta lisää miettimisaikaa ja ammatin joka työllistää varmasti.
Hyvä,toivottavasti poikasi kuuntelee neuvojasi.Lähäreillä on töitä vaikka kuinka,saavat valita työnsä. Keikkaa on enemmän kuin tarpeeksi, ja jos joskus lähtee opiskelemaan jotain muuta, keikoilla saa hyvin opinnot rahoitettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä työllisyys on useimmilla tietämilläni ollut syynä tuohon koulutukseen. Lisäksi töitä saa jo opiskeluaikana ja opinnot kestää vähemmän aikaa kuin esim terveydenhoitajan. Ja amiksiahan on joka puolella eli välimatka ei tule ongelmaksi.
Halusin hammashoitajaksi, ei paljon auta sairaanhoitajan koulutus siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisella asteella opiskelijoista pidetään huolta paljon paremmin. Kolmannella asteella vedotaan hallinnolliseen korkeuseroon ja työharjoittelujen saamiseksi voi joutua lähettämään pilkesilmäisiä valokuvia ja CV-liitteitä ja silloinkaan ei välttämättä tärppää. Myös muu turha on karsittu toisella asteella vähemmäksi eli ei tarvitse larpata tutkijaa yhtä hankalilla opinnäytteillä.
Miksi? Vastaus on kunnianhimon puute sekä tyytyminen alempaan sosiaaliluokkaan ja palkkaan. Ehkä kasvaminen asumis-, työttömyys-, toimeentulotuki ym. avustusten piirissä. Pidetään tällaista normaalina, eikä ymmärretä oman panoksen merkitystä oman elintason parantamisessa. Siinä teille rehellinen vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joihin toivoisin muutosta, vaikka se ei luultavasi muuttaisi omaa eloani miksikään. Yksi tällainen muutos olisi se, että haluaisin muutoksen siihen mielikuvaan, että lähihoitaja koulutus on sellainen, että kuka tahansa voi päästä suorittamaan lähihoitaja koulutuksen, suorittaen sen vajaassa parissa vuodessa vasemmalla kädellä ja silmät ummessa...
Kyse on kuitenkin professiosta, jonka edusajista moni toimii kirjaimellisesti monen ihmisen iholla e. hyvin lähellä auttaen ja tukien, jolloin voidaan tietysti sanoa, että tällaista asiaa ei voi oikeastaan edes oppia, kenenkään tai minkään ulkopuolisen oimesta, vaan tällainen kyky tai - taito on ihmisen löydettävä itsestään. Joillakin selllainen on lunnostaan toisilla ei.
Sanottakoon tämä vielä kerran: Minua hieman harmittaa lähihoitajina toimivien väheksyntä.
Yliopisto-opiskelija
Muakin harmittaa lähihoitajien kohtaama väheksyntä, koska kyse on tärkeästä ja vastuullisesta työstä. Mielestäni olisi silti väärin sulkea silmänsä tosiasioilta: Lähihoitajakoulutukseen pääsee kuka tahansa, joka on kovalla vaivalla tai armovitosten avulla onnistunut saamaan peruskoulun päättötodistuksen. (Kyllä, väite pitää paikkaansa: Monessa oppilaitoksessa lähihoitajakoulutukseen on enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita, joten jos hakee tällaiseen paikkaan opiskelemaan, sisäänpääsy on varmaa.) Lisäksi oppilaitoksilla on paineita myöntää myös heikosti osaaville oppilaille tutkinto, koska niiden rahoitus riippuu valmistuneiden opiskelijoiden määrästä. Tämän takia osa lähihoitajista on sellaisia, joilla ei ole mitään edellytyksiä suoriutua työstään hyvin. Joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole edes halua siihen.
Oi aikoja voi tapoja. - Itse en aikanaan päässyt lähihoitaja koulutukseen. Menin sitten lukioon ja sittemmin jatkoin opiskelemaan yliopistoon, josta olen sittemmin valmistunut.
Sisäänpääsyni lähihoitaja opinnoissa jäi kiinni tuolloin käytössä olleiden psykologisten testien tuloksesta. Jälkeenpäin voin toki itsekin myöntää, että minusta saattoi varmaan kilometrien päähän nähdä, että olen väärässä paikassa hakemassa....
Tiedän myös, että kuullostan nyt todennäköisesti monen mielestä typerältä kun sanon, että minusta hetkittäin on tuntunut, että yliopistoon pyrkiminen oli paljon helpomaa: riitti, että luki ja valmistautui mahdollsiimman hyvin pääsykokeisiin.
Tuolloin oli muutama pääsykoekirja luettavaksi, joista sanottiin kyllä usein, että ne tulisi osata sitten läpikotaisin ulkoa sitten pääsykokeessa.
Niin tai näin oli helpottavaa kun kukaan ei missään vaiheessa hakua ollut kiinnostunut omasta psyykkeestäni ja arvioinut psykologisin testein olsinko ns. soveltuva alalle...
Jos olisin ollut hakijoiden joukossa viime keväänä hakeminen olisi ollut vielä helpompaa: olisin saanu paikkani pelkillä ylioppilaskirjoitusteni arvosanoilla....
Lähihoitajakoulutukseen hakeville tehdään nykyäänkin psykologisia testejä. Niistä saa antaa lisäpisteitä hakijoille, mutta keneltäkään ei saa evätä koulutuspaikkaa niiden takia, vaikka pisteitä tulisi pyöreät 0.
"Öh" Onko siis tavoite työllistää psykologeja vai mikä noiden testien tarkoius oikeastaan sitten on? - Jollei niiden kautta ketään hakijoista nykysin (ennen kai oli tosin) saa enää evätä opiskelupaikkaa, niin..... ymmärrän hyvin miksi niitä ei myöskään ainakaan välillä ole järjestetty lainkaan.
Tiedän ettei niitä jossain vaiheessa järjestetty koska tuttavani kertoi, että ei hän sellaisiin joutunut osallistumaan. Vai eikö hän joutunut niihin siksi, että hänellä oli "jo" kouluja käyneenä hänen tai yleisemmin jo kouluja käyneiden e. takana muutakin kuin suoritettu oppivelvollisuus (Kaverini kohdalla suoritettuna oli lukio ja ylioppilastutkinto,, jonka jälkeen hän kävi kansalaisopistoa ja sen jälkeen hän on suorittanut parina viime vuonna jokusen kymmenen opintoviikkoa avoimessa yliopistossa - - - Haaveena hänellä on päästä ensi kuluvana vuonna yliopistoon tutkinto -opiskelijaksi "omalle alalleen"
Yliopisto-opiskelija
Testejä tehdään tietysti siksi, että koulutukseen pääsisi ne jotka soveltuu alalle parhaiten tai edes kelvollisesti. Useimmissa kouluissa on onneksi se tilanne, että hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja.
On kyllä sääli, että edes selvästi alalle soveltumattomia opiskelijoita ei voi karsia testitulosten perusteella pois.
Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että psykologise testit on aina "vain" arvoita, eikä ainakaan omana aikanani mitenkään eriyisen syvällsiä.
Muistan esimerkiksi miten haastattelussa, joka kesi ehkä max vartin haastattelija halusi minun kertovan kotitaustani. - Kerroin rehellisesti. - Jonka jälkeen halusi vielä tarkentaa, että miten professori vanhempani suhtautuu hakuuni. - - - - Jälkeenpäin otaksuin, että häntä ei niinkään kiinnostanut se, mitä kumpikaan vanhemmistani oli hakemisestani vaan se, mien tai kuinka reagoisin..... Vaikka tuolloin haastattelu hetkellä mielessäni laukkasi, että mitä hel....tiä minun vanhempani ja kotioloni tänne kuuluu ja miksi heistä muka tulisi kertoa. - No ei tietysti varsinaisesti tarvitse. Ei kenenkään valinta voi jäädä kiinni siitä, että ei halua kertoa tai ei ainakaan sujuvasti osaa kertoa, mitä oma vanhempi on siitä mieltä, että on hakemassa ao. kouluun....
Eri
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Vastaus on kunnianhimon puute sekä tyytyminen alempaan sosiaaliluokkaan ja palkkaan. Ehkä kasvaminen asumis-, työttömyys-, toimeentulotuki ym. avustusten piirissä. Pidetään tällaista normaalina, eikä ymmärretä oman panoksen merkitystä oman elintason parantamisessa. Siinä teille rehellinen vastaus.
Ihan kuin sairaanhoitajat olisi hyvin palkattuja yläluokan edustajia, jotka elättäisi tuosta vaan isoakin perhettä ilman sosiaalitukia. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joihin toivoisin muutosta, vaikka se ei luultavasi muuttaisi omaa eloani miksikään. Yksi tällainen muutos olisi se, että haluaisin muutoksen siihen mielikuvaan, että lähihoitaja koulutus on sellainen, että kuka tahansa voi päästä suorittamaan lähihoitaja koulutuksen, suorittaen sen vajaassa parissa vuodessa vasemmalla kädellä ja silmät ummessa...
Kyse on kuitenkin professiosta, jonka edusajista moni toimii kirjaimellisesti monen ihmisen iholla e. hyvin lähellä auttaen ja tukien, jolloin voidaan tietysti sanoa, että tällaista asiaa ei voi oikeastaan edes oppia, kenenkään tai minkään ulkopuolisen oimesta, vaan tällainen kyky tai - taito on ihmisen löydettävä itsestään. Joillakin selllainen on lunnostaan toisilla ei.
Sanottakoon tämä vielä kerran: Minua hieman harmittaa lähihoitajina toimivien väheksyntä.
Yliopisto-opiskelija
Muakin harmittaa lähihoitajien kohtaama väheksyntä, koska kyse on tärkeästä ja vastuullisesta työstä. Mielestäni olisi silti väärin sulkea silmänsä tosiasioilta: Lähihoitajakoulutukseen pääsee kuka tahansa, joka on kovalla vaivalla tai armovitosten avulla onnistunut saamaan peruskoulun päättötodistuksen. (Kyllä, väite pitää paikkaansa: Monessa oppilaitoksessa lähihoitajakoulutukseen on enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita, joten jos hakee tällaiseen paikkaan opiskelemaan, sisäänpääsy on varmaa.) Lisäksi oppilaitoksilla on paineita myöntää myös heikosti osaaville oppilaille tutkinto, koska niiden rahoitus riippuu valmistuneiden opiskelijoiden määrästä. Tämän takia osa lähihoitajista on sellaisia, joilla ei ole mitään edellytyksiä suoriutua työstään hyvin. Joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole edes halua siihen.
Oi aikoja voi tapoja. - Itse en aikanaan päässyt lähihoitaja koulutukseen. Menin sitten lukioon ja sittemmin jatkoin opiskelemaan yliopistoon, josta olen sittemmin valmistunut.
Sisäänpääsyni lähihoitaja opinnoissa jäi kiinni tuolloin käytössä olleiden psykologisten testien tuloksesta. Jälkeenpäin voin toki itsekin myöntää, että minusta saattoi varmaan kilometrien päähän nähdä, että olen väärässä paikassa hakemassa....
Tiedän myös, että kuullostan nyt todennäköisesti monen mielestä typerältä kun sanon, että minusta hetkittäin on tuntunut, että yliopistoon pyrkiminen oli paljon helpomaa: riitti, että luki ja valmistautui mahdollsiimman hyvin pääsykokeisiin.
Tuolloin oli muutama pääsykoekirja luettavaksi, joista sanottiin kyllä usein, että ne tulisi osata sitten läpikotaisin ulkoa sitten pääsykokeessa.
Niin tai näin oli helpottavaa kun kukaan ei missään vaiheessa hakua ollut kiinnostunut omasta psyykkeestäni ja arvioinut psykologisin testein olsinko ns. soveltuva alalle...
Jos olisin ollut hakijoiden joukossa viime keväänä hakeminen olisi ollut vielä helpompaa: olisin saanu paikkani pelkillä ylioppilaskirjoitusteni arvosanoilla....
Lähihoitajakoulutukseen hakeville tehdään nykyäänkin psykologisia testejä. Niistä saa antaa lisäpisteitä hakijoille, mutta keneltäkään ei saa evätä koulutuspaikkaa niiden takia, vaikka pisteitä tulisi pyöreät 0.
"Öh" Onko siis tavoite työllistää psykologeja vai mikä noiden testien tarkoius oikeastaan sitten on? - Jollei niiden kautta ketään hakijoista nykysin (ennen kai oli tosin) saa enää evätä opiskelupaikkaa, niin..... ymmärrän hyvin miksi niitä ei myöskään ainakaan välillä ole järjestetty lainkaan.
Tiedän ettei niitä jossain vaiheessa järjestetty koska tuttavani kertoi, että ei hän sellaisiin joutunut osallistumaan. Vai eikö hän joutunut niihin siksi, että hänellä oli "jo" kouluja käyneenä hänen tai yleisemmin jo kouluja käyneiden e. takana muutakin kuin suoritettu oppivelvollisuus (Kaverini kohdalla suoritettuna oli lukio ja ylioppilastutkinto,, jonka jälkeen hän kävi kansalaisopistoa ja sen jälkeen hän on suorittanut parina viime vuonna jokusen kymmenen opintoviikkoa avoimessa yliopistossa - - - Haaveena hänellä on päästä ensi kuluvana vuonna yliopistoon tutkinto -opiskelijaksi "omalle alalleen"
Yliopisto-opiskelija
Testejä tehdään tietysti siksi, että koulutukseen pääsisi ne jotka soveltuu alalle parhaiten tai edes kelvollisesti. Useimmissa kouluissa on onneksi se tilanne, että hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja.
On kyllä sääli, että edes selvästi alalle soveltumattomia opiskelijoita ei voi karsia testitulosten perusteella pois.
Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että psykologise testit on aina "vain" arvoita, eikä ainakaan omana aikanani mitenkään eriyisen syvällsiä.
Muistan esimerkiksi miten haastattelussa, joka kesi ehkä max vartin haastattelija halusi minun kertovan kotitaustani. - Kerroin rehellisesti. - Jonka jälkeen halusi vielä tarkentaa, että miten professori vanhempani suhtautuu hakuuni. - - - - Jälkeenpäin otaksuin, että häntä ei niinkään kiinnostanut se, mitä kumpikaan vanhemmistani oli hakemisestani vaan se, mien tai kuinka reagoisin..... Vaikka tuolloin haastattelu hetkellä mielessäni laukkasi, että mitä hel....tiä minun vanhempani ja kotioloni tänne kuuluu ja miksi heistä muka tulisi kertoa. - No ei tietysti varsinaisesti tarvitse. Ei kenenkään valinta voi jäädä kiinni siitä, että ei halua kertoa tai ei ainakaan sujuvasti osaa kertoa, mitä oma vanhempi on siitä mieltä, että on hakemassa ao. kouluun....
Eri
Tuollaisissa testeissä jää kiinni osa niistä, jotka on täysin soveltumattomia alalle. Joku voi vaikka suuttua turhilta tuntuviin uteluihin ja ruveta huutamaan, että mitä v**un väliä sillä on mitä mun mutsi ajattelee siitä mitä mä teen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On asioita, joihin toivoisin muutosta, vaikka se ei luultavasi muuttaisi omaa eloani miksikään. Yksi tällainen muutos olisi se, että haluaisin muutoksen siihen mielikuvaan, että lähihoitaja koulutus on sellainen, että kuka tahansa voi päästä suorittamaan lähihoitaja koulutuksen, suorittaen sen vajaassa parissa vuodessa vasemmalla kädellä ja silmät ummessa...
Kyse on kuitenkin professiosta, jonka edusajista moni toimii kirjaimellisesti monen ihmisen iholla e. hyvin lähellä auttaen ja tukien, jolloin voidaan tietysti sanoa, että tällaista asiaa ei voi oikeastaan edes oppia, kenenkään tai minkään ulkopuolisen oimesta, vaan tällainen kyky tai - taito on ihmisen löydettävä itsestään. Joillakin selllainen on lunnostaan toisilla ei.
Sanottakoon tämä vielä kerran: Minua hieman harmittaa lähihoitajina toimivien väheksyntä.
Yliopisto-opiskelija
Muakin harmittaa lähihoitajien kohtaama väheksyntä, koska kyse on tärkeästä ja vastuullisesta työstä. Mielestäni olisi silti väärin sulkea silmänsä tosiasioilta: Lähihoitajakoulutukseen pääsee kuka tahansa, joka on kovalla vaivalla tai armovitosten avulla onnistunut saamaan peruskoulun päättötodistuksen. (Kyllä, väite pitää paikkaansa: Monessa oppilaitoksessa lähihoitajakoulutukseen on enemmän aloituspaikkoja kuin hakijoita, joten jos hakee tällaiseen paikkaan opiskelemaan, sisäänpääsy on varmaa.) Lisäksi oppilaitoksilla on paineita myöntää myös heikosti osaaville oppilaille tutkinto, koska niiden rahoitus riippuu valmistuneiden opiskelijoiden määrästä. Tämän takia osa lähihoitajista on sellaisia, joilla ei ole mitään edellytyksiä suoriutua työstään hyvin. Joukkoon mahtuu myös niitä, joilla ei ole edes halua siihen.
Oi aikoja voi tapoja. - Itse en aikanaan päässyt lähihoitaja koulutukseen. Menin sitten lukioon ja sittemmin jatkoin opiskelemaan yliopistoon, josta olen sittemmin valmistunut.
Sisäänpääsyni lähihoitaja opinnoissa jäi kiinni tuolloin käytössä olleiden psykologisten testien tuloksesta. Jälkeenpäin voin toki itsekin myöntää, että minusta saattoi varmaan kilometrien päähän nähdä, että olen väärässä paikassa hakemassa....
Tiedän myös, että kuullostan nyt todennäköisesti monen mielestä typerältä kun sanon, että minusta hetkittäin on tuntunut, että yliopistoon pyrkiminen oli paljon helpomaa: riitti, että luki ja valmistautui mahdollsiimman hyvin pääsykokeisiin.
Tuolloin oli muutama pääsykoekirja luettavaksi, joista sanottiin kyllä usein, että ne tulisi osata sitten läpikotaisin ulkoa sitten pääsykokeessa.
Niin tai näin oli helpottavaa kun kukaan ei missään vaiheessa hakua ollut kiinnostunut omasta psyykkeestäni ja arvioinut psykologisin testein olsinko ns. soveltuva alalle...
Jos olisin ollut hakijoiden joukossa viime keväänä hakeminen olisi ollut vielä helpompaa: olisin saanu paikkani pelkillä ylioppilaskirjoitusteni arvosanoilla....
Lähihoitajakoulutukseen hakeville tehdään nykyäänkin psykologisia testejä. Niistä saa antaa lisäpisteitä hakijoille, mutta keneltäkään ei saa evätä koulutuspaikkaa niiden takia, vaikka pisteitä tulisi pyöreät 0.
"Öh" Onko siis tavoite työllistää psykologeja vai mikä noiden testien tarkoius oikeastaan sitten on? - Jollei niiden kautta ketään hakijoista nykysin (ennen kai oli tosin) saa enää evätä opiskelupaikkaa, niin..... ymmärrän hyvin miksi niitä ei myöskään ainakaan välillä ole järjestetty lainkaan.
Tiedän ettei niitä jossain vaiheessa järjestetty koska tuttavani kertoi, että ei hän sellaisiin joutunut osallistumaan. Vai eikö hän joutunut niihin siksi, että hänellä oli "jo" kouluja käyneenä hänen tai yleisemmin jo kouluja käyneiden e. takana muutakin kuin suoritettu oppivelvollisuus (Kaverini kohdalla suoritettuna oli lukio ja ylioppilastutkinto,, jonka jälkeen hän kävi kansalaisopistoa ja sen jälkeen hän on suorittanut parina viime vuonna jokusen kymmenen opintoviikkoa avoimessa yliopistossa - - - Haaveena hänellä on päästä ensi kuluvana vuonna yliopistoon tutkinto -opiskelijaksi "omalle alalleen"
Yliopisto-opiskelija
Testejä tehdään tietysti siksi, että koulutukseen pääsisi ne jotka soveltuu alalle parhaiten tai edes kelvollisesti. Useimmissa kouluissa on onneksi se tilanne, että hakijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja.
On kyllä sääli, että edes selvästi alalle soveltumattomia opiskelijoita ei voi karsia testitulosten perusteella pois.
Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että psykologise testit on aina "vain" arvoita, eikä ainakaan omana aikanani mitenkään eriyisen syvällsiä.
Muistan esimerkiksi miten haastattelussa, joka kesi ehkä max vartin haastattelija halusi minun kertovan kotitaustani. - Kerroin rehellisesti. - Jonka jälkeen halusi vielä tarkentaa, että miten professori vanhempani suhtautuu hakuuni. - - - - Jälkeenpäin otaksuin, että häntä ei niinkään kiinnostanut se, mitä kumpikaan vanhemmistani oli hakemisestani vaan se, mien tai kuinka reagoisin..... Vaikka tuolloin haastattelu hetkellä mielessäni laukkasi, että mitä hel....tiä minun vanhempani ja kotioloni tänne kuuluu ja miksi heistä muka tulisi kertoa. - No ei tietysti varsinaisesti tarvitse. Ei kenenkään valinta voi jäädä kiinni siitä, että ei halua kertoa tai ei ainakaan sujuvasti osaa kertoa, mitä oma vanhempi on siitä mieltä, että on hakemassa ao. kouluun....
Eri
Tuollaisissa testeissä jää kiinni osa niistä, jotka on täysin soveltumattomia alalle. Joku voi vaikka suuttua turhilta tuntuviin uteluihin ja ruveta huutamaan, että mitä v**un väliä sillä on mitä mun mutsi ajattelee siitä mitä mä teen.
Ohis. - Niin. Ise sentään tajusin tuolloin ns. käyttäytyä. Mutta ehkä omasa kypsymättömyydesäni vai oliko se vain luonaine refleksi, että siä oikesti haastattelu hetkellä uskoi haastattelijan olevan kiinnosunut vanhempieni mielipiteestä, eikä ajatella, että "ahaa" nytpä tiedän miten vastaan tähän "oikein" (sofistikoituneesti ja harkitusti, jossa ilmennän oman arvontuneteeni ja kuinka samalla ilmaisen miten minulla on mutkattomat välit vanhempieni kanssa ja kuinka edessänne on äiti-Teresan kaltainen pyyteetön ja alati auttavainen ihmissielu, joka palavasti janoaa päästä opiskelemaan jotta voisi pian auttaa ja hoitaa ,... "Äsh" tai mitä sitten ikinä pitäsikin....
Minulle ei tullut mieleenkään hakea lähihoitajaksi. Halusin mahdollisuuden vaativampaan, vaihtelevampaan ja itsenäisempään työhön. Olen terveydenhoitaja (tutkintoon sisältyi sairaanhoitajan pätevyys) ja suorittanut myös työterveyshuollon lisäkoulutuksen. Olen tehnyt työurallani todella monenlaisia työtehtäviä mm. kotihoidossa, sairaanhoitajana sairaalassa, väestövastuisena terveydenhoitajana, työterveyshoitajana ja asiantuntijatehtävissä. On hienoa, kun voi hakeutua hyvinkin erilaisiin työtehtäviin. Lisäksi palkkaus esim. työterveyshuollossa ja erityisesti asiantuntijatehtävissä on ollut erinomainen.
Sairaanhoitajana on kylläkin enemmän vaihtelua työnkuvissa mutta muutaman satasen palkkaero ei naurata. Tekee samat hommat kuin lähäri ja lisäksi omat työt päälle. Lisäksi joku voi haluta kokeilla alaa ja lähärin koulutus kestää vähemmän aikaa. Terveydenhoitajista taas moni ei löydä oman alan töitä vaan tekee sairaanhoitajan hommia.
Lähihoitajakoulutukseen hakeville tehdään nykyäänkin psykologisia testejä. Niistä saa antaa lisäpisteitä hakijoille, mutta keneltäkään ei saa evätä koulutuspaikkaa niiden takia, vaikka pisteitä tulisi pyöreät 0.