Milloin elämä sukulaislasten/kummilasten kanssa on muuttunut tällaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla tällaista: Sinua pyydetään kylään lapsiperheen luokse, mutta lapsiperhe ei ikinä tule sinun luoksesi kylään? Eivät siis tule, vaikka kutsuisit vierailulle ja olisit esittänyt kutsun monta kertaa?

Omalla kohdalla on tällainen ongelma. Olen siis esittänyt kutsun koko perheelle ja sen lisäksi vielä erikseen sanonut, että 8 v sukulaislapsi voi tulla luokseni, jos vanhemmat tuovat. Sukulaisperhe ei ole käynyt luonani kylässä 7 vuoteen (7 vuotta sitten kävivät, kun haluaisivat mun katsovan heidän vuosikastaan pari tuntia, jotta muu perhe pääsi teatteriin). Olen välissä muuttanut 4 kertaa, koskaan eivät ole tulleet käymään. Vaikka kuinka kutsuisin, niin ei tulla. Kotini on siis ihan tavallinen, ei mikään murju. Perheen 8 v lapsi välillä kysyy, voiko hän tulla käymään luonani. Ihan suoraan olen vanhempiensa kuullen sanonut, että voi tulla sitten kun vanhempansa tuovat ja hakevat hänet luokseni. Eipä ole sitä päivää tullut. :D

Juuri tällaistahan se on :D Siihen olen rajan vetänyt, että en ala toimimaan kuskina, viemään tuomaan ja hakemaan, kuin hätätilassa. Hätätiloja on muutamia ollut tässi yli 10v kummiuden aikana, ja se on ihan ok, tottakai autan jos tarvitaan. Mutta että saisi sen kummilapsen(kyllä, minä alan mielelläni ilmaiseksi hoitajaksi!!) kylään, vaikka ihan yöksikin, tai vaikka viikonlopuksi, niin ei onnistu, koska lasta pitäisi kuskata muutamia kilometrejä, aivan käsittämätöntä! Sisarukseni lapsia en näe juuri koskaan myöskään, kun matka ei ole samanmittainen molempiin suuntiin, vaan heille on meiltä n. 7km matkaa, ja heiltä meille valovuosi, ainakin siitä päätellen etteivät ole käyneet lasten kanssa meillä kuin kerran, ja olemme asuneet mieheni kanssa tässä talossa 6vuotta. Nuorin ei ole käynyt ollenkaan. On minullakin nyt herran tähden omaa elämää niin etten kerkeä joka viikko käymään siellä päin, varsinkin kun kyläilyn sopiminen on heidän puoleltaan niiiiin hankalaa.

Se kenen penskaa hoidetaan ilmaiseksi, se kuskaa, piste.

Tästä kuskauskeskustelusta ja siihen liittyvästä "perheissä on niin kova kiire" tulee aina niin puistattava olo. Järkyttävää elämää, että on niin kiire ettei ehdi edes viedä lasta hoitoon, vaan se pitää tulla hakemaan kotoota asti hoitoon, vaikka kyseessä on ilmainen hoitaja. Lapset ovat ihan kivoja, mutta moni vanhempi on niin hysteerinen/maaninen kaiken työ-harrastus-rumban keskellä, että se itsessään antaa lapsiperhe-elämästä hyvin luotaantyötävänä fiiliksen. Missä rauhallinen yhdessäolo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat kummini olivat niin huonoja siinä hommassa, että huono maku jäänyt koko asiasta. En käsitä mikä koko kummiuden funktio edes on, kumpaankaan suuntaan!

"Kummin tehtävät

Kummi

- toimii kastetilaisuuden todistajana. Jos vähintään kaksi kummeista ei ole ristiäisissä mukana, tarvitaan vähintään yksi tai kaksi henkilöä todistamaan kastetoimitusta.

- on kummilapsensa aikuinen ystävä

huolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa. Hän voi esimerkiksi osallistua kummilapsen kanssa seurakunnan toimintaan, viedä messuun tai vaikkapa pyhäkouluun. Lapsen puolesta rukoileminen on myös kummin etuoikeutettu tehtävä." www.evl.fi

Aika moni ei kuulu kirkkoon, vaan on epävirallisesti kummi tai kirkkoon kuuluvistakin vaan murto-osa ajattelee pestiä jotenkin kristillisenä kasvattajana. Ja tässä ketjussa puhutaan kummien lisäks esim. Vanhempien sisaruksista eli ei pelkistä kummeista.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on tällaista suuntausta. Puolison sukulaisissa on paljon vauvaperheitä. Olen huomannut heidän valikoivan monta kummia (esim 6 hlöä) Onko sellainen yleistä? Ja varakkuuden perusteella. Onneksi ei edes tarvitse esittää köyhää.

Tää on aika tavallista, että halutaan monta kummia. Me halutaan lapselle monta kummia, mutta ei lahjojen takia eikä siksi, että joku olisi varakas. Meillä on molemmilla pienet suvut, eikä lapsella/lapsilla tule olemaan serkkuja eikä tätejä tai setiä. Halutaan, että kummit olisi lapsen elämässä turvallisia aikuisia ja läsnä edes silloin tällöin. Ei siis kaivata lahjoja, vaan sitä että nähdään ja tehdään yhdessä jotain porukalla (niin kuin on tehty ennen lapsiakin). Eikä siis niin, että kummeilta vaaditaan jotain, vaan nähdään sen verran kuin voidaan.

te ketkä kyselette, miksi ostetaan lahjoja esimerkiksi sisarusten lapsille. aika usein se sisaruksen lapsi on samalla sun kummilapsi (virallinen tai epävirallinen, jos et kuulu kirkkoon). nykyisin suvut on niin pieniä, että ainoana tätinä/setänä sinun oletetaan ostavan lahja (lapsen vanhemmat ja isovanhemmat eli omat vanhempasi odottavat). helppoa oli ennen kun suvut oli isompia. ei meillä huomannut sitä, jos joku vanhempien neljästä sisaruksesta jätti lahjan ostamatta, kun niitä lahjoja oli muutenkin.

Meillä tää tarina on edennyt jo pitkälle, kun itse olen 30 v ja suvun nuorimmat eli serkkuni ovat nyt n.20-30 v. Heidän vanhempansa eli omat tätini/kummitätini jaksavat jauhaa harvoin nähdessämme "kuinka olisi niin mukava, jos te serkut olisitte vähän läheisempiä nyt aikuisena ja sitten vastaisuudessa, kun meistä aika jättää". Jaa, miksikö ei olla läheisiä? 

Nämä ovat tätini/kummitätini eivät juuri vaivautuneet pitämään yhteyttä minuun, kun olin varhaisteini tai vanhempi. Eivät viitsineet kyläillä eivätkä kutsua kylään. Aina kiitin, jos joskus jotain lähettivät synttäreiksi tai jouluksi. Koskaan ei tullut viestiä takaisin, kun itse laitoin noille perheille kirjeitä, viestejä ja joulukortteja vielä aikuisena omillaan asuessakin. Serkut eivät tulleet meille kylään, vaan me kyläiltiin serkkujen luona heidän ollessa ihan pieniä. Kun muutimme veljeni kanssa omilleen, jäi kyläilykin noiden serkkujen perheiden luo. Koskaan ei kutsuttu kylään eikä tultu käymään meillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme tainneet nähdä vain hautajaisissa ja muissa pakollisissa menoissa. En tiedä serkuistani käytännössä mitään.

Tarinan opetus: Älä oleta, että välit olisivat läheiset, jos et ole itse viitsinyt nähdä vaivaa niiden eteen. Jos olet vuosia tai vuosikymmeniä kylvänyt sitä, että ei huvita pitää yhteyttä/on liian kiire, niin sitä myös niittää takaisin sitten myöhemmin.

Sellainen ettei anneta lapsen ottaa kontaktia ulkopuolisiin on myös tehokas eristäjä. Esim jos kysyt lapselta keskustelun vuoksi jotain, vaikka millaista on koulussa, niin äiti kiirehtii vastaamaan.

Hän viestii lapselle ettei lapsi osaa käyttäytyä tai keskustella, ja itse siinä turhautuu kun olisi halunnut kommunikoida lapsen kanssa, se itse asia ei ollut niin oleellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat kummini olivat niin huonoja siinä hommassa, että huono maku jäänyt koko asiasta. En käsitä mikä koko kummiuden funktio edes on, kumpaankaan suuntaan!

"Kummin tehtävät

Kummi

- toimii kastetilaisuuden todistajana. Jos vähintään kaksi kummeista ei ole ristiäisissä mukana, tarvitaan vähintään yksi tai kaksi henkilöä todistamaan kastetoimitusta.

- on kummilapsensa aikuinen ystävä

huolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa. Hän voi esimerkiksi osallistua kummilapsen kanssa seurakunnan toimintaan, viedä messuun tai vaikkapa pyhäkouluun. Lapsen puolesta rukoileminen on myös kummin etuoikeutettu tehtävä." www.evl.fi

Aika moni ei kuulu kirkkoon, vaan on epävirallisesti kummi tai kirkkoon kuuluvistakin vaan murto-osa ajattelee pestiä jotenkin kristillisenä kasvattajana. Ja tässä ketjussa puhutaan kummien lisäks esim. Vanhempien sisaruksista eli ei pelkistä kummeista.

Joojoo.

Vierailija kirjoitti:

Itse lopetin lahjojen antamisen kummilapselle kun täytti 15 sillä en voinut omilla aikuisopiskelijan varoillani antaa hänelle 100 euroa joka joulu ja merkkipäivä. Se on jo kuun ruokarahani.

Jo muutamaa vuotta tätä aiemmin kun lapsi oli 12, olin läsnä kun availi (vielä tosi herttaisilta) isovanhemmiltaan tulleita kortteja joissa rahalahjat. Avasi kuoren, ei katsonut korttia vaan viskasi sen lattialle ja käsi kähmi kirjekuoresta rahaa. 100e oli "ok" mutta mummunsa antamasta 50e setelistä sai raivarit ja kirosi summan vähyyttä. Ja oli pahalla tuulella seuraavat tunnit.

Muistan vieläkin sen korttien lattialle viskaamisen ja rahan kahmimisen kuorista... Olin vaan niin tyrmistynyt.

Ja tilanne meni siihen että äitinsä suuttui minulle verisesti kun lopetin lapsen lahjomisen.

Lapsille ei pitäisi antaa isoja summia, 20 e on sopiva. 50 e ja enemmän on jo liikaa koska se ylittää tavallaan lapsen budjetin täysin. Se on epärealistinen summa lapselle, joka voi ehkä omin toimin saada pikku hommista 5 e, säästäen muutaman kympin. Tuollainen että isoja seteleitä vain tulee, mitätöi lapsen omat ponnistukset täysin.

Eri asia on jos on jotain, mitä todella tarvitsee tai toivoo, siihen voi antaa isomminkin rahaa.

Pidän kyllä jotenkin vähän omituisena tätä nykyajan tapaa lähetellä lahjapaketteja postissa. Kun itse olin lapsi 90-luvulla, lahjoja annettiin pääsääntöisesti vain silloin jos tultiin syntymäpäiville tai muihin juhliin paikan päälle. Isovanhemmat saattoivat lähetellä pieniä seteleitä kirjekuorissa mutta ei ikinä mitään isompia paketteja. Jos lahjan lähettää postitse, niin ei lapsi välttämättä edes tiedä tai muista keneltä on sen saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä myös ihmettelen sitä, miten yksipuolista noista muistamisista on tullut. Olen siis itse parin lapsen kummi. Kummina saan hyvällä lykyllä muistamisina koulukuvan tai muun valokuvan postissa. Itse vien vuoden aikana tuliaiset kylään mennessä, synttärilahjan ja joululahjan.

Olisi kiva, jos joskus muistettaisiin toiseenkin suuntaan. Ei tarvitse olla mitään isoa, kunhan vaan jäisi olo, että arvostettaisiin. Ihan joku suklaarasia/kummilapsen tekemä kynttilä jouluna riittäisi.

tää kyllä näkyy muissakin ihmissuhteissa. mä muistan kaukana asuvia ystäviä synttärikorteilla, joulukorteilla tms. jos nähdään noiden juhlien aikaan, niin annan jonkun pienen lahjan. mua taas ei muisteta takaisin. oon kieltämättä miettinyt, miksi edes muistan toisten merkkipäivät tai muistan jouluna, kun samoin ei vaivauduta tekemään mulle.

Ja sitten naureskellaan, että niin Liisa vaan lähettelee niitä kortteja [vaikka me ei lähetetä sille]. Taitaa olla yksinäinen.

No, Liisankin kannattaa joko lopettaa, tai sitten ehkä hän vaan tykkää korttien lähettämisestä ja jatkaa kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Olen ostanut kummipojalle useita lahjoja eri tilanteissa ja lähettänyt ne hänelle. Ikinä ei ole tullut edes viestiä kiitoksena. Enää en laita lahjoja. Kiva poika, mutta ei kai ole tarkoitus olla yksipuolinen lahja-automaatti? Vanhempiensa kanssa olen ihan hyvissä väleissä.

Laittakaa viesti lapselle tai vaikka kirjoitatte korttiin, että jos saan kiitoksen tästä lahjasta, annan sinulle ensi vuonnakin lahjan.

Rautalangasta vääntäen.

Mitä pahaa on olla ”kiitoksen kipeä”, eikö ole hyvä asia toivoa vastavuoroisuutta ihmissuhteissa? Kummin tehtävä sitäpaitsi on opastaa lasta elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun suosikki on nää superkiireiset perheet, joiden kanssa tilanne menee näin:

-Anna: Moi Laura! Koska voisit tulla käymään meillä? Islalla on kova ikävä ja haluaisi nähdä.

-Laura: Moi! Sopiiko ens viikon lauantai? Olisin siellä yhdeltä ja bussi takaisin lähtis illalla seitsemältä (Laura asuu reilun tunnin matkan päässä, joten kylään ei kannata lähteä ihan kahdeksi tunniksi ja matkat vievät aikaa)

-Anna: Joo, sopii toki, tervetuloa!

Sitten kun Laura menee sovittuna aikana paikan päälle, onkin perheellä sovittu kaikkea muutakin menoa samaan syssyyn. Perheen teini, Olivia, on lähtenyt kaverin luokse eikä ole kotona. Isä-Mikko on viemässä Väinöä kaverisynttäreille ja jääkiekkomatsiin, tulevat joskus myöhään illalla kotiin. Anna on Islan kanssa kotona, mutta Lauran saapuessa paikalle Anna ehdottaa, että Laura jäisi Islan kanssa katsomaan elokuvaa olkkariin ja Anna lähtisi etsimään kaupasta uutta talvitakkia itselleen. Parin tunnin kuluttua Anna saapuu takaisin ja muistaa, että naapurin Elli oli kutsunut Islan ja Annan käymään. Elli ja Isla näkevät lähes päivittäin muutenkin. Isla ja Anna lähtee reilusti ennen seitsemää käymään naapurissa ja Laura miettii, miten kuluttaa aikaa ennen bussin lähtöä.

Tällaista meno tuntuu monissa tutuissa lapsiperheissä olevan. Ymmärrän, että teinejä ei välttämättä kiinnosta olla kotona, mutta entä ne perheen aikuiset? Tarvitseeko tuo päivä tunkea täyteen tekemistä tai voiko ihan suoraan sanoa, että joku muu päivä sopisi paremmin? Itsestä on myös ihan käsittämätöntä, että jos on vieraita kylässä, niin lähdetään itse johonkin kolmanteen paikkaan kylään. Ainakin omassa lapsuudessani ja nuoruudessani skipattiin tuollaiset päällekkäiset kutsut.

meillä oli ysärillä tapana, että vieraiden tullessa oltiin kaikki kotona vastaanottamassa vieraita. käytiin tervehtimässä ja esittäytymässä, jos ei tunnettu ennestään. nuoret menivät sitten huoneisiinsa, mutta juteltiin vieraille kahvipöydässä tai jos tulivat juttelemaan. tää ei taida enää olla normaalia käytöstä?

Ei, ei ole enää nykypäivän käytöstä. Jos haluat käydä tervehtimässä muita kotona olevia esim. ystäväsi puolisoa tai kummilapsesi sisarusta, käyt koputtelemassa huoneiden ovilla tai heiluttamassa kättä sohvalla kännykkäänsä selaavan tyypin edessä - ne reagoivat ja saattavat murahtaa jotain vastaukseksi. Jos kahvit keitetään, niin saattavat käydä hakemassa herkkuja sanaakaan sanomatta.  Ja kyllä, ihan on kyse ns. hyvistä perheistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun suosikki on nää superkiireiset perheet, joiden kanssa tilanne menee näin:

-Anna: Moi Laura! Koska voisit tulla käymään meillä? Islalla on kova ikävä ja haluaisi nähdä.

-Laura: Moi! Sopiiko ens viikon lauantai? Olisin siellä yhdeltä ja bussi takaisin lähtis illalla seitsemältä (Laura asuu reilun tunnin matkan päässä, joten kylään ei kannata lähteä ihan kahdeksi tunniksi ja matkat vievät aikaa)

-Anna: Joo, sopii toki, tervetuloa!

Sitten kun Laura menee sovittuna aikana paikan päälle, onkin perheellä sovittu kaikkea muutakin menoa samaan syssyyn. Perheen teini, Olivia, on lähtenyt kaverin luokse eikä ole kotona. Isä-Mikko on viemässä Väinöä kaverisynttäreille ja jääkiekkomatsiin, tulevat joskus myöhään illalla kotiin. Anna on Islan kanssa kotona, mutta Lauran saapuessa paikalle Anna ehdottaa, että Laura jäisi Islan kanssa katsomaan elokuvaa olkkariin ja Anna lähtisi etsimään kaupasta uutta talvitakkia itselleen. Parin tunnin kuluttua Anna saapuu takaisin ja muistaa, että naapurin Elli oli kutsunut Islan ja Annan käymään. Elli ja Isla näkevät lähes päivittäin muutenkin. Isla ja Anna lähtee reilusti ennen seitsemää käymään naapurissa ja Laura miettii, miten kuluttaa aikaa ennen bussin lähtöä.

Tällaista meno tuntuu monissa tutuissa lapsiperheissä olevan. Ymmärrän, että teinejä ei välttämättä kiinnosta olla kotona, mutta entä ne perheen aikuiset? Tarvitseeko tuo päivä tunkea täyteen tekemistä tai voiko ihan suoraan sanoa, että joku muu päivä sopisi paremmin? Itsestä on myös ihan käsittämätöntä, että jos on vieraita kylässä, niin lähdetään itse johonkin kolmanteen paikkaan kylään. Ainakin omassa lapsuudessani ja nuoruudessani skipattiin tuollaiset päällekkäiset kutsut.

meillä oli ysärillä tapana, että vieraiden tullessa oltiin kaikki kotona vastaanottamassa vieraita. käytiin tervehtimässä ja esittäytymässä, jos ei tunnettu ennestään. nuoret menivät sitten huoneisiinsa, mutta juteltiin vieraille kahvipöydässä tai jos tulivat juttelemaan. tää ei taida enää olla normaalia käytöstä?

Ei, ei ole enää nykypäivän käytöstä. Jos haluat käydä tervehtimässä muita kotona olevia esim. ystäväsi puolisoa tai kummilapsesi sisarusta, käyt koputtelemassa huoneiden ovilla tai heiluttamassa kättä sohvalla kännykkäänsä selaavan tyypin edessä - ne reagoivat ja saattavat murahtaa jotain vastaukseksi. Jos kahvit keitetään, niin saattavat käydä hakemassa herkkuja sanaakaan sanomatta.  Ja kyllä, ihan on kyse ns. hyvistä perheistä. 

Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun suosikki on nää superkiireiset perheet, joiden kanssa tilanne menee näin:

-Anna: Moi Laura! Koska voisit tulla käymään meillä? Islalla on kova ikävä ja haluaisi nähdä.

-Laura: Moi! Sopiiko ens viikon lauantai? Olisin siellä yhdeltä ja bussi takaisin lähtis illalla seitsemältä (Laura asuu reilun tunnin matkan päässä, joten kylään ei kannata lähteä ihan kahdeksi tunniksi ja matkat vievät aikaa)

-Anna: Joo, sopii toki, tervetuloa!

Sitten kun Laura menee sovittuna aikana paikan päälle, onkin perheellä sovittu kaikkea muutakin menoa samaan syssyyn. Perheen teini, Olivia, on lähtenyt kaverin luokse eikä ole kotona. Isä-Mikko on viemässä Väinöä kaverisynttäreille ja jääkiekkomatsiin, tulevat joskus myöhään illalla kotiin. Anna on Islan kanssa kotona, mutta Lauran saapuessa paikalle Anna ehdottaa, että Laura jäisi Islan kanssa katsomaan elokuvaa olkkariin ja Anna lähtisi etsimään kaupasta uutta talvitakkia itselleen. Parin tunnin kuluttua Anna saapuu takaisin ja muistaa, että naapurin Elli oli kutsunut Islan ja Annan käymään. Elli ja Isla näkevät lähes päivittäin muutenkin. Isla ja Anna lähtee reilusti ennen seitsemää käymään naapurissa ja Laura miettii, miten kuluttaa aikaa ennen bussin lähtöä.

Tällaista meno tuntuu monissa tutuissa lapsiperheissä olevan. Ymmärrän, että teinejä ei välttämättä kiinnosta olla kotona, mutta entä ne perheen aikuiset? Tarvitseeko tuo päivä tunkea täyteen tekemistä tai voiko ihan suoraan sanoa, että joku muu päivä sopisi paremmin? Itsestä on myös ihan käsittämätöntä, että jos on vieraita kylässä, niin lähdetään itse johonkin kolmanteen paikkaan kylään. Ainakin omassa lapsuudessani ja nuoruudessani skipattiin tuollaiset päällekkäiset kutsut.

meillä oli ysärillä tapana, että vieraiden tullessa oltiin kaikki kotona vastaanottamassa vieraita. käytiin tervehtimässä ja esittäytymässä, jos ei tunnettu ennestään. nuoret menivät sitten huoneisiinsa, mutta juteltiin vieraille kahvipöydässä tai jos tulivat juttelemaan. tää ei taida enää olla normaalia käytöstä?

Ei, ei ole enää nykypäivän käytöstä. Jos haluat käydä tervehtimässä muita kotona olevia esim. ystäväsi puolisoa tai kummilapsesi sisarusta, käyt koputtelemassa huoneiden ovilla tai heiluttamassa kättä sohvalla kännykkäänsä selaavan tyypin edessä - ne reagoivat ja saattavat murahtaa jotain vastaukseksi. Jos kahvit keitetään, niin saattavat käydä hakemassa herkkuja sanaakaan sanomatta.  Ja kyllä, ihan on kyse ns. hyvistä perheistä. 

Kävin kylässä hieman itseäni vanhemman kollegan luona, jolla oli kolme teiniä (joista kaksi oli kotona). Kun menin käymään, niin kyllä äitinsä pyysi teinejään nopeasti huikkaamaan moikat. Pahoitteli, kun teinit palasivat takaisin huoneisiinsa, mutta sanoin, että ihan samanlainen olin itsekin aikoinaan. Tuli kuitenkin hyvä mieli. Samoin kahvitellessa toinen teineistä tuli itsekin syömään piirakkaa, niin saatiin siinä vaihdettua muutama sana. Hyvin kasvatettuja lapsia, arvostan.

Muistan omat kummini ystävällisinä ja vakaina perheystävinä. Kun olin tenava niin toivat kyllä jonkun pienen lahjan kun vaikkapa kesällä kävivät, asuivat kaukana. Tapasimme kutakuinkin vuosittain, nyt on jo aika jättänyt sekä omista vanhemmistani että kummeistani. Tavara tai lahjat ei todellakaan ollut keskiössä.

Noh, kun oltiin vähän reilu parikymppisiä opiskelukaveri pyysi pojalleen kummiksi. Kaikki olimme persaukisia opiskelijoita. En ole uskonnollinen ihminen eivätkä kummipoikani vanhemmat varsinkaan sitä ole. En tiedä mitä ajattelin, luultavasti että kiva kun pyytävät ja että mukava olla osa heidän perhettään tällä tavalla. Vein ehkä jonkin pienen synttäripaketin, vaatetta tms. Kun lapsi oli vähän yli vuoden vanha ystäväni tilitti kännissä muille ihmisille että ”kiva kummi toisi lahjoja”. Silloin ymmärsin että ajatus on että minä tuon tavaraa, mielellään usein. Lapselle joka ei nyt itse vielä ymmärtänyt sellaista kaivata. Useammastakin syystä, valitettavasti tuli etäisyyttä ko. perheeseen ja tätä kummipoikaani olen nähnyt viimeksi hänen rippijuhlissaan reilut 15 v sitten. Elämä on vienyt eri suuntiin. Myönnän että olisin voinut (ja voisin vieläkin) olla parempi kummi, mutta minulle suunniteltu rooli nyt ei vaan oikein kiinnostanut.

Kahteen muuhun kummilapseeni (sisareni tytär ja vaimon siskontyttö) on mainiot välit ja nämä nuoret (nyt 24 ja 25 v ) joskus jopa kysyvät setämieheltä neuvoa (tai ainakin mielipidettä) esimerkiksi opiskeluun tai kodin remontointiin liittyvissä asioissa. Sisareni tytärtä olen tukenut myös taloudellisesti, kun hänellä oli tiukkaa opintojensa aikana. Ei pyytänyt, tarjouduin maksamaan. Muutoin kun kummitytöt nyt ovat jo aikuisia ja työelämässä, en näe että enää tarvisi lahjoja kantaa puolin tai toisin, jollei ole jotain erityisempää kuten valmistuminen, häät tms.

Niin mikäkö oli tämän jaarittelun ”opetus”? Kun apu menee tarpeeseen, mielellään auttaa, mutta jos kinutaan jonninjoutavaa tavaraa niin parempi antaa olla.

Jos sinua joku kysyy kummiksi, sano että olisi kunnia-asia tulla kummiksi, mutta ennen kuin voit suostua haluaisit tietää millainen oli kysyjän oma kummi(t) ja mitä kysyjä haluaisi sinun olevan lapselleen? Lelulinko vai perheen ystävä ja aikuinen kaveri nuorelle joskus kun nuori tarvii sellaista.

M 52v

Odotukset on liian korkealla nykyaikana. Ei ne sukulaiset ja kummit ennen juosseet jatkuvasti kylässä, hankkineet kaupan kalleimpia lahjoja tai vieneet joka vuosi jonnekin reissulle. Nämä ylisuuret odotukset näkyy nykyisin kaikessa muussakin. Jos ennen lähdettiin luokkaretkelle lähikaupungin museoon tai vuosien säästämisen jälkeen Tampereelle, nyt pitäisi päästä jonnekin Budapestiin luokan kanssa. Jos ennen perheen kesälomareissulla kierreltiin asuntoautolla pohjoismaita, niin nyt pitäisi päästä reppureissaamaan kuukausiksi Aasiaan. Jos ennen kaverisynttäreillä riitti täytekakku, sipsit ja seuraleikit, niin nyt pitäisi päästä sisäleikkipuistoon ja burgeripaikkaan. Jos ennen ilahduttiin 20 euron henkkamaukan paidasta, niin nyt pitäisi olla joku sadan euron ekologista puuvillaa oleva merkkipaita. Ei siis oo vaan näihin lapsiin liittyvä ongelma, vaan koko yhteiskunta tuntuu pyörivän ylisuurilla odotuksilla eikä arkisemmat vaihtoehdot enää kelpaa.

Ihmisistä on muutenkin tullut lahjojen suhteen todella nirsoja ja kiittämättömiä.

"En mä halunnut just tuota, kun halusin erivärisen."

"Minulle ei sitten saa hankkia mitään, mitä en ole itse erityisesti pyytänyt."

"En halua mitään jonkun neulomia villasukkia, kun ne eivät sovi tyyliini."

Joo, enköhän itsekin ole saanut vuosien varrella jonkun lahjan, joka ei ole ollut 100% omaa tyyliäni, mutta silti olen arvostanut kaunista ajatusta ja sitä, että lahjan saaja on ajatellut minua. Nykyisin lahjat on kuin jotain tilaustavaraa, jonka saa valita itse ja yllätyslahjat ovat liki poikkeuksetta pettymyksiä.

kuinkahan paljon Suomessakin on näitä perheitä, joissa välit kummiin ovat viilentyneet joko kummin tai perheen aloitteesta, kun lahjarumba ei ole mennyt itselle mieleisellä tavalla? Eli kummin on odotettu olevan lahjasampo ja perheestä ei kiitosta kuulu ja valitetaan kuinka osallistumaton kummi on

Toitko tuliaisia? Kysyi 7-vuotias minulta, kun menin käymään kuukausien tauon jälkeen. Asun siis kaukana. Ihan reippaasti totesin, että se tuliainen olen minä itse, kun tulin käymään lasta varten ja leikkimään hänen kanssaan. Lapsi ei oikein ymmärtänyt asiaa. :D