Miksi et käy enää kirkossa/erosit kirkosta?
Tapahtuko jotain mielestäsi väärää kirkon sisällä? Minkälaisia muut kristityt olivat sinua kohtaan? Vaikuttiko oma ulkonäkö asiaan esim naisellinen ulkönäkö?
Kommentit (80)
Erosin koska saatan tänä vuonna vaikka ensimmäistä kertaa elämässäni tienata jotain ja tarvitsen kaikki mahdolliset rahat opintolainan takaisin maksuun.
Lisäksi olen kurkkuani myöten täynnä kaikkien uskonnollisten johtajien kyvyttömyyteen erottaa oppi ja ihmisten tekemiset toisistaan. Aina kun on jokin skandaali alkaa itku ei meidän piirissä, ei meidän piirissä. Jokaisessa piirissä aivan riippumatta siitä mikä oppi on vai onko kyse uskonnollisesta yhteisöstä ylipäätään tapahtuu kaikenlaista. Kieltäminen ei johda mihinkään ja enemmän ja vähemmän sairaita ihmisiä on joka paikassa.
Valitsin tiedon uskon sijasta. Simple as that.
Erosin lopulta kirkosta, kun huomasin etten toiminut rukouspiireissä niin kuin siellä olevat helluntalaiset jne. Heillä oli mukamas armolahjoja, ja puhuivat kielillä tai käänsivät niitä sanomia. Lopulta tajusin että se oli suurta huijausta kaikki. He keksivät itse kaiken sen jutun, olevinaan parempia kristittyjä kun muut
Olisin kaivannut ihan tavallista hengellisyyttä, kynttilän sytyttämistä ja tavallista rukousta. En mitään kaatamis tilaisuuksia, missä kädellä työnnetään toinen lattialle. Valitettavasti tällaiseksi se meni Helsingin kirkossa. Siksi äänestin, ei jatkoon.
Erosin kahdeksankymmentäluvulla, kun kirkolliskokous päätti, ettei naiset sovi papeiksi. Se oli siis vastalause. Meitä oli iso ryhmä naisia, jotka erosimme. Joukossa 5 siskoani.
Lakia muutettiin, mutta en katsonut tarpeelliseksi liittyä takaisin. Sen rahan, jonka säästän kirkollisverossa annan Kirkon ulkomaanavulle.
Vierailija kirjoitti:
En halunnut maksaa sellaisesta josta en katsonut hyötyväni mitenkään. Tämä tapahtui 1990-luvun laman aikana kun olin korvia myöten asuntolainaveloissa.
Komppi! Tein saman ratkaisun samaan aikaan samoista syistä.
En usko mutta kuulun kirkkoon kun tulot on niin pienet ettei niistä oteta kirkollisveroa. Jos kuolen tässä rahatilanteessa, kuten on todennäköistä, jatkan kirkkoon kuulumista että saan paremman hautapaikan. Jos esim. voittaisin lotossa, eroaisin samantien.
Vierailija kirjoitti:
Usein kuulee kun pienellä eläkkeellä tai työmarkkinatuella sitkutteleva valittaa ettei rahat riitä. Sitten käy ilmi että ko. henkilö kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisveroa. Harva tajuaa että tuo maksu menee myös eläkkeistä ja kelan tuista. Se on aika hyvin piilotettu kunnallisveron sisään ja moni ei jaksa senvertaa tutustua omaan verolappuunsa josta sen näkisi.
Pienimmistä eläkkeistä ei mene mitään muuta kuin YLE-vero ja sekin vain sen tietyn eurosumman ylittävästä osuudesta. Löytyy ihan siitä "verolapusta".
- nimim. pieni sairaseläke
Vierailija kirjoitti:
Xepra kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mut kastettiin ev lut kirkkoon, niinkuin suurin osa lapsista. Kävin riparin. 18-vuotiaana erosin kirkosta ja olen ollut eronneena siitä asti. Olen nyt 30.
Silti - tykkään käydä kirkossa joskus esim pääsiäisen ja joulun aikaan. Sanalla ei ole niin väliä, mutta tykkään siitä tunnelmasta ja lauluista. Uskontunnustuksen ja rukousten aikaan nousen seisomaan muiden kanssa, mutta olen hiljaa.
Okei, nyt ei edes fundamentalisti ateisti ymmärrä. Jos kerran käytät kirkon palveluita, niin liity siihen sitten. Usein syytetään kirkosta eroajia vapaamatkustajiksi, joka on tyhmä väite, mutta näköjään sellainenkin löytyy.
No, kirkon tilaisuuksissa kerätään yleensä kolehti. Laittaa sinne pari euroa enemmän niinä muutaman kertana, kun siellä käy.
Kuis luulet, meinaakohan Jesse ja Iso Äijä että jos ei kolikko kirstuun kilahda, niin ei sielu taivaaseen vilahda, vai miten se meni? Itse en ihan perisaatteesta ole enää koskaan uskoontuloni jälkeen antanut kolehtikeräyksiin yhtään mitään- minullehan kirkon hurskaiden ja viisaiden ja mukavasti toimeentulevien pitäisi sitä rahaa antaa, jos uskonsa mukaan eläisivät, eikä päinvastoin- jos en voi antaa iloiten, en anna ollenkaan- se ei ole Jumalalle ensisijainen asia, hänenhän on jo kaikki luotu, myös nämä ihmisten kehittelemät vaihdonvälineet- hyvä jos jotenkuten edes pääsee taivaaseen sydämessään tiukassa istuvien syntien takia, joten mitä hit..n merkitystä minun hiluillani siinä vaiheessa enää olisi kun ikuisilla porteilla kolkutellaan?
Vierailija kirjoitti:
En usko mutta kuulun kirkkoon kun tulot on niin pienet ettei niistä oteta kirkollisveroa. Jos kuolen tässä rahatilanteessa, kuten on todennäköistä, jatkan kirkkoon kuulumista että saan paremman hautapaikan. Jos esim. voittaisin lotossa, eroaisin samantien.
Siis en voi uskoa, että on olemassa tällätavalla ajattelevia ihmisiä,jotka jostain ihmeen syystä vielä luulevat olevansa uskovaisia ja hurskaita? MITÄ sinäkin teet sillä "paremmalla" hautapaikalla kuoltuasi? Anna mun kaikki kestää- tällätavalla ajattelevalla kyllä on ehkä ihan pikkuisen mennyt ohi, mistä kristuksen seuraamisessa on kysymys.
Erosin kirkosta pääasiassa kostoksi "uskovaiselle" äidilleni. Ei puuttunut pitkään jatkuneeseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön lapsuudessa. Pelotteli jumalan kostolla ja muuta hullua. Itse en usko enää satuhahmoihin
En koe tarvitsevani kirkkoa mihinkään. Lisäksi rahaakin säästyy.
M38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan rahan takia, mutta olisin lähtenyt viimeistään silloin kun kirkko piilotteli tiloissaan mûslímiterrórísteja.
Mä erosin tästä syystä.
Sama. Se kertoi minulle jo kaiken kirkon todella vääristyneestä arvoliberaalista ihmisopista ja siitä, että keskimääräinen älykkyysosamäärä ei taida kovin korkea olla, edes johdolla tai varsinkaan sillä. Aivan järkyttävää toimintaa ja kannustan todellakin ihmisiä jättämään kyseisen instanssin, jos on enää yhtään aitoa raamatullista uskoa itsellä jäljellä. Kirkkoon tulevat jäämään vain he, jotka kokevat sen olevan henkilökohtainen Jumalan asettama tehtävä, ehkä varoittelijana tms tai sitten siellä elävät jatkossa julkisyntiset, joiden mielestä armon varjolla voit tehdä ihan mitä vain ja näitä krilaminuskoisiahan siellä taitaa olla myös vapaissa suunnissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko mutta kuulun kirkkoon kun tulot on niin pienet ettei niistä oteta kirkollisveroa. Jos kuolen tässä rahatilanteessa, kuten on todennäköistä, jatkan kirkkoon kuulumista että saan paremman hautapaikan. Jos esim. voittaisin lotossa, eroaisin samantien.
Siis en voi uskoa, että on olemassa tällätavalla ajattelevia ihmisiä,jotka jostain ihmeen syystä vielä luulevat olevansa uskovaisia ja hurskaita? MITÄ sinäkin teet sillä "paremmalla" hautapaikalla kuoltuasi? Anna mun kaikki kestää- tällätavalla ajattelevalla kyllä on ehkä ihan pikkuisen mennyt ohi, mistä kristuksen seuraamisessa on kysymys.
En tiedä miten sinun kotikunnassasi on järjestetty asiat, mutta täällä ainakin luterisen kirkon hautausmaat on kohtalaisen keskeisillä paikoilla mihin on helppo löytää ja missä on hyvät parkkipaikat yms. Muunuskoisten (joihin ateistit lasketaan) on sellaisessa hevonkuusessa että koko ikäni paikkakunnalla asuneena sain tietää missä, vasta kun olin melkein nelikymppisenä työkokeilussa sen lähimaastossa ja kaveri näytti oikotien ko. hautuumaan poikki linkkipysäkille. Joten "parempi" hautapaikka tarkoittaa sellaista jonka toiselta paikkakunnalta tulevat sukulaiset voivat helposti löytää.
Plus että menikö sinulta ohi se, etten usko mihinkään jumaliin tai jeesuksiin tai niiden seuraamiseen? Tosiasiahan on että n. 90% suomalaisista jotka kuuluu kirkkoon, kuuluu siihen vain niiden juhlien (häät yms.) ja hautapaikan vuoksi. Ehkä joululauluja käydään laulamassa. Onneksi ei missään välissä kirkkokasvatuksessa oikeasti kysytty että uskonko jumalaan, piti vaan opetella uskontunnustus ulkoa.
En maksa sellaisesta jota en käytä. Kirkko ja uskikset ovat täysin turhia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan rahan takia, mutta olisin lähtenyt viimeistään silloin kun kirkko piilotteli tiloissaan mûslímiterrórísteja.
Mä erosin tästä syystä.
Sama. Se kertoi minulle jo kaiken kirkon todella vääristyneestä arvoliberaalista ihmisopista ja siitä, että keskimääräinen älykkyysosamäärä ei taida kovin korkea olla, edes johdolla tai varsinkaan sillä. Aivan järkyttävää toimintaa ja kannustan todellakin ihmisiä jättämään kyseisen instanssin, jos on enää yhtään aitoa raamatullista uskoa itsellä jäljellä. Kirkkoon tulevat jäämään vain he, jotka kokevat sen olevan henkilökohtainen Jumalan asettama tehtävä, ehkä varoittelijana tms tai sitten siellä elävät jatkossa julkisyntiset, joiden mielestä armon varjolla voit tehdä ihan mitä vain ja näitä krilaminuskoisiahan siellä taitaa olla myös vapaissa suunnissa.
Mikä on krilamiuskoisia?
Vierailija kirjoitti:
En usko jumalaan. Minut oli kuitenkin kastettu lapsena kuten tavallista oli.
Sitä sanotaan pakkoliittämiseksi.
En ole uskonnollinen, en usko Jumalaan eikä kristinusko puhuttele minua millään tavalla. Ajattelin että eroamallas kirkosta säästän noin 900 euroa vuodessa, kun ei tarvitse maksaa kirkollisveroa. Säästämistäni rahoista lahjoitan hyväntekeväisyyteen (luonnonsuojeluun) 500 euroa. Kivempi näin että voi itse valita kohteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkollisvero menee lihavien omahyväisten ja rahanahneiden työntekijöiden taskuun. Koko organisaatio on hyväveli- järjestelmä ja homojen vihkiminen oli se viimeinen niitti.
Mistä kirkosta mahdat puhua? Ainakaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei vihi homoja. (Sen sijaan kyllä vihkii heteroita uuteen liittoon, vaikka entinen puoliso vielä elää, mikä Raamatun mukaan on huorintekemistä.)
Lainaamasi kappale on vuorisaarnasta. Väitätkö, että pystyt pitämään kaiken muun mitä Jeesus puhui vuorisaarnassaan esim. Ota tukki ensin pois omasta silmästäsi... Eiköhän Jeesuksen tarkoitus vuorisaarnassa ollut sanoa uskonnollisille fariseuksille ja muille kuuntelijoille, että kukaan ei pysty elämään elämäänsä Jumalan standardien mukaan ja sen vuoksi me tarvitaan ARMOA.
Tuo ei kyllä ole vuorisaarnasta.
T.eri
Tieteellinen maailmankuva.