Ikääntyvät, aikanaan eronneet vanhemmat: aikuisen lapsen näkökulma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen (siis ennen meitä nykyvanhempia) vanhemmilla oli ihme käsitys siitä että lasta voi ja saa hakata, pieksää, kohdella huonosti, alustaa ja häpäistä, ja silti lapsen pitää olla kiitollinen lapsuudestaan ja olla sitten auttamassa vanhempiaan vanhuksina. Siinäkin tilanteessa että vanhemmat on heittäneet lapset ulos 18 v iässä pärjäämään itsekseen ilman apua ja tukea.

Mun vanhemmat on just näitä ja nyt säksättävät marttyyreinä että on niin kiittämättömät lapset, olisi pitänyt pieksää ja hakata enemmän että olisi tulleet nöyremmiksi.

Se ei tule mieleen ollekaan että olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan pieksämättä, hakkaamatta ja alistamatta, silloin se lapsikin ehkä haluaisi pitää yhteyttä joskus.

Mutta ei, syy on ”kiittämättömien lasten” ja nyt kun heitä ei voi hakata, voi toki vielä haukkua, sättiä ja arvostella sekä tietenkin syyllistää.

Arvatkaa onko tällainen yhteydenpito kivaa? Not. Koko elämäni saanut vaan paskaa niskaan tuolta suunnalta ja lisää tulee vaikka reppu pn jo täynnä ja yli pursuaa.

Oletko miettinyt, että tekisit muutoksia, ettei enää tarvitsisi kärsiä?

Arvaa olenko yrittänyt? Noille hulluille ei voi mitään. Samaa paskaa, loppuu vasta kun ne kupsahtaa. Ei tule ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneisyyttä ei voi muuttaa. Tietysti voitte puhua vanhemmillenne tuosta katkeruudesta, ehkä he katuvat ja se helpottaa hiukan haavojanne. Tai sitten he eivät koe tehneensä mitään väärin. Lopulta voitte vaan valita pitää vanhempanne etäällä tai antaa anteeksi. Katkeruudessa roikkumiseen ei kuitenkaan kannata elämää tuhlata. Jos koette, että ette halua enää vanhempienne vanhoilla päivillä välejä korjata niin sekin on ihan okei päätös. Mutta katkeruudesta kannattaa silti päästää irti, ihan teidän itsenne ja lastenne takia.

Tuo ikäluokka ei ikinä myönnä tekemiään vääryyksiä. Ei niiden kanssa voi keskustella. Loukkaantuvat ja marttyroivat ja kaikki keskustelun aloitukset päättyy ilmiriitaan.

Anna ap olla ja etäännytä välit.

Muuten olen samaa mieltä, mutta tuo "ikäluokkaan" viittaaminen on epäasiallista. Meissä isovanhemmissa on monenlaisia, on niitä jotka ovat laiminlyöneet vanhemmuuttaan ja isovanhemmuuttaan. Paljon on kuitenkin onneksi niitä, jotka ovat lastensa tukena ja auttelevat monella tavalla esim lastensa perheitä.  Ko käyttäytyminen ei liity mihinkään "ikäluokkaan" vaan on kyse yksikertaisesti taidoista olla vanhempi ja miten tärkeänä pitää lasten ja lastenlasten hyvinvointia.

Se on justiinsa ikäluokkakysymys. Itsekkäät vain itseä ajattelevat suuret ikäluokat. Mullakin tuollaiset boomeri-luokan itsekkäät ku*ipäävanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli aikoja jolloin niitä lapsia vaan tuli vaikka ei niitä niin haluttukaan.

En ymmärrä, miten niitä lapsia tulee jos ei edes haluta? Jos ei halua lapsia silloin käyttää ehkäisyä tai pitää housut jalassa. Tietysti ymmärrän että aina ei ehkäisyä ole ollut tarjolla mutta pakkoko ne housut on ottaa pois. 

Ei naimisiin menneellä naisella ennen vanhaan ollut tuollaista vaihtoehtoa. Mies otti mikä miehelle kuului, väkisin jos ei muuten. Äidin äitini aina sitä sanoi miten pelkäsi uutta raskautta aina kun mies taas halusi, mutta ei sille mitään voinut, hakkasi ja rais lasi jos yritti vastustella. 10 lasta sai, pari vaan olisi halunnut. Mutta ei ollut ehkäisyä köyhien pirttien akoille saatavilla ja seksi vaimon aviollinen velvollisuus.

Hyvä kirjoitus, tosin pätee pääpiirteiltään myös yhdessä pysyneisiin ja asiansa huonosti hoitaneisiin vanhempiin. Isäni oli kammottava despoottinen alkoholisti, mulkuksi sanominen on vähättelyä. Äiti taas sulki silmänsä kaikelta. Kumpaankaan vanhempaan mulla ei ole tunnesuhdetta, äidin kanssa nyt soitellaan, mutta mitään oikeaa ei jaeta. Nyt sitten isä ihmettelee, kun ei tule kutsuja lasten juhliin, ja äiti ihmettelee, kun ei haluta tulla siellä mummolassa käymään. Kun sen pitäisi olla ihan itsestäänselvää, aivan sama millaista väkivaltaa ja paskaa on saanut elämässään kohdata ja teini-ikäisenä joutua omilleen niin taloudellisesti, kodin suhteen kuin ennen kaikkea henkisesti. Ehkä joskus on ylläpidetty katkerana perhesuhteita, nykyään voi onneksi valita, ettei halua vanhempia elämäänsä myrkyttämään. Teoilla on seurauksia, ja oma tavoitteeni vanhempana on hoitaa asiani niin hyvin, että lapsi kokee saaneensa hyvät lähtökohdat ja haluaa aikuisenakin vapaaehtoisesti olla kanssani tekemisissä. Ei velvollisuudentunnosta.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus, tosin pätee pääpiirteiltään myös yhdessä pysyneisiin ja asiansa huonosti hoitaneisiin vanhempiin. Isäni oli kammottava despoottinen alkoholisti, mulkuksi sanominen on vähättelyä. Äiti taas sulki silmänsä kaikelta. Kumpaankaan vanhempaan mulla ei ole tunnesuhdetta, äidin kanssa nyt soitellaan, mutta mitään oikeaa ei jaeta. Nyt sitten isä ihmettelee, kun ei tule kutsuja lasten juhliin, ja äiti ihmettelee, kun ei haluta tulla siellä mummolassa käymään. Kun sen pitäisi olla ihan itsestäänselvää, aivan sama millaista väkivaltaa ja paskaa on saanut elämässään kohdata ja teini-ikäisenä joutua omilleen niin taloudellisesti, kodin suhteen kuin ennen kaikkea henkisesti. Ehkä joskus on ylläpidetty katkerana perhesuhteita, nykyään voi onneksi valita, ettei halua vanhempia elämäänsä myrkyttämään. Teoilla on seurauksia, ja oma tavoitteeni vanhempana on hoitaa asiani niin hyvin, että lapsi kokee saaneensa hyvät lähtökohdat ja haluaa aikuisenakin vapaaehtoisesti olla kanssani tekemisissä. Ei velvollisuudentunnosta.

Juuri näin. Sanasta sanaan voisi olla oma elämäntarinani, sillä erotuksella että se despootti-isä on myös AIKUISIA lapsiaan pöllyttänyt. Olen saanut aikuisenakin useamman kerran tukkapöllyä ja luunappia ja ”remeleistä nostettu seinälle”. Se hullu ihmisperse edelleen kokee olevansa oikeutettu pakottamaan aikuiset lapset omaan tahtoonsa väkivallalla. Arvaa huvittaako tollaisia alkaa vanhuksina auttamaan. On satoja pahoinpitelyitä hampaankolossa. Voi tulla mieleen maksaa ne takaisin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneisyyttä ei voi muuttaa. Tietysti voitte puhua vanhemmillenne tuosta katkeruudesta, ehkä he katuvat ja se helpottaa hiukan haavojanne. Tai sitten he eivät koe tehneensä mitään väärin. Lopulta voitte vaan valita pitää vanhempanne etäällä tai antaa anteeksi. Katkeruudessa roikkumiseen ei kuitenkaan kannata elämää tuhlata. Jos koette, että ette halua enää vanhempienne vanhoilla päivillä välejä korjata niin sekin on ihan okei päätös. Mutta katkeruudesta kannattaa silti päästää irti, ihan teidän itsenne ja lastenne takia.

Tuo ikäluokka ei ikinä myönnä tekemiään vääryyksiä. Ei niiden kanssa voi keskustella. Loukkaantuvat ja marttyroivat ja kaikki keskustelun aloitukset päättyy ilmiriitaan.

Anna ap olla ja etäännytä välit.

Muuten olen samaa mieltä, mutta tuo "ikäluokkaan" viittaaminen on epäasiallista. Meissä isovanhemmissa on monenlaisia, on niitä jotka ovat laiminlyöneet vanhemmuuttaan ja isovanhemmuuttaan. Paljon on kuitenkin onneksi niitä, jotka ovat lastensa tukena ja auttelevat monella tavalla esim lastensa perheitä.  Ko käyttäytyminen ei liity mihinkään "ikäluokkaan" vaan on kyse yksikertaisesti taidoista olla vanhempi ja miten tärkeänä pitää lasten ja lastenlasten hyvinvointia.

Se on justiinsa ikäluokkakysymys. Itsekkäät vain itseä ajattelevat suuret ikäluokat. Mullakin tuollaiset boomeri-luokan itsekkäät ku*ipäävanhemmat.

No turhaanpa minä tuosta sinun kanssasi väännän, se on sinun kokemuksesi.

Olen itse "suuria ikäluokkia" ja väittäisin kuitenkin, että varsinkin meidän naisten yleisempi piirre tässä ikäluokassa on se, että itselle on vaikeampi suoda ja vastaanottaa mitään hyvää. 

Olen isoäiti ja autan paljon lasteni perheitä,  meillä on läheiset suhteet ja olemme paljon lastemme perheiden kanssa tekemisissä. Ennen koronaa yökyläläisiä oli monta kertaa kuukaudessa.

En golffaa, en vietä talvea Espanjassa, koska ajattelen, että paikkani on Suomessa nyt, kun voin olla avuksi lasteni perheille. Ja  kaikki ystäväni samoin, asettavat lastensa perheiden tarpeet etusijalle. Olenko jotenkin outo poikkeus. Emmekä siis ole eronneet.

Ap, en likenut koko viestiketjua. Vain mun mietteet: koko ajan korostuu, että olet edelleen lapsi ja sinulla on oikeus vaatia sitä ja tätä vanhemmiltasi. Heillä on koko ajan velkaa sinulle. Sinua pitäisi täkoko ajan tukea, heitä koskaan ei, aina on heissä jokin väärin. Te olette nyt aikuisia kaikki. Haluat, että olette tasaveroisia aikuisia. Miksi heidän pitäisi koko ajan selitellä ja hyvitellä eroaan sinulle? Oikein kyyläät heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, ehdotan samaa. Printatkaa paperille x 4, ja kirjeet postiin jokaiselle. Jääkää sitten odottamaan puheluita.

Ajatus kiehtoo, mutta jää varmaan tekemättä. syitä siihen

- meistä kumpikin on yrittänyt käydä vanhempiensa kanssa keskusteluja näistä aiheista vuosien varrella ja aikuisemmalla iällä olemme yrittäneet sitä myös yhdessä. Meillä ei ole yhdestäkään yksittäisestä keskustelusta yhdenkään vanhemman kanssa sellaista myönteistä kokemusta, joka olisi kannustanut jatkamaan oman näkökulman esille tuomista. Jokaisessa yrityksessä yhteistä on se, että jokainen näistä meidän vanhemmistamme kokee olevansa uhri, jolla ei ollut mitään vaikutusvaltaa elämänsä kulkuun tai siihen miten asiat menivät. Keskustelu päättyy aina exän syyllistämiseen.

- tämä olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. ainakin kahta vanhusta täytyy tässä kohtaa jo armahtaa iän tuoman höperyyden vuoksi.

- tällä hetkellä kaikki vanhusten ympärillä vahvistavat heidän käsitystään siitä, että aikuisten lasten kuuluu hoitaa kaikki ikäihmisten asiat ja olla jatkuvasti saatavilla, huolimatta siitä onko välit läheiset vai eivät. Mikä tahansa heidän pieni tai iso terveysvaivansa hoitaminen tuottaa keskusteluja terveysalan ammattilaisten kanssa, joissa vahvistetaan käsitystä siitä, että apu kuuluu aikuisten lasten antaa, ei kenenkään sote-ihmisen tai ostopalvelun. 

Päätin kuitenkin printata aloituksen siltä varalta, että muutan mieleni. Se varmaan on joku hetki, kun kuppi menee lopullisesti nurin.

ap

Tee se. Olkoon se ns. Viimeinen sana.

Vierailija kirjoitti:

Ap, en likenut koko viestiketjua. Vain mun mietteet: koko ajan korostuu, että olet edelleen lapsi ja sinulla on oikeus vaatia sitä ja tätä vanhemmiltasi. Heillä on koko ajan velkaa sinulle. Sinua pitäisi täkoko ajan tukea, heitä koskaan ei, aina on heissä jokin väärin. Te olette nyt aikuisia kaikki. Haluat, että olette tasaveroisia aikuisia. Miksi heidän pitäisi koko ajan selitellä ja hyvitellä eroaan sinulle? Oikein kyyläät heitä.

Et ymmärtänyt yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

” Itsenäistyä sai aikaisin ja omin voimin. Mitään rahallista tukea ei tullut.”

Sehän se nuoruuden tarkoitus taitaa olla? Oppia siihen itsenäisyyteen ja aikuisuuteen? Vanhempien vastuulla on antaa suojaa, vaatteita ja ruokaa. Jäittekö näitä vaille?

No juurikin niitä, neropatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen (siis ennen meitä nykyvanhempia) vanhemmilla oli ihme käsitys siitä että lasta voi ja saa hakata, pieksää, kohdella huonosti, alustaa ja häpäistä, ja silti lapsen pitää olla kiitollinen lapsuudestaan ja olla sitten auttamassa vanhempiaan vanhuksina. Siinäkin tilanteessa että vanhemmat on heittäneet lapset ulos 18 v iässä pärjäämään itsekseen ilman apua ja tukea.

Mun vanhemmat on just näitä ja nyt säksättävät marttyyreinä että on niin kiittämättömät lapset, olisi pitänyt pieksää ja hakata enemmän että olisi tulleet nöyremmiksi.

Se ei tule mieleen ollekaan että olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan pieksämättä, hakkaamatta ja alistamatta, silloin se lapsikin ehkä haluaisi pitää yhteyttä joskus.

Mutta ei, syy on ”kiittämättömien lasten” ja nyt kun heitä ei voi hakata, voi toki vielä haukkua, sättiä ja arvostella sekä tietenkin syyllistää.

Arvatkaa onko tällainen yhteydenpito kivaa? Not. Koko elämäni saanut vaan paskaa niskaan tuolta suunnalta ja lisää tulee vaikka reppu pn jo täynnä ja yli pursuaa.

Oletko miettinyt, että tekisit muutoksia, ettei enää tarvitsisi kärsiä?

Arvaa olenko yrittänyt? Noille hulluille ei voi mitään. Samaa paskaa, loppuu vasta kun ne kupsahtaa. Ei tule ikävä.

Millaisia muutoksia olet yrittänyt? Kuten tässä keskustelussa on tuotu ilmi, niin vanhempien kanssa ei ole pakko olla lainkaan tekemisissä. Ja jos tuotakaan tahdonilmausta ei kunnioiteta, on pakko ottaa virkavalta avuksi. Joku kertoi vanhempien olevan väkivaltaisia. Siitä tulisi tehdä rikosilmoitus. Lapsena ei siihen kyennyt, mutta aikuisena voi sen tehdä viimeinkin. Eivät omat vanhemmat ole lain yläpuolella.

Tietysti se vaatii henkistä työskentelyä, että tekee päätöksen siitä, että kaltoinkohtelu loppuu nyt. Enää vanhemmille ei tarvitse antaa valtaa, enää et ole pieni lapsi, jolla ei ole keinoja heitä vastaan. Traumatisoitunut ihminen voi nähdä itsensä hyvin pienenä ja puolustuskyvyttömänä ja tarvita ulkopuolista apua tällaisessa prosessissa, esimerkiksi psykoterapiaa. Vasta sen jälkeen kyetä murtamaan sidoksen.

Vierailija kirjoitti:

Siis köytännössä aapeen ja hänen miehensä äidit on raapineet kasaan paljon ylimääräistä rahaa lapsilleen (lukiokirjst, takuuvuokrat, autokoulut yms) , mutta aapeelle ja tämän miehelle se ei riitä. Ois pitänyt antaa enemmän ja helpommin ja iloisemmin. Ja nyt pitäisi pyytää anteeksi sitä, että ei ollut, mistä antaa.

JOTAINHAN tuossa kasvatuksessa on mennyt pieleen. Ehkä on annettu liikaa.

Joku diagnoosi sopisi tällekin p:n puhujalle. Hänellä on pakollinen tarve lytätä tuntematon ihminen kääntämällä faktat toisin päin.

Suomen lain mukaan kunnilla on velvollisuus hoitaa vanhusten asiat, omaisilla ei ole. Kunnan sote-työntekijät yrittää omia vaivojaan ja kunnan rahoja säästääkseen sysätä vastuun omaisille. Älkää suostuko tähän.

Vierailija kirjoitti:

Ap, en likenut koko viestiketjua. Vain mun mietteet: koko ajan korostuu, että olet edelleen lapsi ja sinulla on oikeus vaatia sitä ja tätä vanhemmiltasi. Heillä on koko ajan velkaa sinulle. Sinua pitäisi täkoko ajan tukea, heitä koskaan ei, aina on heissä jokin väärin. Te olette nyt aikuisia kaikki. Haluat, että olette tasaveroisia aikuisia. Miksi heidän pitäisi koko ajan selitellä ja hyvitellä eroaan sinulle? Oikein kyyläät heitä.

Vai lapsensa aikoinaan hylänneet vanhemmat ovat nyt vaatimassa huolenpitoa itselleen?

-ohis

Ap sinä ja sun mies olette todella tyhjän ruikuttajia. Varmaan kun olette samassa tilantessa niin vatvotte ja väritätte tätä vollotustarinaanne koko ajan. Kasvakaa aikuisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneisyyttä ei voi muuttaa. Tietysti voitte puhua vanhemmillenne tuosta katkeruudesta, ehkä he katuvat ja se helpottaa hiukan haavojanne. Tai sitten he eivät koe tehneensä mitään väärin. Lopulta voitte vaan valita pitää vanhempanne etäällä tai antaa anteeksi. Katkeruudessa roikkumiseen ei kuitenkaan kannata elämää tuhlata. Jos koette, että ette halua enää vanhempienne vanhoilla päivillä välejä korjata niin sekin on ihan okei päätös. Mutta katkeruudesta kannattaa silti päästää irti, ihan teidän itsenne ja lastenne takia.

Tuo ikäluokka ei ikinä myönnä tekemiään vääryyksiä. Ei niiden kanssa voi keskustella. Loukkaantuvat ja marttyroivat ja kaikki keskustelun aloitukset päättyy ilmiriitaan.

Anna ap olla ja etäännytä välit.

Muuten olen samaa mieltä, mutta tuo "ikäluokkaan" viittaaminen on epäasiallista. Meissä isovanhemmissa on monenlaisia, on niitä jotka ovat laiminlyöneet vanhemmuuttaan ja isovanhemmuuttaan. Paljon on kuitenkin onneksi niitä, jotka ovat lastensa tukena ja auttelevat monella tavalla esim lastensa perheitä.  Ko käyttäytyminen ei liity mihinkään "ikäluokkaan" vaan on kyse yksikertaisesti taidoista olla vanhempi ja miten tärkeänä pitää lasten ja lastenlasten hyvinvointia.

Se on justiinsa ikäluokkakysymys. Itsekkäät vain itseä ajattelevat suuret ikäluokat. Mullakin tuollaiset boomeri-luokan itsekkäät ku*ipäävanhemmat.

No turhaanpa minä tuosta sinun kanssasi väännän, se on sinun kokemuksesi.

Olen itse "suuria ikäluokkia" ja väittäisin kuitenkin, että varsinkin meidän naisten yleisempi piirre tässä ikäluokassa on se, että itselle on vaikeampi suoda ja vastaanottaa mitään hyvää. 

Olen isoäiti ja autan paljon lasteni perheitä,  meillä on läheiset suhteet ja olemme paljon lastemme perheiden kanssa tekemisissä. Ennen koronaa yökyläläisiä oli monta kertaa kuukaudessa.

En golffaa, en vietä talvea Espanjassa, koska ajattelen, että paikkani on Suomessa nyt, kun voin olla avuksi lasteni perheille. Ja  kaikki ystäväni samoin, asettavat lastensa perheiden tarpeet etusijalle. Olenko jotenkin outo poikkeus. Emmekä siis ole eronneet.

Olet outo poikkeus, koska autat ja olet epäitsekäs. Esim omat vanhempani, appivanhempni, monen samanikäisen tuttuni vanhemmat eivät kukaan viitsi auttaa mitenkään eivätkä välitä lapsenlapsistaan ollenkaan.

Mun lapsilla on neljä tervettä eläkeläisisovanhempaa joista yhtäkään ei ole vilaukseltakaan näkynyt viiteen vuoteen eikä edes puhelinsoittoa ole tullut. Heitä ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, ehdotan samaa. Printatkaa paperille x 4, ja kirjeet postiin jokaiselle. Jääkää sitten odottamaan puheluita.

Ajatus kiehtoo, mutta jää varmaan tekemättä. syitä siihen

- meistä kumpikin on yrittänyt käydä vanhempiensa kanssa keskusteluja näistä aiheista vuosien varrella ja aikuisemmalla iällä olemme yrittäneet sitä myös yhdessä. Meillä ei ole yhdestäkään yksittäisestä keskustelusta yhdenkään vanhemman kanssa sellaista myönteistä kokemusta, joka olisi kannustanut jatkamaan oman näkökulman esille tuomista. Jokaisessa yrityksessä yhteistä on se, että jokainen näistä meidän vanhemmistamme kokee olevansa uhri, jolla ei ollut mitään vaikutusvaltaa elämänsä kulkuun tai siihen miten asiat menivät. Keskustelu päättyy aina exän syyllistämiseen.

- tämä olisi pitänyt tehdä aikaisemmin. ainakin kahta vanhusta täytyy tässä kohtaa jo armahtaa iän tuoman höperyyden vuoksi.

- tällä hetkellä kaikki vanhusten ympärillä vahvistavat heidän käsitystään siitä, että aikuisten lasten kuuluu hoitaa kaikki ikäihmisten asiat ja olla jatkuvasti saatavilla, huolimatta siitä onko välit läheiset vai eivät. Mikä tahansa heidän pieni tai iso terveysvaivansa hoitaminen tuottaa keskusteluja terveysalan ammattilaisten kanssa, joissa vahvistetaan käsitystä siitä, että apu kuuluu aikuisten lasten antaa, ei kenenkään sote-ihmisen tai ostopalvelun. 

Päätin kuitenkin printata aloituksen siltä varalta, että muutan mieleni. Se varmaan on joku hetki, kun kuppi menee lopullisesti nurin.

ap

Kun vanhemmilla ei ole mitään sellaista terveysvaivaa (dementia), jotka estäisivät heidän omatoimisuutensa terveysasioissa, niin mielestäni asiat voi jättää heidän hoidettavakseen. Minä olen luopunut tuollaisesta ja asiat ovat sujuneet ihan hyvin sen sijaan, että terveysasioiden varjolla temppuillaan kaikenlaista ja järjestetään ylimääräistä draamaa. Terveydenhoitohenkilöstö ei saa antaa tietoja omaisille eikä soitella heille, jos ilmoitat vanhuksen itsensä hoitavan asiansa. Ja jos hän ei siihen kykene, kannattaa hänestä tehdä huoli-ilmoitus, jolloin hänen kykynsä hoitaa omia asioitaan arvioidaan. 

Olen tehnyt sellaisen päätöksen, että hän menee omalla tyylillään loppuun asti, mutta minun ei tarvitse siihen osallistua. Sitä varten hyvinvointivaltio on olemassa ja toimii. Heitä ei voi hyppyyttää ja peluuttaa kuten omaisia, vaan asiat hoituvat tai ovat hoitumatta, koska hoitoa ei ole pakko vastaanottaa. Eikä koronarokotusta. En maanittele enää ketään hoitoon enkä puutu asiaan, en kuskaa enkä soittele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, koska meillä on aivan toisin. Molempien vanhemmat eronneet ennen kuin lapset oli aikuisia, kaikilla neljällä isovanhemmalla uusi, pysyvä ihmissuhde (tai oli, äitini jäi leskeksi vuosi sitten) eikä mitään tuollaista draamaa tai soittelua. Miehen vanhemmat perustivat eron jälkeen uudet perheet, miehellä on siten "sun-ja-mun-sisaruksia", minun vanhempani eivät uusissa parisuhteissaan lisää lapsia hankkineet, joskin isän uudella vaimolla oli ennestään 2 lasta, joiden kanssa tulen toimeen ihan OK.
Mietin, onko ap:lla nyt kyse jostain sukupolvien yli ulottuvasta katkeruudesta vai mistä, kun en kykene tunnistamaan mitään tuosta kirjoituksen tunnekirjosta. Meillä on aina pystytty puhumaan asioista.

Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on vanhusten osalta rakennettu siten, että oletusarvoisesti omat lapset vastaavat vanhuksista ja näiden palveluista. Yhteiskunnan tuki on todella se viimeinen mahdollisuus ja sekin hinnoiteltu siten, että lapset varmasti ymmärtävät, että tätä ei pidä käyttää. Äidillä kävi yhdessä vaiheessa sairaanhoitana jakamassa lääkkeet dosettiin ja siitä noin 15 min käväisystä kerran viikossa piti maksaa vähän yli 180 e/kk. Ihanan kallista kunnallista palvelua!

Miksi haluat heittäytyä yksinkertaiseksi? Ehkä kirjoituksessa jokin kolahti liikaa, vaikka et halua sitä myöntää. Jos teillä on puhuttu aina kaikista asioista, niin näinhän ei asia useimmissa ehjissäkään perheissä ole. Ja "meillä on aina pystytty puhumaan asioista" on usein vielä vain yhden ihmisen näkemys asioista, ei tosiasia.

Ap:n kuviossa joku vanhemmista varmasti sanoisi samaa :)  Nimenomaan silloin, kun kaikesta ei voi puhua, on usein tuollaisia yleistyksiä millä tarkoitetaan vain sitä, että itsellä on ollut oikeus töräyttää oman mielipiteensä asioista ilmoille muista välittämättä. Kaikesta puhuminen kun voi olla niin monenlaista riippuen siitä kuka puhuu. Toki voi olla niinkin, että juuri sinun kohdallasi asioista on puhuttu ja ei ole tarvetta kieltää muiden erilaisia kokemuksia asioista - esimerkiksi juuri siitä, miten omaa näkemystä ei koskaan ole voinut kertoa vanhemmilleen eikä sitä saisi edes olla olemassa. Sellaisen tilanteen tunnistin ap:n kirjoituksesta.

Miksi tällä palstalla aina saa kaltaisesi vastauksen, jossa dissataan niitä perheitä, joissa osataan olla aikuisia, käsitellä asiat asioina ja elää elämäänsä jäämättä katkeruuteen? Ymmärätkö, minä olen se lapsi, jonka pitäisi olla ärtynyt vanhemmistaan ja näiden ratkaisuista, mutta yllättäen en olekaan. Koska meillä on todella osattu puhua ja niin on tehty suurimmassa osassa perheistä. Jostain syystä nimenomaan 80-luvulla syntynyt sukupolvi on keksinyt, että heitä on aina kohdeltu väärin ja lähes nelikymppisinä he ryhtyvät ap:n tavoin ällittelemään, että ei ole kiva tämä meidän elämä. Syyllisiä ovat omat vanhemmat muinaisine ratkaisuineen, omista valinnoista ei koskaan läydetä mitään vikaa.

Ap:n ongelma eivät ole omat vanhemmat, vaan ap itse. Hän on huomannut, että nyt ovat edessä ne viimeiset hetket, kun vanhemmilleen vielä voi sanoa pahasti ja jatkaa murrosikäisen kiukkuamista. Kun vanhemmat ovat kuolleet, ei ole enää syyllisiä pahaan oloon ja on pakko huomata, että itsehän sitä paska ja keskenkasvuinen on. Paitsi jos keksii, että seuraavana syyllisenä voivatkin olla omat lapset ja oman sisäisen tyhjyytensä voi sysätä näiden niskoille.

Mitä hemmettiä selität??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen (siis ennen meitä nykyvanhempia) vanhemmilla oli ihme käsitys siitä että lasta voi ja saa hakata, pieksää, kohdella huonosti, alustaa ja häpäistä, ja silti lapsen pitää olla kiitollinen lapsuudestaan ja olla sitten auttamassa vanhempiaan vanhuksina. Siinäkin tilanteessa että vanhemmat on heittäneet lapset ulos 18 v iässä pärjäämään itsekseen ilman apua ja tukea.

Mun vanhemmat on just näitä ja nyt säksättävät marttyyreinä että on niin kiittämättömät lapset, olisi pitänyt pieksää ja hakata enemmän että olisi tulleet nöyremmiksi.

Se ei tule mieleen ollekaan että olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan pieksämättä, hakkaamatta ja alistamatta, silloin se lapsikin ehkä haluaisi pitää yhteyttä joskus.

Mutta ei, syy on ”kiittämättömien lasten” ja nyt kun heitä ei voi hakata, voi toki vielä haukkua, sättiä ja arvostella sekä tietenkin syyllistää.

Arvatkaa onko tällainen yhteydenpito kivaa? Not. Koko elämäni saanut vaan paskaa niskaan tuolta suunnalta ja lisää tulee vaikka reppu pn jo täynnä ja yli pursuaa.

Oletko miettinyt, että tekisit muutoksia, ettei enää tarvitsisi kärsiä?

Arvaa olenko yrittänyt? Noille hulluille ei voi mitään. Samaa paskaa, loppuu vasta kun ne kupsahtaa. Ei tule ikävä.

Millaisia muutoksia olet yrittänyt? Kuten tässä keskustelussa on tuotu ilmi, niin vanhempien kanssa ei ole pakko olla lainkaan tekemisissä. Ja jos tuotakaan tahdonilmausta ei kunnioiteta, on pakko ottaa virkavalta avuksi. Joku kertoi vanhempien olevan väkivaltaisia. Siitä tulisi tehdä rikosilmoitus. Lapsena ei siihen kyennyt, mutta aikuisena voi sen tehdä viimeinkin. Eivät omat vanhemmat ole lain yläpuolella.

Tietysti se vaatii henkistä työskentelyä, että tekee päätöksen siitä, että kaltoinkohtelu loppuu nyt. Enää vanhemmille ei tarvitse antaa valtaa, enää et ole pieni lapsi, jolla ei ole keinoja heitä vastaan. Traumatisoitunut ihminen voi nähdä itsensä hyvin pienenä ja puolustuskyvyttömänä ja tarvita ulkopuolista apua tällaisessa prosessissa, esimerkiksi psykoterapiaa. Vasta sen jälkeen kyetä murtamaan sidoksen.

Et selkeesti ymmärrä millainen narsisti on vanhempana. Olen joutunut aikuisena muutaman kerran isäni pahoinpitelemäksi. Jos olisin tehnyt rikosilmon, olisi tullut k0sto. Ja paha sellainen. Haluan pitää henkeni, ja tuollaisen kanssa se on vaarassa.

Et tajua ollenkaan että se pelko ja kauhu on aina mukana, se mitä lapsuudessa koki ei loppunut lapsuuteen. Keinot on monet ja virkavalta ei vanhemman tekemää lapsen piinaamista tunnista. Poliisi ei tee mitään jos vaikka vanhempi hiipparoi aikuisen lapsen talon lähistöllä.

Sulle hyvän perheen lapsena on helppo uhota ”tekisin itse rikosilmoituksen!”. Mutta jos sulla olisi se sama väkivaltalapsuus ja alistamisen tausta, niin lähinnä kusisit housuun pelosta kuin silloin aikanaan nelivuotiaana kun sait selkääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen (siis ennen meitä nykyvanhempia) vanhemmilla oli ihme käsitys siitä että lasta voi ja saa hakata, pieksää, kohdella huonosti, alustaa ja häpäistä, ja silti lapsen pitää olla kiitollinen lapsuudestaan ja olla sitten auttamassa vanhempiaan vanhuksina. Siinäkin tilanteessa että vanhemmat on heittäneet lapset ulos 18 v iässä pärjäämään itsekseen ilman apua ja tukea.

Mun vanhemmat on just näitä ja nyt säksättävät marttyyreinä että on niin kiittämättömät lapset, olisi pitänyt pieksää ja hakata enemmän että olisi tulleet nöyremmiksi.

Se ei tule mieleen ollekaan että olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan pieksämättä, hakkaamatta ja alistamatta, silloin se lapsikin ehkä haluaisi pitää yhteyttä joskus.

Mutta ei, syy on ”kiittämättömien lasten” ja nyt kun heitä ei voi hakata, voi toki vielä haukkua, sättiä ja arvostella sekä tietenkin syyllistää.

Arvatkaa onko tällainen yhteydenpito kivaa? Not. Koko elämäni saanut vaan paskaa niskaan tuolta suunnalta ja lisää tulee vaikka reppu pn jo täynnä ja yli pursuaa.

Oletko miettinyt, että tekisit muutoksia, ettei enää tarvitsisi kärsiä?

Arvaa olenko yrittänyt? Noille hulluille ei voi mitään. Samaa paskaa, loppuu vasta kun ne kupsahtaa. Ei tule ikävä.

Millaisia muutoksia olet yrittänyt? Kuten tässä keskustelussa on tuotu ilmi, niin vanhempien kanssa ei ole pakko olla lainkaan tekemisissä. Ja jos tuotakaan tahdonilmausta ei kunnioiteta, on pakko ottaa virkavalta avuksi. Joku kertoi vanhempien olevan väkivaltaisia. Siitä tulisi tehdä rikosilmoitus. Lapsena ei siihen kyennyt, mutta aikuisena voi sen tehdä viimeinkin. Eivät omat vanhemmat ole lain yläpuolella.

Tietysti se vaatii henkistä työskentelyä, että tekee päätöksen siitä, että kaltoinkohtelu loppuu nyt. Enää vanhemmille ei tarvitse antaa valtaa, enää et ole pieni lapsi, jolla ei ole keinoja heitä vastaan. Traumatisoitunut ihminen voi nähdä itsensä hyvin pienenä ja puolustuskyvyttömänä ja tarvita ulkopuolista apua tällaisessa prosessissa, esimerkiksi psykoterapiaa. Vasta sen jälkeen kyetä murtamaan sidoksen.

Et selkeesti ymmärrä millainen narsisti on vanhempana. Olen joutunut aikuisena muutaman kerran isäni pahoinpitelemäksi. Jos olisin tehnyt rikosilmon, olisi tullut k0sto. Ja paha sellainen. Haluan pitää henkeni, ja tuollaisen kanssa se on vaarassa.

Et tajua ollenkaan että se pelko ja kauhu on aina mukana, se mitä lapsuudessa koki ei loppunut lapsuuteen. Keinot on monet ja virkavalta ei vanhemman tekemää lapsen piinaamista tunnista. Poliisi ei tee mitään jos vaikka vanhempi hiipparoi aikuisen lapsen talon lähistöllä.

Sulle hyvän perheen lapsena on helppo uhota ”tekisin itse rikosilmoituksen!”. Mutta jos sulla olisi se sama väkivaltalapsuus ja alistamisen tausta, niin lähinnä kusisit housuun pelosta kuin silloin aikanaan nelivuotiaana kun sait selkääsi.