Eikö kukaan täällä oo ollut ulkomailla jouluaaton messussa katolilaisessa kirkossa??
Kommentit (7)
Keski yön messut on aina upea kokemus, oli se sitten katolilainen tai ei
Ihan telkkarista nähtynä on vaikuttava, mutta se taitaa olla Vatikaanista.
Vierailija kirjoitti:
Ihan telkkarista nähtynä on vaikuttava, mutta se taitaa olla Vatikaanista.
Mun jouluperinne on ollut jo vuosikaudet katsoa aina tuo lähetys ja viimein rauhoittua joulun viettoon. Ennen muinoin se tuli oikeasti yöllä joskus 2 aikaan mutta nykyään onneksi aikaisemmin.
Minä olen! Olisi varmaan ollut ihan hieno, mutta Englannissa osalla on tapana viettää jouluaattoa pubeissa ja jatkaa siitä messuun. Ja siellä joutui nousemaan koko ajan ylös jokaiseen rukoukseen ja uskontunnustukseen, joka alkoi hieman heittämään päässä, kun oli muutaman oluen juonut ja lähettiin sitten silloisen miesystävän kanssa kesken.
Ei ole katolinen, mutta anglikaaninen kirkko on kyllä käytännössä hyvin samankaltainen, valta vaan hallitsijalla, ei paavilla.
Olen ollut kerran. Asuin opiskeluvuonna Ranskassa ja vietin joulun paikallisen perheen luona. Onhan se joulun keskiyön messu vaikuttava elämys. Vaikka olin ulkopuolinen (ei katolilainen) minut otettiin lämpimästi vastaan ja olin tervetullut. Siitä jäi oikein mukavat muistot.
Se on keskiyöllä muistaakseni. Olen ollut. Jos ei ole koskaan ollut niin onhan se kerran koeattava.