Heräisit huomenna etkä löytäisi mistään muita ihmisiä.

Olisin paniikissa.

Menisin kauppaan ja ottaisin hyvää ruokaa ja laittaisin tv:n päälle.

Kirjastosta kirjoja ja kaupasta ruokaa. Kissat pitäisi minulle seuraa.

Varmaan keittäisin kupin kahvia.

No jos sähköt ja kaikki muu toimisi, niin jatkaisin yksin elämääni kuten nytkin.

Eipä muuttaisi mitään.

Lähtisin ajelemaan autolla ja etsimään muita.

Avaisin kuohuviinipullon ja nostaisin maljan peilikuvalleni.

Menisin tutkimaan eri paikkoja (suoja-asussa) ja kaivaisin salaisuuksia esille. Matkustaisin parempaan ilmastoon ja keskustelisin viimeisen elossa olevan komean miehen kanssa.

Todennäköisesti hankkisin ruokaa, ottaisin jonkun auton ja lähtisin ajelemaan kohti etelää. Ei näillä leveysasteilla voi yksin asua. Sitten kiertelisin katselemassa paikkoja ja pitäisi mukavaa.

Surisin sitä jonkun aikaa että näin kävi kun vihdoin olen pitkästä aikaa löytänyt ihanalta tuntuvan ihmisen kumppaniksi. Sitten alkaisin hamstrata kaikkea tarpeellista kaupoista, naapureista. Säilykkeitä, polttoainetta, generaattorin.

Ensimmäinen ajatus oli, että kävisin kattomassa tuosta parin sadan metrin päässä olevasta hampurilaisravintolasta, että onko sapuskaa valmiina. Ja sitten vasta miettisin, mistä murehtia.

Alkaisin etsimään naista. Varmasti on yksi nainen selviytynyt ja tuo nainen on minun. Meidän tehtäväksi jää kansoittaa maa uudestaan. Hehh.. its just you and me honey.

Ottaisin pyssyn kaapista ja metsästäisin noita Helsingin kauriita sekä rusakoita.

No tosiasiassa sähkölaitokset, ydinvoimalat, tehtaat yms. simahtaisi niin pian että kyllä pohtisin heti mitä on tehtävä että selviytyisin.

Hakisin mökille koiria ja kissoja jotta olisi seuraa.

Lähisupermarketista löytyisi säilykkeitä aivan riittävästi niiksi kuukausiksi tai vuosiksi kun säilyisin hengissä.

Toimisiko netti, puhelin, televisio, sähköt, kaukolämpö? Yrittäisin soittaa miehelleni, joka on 240 km:n päässä. Yrittäisin soittaa veljelleni, joka on 250 km:n päässä, mutta toisella suunnalla. Menisin ihmettelemään ostarin seudulle, eikö sielläkään ole ketään. Hakisin kaupasta ruokaa, jos sinne pääsisi. Oleilisin nykyisessä kerrostaloasunnossa, ellei se muuttuisi kylmyyden tai pimeyden takia asumiskelvottomaksi. Jos en tosiaan löytäisi ketään ihmisiä, etsisin varmaan jonkin puilla lämpiävän omakotitalon, siellä olisi siedettävämmät olot.

Yksi lapsuuden lempikirjojani oli Lilian Kallion Ugudibuu, jossa oli samanlainen lähtöasetelma, mutta sentään seitsemän naisen ryhmä.

Olisin todella iloinen. Ei tarttis mennä enää töihin, muuttaisin kylän suurinpaan ja hienoimpaan maalaistaloon asumaan. Onneksi nyt on pakkasta niin saisin lähikaupassa olevat lihat säilytettyä ulkona jonkin aikaa, koska sähköthän katkeaisi aika äkkiä. Toisaalta muutama ydinvoimalakin poksahtaa ympäri maapalloa, kun ei olisi ihmisiä niitä operoimassa (tai enhän siis tiedä kuinka kauan pelkät tietokoneet niitä pitäisi pystyssä) niin jäisi yksin olon riemu lyhyt aikaiseksi.

Iloitsisin siitä että Sanna Marinia ei enää ole.

Kiertelisin ensin kaupungilla tutkimassa muiden asuntoja. Sitten varastaisin asuntoauton ja lähtisin kiertämään maailmaa.

Jos Netflix ja sähköt ja netti yms. toimisi, loggaisin varmaan Runescapeen ja tutkisin Wildernessiä kun ei ole playerkillaajia. Ja ihan aikuinen olen. Tuo peli on minulle todellisuuspakoa muutenkin.