Milloin elämä sukulaislasten/kummilasten kanssa on muuttunut tällaiseksi?

No kai ne isännät päättää mitä tehdään. Jos se ei lapselle kelpaa, niin ei se montaa kertaa ole tulossa kylään. Minusta nyt olisi outoa, jos kummi tms. suunnittelisi vievänsä lapsen jonnekin ja pyytäisi minua maksamaan. Eri asia tietysti, jos minä ehdotan, että jos vaikka veisit hoploppiin niin minä maksan. Lapset nyt narisee ihan aina ja ihan kaikesta, jos ei sitä kestä, niin ei pidä ottaa niitä kylään. Tai voi toki olla, että sinun luona vaan on niin tylsää, että se tuntuu lapsistakin vaan velvollisuudelta. Monesti lapsista on seuraa toisilleen, niin että aika kuluu paremmin, niin ehkä siksi niitä tarjotaan useampaa kerralla. Ei tarvi tylsän aikuisen kanssa tehdä jotain, mikä ei kiinnosta yhtään.

Onnittelen kummilastani hänen syntymäpäivänään tai vaihdan kuulumisia, kun on joku juttu, että kohdataan netissä tai muussa tilanteessa.

Lahjoja en anna ollenkaan aikuisille ihmisille. Tienaavat enemmän kuin minä ja toiselta kummilapselta alkoivat kiitokset unohtua murkkuiässä. Yleensä en anna kahta kertaa lahjaa ihmiselle tai laita Onnentoivotuksia tai tervehdyksiä, jos vain hiljaisuus on vastassa. Ihmisen täytyy vaivautua kiittämään on mitä mieltä tahansa lahjoista tai muusta. Vastaus ei maksa mitään ja aina voi pari sanaa vaihtaa, jos kuka tahansa lähestyy. Parempi, että sanoo vaikka ne kuuluisat suorat sanat mitä mieltä on asioista. Nekin voi sanoa suht nätisti, jos haluaa.

Ihan höpötystä koko kummihomma nykyään. Toisaalta, saanpahan lapsi edes muutaman lahjan jouluna, muilta kuin omilta vanhemmiltaan tai isovanhemmilta. Muuta järkeä tuossa ei ole.

Kerran täällä av:lla eräs henkilö kertoi, että hän oli saanut tekstarilla kutsun kummilapseltaan tämän rippijuhliin. Henkilö sitten vastasi, että hän kyllä tulee mielellään juhliin, mutta haittaako, kun hänellä ei ole varaa ostaa mitään kallista lahjaa, johon kummilapsi vastasi, että älä tule sitten ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tarinan opetus: Älä oleta, että välit olisivat läheiset, jos et ole itse viitsinyt nähdä vaivaa niiden eteen. Jos olet vuosia tai vuosikymmeniä kylvänyt sitä, että ei huvita pitää yhteyttä/on liian kiire, niin sitä myös niittää takaisin sitten myöhemmin.

Minulla on aikuinen huomattavasti nuorempi velipuoli, ja meidän välit on jääneet etäisiksi, koska meidän faija ei halunnut meidän välille tiivistä suhdetta. Viime vuonna meidän faija kysyi isoveljeltäni (eli esikoiseltaan), että kun hänestä on aika jättää, niin voisiko isoveljeni ryhtyä pikkuvelipuolemme huoltajaksi. Tähän veljeni tietenkin vastasi, että no en helv*etissä. Veljeni vaan 8hmetteli sitä kysymystö, kun eihän meidän faija edes halunnut meidän tutustuvan pikkuveljeemme aikoinaan.

Itse sanoisin suoraan miten asiat ovat. Ei ole varaa maksaa kaikkea, laittakaa rahat mukaan. Ja vierailut kestävät tietyn ajan, jonka jälkeen lapsi pitää hakea kotiinsa. Jos muut ovat röyhkeitä sano suoraan vastaan. En sosialisoi tai vieraile ihmisten kanssa, joista en pidä tai joiden tavat ärsyttävät. Joko muutosta on oltava, tai jää suhteet siihen.

Vähän tähän liittyen, mitään lahjatoiveita en enää kysele eräältä sukulaiseltani (lapsilleen siis). Kerran kysyin syntymäpäivälahjatoivetta ja ainut minkä keksi oli kallis harrastukseen liittyvä tavara - sanoi vielä, että ne hyvät ovat kyllä aika kalliita! Ja tämän pariskunnan tulot olivat aivan toiselta planeetalta omiini verrattuna. Minulle tuli olo että minulla yritetään ostattaa tuota kallista tavaraa, että ei itse tarvitsisi ostaa. Ei hän ehkä tosissaan ajatellut sitä realistisena lahjavinkkinä, mutta aika ikävältä tuntui silti...

Vierailija kirjoitti:

Kolmen päivän päästä joulusta tuli meillekin vaivalloinen kiitos lahjasta viesti. Sama syntymäpäivinä.

Eikö nykynuorisoa ole opetettu millekään tavoille vaan yltäkylläisyyteen JA kiittämättömyyteen? Itse muistin kiittää pelköstä kortistakin omassa nuoruudessa. Nykynuoret osoittavat sen, että ei ole tarvetta arvostaa menneitä sukupolvia. Kiitos kateiden sisarussuhteiden vai mistä kumpuaa?

En tiedä olenko itse superepäkohtelias, mutta minusta kolmen päivän viive kiitoksessa ei ole mikään kauhea asia. Jouluna vietetään aikaa perheen kanssa, ei näprätä puhelinta. Olen tosi huono kommunikoimaan viestitse enkä tykkää ajatuksesta, että koko ajan pitäisi olla tavoitettavissa ja vastata viesteihin tunnin sisällä tai vaikuttaa röyhkeältä. Jos tapanina lähettää kiitoksen joululahjasta, niin en itse osaisi pitää tätä kiittämättömyytenä, tuskin ajattelisin asiaa sen kummemmin. Syntymäpäivä ehkä eri juttu, mutta silloinkin nuorella voi olla omia menoja kavereiden kanssa eikä välttämättä muista heti kiittää kummia. En kokisi tätäkään epäkohteliaana ja saattaisin itse olla se, joka lähettää kiitosviestin muutaman päivän päästä. Toivottavasti en ole pahoittanut kenenkään mieltä tällaisella. Joskus hävettää, kun johonkin viestiin reagoimisessa kestää pitkään, mutta omat ystäväni kyllä ymmärtävät eivätkä itsekään vastaa välttämättä heti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmen päivän päästä joulusta tuli meillekin vaivalloinen kiitos lahjasta viesti. Sama syntymäpäivinä.

Eikö nykynuorisoa ole opetettu millekään tavoille vaan yltäkylläisyyteen JA kiittämättömyyteen? Itse muistin kiittää pelköstä kortistakin omassa nuoruudessa. Nykynuoret osoittavat sen, että ei ole tarvetta arvostaa menneitä sukupolvia. Kiitos kateiden sisarussuhteiden vai mistä kumpuaa?

En tiedä olenko itse superepäkohtelias, mutta minusta kolmen päivän viive kiitoksessa ei ole mikään kauhea asia. Jouluna vietetään aikaa perheen kanssa, ei näprätä puhelinta. Olen tosi huono kommunikoimaan viestitse enkä tykkää ajatuksesta, että koko ajan pitäisi olla tavoitettavissa ja vastata viesteihin tunnin sisällä tai vaikuttaa röyhkeältä. Jos tapanina lähettää kiitoksen joululahjasta, niin en itse osaisi pitää tätä kiittämättömyytenä, tuskin ajattelisin asiaa sen kummemmin. Syntymäpäivä ehkä eri juttu, mutta silloinkin nuorella voi olla omia menoja kavereiden kanssa eikä välttämättä muista heti kiittää kummia. En kokisi tätäkään epäkohteliaana ja saattaisin itse olla se, joka lähettää kiitosviestin muutaman päivän päästä. Toivottavasti en ole pahoittanut kenenkään mieltä tällaisella. Joskus hävettää, kun johonkin viestiin reagoimisessa kestää pitkään, mutta omat ystäväni kyllä ymmärtävät eivätkä itsekään vastaa välttämättä heti. 

Tämähän se on nykyajan oletus, että olet koko ajan tavoitettavissa ja vastaamassa viesteihin minuutin sisällä. En minä ainakaan kummina odota että esimerkiksi nyt silloin jouluaattona kummilapset lähettää kiitosviestejä. Ihan sama vaikka viesti tulisi vasta viikon päästä. En tiedä ketä nämä tällaiset mielensäpahoittajakummit oikein on. Eikö ole omaa elämää ollenkaan, jos jouluaattokin menee kytätessä tuleeko lahjoista kiitosta vai ei. Itse en ajattele koko asiaa ja sitten jos viesti tai soitto joskus tulee, niin se tietenkin ilahduttaa.

Olisko noissa ylikalliissa lahjatoiveissa joskus kyse myös tästä:

Omalla kohdallani kalliita lahjatoiveita esittävät sukulaiset ovat itse hyvin varakkaita. Perheen nainen on miestä nuorempi ja nainen ei ole koskaan elänyt edes nuorena aikuisena aikaa, jolloin rahaa ei olisi ollut (mies maksoi kaiken opiskeluaikanaan). Eivät siis ymmärrä, että toisille lahjapyyntö saattaisi olla kallis tai lohkaista ison osan kuukausibudjetista, kun heidän lompakossaan se ei tunnu samalla tavalla?

Osaa myös lapset nirsoilla mitä kummallisimmissa asioissa. Itseäni ärsyttää, kun useamman sinkkuvuoden jälkeen aloin seurustella ja nykyisin mies on jo aviopuoliso. 7 v kummityttö haluaisi, että tulisin käymään heillä yksin, jotta saisi ”omia” minut vierailun ajaksi. Jos mieheni tulee mukaan, ei suostu juttelemaan miehen kanssa juurikaan, ei halua miestä mukaan leikkeihin tai peleihin. Mieheni on siis lapsirakas ja mukava tyyppi. Jopa perheen äiti kysyy, koska voisin tulla käymään eikä niin, että koska me pääsisimme käymään. Sen verran jääräpäinen olen, että olemme miehen kanssa pakettiratkaisu. Joko tulemme kylään yhdessä tai emme ollenkaan. Vastaankin aina noihin kummitytön äidin viesteihin, että me voimme tulla käymään.

Kukaan ei tässäkään ketjussa myönnä olevansa se vanhempi, joka odottaa Isla-Oliverin kummin hoitavan nää yökyläilyt hoplopit ja muut ilmaiseksi. Silti tällaisia vanhempia on ihan valtavasti.

Silloin, kun vanhemmuutta ja lasten kasvatusta alettiin suorittamaan. Ei riitä arkiset asiat, kun pitää olla kaikessa sitä parasta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä on muutenkin tullut lahjojen suhteen todella nirsoja ja kiittämättömiä.

"En mä halunnut just tuota, kun halusin erivärisen."

"Minulle ei sitten saa hankkia mitään, mitä en ole itse erityisesti pyytänyt."

"En halua mitään jonkun neulomia villasukkia, kun ne eivät sovi tyyliini."

Joo, enköhän itsekin ole saanut vuosien varrella jonkun lahjan, joka ei ole ollut 100% omaa tyyliäni, mutta silti olen arvostanut kaunista ajatusta ja sitä, että lahjan saaja on ajatellut minua. Nykyisin lahjat on kuin jotain tilaustavaraa, jonka saa valita itse ja yllätyslahjat ovat liki poikkeuksetta pettymyksiä.

Minä en halua keneltäkään mitään lahjoja. Maailma hukkuu roinaan. Kotinikin meinasi hukkua roinaan, mutta nyt kaapit kumisevat tyhjyyttään ja niin on hyvä. Ottaa päästä joka kerta, jos joku tuo mulle lahjan, joka ei ole "häviävä" (syötävä/juotava/kuihtuva ja kompostiin kelpaava), vaan sellainen, josta pitää esittää olevansa mielissään, ja jota pitäisi säilöä kaapissa - tai antajan mielestä asettaa paraatipaikalle näytille. Inhoan lahjoja. Tyylini on modernin skandinaavinen ja yksinkertainen, joten miksi käyttäisin jotain hassunhauskaa t-paitaa tai kirkuvanvärikkäitä villasukkia? Niistä tulee inhottava olo. Perusharmaat villasukat ookoo, mutta jos kaikki kyläilijät tuovat sellaiset, niitä on nopeasti sata paria. En halua lahjoja, kiitos, ja pidän epäkohteliaana sitä, että niitä tuodaan vaikka olen kertonut, etten halua mitään.

Nostan vanhaa ketjua. Sain ketjusta vertaistukea kysyä kummilasten vanhemmilta kuka maksaa heidän ehdottamien kesämenojen liput.

Oman lapsen kummille maksan lapseni lippukulut ym aina ja kummi haluaa tarjota usein ruoat. Kaikista raha-asioista tulisi aina voida keskustella etukäteen, mutta jotenkin se ei ole kaikille helppoa.   

Onneksi minulla ei ole kummilapsia. Onneksi myös lapsellanikaan ei ole kummitätejä tai -setiä.

t. Helpottunut