Yliopisto-opiskelijoiden tilanne, koronarajoitukset tekevät pahaa jälkeä

Jaa. No itse jäin opinnoissa täysin yksin vuosia ennen koronaa. Oli raskasta ja valmistuminen venyikin rutkasti.

Vierailija kirjoitti:

"– Hyvä puoli on, että tiedämme tälle syyn. Korona. Olisi vielä huolestuttavampaa, jos syytä ei tiedettäisi. Yhdelle ikäluokalle tällä on silti kauaskantoiset vaikutukset, hän sanoo."

Tää kohta ärsyttää. Ei voi syyttää pelkkää koronaa. Korona oli ehkä se viimeinen tikki joka katkaisi kamelinselän mutta opetuksen laadussa ja heikkenemisessä on ollut aiemminkin ongelmia.

Meidän amk tyyli

"Täs on ainesto. Ota itse asioista selvää koska sitähän sä opiskelet mistä tietoa löytyy ja kuinka yhdistät sen. Tentti on x.x." Ja ope vastaa 3-4 VIIKON päästä kysymyksiin mitä on esittänyt.

[/quote]

Se oikea aikuistuminen? Sekö on se kamala mörkö mikä ihmiskuntaa ravistelee koronan seurauksena?! Koetko olevasi etäopiskelun, harrastusten ja kontaktien puutteen vuoksi nyt niin eri asemassa kuin muut, että yhteiskunnan pitäisi rynnätä nyt auttamaan juuri sinua?

Sinulla on parisuhde ja ystäviä. Siinä on jo paljon mitä muilla ei ole.

Pää pois perseestä ja menet vaikka stressinhallinta kurssille, etkä lykkää vastuuta aikuistumisestasi kenellekään muulle, kuin itsellesi.[/quote]

Stressinhallintakursseja ei ole tarjolla, olen etsinyt ja kysynyt YTHS. En koe kaipaavani yhteiskunnan apua, kerroin vain mitä vaikutukset tulevat todennäköisesti olemaan. Enkä ole lykännyt vastuuta muille aikuistumisestani, mutta aion elää nyt nuoruuttani pidempään, kuin mitä ilman koronaa olisin tehnyt.

Eikö näillä opiskelijoilla ole ystäviä ja perhettä? Minun opiskeluaikoina kaikilla uusilla opiskelijoilla oli myös muuta elämää. Itse introverttinä en tutustunut lopulta oikein kehenkään ja vietin aikaani 99% yksin. Etäopinnot kuitenkin mahdollistavat asumisen vaikka lapsuudenkodissa, joten mikä hätä näillä on? Epäilen, että kun nyt kauhistellaan mediassa tilannetta katastrofaaliseksi, niin moni luulee olevansa yksin ja ahdistunut. Kun niin kuuluu olla!

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yliopisto-opiskelija, nyt neljättä vuotta. Olen ollut etäopetuksessa täysin kohta vuoden. Vituttaa eniten se, että mitään stressinpurkukeinoja ei ole. Harrastukset kiinni, liikuntapaikat kiinni, bileitä ei ole, hengailuiltoja ei ole, tilalla pelkkää stressiä. Opiskelen noin 40-60h viikossa, sillä opintoni ovat raskaita. Ennen oon pärjännyt kun vastapainona on ollut jotain HAUSKAA. Jotain, mikä vie ajatukset pois muualle kotona odottavista tekemättömistä tehtävistä. En löydä sitä tunetta lenkkipolulta tai kotiharrastuksista.

Vaikutuksista uskon että se "oikea aikuistuminen" jää ainakin itselle kauemmas, kuin mitä muutoin. Haluan vielä rellestää ja olla vapaa ilman vastuita, enkä ole valmis työelämään. Tässä on tätä syntyvyyden laskua valiteltu, ja uskoisin, että tämä tilanne varmasti vetää sen vielä matalammaksi. Valmistautuminen lykkääntyy, ei päästä valmituttua töihin, puhumattakaan kumppanin löytämisen vaikeudesta näinä aikoina. Itse seurustelen jo, ja se onkin ollut aika henkireikä tässä ja on onneksi kavereita. Mutta miettikää näitä vaikutuksi tulevaisuudelle.

Voi kyynel, aikuinen ihminen. Ihanko haluat rellestää ilman vastuita.

Vierailija kirjoitti:

Eikö näillä opiskelijoilla ole ystäviä ja perhettä? Minun opiskeluaikoina kaikilla uusilla opiskelijoilla oli myös muuta elämää. Itse introverttinä en tutustunut lopulta oikein kehenkään ja vietin aikaani 99% yksin. Etäopinnot kuitenkin mahdollistavat asumisen vaikka lapsuudenkodissa, joten mikä hätä näillä on? Epäilen, että kun nyt kauhistellaan mediassa tilannetta katastrofaaliseksi, niin moni luulee olevansa yksin ja ahdistunut. Kun niin kuuluu olla!

Mistä uudelle paikkakunnalle muuttanut olisi saanut ystäviä, kun kaikki tapahtumat ja harrastukset on peruttu? Eikä kukaan täysipäinen opiskelija jolla napanuora on katkaistu vietä vapaa-aikaansa vanhempien kanssa kuin satunnaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yliopisto-opiskelija, nyt neljättä vuotta. Olen ollut etäopetuksessa täysin kohta vuoden. Vituttaa eniten se, että mitään stressinpurkukeinoja ei ole. Harrastukset kiinni, liikuntapaikat kiinni, bileitä ei ole, hengailuiltoja ei ole, tilalla pelkkää stressiä. Opiskelen noin 40-60h viikossa, sillä opintoni ovat raskaita. Ennen oon pärjännyt kun vastapainona on ollut jotain HAUSKAA. Jotain, mikä vie ajatukset pois muualle kotona odottavista tekemättömistä tehtävistä. En löydä sitä tunetta lenkkipolulta tai kotiharrastuksista.

Vaikutuksista uskon että se "oikea aikuistuminen" jää ainakin itselle kauemmas, kuin mitä muutoin. Haluan vielä rellestää ja olla vapaa ilman vastuita, enkä ole valmis työelämään. Tässä on tätä syntyvyyden laskua valiteltu, ja uskoisin, että tämä tilanne varmasti vetää sen vielä matalammaksi. Valmistautuminen lykkääntyy, ei päästä valmituttua töihin, puhumattakaan kumppanin löytämisen vaikeudesta näinä aikoina. Itse seurustelen jo, ja se onkin ollut aika henkireikä tässä ja on onneksi kavereita. Mutta miettikää näitä vaikutuksi tulevaisuudelle.

Voi kyynel, aikuinen ihminen. Ihanko haluat rellestää ilman vastuita.

Kyllä, ja niin aionkin tehdä, kunhan tarpeeksi väestöä on rokotettu :D

Vierailija kirjoitti:

No nyt on poikkeusaika, ja siihen vain pitää sopeutua. Suomalaiset ovat historiansa aikana kokeneet paljon pahempaakin. Ja monet kansat ja kansanryhmät maailmalla ovat nytkin pakosalla leireissä ja sietämättömissä elinoloissa. Gazassa asuvat palestiinalaiset eivät pääse juuri minnekään. Kannattaisi jokaisen suhteuttaa nämä omat kärsimyksensä ja muistaa, että olemme pärjänneet oikeastaan oikein hyvin.

Nönnönnöö, että pitäisi verrata oloaan pakolaisleiriin? En todellakaan. Kyllä tätä tilannetta saa surra ihan omana aitona itsenään, eikä mitätöidä sitä, koska jollakin jossakin muualla menee huonommin. Samalla logiikalla ei koskaan voisi olla suruissaan mistään, koska aina jonkun toisen suru on isompi.

Tilanteisiin sopeutuminen vaatii sitä, että käy ne läpi. Sitä, että saa olla pahoillaan juuri siitä mitä ITSE menettää. Vain siten sen sisäistää ja voi kehittää kykyä sopeutua ja etsiä vaihtoehtoisia keinoja elää. Jos miettisin jonkun pa kolaisen olosuhteita, niin silloinhan sopeutuminen ei tapahtuisi näihin olosuhteisiin missä oikeasti itse ja me muut vastaavat elämme.

Vierailija kirjoitti:

Säälin erityisesti niitä opiskelijoita, jotka asuu solussa epämieluisien kämppisten kanssa. Koitapa jaksaa elämää kotiin lukkiutuneena, kun oman huoneen seinän takana mölytään jatkuvasti, vessa on usein vetämättä, keittiön pinnat törkyisiä, jääkaapissa ei voi säilyttää ruokaa kun joku syö sen kuitenkin ja yhteisten tilojen lattioilla lojuu muiden likaisia alkkareita. 

Niinpä. Silti palstallakin todettu kuinka hyvää tekee elää solussa ja on sosiaalista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näillä opiskelijoilla ole ystäviä ja perhettä? Minun opiskeluaikoina kaikilla uusilla opiskelijoilla oli myös muuta elämää. Itse introverttinä en tutustunut lopulta oikein kehenkään ja vietin aikaani 99% yksin. Etäopinnot kuitenkin mahdollistavat asumisen vaikka lapsuudenkodissa, joten mikä hätä näillä on? Epäilen, että kun nyt kauhistellaan mediassa tilannetta katastrofaaliseksi, niin moni luulee olevansa yksin ja ahdistunut. Kun niin kuuluu olla!

Mistä uudelle paikkakunnalle muuttanut olisi saanut ystäviä, kun kaikki tapahtumat ja harrastukset on peruttu? Eikä kukaan täysipäinen opiskelija jolla napanuora on katkaistu vietä vapaa-aikaansa vanhempien kanssa kuin satunnaisesti.

Mitä tapahtui ennen yliopistoa alkaneille kaverisuhteille, sisaruksille, serkuille, joiden kanssa ennen opintoja hengaili? Laittavatko nykynuoret välit poikki vanhaan ystäväpiiriin lähtiessään opiskelemaan?

Vierailija kirjoitti:

Lukiolaisten vaikea tilanne on nostettu jo aiemmin esille, mutta näistä yliopisto/korkeakouluopiskelijoiden tilannetta ei. Ehdottomasti tarvitsisivat tukea juuri sosiaalisten kontaktien luomiseen näin etäaikana.

Itseasiassa puhutaan vaan pikkulapsista ja varhaisteineistä, että missään tapauksessa lapsia ei saa laittaa etäopetukseen hetkeksikään, esim. vuorottelu mahdotonta, vaikka sillä olisikin epidemiologista merkistystä. Jo parin päivän etäily saatikka jokin vuorottelu romahduttaa lasten koko tulevaisuuden ja elämän. Kuitenkin kevään etäjaksoa koskevassa kyselytutkimuksessa lapset itse kertoivat nauttivansa lisääntyneestä ajasta perheidensä kanssa.

Tilanne on siis hyvin ristiriitainen: Taakka kaadetaan niiden niskaan, joiden opiskelupaineet ovat suurimmat (lukiot ja opiskelijat) ja joiden elämäntilanne vaatiava - juuri kotoaan muuttaneet, itsenäistymistä opettelevat nuoret. Sen sijaan lapset, joilla on vanhemmat kotona turvana eivät osallistu tartuntojen alaspainamiseen millään tavoin. Vaikka kaikki kuitenkin myöntävät että korona leviää kouluissakin.

Mistä kyse siis? Siitäkö että johtavassa tai vaikuttavimmassa asemassa olevat aikuiset haluavat etätyöskennellä rauhassa ja eivätkä jaksa lapsiaan? Muut kärsikööt seuraukset?

No mikseivät mene lähiopetukseen? Siellä se toinen astekin vetää maskit naamalla, samaten se heihinkin voi korona tuulla. Mikä syy yliopistoiden etäopiskeluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö näillä opiskelijoilla ole ystäviä ja perhettä? Minun opiskeluaikoina kaikilla uusilla opiskelijoilla oli myös muuta elämää. Itse introverttinä en tutustunut lopulta oikein kehenkään ja vietin aikaani 99% yksin. Etäopinnot kuitenkin mahdollistavat asumisen vaikka lapsuudenkodissa, joten mikä hätä näillä on? Epäilen, että kun nyt kauhistellaan mediassa tilannetta katastrofaaliseksi, niin moni luulee olevansa yksin ja ahdistunut. Kun niin kuuluu olla!

Mistä uudelle paikkakunnalle muuttanut olisi saanut ystäviä, kun kaikki tapahtumat ja harrastukset on peruttu? Eikä kukaan täysipäinen opiskelija jolla napanuora on katkaistu vietä vapaa-aikaansa vanhempien kanssa kuin satunnaisesti.

Mitä tapahtui ennen yliopistoa alkaneille kaverisuhteille, sisaruksille, serkuille, joiden kanssa ennen opintoja hengaili? Laittavatko nykynuoret välit poikki vanhaan ystäväpiiriin lähtiessään opiskelemaan?

En väitä olevani valtavirtaa, mutta tuskin mikään uniikkikaan. Minulla ei ollut ennen opintoja yhtään kaveria. Minulla on yksi sisko, jonka kanssa en ole ollut tekemisissä sitten lapsuuden, emme oikeastaan edes tunne. En tunne serkkujanikaan, olen heitä 10 v nuorempi. Vanhemmat asuvat 600 km päässä, joren ihan viikottain ei tule vierailtua. Ei kaikilla ole mitään kaveripiiriä, jonka kanssa hengailla. Itselläni ei ole koskaan ollutkaan.

On opiskelupaikka unelma-alalta, sisaruksia, lapsuuden perhe, ystäviä uusia ja ja vanhoja... mutta mikään ei riitä. Kyllä kiittämättömyys on maailman palkka.

Opinnot tulevat venymään monilla, koska osa opettajista on peruuttanut kurssejaan koronan nojalla. Osa opettajista ei myöskään ole jaksanut nähdä vaivaa muokatakseen kurssejaan verkko opetukseen soveltuviksi.

Auttaakos tämmöinen uhriutuminen nyt tässä tilanteessa ketään? Jos aletaan kaikki keskenämme verrata kuinka kipeetä tää korona tekee kullekkin niin kaikki jäljelle jäävä energia keskittyy ainoastaan niihin negatiivisten asioiden kaivamiseen. Jospa nyt jokainen koitettaisiin omalla tavallamme selviytyä tästäkin yhteisvastuulla.

Ei saa peesattua hirveesti ku suoritettava itekseen opintoja. Mm. kyseltyä tenttikysymyksiä. Ihan ahdistusta tuntevat. Ahdistus on ollu tuttua yksinäisille aiemminkin. Ennen rutkasti suorittanut serkkuni ei muka saa aikaan mitään. Missä syy?

Vierailija kirjoitti:

Säälin erityisesti niitä opiskelijoita, jotka asuu solussa epämieluisien kämppisten kanssa. Koitapa jaksaa elämää kotiin lukkiutuneena, kun oman huoneen seinän takana mölytään jatkuvasti, vessa on usein vetämättä, keittiön pinnat törkyisiä, jääkaapissa ei voi säilyttää ruokaa kun joku syö sen kuitenkin ja yhteisten tilojen lattioilla lojuu muiden likaisia alkkareita. 

Opiskelijahan voi mennä kotipuoleen etäopiskelemaan.

Ihmetyttää miten noi opiskelijat pärjää koskaan työelämässä...no, kolmikymmpiset erityisesti naiset on meidän fimassa aina pällilomalla.

Muuttaminen toiselle paikkalunnalle ja itsenäistyminen on jo sinällänsä stressaava tilanne nuorelle ja nyt tämä eristäminen moninlertaistaa stressin. Valtava riski mielenterveydelle.

Tätä se hyvinvointiin turtuminen teettää. Minä ainakin olen sitä mieltä, että jos pää ei kestä tällaista poikkeusaikaa, niin vika on ihan itsessä ja omassa itsekeskeisessä ajattelussa. Eikä minun mielestäni tarvitse yhteiskunnan resursseja haaskata turhanpäiväiseen terapiaan - menkööt omilla rahoillaan terapiaan ne, jotka sellaista välttämättä tarvitsevat. Pahoittelen, jos kuulostan kylmältä, mutta sääliä ja myötätuntoa en tunne turhasta ulisevia kohtaan. Miksi minun pitäisi ymmärtää, kun ulisijat eivät selvästikään yritä muuttaa omaa ajatteluaan vaan uhriutuvat ja rypevät itsesäälissä?